***ELOMASSUT 2008***marraskuussa

Iltaa. Saatiin lapsoset nukkumaan vasta puolisen tuntia sitten. On alkanut molemmilla taas unille meno venyä. Esikon iltarutiineja pitäisi taas "tiukentaa" niin jospa se taas tästä. Vauva edelleen veletee 7-8 h unta sitten ,kun vain nukahtamaan saan. Nyt myös päivälläkin nukkunut kunnon parin tunnin päikkyjä. Esikoinen edelleen kyllä pitää huolen siitä ettei tämä mamma liikaa unta saa :) .

Rokosta Meillä vauva oli sen illan kärtyinen ja pistos kohta oli todella kipeä. Mitään lämpöä ei tullut. Piti muistaa tosi tarkkaan kannella ettei vahingossa koskenut pistoskohtaan niin hellänä jalka oli.

Me ollaan miehen kanssa lähdössä viihteelle lauantaina. Nyt jo jännittää. Mummo ja pappa on ihan innoissaan ,kun saavat tytöt hoitoon. Onkin melko tarkalleen vuosi ,kun viimeksi käytiin yhdessä ulkona. Siitä ei mennytkään kuin parisen viikkoa niin plussa pärähti. Hurjaa kuinka aika mennee.

Joulusta Meillä on ensimmäinen joulu meidän uudessa kodissa ja olen ihan innossani. Olen jo laittanut jouluvaloja :whistle: . On niin kiva suunnitella kaikkia koristuksia. Me kutsutaam mummot ja papat meille syömään ja juolupukkia katsomaan ,joten ekan kerran saadaan olla joulu kotona. Sekin tekee tästä joulusta niin erikoisen ,kun ei tarvi monessa paikassa ravata.

Nyt nukkumaan.. Hyvää yötä!!
-Poni ja vauva yli 3kk
 
Moro!

Salamanteri: Ompas teidän Bayden jo "kehittynyt" , vai miten sen sanoin sillai parhaiten?! =) Nyt saatkin olla sitä nostelemassa jos menee sellaseen paikkaan että ei pääse eteen eikä taakse.

Mulle iski joku masiskohtaus taas.... aamulla väkersin innoissanin kaikkea joulujuttuja jo, mulla keittiön ikkunassa risusydän jossa ledijouluvalot ja rusetti punavalkoruudullisesta kapesta nauhasta. Tuli hieno vaikka ite sanonkin! :LOL: oon nyt ostanut tiimarista tuota nauhaa kahen levysenä ja sitä alkaa nyt ilmestyyn vähän joka purkin ja pötin kylkeen =)

Mutta... esikoisen ihottuma polvitaipeessa on tulehtunut ja joudun soittamaan lääkäriin. Ite oon pahasti allerginen ja tiiän miltä tuntuu kutista ja olla kipeä enkä kyllä toivo että lapsille sitä tulisi!! Muutenkin elämässä kaikenlaista stressiä ja jos sitten alkaa olemaan joka tenavalla jotain allergiaa niin huhhuijjaa! Ja harvoimpa ne sitten on niitä samoja kaikilla. :headwall: :headwall: :headwall:

Esikoiselle käytiin tänään ostamassa toppahaalari viimein ja vihdoin, kulkenut nyt liian pienellä jonkin aikaa. Kamalan tappelun takana oli sekin haalari. Ensin anttilassa ei alkanut sovittaan kun ensin halus haalarin kun koitettiin takkia ja housuja ja sitten kun mulla oli haalari kädes niin vollotti että haluaakin sen takin ja housut! :kieh: Ja sama homma prismassa! Kiristys, uhkaus ja lahjonta tuli kokeiltua jälleen... onko muiden 5v ikäsellä joku uhma?? Meillä menee päivittäin sukset ristiin. Onko se jotain tasapainoilua "ison" tytön ja "pienen" tytön välillä. Sitten kun on tuo keskimmäinenkin joka kolus ja tonki ja järjesti joka toisen hyllyn uuteen uskoon kun silmä välttää... MISTÄ NIITÄ HILJAISIA JA HYVÄKÄYTÖKSISIÄ LAPSIA SAIS?? vai oonko mä vaan niin huono äiti? :ashamed: :'(

Kai sitä pitäis mennä sänkyyn... Tilda tuolla iskän kans höpöttelee.. Vähän meinaa nuhainen olla ja koko ajan tunkee jotain suuhunsa. Nyrkit, lelut, harso kaikki menee. Ja kieltään maiskuttelee, tehäänkö teillä tuota? Kieli pihalla koko ajan ja maiskuttelee sitä. Muistaakseni meillä muut ei oo noin tehnyt. Vähän on ollu sellanen olo että tekiskö hampaita kun järsii kaikkea ja on vähän tuskanenkin. Esikoisella tuli aikaisin hampaat mutta keskimmäisellä vasta vähän ennen yksivuotissynttäreitä.

Mutta nyt meen nukkuun ja jospa huomenna olis aurinkoisempi fiilis?!?!

Mammaliini83 ja Tilda 3kk 6pv (tai oikeastaan jo 7 =) )
 
taas unohtu mitä piti sanoa...

mä oon laittanut aina supon varuilta piikin annon jälkeen yötä vasten ja ei oo itketty koskaan!

Poni
meilä kans rytmit päin mäntyä... pitäis saada jotenkin se käännettyä mutta ollaan kaikki iltavirkkuja ja aamulla nukuttais,,, vaikeaa ens syksynä kun eskari alkaa... keväällä pitää ottaa itteä niskasta kiinni ja alottaa aamulla nousemaan aina vaan varemmin, onneksi sitten on päivätkin valosammat!
 
Sone
Mitäs muitten ipanat tykkää musiikista? Meillä on kumpikin lapsista selvästi musiikin perään :) Esikoinen lauleskelee ja matkii kun papukaija kaiken minkä kuulee, nauttii hirveesti! Aavakin tykkää tosi paljon kun laulaa, rauhottuu kuuntelemaan kun kun soittaa jotain tai itte laulaa. Kummallekkin olen laulanut "masusta asti". Nyt kuuntelee ihan haltioissaan sydämeeni joulun teet-Antti Tuisku :) Varpunen jouluaamuna on ihana myös!
 
Huomenta!!

Mein Tiitu tykkää kanssa musiikista, tai lähinnä on kuullu niitä vauvalelu lurituksia ja miun laulua :D alkaa aina hymyilee ja sätkimään!! . meillä kuunnellaan hirveen vähän musiikkia, ku aina on niin kova meteli ni musiikki viel siihe päälle.. :eek: , harmi sinänsä, tykkään itekin ja poikakin tykkää..

UHMA 4,5 veellä.. Ja ai kun menee hermo joka päivä sen kanssa.. Nyt on alotettu (siis eilen illalla..) TIUKKA linja, mie haluun takas sen että lapsi kuuntelee, kunnioittaa ja TOTTELEE (jossain määrin) aikuista, eikä itse määrää ja päätä mitä tekee.. meillä on kyllä ollu sellasta tää syksy, mutta osa on omaaki vikaa siihen lisäx pikkus sisko ja uhma, paketti on valmis!!! Mut kyllä tää tästä :D

facebook, mie oon siellä kanssa, saa laittaa miulle nimiä, ja jotain tuntomerkkiä profiilikuvasta, koska meinasin yhtenä päivänä laittaa kaverikutsut ihan tuntemattomalle.. se oli ihan saman näkönen ja tietty niminen, onnex katoin sen kavereita, ja tajusin et ihan eri ihminen :D

Rokotus, ei tullu mitään oireita neitille, en laittanu suppoo, ku terkka sano, et mielummin laittaa sit vasta ku jos tulee jotain, ni näkee et tulee oireita!

Salamanteri teillä onkin siellä vilskettä ja vilinää :D , mein poitsu lähti sillon 4v. sitten 4.5kk ryömimään ja siitä heti konttaamaan jne.. ja ei kyllä oo ollu paikallaan hetkeekään sen jälkeen :D Mie hirveesti ootan jo sitä aikaa et tää pikku neitikin on sit sellanen n. 6kk vipeltäjä, ihanaa :heart:

kohta pitäs lähtee kauppaan.. uuff.. ei jaksais mennä sinne tappelee.. mies nukkuu yövuoron jäliltä, mie saan mennä yksin lasten kaa.. vai soittasko mummin avux :D

Nyt taidan kävästä siellä facebookissa ja sit aamupesuille!!

Äiti lpr ja Tiitu 3kk
 
Hei mammat!

Pikaiseen tulin kyselemään, onko jollakin tietoa noista disflatyleista (tai cuplatoneista), jatketaanko niiden antamista kuinka pitkään? Meillä on menty lähes alusta asti täysin korvikkeella, ja poika on nyt 10-viikkoinen. Onko noita tippoja tarkoitus antaa koko korvikemaidon antamisen ajan vai pitikö niitä antaa vain aluksi...?

Meidän poika on tosi kova syömään. 4 viikon ajan ollaan jo annettu illan viimeisessä ja yön ensimmäisessä pullossa maissivelliä (100ml) + nania (60-70 ml siihen vellin sekaan). On kyllä hyvin pitäny yönälkää poissa, kahdella syötöllä mennään ku aikasemmin piti syöttää monta monta kertaa yössä...Iltapäivällä annan myöskin yhden velli/maitoyhdistelmän, minkä johdosta tunnin välein tapahtuneet tankkaukset ovat harventuneet huomattavasti. Lisäksi nyt on viikon ajan maisteltu hedelmäsosetta lusikka kerrallaan pari kertaa päivässä. Ennen kaikkea päärynäsose saa NIIN leveän hymyn kasvoille, että....!Poika oliki 2kk neuvolassa ihan kivan kokonen, 6615g ja 60,8 cm...äitiinsä tullu, kova syömään :LOL: ! Aluksi podin huonoa omaatuntoa, kun poju vielä niin nuori, ja nyt jo "piti" ottaa vellit kehiin, mutta kaikki menny niin hienosti ja lähipiirissäki kokemuksia samasta tilanteesta, joten oon päättäny olla ressaamatta asiaa. Hyvin sopivat pojalle, ja tyytyväinen kaveri on!

Eo + Jooa 10 vk 1 pv
 
Minä lopetin cuplatonit 2kk kieppeillä, ku alko tuntumaan ettei niitä enää tarvita. Meilläkin mennään iltavellillä ja parina päivänä on maistettu perunaa, tosin peruna-annokset on niin pieniä että niistä huolimatta syö kahden tunnin välein, mutta ei nyt onneksi enää mene korviketta sitä yli litraa päivässä.

Muuten mennään samalla tavalla, ku aiemminki. 4,5v esikon kiukuttelut kyllä tympii taas, mutta osasinpa tätä odottaa, ku sai niin kauan olla ainokainen... Onneksi kiukuttelee isälleen ja minulle, pikkuveljelle vaan lepertelee. :D
 
Täällä tuulista ja välillä satelee lumi/räntää. En raskinu laittaa poikaa ulos nukkun ku on vähän nuhanen. Isommat joutaa käymään vähän riehumassa siellä ettei sisällä tartte.
Eilen laitoin pojan mahalleen lattialle niin kellahti selällee. Säikähti itsekkin. Ei vielä muuten käänny kyljelleenkään, et ei näytä pitävän kiirettä =) Nauraa ääneen ja jokeltelee et saa isäsäkki sekaisin.
 
Sone, mie mietin kanssa, et eis siellä oo sellasiakin..?? miekä en oikee hirveesti ymmärrä siitä..

Mein neitillä on ollu eile ja tänää ihan hirvee kalkatus päivä, sormet suussa höpöttää koko ajan ja välillä yökkäilee, ku sormet menee liian syvälle!! Ja eilen illalla taas naurettiin :heart:
 
Täytyy tulla hehkuttamaan, ku meidän pojalle on tulossa jo hammas! :D Eilen huomasin, että jotain valkoista pilkottaa oikealla ylhäällä ja hammashan se oli! Nyt onkin mies jo ostamassa purulelua kaupasta :LOL: Enpä ois vielä osannu ees odottaa näin aikasten hammasta tulevaksi, tuntuu että vasemmallekin ylhäälle tulee kohta puoliin, kun ien on jo turvoksissa.
Onkos kokemusta? Kuinka kauan menee, että hammas sitten oikeasti puhkeaa esiin siitä, kun sen terä vain pilkottaa ikenestä? Silloinhan vasta varmaan ne kivutkin pojalle tulee. Nyt ei ole vielä mitään kummoisempaa huomattu, ehkä hiukan kärttyisempi ja jotain pitää olla koko ajan suussa.

Huh huh, piti välillä käydä juoksemassa alakerrassa ulkona pistämässä vaunujen päälle sadesuoja, kun alko yhtäkkiä satamaan kovan tuulen kera! Poika vaan nukkuu tyytyväisenä!

Meillä oli noin 6 viikon ikään asti käytössä Disflatylit, mutta lopetin käytön, kun tunnuttiin pärjäävän ilmankin. Käytin sitä siis noin 4 viikkoa.

Ollaan nyt noin pari viikkoa maisteltu kiinteitä. Nyt vasta pari päivää sitten tuli eka kiinteä kakkakin! Vähän on onneksi vähentynyt tuo maidon juontikin, kun parhaimmillaan sitä meni jo sen 4 desiä kerralla, ei onneksi enää! En kylläkään mitään neuvolan "lupaa" saanut... :ashamed: Haukut tulen ottamaan vastaan seuraavalla neuvolareissulla 27. päivä...

Nyt tekemään evästä tälle päivää!

Kiia ja yksihampainen Teemu 4kk 1pv
 
Kiia:
Onnea Teemulle ekasta hampaasta! Meidän esikoiselle tuli 2 ekaa hammasta tasan sinä päivänä kun täytti 4kk. Sitä ennen oli varmaan muutaman viikon kiukkuinen ja pari päivää ennen tuli nuha. Ei kukaan uskonut kun väitin että tekee hampaita:) Meillä on muuten esikoisella joka hampaasta aina ennen tullut nuha. Nyt mietin että mitenköhän Hildalla, hän on nyt viikon verran ollut ihan kummallinen, nukkunut tosi paljon ja itkenyt kanssa enemmän. Kuolaa tulee ihan hirmuisesti!
 
Kävimpä tutustumassa noihin facebookin rymiin, pikasesti, ja siellähän ois kaikilla omat kuvat jo valmiina??!! kuka noista tietää paremmin?? ja etusivulle voi kirjotella kuulumisia samalla lailla ku tännekin!! ja eiköhän sen saa silleen et se ois suljettu ryhmä!! oisko joku innokas??
 
Voi, meidän piti mennä ulos leikkimään kun poitsu herää, mutta nyt sataa:( Onko pakko? Mulle tulee jostain syystä kauhea olo jos ei ulkoilla tarpeeksi päivän aikana. Tai mulle kun on itselleni tosi tärkeää saada ulkoilla, aina olen kulkenut kaikki matkat kävellen tai pyörällä ja se on semmoinen iskostunut elämäntapa. Lasten kanssa tulee ulkoiltua kaksi kertaa päivässä yleensä ja jos jää vähemmälle, niin särkee päätä ja tulee tunkkainen olo. Sitten tulee huono omatunto kun lapsetkaan ei saa raitista ilmaa. Mä taidan laittaa pojalle kurikset ja vauvan vaunuihin sadesuojan alle ja sit leikkimään:)
 
Kävin kattelemassa millanen meidän työporukan ryhmä on. Eli ryhmästä saa suljetun jolloin jäsenten pitää olla joko kutsuttuja tai ylläpitäjän hyväksymiä. Sinne saa sitten lisättyä kuvia ja videoita ja kirjotella seinälle.
 
Nyt on ryhmä Facebookissa, sama nimi kuin täällä eli ***ELOMASSUT 2008***. Se on nyt toistaiseksi avoin, eli kuka vaan voi liittyä. Sovitaan sitten tarkemmin miten toimitaan...
Kuvana on nyt meidän neidin jalat, kun en muutakaan tähän hätään löytänyt :LOL:
Tere tulemast :D
 
Heipat vaan

Meillä alotettiin heti toi cuplaton ja relatipat. Nyt eilen oli eka ilta kun en antanut kumpaakaan. Jostain syystä oli sellanen fiilis ettei niitä enää tarvita. Joku äidin vaisto.

Meillä annetaan nyt aamupäivällä marja- tai hedelmäsosetta muutama lusikallinen ja iltapäivällä olen antanut peruna-porkkanasosetta mihin olen sitten sekottanut parsakaalia tai kukkakaalia. Ajattelin alottaa noi kaalit sillain varovasti ettei tule mahavaivoja. Illalla juodaan sitten maissivelliä tai peruna-porkkanavelliä sellanen 60-80ml, siihen vielä iltamaito päälle, ni viime yönäkin nukku yli kymmenen tuntia :) .

Toi facebooki on niin utopiaa mulle, tekis mieli liittyä mutta en tiedä osaanko :ashamed: . Kaveri on yrittänyt mua puuduttaa, joten kai sitä täytys yrittää.

Nyt pesukone piippailee, täytyy mennä pistään pyykit narulle. Aleksi tossa makoilee veikan säkkituolissa, ollaan täällä veikan koneella kun hemmetin miehen kone ei taaskaan toimi, menee hermo siihen :kieh: .

salah ja Aleksi 3kk ja 2pv
 
salah mukaan vaan! Minäkin luulin että se koko Facebook-hommeli olisi jotain tosi monimutkasta, mutta sitten kun sinne päätin rekisteröityä niin helppo juttu se oli :)

Olen teidät kaikki sitten lisäillyt kaveriksikin, ketä ryhmään olette liittyneet, kai se on ihan ok?

Nyt vaipanvaihtoon...
 

Yhteistyössä