~Elokuun pikkuiset elokuussa. ~ Tämä on MEIDÄN kuumme!!~
- Viestiketjun aloittaja ulleli83
- Ensimmäinen viesti
Vitsi että nukuin viimeyön hyvin tai no raskaus hyvin
heräsin toki mutta sillon kun nukuin olin niin halolla lyöty et mikään ei mua herättänyt.
menkkajomotuksia on ja heräs epäilys voisko mulla ihan minimaalisesti vuotaa lapsivettä vai onko mulla ihan hullu virtsankarkailu kun pikkarit on 24h/7 märät vaikka kuinka pyyhin, voi ei tulee liaan tarkkaa teille nyt :O
Niin ja esikko meni tänään toista viikkoa päiväkotiin ja oksensi ja viime viikolla oli kuumeessa että kaikki paitsi minä olen kipeenä (yleinsä minä olen se pöpö magneetti) nyt teräs kunnossa.
Olen henkisesti valmistunu siihenki että jos mies on kipee niin mä meen yksin synnärille!
Mulla on selvästi tällänen super woman päivä
gallub:
Onko luonto hoitanut asiansa ja ei pelota synnyttäminen vai onko pelkoa ilmassa vaikka tiedät sen olevan turhaa (kaikki ne sieltä jotenki tulee ulos).
MIIMII10 VASTAUS: Uuudelleen synnyttäjänä haluan mahasta eroon mutta kyllä mua nyt enemmän pelottaa kun viimeksi, pelkään ettei henkisesti kantti kestä ja romahdan täysin ja mies ei osaa mua tukea.
Yllämainittu pelko ei edes käynyt toteen ekassa joten välillä hämmentää miks oon saanu päähän että noi mua pelottaa.
miimii10 ja muikkunen rv38+4
heräsin toki mutta sillon kun nukuin olin niin halolla lyöty et mikään ei mua herättänyt.menkkajomotuksia on ja heräs epäilys voisko mulla ihan minimaalisesti vuotaa lapsivettä vai onko mulla ihan hullu virtsankarkailu kun pikkarit on 24h/7 märät vaikka kuinka pyyhin, voi ei tulee liaan tarkkaa teille nyt :O
Niin ja esikko meni tänään toista viikkoa päiväkotiin ja oksensi ja viime viikolla oli kuumeessa että kaikki paitsi minä olen kipeenä (yleinsä minä olen se pöpö magneetti) nyt teräs kunnossa.
Olen henkisesti valmistunu siihenki että jos mies on kipee niin mä meen yksin synnärille!
Mulla on selvästi tällänen super woman päivä
gallub:
Onko luonto hoitanut asiansa ja ei pelota synnyttäminen vai onko pelkoa ilmassa vaikka tiedät sen olevan turhaa (kaikki ne sieltä jotenki tulee ulos).
MIIMII10 VASTAUS: Uuudelleen synnyttäjänä haluan mahasta eroon mutta kyllä mua nyt enemmän pelottaa kun viimeksi, pelkään ettei henkisesti kantti kestä ja romahdan täysin ja mies ei osaa mua tukea.
Yllämainittu pelko ei edes käynyt toteen ekassa joten välillä hämmentää miks oon saanu päähän että noi mua pelottaa.
miimii10 ja muikkunen rv38+4
Moikka kaikille! Olen ollut tuolla fb puolella aktiivimpi, mutta tänne ajattelin kuitenkin jakaa synnytyskertomuksen Eli ensin lyhyesti, 12.8 7.05 syntyi meille ihanainen poika, painoa 3140 ja pituutta 47 ja näin se kaikki siis meni...:
Olin kaverin läksäreissä keskiviikkona illalla, ja ihmettelin usempaa asiaa - Ei närästänyt, ei ollut pahaa oloa, ja söin kerrankin kunnon satsin ruokaa tän raskauden aikana, enemmän kuin mun mies! Mutta samalla huomasin että selkään särki, ja jotenkin outo olo. Paha flunssakin jylläs vielä, edellispäivän kuumeilu vielä väsytti. Yöllä tultiin kahden aikaan kotiin, ja sanoin miehelle että mitäköhän tää on, ku vähän niinku menkkamainen kipu 5 minsan välein. pääteltiin että harkkasuppareita ja mentiin levolle. Koko yönä en nukkunu, ramppasin vessassa tyhjentämässä 15 min välein, ja koko ajan suppas 5 min välein. Mutta en ollut kipeä, ja aamulla sanoin että voiko tää olla synnytys, jos ei koske? Soiteltiin kaverin äitille (kätilö) ja sekin sanoi että oo kotona vaan ku kaveri sanoi että eipä toi kovin kipeältä näytä...varmaan harkkareita sitten. koko päivän jatku, ja tiheni noin 3 min väleihin, ja lopulta päätettiin et käydään nyt sit siel saikul. Olin ihan varma et mut lähetetään kotiin takas . Siellä ne katseli kun vaan naureskelin, ja ottivat käyrät, joihin piirtykin sitten kunnon suppareita ja aika tauotta. Sanovat ettet sä kyl enää kotiin lähde...sisätutkimus ja 3 cm auki! Kätilö kysy sattuuko, ja sanoin että 1-10 nelonen, ei pahemmin, johon se naureskeli että jaahas, no sitten sulle varmaan sopis mennä vaikka suihkuun niin aukeat lisää ja päästään saliin. Suihkussa oli ihanaa ja täysin kivutonta, ja seuraavassa tutkimuksessa olinkin n.5 cm. Pääsin ihanaan saliin (hämmästyin miten hieno toi meidän sairaala onkaan) ja otettiin käyrät. Laitettiin kanyyli johon meinasin pyörtyä sängyssä, en enää nähny enkä kuullu mitään ja laitettiin äkkiä tippuu nesteytystä, olin kuulemma kärsiny nestehukasta. Sitten kun siitä toivuin niin aloin oksentaa rajusti, johon kätilö sanoi että espanjassa on sanonta "kun oksentaa synnytyksessä niin synnytys on lopuillaan". Onneksi pian se meni ohi, ja sitten jossain vaiheessa sanoin mun miehelle et nyt on kivut jo seiska...ja kysyin kätilöltä, että jos haluan jotain lääkitystä, vaikka epiduraalin, ni millon kannattas. Se totes että jos otat niin nyt, pian siitä ei ole hyötyä. Päätin olla ottamatta kun hengittelemällä vielä selvisin, eikä mulle tarjottu mitään muutakaan kivunlievitystä. Sitten rikottiin lapsivedet, kun olin jo 7 cm auki, ja siitä kolmella supistuksella aukenin täysin. Säikähdin vikaa kolmea supparia niin, että aloin itkemään et nyt haluan sen epiduraalin, mutta kätilö tutki ja sanoi että myöhästä, sä oot valmis ponnistaa, että ponnistapas nyt eka kerta niin saadaan vauva "hollille". Ponnistusvaihe kesti 20 minuuttia, kun pääsin kärryille hommasta - eka ponnistus meni huutaessa ja itsekin hämmästyin, sitten neuvottiin laittaa suu kiinni ja hommiin... Oli hurjaa tuntea ihan kaikki kun ei ollut minkään sortin kivunlievitystä, ja mulla meinas usko loppua ja sanoin etten voi enää, mutta niin se vain onnistui. Vikat ponnistukset parhaita, koska sillon kipua suurempaa oli ponnistuksen tarve, ja tiesin että loppu häämöttää. Ihana pikkumies syntyi pisteillä 9/10, 5 minsan kuluttua 10. Muistan kaikki yksityiskohdat hyvin selkeästi, ja ehkä ikävintä oli synnytyksen jälkeen kun sain oksitosiinitippaa, ja vuodin liikaa verta, joka johti aika huonoon kuntoon. Illalla kun nousin ekan kerran hoitajan kanssa vessaan, niin en enää päässyt ylös. Odoteltiin vaikka kuinka kauan, mutta pyörrytys ei loppunut, ja lopulta siellä vessassa oli kolme hoitajaa, yksi mies kun olen niin pitkä kuulemma. Mut nostettiin, ja kerkesin kuulla kun mieshoitaja hokee "katso mua silmiin, katso mua silmiin" ja sitten seuraavan kerran olinkin sängyssä ja viis tyyppiä huutaa yhteen ääneen siinä ympärillä, ja hokee et kaikki hyvin, tervetuloa takaisin, ja säikähdin ihan älyttömästi. Sitten se mieshoitaja sanoi et mä käskin sua kattoo mun silmiin, mutta et kattonu, ja siihen toinen hoitaja naureskeli että se sanoi sulle että olet kaunis, etkä kuullu sitä - Jälkeenpäin naureskelin että vai kaunis, lakananvalkoinen! Seuraavana päivänä meinasin vielä pyörtyä uusiksi, joten jäin sisälle ylimääräiseksi päiväksi lääkityksen kera. ja lähtöpäivänäkään en saanut lupaa mennä pesulle vauvan mukaan... Nyt kotona ihanan vauvan kanssa, olo hyvä mutta sain toisen asteen repeämiä ja tikit on aika tiukilla nyt kun yksin tätä flunssalimaa pois. Mutta siinä siis hirveän pitkä sepustus - ja olen sitä mieltä että vaikka luomuna mentiinkin, niin kyllä tuohon hommaan voin uudestaankin ryhtyä, kun siitä sai niin ihanan palkinnon! :heart: niin ja synnytyksen kesto taisi olla 29 tuntia...
Eli ensin lyhyesti, 12.8 7.05 syntyi meille ihanainen poika, painoa 3140 ja pituutta 47 ja näin se kaikki siis meni...:Olin kaverin läksäreissä keskiviikkona illalla, ja ihmettelin usempaa asiaa - Ei närästänyt, ei ollut pahaa oloa, ja söin kerrankin kunnon satsin ruokaa tän raskauden aikana, enemmän kuin mun mies! Mutta samalla huomasin että selkään särki, ja jotenkin outo olo. Paha flunssakin jylläs vielä, edellispäivän kuumeilu vielä väsytti. Yöllä tultiin kahden aikaan kotiin, ja sanoin miehelle että mitäköhän tää on, ku vähän niinku menkkamainen kipu 5 minsan välein. pääteltiin että harkkasuppareita ja mentiin levolle. Koko yönä en nukkunu, ramppasin vessassa tyhjentämässä 15 min välein, ja koko ajan suppas 5 min välein. Mutta en ollut kipeä, ja aamulla sanoin että voiko tää olla synnytys, jos ei koske? Soiteltiin kaverin äitille (kätilö) ja sekin sanoi että oo kotona vaan ku kaveri sanoi että eipä toi kovin kipeältä näytä...varmaan harkkareita sitten. koko päivän jatku, ja tiheni noin 3 min väleihin, ja lopulta päätettiin et käydään nyt sit siel saikul. Olin ihan varma et mut lähetetään kotiin takas
. Siellä ne katseli kun vaan naureskelin, ja ottivat käyrät, joihin piirtykin sitten kunnon suppareita ja aika tauotta. Sanovat ettet sä kyl enää kotiin lähde...sisätutkimus ja 3 cm auki! Kätilö kysy sattuuko, ja sanoin että 1-10 nelonen, ei pahemmin, johon se naureskeli että jaahas, no sitten sulle varmaan sopis mennä vaikka suihkuun niin aukeat lisää ja päästään saliin. Suihkussa oli ihanaa ja täysin kivutonta, ja seuraavassa tutkimuksessa olinkin n.5 cm. Pääsin ihanaan saliin (hämmästyin miten hieno toi meidän sairaala onkaan) ja otettiin käyrät. Laitettiin kanyyli johon meinasin pyörtyä sängyssä, en enää nähny enkä kuullu mitään ja laitettiin äkkiä tippuu nesteytystä, olin kuulemma kärsiny nestehukasta. Sitten kun siitä toivuin niin aloin oksentaa rajusti, johon kätilö sanoi että espanjassa on sanonta "kun oksentaa synnytyksessä niin synnytys on lopuillaan". Onneksi pian se meni ohi, ja sitten jossain vaiheessa sanoin mun miehelle et nyt on kivut jo seiska...ja kysyin kätilöltä, että jos haluan jotain lääkitystä, vaikka epiduraalin, ni millon kannattas. Se totes että jos otat niin nyt, pian siitä ei ole hyötyä. Päätin olla ottamatta kun hengittelemällä vielä selvisin, eikä mulle tarjottu mitään muutakaan kivunlievitystä. Sitten rikottiin lapsivedet, kun olin jo 7 cm auki, ja siitä kolmella supistuksella aukenin täysin. Säikähdin vikaa kolmea supparia niin, että aloin itkemään et nyt haluan sen epiduraalin, mutta kätilö tutki ja sanoi että myöhästä, sä oot valmis ponnistaa, että ponnistapas nyt eka kerta niin saadaan vauva "hollille". Ponnistusvaihe kesti 20 minuuttia, kun pääsin kärryille hommasta - eka ponnistus meni huutaessa ja itsekin hämmästyin, sitten neuvottiin laittaa suu kiinni ja hommiin... Oli hurjaa tuntea ihan kaikki kun ei ollut minkään sortin kivunlievitystä, ja mulla meinas usko loppua ja sanoin etten voi enää, mutta niin se vain onnistui. Vikat ponnistukset parhaita, koska sillon kipua suurempaa oli ponnistuksen tarve, ja tiesin että loppu häämöttää. Ihana pikkumies syntyi pisteillä 9/10, 5 minsan kuluttua 10. Muistan kaikki yksityiskohdat hyvin selkeästi, ja ehkä ikävintä oli synnytyksen jälkeen kun sain oksitosiinitippaa, ja vuodin liikaa verta, joka johti aika huonoon kuntoon. Illalla kun nousin ekan kerran hoitajan kanssa vessaan, niin en enää päässyt ylös. Odoteltiin vaikka kuinka kauan, mutta pyörrytys ei loppunut, ja lopulta siellä vessassa oli kolme hoitajaa, yksi mies kun olen niin pitkä kuulemma. Mut nostettiin, ja kerkesin kuulla kun mieshoitaja hokee "katso mua silmiin, katso mua silmiin" ja sitten seuraavan kerran olinkin sängyssä ja viis tyyppiä huutaa yhteen ääneen siinä ympärillä, ja hokee et kaikki hyvin, tervetuloa takaisin, ja säikähdin ihan älyttömästi. Sitten se mieshoitaja sanoi et mä käskin sua kattoo mun silmiin, mutta et kattonu, ja siihen toinen hoitaja naureskeli että se sanoi sulle että olet kaunis, etkä kuullu sitä - Jälkeenpäin naureskelin että vai kaunis, lakananvalkoinen! Seuraavana päivänä meinasin vielä pyörtyä uusiksi, joten jäin sisälle ylimääräiseksi päiväksi lääkityksen kera. ja lähtöpäivänäkään en saanut lupaa mennä pesulle vauvan mukaan... Nyt kotona ihanan vauvan kanssa, olo hyvä mutta sain toisen asteen repeämiä ja tikit on aika tiukilla nyt kun yksin tätä flunssalimaa pois. Mutta siinä siis hirveän pitkä sepustus - ja olen sitä mieltä että vaikka luomuna mentiinkin, niin kyllä tuohon hommaan voin uudestaankin ryhtyä, kun siitä sai niin ihanan palkinnon! :heart: niin ja synnytyksen kesto taisi olla 29 tuntia... Heipat kaikille ja paljon paljon onnea kaikille vauvan saaneille.:heart::flower:
Viikon kotona olon jälkeen olo alkaa olla jo ehkä sitä luokkaa että jaksaa rustata jotain synnytyksestä, mikäli siitä vielä jotain muistan. :O
Eli keskiviikkoaamuna (rv40+2) heräsin 3.30 siihen kun lapsivedet meni. Tunne oli aika hurja, kun siihen mennessä ei ollut yhden yhtäkään supistusta tullut, saati muita oireita. Soitin siitä sitten synnärille, josta neuvoivat syömään aamupalan ja tulemaan paikalle viimeistään kahdeksaksi. Siinä sitten aamukahviteltiin ja ihmeltiin, vietiin koira hoitoon ja lähdettiin matkaan. Perillä kätilö otti ensin käyrää ja siihen piirtyi muutamia suppareita, joita en kyllä itse juurikaan tuntenut. Teki sen testin, millä katsotaan oliko se lapsivesi joka meni, kätilön mukaan ei ihan kokonaan mustunut se tikku. Seuraavaksi lääkärille, joka teki saman testin ja hänen tikkunsa mustui kyllä saman tien.. Lääkäri ultrasi, kokeili sisäkautta tilanteen ja käski mennä kahdeksi tunniksi kaupungille kävelemään. Sepäs olikin vinkeää, kun, kun kuitenkin alapäätä painoi sen verran.
Takaisin synnärille, jossa päästiin synnytyssaliin, katseltiin telkkaria, käytiin syömässä ja miehelle tuotiin jopa toinen sänky jossa hän voi ottaa päiväunet. Lisää käyriä, ja kun neljään mennessä iltapäivällä ei juuri edistystä ollut, siirryin osastolle. Sisätutkimuksia vältettiin tässä vaiheessa vesien menon ja tulehdusriskien takia. Siitä sitten mies joutui lähtemään kotiin. Siellä sitten yksinäni illan kärvistelin, pikkuhiljaa alkoi olo muuttua kipeämmäksi ja kahteen otteeseen sain särkylääkettä. Puolen yön jälkeen alkoi olla jo tosi tuskallista, niin henkisesti kuin fyysisestikkin. Henkisesti siksi, että jouduin olemaan siellä ihan yksin, oudossa tilanteessa ja olisin kaivannut miehen tukea. No, viiden aikaan yöllä olin jo nelinkontin sängyllä että nyt ei kestä, olinkin jo ilmeisesti melkein 7 cm auki. Siirryin saliin ja soitin miehelle että nyt pitäs alkaa tulemaan. Salissa aloin ottaa ilokaasua, ja sillä pärjäsinkin jonkin aikaa. Tässä vaiheessa vaihtui kätilö, oli jo kolmas joka mua oli siihen mennessä kaiken kaikkiaan hoitanut. Mieskin saatiin paikalle. Pyysin jo jotain vähän tujumpaa kivunlievitysä ja kätilö ehdotti epiduraalia, joka olikin sitten taivas. Seuraava mitä muistan on, kun aloin ponnistaa, aluksi ei tuntunut juuri miltään, sitten yht´äkkiä pitikin ponnistaa ensin oikealle, sitten vasemmalle ja tässä vaiheessa huoneessa olikin jo lääkäri ja kolme muuta kätilöä. Vauvan sydänäänet alkoi heiketä, ei ollut ihan raivotarjonnassa. Eppari, imukuppi ja lopulta sulkijalihaksen repeämä. Lääkärin mukaan tämä oli pienempi paha, kuin että olisi joutunut sektioon. Vauva vietiin samantien vähän elpymään ja mut leikkaussaliin ja paikkailuun nukutuksessa. Ennen nukahtamista joku kertoi minkäkokoisen ukon olin pihalle pusannut. Heräämöstä sitten iltapäivällä osastolle, jossa mies odotti vauvan kanssa. Oli hänelläkin ollut aika kurja kokemus, kun yhtään ei tiennyt mitä tapahtuu, yht´äkkiä molemmat vaan viedään pois.
Tällä hetkellä omat fiilikset on ihan hyvät, mutta täytyy sanoa että on tässä viikon aikana aikamoista tunteiden vuoristorataa käyty. Jo sairaalassa ollessa mua suretti niin paljon, ettei mies päässyt leikkamaan napanuoraa tai etten mie saanut vauvaa heti rinnalle. Kotiin päästyä nousi hirveä viha tätä operaatiota vastaan. Ei pysty istumaan, ei pysty kävelemään, seisoa pystyy ehkä 5 minuuttia kerrallaan. Kipulääkkeitä menee säännöllisesti päivässä ja mikä pahinta, lihas toimii välillä omia aikojaan. Joudun nyt siis syömään ulosteenpehmentäjää syyskuun loppuun saakka, jolloin äippäpolilla on jälkitarkastastus. Joskus aamulla ylösnoustessa on ihan nippanappa ettei ole kakka housussa (anteeksi yksityiskohtaisuus) . Onneksi mies on jaksanut tsempata ja tukea ja hoitaa vauvaa, koska kyllähän tää on sitäkin rajoittanut. Tänään on selkeesti parempi päivä ja olen jaksanut pitkiä aikoja pystyssä ja kipukaan ei enää tunnu niin sietämättömältä.
Kätilö kävi vielä silloin osastolla moikkaamassa ja kertomassa ommelleen lääkärin terveiset, että vamman ei pitäisi jatkossa olla este alapääsynnytykselle. Mähän en vieläkään tiedä onko multa nyt sitten revennyt ulkoinen vai sisäinen lihas. Netissä pikainen surffaus aiheesta antoi kyllä niin erilaisia kohtaloita että huh huh. Mutta ehkä se tästä. Onneksi mulla on vielä yksi äitiysneuvolan käynti, terkka siis haluaa nähdä mut vielä kun jälkitarkastukseen joudun tosiaan sinne polille. Käydään tämä vielä sitten varmaan kunnolla läpi. Keskiviikkona oli toki kotikäynti, mutta olin silloin vielä niin toipilas etten oikein jaksanut keskittyä mihinkään puimisiin.
Pääasia kuitenkin että meillä on terve lapsi, josta vanhemmat ovat äärimmäisen onnellisia. Enkä varmaan oo ainut kärsivä synnyttäjä
Nyt vaan pitäs pojalle nimi keksiä :heart:
Viikon kotona olon jälkeen olo alkaa olla jo ehkä sitä luokkaa että jaksaa rustata jotain synnytyksestä, mikäli siitä vielä jotain muistan. :O
Eli keskiviikkoaamuna (rv40+2) heräsin 3.30 siihen kun lapsivedet meni. Tunne oli aika hurja, kun siihen mennessä ei ollut yhden yhtäkään supistusta tullut, saati muita oireita. Soitin siitä sitten synnärille, josta neuvoivat syömään aamupalan ja tulemaan paikalle viimeistään kahdeksaksi. Siinä sitten aamukahviteltiin ja ihmeltiin, vietiin koira hoitoon ja lähdettiin matkaan. Perillä kätilö otti ensin käyrää ja siihen piirtyi muutamia suppareita, joita en kyllä itse juurikaan tuntenut. Teki sen testin, millä katsotaan oliko se lapsivesi joka meni, kätilön mukaan ei ihan kokonaan mustunut se tikku. Seuraavaksi lääkärille, joka teki saman testin ja hänen tikkunsa mustui kyllä saman tien.
. Lääkäri ultrasi, kokeili sisäkautta tilanteen ja käski mennä kahdeksi tunniksi kaupungille kävelemään. Sepäs olikin vinkeää, kun, kun kuitenkin alapäätä painoi sen verran. Takaisin synnärille, jossa päästiin synnytyssaliin, katseltiin telkkaria, käytiin syömässä ja miehelle tuotiin jopa toinen sänky jossa hän voi ottaa päiväunet. Lisää käyriä, ja kun neljään mennessä iltapäivällä ei juuri edistystä ollut, siirryin osastolle. Sisätutkimuksia vältettiin tässä vaiheessa vesien menon ja tulehdusriskien takia. Siitä sitten mies joutui lähtemään kotiin. Siellä sitten yksinäni illan kärvistelin, pikkuhiljaa alkoi olo muuttua kipeämmäksi ja kahteen otteeseen sain särkylääkettä. Puolen yön jälkeen alkoi olla jo tosi tuskallista, niin henkisesti kuin fyysisestikkin. Henkisesti siksi, että jouduin olemaan siellä ihan yksin, oudossa tilanteessa ja olisin kaivannut miehen tukea. No, viiden aikaan yöllä olin jo nelinkontin sängyllä että nyt ei kestä, olinkin jo ilmeisesti melkein 7 cm auki. Siirryin saliin ja soitin miehelle että nyt pitäs alkaa tulemaan. Salissa aloin ottaa ilokaasua, ja sillä pärjäsinkin jonkin aikaa. Tässä vaiheessa vaihtui kätilö, oli jo kolmas joka mua oli siihen mennessä kaiken kaikkiaan hoitanut. Mieskin saatiin paikalle. Pyysin jo jotain vähän tujumpaa kivunlievitysä ja kätilö ehdotti epiduraalia, joka olikin sitten taivas. Seuraava mitä muistan on, kun aloin ponnistaa, aluksi ei tuntunut juuri miltään, sitten yht´äkkiä pitikin ponnistaa ensin oikealle, sitten vasemmalle ja tässä vaiheessa huoneessa olikin jo lääkäri ja kolme muuta kätilöä. Vauvan sydänäänet alkoi heiketä, ei ollut ihan raivotarjonnassa. Eppari, imukuppi ja lopulta sulkijalihaksen repeämä. Lääkärin mukaan tämä oli pienempi paha, kuin että olisi joutunut sektioon. Vauva vietiin samantien vähän elpymään ja mut leikkaussaliin ja paikkailuun nukutuksessa. Ennen nukahtamista joku kertoi minkäkokoisen ukon olin pihalle pusannut. Heräämöstä sitten iltapäivällä osastolle, jossa mies odotti vauvan kanssa. Oli hänelläkin ollut aika kurja kokemus, kun yhtään ei tiennyt mitä tapahtuu, yht´äkkiä molemmat vaan viedään pois.
Tällä hetkellä omat fiilikset on ihan hyvät, mutta täytyy sanoa että on tässä viikon aikana aikamoista tunteiden vuoristorataa käyty. Jo sairaalassa ollessa mua suretti niin paljon, ettei mies päässyt leikkamaan napanuoraa tai etten mie saanut vauvaa heti rinnalle. Kotiin päästyä nousi hirveä viha tätä operaatiota vastaan. Ei pysty istumaan, ei pysty kävelemään, seisoa pystyy ehkä 5 minuuttia kerrallaan. Kipulääkkeitä menee säännöllisesti päivässä ja mikä pahinta, lihas toimii välillä omia aikojaan. Joudun nyt siis syömään ulosteenpehmentäjää syyskuun loppuun saakka, jolloin äippäpolilla on jälkitarkastastus. Joskus aamulla ylösnoustessa on ihan nippanappa ettei ole kakka housussa (anteeksi yksityiskohtaisuus)
. Onneksi mies on jaksanut tsempata ja tukea ja hoitaa vauvaa, koska kyllähän tää on sitäkin rajoittanut. Tänään on selkeesti parempi päivä ja olen jaksanut pitkiä aikoja pystyssä ja kipukaan ei enää tunnu niin sietämättömältä. Kätilö kävi vielä silloin osastolla moikkaamassa ja kertomassa ommelleen lääkärin terveiset, että vamman ei pitäisi jatkossa olla este alapääsynnytykselle. Mähän en vieläkään tiedä onko multa nyt sitten revennyt ulkoinen vai sisäinen lihas. Netissä pikainen surffaus aiheesta antoi kyllä niin erilaisia kohtaloita että huh huh. Mutta ehkä se tästä. Onneksi mulla on vielä yksi äitiysneuvolan käynti, terkka siis haluaa nähdä mut vielä kun jälkitarkastukseen joudun tosiaan sinne polille. Käydään tämä vielä sitten varmaan kunnolla läpi. Keskiviikkona oli toki kotikäynti, mutta olin silloin vielä niin toipilas etten oikein jaksanut keskittyä mihinkään puimisiin.
Pääasia kuitenkin että meillä on terve lapsi, josta vanhemmat ovat äärimmäisen onnellisia. Enkä varmaan oo ainut kärsivä synnyttäjä
Nyt vaan pitäs pojalle nimi keksiä :heart:
No, nyt alko jotain tapahtumaan. Kasista alkaen supistanut kipeesti. Nyt supparin kesto on minuutin. Väli vaan vielä yli 10 minuuttia. Saa nähdä tuleeko lähtö vai onko vaan jotain ennakoivaa. Jännittää!
Tai no, äsken supisti taas ja kesto oli vaan 30 sekuntia ja kipu loiveni. Paracetamol taisi alkaa vaikuttamaan. No, katsellaan...
Pujaja ja Nuppu 39+2
Tai no, äsken supisti taas ja kesto oli vaan 30 sekuntia ja kipu loiveni. Paracetamol taisi alkaa vaikuttamaan. No, katsellaan...
Pujaja ja Nuppu 39+2
Onnea uusille vauvaantuneille!!! :heart:
Aika tuntuu matelevan!!!! Joka päivä ja yö sitä vaan odottaa, että jotain tapahtuis. Mutta ei mitään. Olemattomatkin merkit herättää vaan turhia toiveita.
Kun sais edes nukuttua, mutta ei. Kaks viime yötä on menny ihan harakoille. Kädet kipuili ja uni vaan karkaili. Esikoista odottaessa valvoin yöt ihan samalla tavalla, mutta sillon sain sentään päivällä nukuttua ja levättyä. Nyt ei oikein sekään onnistu. Tällä menolla oon ihan sekasin kun synnytys alkaa ja vauva syntyy. Ja neuvolasta sanovat vaan, että "voi voi...." "Toivotaan, että se vauva kohta syntyy." Pelottaa, ettei miun voimat riitä enää synnytykseen kun oon unenpuutteen takia ihan tööt. : /
Kiitos kaikille synnytyskertomuksista. Kiva lukea muiden kokemuksia ja tuntemuksia.
Eea & Urkki 38+5
Aika tuntuu matelevan!!!! Joka päivä ja yö sitä vaan odottaa, että jotain tapahtuis. Mutta ei mitään. Olemattomatkin merkit herättää vaan turhia toiveita.
Kun sais edes nukuttua, mutta ei. Kaks viime yötä on menny ihan harakoille. Kädet kipuili ja uni vaan karkaili. Esikoista odottaessa valvoin yöt ihan samalla tavalla, mutta sillon sain sentään päivällä nukuttua ja levättyä. Nyt ei oikein sekään onnistu. Tällä menolla oon ihan sekasin kun synnytys alkaa ja vauva syntyy. Ja neuvolasta sanovat vaan, että "voi voi...." "Toivotaan, että se vauva kohta syntyy." Pelottaa, ettei miun voimat riitä enää synnytykseen kun oon unenpuutteen takia ihan tööt. : /
Kiitos kaikille synnytyskertomuksista. Kiva lukea muiden kokemuksia ja tuntemuksia.
Eea & Urkki 38+5
Onnea hurjasti Raitapaitainen ja Darkred! :heart: Hurjalta kuulosti tosiaan Raitiksen tajunnan menetys, hui!
Onnea myös Biliga, Hemuli ja Janette sekä hipis, kata90! :flower:
Tsemppiä Siiruska! Kiitos kertomuksesta. Mä olen tehnyt aikanaan opinnäytetyön sulkijalijasten repeämistä synnytyksen aikana, ja käsitykseni kyllä on, että sfinkterin repeämä, ainakin III asteen, eli koko sulkijan repeämä, on aihe sektiolle seuraavissa synnytyksissä. Voi olla että käytäntö muuttunut tietysti siitä? toivotaan pikaista paranemista ja toipumista sulle! Onneksi mies on ollut apuna..:hug:
Kiitos synnytyskertomuksista Vimmu ja hipis!
Tänne ei edelleenkään ihmeempää, arki koitti kun mies palasi töihin eilen isyysloman jälkeen, esikon ja vauvan kanssa touhutessa menee päivät :heart: Nytkin lähtö puistoon edessä, joten palailen myöhemmin!
Olisin myös kiinnostunut tosta FB-ryhmästä ehkä, eli voisiko joku infota mua miten sinne pääsee?
Kirppiina ja tyttö 4 vkoa
Onnea myös Biliga, Hemuli ja Janette sekä hipis, kata90! :flower:
Tsemppiä Siiruska! Kiitos kertomuksesta. Mä olen tehnyt aikanaan opinnäytetyön sulkijalijasten repeämistä synnytyksen aikana, ja käsitykseni kyllä on, että sfinkterin repeämä, ainakin III asteen, eli koko sulkijan repeämä, on aihe sektiolle seuraavissa synnytyksissä. Voi olla että käytäntö muuttunut tietysti siitä? toivotaan pikaista paranemista ja toipumista sulle! Onneksi mies on ollut apuna..:hug:
Kiitos synnytyskertomuksista Vimmu ja hipis!
Tänne ei edelleenkään ihmeempää, arki koitti kun mies palasi töihin eilen isyysloman jälkeen, esikon ja vauvan kanssa touhutessa menee päivät :heart: Nytkin lähtö puistoon edessä, joten palailen myöhemmin!
Olisin myös kiinnostunut tosta FB-ryhmästä ehkä, eli voisiko joku infota mua miten sinne pääsee?
Kirppiina ja tyttö 4 vkoa
Tervehdys jälleen pitkästä aikaa
Onnea kaikille vauvansa jo saaneille
Mie vielä kärvistelen yhtenä kappaleena ja varmaan menee syyskuulle ennen kuin tämä viimein päättää täältä tulla. Tosin harkkasuppareita on ollut melkein joka päivä ja alkaneet viime aikoina muistuttamaan kivuliaammin itsestään. Mitään muutapa ei sitten ole tapahtunutkaan...tai no viime aikoina on olo alkanut taas muuttumaan paremmaksi eli ei enää niin kovin ota päähän kaikki asiat ja kuittailen takasin kaikille jotka kommentoivat isoa mahaani Esikoinen alkaa olla kärsimätön oottamaan ja huutelee joka aamu mahaan "tule jo ulos sieltä"
Miimiin gallupiin Kyllä, mie voin rehellisesti tunnustaa että vaikka kuinka tästä isosta mahastani eroon haluankin niin tuo synnyttäminen pelottaa aivan älyttömän paljon :ashamed: esikoisesta en jännittänyt/pelännyt yhtään, ja nyt epäilen että kun tiedän mitä se tulee olemaan pelkään sitä siksi niin kauheasti. Esikoisen synnytys oli aivan kauhea kokemus, mie olen pienehkö ja silti mie jouduin puskemaan väkisin ulos yli 4 kilosen jäppisen. Sitä mie eniten nytkin pelkään että tämäkin on iso syntyessään....mennään täysin eri käyrillä kuin esikoisen aikaan ja sillon sentäs käyrien mukaan oli tulossa sellanen 3600 -3700 g vauva. Tosin nuo painoarviothan ei koskaan ihan kutiaan pidä, saatiin sillon esikoisen syntymää edeltävänä aamuna arvioksi maksimissaan 3700 g ja synnyttyään illalla oli sitten sen 4100 g.
Loppuviikosta olis taas neuvola ja ens viikolla äitipolikäynti. Viimeks ei neuvolassa ollut mitään ihmeempää, ja vähän turhalle ne käynnit siellä vaikuttaa. Tosin ens viikollahan on laskettuaika ja eikös sitä sitten ne käynnit joka tapauksessa siirry polikäynneiksi?
~tottis ja napero rv 39+0
Muuten kantoliinailijat! Oletteko käyttäneet kantoliinaa jo laitoksella ollessanne? Mie vähän haaveilin että ottaisin liinan sinne mukaan ja aloittaisin jo siellä, mutta onko se ihan turha, mitä luulette?
:wave: mieki voisin olla kiinnostunut siitä FB ryhmästä.
Onnea kaikille vauvansa jo saaneille
Mie vielä kärvistelen yhtenä kappaleena ja varmaan menee syyskuulle ennen kuin tämä viimein päättää täältä tulla. Tosin harkkasuppareita on ollut melkein joka päivä ja alkaneet viime aikoina muistuttamaan kivuliaammin itsestään. Mitään muutapa ei sitten ole tapahtunutkaan...tai no viime aikoina on olo alkanut taas muuttumaan paremmaksi eli ei enää niin kovin ota päähän kaikki asiat ja kuittailen takasin kaikille jotka kommentoivat isoa mahaani
Esikoinen alkaa olla kärsimätön oottamaan ja huutelee joka aamu mahaan "tule jo ulos sieltä" Miimiin gallupiin Kyllä, mie voin rehellisesti tunnustaa että vaikka kuinka tästä isosta mahastani eroon haluankin niin tuo synnyttäminen pelottaa aivan älyttömän paljon :ashamed: esikoisesta en jännittänyt/pelännyt yhtään, ja nyt epäilen että kun tiedän mitä se tulee olemaan pelkään sitä siksi niin kauheasti. Esikoisen synnytys oli aivan kauhea kokemus, mie olen pienehkö ja silti mie jouduin puskemaan väkisin ulos yli 4 kilosen jäppisen. Sitä mie eniten nytkin pelkään että tämäkin on iso syntyessään....mennään täysin eri käyrillä kuin esikoisen aikaan ja sillon sentäs käyrien mukaan oli tulossa sellanen 3600 -3700 g vauva. Tosin nuo painoarviothan ei koskaan ihan kutiaan pidä, saatiin sillon esikoisen syntymää edeltävänä aamuna arvioksi maksimissaan 3700 g ja synnyttyään illalla oli sitten sen 4100 g.
Loppuviikosta olis taas neuvola ja ens viikolla äitipolikäynti. Viimeks ei neuvolassa ollut mitään ihmeempää, ja vähän turhalle ne käynnit siellä vaikuttaa. Tosin ens viikollahan on laskettuaika ja eikös sitä sitten ne käynnit joka tapauksessa siirry polikäynneiksi?
~tottis ja napero rv 39+0
Muuten kantoliinailijat! Oletteko käyttäneet kantoliinaa jo laitoksella ollessanne? Mie vähän haaveilin että ottaisin liinan sinne mukaan ja aloittaisin jo siellä, mutta onko se ihan turha, mitä luulette?
:wave: mieki voisin olla kiinnostunut siitä FB ryhmästä.
Viimeksi muokattu:
Siiruska tuolla tammikuisissa itse pyörin, mutta jostain syystä on näitä synnytyskertomuksia tapana lueskella ja on ihan pakko tsempata sinua!
Itse synnytin keskimmäisen lapseni v.2004 ja minulle tuli III-asteen repeämä ja paikkailtiin siis nukutuksessa synnytyssalissa pitkälle toista tuntia, sulkijalihas repesi täysin jne. Alkuun se tilanne oli ihan hirveä, pierua ei käytännössä pystynyt pidättämään, vaan se tuli jos oli tullakseen ja kyllähän se isompi hätä kerran ehti housuun asti ennen vessaan pääsyä. Jotenkin koko juttu oli ihan hirveää, mä olin silloin 21v ja paskoin housuuni!!
Jälkitarkastus tehtiin äitiyspolilla, jossa lääkäri totesi, että alakautta en saa enää milloinkaan synnyttää, että jos vielä lapsen saan, sektio on ainoa vaihtoehto. Lopuksi vielä toivotti hyvät loppuelämät toteamalla, että sitten kun sinä 50-vuotiaana paskannan housuusi, se johtuu tästä.
Mielialaa paransi vielä suunnattomasti neuvolan täti, joka sanoi, että se on mun oma syyni, että repesin niin pahasti, että en osannut vaan ponnistaa oikein. Kiitti v*tusti ääliö!
Noh, aika parantaa haavat. Alussa alapäässä tuntui sellaista "paineentunnetta" joka edelleen palaa kuukautisten aikaan, mutta pidätyskyky palautui täysin ennalleen ja koko repeämä oli enää paha muisto. Gynekologilla käydessä kaikki jaksaa ihmetellä, että kun on niin siisti alapää, että ei uskoisi, että on niin pahasti revennyt
Noh, sitten tuli vuosi 2009 ja testiin tuli kaksi viivaa ja taustalla päässä soi tympeän naislääkärin jankutus pakollisesta sektiosta ja päläpäläpälä. Koko raskauden ajan valmistauduin henkisesti suunniteltuun sektioon ja surin ihan suunnattomasti, että se menee niin. Sitten tuli synnytystapa-arvio ja lääkäri sanoi, että koska olen parantunut täysin niin mikäli haluan, saan synnyttää alakautta ja niinpä ajatukset kääntyikin sitten normaaliin alatiesynnytykseen.
Lääkäri sanoi, että tällä kertaa tehdään eppari vakiona, että estetään repeämän synty ja kätilöt ottaa huomioon repeämän. Muistihan hän vielä itsekin - ja harjoittelija ihailla, että ei uskoisi, että on niin paha repeämä
Synnytyksen aika tuli ja ponnistusvaihe, iski aivan järjetön paniikki ja mä itkin siinä pöydällä, että mä en uskalla, kätilö tsemppas aivan mahtavasti ja hih -hänkin kehui, että on tosi siisti alapää, ettei uskois, että on niin pahasti revennyt -ja tuki välilihaa tosi hyvin ja kieltäytyi tekemästä sitä epparia, jota paniikissa rukoilin.
Vauva syntyi ja ylös häpyhuuleen tuli pienen pieni nirhauma, joka kosmeettisista syistä ommeltiin YHDELLÄ tikillä!!
Eli kolmannen asteen repeämän jälkeen onnistunut alatiesynnytys on täysin mahdollinen, mutta valinta on täysin sinun! Sinä saat sektion, mikäli haluat, mutta myös alatiesynnytys voi olla onnistunut ja hyvä kokemus!
Nyt odotan vauvaa rv 21+0 ja tällä kertaa ajatukset on, että alakautta se tämäkin maailmaan tulee.
Tsemppiä sinulle ihan hirmuisesti ja yritä nauttia siitä vauvastasi! Kyllä se alapää siitä paranee ajan myötä, alkuun toki on tuskaista ja pelottavaakin, mutta aika parantaa haavat.
Itse synnytin keskimmäisen lapseni v.2004 ja minulle tuli III-asteen repeämä ja paikkailtiin siis nukutuksessa synnytyssalissa pitkälle toista tuntia, sulkijalihas repesi täysin jne. Alkuun se tilanne oli ihan hirveä, pierua ei käytännössä pystynyt pidättämään, vaan se tuli jos oli tullakseen ja kyllähän se isompi hätä kerran ehti housuun asti ennen vessaan pääsyä. Jotenkin koko juttu oli ihan hirveää, mä olin silloin 21v ja paskoin housuuni!!
Jälkitarkastus tehtiin äitiyspolilla, jossa lääkäri totesi, että alakautta en saa enää milloinkaan synnyttää, että jos vielä lapsen saan, sektio on ainoa vaihtoehto. Lopuksi vielä toivotti hyvät loppuelämät toteamalla, että sitten kun sinä 50-vuotiaana paskannan housuusi, se johtuu tästä.
Mielialaa paransi vielä suunnattomasti neuvolan täti, joka sanoi, että se on mun oma syyni, että repesin niin pahasti, että en osannut vaan ponnistaa oikein. Kiitti v*tusti ääliö!
Noh, aika parantaa haavat. Alussa alapäässä tuntui sellaista "paineentunnetta" joka edelleen palaa kuukautisten aikaan, mutta pidätyskyky palautui täysin ennalleen ja koko repeämä oli enää paha muisto. Gynekologilla käydessä kaikki jaksaa ihmetellä, että kun on niin siisti alapää, että ei uskoisi, että on niin pahasti revennyt
Noh, sitten tuli vuosi 2009 ja testiin tuli kaksi viivaa ja taustalla päässä soi tympeän naislääkärin jankutus pakollisesta sektiosta ja päläpäläpälä. Koko raskauden ajan valmistauduin henkisesti suunniteltuun sektioon ja surin ihan suunnattomasti, että se menee niin. Sitten tuli synnytystapa-arvio ja lääkäri sanoi, että koska olen parantunut täysin niin mikäli haluan, saan synnyttää alakautta ja niinpä ajatukset kääntyikin sitten normaaliin alatiesynnytykseen.
Lääkäri sanoi, että tällä kertaa tehdään eppari vakiona, että estetään repeämän synty ja kätilöt ottaa huomioon repeämän. Muistihan hän vielä itsekin - ja harjoittelija ihailla, että ei uskoisi, että on niin paha repeämä
Synnytyksen aika tuli ja ponnistusvaihe, iski aivan järjetön paniikki ja mä itkin siinä pöydällä, että mä en uskalla, kätilö tsemppas aivan mahtavasti ja hih -hänkin kehui, että on tosi siisti alapää, ettei uskois, että on niin pahasti revennyt
-ja tuki välilihaa tosi hyvin ja kieltäytyi tekemästä sitä epparia, jota paniikissa rukoilin.Vauva syntyi ja ylös häpyhuuleen tuli pienen pieni nirhauma, joka kosmeettisista syistä ommeltiin YHDELLÄ tikillä!!
Eli kolmannen asteen repeämän jälkeen onnistunut alatiesynnytys on täysin mahdollinen, mutta valinta on täysin sinun! Sinä saat sektion, mikäli haluat, mutta myös alatiesynnytys voi olla onnistunut ja hyvä kokemus!
Nyt odotan vauvaa rv 21+0 ja tällä kertaa ajatukset on, että alakautta se tämäkin maailmaan tulee.
Tsemppiä sinulle ihan hirmuisesti ja yritä nauttia siitä vauvastasi! Kyllä se alapää siitä paranee ajan myötä, alkuun toki on tuskaista ja pelottavaakin, mutta aika parantaa haavat.
Viimeksi muokattu:
Tähän väliin taas päivitysmerkkaus.
Ite en kauheesti siel fb-ryhmässä touhua, lueskelen kyllä, mutta kirjottelen täällä. Jotenkin ku tääl alotti, niin oon sit kokonaan jämähtäny tänne. Pölisen sit vaikka itsekseni ku kaikki muut on jakautunu.
Kyttään parhaillaan, että Vantaan aikuisopiston kurssi-ilmottautuminen aukeaa tääl netissä (alotan lukemaan saksaa!). Mun on ihan pakko hommata jotain aivotoimintaa syksyks ku muuten jämähdän neljän seinän sisään ja sekoon. Kuvittelin, et tässä äippälomalla ennen synnytystä kävisin vaan kahvilla kavereitten kaa päivät pitkät mut höpö höpö, ne karttaa mua ku ruttoa! : / Lapsettomia ovat, se ehkä selittää..
Gallupista, synnytys pelottaa, mut ilmeisesti luonto on tehny tehtävänsä, kun se ei pelota niin paljoa ku aikasemmin. Mullahan siis on ollu synnytyspelko siitä lähtien ku oon asioista mitään tajunnu. Tää raskaus, pelkopolilla käynti ja aika on tehny jotain ku en enää oo verenmaku suussa vaatimassa sektiota, vaan meinaan ihan alakautta synnyttää. Toki kaikki myrkyt mulle heti, kiitos..
u & Liipukka 39+6
Ite en kauheesti siel fb-ryhmässä touhua, lueskelen kyllä, mutta kirjottelen täällä. Jotenkin ku tääl alotti, niin oon sit kokonaan jämähtäny tänne. Pölisen sit vaikka itsekseni ku kaikki muut on jakautunu.
Kyttään parhaillaan, että Vantaan aikuisopiston kurssi-ilmottautuminen aukeaa tääl netissä (alotan lukemaan saksaa!). Mun on ihan pakko hommata jotain aivotoimintaa syksyks ku muuten jämähdän neljän seinän sisään ja sekoon. Kuvittelin, et tässä äippälomalla ennen synnytystä kävisin vaan kahvilla kavereitten kaa päivät pitkät mut höpö höpö, ne karttaa mua ku ruttoa! : / Lapsettomia ovat, se ehkä selittää..
Gallupista, synnytys pelottaa, mut ilmeisesti luonto on tehny tehtävänsä, kun se ei pelota niin paljoa ku aikasemmin. Mullahan siis on ollu synnytyspelko siitä lähtien ku oon asioista mitään tajunnu. Tää raskaus, pelkopolilla käynti ja aika on tehny jotain ku en enää oo verenmaku suussa vaatimassa sektiota, vaan meinaan ihan alakautta synnyttää. Toki kaikki myrkyt mulle heti, kiitos..
u & Liipukka 39+6
Mieki pölisen varmaan täällä sit yksin tai ullelin kanssa kun muut on fb ryhmässä..Mä haluan pysyy nimimerkin takana kuiteski, ku fb:ssä mulla on niin henk.koht juttuja kuiteskin, joita en tuntemattomien kanssa halua jakaa, ja jotenkin oon omannu tän paikan ja täällä on niin kiva jutella..
Täällä ei mitään uutta, alamaha kipeä kun mikä ja alapään luut on ihan turtana.. sängystä nouseminen on haaste, samoin kyljenkääntäminen. huh... Eilen vaan yks kipee supistus, siinä se.. Kyl taitaa mennä käynnistykseen asti... huoh.
Hyppy ja poikanen 40+4
kun muut on fb ryhmässä..Mä haluan pysyy nimimerkin takana kuiteski, ku fb:ssä mulla on niin henk.koht juttuja kuiteskin, joita en tuntemattomien kanssa halua jakaa, ja jotenkin oon omannu tän paikan ja täällä on niin kiva jutella.. Täällä ei mitään uutta, alamaha kipeä kun mikä ja alapään luut on ihan turtana.. sängystä nouseminen on haaste, samoin kyljenkääntäminen. huh... Eilen vaan yks kipee supistus, siinä se.. Kyl taitaa mennä käynnistykseen asti... huoh.
Hyppy ja poikanen 40+4
Komppaan ullelia ja hyppyä eli täällä puolella pysyn. Facebook on mulla hyvin rajattu ja yksityinen foorumi, joka on jaettu vain lähimpien ystävien kesken, joten toivon että tännekin vielä kirjoitellaan.
Tänään neuvolassa, ei mitään uutta, paineet ja pissa ok, painokin jopa "laskussa" ja sf-mitta on sama 34 cm. Ensi viikolla on viimeinen neuvolakäynti ja sit äippäpolille, jos ei rupee syntyy. Eikä kyllä siltä ainakaan tunnu. Eipä muuta ihmeellistä!
t schnappy 39+4
Tänään neuvolassa, ei mitään uutta, paineet ja pissa ok, painokin jopa "laskussa" ja sf-mitta on sama 34 cm. Ensi viikolla on viimeinen neuvolakäynti ja sit äippäpolille, jos ei rupee syntyy. Eikä kyllä siltä ainakaan tunnu. Eipä muuta ihmeellistä!
t schnappy 39+4
Kotona vihdoin!
Poika syntyi 9.8. klo 18.29. Paino 4480g, 52cm. py 36,5cm (rv:t 36+6 äitipolin laskujen mukaan). Pallongilla käynnistettiin ja seuraavana päivänä avustettiin oksitosiinilla. Ponnistus vaihe kesti 12min. Synnytys sujui siis erinomaisesti. Sitten alkoikin alamäki. En halua, että kukaan säikähtää, mutta oma tila huononi synnytyksen jälkeen. Paineet laski yhtäkkiä, myöhemmin tuli vatsakipua, hartia pistosta ja kovia kramppeja. Tuloksena aamulla leikkaussali, 5 litraa vuotoa vatsaontelossa hyytyminä ja verenä. Jostain syystä kohdun takaa joku valtimo oli revennyt. Reikä saatiin paikattua ja teho-osaston kautta pääsin sitten vierihoito-osastolle. Viikko on ollut rankka. Niin fyysisesti kuin henkisesti. Onneksi vauva oli pari päivää sokeri seurannassa vauvojen teholla, ja isä häntä siellä on hoidellut. Perjantaina sain vauvan jo sitten viereen ja siitä asti on opeteltu yhteiseloa näin kahtena kappaleena. Poika on ihana, imetys sujuu alun tauosta huolimatta. Painoa putosi vauvalta 400g, mutta nyt pikkuhiljaa yritetään sitä nostaa.
Kun tästä toivun, lueskelen pinoa lisää!!! Hyviä vointeja kaikille!!!
onnea kaikille vauvautuneille!!!!:heart:
Leo ja poika 1vko :heart:
Poika syntyi 9.8. klo 18.29. Paino 4480g, 52cm. py 36,5cm (rv:t 36+6 äitipolin laskujen mukaan). Pallongilla käynnistettiin ja seuraavana päivänä avustettiin oksitosiinilla. Ponnistus vaihe kesti 12min. Synnytys sujui siis erinomaisesti. Sitten alkoikin alamäki. En halua, että kukaan säikähtää, mutta oma tila huononi synnytyksen jälkeen. Paineet laski yhtäkkiä, myöhemmin tuli vatsakipua, hartia pistosta ja kovia kramppeja. Tuloksena aamulla leikkaussali, 5 litraa vuotoa vatsaontelossa hyytyminä ja verenä. Jostain syystä kohdun takaa joku valtimo oli revennyt. Reikä saatiin paikattua ja teho-osaston kautta pääsin sitten vierihoito-osastolle. Viikko on ollut rankka. Niin fyysisesti kuin henkisesti. Onneksi vauva oli pari päivää sokeri seurannassa vauvojen teholla, ja isä häntä siellä on hoidellut. Perjantaina sain vauvan jo sitten viereen ja siitä asti on opeteltu yhteiseloa näin kahtena kappaleena. Poika on ihana, imetys sujuu alun tauosta huolimatta. Painoa putosi vauvalta 400g, mutta nyt pikkuhiljaa yritetään sitä nostaa.
Kun tästä toivun, lueskelen pinoa lisää!!! Hyviä vointeja kaikille!!!
onnea kaikille vauvautuneille!!!!:heart:
Leo ja poika 1vko :heart:
Hei tänne kaikille Olen tuolla syyskuisissa roikkunut aikaisemmin ja kirjoitellut myös helsingin mammalomalaisissa,mutta kuitenkin lueskellut aina tarinoita myös täällä,koska LA:ni on 1.9 ja enemminkin olen uskonut tämän pikkuisen tulevan maailmaan jo tässä kuussa Esikoista odottelen syntyväksi ja tyttölupausta on vilauteltu,vaikka mahan muoto saneleekin kaikkien tuttujen ja tuntemattomien mielestä ihan muuta Olen alusta asti ollut sf-mittoineni käyrän yläpäässä ja 4d:ssä käytyäni kuullut todennäköisen lasketun aikani olevan melkein pari viikkoa neuvolan antamaa aiemmin. Nyt myös juossut yksityisellä juhannuksesta alkaen vauvan kasvun seurannassa,jotta isoja ylläreitä ei sitten pääsisi tulemaan. Tänään sitten viimeisessä kokoultrassa paino oli jo 4089g(!!) ja viikolla 37+5 vasta mennään! Lähetehän siitä laitettiin eteenpäin,sillä painoarvio näillä on n.4600g jos loppuun asti mennään! Nyt siis odottelen kutsua paniikissa synnytystapa-arvioon,mihin pääsen noin kahden viikon sisällä...Mahdollisuus on siis,että tietysti sitä ennen tämä synnytys jo käynnistyy ja edessä on sitten aikamoinen pusaaminen jos tässä päivä päivältä näin isoa vauhtia kasvetaan. Paniikki siis todenteolla täällä päällä Vastausta siihen mikä vauvan on noin isoksi kasvattanut,en ole saanut..Sokereissanikaan ei ole ollut mitään ihmeellistä. Normimittainen olen aina ollut ja nyttenkään ei raskaudenaikaisia kilojakaan ole tullut lisää kun 11kg,mikä tuntuu olevan aika normaalia Onko siis teillä kenelläkään tullut siis vastaavaa vastaan kokoarvioissa?
Mutta tsemppiä siis tänne kaikille - jo nyyttinsä syliin saaneille ja muille,jotka kärvistelee vielä masuineen odottamattomina :heart:
Oliivimaria 37+5
Olen tuolla syyskuisissa roikkunut aikaisemmin ja kirjoitellut myös helsingin mammalomalaisissa,mutta kuitenkin lueskellut aina tarinoita myös täällä,koska LA:ni on 1.9 ja enemminkin olen uskonut tämän pikkuisen tulevan maailmaan jo tässä kuussa Esikoista odottelen syntyväksi ja tyttölupausta on vilauteltu,vaikka mahan muoto saneleekin kaikkien tuttujen ja tuntemattomien mielestä ihan muuta Olen alusta asti ollut sf-mittoineni käyrän yläpäässä ja 4d:ssä käytyäni kuullut todennäköisen lasketun aikani olevan melkein pari viikkoa neuvolan antamaa aiemmin. Nyt myös juossut yksityisellä juhannuksesta alkaen vauvan kasvun seurannassa,jotta isoja ylläreitä ei sitten pääsisi tulemaan. Tänään sitten viimeisessä kokoultrassa paino oli jo 4089g(!!) ja viikolla 37+5 vasta mennään! Lähetehän siitä laitettiin eteenpäin,sillä painoarvio näillä on n.4600g jos loppuun asti mennään! Nyt siis odottelen kutsua paniikissa synnytystapa-arvioon,mihin pääsen noin kahden viikon sisällä...Mahdollisuus on siis,että tietysti sitä ennen tämä synnytys jo käynnistyy ja edessä on sitten aikamoinen pusaaminen jos tässä päivä päivältä näin isoa vauhtia kasvetaan. Paniikki siis todenteolla täällä päällä Vastausta siihen mikä vauvan on noin isoksi kasvattanut,en ole saanut..Sokereissanikaan ei ole ollut mitään ihmeellistä. Normimittainen olen aina ollut ja nyttenkään ei raskaudenaikaisia kilojakaan ole tullut lisää kun 11kg,mikä tuntuu olevan aika normaalia Onko siis teillä kenelläkään tullut siis vastaavaa vastaan kokoarvioissa? Mutta tsemppiä siis tänne kaikille - jo nyyttinsä syliin saaneille ja muille,jotka kärvistelee vielä masuineen odottamattomina :heart:
Oliivimaria 37+5
Onnea vauvan saaneille ja tsemppiä vielä odottaville!
Sunnuntai illasta maanantai iltaan supisteli ihan kivasti ja järjestettiinkin eilen pojat hoitoon, et jos päästään lähteen, MUTTA puoli 10 illalla maha rauhoittui ja viime yön nukuin kuin tukki! Aamu päivä meni myös ilman supistuksia, mut nyt on tunnin ajan tullu 5-15 min.välein ja aika rajuja, et taas toivo herää.. katsotaan katsotaan. Kipu on kyl sitä luokkaa et en tiedä pystynkö istuun autossa 1,5 h vai pitääkö olla takapenkillä kontillaan. Et jos nää vielä jatkuu niin vissiin lähetään matkaan.
teelikki ja plikka 40+6
Sunnuntai illasta maanantai iltaan supisteli ihan kivasti ja järjestettiinkin eilen pojat hoitoon, et jos päästään lähteen, MUTTA puoli 10 illalla maha rauhoittui ja viime yön nukuin kuin tukki! Aamu päivä meni myös ilman supistuksia, mut nyt on tunnin ajan tullu 5-15 min.välein ja aika rajuja, et taas toivo herää.. katsotaan katsotaan. Kipu on kyl sitä luokkaa et en tiedä pystynkö istuun autossa 1,5 h vai pitääkö olla takapenkillä kontillaan. Et jos nää vielä jatkuu niin vissiin lähetään matkaan.
teelikki ja plikka 40+6
Hei taas! =)
Meille syntyi poika 13.8. klo 21.54. kahden päivän käynnistelyn jälkeen. Tänään pääsin kotiin ja vähän väliä on katottava et onhan se oikeesti siinä, hirmu vaikea vieläkin käsittää tätä!!
Ja tää onnentunne on aivan sanoinkuvaamaton, mahtavaa!! :heart: Onnittelut myös muille vauvan saaneille!! Ja tsemppiä teille jotka vielä odottelette nyyttiä syliin!
Mie voin kirjoitella tarinaa vähän myöhemmin, nyt mie lähen sormi suussa pyörimää et mitä kaikkea miul ei vielä ole ja mitä miun pitää tehä seuraavaksi
Summersun ja juniori 3pv
Meille syntyi poika 13.8. klo 21.54. kahden päivän käynnistelyn jälkeen. Tänään pääsin kotiin ja vähän väliä on katottava et onhan se oikeesti siinä, hirmu vaikea vieläkin käsittää tätä!!
Ja tää onnentunne on aivan sanoinkuvaamaton, mahtavaa!! :heart: Onnittelut myös muille vauvan saaneille!! Ja tsemppiä teille jotka vielä odottelette nyyttiä syliin!
Mie voin kirjoitella tarinaa vähän myöhemmin, nyt mie lähen sormi suussa pyörimää et mitä kaikkea miul ei vielä ole ja mitä miun pitää tehä seuraavaksi
Summersun ja juniori 3pv
Onnea taas uusista vauvoista!:heart::flower: Ja onneks siellä Leolla lääkärit ollu ajantasalla ja tilanne saatu hoidettua.
Mun maha on ottanu jonkun ihme kasvuspurtin. Tosi pitkään ympärysmitta oli 106 ja nyt onkin 110cm! Myös sf-mitta oli viikossa kasvanu 33 -> 35. Välillä tuntuu, että räjähtää koko maha kun on niin piukee
Jotain pohdintoja/suunnitelmia synnytystä koskien oon tehny, mut avoimin mielin suuntaan näin ekaa odottavana synnyttään Joskus vuosia sitten, ennen kun lasten hankintaa oli mitenkään ees harkinnassa, pelkäsin repeemisiä. Sekin on laantunu, mut saa nähdä miten sit käy
Miten muuten jo synnyttäneet teillä on käyny välilihan venytysten kans? Tuliko öljyiltyä, repeskö?
Mun sunnuntainen marjapuskissa kökkiminen ja eilinen keskisen "ostosparatiisissa" kävely ei aiheuttanu sit mitään muuta kun sen, että sisäreisiä jumittaa ja kiristää Nyt on ens talvelle mehua reilusti Muutenkin pakkasessa nyt tosi hyvin monenmoista marjaa Saa tehdä kiisseliä ym ym
Salama 38+5 :heart:
Mun maha on ottanu jonkun ihme kasvuspurtin. Tosi pitkään ympärysmitta oli 106 ja nyt onkin 110cm! Myös sf-mitta oli viikossa kasvanu 33 -> 35. Välillä tuntuu, että räjähtää koko maha kun on niin piukee
Jotain pohdintoja/suunnitelmia synnytystä koskien oon tehny, mut avoimin mielin suuntaan näin ekaa odottavana synnyttään
Joskus vuosia sitten, ennen kun lasten hankintaa oli mitenkään ees harkinnassa, pelkäsin repeemisiä. Sekin on laantunu, mut saa nähdä miten sit käy Miten muuten jo synnyttäneet teillä on käyny välilihan venytysten kans? Tuliko öljyiltyä, repeskö?
Mun sunnuntainen marjapuskissa kökkiminen ja eilinen keskisen "ostosparatiisissa" kävely ei aiheuttanu sit mitään muuta kun sen, että sisäreisiä jumittaa ja kiristää
Nyt on ens talvelle mehua reilusti Muutenkin pakkasessa nyt tosi hyvin monenmoista marjaa Saa tehdä kiisseliä ym ym Salama 38+5 :heart:
Nyt kylla lievasti potuttaa, en ole vauvan kanssa parhaimissa valeissa talla hetkella.. hmpf.
Kavin neuvolassa ja kaikki hyvin. Sain katilon ylipuhuttua siihen, etta tekisivat mulle 'sweepin' eli alatutkimuksen jossa vahan kovakourasemmin venytellaan paikkoja, ja ihana katilo lupautui nain tekemaan mutta.. huomasivat, etta vauva on kaanytynyt selkaranka mun selkarankaa pain, eika sweep sillon onnistu. Voi vidalis.
Sain neuvoksi viettaa paljon aikaa nelinkontin ja katilo tulee kotikaynnille perjantaina uudelleenarvioimaan tilannetta. Muuten ei synnytysta ennakoivia tunteita, painvastoin, jopa harkkasupparit tun tuntuvat laantuneen sitten viime viikon.
Mutta jos positiivisesti ajatellaan niin sain eilen paatokseen mun 'isyys/lapsipakkaus-aarteenmetsastyksen'. Tein siis esikoiselle ja miehelle omat pienet goody bagit, johon kasasin kaikkea kivaa (kirjoja, tarroja, herkkuja, pari elokuvaa, Beatles-potkarit Beatleseja fanittavalle miehelle, pieni viinipullo,..), ja piilotin ne meidan kamppaan. Sairaalaan otan mukaan kortin, jonka annan miehelle vauvan synnyttya. Kortissa jossa on ensimmainen vinkki, joka johtaa seuraavaan jne, kunnes pussukat loytyvat. Esikoisen synnyttya tein miehelle isyyspakkauksen jonka piilotin kotiin, talla kertaa pussit ovat enemmat kaikkea yleensa kivaa hemmottelemista heille siina kun itse olen sairaalassa.
Eteenpain, sanoi mummo lumessa..
Bump rv 39+5
Kavin neuvolassa ja kaikki hyvin. Sain katilon ylipuhuttua siihen, etta tekisivat mulle 'sweepin' eli alatutkimuksen jossa vahan kovakourasemmin venytellaan paikkoja, ja ihana katilo lupautui nain tekemaan mutta.. huomasivat, etta vauva on kaanytynyt selkaranka mun selkarankaa pain, eika sweep sillon onnistu. Voi vidalis.
Sain neuvoksi viettaa paljon aikaa nelinkontin ja katilo tulee kotikaynnille perjantaina uudelleenarvioimaan tilannetta. Muuten ei synnytysta ennakoivia tunteita, painvastoin, jopa harkkasupparit tun tuntuvat laantuneen sitten viime viikon.
Mutta jos positiivisesti ajatellaan niin sain eilen paatokseen mun 'isyys/lapsipakkaus-aarteenmetsastyksen'. Tein siis esikoiselle ja miehelle omat pienet goody bagit, johon kasasin kaikkea kivaa (kirjoja, tarroja, herkkuja, pari elokuvaa, Beatles-potkarit Beatleseja fanittavalle miehelle, pieni viinipullo,..), ja piilotin ne meidan kamppaan. Sairaalaan otan mukaan kortin, jonka annan miehelle vauvan synnyttya. Kortissa jossa on ensimmainen vinkki, joka johtaa seuraavaan jne, kunnes pussukat loytyvat. Esikoisen synnyttya tein miehelle isyyspakkauksen jonka piilotin kotiin, talla kertaa pussit ovat enemmat kaikkea yleensa kivaa hemmottelemista heille siina kun itse olen sairaalassa.
Eteenpain, sanoi mummo lumessa..
Bump rv 39+5
Onnea taasen kaikille nyytin syliin saaneille!
Siiruskalle tsemppihalit :hug:, onneksi sinulla mies siellä apuna!
Ja onneksi Leon lääkärit olivat ajantasalla ja selvisitte säikähdyksellä! Tsempit myös sinne toipumiseen! :flower:
Täällä meidän PieniMies täytti kuukauden menneenä lauantaina :heart: Painoa tullut oikein komiasti, viime torstain neuvolassa numerot kipusi hurjiin 3,2 kilon lukemiin :heart: Eli kotiin pääsyn jälkeen painoa tullut kilo lisää. Hoitajakin sanoi, että hyvää tahtia kasvaa joten ei tarvi enää käydä kontrolleissa ja seuraava neuvola onkin sitten tän kuun lopulla ja siellä oliskin lääkärintarkastus.
Muuten arki menee syödessä, nukkuessa ja seurustellessa. Mahavaivatkin tuntuneet tasoittuvan. Tänään aloitettiin lastenlääkärin määräämä lisärauta niin nyt jännätään tuoko se uusia mahan väänteitä. Eilen tosin miehellä oli todella huono päivä, kitisi oikeestaan aamusta iltaan ja välillä ihan hillittömiä, hysteerisiä itkukohtauksia Alkuun olin ihan varma, että "Jep, se on koliikki sitten" mutta tämä päivä ollut jo normaali, pieniä itkuja ollu mutta ei muuta. Liekö ollut herralla huono päivä vain. Katsotaan mitä tuleman pitää.
On tää kyllä jotenkin niin hurjaa.. Sitä päivittäin tuijottelee pientä ja ihmettelee, että tuossa se nyt todella on. Minun lihaa ja verta, se mikä masussa kasvoi 9 kuukautta :heart:
Piianappula + MiniMies reippaan 1 kk
Siiruskalle tsemppihalit :hug:, onneksi sinulla mies siellä apuna!
Ja onneksi Leon lääkärit olivat ajantasalla ja selvisitte säikähdyksellä! Tsempit myös sinne toipumiseen! :flower:
Täällä meidän PieniMies täytti kuukauden menneenä lauantaina :heart: Painoa tullut oikein komiasti, viime torstain neuvolassa numerot kipusi hurjiin 3,2 kilon lukemiin :heart: Eli kotiin pääsyn jälkeen painoa tullut kilo lisää. Hoitajakin sanoi, että hyvää tahtia kasvaa joten ei tarvi enää käydä kontrolleissa ja seuraava neuvola onkin sitten tän kuun lopulla ja siellä oliskin lääkärintarkastus.
Muuten arki menee syödessä, nukkuessa ja seurustellessa. Mahavaivatkin tuntuneet tasoittuvan.
Tänään aloitettiin lastenlääkärin määräämä lisärauta niin nyt jännätään tuoko se uusia mahan väänteitä. Eilen tosin miehellä oli todella huono päivä, kitisi oikeestaan aamusta iltaan ja välillä ihan hillittömiä, hysteerisiä itkukohtauksia Alkuun olin ihan varma, että "Jep, se on koliikki sitten" mutta tämä päivä ollut jo normaali, pieniä itkuja ollu mutta ei muuta. Liekö ollut herralla huono päivä vain. Katsotaan mitä tuleman pitää. On tää kyllä jotenkin niin hurjaa..
Sitä päivittäin tuijottelee pientä ja ihmettelee, että tuossa se nyt todella on. Minun lihaa ja verta, se mikä masussa kasvoi 9 kuukautta :heart: Piianappula + MiniMies reippaan 1 kk
Ihana lukee taas uusia synnytyskertomuksia!! Vaikka siis kaikki ei oo menny niinko on pitäny,mutta sehän kuuluu tähän elämään Jaksamisia kaikille ja toivottavasti paranemisaika olisi nopea!!
Ja onnea taas uusille vauvautuneille.
Täällä suppaillaan. Tai ainakin luulisin,että nämä on supistuksia. Sattuu niin maan p**** että ei oo tosikaan. Tai voikait nää kipeemmäksikin mennä.
Aamu kymmenestä tänne asti jatkunut ja ei oo vissiin loppumassa.. Mutta kun on niin sellasia,että vielä kärsii kotona olla ja tulee niin harvakseltaan (viimesen tunnin aikana vain tiheentyny).. Onkohan tässä toivoja vielä tälle illalle lähtee.. Ei varmaan pidä toivoo,kun kuitenkin yötä myöten loppuu.. ;D
Verenpaineetkin kotona mitatessa oli toissapäivänä pikkasen koholla, ja joku sano mulle,että se ennakois synnytystä. Alapaineet siis.. Mutta en taas tiedä. On niin orpo olo,ku ei yhtään tiedä mitä seuraavaks :/
Taiska ja napero 39+4
Jaksamisia kaikille ja toivottavasti paranemisaika olisi nopea!! Ja onnea taas uusille vauvautuneille.
Täällä suppaillaan. Tai ainakin luulisin,että nämä on supistuksia. Sattuu niin maan p**** että ei oo tosikaan. Tai voikait nää kipeemmäksikin mennä.
Aamu kymmenestä tänne asti jatkunut ja ei oo vissiin loppumassa.. Mutta kun on niin sellasia,että vielä kärsii kotona olla ja tulee niin harvakseltaan (viimesen tunnin aikana vain tiheentyny).. Onkohan tässä toivoja vielä tälle illalle lähtee.. Ei varmaan pidä toivoo,kun kuitenkin yötä myöten loppuu.. ;D
Verenpaineetkin kotona mitatessa oli toissapäivänä pikkasen koholla, ja joku sano mulle,että se ennakois synnytystä. Alapaineet siis.. Mutta en taas tiedä. On niin orpo olo,ku ei yhtään tiedä mitä seuraavaks :/
Taiska ja napero 39+4
Onnea vauvan saaneille <3
Tässä jotain sepustusta synnytyksestä:
Supistukset alkoivat lauantaina 6.8. ja kävin silloin aamupäivällä ja yöllä näytillä Kysillä. Yökäynnillä jäätiinkin miehen kanssa yöksi synnytyssalin kammariin. Supistukset kuitenkin loppuivat la-su välisenä yönä ja su aamuna päästiin kotiin. Nukuin yöllä 2 tuntia. Heti kun oltiin kotona supistukset alkoivat taas. Pärjäsin kotona puoleen yöhön saakka, sitten oli taas lähdettävä sairaalaan näytille. Muistaakseni kohtu oli auennut vähän (1cm?) ja kipeiden supistusten takia jäin osastolle yöksi, mies lähti kotiin. Nukuin yön aikana tunnin. Maanantaina aamulla lapsivesi alkoi tihkua, edistymistä aukeamisen suhteen ei ollut ja koska synnytyssalin puolella oli ruuhkaa, minut siirrettiin osastolle odottamaan synnytyksen edistymistä. Osastolla olinkin tiistaiaamu viiteen saakka. Koko ajan oli supistuksia, niiden väli oli 3-10 minuuttia ja kyllä teki kipeää. Sain kipua lievittäviä lääkkeitä ja aqua-rakkuloita (3kertaa) pitkin matkaa. Rakkulat oli muuten aika hyvät, vaikka niiden laittaminen sattui ihan älyttömästi, ne vei kuitenkin selkäkivun pois. Ma-ti välisenä yönä en nukkunut yhtään.
