Elokuun mussukat joulukuussa <3

Tervetuloa uudet:flower:

Kiitos UniUnna! Ja onnea Sinulle myös! :)

JeNski91 Onnea hyvistä ultrakuulumisista!

Meille muuten lääkäri sanoi että jos on viikolla 7+ ja sykkeet näkyy ja alkio on oikeassa paikassa on vain 4,3% mahdollisuus saada enää keskenmeno ja 8+ viikolla mahdollisuus on enää 1,8%! Jotenkin yllätyin että ne lukemat on noin pieniä. Voi kun uskois että mekin melko mahdollisesti tää vauva nyt saadaan :) Onneksi alkaa työputki niin eipä ehdi miettiä koko asiaa varmaan..Mutta nyt olen jotenkin niin innoissani, harmi kun ei ole ketään kelle kertoa. En vain keksi ketään kelle kertoisin vielä, vaikka mieli tekisi edes jollekkin. No onneksi te olette täällä :)

Lapsiluvusta Ajattelin aina että 2-3 lasta. Kahden jälkeen olin varma tosi kauan että siihen jää, mutta jotain vaan vielä tuntui puuttuvan. Hieman hirvittää nyt kyllä että kohta niitä on kolme, mutta kieltämättä lopulta sydän meinaa pakahtua onnesta :heart:
 
Tuli mieleen että ollaanko ajateltu perustaa vaikka tollasta suljettua kerhoa? FB-ryhmästä taiskin olla jo jotain puhetta että sitten paremmilla viikoilla. Tuli vaan mieleen kun luin netistä vuoden 2009 pinosta nykyisestä kuopuksesta kirjoittamiani tekstejä tossa yksi yö, että ne kyllä säilyy täällä netissä ties kuinka kauan ja kuka vaan voi lukea ja tunnistaa :D vaikka mitäpä väliä :)

Emmi4 ja Hippu 7+6
 
Ihania ultrakuulumisia! :heart: Ja eritysesti jännitin Jenskin ultraa, hienoa, että siellä pieni kasvaa ja vahvistuu! :heart:

Emmi ohoh, ompa tosiaan nuo luvut pieniä! :O mitäköhän se on viikolla 6+ jotain.. Ylihuomenna meillä alkaakin jo 7+ viikot :p

Me miehen kanssa eilen päätettiin olla murehtimatta mitään tulevaa. Toki kaikkeen pitää varautua, mutta nyt ollaan raskaana kunnes toisin todistetaan..

Tänään peruin ensi kesän hääjuhlapaikkaa,-kirkkoa ja -bändiä. Onneks kaikki sujui hyvin ja meitä ymmärrettiin eikä kukaan katsonut pahalla, kun peruttiin häät. :p Vaikka haikealtahan se tuntui perua niitä häitä.. :( Jospa sellaset pikahäät?
 
Pamsku, viettäkää häät sitten raskauden jälkeen :) meillä oli kirkko ja juhlapaikat löyty lukkoon ja lapselle annettiin lupa tulla niin, että jos ois heti tärpännyt niin la olis ollut laskurin mukaan samana päivänä kun häät. Otettiin siis ihan riski tuon suhteen ja joka kuukaus vähän jännitin että mahdunko morsiuspukuun jos nyt raskaudun :)
Nyt näyttäis siltä että la olis 2 viikkoa ennen meidän 2vuotis hääpäivää :heart:


Bambini, meillä ei mies vissiin vieläkään oikein ole sisäistänyt että mitäs nyt vaikka tekemällä on tehty sen kahden vuoden ajan ja tuolla jo on entuudestaan lapsi :) Mutta sanoi kyllä itsekin, että on sen verran elämää nähnyt ja elämä kovaksi muokannut, että uskoo vasta kun omin silmin näkee ja ihan fiksuahan tuo on odottaa siihen että näkee onko tuolla mitään ja että riskiviikot alkaa olla takana päin :)

Lapsiluku:
Itse tällähetkellä haluaisin 2 (omaa), eli olisi sitten tuo 2,5 lasta.
Mieli toki voi muuttua raskauden aikana ja vauva-aikana, mutta jos tämä yksi on kultaakin arvokkaampi :heart:

Eläinten käytöksestä:
meillä leikattu narttukissa on tällä viikolla alkanut kiehnäämään miestä ja miehen poikaa. Tulee siis syliin puskemaan ja kehräämään.
Ei ole siis aikaisemmin mikään sylikissa ollut, ja mun syli ei kelpaa.. ei sitten mitenkään.. liekö joku oire :LOL: ?

Täällä muuten ihan hyvä fiilis, väsyttää ja nuha ja muut oireet tissiarkuutta lukuunottamatta vähentyneet. Eiköhän ne siltä kohta puske taas esiin =)
jos ei niin sitten vaan nautin tästä raskausajasta (raskaanahan ollaan kunnes toisin todistetaan)


Muiden ultrakuulumisia odotellessa. Omia kun saa vielä odotella sen 2 viikkoa :)


~Ambro 5+6
 
Ultrassa käyty ja syke nähty :heart: Lääkärin mukaan pituutta n. 10mm (mittaili useamman kerran, tulokset 9,7-10,3mm) joten vastais kuulemma viikkoja 7+0! Sitä mieltä minäkin olisin, ovulaation perusteella laskien. Kuukautisista viikot olis "vasta" 6+5 mutta tuolla parilla päivällähän ei ole mitään merkitystä.. Laskettuun aikaan ei tullut oikein selvyyttä, eikö se sitten viimeistään elokuussa selviä onko kohdillaan vai ei :D :D

Mies meni ultranäkymistä ihan lukkoon.. Hymyili vain idiootin näköisenä eikä saanut sanaa suustaan pariin tuntiin :LOL: No, ehkä se siitä vielä toipuu ;) Ei tässä nyt tietty itsekään ole mikään järjen jättiläinen tuntenut olevansa, on se vain niin IHMEELLISTÄ miten minun sisälläni voi kasvaa joku, joka on jo noin pienenä noin "valmis".. :)

Muuten olen kyllä hirmu cool tämän raskauden ja lapsensaannin suhteen, olotila on ihanan tyyni (olen ehkä jopa rauhallisempi kuin normaalisti?) ja jotenkin minulla on hirmuinen luottamus siihen että kaikki menee hyvin ja tässä matkan aikana kasvetaan kaikki: minä, mies ja vauva :D Toiset henkisesti, toiset fyysisesti ja jotkut kummallakin tapaa.. Hih.
 
  • Tykkää
Reactions: Epa_88 ja UniUnna
Ompa taas tullu paljon teksitiä. Millään jaksa lukee kaikkea, tein vaa pikasen visiitin tänne. Muutamat päivät menny jo siihen että yrjö lentää aamusta iltaan, oon ihan poikki! huh. Myöhään illasta rauhottuu ja yöllä ei oo paha olo. Eli päivät oksennan ja yöllä voisin mättää pelkkää kiinalaista :D

Jeennaa & Kirppu 7+
 
Jospa mäkin uskaltautuisin mukaan tähän ketjuun. hyvin alussa ollaan vielä. Lauantaina plussasin. Eli kohtaan 26.8 -laura- 27v / toinen / MKS

Useammalla teistä näytti olevan lapsettomuustaustaa, itekkin meillä ensimmäisen yritys kesti vajaa kolme vuotta. Mulla siis endometrioosi, ja koeputki oli edessä helmikuussa 2011 mutta päättivät Kuopiosta kokeilla yhden kierron ennen sitä clomifenilla ja siitä sai sit alkunsa ihmeen kaupalla. Mulla oli vas. munasarjassa 5 cm ja 1,5 cm endometrioosikystat vierekkäin ja päästiin ivf jonojen ohi sit, kun sanoivat että eivät lähe koeputkea tekemään jos isompi kysta kasvaa johonkin 8 cm:iin. Sit olisivat poistaneet ne kystat ja samalla varmaan koko vasemman munasarjan. Mutta toisin kävi. Lapsettomuusasiat vieläkin pinnalla, nyt eritoten kun kaksoissiskolla on pakastealkiosiirto todnäk helmikuun puolella. Ja mä menin taas ja plussasin ennen sitä : / Heillä kuitenkin lapsettomuutta takana varmaan jo seitsemän vuotta. Pikkasen on paskat fiilikset tästä, ja mietityttää missä vaiheessa kerron. Kiva kertoa sit, jos heillä ei siirto onnistukkaan...

Tää toinen tärppäs sit melko piankin. Lokakuussa jätin minipillerit pois, ja melkeen heti alko vuoto. Sit kerkes kahet ns. oikeet menkat tulla. Esikoispoika on tällä hetkellä 1v4kk, syntynyt syyskuun kaheksas, eli kutakuinkin 2v sit jos tää pysyy matkassa loppuun asti.

Oon vielä hoitovapaalla vuoden loppuun ja kerkeen sit sen joku reilu puol vuotta olla takas työelämässä ja sit koittais mammaloma taasen. Kovasti ainakin toivon näin!

UniUnna kyseli löytyykö täältä kilpirauhasen vajaatoimintaa sairastavia. Mulla se on todettu v. 2007. Nostin lääkityksen heti seuraavana päivänä plussasta samaan mitä se oli, kun esikoista ootin. Eli nyt menee 1½ tablettia 0,1 mg vahvusta. Arvot käyn antamassa ylihuomenna ja siitä sit kutakuinkin varmaan sen kuuden viikon päästä, millon tuo nostettu lääkitys näkyy niissä. Toivottavasti ei kauheesti oo kerenny TSH nousta, viimeks se oli kerenny kiirimään jo samoihin kun sillon kun todettaessa. Yli 2,5 se ei sais mennä raskausaikana...

Esikoinen pitää kiireisenä, täällä ei kauheasti kerkeä murehtia edetäänkö loppuun asti. Esikoisesta se huoli oli lähes koko ajan, vaikka raskausaika oli tosi helppo. Mutta varmaan vielä rakenneultrankaan jälkeen en uskonu, että saan oikeesti syliin asti. Esikoinen jouduttiin leikkaamaan ulos kiireellisellä sektiolla kasvotarjonnan takia. 24 tunnin aikana aukesin 7 cm:iin ja alkoivat sit ihmetellä hidasta avautumista ja ultrasivat. Viime raskaudessa paino nous 9,5 kg ja BMI on siellä kolmisenkymmentä normitilassa, joten en tosiaan lisää ois kaivannukkaan!

Tässäpä näin pääpiirteittäin

- laura ja pieni 4+1

mahtaa muuten meikäläistä hieman sylettää elokuun lopulla, kun olen häntäpäässä ;) kaikki suunnilleen kerkee jakautua ennen meikäläistä
 
Täällä ilmottautuu että poistun tästä keskustelusta. Tänään kävin ultrassa kun viikonloppuna alkoi vuoto ja hyytymiä tuli, ei siellä kohdussa ollut enää mitään. eli aikainen keskemeno :( Nyt siis raskauksia kolme takana josta yksi tyttö.

Toivottavasti muilla mammoilla pysyy kyytiläiset matkassa!
 
Onpas täällä yllättävän monella lapsettomuustaustaa! :O Mutta kyllä tuo lasten saannin hankaluus on nykyään yllättävän yleistä, tai ainakin siitä puhutaan nykyään herkemmin. Onneksi eletään tätä aikaa ja on hoitoja olemassa. :) Mullakin sen verran paha pco, että tuskin tulisin luomusti koskaan raskaaksi. Onneksi on nuo kaksi ihanaa clomipoikaa ja toivottavasti tämä kolmas clomi-ihme saadaan syliin asti. :heart:

Lapsiluvusta: Meillä on ollut toiveena 3-4 lasta. Jos tämä kolmas nyt elävänä syliin saadaan niin varmaan tulee useamman vuoden väli seuraavaan. Ikää kuitenkin vasta 24v, että ehtiihän tässä jos niikseen tulee ja vielä onnistuu. ;)

Onnea ihanista ultrakuulumisista! Toivotaan, että tähän ketjuun ei huonoja uutisia tulekaan! :)

Monta ultraa kenenkin kunnassa/kaupungissa tarjotaan? Meillä (Kainuussa) tarjotaan muistaakseni 3 x lääkärineuvola uä, niskapoimu uä ja rakenne uä eli yhteensä 5. Tosin, itselläni on kahdessa edellisessä raskaudessa pitänyt olla seurannassa äitiyspolilla, joten ultria on kertynyt yli 10 molemmissa raskauksissa.

Onko muilla jo tullut mitään himoja tiettyjä ruokia kohtaan? Mulla ei mitään ns. "pakko saada" himoa oo tullut, mut iltaisin tykkään syödä iltapalaksi sellaisen "salaatin" jossa on miniluumutomaatteja, vihreitä viinirypäleitä, vihreitä oliiveja ja fetajuustoa öljyssä. :p Ja tää siis tullut nyt raskausaikana tämä himo. Normaalisti en tykkää oliiveista, muut noista kyllä uppoaa ei-raskaanakin.

2 viikkoa ja 1 päivä ultraan! |O

Diinu & Piippis (just keksitty ;) ) 5+3
 
Viimeksi muokattu:
Osanotto Viuh_ti :hug:

Omaan napaan ei kummempia..väsyttää,kuvottaa,paleltaa,tekee mieli suolakurkkujen lientä ja juustoa ;)

Neuvolaa/ultraa en oo saanut aikaseksi soitella..kerkeehän tuonne vielä..ja kun tietää ettei tälle vuotta kuitenkaan aikoja saa...

Lapsiluvusta..hmm,mä luulin että kolme riittää,sit tuli pulleri tyttö..ja nyt kierrukka tuli menkkkojen? aikaan pois ja nyt badam samassa tulee viides..ketään en antaisi pois,jokainen on tervetullut joka on tullakseen :)

Tällä mammalla on ylipainoa hurjasti,siksi toivon että pääsisin pian rd seurantaa jälleen..eikä haittaisi vaikka paino tippuisi odotusaika..mutta nyt tuo suolan käyttö on todellinen ongelma..argh..aamulla oli jo sormet ja silmät turvoksissa..puntari +2,5kg..ei hyvä..nooh,vuoden vaihteessa alkaa parempi elämä ;) sit alan kulkemaan uimassa ja enempi lenkillä ja vähempi jääkaapilla :)

Mä en tiedä ultraluvuista..vaikka kainuusta itsekkin..meillä täällä korvessa ei ole ultraa lekurilla,eli eka olisi vasta nt-ulta jos en saa kinuttua lekuri aikaa keskusneuvolaan..mutta kaikissa raskauksissa olen ollut seurannassa kaksilla n.rv20 lähtien..

Mä liityn ainaski jos joku alkaa fb-ryhmän pitäjäksi :)

Mulla kans pcos,entometrioosi,kystia,2010 leikattu kasvain oikean munasarjan luolta,ehkäsyt ei toimi mun kohdalla.
kierrukat tulee ulos joko alkion kanssa tai ilman,pillerit pettää..tällä hetkellä 1/4 lapsesta keretty suunnittelemaan/yrittämään.nyt tälle viidennelle tarjoutui tilaisuus tulla, kun kierrukka tuli menkkojen kera pois lokakuun alussa. Lokakuun vuoti melkein koko ajan.eli tärppäs sitten ekalla kierrolla.sitten meidänkin sisarusparvessa on siskoja jotka eivät millään saa lasta,edes hoitojen avulla.
Se muistuttaa mua joka päivä siitä miten onnekas olen tämän lapsilaumani kanssa,vaikka heitä monta on..On jokainen oma yksilönsä..


Kuumeilevax5 ja eloveena 5+3 (vissiin)
 
Viimeksi muokattu:
Voi viuh_ti, tosi surullista.. :hug:

-laura- ei se munkaan la ole siellä alkupäässä, joten tuskaillaan sitten yhdessä jos loppuun saakka päästään ;)

Ultrasta: täällä kaks ultraa (Oulun seutu) kunnan puolesta.

Ruokahimot: Tällä hetkellä syön melkein mitä vaan ja suhteellisen paljon.. eli toistaiseksi ei mitään erityisiä himoja, mutta tulee niitäkin vielä. Esikolta söin ihan mielettömät määrät hillosipuleita ja voitte kuvitella, ettei enää ole lempparievästäni ;)

Oma ikä oli jäänyt pois: 31v.
 
Heips.

Olen parin viikon ajan käynyt lueskelemassa tätä ketjua, nyt ajattelin uskaltautua mukaan. Plussattu täällä 3.12. varsinainen plussa, haamu saatiin jo 30.11. Toinen lapsi olisi tulossa, esikoinen syntynyt 10/2011.

Marjuska 2.lapsi LA 12.8. KAKS th-neuvola 7.1 lääkärineivola 14.1. Ja yksityiselle ollaan varhaisultraan menossa 31.12.

Asutaan 126neliön omakotitalossa, lapsihaave on 2. Ensimmäisestä yrityskierrosta nyt tärppäsi, esikoinen tärppäsi toisesta kierrosta. Raskausoireita on vaihtelevasti, väsyttää kyllä koko ajan. Sitten on lieviä alamahanippailuja, etovaa oloa varsinkin iltaisin ja arat rinnat. Esikoista odottaessa minulla oli raskausajan diabetes, ruokavaliolla hoidettiin ja verensokereita jouduin seuraamaan kotosalla. Nyt joudun sokerirasitukseen jo vkolla 14 :/

Meillä oli kissa, 8v leikattu tyttö, mutta jouduimme antamaan sen nyt syksyllä uuteen kotiin. Kissamme ei ollut ikinä tottunut lapsiin ja kun esikoisemme alkoi konttaamaan ja tukea vasten kävelemään, kissamme yritti monta kertaa iskiä kynsillään tyttöämme kasvoille. Vaikka tämä oli vaikea päätös,niin se oli varmasti kaikkien kannalta paras ratkaisu.

Tuleva synnytys ei jännitä, sillä ensimmäinen sujui hyvin. Epiduraalin sain silloin kun halusin ja se auttoi todella hyvin. Kätilön kanssa kemiat toimi hyvin ja mies oli mukana koko ajan. Kestoltaan se oli 13h ja vähän yli. Pari päivää oltiin tytön kanssa osastolla ja päästiin kotiin.

Tässä nyt lyhykäisyydessään jotakin..

Marjuska84+tiitiäinen 6+
 
Viuh_ti :hug: Tuntuu tosi kurjalta että aina joku joutuu poistumaan ikävien asioiden sattuessa. Tsemppiä!

Yksityisestä kirjoittelusta/FB:stä Mä tykkään ennemmin FB:stä kuin kerhosta täällä. Meillä oli esikoisen aikaan kerho täällä kaksplussalla ja jotenkin sinne ei tullut niin helposti mentyä kovinkaan usein.

Ultramääristä, meillä länsi-rannikolla on nt-ultra ja rakenneultra, ei muuta.
 
Viuh_tille voimia, todella ikäviä tällaiset uutiset :hug:

Täällä väsymys on jotain ylitsepääsemätöntä, työpäivän jaksa aika hyvin, mutta illalla ei mitään muuta haluta ko maata sohvalla.

Lapsiluku on meillä varmaan tämän kolmannen jälkeen täynnä. Kolmesta ollaan aina puhuttu, jos miehelle vielä tämän jälkeen vauvakuume tulee, saa sitten itse synnyttää seuraavat...

Apua, meinasin nukahtaa kesken kirjotuksen puhelin kädessä, nyt äkkiä unta palloon...
 
Viuh_ti paljon paljon voimaa ja helpotusta varmasti suureen suruusi :hug:

Teki mieli avautua kaikenlaisista oireista, mutta tällaisten asioiden edessä tulee olo, että ihan turha valittaa. Kaiken otan ilolla, jos se tarkoittaa sitä, että nyytti tulee syliin saakka.

Sentään myös ihania sydänääniuutisia :heart:

Lainasin tänään raskauskirjoja kirjastosta. :popcorn: Ei muuta.
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä