**ELOVAUVAT 2006**

Niin joo, syöttötuolista ainakin piti mainita. Me oltiin kovaa vauhtia menossa ostamaan sitä perjantaina, mutta samperin Isku oli mennyt tuntia aiemmin kiinni loppiaisen takia. Turha reissu. Ja mä kun olisin niiin halunnut sen jo! :( :D Ootteko jo istuttanut pieniä hetkiä tuolissa?

Hyppykiikku löytyy mummilasta ja poitsu sai siinä hyppiä joululomalla useasti. Kun keksi idean, niin johan riemu pomppasi! Tykkäsi ihan hirveästi olla siinä.
 
Heipsan :wave:

Ronjasta on tullu ihan kyläluuta :LOL: eilen oltiin kylässä ja vaikka kuinka väsytti niin tyttö oli ihan yhtä hymyä. Heti kun saatiin turvakaukalo autoon niin tyttö oli ihan umpiunessa.

Yöt sujuu meillä nykysin millon mitenkin. Sit ku nukahtaa nukkuu yleensä ihan hyvin. Nykysin herää kerran yöllä (tai siis aamulla 6 aikaan) syömään. Nukkumaan meno vaan kestää. Ronja on ihan hyvän tuulinen ja naureskelee pitkälle iltaan tai paremminkin yöhön. Toissa iltana neiti nukahti 2.30 \|O mietin jo että pitäiskö ruveta herättelemään aamusin aikasemmin että illalla unikin tulis vähän aikasemmin. Nimittäin jos Ronja nukahtaa vasta 1-2 aikaan niin sit nukutaan aamulla 11-12 asti :whistle: Nukahtaminen tuntuu olevan vaikeeta senkin takia kun kokoajan pitää olla kääntymässä mahalleen ja mahallaan ei osaa nukahtaa :ashamed: yks ilta lopulta kiilasin tytön tyynyillä aloilleen niin ettei päässy mahalleen, niiin sit vihdoin rauhottu ja nukahti.

Me saadaan mun mummolasta joku vanha syöttötuoli, joka on kulkeutunu ties mistä sinne. Pitäis vaan hakee se sieltä ja hioa ja maalata. Pehmustekin on jo. Ronja vänkää jo sitterissäkin ittensä istumaan, joten luulis että kohta voi pikkuhetkiä syöttötuolissa pitää.

Turvaistuinta ollaan jo kans kateltu, mut vielä ei olla päätetty millanen ostetaan ja rahatkin siihen pitäis jostain keksiä :headwall:

mut nyt syömään :p
 
Voi \|O mikä päivä! Yhtä kitinää kaikki hereilläoloaika... Joka unille joutunut tosissaan nukuttamaan ja yöunillekin kesti yli ½h ennenkuin nukahti, vaikka oli jo valvonut melkein 3h :headwall:
Voiskohan se olla isiä ikävä pikkuisella :ashamed: Oishan tässä vielä reilu 2 viikkoa tätä "yksinhuoltajuutta" jäljellä, toivottavasti ei päivät jatkossa tällaisia ole, huoh... :kieh: :ashamed:

Tää painuu nyt nukkumaan :wave:
 
Ehtoota kaikille :whistle:

Pitipä tulla kertoilemaan.....Johan on saannut 2helmen valkeaa hammasta viime päivinä :) Ei itkeskellyt eikä kuumeillut hampaiden tuloa vaan hieman tavallista kärttyisämpi oli jäbä. Täytyypä käydä tulevalla viikolla ostamassa pikkuiselle ensi hammasharja, jotta saisi purukaluston :D puhtaaksi.

Me ollaa ostettu jo turvapenkki kun kaukalo kävi ahtaaksi. En muista merkkiä, mutta tavaratalo "honkkarista" löydettiin. Johan seurailee mielellään penkistä maisemia ja kuuntelee musiikkia. Söpöä :heart:

Lopetettiin sitten lihasoseiden syöminen. Löysin valion tekemän vauvaruoka oppaan, jossa luki, että...vauvan munuaiset eivät ole valmiita sulattamaan lihan proteiinejä kuin puolivuotiaasta eteenpäin. Johan on ainakin tyytyväinen tähän "diettiin" ja kasvis soseet maistuvat hedelmien kera. Oppaassa myös luki, että jos äiti syö nk. pehmeitä rasvoja niin niitä erittyy myös äidinmaitoon. Eli mitä enemmän pehmeitä rasvoja mamman ruoassa niin sitä rasvaisempaa on tisumaito :)

Syöttötuoli on meilläkin pehmusteineen, mutta poitsu ei vielä osaa istua siinä. Joten odotellaan.............