Tiistaina 9.8. minut siirrettiin takaisin synnytyssalin puolelle, supistukset tulivat säännöllisesti alle viiden minuutin välein ja lapsivesikin oli vuotanut jo melkein 12 tuntia ja olin auki 3cm. Ekaks pääsin ammeeseen lillumaan, se tuntui hyvälle ja supistuksia tuli vielä enemmän ja kovemmin. Olin ammeessa reilun tunnin ja sit sain oksitosiinitipan. Kalvotkin puhkaistiin jossain välissä. Voin sanoa, että tiistaiaamun kivut oli jotain ihan uskomatonta. Supistuksia tuli niin usein ja kovaa, etten ehtinyt välissä levätä yhtään. Myös ponnistamisen tarvetta tuli vähän väliä. En ollut nukkunut moneen yöhön juuri yhtään ja olinkin tosi väsynyt. Mulla meinasi levitä pää puolilta päivin. Aloin itkeä ja valittaa oloani koko ajan enemmän, minusta tuntui, että kuolen siihen paikkaan. Anelin sektiota. Kätilö yritti saada minua kestämään ja lopulta siihen tuli lääkärikin paikalle. He esittivät miljoona ja yksi syytä miksi ei kannata tehdä sektiota. Olin auennut 3cm (siinä samassa olin ollut monta tuntia) ja lääkäri sanoi, että ei voi vielä antaa epiduraalia, liian vähän auki. Olin kuitenkin henkisesti niin huonossa kunnossa, että sain jo sen epiduraalin ja minusta tuntui kuin olisin päässyt taivaaseen. Minuun ei koskenut enää yhtään. Loppupäivä olikin helppo. Supistuksia en tuntenut, ponnistuksen tarpeen tunsin. Sekin helpotti, kun olin kontallaan. Iltapäivä viideltä olin auki 7 cm....ja siihenpä se sitten jäikin. Vauvan sykkeet oli koko ajan hyvät.
Lisäaukeamista odoteltiin ti-ke väliseen yöhön...puoli yhden maissa lääkäri tuli sanomaan, että on tehtävä sektio. Jumituin siihen 7 senttiin. Olin syönyt iltapalan ysiltä, joten en päässyt leikattavaksi samantien vaan piti odottaa vielä muutama tunti syönnistä (anestesialääkäri vaatii 6 tunnin syömättömyyden). Sitten kolmen jälkeen mentiin saliin ja täysien pisteiden poika syntyi klo 3.45. Tuleva isä oli mukana koko ajan ja oli kyllä ihan mieletön tuki mulle. Leikkaussalissa näin vauvan hyvin pikaisesti ennen kuin se vietiin punnittavaksi ja pestäväksi. Minut paikattiin ja siirrettiin heräämön kautta vierihoito-osastolle, jossa sain pojan ekan kerran syliini joskus keskiviikkoaamuna. Synnytyksen kestoksi on merkitty 23 tuntia ja 55 minuuttia.
Sairaalassa oltiin koko viime viikko, sunnuntaina päästiin kotiin. Olin jaloillani ensimmäisen kerran torstaina, kipupumpun sain pois perjantaina. Tulehdusarvot oli koholla (160), mut se kuulema johtui mahan auki mylläämisestä. Mulla ei ollu kuumetta enkä muutenkaan ollut kipeä. Hemoglobiini tipahti 130 ->93. Pari ensimmäistä yötä vauvan syntymän jälkeen nukuin ilman vauvaa ja herätyksiä, ihan sen takia, kun valvoin liki 3 vuorokautta. Lääkäri kävi keskustelemassa synnytyksestä ja sanoi, että syy synnytyksen edistymisen pysähdykseen oli heikot supistukset. Vaikka supistukset sattui niin kovasti, ei niistä sitten ollut tarpeeksi apua. Eli ihan turhaan kärsin.
Kammohan tästä jäi. Lääkäri kehoitti kääntymään pelkopolin puoleen viimeistään siinä vaiheessa, kun seuraavaa lasta suunnittelee. Sektiohaava on parantunut hyvin, toki se rajoittaa elämää vielä jonkun aikaa. Vauva on tosi ihana, mut mitään semmoista huumaavaa onnentunnetta ei ole vielä tullut. Johtuu varmaan rankasta synnytyksestä.
Semmonen jorina tällä kertaa. Aika paljon on synnytyksen tapahtumat sekaisin ja moni asia on jo unohtunut. Parempi ehkä niin. Synnytys oli sen verran kova kokemus, että tätäkin kirjottaessa alkoi kyyneleet valua. Mut onneks vauva on niin ihana.
Biliga ja poikanen 6 vrk
Tässä jotain sepustusta synnytyksestä:
Supistukset alkoivat lauantaina 6.8. ja kävin silloin aamupäivällä ja yöllä näytillä Kysillä. Yökäynnillä jäätiinkin miehen kanssa yöksi synnytyssalin kammariin. Supistukset kuitenkin loppuivat la-su välisenä yönä ja su aamuna päästiin kotiin. Nukuin yöllä 2 tuntia. Heti kun oltiin kotona supistukset alkoivat taas. Pärjäsin kotona puoleen yöhön saakka, sitten oli taas lähdettävä sairaalaan näytille. Muistaakseni kohtu oli auennut vähän (1cm?) ja kipeiden supistusten takia jäin osastolle yöksi, mies lähti kotiin. Nukuin yön aikana tunnin. Maanantaina aamulla lapsivesi alkoi tihkua, edistymistä aukeamisen suhteen ei ollut ja koska synnytyssalin puolella oli ruuhkaa, minut siirrettiin osastolle odottamaan synnytyksen edistymistä. Osastolla olinkin tiistaiaamu viiteen saakka. Koko ajan oli supistuksia, niiden väli oli 3-10 minuuttia ja kyllä teki kipeää. Sain kipua lievittäviä lääkkeitä ja aqua-rakkuloita (3kertaa) pitkin matkaa. Rakkulat oli muuten aika hyvät, vaikka niiden laittaminen sattui ihan älyttömästi, ne vei kuitenkin selkäkivun pois. Ma-ti välisenä yönä en nukkunut yhtään.
Tiistaina 9.8. minut siirrettiin takaisin synnytyssalin puolelle, supistukset tulivat säännöllisesti alle viiden minuutin välein ja lapsivesikin oli vuotanut jo melkein 12 tuntia ja olin auki 3cm. Ekaks pääsin ammeeseen lillumaan, se tuntui hyvälle ja supistuksia tuli vielä enemmän ja kovemmin. Olin ammeessa reilun tunnin ja sit sain oksitosiinitipan. Kalvotkin puhkaistiin jossain välissä. Voin sanoa, että tiistaiaamun kivut oli jotain ihan uskomatonta. Supistuksia tuli niin usein ja kovaa, etten ehtinyt välissä levätä yhtään. Myös ponnistamisen tarvetta tuli vähän väliä. En ollut nukkunut moneen yöhön juuri yhtään ja olinkin tosi väsynyt. Mulla meinasi levitä pää puolilta päivin. Aloin itkeä ja valittaa oloani koko ajan enemmän, minusta tuntui, että kuolen siihen paikkaan. Anelin sektiota. Kätilö yritti saada minua kestämään ja lopulta siihen tuli lääkärikin paikalle. He esittivät miljoona ja yksi syytä miksi ei kannata tehdä sektiota. Olin auennut 3cm (siinä samassa olin ollut monta tuntia) ja lääkäri sanoi, että ei voi vielä antaa epiduraalia, liian vähän auki. Olin kuitenkin henkisesti niin huonossa kunnossa, että sain jo sen epiduraalin ja minusta tuntui kuin olisin päässyt taivaaseen. Minuun ei koskenut enää yhtään. Loppupäivä olikin helppo. Supistuksia en tuntenut, ponnistuksen tarpeen tunsin. Sekin helpotti, kun olin kontallaan. Iltapäivä viideltä olin auki 7 cm....ja siihenpä se sitten jäikin. Vauvan sykkeet oli koko ajan hyvät.
Lisäaukeamista odoteltiin ti-ke väliseen yöhön...puoli yhden maissa lääkäri tuli sanomaan, että on tehtävä sektio. Jumituin siihen 7 senttiin. Olin syönyt iltapalan ysiltä, joten en päässyt leikattavaksi samantien vaan piti odottaa vielä muutama tunti syönnistä (anestesialääkäri vaatii 6 tunnin syömättömyyden). Sitten kolmen jälkeen mentiin saliin ja täysien pisteiden poika syntyi klo 3.45. Tuleva isä oli mukana koko ajan ja oli kyllä ihan mieletön tuki mulle. Leikkaussalissa näin vauvan hyvin pikaisesti ennen kuin se vietiin punnittavaksi ja pestäväksi. Minut paikattiin ja siirrettiin heräämön kautta vierihoito-osastolle, jossa sain pojan ekan kerran syliini joskus keskiviikkoaamuna. Synnytyksen kestoksi on merkitty 23 tuntia ja 55 minuuttia.
Sairaalassa oltiin koko viime viikko, sunnuntaina päästiin kotiin. Olin jaloillani ensimmäisen kerran torstaina, kipupumpun sain pois perjantaina. Tulehdusarvot oli koholla (160), mut se kuulema johtui mahan auki mylläämisestä. Mulla ei ollu kuumetta enkä muutenkaan ollut kipeä. Hemoglobiini tipahti 130 ->93. Pari ensimmäistä yötä vauvan syntymän jälkeen nukuin ilman vauvaa ja herätyksiä, ihan sen takia, kun valvoin liki 3 vuorokautta. Lääkäri kävi keskustelemassa synnytyksestä ja sanoi, että syy synnytyksen edistymisen pysähdykseen oli heikot supistukset. Vaikka supistukset sattui niin kovasti, ei niistä sitten ollut tarpeeksi apua. Eli ihan turhaan kärsin.
Kammohan tästä jäi. Lääkäri kehoitti kääntymään pelkopolin puoleen viimeistään siinä vaiheessa, kun seuraavaa lasta suunnittelee. Sektiohaava on parantunut hyvin, toki se rajoittaa elämää vielä jonkun aikaa. Vauva on tosi ihana, mut mitään semmoista huumaavaa onnentunnetta ei ole vielä tullut. Johtuu varmaan rankasta synnytyksestä.
Semmonen jorina tällä kertaa. Aika paljon on synnytyksen tapahtumat sekaisin ja moni asia on jo unohtunut. Parempi ehkä niin. Synnytys oli sen verran kova kokemus, että tätäkin kirjottaessa alkoi kyyneleet valua. Mut onneks vauva on niin ihana.
Biliga ja poikanen 6 vrk
Viimeksi muokattu: