*Elokuun nassukat huhtikuussa*

Hyppy napillinen body vaan alle niin on helppo vaihtaa. Sellainen missä on alhaalla napit.

Tuosta imettämisestä julkisella paikalla vielä sen verran että vaikka en juuri itse imetäkään niin ei minuakaan se ollenkaan haittaa. Maailman luonnollisin asiahan se on. Mä olen muutenkin todella avoin ihmisten erilaisille kasvatustavoille jos lapsilla on kaikki hyvin ja mielelläni kuuntelenkin muiden tapoja toimia.

Miuskille tsemppiä äippäpolille. Toivottavasti kaikki on hyvin. :hug:

Nukkumisesta piti viimeksi kirjoittaa että mä saan tosi hyvin nukuttua kun nukun normaalistikin selälläni tai kyljelläni. Selällään pystyin viimeksikin nukkumaan koko raskauden. Vessassa joutuu käymään yleensä 1-3 kertaa yössä. Yleensä silloin jos esikoinen herättää. Vähän jos meinaa mahan päälle kääntyä niin heti tulee huomautus.

majj mä huomasin viime raskaudessa että ainakaan en palanut auringossa niin helposti kuin normaalisti. Rusketuksesta en oo ihan varma. Nyt mulla on palanut kaula. Jotenkin se on tosi vaikee suojata kun ei viitsi pooloakaan pitää ja ulkona tulee oltua melkein koko ajan. Muuten mä taidan olla ihan vitivalkoinen.

Eilen kävin lääkärineuvolassa ja kaikki oli tosi hyvin. Korttia mulla ei ole tässä mutta kaikki arvot on kunnossa ja kohdunsuu tiukasti kiinni ja 3 cm jäljellä kaulaa. Eiköhän tässä vielä pitkään odotella taas lasketunajankin jälkeen. Lääkäri katsoi ultrallakin vauvaa mitä täällä ei yleensä tehdä kun meidän tuolla isossa neuvolassa on vain ultra ja se on tosi huono sellainen 20x20cm sumee ruutu. Mä en saanut siitä mitään selvää mutta näkee ainakin hyvin että vauva on rt. Toivottavasti pysyy loppuunasti. Jalat oli tuossa oikeilla mihin tiukat potkutkin tulee. Lääkäri kokeili tosi varovasti vaan kohdunsuun tilanteen, ei varmaan vuotojen takia halunnut sen enempää kokeilla. Painoa mulle olki tullut 5 viikossa 3kg eli yhteensä kun eilen oli viikkoja 26+4 oli tullut 6,6 kg mikä oli terkan mielestä tosi maltillista. Mutta eiköhän niitä vielä kerry kun kesä ja turvotukset tulee. Täytyy vaan olla tiukkana ja liikkua paljon.

Tsemppiä kaikille noihin insuliinin pistämisiin. Uh, varmasti inhaa hommaa.

Mä en ole vieläkään saanut ilmoitusta äippäpakkauksen saapumisesta. Toivottavasti se olisi tänään tullut, kun siitä päätöksestä on jo se kaksi viikkoa.

Päksäkkä 26+5:heart:
 
Terveisiä 4D:stä! :wave:

Kaikki oikein hyvin. :heart: Joku kyseli aikaisemmin hintaa, meille tuli lopulliseks hinnaks 230€ (sis. toimisto- yms. maksut), Helsingin keskustan (Kamppi) Terveystalolla. Tuosta ei saanut Kelakorvausta.

Saatiin myös ensimmäistä kertaa kunnon painoarvio: 583g, pään poikkimitta 57mm, vartalon ympärysmitta 184mm ja reisiluu 42mm. Mies siinä sitten kommentoi jotenkin niin, että nyt alkaa massakausi ja se vaan kasvaa. Mulle tuli ekan kerran kauhuajatus mieleen: mun pitäs tää jossain vaiheessa synnyttääkin..! :O Onneks oon jo saanu pelkopolille ajan..

Miuski, huh, voimia täitaisteluun!


u & Liipukka 24+0 POKS!!
 
pikkusen kuulumisia, nyt kun on vähän aikaa..

koiranpuremat näkyy paranevan aika hyvin, veikkaan että tuohon ylähuuleen jää arpi, ainaki vähäksi aikaa, toivon mukaan hälvenee kun tyyppi on noin nuori kuitenki.
en tiiä mitä tekevät koiralle.
mullahan on itellä myös koira, samaa rotua oon harrastanu jo v. -92 (englanninspringeri) enkä vaiha kun oon hyväksi meille havainnu. ikinä ei oo ollu ongelmia, ensimmäisen otin ennen kun oli ees lapsia.ai niin, yhden kerran mun 16 v. vanhuskoira puri toisiksi nuorinta lastani, joka oli sillon 2 v. naamasta myös, olin ihmeissäni, tiesin jo mitä tuleman pitää mutta käytin kuitenkin eläinlääkärillä, jossa löytyi aivoista suuri kasvain, oletettiin että kasvain oli painanut ja aiheuttanu niin paljon kipua että koira ois käyny ihan kenen kimppuun vain, kasvainta tai ei, "monttuun" joutui, ja olisi siis joutunut jokatapauksessa, mun mielestä koira ei saa ilman mitään syytä purra kettään ja normaali koira kyllä varoittaa useammankin kerran jos hermot alkaa mennä..

meillä ei kukaan lapsista saa kiusata koiria, koirilla on myös ns. oma paikka minne jos menevät ei lapsilla oo mitään asiaa. aksu(tää 3v.) on oppinu sen myös pienestä asti. mun mielestä on hyvä että kun koira tietää ettei sitä tahallaan kiusata ja härnätä niin sitten pienet "virheet" esim kaatumiset koiran päälle ym vahingot vaikka koira nukkus, ei aiheuta mitään ongelmaa, tai ei ainakaan meillä oo aiheuttanu.

no, tää pekan vanhempien koira oli siis käyny aksun naamaan kiinni ihan ilman mitään syytä, jos niin voi sanoa. se on aina ollu hermostunu, ja oonki varotellu niitä että kun tän koiran hermot ei kestä oikein mitään ylimäärästä, niin lasten peuhu ja meteli voi aiheuttaa joku kerta jotain... näinpä siis kävi. "huvittavinta" tässä on nyt että tää ääliö-ex-anopin tekele kehtas mulle eilen sanoa, että syy on minussa kun aksu ei ole tottunut kuin kiltteihin koiriin SIIS HUH HUH, sanon minä!!! eipä oo tullu mieleen hankkia hermoheikkoa koiraa siksi että lapsi tottus sellaseen...

en tiiä oikeasti mitä tuolla tarkotti, mutta sanoin vain ystävällisesti että tälle vahingolle ei kukaan voinut, eikä enää voi mitään, mutta nyt on heidän tehtävänsä miettiä joku ratkaisu, koska tämä koira ei ilmeisimminkään sovellu saman katon alle lasten kanssa. tarkoitin tällä että aksu ei sinne mene jos koira on samassa tilassa, voi olla ylireagointia, mutta joku tiikeriemo minussakin on.

heh, olihan taas sepostus... toivottavasti ees joku tajus mun pointin. : /

myyden ja 23 + 2
 
Neuvolalääkäri kuulumisia päivittelen..

painoa oli tullut.. :whistle: 4 viikossa 2,5 kiloa. Kaikki muut jutut kunnossa.
Lääkäri kokeili kohdunsuun tilanteen ja sielläkin kaikki hyvin. Sitten paineli sivulta alamahaa, koska ollut niitä kipuja ja tuli siihen tulokseen, että kohdusta kipu johtuu kun joutuu venymään.
Kerkesin miettiä kaikki kauhutarinat munasarjatulehduksesta yms..
Noh, vaaratonta onneksi siis tämä kipu lääkärin mielestä on ja käski pitää tukiliiviä päivittäin tai nukkuessa imetystyyny jalkojen väliin tuomaan helpotusta. En muutenkan ollut kovin tyytyväinen koko tarkastukseen : / kauhea hoppu oli tutkia ja selityksiä en meinannut saada kunnolla.

RV 25+1
 
Puvuista Mitä minivauvoja te meinaatte synnyttää :D Meillä junnari syntynyt maaliskuussa ja sillä oli syksyllä 74cm vanupuku. Ei toiveitakaan että olisi mennyt enää talvella,sykysylläkin oli juuri sopiva kun alle kuitenkin tuli vaatetta. Eli tuo 74cm on juuri melko passeli 6kk ikäiselle. 68cm tai 74cm lienee oikea koko toppapuvuksi,jos haluaa että mahtuu talven. Meidän junnari oli syntyessään 49cm ja on ollut melko pienikokoinen koko ajan,mutta pitää sinne haalarin alle jotain vaatettakin mahtua,talven pakkasilla ainakin villahaalari! :) Mä oon tosin sen mukaan miettinyt että tää lapsi syntyy melko varmaan joko jo heinäkuun puolella,tai viimeistään elokuun alussa..

Koirista sen verran,että ei ole kyllä yhtään ylireagointia sanoa ettei lapsi mene mummolaan jos koira on purrut! Meillä on mummolassa vanha koira,joka murisee aina junnarille. Mä olen sanonut että kun lapsi menee hoitoon,niin koira EI ole samassa huoneessa sen kanssa ja sillä selvä. Jos tämä ei olisi käynyt niin lapsi ei olisi sinne sitten mennyt. Mun oma äiti lopetti juuri keväällä koiransa kun oli tosi arvaamaton lasten seurassa/murisi. Koira ei mun mielestä saa murista lapsille,puhumattakaan että kävisi kiinni..jos anoppilan koira joskus lasta saa purtua jotenkin niin meilläkään ei lapsi sitten sinne mene ennen kuin koira on poissa.

Tyynyä Ei meillä ole vielä edes tuolla päälle vuoden ikäisellä. Käsittääkseni sitä ei suositella vauvan niskankaan vuoksi ennen vuoden ikää.

(.) Tänään olio neuvola. Ens viikolla uusiks kun ei sf-mitta ollut kasvanut yhtään! Kirppu kuitenkin liikkuu aktiivisesti,joten en osaa kovin huolissaan olla. Muut mitat olivat ok :)

MM ja Kirppunen 24+4
 
Mittumaaria Toki tilanteen mukaan on vaatteet käytössä, saattaahan tää pikkukakkonen vaikka yllättää (epäilen kyllä suuresti sellaista mahdollisuutta)... Onneksi vaatteet on vielä esikoiselta tallessa, joten en ole rientämässä ostamaan pieniä taikka isoja pukuja :D
 
Heippa pitkästä aikaa. En ole ehtinyt kirjoitella ku on ollu pääsiäiskiireitä ja auton vaihtoa. Ostettiin ihka uusi skoda Yeti :p ja hyvä on sillä körrytellä nyt. Neuvolassa viime torstaina mitattiin eka sf.mitta ja se oli 19 cm (rv 22+6) ja ihan keskikäyrillä mentiin. Painoa oli taas tullu lisää, mutta onneks "vain" 450 g viikko mutta sekin musta on ihan tarpeeks iso tahti.

Meilläkin on koira ja muutaman kerran on koira ärähtänyt ja murissu pojalle joka on kaivellu koiran silmää tai puristanut tassusta eli satuttanut koiraa. Mutta onneksi ei ole kiinni käynyt. joka kerta koira on itse ollut häpeissään asiasta että on hermostunut, mutta itse otan syyt niskoille ku en ole aina tilannetta nähnyt ja ehtinyt lasta kieltää. Mutta jos menis purasuks syystä tai toisesta niin koira lähtis heti, samaa mieltä muiden kaa että koira ei saa purra missään tapauksessa ketään perheenjäsentä. Niin paljon oli tekstiä etten muista mitä piti kommentoida.

Kysyin aiemmin tuplarattaista, mutta ei tainnu kukaan innostua kommentoimaan :confused: Jos joku vielä kysymyksen huomaa niin olis kiva kuulla että mitä merkkiä olette ajatelleet. Meille tulee siis sisarusten ikäeroksi n. 1 v 9 kk

t schnappy 23+5
 
Hyppy hänellä ei ole liikettä ollenkaan,vain tuo netikauppa :) mut esim mie olen onnistunu bongaamaan paikallisilta messuilta jne :) Enossa taitaa itse asustella ;)

Mulla huomenna ultra :heart: mut harmillisesti mies joutu kauemmaks töihin eikä pääse mukaan,se ahdistaa!toinen syy on se että pojan kummi sairastui flunssaan ja hänen piti katsoo pojan perään sen ajan :/ nyt sit yritän kiivaasti järjestää hoitajaa ettei tarviis kipeelle hoitajalle jättää :/
 
:attn: onko kellään kokemusta tälläsistä vaunuista??? :attn:

Eli onko kellään mitään kokemusta seuraavasta vaunumerkistä? (T:mi Koskimki - Lastentarvikkeita suoraan maahantuojalta!) Löysin sen sattumalta kun tuolla netissä pyörin. Vaikuttais mun mielstä aika hyvältä paketilta, mutta hieman mietityttää.. Kun ei muutenkaan mitään kokemusta vaunushoppailusta.. Suurimpana vaatimuksena meitin vaunuilla olisi, että etenevät maastossa kuin maatossa. Vähemmän tultas ahtaissa kaupungin keskustoissa tms. liikennöimään. Hirveän kivoja värejäkin olisi tarjolla.. :)
 
Schappy me ostettiin ne carenan twinbuggyt,jossain mainitsinkin. Ovat todella kapeat,joka oli edellytys meillä rattaille. Carenan double swing oli toinen vaihtoehto,mutta nuo vanhemmat oli niin paljon halvemmat että otettiin ne. Samoin meillä oli edellytys että erilliset kuomut ja semmonen väliseinä välissä,koska on vuos ikäeroa ettei tuo junnari hakkaa vauvaa :D Kun katsoin rattaita niin ei sitten jäänytkään monia vaihtoehtoja..gracolla oli jotkut peräkkäin istuttavat,mutta mietin että eivät mene sitten enää vuoden päästä. En tiedä auttoiko tää nyt sua yhtään kun mä en edes kattonu mitään neljänsadan uusia rattaita :D
 
Kerkesinpäs juuri ennen kuin Posti meni kiinni hakemaan äippäpakkauksen. On se vaan ihana.

Mä taisin aikaisemmin kirjoitella että jos päädytään tuplarattaisiin niin ostetaan Brion Double Wave-rattaat. Mä tykkään että vauva on vaunuissa naama muhun päin ja niissä on isot renkaat joista mä tykkään. Me ei tarvita mitään pieniä kun kävelymatkoihin niitä tarvitaan.
Edelleenkin mietin että jos sitä kuitenkin pärjäisi seisomalaudalla? Ikäeroa meille tulee aikalailla 2 vuotta. Pitemmät reissut saa sitten kyllä unohtaa.

Meillä poika oli puolivuotiaana 70cm pitkä ja painoakin oli melkein 10 kiloa mutta hyvin mahtui Reiman 68 cm haalariin ja sinne alle vielä villapuku, on sen verran reilun kokoisia. Meillä ainakin vaatteiden pituuteen vaikutti paljon pojan pyöreys. On aina ollut sellainen tissiposki. Syntyessä oli 51cm pitkä ja painoi 3690g. Paino nousi tosi nopeasti.

Päksäkkä 26+5:heart:
 
schnappy, meille tuli just tänään tuplavaunut. Huusin huuto.netistä 98eurolla. Emman (nykyään Z-line Jule nimiset) 2v vanhat, vain 71cm leveät, ilmakumirenkaat että menee lumessa hyvin eteenpäin.
Käytetään niitä sitten vuosi ja kun vauva on 1v ja isompi 3v niin sitten myydään ne ja kaivetaan nykyiset vaunut varastosta (onneks mun vanhemmilla on tilaa missä ne voi olla säilössä vuoden).
Sitten ostetaan varmaan seisomalauta niihin jos ei toi poika jaksa pitkiä matkoja kävellä sitten 3-vuotiaana.
Tai näin ainakin on suunnitelma :)

piianappula, mun kaverilla oli noi vaunut ja oli tyytyväinen niihin.

Meillä esikoinen käytti 1vuotiaana 86/92cm kokoisia vaatteita ja kuopukselle meni 74cm.. :D

Pe on neuvolalääkäri ja sitten ma ä-poli jossa on ultra.. jospa vauveli nyt näyttäis mitä siellä haaravälissä on :p

DarkRed 23+2 (23+4)
 
Viimeksi muokattu:
Päksäkkä ja muut tuplarattaat/seisomalauta-pohdiskelijat. Kannattaisiko laittaa kysymys johonkin toiseen ryhmään, että missä iässä pärjää seisomalaudalla? Toiset käyttää normirattaita siis ilman kantokoppaa. Vauva köllii rattaissa ja pääsee kantoliinaan kun isommalla lapsella ei voimat enää riitä. Äkkiseltään kuullostaa aika pieneltä 2 vuotias seisomalaudalla... varsinkin kun oma kaksivuotias ei millään jaksanut kävellä yhtään metriä ylimääräistä...

Nyt nukkumaan. Huomenna neuvola :)
 
Viimeksi muokattu:
Miksi tää kone aina heittää mun tekstin bittiavaruuteen??????? :headwall::headwall:
Nyt muistan kopioida tekstin ennen lähetystä!!

Asiaan..

Ullelille onnea hyvistä ultrakuulumisista!!

Jantun tapaan minäkin "ajattelin" synnyttää toisen minivauvan. ;)
Meillä esikoinen käyttää nyt 2,5v:na 86cm vaatteita. Kyllä hänkin syntyessään oli 3720g/50cm, mutta sittemmin on kasvanut hitaasti.

Vaunuista.. Meille tuli käytetyt Teutonian Team Alu S4-vaunut. Niitten uusi malli on nimeltään Team Cosmo ja ne olis kantokopan kanssa maksanu uutena 1150e, mut noi 2008 loppuvuonna ostetut, vuoden käytössä olleet oli kopan kanssa 350e. Mulle aika kipuraja yhden talven vaunuista.. Ja nuo on tosi hyvässä kunnossa. Ne on leveät, lapset saa molempiin suuntiin, niissä on ilmakennorenkaat, mikä oli mun ehdoton edellytys ja isot kääntyvät etupyörät. Eilen itseasiassa kävin Mimmin ja koiran kanssa niillä testiajolla, tultiin oikein 3 pysäkinväliä bussilla kotiin, että sain testattua myös bussiin menoa. Hyvin sujui!
Meillä vaan taloon kuljetaan takaoven kautta, joka ei ole normileveä ja noi ei mahdu siitä sisälle kuin kahdessa osassa. Onneksi kopan saa nopeasti irti, jos tarvetta on. Vauvanhan niistä saa sisään kantokassissa ja muutenkin nukkumiskäytössä (jos minnekään ei olla lähdössä) on yksösvaunut. Katotaan nyt miten arki lähtee sujumaan, et pitääkö myydä ja ostaa toista merkkiä. Mä kyllä niin tykkään noista.

Tämähän ois kans yks vaihtoehto seisomalaudalle..
Vauvamaailma

( . ) Täällä meni sitten 5kg rikki.. Tulee sitä painoa, ei sille mitään voi. :/
Ens perjantaina 6.5 on neuvolalääkäri ja pääsee samalla punnituksille.

Raitis ja istuva Salarakas 25+2
 
Viimeksi muokattu:
Hei!
Vaikea aina jotenkin aktivoitua kirjottamaan tänne, vaikka joka päivä käyn lukemassa kuulumisia.

Mitä kuuluu Miuskille?

Julki-imettämisestä,en kokenut muuten ongelmana mutta kun esikoinen ei ikinä oppinut imemään ilman rintakumia, niin aina sen asettelu julkisilla paikoilla ja sit se että siitä kumista aina valu maitoa paidalle tuntu kauheen hankalalle....Toivon yli kaiken että tällä kertaa ei tarvittas koko kapistusta:kieh:

Schnappy, meilläkin kovasti pähkäillään tuplavaunuja, Britaxin B-dualeita on mietitty, kun siinä sais kaikki: Vauva koppaan ja esikko rattaisiin tai vauva kaukalolla ja esikko rattaisiin kaupungilla/vauva koppaan+esikko rattaisiin nukuttaessa pihalla jos tarttee tehdä kävelylenkki ennen ku vauva nukahtaa/pelkkä koppa vauvalle jos ei tartte esikon istua jne....Mutta ovat aika hinnakkaat jos kaikki "lisäosat" ostaa, lähemmäs 1000 e,joten en oikein tiedä. Ja joku niissä on, mikä ei miellytä mua. Tykkäsin jotenkin Gracon Quattro Tour Duoista, ja nyt 2.5 v tyttö mahtu niihin myös hyvin, ne siis pelkät peräkkäin istuttavat rattaat, joihin toki saisi Gracon kaukalonkin kiinni....Ja halvemmat, noin 300e uutena, tosin sitt tarttis ostaa vauvalle vaunut erikseen. Vaikeeta....Ja jos päädytään siihen ett vauvan nukuttamisvaunut on erikseen, tarttee esikko seisomalaudan, kun en voi luottaa siihen että jaksaa kävellä koko matkan kun nukutan vauvaa...

"Minivauvan" minäkin ajattelin pyöräyttää, esikoinen 1vuotiaana oli 75 cm ja painoi nippanappa 7kg, nyt 2.5 vuotiaana käyttää 86-92-98 vaatteita (riippuen merkistä) ja painaa 12 kg :LOL: VOihan tästä tietty tulla isompikin....Meillä meni 62 cm puku vielä 6kk iässä hyvinkin ja 1v-1.5v 74cm puku.

Omaa napaa....En tiedä muistaako kukaan kun kyselin supistuksista, en ainakaan montaa vastausta saanut, mutta täällä nyt semmoinen tilanne että päivittäin varsinkin illat supistaa kovasti, eilen 1-2 min välein melko kivuliaastikin, ja huomenna on aika gynekologille tarkistamaan, mikä on tilanne.....toivon, etteivät ole tehneet mitään kohdunsuulle vielä, mutta hieman huolestuttaa tämä jatkuva supistelu, jotka öisinkin valvottaa:(

Kirppiina ja murunen 26+2
 
Hyppy, mä laittaisin bodyn sinne sen potkuhousun alle. Jos siinä potkarissa kerran on napit haaroissa niin ei se body sitä vaipanvaihtohommaa vaikeuta yhtään sen enempää. Siis jos ostat sellaisen bodyn, jossa on ne nepparit siellä alhaalla (taitaa kyllä olla kaikissa). Mä en tykkää itse kietaisubodyista ja tiedän, että ainakin sellainen "normaali" toimisi tuohon hommaan...

Mammylle onnea ultraan ja toivotaan ettei palleja ole ilmaantunut ;D

Schnappy, meille ei olla ostamassa enää uusia tuplarattaita. Vanhat on Teutonian, en kyllä muista mallin nimeä. Mä olen ylipäänsä tykännyt Teutonian vaunuista tosi paljon, meidän "pienet" vaunutkin on Teutonian fun-series. Kumpiakin on tosi helppo ohjata koska etupyörät kääntyvät, ja nämä sisarusvaunut oli kapeimmat mitä markkinoilta taisi löytyä, joissa lapset istuvat vierekkän. Mä en halunnut nuorempaa sinne vanhemman alle ryytymään... Me tosin asutaan kaupungissa ja kuljetaan julkisilla, eli meille tuo vaunujen mahtuminen ja helppo ohjattavuus on ollut tärkein tekijä, ei niinkään missään hiekkateillä tai lenkkipoluilla kulkeminen. Eli mieti, mikä teille on tärkeintä... Ja juu, meidän tytöillä on kannsa 1 v 9 kk ikäeroa. Yksi ongelma noissa Teutonian vaunuissa kyllä oli, nimittäin painoraja per istuin on 15 kg. Ja meidän esikko oli aikas läski vauva ja pienenäkin vielä, eli painoa taisi olla jo 16 kg siinä vaiheessa... ja kun kuopuksen eka talvi oli runsasluminen, ja jouduin lapsia työntämään välillä 20 cm:n uuden lumenkin läpi kun katuja ei oltu ehditty aurata, niin rikkihän ne vaunut loppujen lopuksi menivät... tai siis jarru meni keväällä sitten. Nyt ne tarvis korjata kolmosta varten, kuopus ei paina edelleenkään kuin n 13 kg vaikka onkin jo 2 v 7 kk.

Meille ostettiin seisomalauta viime viikon keskiviikkona. Kumpikin tykkää seistä sillä (uutuuden viehätystä), mutta en olisi kyllä laittanut kuopusta sille seisomaan paljoa aikaisemmin. Ensinnäkin siksi, että hän ei ole kauhean pitkä (93 cm) ja jotenkin tuntuu, että hän on aika hutero sen kanssa. Toinen syy on sitten se jaksaminen, pitemmillä matkoilla. Reilu 4 v esikolle, joka jo muutenkin kävelee aika pitkiä matkoja se on tosi hyvä. Ja kuopuksellehan tuo oikeastaan ostettiin, sitten kun vauva syntyy ja en jaksa ottaa sisarusrattaita t-banaan...

Siobhan ja Plutte 26+0
 
Siobhan mie en tiedä ite toivonko että ei löydy palleja vai että löytyy=D Olis niin kiva toisaalta että kuopukselle tulis poika leikkikaveriks=D No mut huomenna olen taas viisaampi ehkä sen asian suhteen:) molemmat siis yhtä tervetulleita kunhan vaan kaikki olis hyvin!!
 
Piiannappula - Meillä oli esikoisella nua firkonin yhdistelmät, ja.. No joka toinen tuntuu olevan jotain maanantai mallia.. ( tiedän aika monta kenellä nua vaunut ovat ) Ajoivat kyllä ihan hyvin asiansa ( mä kävelin aika pailjon, eikä asuttu silloin keskustassa, että kyllä noilla esim. pururadalla oli ihan ok lykkiä ), mutta se ei ollut kivaa kun kesken kaupunkireissun lähti esim. rengas irti.. Myin meidän vaunut pois, ja nykyinen käyttäjä on ollut kyllä ihan tyytyväinen, mutta itse en lähtis noita uudestaan ostamaan.. Toki nua ovat edulliset ja suojaisat vaunut..

Sammeli - Mun kummipoika on syntynyt joulukuusta ja hänen isosiskonsa on nyt 1v11kk ja jaksaa seisoa todellakin pitkiä matkoja seisomalaudan päällä ja on seissyt jo talvellakin!! :)

"minivauvasta" - En nyt laskis meidän esikoista miksikään minivauvakasi, syntyessään rv 41+4 oli 3635g ja 51cm ja 1v mitat tasi olla 73cm ja reilu 9kg ja nyt kesällä tulee 3v ja käyttää 92/98cm vaatteita.. Kyllä meiltä muutama 56cm löytyy, mutta en oo raaskinut sitä pienempiä ostaa, mielummin ostan 62cm.. jos tuleekin pienempi nii käyn vasta sit tarvittaessa vaateostoksilla.. :)

Hankinnoista - Me ollaan ostettu Emmaljunga smart duo combit ku saatiin 2010 vuoden malli aika hyvällä alennuksella ihan lastentarvikeliikkeestä.. Ja vaatteita en oo tainnut ostaa kun: 2 bodyä, 3 potkupukuja, 2 housut, 1 sukat, 1 fleece asu ja tumput ja paksummat sukat ( sellaset mitä äippä pakkauksessa on, tai oikeastaan mies yllätti ja oli kerran ostanut ne ;) ) Jotenkin tuntuu että onhan tässä aikaa vielä miten paljon hankintoja tehdä.. :D

Liitoskivut -
Ovat löytäneet myös tiensä tänne.. Inhottavaaa ! En osannut odottaa niitä vielä "näin aikaisin".. : /

Majj & 24+3 :heart:
 
Moikka!
Miuskin kuulumisia mäkin kaipailen. Toivottavasti kaikki on hyvin.

Kelan papereita en oo saanut vielä lähetetyksi, odottelen työpaikalta puolen vuoden tuloista todistusta ja palkanlaskija taitaa olla lomalla tämän viikon. : /

Vauvavakuutuksen otin ifiltä, alkaa 3kk ennen laskettua aikaa ja sain itselleni sitten vuoden henkivakuutuksen ilmaiseksi. Esikoisella on ainakin vakuutus tullut tarpeen.

Auringon otosta, mä ainakin kärähdän aina. :| Tällänen punanen tukka ja pisamanaama ja kohtalaisen valkoinen iho niin ei ehkä ihan parhaiten kestä aurinkoa. Nyt on lasten nivea aurinkorasva ostettu, suojakerroin 30. Sillä oon pärjännyt nää suomen kesät kohtalaisesti. :D

Nyt lähdetäänkin vappupallon hakuun ja ruokaostoksille. Mukavaa viikonloppua ja vappua kaikille! Onko muuten mitään himoja tullut kenellekkään? Mulla on pommac ja tuore ananas. =)

Luna ja Poitsu (vahva fiilis tuli) 23+4
 
Huomenta..

Miuskin kuulumisia kaipaillaan täälläkin...Toivottavasti kaikki on hyvin.

Kelan paperit odottaa mulla täyttöä tuolla :D ootteko muuten laittaneet ne nimiehdotukset siihen jo? tai siis, kuuluuko siihen laittaa ihan koko nimi vai etunimi?

Vauvavakuutus jää varmaan ottamatta, kyseisen tapahtuman takia meillä.. mutta eiköhän me ilmankin pärjätä.

Vaunut Mie ihastuin kans nuihin firkonin f7 vaunuihin <3 aivan ihanat kuosit ja kaikki "tarpeellinen" tuntu olevan. Harmi jos ne on vaan huonoks havaittu :(

Heräsin aamulla ku pikkunen monotti ylöspäin ja kylkiluihin, kun tähän mennessä alamahassa potkut tuntuneet :heart: ihana!

Nyt siivouksen pariin.. palaillaan :)

Hyppy ja muru 24+6
 

Yhteistyössä