Ja Johan ei malttaisi nukkua enää päivällä. Nukkuu noin 15minsaa kerralla ja pim.. pariksi tunniksi hereille. Miten se jaksaakin :whistle:
Yöunet ovat sitten pitemmät, mutta vieläkin tisutellaan ainakin kerran. Tosin joskus poitsu nukahtaa yhet oitemmät päikkärit, mutta sitten ei nukutakkaan ainakaan kolmeen tuntiin :/

Hohhoijaa, taidampa mennä yöpuulle.....öitä ja mukavaa alkanutta viikoa kaikille :wave:


Ai niin, olemme käyveet viihteellä ja ottanut silloin tällöin "pienet" seurassa. Ihan kivasti rentouttaa :)
 
Hyvät uudet vuodet kaikille! Vähän myöhässä olen mutta en ole ehtinyt paljon palstailemaan viime viikkoina kun on ollut väkeä kotona pyörimässä eikä tekemisen puutetta ;)

Aaro ei herännyt paukutteluun onneksi, ulos ei häntä vietykään illalla, ikkunasta katseli ihmeissään sädetikkua.

Soseista: Meillä poika oppi syömisen vasta n. kuukauden maistelun jälkeen eli sitten ei enää sylkenyt kaikkea leualle. Bataatilla aloitin mutta Aaro ei tykkää siitä vieläkään! Porkanaan on jo mieltynyt ja useimmat hedelmät maistuvat hyvin. Nyt on listalla pop luumu koska innostuttuaan syömään porkkanaa hyvin ja lisäksi hedelmää ei kakkaa kuulunut pariin päivään ja poikaa vaivasi tosissaan. Maitokakkaa kun on tullut useita kertoja päivässä reilusti. Itse olen napsinut magnesiumkelaattia, kotikaljaa ym. mitä vain olen keksinyt että pojan vatsa toimisi taas. Kyllä sieltä sitten lopulta tulikin porkkanatahnaa, haju :x !!! Tuota sosetta ei kyllä meillä paljon mene vieläkään, kasvista muutama teelusikallinen, max 5. Hedelmää voi mennä enemmän mutta aina ei maistu sekään. Aaro ei välillä halua syödä, pelkää ilmeisesti ettei saakaan tissiä sitten ;) Toisaalta silloin kun muut syövät maiskuttaa poika suutaan ja haluaa itsekin jotain. Sitten kun 5 kk tulee täyteen ajattelin aloittaa puuron, ehkä hirssi/tattari/riisi aluksi, myöhemmin voi siirtyä iahn kaurapuuroon mutta luulen että se on liian tujua aluksi.

Rinta maistuu meillä taas paremmin taikka siis poika malttaa vähän paremmin rauhoittua syömään. Kyllä se pää silti helposti kiertyy ihan mihin tahansa muualle ja siiten alkaa vinkuna että kuka vei multa tissin pois! :D

Joku kyseli nokka mukeista. Meillä poika mielellään hörppii vettä ihan tavallisen mukin reunasta, tosin sitä valuu sitten pitkin poikin rinnuksia. Pitää etsiä se nokkakin jostain ja kokeilla. Luulen että lapsi oppii ihan hyvin juomaan nokkamukistakin riittävän määrän maitoa. Imutarve silti varmaan pitää jotenkin tyydyttää.

Meillä muuten Aaro ei suostu enää ollenkaan syömään tuttia, äiti on joutunut jo vähän aikaa toimimaan tuttina eikä loppua näy... :( Rinnanpäät meni jo rakkuloille jatkuvasta pitkästä imemisestä eikä isä kelpaa enää nukuttamaan kun isillä ei ole tissiä! Hieman harmittaa mutta minkäs teet ja onhan se toisaalta kiva tuntea itsensä tarpeelliseksi :D

Turvaistumia ollaan mekin katseltu, kaukalo on melko ahdas ollut jo hetken. Kokeiltiin muutamia autoonkin mutta selkä menosuuntaan laitettavat vievät hirveästi tilaa etupenkkiläiseltä kun meillä ei mitään tila-autoa ole. Lisäksi ovat hankalia asentaa. Joten ollaan kallistumassa kasvot menosuuntaan laitettavaan Maxi-cosiin,Prioriin tai Tobiin, meillä kun on kaikilla paikoilla mahduttava istumaan autossa. Eiköhän kaikki istuimet ole kuitenkin turvallisia mitä myydään. Lisäksi on sellainen pointti että meidän perheessä kaikilla muillakin on matkapahoinvointia joten senkin puolesta olisi parempi olla kasvot eteenpäin. Niin se mieli muuttuu, alunperin olin takuuvarmalla laittamassa selkä menosuuntaan...

En muista olenko laittanut 4 kk:n mittojakaan tänne vielä. Ne olivat 63,5 cm ja 8,9 kg. Kohta onkin jo seuraava neuvola...

Hyppykiikuista: meillä on Emman kiikku ja kas, Aaro ei tahdo mahtua siihen! todella hankala saada pussiin ja varsinkin sieltä pois! kngas on vielä tosi tukevaa eikä jousta sitten yhtään. taita jäädä meillä käyttämätä, ainakin jos ei poika kovasti hoikistu ;)

Sorry kirjoitusvirheet, en jaksa käydä kaikkia korjaamaan... meillä ollaan taas vaihteeksi fllunssassa, pojan kanssa yskimme ja aivastamme vuorotellen... :(
 
Moi!

Tänään on 4 kk neuvola. Kiva nähdä kuinka paljon poika on kasvanut. Tissiä ainakin syö sitä tahtia että luulis sen jossain näkyvän :D .

Turvaistuimsesta meillä on Britaxin two way elite seuraavana istuimena. Ostettiin kaverilta käytettynä. Turvakaukalo ei nyt ihan vielä ole liian pieni mutta jos siinä poikaa kantaa niin huh huh kun painaa haba kyllä kasvaa :D

Syöttötuolista Meillä ei vielä tuolia ole mutta kai sitä kohta voisi ruveta katselemaan. Se tripp-trapp tuoli olisi tosi kiva mutta aika suolasen hintainenhan se on eli kai me ihan tavallinen sitten ostetaan. Siihen olisi pehmustekin jo valmiina saattiin sekin yhdeltä tuttavalta. Tosin taidan haluta kyllä toisenlaisen pehmusteen kun se mikä meillä on niin on kankainen sen saisi varmaan joka syömisen jälkeen laittaa pyykkiin.

Alex on ruvennu mönkimään lattialla eteenpäin naama kyntäen :LOL: äsken sai möngittyä eteenpäin varmaan puoli metriä. Peppu nousee mutta naama jää vielä alas :LOL: Koskakohan se tosissaan hokaa miten pääsee paremmin eteenpäin kova halu on ainakin.

Nyt täytyy mennä viihdyttämään poikaa.

Mimmi + Alex
 
Hei!

Mulla oli ihana yö takana! :kieh: siis ei ollu.. menin nukkuun 22.30, topias 21.30 ja en saanu unta, sitten topias heräskin jo 23.30 ja söi, enkä taaskaan saanu unta, klo 3.15 topias taas heräs ja söi, enkä ollu tätä ennen nukkunu ku vajaan tunnin torkahdellen, nukahdin vasta varmaan 4 aikaan ja sitten 5.30 topias taas söi ja meni puol tunia, että nukahti ja lopulta heräs 7.45. eli nukuin yön aikana ehkä 4 tuntia \|O yks syy miks en saanu unta oli, että päässä pyöri kokoajan jotain. pääsaiassa hääjutut, meillä kun on ne häät heinäkuussa ja pitäis alkaa suunnittelemaan niitä. eilen käytiin häämessuilla ja aloin vähän miettimään kaikkea, ni siks pyöri päässä nämä. arvatkaa vaan oliko ihanaa ku ei saanu unta! :( kerrankin niin päin, että poika nukku ja minä valvoin...

Tänään soseiden maistelu vähän tökki. Topias oikein laitto suun kiinni ettei meinannu saaha lusikkaa sisään, mutta välillä kyllä onnistuin sujauttamaan ;)

Siitä piti viimeks kirjottaa, että meillä kans säikähdellään kaikkea. etenkin kun topias on syömässä, ni joku yhtäkkinen ääni varmasti keskeyttää syönnin, sehän vasta kivaa onkin, ku ei enää saakaan jatkamaan :kieh: joskus ku yskäsen tai aivastan, ni topias voi säikähtää vaikka sylissä tai lattialla ollessa.

nyt pitää mennä..

hansu & topias
 
Neuvolakuulumisia!!! :D

Meillä oli siis tänään 5kk neuvola. Pituutta oli 69cm , painoa 7765g ja päänympärys 43cm. Neuvolatäti jaksoi päivitellä pikku ukon pituutta. Ja sitähän on aika huimasti. :p :D Rokotus laitettiin ja se harmitti kyllä kovasti, mutta kun piikki otettiin pois niin Eetukin hiljeni. Oli vain kuulemma katsonut neuvolatätiä tosi loukkaantuneen näköisenä. :LOL: Minuutin päästä kaikki oli kuin ennenkin.

Meillä on alettu pulautella ihan hirveesti!! :eek: \|O :/ Sanoin tästä neuvolassa ja eipä muuta osannu sanoa kuin, että kokeilkaa eri korvikemerkkejä. Miten muilla pulautellaan? Meillä, kun tuo esikoinen ei pulautellu juuri lainkaan, niin tämä on tullut nyt vähän järkytyksenä... :ashamed:

No, mutta eipä muuta tällä kertaa... =) Onko muut muuten laihiksella? Mie aloin ja yhtä tuskaa tämä kyllä on... \|O :headwall: Vihanneksia jyrsitään... :kieh:


Katariina & Eetu 5kk + 3pvä :heart:
 
Ihan pikaisesti tyttö sylissä yritän naputella...

Meillä on tämäkin päivä ollut yhtä kitinää ja itkua \|O Päiväunet on nukkunut miten sattuu ja rinnalla imemisen aloittaminen vaatii pientä huutoa ja kiukkua kanssa :(

Pitää varmaan huomenna soitella neuvolaan, jos kävis korvat tarkistuttamassa :/ Miten teillä, joilla ko. tulehdus on ollut, niin oireili? Kuumeinen ei tyttö kyllä ole... vai onko tämä jotain ohimenevää kiukuttelua, tiedä sitten, mutta hyvä kai se on varmistaa.

Pitikin nyt just tämmöisen alkaa, kun se mies on siellä reissussa!! :headwall: :headwall:
 
Nyt on pikku ukko nukkumassa ja voin taas "nörttäillä" rauhassa... :whistle: :D Käytiin tänään taas lenkkeilemässä ja totta kai satoi vettä. Ei oikein tunnu tammikuulta. Minä en ole päässyt vieläkään joulufiilikseen ja joulu on ollut ja mennyt!! Heh.. Mutta on kyllä ihana päästä taas kunnolla ulkoilemaan kun minulta leikattiin vuoden lopussa viisaudenhammas ja oli sitten kipeä!!! Ja poitsukin oli flunssassa joten jouduttin aika pitkältä kököttämään sisällä. Joten nyt ulkoillaan satoi tai paistoi! =)

Me ollan myös turvaistuinta hankkimassa kun kaukalo on kohta jo ahdas ja ei pikkuinen siinä itse enää oikein vihhdy. Hirveä huuto ja istumaan pungertaminen alkaa aina jossain vaiheessa matkaa. Toiseen mummolaan jossa käydään noin kerran kuussa viikon reissu on vielä matkaa 160km joten matkat on välillä aika :headwall: :headwall:
Jos sais sen uuden istuimen ensi kuun aikana sitten hankittua. Mutta siitä mikä istuin ostetaan ei vielä mitään haisua... :/ Täytyy mennä pojan kanssa sovittelemaan ja kattomaan mikä mahtuu meidän autoon! Varsinainen perhetilauto...Vanha WW Golf!! :D No eiköhän sinne jo mahdu..
Ongelma on vaan se että mummulareissulla ollan aina ilman omaa autoa kun mies jää kotiin koulun takia joten jos istuin täytyy kiinnittää autoon kiinteästi kiinni niin tuleekin onkelma.. :eek: :/

Tein muuten Lennille tänään ensipuuroa maissijauhosta. Siitä tavallisesta ei täysjyvästä. Tuli aivan ihanan tasaista ja samettista puuroa. Vähän hedelmäsosetta mukaan makua antamaan ja johan upposi poikaan! :p ajattelin aloittaa tuolla maissipuurolla, kun ei ole kotimainen vilja (poika vasta 4kk3vko) ja on tottunut sitä syömään vellinä ja soseena. Samaa tavaraa siis eri paketissa!! :D Tottuu tuohon puuron rakenteeseen hyvin tätä kautta. Seuraavaksi puuroksi ajattelin ottaa ihan peruskaurapuuron jonka teen pikakaurahiutaleista.

Meitsi on ihan hirveä hamsteri!! :D Pitäisi laittaa jotain pojan vaatteita myyntiin kun niitä on niin paljon ja saisi sitten rahaa ostaa taas uusia vaatteita. Kun ei tuota rahaa liikaa ole, mies opiskelee, mutta kun en raaski!! Minun pikku palleron pikkuriikkisiä vaatteita!! :'( :D
Aivan uskomaton hamstraamis ja jemmamisvietti.... Kaiken muunkin tavaran suhteen. Suunnitelmissa ei ole toista lasta useampaan vuoteen joten voisin ihan hyvin näitä laittaa kiertoon, mutta kun... :ashamed:

No mutta nyt taidan lähteä keitteleen teetä ja syömään jugrua.
Mukavaa viikon alkua kaikille!!! :wave:

*Tuisku ja Lenni viikko vajaa 5kk :eek: (missä mun vauva on.. :D ) :heart: * <br><br>
 
Wilhelmiina :hug: - meillä oli vain se yskä oireena tulehduksesta. Mutta ei niitä turhia käyntejä näiden pienten kanssa taida olla! Jaksamisia! :heart:

Mä oon niiiiin kyllästyny tohon sateeseen ja kuraan... Meijän koira on valkonen ja aina tooosi ihanan näkönen.. lisäx sillä alko juoksut :headwall: . Ei auta valittaa pihalle on lähdettävä...haluaa talven....

Emppu & Riina

 
Huomenta!

Sama meno jatkuu :( Yö nukuttiin tosi hyvin taas, mutta aamupesulla jo alkoi natiseminen... Jaksaa ehkä 2 sekuntia hymyillä jollekin asialle, sitten taas kitistään. Lattialla tai sitterissäkin toinen vaan pötköttää ja natisee, eikä ole kiinnostunut leluista tai äidin hassutteluista tai touhuiluista.
Soittelen sinne neuvolaan päivemmällä, kun on soittotunti. Auttaisi edes hieman tätä omaa jaksamista, kun saisi jonkin syyn kuulla tälle kitinälle, vaikka sitten oliskin vain jokin vaihe menossa :ashamed: Kaverilta saan lainaan rintarepun, kun he eivät sitä voi käyttää, mutta miten lähdet tuonne vesisateeseen sen kanssa \|O Tää haluaa kanssa lunta ja sen talven! :wave:

W & kiukku-Emilia
 
Neuvolakuulumisia. Eilen oli siis 4 kk neuvola. Alexille oli painoa kertynyt 7100 g ja pituutta 65,5 cm. Painoa oli tullut kuukaudessa 700 g ja pituutta 3 cm.

Neuvolan odotushuoneessa oli pari ihan pikkusta vauvaa, vähänkö meidän poika näytti niiden rinnalla isolta. Mä en ymmärrä mihin se mun pieni vauva on kadonnut. Mäkin haluan pienen vauvan :D

Soseiden aloituksesta oli neuvolantätin kanssa puhetta ja kai meilläkin ne kohta aloitetaan kun noi yöt on niin rikkonaisia. Tuntuu itselle jotenkin vaikealta/haikealta ajatukselta toi soseiden aloittaminen, en vaan ymmärrä miksi. Kai se sitten on jotain luopumisen tuskaa kun on yksi vauvavaihe ohi. Onko teillä muilla ollut tällasta? Eilen Alex maisteli jo vähän perunaa. Annoin 2 tl ja olis varmaan enemmänkin ottanut :p mutta en uskaltanut antaa. Oli kyllä ihmeissään kun suuhun tulikin jotain muuta kun d-vitamiineja, mutta nätisti nielasi potun. Onko muuten teillä jotka jo soseita syötte niin niiden syöminen auttanut yöuniin?

Mulla meni viime yö jostain syystä ihan penkin alle. Alex nuklahti eilen puol yhdeksältä ja ite menin nukkumaan vähän yli kymmenen. Hirveen väsynyt olin mutta uni ei vaan tullut ja Alex heräs ekan kerran syömään jo klo 23.20 eli en kerenny edes nukahtamaan. Kahden tunnin välein Alex heräs syömään ja mä en meinannut millään saada nukuttua syöttöjen välissä. Ja nyt olen \|O

Joku kyseli laihiksesta. Mä olen laihiksella. Pakko saada noi pari viimeistä raskauskiloa pois. Ja toi mahalöllykkä täytyis saada kiinteämmäksi. Karkit ym. herkut on nyt pannassa :kieh: ne kun vaan on maistuneet vähän liian hyvin :ashamed: Kasviksia jyrsitään täälläkin enemmän. Nyt on jo viikko takana laihista :D tosin viikonloppuna heti sorruin syömään karkkia kun mies oli mennyt ostamaan enkä mä tietenkään voinut olla syömättä :ashamed:

Poju nukahti sit tohon syliin tissille. Täytyy vissiin topata se pihalle jatkamaan unia :wave:

Mimmi + Alex
 
Wilhelmiinalle piti vielä kommentoida. Meillä on myös täällä yksi kitisiä ja natisia ollut myös muutaman päivän tällanen. Ei ole hyvä olla sitterissä, ei lattialla eikä sylissä. Vähän aikaa jaksaa heräämisen jälkeen olla iloinen oma itsensä. Tosissaan saa työtä tehdä herran viihdyttämiseksi ja hetken aikaa on kitisemättä. Meillä Alex on alkanut myös kitisemään entistä enemmän kun mä haihdun näköpiiristä. Tiedä sitten onko joku ikään kuuluva vaihe.

Mimmi + Alex
 
Soitin tuossa sinne neuvolaan ja kuinka ollakaan oli sijainen langanpäässä :headwall: Eipä sitten osannut sanoa juuri mitään, edes sitä, olisiko tämä jokin kehitysvaihe... :ashamed: No, ens viikolla meillä on se lääkärineuvola, jospa sitä sinne saakka hengissä selvitään :kieh:
Uuvuttavaa on kyllä...!

Käytiin tuossa vaunuttelemassa ja laitan aina harson vaunujen aukon eteen, kun neiti ei muuten suostu nukahtamaan. No, sielläpä alkoikin nyt ihan hysteerinen huuto ja pakko oli harso ottaa pois, että neiti näkee maisemia :eek: Siellä sitten tyytyväisenä köllötteli silmät suurella ja katteli taivasta. Kaupassakin heti kuului protesti, jos parkkeerasin vaunut liian pitkäksi aikaa hyllyn viereen... Lopulta tyttö nukahti juuri kun päästiin takaisin kotipihalle =) Tämä taitaa nyt sitten tietää pidempiä kävelylenkkejäkin, että uni löytyy... :whistle:

Täytyy sitten vaan laittaa kaikki kehiin neidin viihdyttämiseksi :ashamed:

Mimmi78: Koitetaan jaksella näitä vaativia 4 kuisia ihanuuksia. Kiva tietää, että muillakin on tällaista! :hug:

hansu: Mulla on kanssa ihan samaa ongelmaa öisin, kun ei millään tahdo uni tulla illalla ja aamuyöstä. Viime yönä joskus 3.30 tuossa pihalla vielä mölysi joku hiekoitusauto :headwall: hyvä aika hiekoitukselle...!

Mukavaa tiistaita kaikille :wave: Tää poistuu nyt hetkeksi linjoilta ja keskittyy täysillä tuohon pikkuriiviöön :kieh:

W & kiukku-Emilia
 
Pikaisesti kuulumisia 5kk neuvolasta, oli eilen. Pituus tipahti yläkäyrältä 0 -käyrälle. Pituutta oli nyt tullu edellisestä käynnistä vaan 1,5cm. Eli Lucas on nyt 67,5cm. Paino menee edelleen -10 -käyrää. Ennen neuvolaa veikattiin miehen kanssa pojan paino. Harmittaa kun ei sen enempi lyöty asiasta vetoa, mä nimittäin arvasin grammalleen oikein! Lucas paino 6950g. Niin ja en ollu omalla vaa'alla kotona kertaakaan pojan painoa kattonu et aika hyvin arvasin.

Piikin Lucas sai eilen, ei itkeny yhtä paljon ku 3kk piikkiä. Eikä muutenkaan ollu yhtä känkkis ku viimeks piikin jälkeen. Suppo laitettiin kuitenkin yöksi ja yökin meni ihan mukavasti.

Tänään oltiin vauvamuskarissa. Lucas oli vähän ihmeissään eikä kauheasti jaksanut innostua kaikista lauluista. Oli vähän sen oloinen et mahtoikohan pientä lämpöä sittenkin tulla eilisestä piikistä..

Mä muuten ilmotin mut ja pojan "Tanssitan vauvaa" -ryhmään (10kertaa). Se alkaa ens viikolla. Toivottavasti ois kiva juttu.

-Liinos ja Lucas 5kk ja 6päivää
 
meillä ollaan kovia kiljumaan, korkealta ja kovaa. ekaks oli matalaa huutelua,nyt kiljuntaa ja huulten pörinää.. ihan söpöä mutta alkaa käydä korviin. miten se pääseekin noin korkealle.

ja tylsistyminen tulee nopeasti, samaa lelua ei jaksa kauaa pyöritellä. soseet menee 1/2prk perunaporkkana ja lusikallinen luumua päälle kerran päivässä, maha on muuten aivan kovalla. tissiä parin tunnin välein. pulloa ei meidän tytsy osaa enää juoda, treenattu ollan kyllä, mut hankalaa on,onko vinkkejä?nokkamukia ei meillä ole vielä.

lattialla kääntyy molempiin suuntiin mut käsi jää tielle ku mahalleen pitäs,ei ole mahallaan olosta yhtään kiinnostunut, pakottamalla ollaan jouduttu pitämään ku mahallaan ei oikeen jaksa kannattaa päätään. muuten on ponteva ja pää on pystyssä vinossa ja sylissä. nlassa sano että ens kertaan pitäs jaksaa mahallaankin mutta minkäs teet...

tarkkaan kattelee ympäristöä ja tv olis tosi mielenkiintoinen mut ollaan käännetty aina siitä poispäin ni kohta punkee ja vääntää taas että näkis ruudun. kai ne teletapit kohta vois hommata vaikka ne karseita onkin.

:wave:
 
Meillä alkaa myös tällä viikolla muskari, saas nähdä mitä mieltä poika siitä on :)
Juu, niin alkaa käymään ensimmäinen turvaistuin pieneksi, meillä olikin käytetty "vanha malli" britaxilta. Nyt suunnittelin ihan uuden ostoa, saahan sen sitten myytyä ja hyvinhän tuntuvat kaupaksi käyvän.

Syöttötuoli meillä on jo ollutkin kuukauden päivät, tilattiin vauvattaresta, sellainen trip trapin jäljitelmä. Pieniä hetkiä siinä istuskellaan jo ja kovasti tykkää, kun näkymät ovat siitä paremmat, kun sitteristä.

Monilla teillä kuuluu olevan jo hyppykiikku ja taidan itsekkin hakea sen huomena lastentarvikkeesta. Meillä poitsun hauskinta huvia tuntuu muutenkin olevan seisovilleen tuettuna sylissä hyppien ;)

Pinnasänkyäkin tarvis alkaa suunnittelemaan, meillä ollaan keinuttu vielä kehdossa eikä tilaa enää hirmusesti ole.

Menenkin tässä itse maanantaista alkaen hierojalle, vihdoinkin sain ajan tilattua...on meinaan aika jumissa tuo niska/hartia seutu
:/
 
Meidän flikan 5 kk mitat olivat 7540 g ja 66 cm. Hyvin kasvaa :)

Neuvolantäti sanoi että voidaan vähitellen aloittaa viljat ja lihat... no maisteltiinpa sitten kalkkunaa eilen, ja hienosti meni alas, vaikka vähän meinas pienet hetulat tökkiä :LOL:

No eipä nyt ehdi kirjoitella, sängyssä huudellaan....
 
Hello! :wave:

Me päädyttiin sit kuitenkin siihen sun suosittelemaan tuoliin, iltatähti! Kiitos neuvosta siis. :flower: =) Ajattelin tosin tilata sen Saksasta, kun tuolla vauvattaressa ei ollut kuin kahta väriä. Tilaan samalla sitten rattaat, vähän kuin matkarattaiksi vaikkeivät sillä nimellä olleetkaan. Ei olla tosin nähty livenä niitä rattaita koskaan, mutta uskallan luottaa kuviin ja lupauksiin... :whistle:

Kuulostaa tutulta tuo valvominen, Hansu. Mulla jää usein pyörimään juurikin hääajatukset päähän, jos oon surffaillut netissä ennen nukkumaanmenoa. Saan kaikenlaisia ideoita, enkä unta ollenkaan. :snotty:

Käytiin tänään rokoteklinikalla hakemassa vika rokotus poitsulle. Vähän vain suuttui piikistä. Lääkäri sanoi, että toinen korva vähän punottaa, mutta voi kuulemma olla vielä sen jouluisen flunssan jäljiltä. Toivottavasti niin, ettei tulisi uudestaan kipeäksi. :\| Tuolla on siis lääkärintarkastus joka kerta, se on kyllä kiva juttu.

Äh, pitäis lukee tenttiin, kun napero nukkuu ja täällä mä TAAS vaan surffailen. :snotty: Tänään tuli muuten Piltti-piiristä ruokailualusta. Vielä kun saisi pojan syömään, niin tulisi joskus käyttöäkin sille. :whistle:
Joo, nyt mä siirryn ihanan tieteellisen tekstin pariin. :wave:
 
Hei! :wave:

Ihanaa, Topias nukku viime yönä eka pätkän peräti 5 tuntia, joka on luksusta nykyään. Sillon 2-3kk iässähän se nukku 4-7 tuntia, mutta nykyään on syöty 2-4 tunnin välein, yleensä 3 tunnin. En tiiä miks nukku noin pitkään, mutta mulla on teorioita: Mentiin tisuttelemaan jo ennen 20.30 ja nukahtikin ennen 21. yleensä ei ihan näin aikasin mennä, mutta nyt heräs viimesiltä unilta niin aikasin. toinen vaihtoehto: annoin kumpaakin tissiä, eli söi paljon. yleensä on nukahatnu tissille ja on kerenny syödä vain toisesta. sillon parempina uniaikoina söikin ainakin yhden kerran enemmän illan aikana. kolmas teoria: topias röyhtäs ennen ku laitoin pinnikseen, yleensä ei tuu, enkä ees yritä, ku on jo untenmailla. tai sitten se vaan nyt alkais ihan muuten vaan nukkumaan pitempään. mutta ihan selkeesti sillä on nälkä sillon yöllä kun syö, eli varmaan tuo toinen tissi autto. no seuraavan kerran topias sitten söikin kolmen tunnin päästä. mietinkin että pitäisköhän ottaa puuro iltapalaks, jos se täyttäis masun. kumpaa kannattais muuten seuraavaks maistella puuroa, vai jotain hedelmäsosetta? ollaan siis vaan maisteltu bataattia ja porkkanaa, joka muuten tökkii aika pahasti. topias pitää suun tiukasti kii! niin ja jos alottaa puuron, ni kannattaakohan se antaa aamulla vai illalla?

Mihin muuten teillä nukahdetaan illalla? meillä nykyään tissille, ku sillon ku topias itki mahaansa illalla kun käytin maitotuotteita, ni toivoin oikein että nukahtais tissille, nimittäin muuten ei oikein onnistunu, ku maha vaivas. nyt vaan mietin, että pitäiskö sitä alkaa opettelemaan, että herättelis hieman, kun on nukahtanu tissille? ja sitten laittais sänkyyn. ei vaan millään oo jaksanu, ku oon ollu onnellinen nyt kun on niin helposti nukahtanu tissille, ku muistaa ne joulukuiset monen tunnin itkut!

Topiaksella on menny päivällä nukahtaminen ihan hirveeksi. se siis nukkuu kaikki unet ulkona vaunuissa. monesti ja melkein aina alkaa ihan hirvee huuto ku laittaa vaunuihin! pakko ottaa yleensä syliin, ku ei muuten rauhotu. :eek:

nyt kyllä pitää mennä tekeen jotain järkevää ennen ku poika herää..

hansu & topias

ainii..iltatähti, ois hieronta täälläkin tarpeen, nimittäin on niin jumissa selkä, etenkin alaselkä! ei vaan saa varattua aikaa :whistle: <br><br>
 
Hei!

Näytti vielä tyttö nukkuvan hyvin, niin ehdin täällä käväistä.
Tämä päivä on ollut nyt ehkä hitusen helpompi, kitinää tosin on edelleen, mutta onneksi nukkuu hyvät päikkärit niin ehtii itsekin hengähtää... Annoin neidille uuden tutin, jonka renkaasta olin laittanut harson läpi ja kylläpä oli mielenkiintoinen. Eihän sitä toki oikein osata syödä, mutta sitä oli kiva laittaa suuhun ja sylkeä pois :LOL: Ja harso siksi, ettei tutti niin helposti lennä lattialle...

No, viime yö sitten tosiaan menikin ihan penkin alle, kun oli raasulla tullut jostain ilmavaivoja ja niitä sitten äherteli ja pyöriskeli, kunnes klo 5 tapahtui räjähdys vaippaan :LOL: :x Eilen en antanut korviketta illalla ollenkaan, mutta taidan tänään taas yhden satsin sitä antaa, kun ei mitään vaikutusta tuntunut poisjätöllä olevan, paitsi huonommin nukuttu yö... :whistle:

Liinos: Tuota hammaskutinaa mietin kanssa, mutta mielestäni ikenet eivät ole ollenkaan turvoksissa ja yötkin tyttö pääsääntöisesti nukkuu hyvin... Toisaalta taas koko ajan pureksii sormiaan ja sylissä ollessa hyökkii minun käsien kimppuun ja jyystää niitä kyllä melkoisella voimalla.

Hansu: Meillä nukahdetaan rinnalle :ashamed: Sitten kun imetystä lopettelen, niin jospa oppisi sitten itsekseen nukahtamaankin. Toinen kun on niin pieni vasta... :whistle:

Jospas se tästä... :wave:

W & kiukku-Emilia :heart:
 

Yhteistyössä