**ELOVAUVAT 2006**

Söpö kuva Topiaksesta hansu =) Pihla on oppinut ihan saman jutun eli ojentaa käsiä kun haluu esim. syöttötuolista syliin tai lattialla ollessa ryömii siihen jalkojen juureen ja koittaa kiivetä syliin :heart: Ja nyt myös Pihla oppi vilkuttamaan tai heiluttaa niin että koko käsi menee ylös alas :LOL:

Me oltiin eilen ekan kerran keinumassa ja Pihla tykkäsi ihan hurjasti. Laitoinkin siitä profiiliin kuvan!

Maxine kysyit painonputoamisesta. Minullakin on pudonnut kaikki kilot mitä tuli, ollut jo jonkun aikaa, mutta silti kroppa on ihan eri näköinen kuin ennen raskautta. Herkut maistuu ja jumppausinto on aika nollassa, tai säännöllisesti ei saa aikaiseksi tehtyä :ashamed: niin sitten sitä löysää löytyy eikä niitä entisiä "lihaksia"....

Mä en tiedä, musta tuntuu etten nyt yhtäkkiä saa Pihlan ruokavalioon lisättyä mitään uutta ruoka-ainetta, tuntuu että kaikista uusista tulee vatsavaivoja. Se ilmenee siis öisin levottomuutena jne. Olen ajatellut että voihan se olla ihan ikäänkin kuuluvaa se yölevottomuus, mutta toisaalta taas heti kun on päivä etten anna mitään uutta ja syödään vaan vanhoja tuttuja ruokia, niin sitten menee yökin hyvin :/ en nyt oikeen tiedä... täytyy seurailla vielä vähän... mutta perunalle ainakin epäilen että Pihla olisi allerginen, aikasemmin siitäkin tuli vaan vatsavaivoja, mutta nyt kun taas tällä viikolla kokeilin sitä niin pari tuntia sen jälkeen Pihla oksensi kolme kertaa... ja annoin tosi pienen määrän vaan..Ajattelin vielä kerran kokeilla sitä itse ja jos selvästi taas tulee oireita niin sitten kyllä pitää mennä lääkäriin ja pyytää pääsyä allergiatesteihin... te kenen lapsilla on allergiaa, niin onko kellään niin että olisi pelkästää suolisto-oireita eikä ollenkaan iho-oireita?

Vielä oikein hyvää pääsiäistä kaikille! :D <br><br>
 
Munarikasta pääsiäistä minäkin toivottelen!!! :D Me jo etsittiin piilotettuja suklaamunia, on jokavuotinen hauska perinne. Me ollaan pääsiäistä viettämässä mummilassa. Mun vanhemmat lähti yöllä Lappiin laskettelureissulle, joten tänään varmaankin siirrytään toiseen mummilaan. Niin, ja nythän on mies sitten isyyslomalla, ei ole kiire kotiin. :)

Poikanen nousee konttausasentoon, muttei ole vielä keksinyt miten siitä pääsee liikkeelle. Ryömimällä pääsee vielä niin nopeasti. Punnerrusasentokin on suosittu. Meilläkin "jutellaan" jonkun verran. Hädissään poju hokee mammammaa ja innoissaan vavvavvaa. :heart: Mutta eihän tuon ikäiset vielä oikeasti sano sanoja, vaan he hokevat merkityksettömiä tavuja. Eli ei ne oikeasti tarkoita äitiä. Mutta sitten kun kaksi eri tavua yhdistetään, niin alkaa olla oikea puhe jo melko lähellä.

Hansu: meillä on Hamaxin pyöränistuin. Ei olla tosin vielä kokeiltu sitä, joten en osaa hirveästi kommentoida. Se on mun pikkuveljeltä peritty ja hän on siinä aikanaan ihan turvallisesti istunut. Eilen juuri pestiin siitä vuosien pölyt. :D Ihan samannäköinen istuin se muuten on, kuin uudetkin! Maxine: muistelen, että niissä olisi painorajana 9-18 kg. Joten saattaa olla, että meidän poika on vielä hieman liian kevyt. No, ensi viikolla sen näkee, kun on neuvola.

Painonputoamisesta. Mulla on kyllä lähtenyt kaikki raskauskilot ja pari ylimääräistäkin jo aikoja sitten imetyksen ansiosta. Äiti ja iskä jo sanoi mua anorektisen näköiseksi. HAH. Lihaksia olisi kyllä kiva saada takaisin, mutta kun en saa aikaiseksi mentyä jumppaan. :ashamed: Pari kertaa oon jo aloittanut, mutta aina se jää... Nyt kyllä voisin ihan oikeasti taas aloittaa ja jatkaa, kun ei ole tenttikiireitäkään. Meilläkin kun on ne häät tulossa, ja pitäisi näyttää mahdollisimman hyvältä. ;) Niin ja Hansu, mä aion myös aloittaa sen herkkulakon, mutta en vielä kyllä malta. Ehkä sitten kun on 2kk häihin.

No, jospa nyt lähden tästä koneen äärestä vaikka mämmiä syömään. :D :wave:
 
Jandhe: Meillä allergiaoireet alkoi vatsa kivuilla ja nyt on tullut kovasti iho-oireita. Kasvot etenkin punoittaa kovasti ja rinnassa, käsissä ja jaloissa on myös. Petra on koko pienen ikänsä itkenyt mahaansa. Nyt vasta tuli ihottumaa.

Viimex jo kirjoitinkin meidän ruokavaliosta. Oon jättänyt viljat ja perunan kokonaan pois ja nyt testattiin riisiä ja maissia. Molemmat tuntuu sopivan. Eli saadaan tehtyä jo puuroa :p Jogurtilla on tähän asti korvattu aamu- ja iltapuuro. Testeihin toivottavasti päästään pian. Lastenlääkäri on 24.4.

Nyt on vasta opittu ryömimään ja konttaamaan opetellaan kovasti. Sen verran yllätti iskän liikkeillään et tippui sängystä :'( Ei iskä herännyt ku neiti oli vierestä heränny. Kuului kova kops.. ja neiti oli päällään lattialla.Ei onnex suuremmin sattunu. Pieni nirhauma tuli päähän ja mustelma. :(

On opittu taputtamaan ja se on kivaa. Etenkin kun molemmisssa käsissä on lelut ja niitä lyö yhteen :LOL:

Nyt en muista mitä viel piti kirjoittaa... :/

Nii noista häistä.. Mulla on tippunu paino niin paljon et puku ei kohta pysy enää päällä. Häät on siis heinäkuussa ja nyt painoa 4kg vähemmän ku ennen raskautta.

HYVÄÄ PÄÄSIÄISTÄ KAIKILLE!!!<br><br>
 
Meillä oli viime yö vihdoin rauhallinen =) Kaipa Ronja oli itsekin sen verran väsynyt reuhtomisesta että nukkui koko yön putkeen 24-08. Ei edes syömään heränny välillä. Ihanaa kun pitkästä aikaa sai itse nukkua hyvin.

Ronja konttaa hirmusta vauhtia nykysin ja nousee kaikkea mahdolista vasten seisomaan. Rupee kiirettä pitämään että perässä pysyy :whistle:

Ruoka ei taas oikein maistu, liekö olis lisää hampaita tulossa :/

Painosta... mulla ois vielä 6kg jäljellä lähtöpainoon, mutta eipä tässä raskaana ollessa voi hiveesti laihdutta. Pahoinvoinnin myötä on tosin tippunu 3kg :x nyt täytyy kyllä olla tarkempi mitä suuhunsa laittaa, ettei tulis niin paljon ylimääräsiä kiloja.

Ronjakin juttelee kovasti nykysin ja yleensä vielä mahdollisimman kovaan ääneen :whistle:

Mutta HYVÄÄ PÄÄSIÄISEN JATKOA kaikille!

Heffalump ja Ronja
 
Katariina: Mun yhdellä opiskeluajan tuttavalla on samanikäiset lapsukaiset kuin sulla ja ikäkin täsmää ;) niin ja hän on nimeltään Katariina :D

Lähdetään huomenna Emilian kanssa mummolaan joksikin aikaa kun tuo mies sillä välin tekee täällä pientä remppaa eikä siis voida olla kotona. Onpahan ainakin innokkaita hoitajia tiedossa... :D

Emilialla on tullut jotain ihottumaa kauttaaltaan. En tiedä onko reaktio johonkin ruoka-aineeseen vai mistä nyt on kyse. Ei kuitenkaan mikään rokkokaan taida olla, kun muuten on ihan terve. Pitää pyhien jälkeen taas soitella neuvolaan tuosta... plääh :ashamed:

Hampaita on nyt kaksi alhaalla ja luulen, että kolmatta pukkaa heti perään... Saapa nähdä.

Palaillaanpa taas :wave:
 
Jandhe ihana kuva Pihlasta! näyttää tykkäävän keinumisesta! =)

Topias nousi tänään pystyyn sängyllä iskän jalkoja vasten. Hirveenä yrittää nousta kaikkea vasten ja nousee karhunkävely ja punnerrusasentoon. Tänään otti sitten ekaa kertaa "askelia" kontaten. yritti hirveellä vauhdilla lähtä ja siitähän sitten tömähti maahan. Hirveenä yrittää lähtä, mutta ei vielä jalan ja käden yhteistyö toimi, vain toiset liikkuu.

Viime yönä Topiaksella kesti melkein 2 tuntia päästä taas uneen kun heräs, kun tissiä ei saanu. kuinkahan kauan tässä menee, että nukahtaa vähän nopeemmin. no nyt on menny vasta 3 yötä, mutta viime yö oli kyllä väsyttävä. \|O

Wilhelmiina Topiaksella on kans jonkun näköstä ihottumaa mahassa. muutama sormeenpään kokoinen punainen laikku, jotka on vähän karheen tuntosia. on kyllä jo ollu muutaman viikon, mutta välillä paranee. en oo yhdistäny mihinkään ruoka-aineeseen. no aattelin, että ei tuo haittaa, ku ei oo ku pari, mutta jos alkaa leviämään, ni sitten kyllä pitää alkaa selvittämään mistä johtuu.

Nyt nukkuun, öitä! :wave: <br><br>
 
Meillä on nyt 4 hammasta, ylähampaat puhkesivat sitten samaan aikaan ja ne muutamana yönä sitten aiheutti aikamoiset huudot. Nyt kun ovat sitten puhjenneet niin ruoka on taas alkanut maittaa paremmin ja yöt on nukuttu paremmin..

Lumi oppi nousemaan tukeavasten pystyyn ja nyt sitä yritetään sitten tehdä koko ajan. Kontata meillä ei vielä mutta ryömimällä mennään kauheeta vauhtia.. Syliin kun halutaan niin tullaan roikkumaan punttiin kiinni.

Meilläkin äännellään aika runsaasti. Kissat on kä-kä ja kalat on he-he. Moni muu juttu onkin sitte hö-hö.

Lähtöpainoon on tämä mamma päässyt, ainut vaan että kaikki lihakset ovat jonnekin kadonneet jo tilalle on löllöä päässyt tulemaan..

Hyvät pääsiäisen jatkot kaikille!
 
Meillä lähdettiin sitten eilen konttaamaan :D . Riina päätti jättää ryömimiset näköjään väliin kokonaan. Kauheella tarmolla konttaa nyt jo pitkin poikin! Vauhti ei vielä päätä huimaa, mutta eteenpäin mennään! Sitten kun väsähtää niin siirtyy tuttuun ja turvalliseen pyörimiseen... :LOL:

Meilläkin jutellaan kovasti. Mam-mam ja pap-pap on suosittuja tavuja ja sitten tuo päristely! Koko ajan pitää päristellä ja eri ääniä kokeilla. Nälkä kun tulee niin on ruvennu maiskuttamaan tosi kovalla äänellä!

Painosta... Mulla hujahti paino -5kg lähtöpainosta. Kaikki omat vaatteet on isoja... Nyt kun imetystä lopettelen niin pahoin pelkään, että kilot tuleepi takasin... Toivottavasti ei.

Meillä yöt on nyt melko hyvin rauhoittuneet ja kerran yössä ja sitten aamulla vielä tissitellään. Kolmen maissa heräilee ekan kerran syömään ja on silloin jo 7 tuntia nukkunut niin olen kyllä tissiä vielä antanut. Tuntuu hurjan pitkältä ajalta, että pitäisi 10-12 tuntia ilman ruokaa pärjätä... Imetys kertoja on vuorokaudessa 3-4 ja muutoin sitten saa korviketta. Vaihdettiin tutteli nan:iin ja se tuntuu sopivan paljon paremmin.

Meillä iho on nyt tosi hyvässä kunnnossa. Muutamia kuivia länttejä sielä täällä, mutta ihan rasvauksella ollaan pärjätty. Eli ei taida onneksi allergioita olla vaan pelkästään atooppinen iho.

Pitänee tästä mennä ruoan laitto puuhiin! Pääsiäisen jatkoja! :wave:

Emppu & Riina
 
Heips!

Taas pitkästä aikaa pääsin kirjoittelemaan :D Mummolassa kun ollaan pääsiäinen, niin pojan perään katsojia löytyy.

Antti on alkanut nukkumaan omassa sängyssään ja ihan omassa huoneessaan. Vieläkin herää monta kertaa yöllä, mutta nukahtaa heti kun tutin saa suuhunsa. Illallakin hetken möyrimisten jälkeen sammahtaa sänkyynsä. Aamulla herätään kuudelta, jolloin annan maitoa ja syödään puuro.
Tuntuu, että nyt on tullut täysi uupumus... Varmaan sen takia, kun täällä mummon hoivissa saa hetken levähtää. Ei tarvitse lentää!

Antille tuli kaksi hammasta päivää vajaa 7kk iässä. Samana päivänä jätkä oppi konttaamaan ja täällä poika nyt pyörii ympäri kämppää B) Eilen nousi sitten ensimmäistä kertaa seisomaan, joten todella nopeeta on kehitys!
Joistain ruuista on Antillekkin tullut ihottumaa... Nyt jätin kalan ja tomaatin pois, niin ihottumat hävis. Taisin olla hiukan liian innokas antamaan uusia ruokia :ashamed:

Antti ähisee, puhisee ja karjuu =) jokelluksista kuuluu ihan kuin äiti, äijä ja is... Tietenkään noi ei vielä mitään tarkoita, mutta hauskaa, kun poika sihisee aina miehen nähdessään ja papalle kuuluu toi äijä.

Olen päässyt suurinpiirtein takaisin omiin mittoihini, vaikka laihista ei ole milloinkaan ollut
:whistle: Pitäis kyllä vähentää herkkujen syömistä... En edes kahta viikkoa pystynyt olemaan ilman! No kehtasin kuitenkin vauvauinnissa kuvaan ängetä ja tosi kiva tulikin... Oltiin kuvassa koko perhe :heart:

Eipä kai tässä muuta... Iloista kevättä kaikille!!!!

Annika ja Antti
 
Ihanaa, viime yönä Topias nukku heräämättä yli 9 tuntia. Heräs kylläkin jo klo 6, eikä nukahtanu enää tissille kun annoin sillon. Ja yölläkin pari kertaa heräili tai ainakin äänteli tai meinas herätä, mutta ei tarvinnu mennä kertaakaan tassuttelemaan tai nostamaan syliin! JEE! =) Hirveenä Topias liikkuu unissaan, ku yöllä kun katoin, ni pää oli jalkopäässä ja aamulla oli taas takas oikein päin. aamuyöstä huomasin, että harjotteli unissaan konttausasentoa. Saa nähdä millon uniin tulee pystyyn nouseminen, ku sitä on tänään tosi ahkerasti harjoitellu ja onnistunutkin!

Narskutteleeko muiden vauvat? nyt kun topiaksella on ylhäälläkin hammas, ni eilen huomasin, että välillä narskutteli hampaita yhteen. Mitenhän sen sais lopetettua... ei se ainakaan hyväksi oo hampaille.

nukkumaan...
 
Onnittelut hansu Varmasti on ihanaa kun lapsi nukkuu kokonaisen yön. Ja vaatii paljon vanhemmilta valvoa "unikoulussa" jotta lapsi oppisi taidon. Meillä ei ole yhtään kokonaista yötä vielä nukuttu, mutta ehkä vielä joskus nukutaan. Meidän pojat ovat olleet aikoinaan toodella levottomia nukkujia, ja kuinka hassua on ollut, aina kun isompi muksu on alkanut nukkua kunnolla, olen minä odottanut jo seuraavaa valvojaa :LOL: . Eli yhen käden sormissa voi laskea kokonaiset yöt, joita tää mamma on nukkunut. Mutta aikansa kutakin :heart:
Huomenna nähdään, onko neidin korvat kunnossa, viides päivä ab menossa ja vieläkin hieroo korviaan... :whistle:
 
Kehityskuulumisia :wave:
Aaro oppi eilen nousemaan polvilleen tukea vasten ja tänään hän sit on kovasti yrittänyt nousta siitä seisomaan mut vielä tulee aina pyllähdettyä istumaan :) Konttausasennossa huojutaan välillä mut ryömimällä mennään eteen päin. Huimaa on tuo kehitys, isoveikka ei tän ikäisenä vielä edes ryöminyt vaikka hän sit käveli jo 11kk ikäisenä.
Yhtään kokonaista yötä ei Aaro ole vielä nukkunut heräämättä. HÄn syö illalla n. klo 19.30 - 20 iltapuuron (1dl hiutaleita) ja päälle vielä tissiä niin luulisi tuolla ruokamäärällä selviävän aamuun asti mut ei näköjään :/ Nyt on useampana yönä herännyt jo klo 2 ja tissiä pitää saada (yks yö joi 140 ml pullosta..., joten nälkä on) Haluaisin jo nukkua yöt \|O
Aarolla punoittaa posket välillä aika rajustikkin, luulen että johtuu siitä että on niin kuivat posket. Pitää vaan välttää sitä naaman pyyhkimistä paperilla ja harrastaa ahkeraa rasvausta.
Nyt on mentävä leikkimään esikoisen kans :wave:
t:vilivilpertti ja Aaro 7kk 9pv
 
Hei kaikille :wave:

Minä en oo käyny taas aikoihin :ashamed:
Voi mitä teille kuuluu?!!? :hug:

Pääsiäisen pyhät on vietetty ja arki taas alkanut,hyvä niin niin loppuu tämä hirrrrmuinen mässäily ;)

Täällä on ilmeisesti useampi raskautunutkin,ONNEA teille :flower:
Ja kaikille jotka siitä haavelevat lähettelen plussaonnea :heart:

Meillä aloiteltiin aamu tänään 7tä ja juuri sain pojat aamu-unille. Meillä nukutaan vieläkin 3 päiväunet mutta selkeästi hakevat nyt uutta rytmiä ja yhdet unet ovat jäämässä pois, sopii minulle =)
Tälleen aamusella nukkuvat yleensä 1.5-2h ja mulla on sit aikaa tehdä vähän kotihommia ja istua tässä koneella :whistle:
5 ateriaa syödään päivässä, nyt kun saatiin välipalakin mukaan kuvioihin. Maitoa menee aikas vähän enää,hyvä jos 400ml ja olenkin pitänyt välillä ihan maitopäiväkirjaa.
Illalla pojat menevät nukkumaan siinä viimeistään klo 21 ja jäävät sänkyyn mukinoitta nukahtamaan itsekseen. Nukkuvat koko yön aamuun asti, yösyömiset loppuivat 6kk iässsä.

Ollaan nyt asuttu uudessa kodissa reilu kuukauden päivät (muutto oli muuten rankka :eek: ) ja nyt olisi pojille täällä oma huone MUTTA kuinka ollakaan äidin ja iskän huoneessa sitä vieläkin ollaan :whistle: ;)

Meillä pojat ovat jo melkein 8.5kk :eek: Niin se aika vain menee :whistle:
Meillä oltiin mattimyöhäsiä kääntymisen suhteen niin sama pätee myös liikkumiseen. Meillä ei nimittäin vieläkään ryömitä :whistle:
Huomena olisi 8kk lääkäri-neuvola ja katsotaan sanotaanko sielä mitään tuosta "liikkumattomuudesta".
Onko täällä enää ketään muita joilla ei ryömittäisi?

Pojat omaa hirvittävät puheenlahjat ja edelleen olen sitä nauranut etteivät höpinöiltään ennätä liikkeelle lähteä :D
Kyllähän toki pyörimällä ja pakittamalla liikkuvat sekä jumppaavat paljon etunojaa sekä pyllyäkin.

Hampaita on 2 alhaalla,nyt odotan koska ylähampaita puhkeaa.

Hirmu kilttejä ja aurinkoisia meidän pojat on ja olen kyllä niin rakastunut niihin :heart: :heart:
Enkä vieläkään koe elämää rankaksi kaksosten kanssa. Tämä on ollut kyllä monin kerroin helpompaa miksi alussa luulin =)

Töihin olen palaamassa jo syksyllä taikka ensivuoden alusta. Talous ei anna myöden olla monia vuosia kotona ja toisaalta minusta on myös kivaa palata töihin. Työ kun sattuu olemaan juuri sellainen mistä pidän =)

Palaan huomena kertomaan poiken mittoja ja lääkärikuulumisia ja yritän napata tuoretta kuvaakin profiiliin. Nyt sielä oli joku tooosi ikivanha :whistle:

Aurinkoista tiistaita kaikille :hug:
 
Huomenta!

Meillä on Alex nukkunut nyt 4 yötä omassa huoneessa ja ihan nyvin on mennyt. Ekana yönä heräsi viis kertaa ja sillon oli miehen vuoro käydä hyssyttelemässä :D Kahtena seuravana yönä heräsi ekan kerran vasta klo 4 aikaan ja tassuttelulla rauhoittui jatkamaan unia. Viime yönä ääntelehti taas useamman kerran ja joka kerta kun pääsin Alexin huoneeseen niin nukkui. Tänään meillä herättiin vasta puol kahdeksan. Sais jäädä tavaksi. On ollut kyllä hyvä juttu toi että siirrettiin Alex omaan huoneeseen kun ei ihan joka ikiseen Alexin meuhkaukseen herää niin on saanut nukuttua huomattavasti paremmin.

Nyt niitä on meillekin tulossa, meinaan hampaita. Lauantaiaamuna huomasin että hammas oli tullut ikenestä läpi. Sormella tuntee että se on tullut läpi ja vähän pilkottaa. Ei siitä ainakaan vielä mitään kauheeta huutoa tullut.

Alex tulee myös kiskomaan housunpuntista kun haluaa syliin. Alex nauraa ihan hirveesti kun sen paljaaseen mahaan puhaltaa ilmaa niin että pärinä kuuluu. Nyt Alex on oppinut tän taidon itse, puhaltaa lattiaan niin että kuuluu kunnon pärinä. Eilen aamulla kun hain Alexin meidän sänkyyn niin puhalteli mun käteen :LOL:

Nyt kun Alex pääsee paremmin liikkumaan niin siitä on tullut melkoinen termiitti. Perjantaina tiputti yhden kukkasen lattialle mikä oli pienen jakkaran päällä. Onneks ei tipahtanut Alexin päähän. Olohuoneessa on kiva käydä räpläämässä stereoita, digipoksia jne. Lattiaan asti ulottuvia verhoja pitää käydä repimässä. Yks suosikki on mennä eteiseen nuoleskelemaan vaunuja :$ Kaikkia johtoja pitää edelleen päästä maistamaan. Nyt aamulla oli yhden toisen kukkasen kimpussa käsi kaivelemassa kukkamultaa. Täytyy vissiin kukkaset piilottaa jonnekin.

Meillä oli mummi elien lapsenvahtina kun käytiin katsomassa iltapäivällä teatteriesitystä kun tultiin kotiin niin Alex nukkui olohuoneen lattialla. Oli simahtanut kesken leikkien :LOL: . Ei tollasta ole kyl koskaan meille käynyt.

Mä hiippailen täällä vielä yöpaidassa. Täytyy vissiin mennä pukeutumaan.

Mimmi + Alex
 
Mie en sit pääsekkään sinne tapaamiseen silloin 15.7. silloin on nimittäin ne kummitytön rippijuhlat. Hänkin jo niin vanha :eek: kyllä se aika vaan menee nopsaan :/
Viime yönä oli Aarolla taas kovaa kitinää ja natinaa ja sit kun laitoin supon niin johan nukkui aamuun asti. Oiskohan hampaat tai sit voiskohan olla lihakset kipeenä kun vasta oppi sen polvilleen nousemisen ja sitä on tehty päivät pitkät. Kun ajattelee että jos ite äheltäisin noin paljon päivisin kun tuo pikkuinen niin johan ois paikat kipeenä :whistle:
Nyt pitää mennä tekemään jauhelihakastiketta :wave:
 
Jennyli,meillä ei myöskään vielä ryömitä edes. Mutta ei siihen ole mitenkään vielä ainakaan puututtu.. Ehkäpä se jääkin kokonaan väliin,kuka tietää :)

Alkaa pikkuhiljaa tuo Danielin kantaminen olla raskasta tämän mahan kanssa. Onneksi hän viihtyy aika paljon lattialla,vaikka siis ei vielä liikukkaan. Kierien toisinaan kyllä,hieman :D Toivon mukaan kävely onnistuu edes jotenkin kesällä,muuten tulee rankka odotuksen loppuvaihe. Mutta ei se oikeastaan haittaa,niin edetään kun edetään. Tilanteen mukaan..

Pikku nuhanenä heräsi,täytyy mennä!

Rica 23+2 ja Daniel
 
jennyli: kiva kuulla teidänkin kuulumisia! Ihana kuva pojista =) Jos ei neuvolassa olla huolissaan siitä ettei teidän pojat vielä ryömi tms. niin nauti vielä ajasta kun pääset helpolla.. Meillä kun on ihan päin vastoin, Lucas siis ryömii, konttaa, nousee istumaan ja seisomaan ja tukea vasten jo vähän kävelee. On koko ajan menossa ja hetkeksikään ei voi jättää vahtimatta kun ei osaa ite tulla seisomasta alas muuten kuin pää edellä :kieh: Joka päivä sit pää koliseekin lattiaan kun ei koko ajan pysty pojan vieressä olemaan. Mä oon usein huokassu helpotuksesta et onneks on vaan yks vintiö vahdittavana.

jandhe: hirmu söpö kuva!! :heart:

Hansu: Lucas myös narskuttaa hampaita.. Ei oo kivan kuulosta! Lucaksella on ylhäällä kaksi hammasta, samoin alhaalla.

Lucas on kanssa kova poika juttelemaan ja päristelemään. Vauvauvaata ja pappappaata hokee kovasti. Ja kun tekee jotain mistä tykkää, esim. keinuu, niin heiluttaa käsiä ja huutaa jeeeeeee!! (on oppinu mua ja iskää matkimalla)

Me siirrettiin pääsiäisenä oma sänky yläkertaan ja Lucas sai alakerran makkarin omaksi huoneeksi. Ekana yönä käytiin kaks kertaa laittamassa tutti suuhun, kolmannen kerran kun itki niin otettiin ylös meidän sänkyyn nukkumaan. Toisen yön nukkui kokonaan meidän sängyssä. Kolmannen yön nukkui ensin omassa sängyssä, kahden aikaan itki ja haettiin meidän sänkyyn. (mun veli oli pääsiäisenä kylässä ja nukkui Lucaksen huoneessa niin Lucas sai nukkua paljon meidän sängyssä ettei häirinny enon unia) Neljäs, eli viime yö, menikin todella hyvin: Lucas nukahti omaan sänkyyn 21.30. Tunnin päästä itki kun oli menny unissaan konttausasentoon ja heränny siihen. Sen jälkeen nukkui koko yön ilman itkun itkua!!! Klo6 kun mies heräs niin pyysin tuomaan pojan mun viereen, vaikka Lucas edelleen nukkui nätisti omassa sängyssä.

Tänään oltiin neuvolassa. Kun odotettiin omaa vuoroa niin Lucas työnteli taapero-kärryjä. Pidin pojasta koko ajan kiinni, mut hienosti Lucas käveli pitkän matkan ja kovasti tykkäsi kärryjä työntää.

Neuvolassa lääkäri ja th kovasti kehui Lucasta hyvin kehittyneeksi ja reippaaksi pojaksi. Kun punnittiin niin Lucas sai istua puntarilla, ei tarvinnu käydä makaamaan niin kuin pikku vauvat ;)

Lucaksen 8kk mitat: 71,3cm, 8125g ja pipo 45cm. Pituutta ei taaskaan ollu kauheasti tullu, mutta sen verran kuitenkin ettei pituuskäyrä enää menny lasku suuntaan. Paino menee tasaisesti -10 käyrää.

-Liinos ja rämäpää Lucas<br><br>
 
Lellu ja Luukas on täällä myös hengessä mukana. Pitää lukea monta sivua tekstiä, jotta pysyy kärryillä. Mä en vielä tiedä tuosta tapaamisesta. On niin paljon asioita auki, mutta pitää lähempänä kesää sitten miettiä uudelleen kun selviää milloin alkaa työt ja missä. Meillä on suunnitelmat muuttuneet tuon työn suhteen ja alkuperäinen suunnitelma meni vähän plörinäksi. Mä kerron sitten kun selviää tuo työjuttu. Eiköhän se tässä piakkoin selviä.

Rica: vähän sulla on jo viikkoja!!!!!! Tahtoo kans masun ja lisää näitä ihania pieniä palleroita!!!

Luukas on nyt viikon verran mennyt etteen päin ryömien. Tai nousee konttausasentoon ja siitä liukuu eteenpäin. Konttaamaan varmaan oppii myös ihan lähipäivinä. Ihan on hilkulla, että kädet alkaa yhteistyön jalkojen kanssa. Jalkojaan heittää jo vauhdilla konttausasennossa eteenpäin, mutta kädet ei pysy mukana. Muutenkin tuntuu, että on ihan parissa päivässä kehittynyt todella paljon. Istuukin jo ilman tukea vaikka ei kyllä yksistään uskalla jättää... voi hetken päästä kuulua parku kun heittäytyy ihan varoittamatta selälleen. :eek: . Kovasti kans jo höpöttelee ja tunnistettavissa on jo äiti (äitä/äittä), si eli ilmeisesti isi ja samaa tarkoittaa ilmeisesti myös ti. Mammaa hokee kun tekee maitoa mieli, pa ja ma tavut myös jo kovassa käytössä. Välillä tulee sellaistakin sian saksaa ja katsoo hymyillen päälle... "niin äiti. Sellaista asiaa minulla, tottakai ymmäsit". Välillä saa täällä isukin kanssa naureskella kun toinen niin muka selvästi juttelee silmiin katsoen ja mitään selvää ei saa. :LOL: On se vain niin ihana pieni poika!
8 hammasta siis on Luukaksella ja kaksi poskihammasta on jo noussut pullottamaan alaikeniin. Ihmettelin kun kuola määrä taas lisäänty ja kokeilin suusta niin löytyi sieltä tosiaan kunnon paukurat. Onneksi poika tykkää hampaiden pesusta! :p Nyt joudutaan vain käyttää kahta harjaa. On niin innokas pesemään itse, jotta pitää äidin sihdata toisella harjalla välillä kun ei suostu luopumaan omassa kädessä olevasta harjasta...itku tulee kun sen pois ottaa. :whistle:

Voi, että kun muistais mitä kaikkea olitte kirjoitelleet... ai niin

Hansu:Meillä Luukas narskutti hampaita silloin kun hokasi, että ha haa täällähän suussa on jotain. Nyt kun hamaat on ollut jo pitemmän aikaa ei enää sitä tee. Joskus harvoin, mutta todella vähän. Aluksi tuntui ihan kamalalta, mutta hammashoitaja anoppi valaisi asiaa, että on ihan normaalia kun keksivät että täällä suussa tosiaan on jotain millä voi "leikkiä". EI pitäis olla mitään haittaa tässä vaiheessa. Monesti sitä on kielletty tekemästä... en kyllä tiedä onko ollut siitä mitään apua. Ei sanan kyllä jo tietää ja monesti alkaa protestoimaan ja huutamaan kun ei sanan kuulee. ALkaa löytymään sitä omaa tahtoa jo näinkin pieneltä pojalta.

En tiedä jos menis vielä tuon vauvahaaveilu palstan kautta ja nukkumaan. Täällä kuumeillaan jo toista kovaa kyytiä vaikka mitään ressiä ei asiasta oteta. Ihanaa kun saa haaveilla /kuumeilla.

Lellu ja Luukas 8kk :heart: :D
 
Liinos Ronjalla on samanlainen vauhti päällä liikkumisen suhteen. Konttaa ympäri huushollia ja nousee kaikkea mahdollista vasten seisomaan, mutta alas ei vielä osaa tulla kuin pää edellä. Hetkeksikään ei voi silmistään jättää. Ronja tosin jätti sen ryömimis vaiheen välistä ja rupesi suoraan konttaamaan. Nyt yrittää kovasti päästä kävelemään tukea pitkin, mutta vielä ei onnistu kuin pari askelta.

Jennyli kiva kuulla teidän kuulumisia pitkästä aikaa. Tosiaan nauti vielä siitä rauhasta kun pojat pysyy paikallaan. On meinaa tuon yhdenkin perässä pysyminen :whistle: Tosin ehkä kun vähän myöhemmin lähtee liikkeelle, niin sit on vähän enemmän järkeä päässä touhuissa.

Rica mä olen ajatellut ostaa toiseksi kantoliinaksi rengasliinan. Ajattelin että se on nopea käyttää kotona ja jaksaisi paremmin kannella tuota neitiä. Vaikka mulla ei hirveästi tuota masua vielä olekaan, niin enää ei tunnu mukavalta kantaa Ronjaa tuossa mahan kohdalla. Rengasliinassa ois helppo kantaa tuossa lonkalla.

Ronja kasvattaa nyt ylös uutta hammasta :kieh: on ollu lauantaista tosi itkuinen päivisin (yöt sujuu suht hyvin kun ei enää kokoajan harjoittele seisomista) ja ruoka ei kelpaa ollenkaan. Hampaan just ja just tuntee sormella ikenen läpi, mitään ei näy, että kauankohan tätä vielä jatkuu.

Viime päivät on ollu ihan mahdottomia, kun ruoka ei maistu ja on nälkä. Ronja itkee naama punasena jo kun laittaa syöttötuoliin istumaan. Ollaan yritetty syöttää sylissä, mut huutaa heti kun näkee lusikan. Ainoa mikä kelpaa joten kuten on maito :headwall:

Päikkäreille nukuttaminen on tosi vaikeeta ja illalla nukahtaminen samoin. Ei meinaa nukahtaa millään, väsytti tai ei. Aikasemmin Ronjaa ei ole edes hirvesti tarvinnu nukuttaa, vaan on nukahtanu helposti maitopullon/tutin avulla. Nykyisin nukahtamis yritykset menee useinmiten melkein hysteeriseksi itkuksi. Omaan sänkyyn on ihan turha edes yrittää nukuttaa \|O alkaa pikkuhiljaa konstit loppua :ashamed: Yöllä sentään Ronja nukkuu hyvin, mutta päikkäreitä useinmiten max 20min ja herätessäänkin hieroo silmiä kun vielä väsyttäisi.

Samaten huuto alkaa heti kun laittaa hoitopöydälle vaipan vaihtoa varten jne. Välillä leikkii ihan hyvän tuulisena lattialla ja sit taas alkaa huuto ja mikään ei kelpaa. Ei kelpaa olla sylissä eikä lattialla, ei ruoka eikä unet :headwall: :kieh:

Mä oon ajatellu että jos nuo nukahtamis vaikeudet vois johtua eroahdistuksesta? ja varmaan hampaillakin on osuutta asiaan. Tänään Ronja nukku yhdet vähän pidemmät päikkärit kun laitettiin suppo ja sen jälkeen jaksoi olla jonkun aikaa hyvällä tuulella... ulkoillessakin kuulu kokoajan tasasta kitinää :ashamed:

Täytyy kysellä torstaina kun on 8kk neuvola ja lääkäri että oisko niillä antaa jotain vinkkejä. Ja lääkäri saa kyllä katsoa korvat varmuuden vuoksi, vaikkei Ronja kipeä ole ollutkaan.

Tällasta valitusta tällä kertaa :wave:
 
Liinos pikaisesti
Oho, olikin näköjään tullu kolmeen kertaan eilen toi teksti et vaihdoin kuvan profiiliin... Nää sivut jumitti eilen tosi pahasti ja kesti tunnin et sain lähetettyä sen pitkän kirjoituksen. Hermot meinas useaan otteeseen mennä!

Oltiin tänään nukketeatterissa. Esitys oli välillä vähän pelottava kun tuli kovia ääniä.

Täällä on ihan hirmuinen tuuli!! Lucas nukkuu ulkona vaunuissa. Laitoin vaunujen eteen harson ja kiinnitin sen viidellä pyykkipojalla eikä silti meinaa pysyä.

-Liinos
 
Teret :wave: Aamulla 7 aikaan oltiin takas Lappeenrannassa. Mein piti olla reissussa torstaihin asti mut Ukko sai Levillä aivotärähdyksen eikä se meinannu parantua niin eilen piti lähtee sit yötä vasten ajamaan kotiin. Vielä eilen Ukko oksensi ja valitti kovasti pääkipua :/ Käytiin jo Levillä lääkärissä ja diagnoosi oli aivotärähdys. Tänään sit käytettiin uudemman kerran lekurissa, laittoi lähetteen polille mutta seuraillaan vielä tilannetta, kun reipastui kummasti tänne tultua ;) Jos alkaa vielä oksennella, niin sitten on mentävä polille ja pää kuvataan. Toivon kyllä, ja uskonkin että paranee kunhan malttaa levätä.

Eevikin sai räkätaudin reissussa :kieh: Yskä on kova ja limainen, mut muuten likka aikas hyväntuulisena pysynyt =)

Kyllä oli mukavaa ajella yli 1000km Lapista kotiin, kun tuuli oli älyttömän kovaa ja lunta tuprutti välillä niin kovaa, että näkyvyys nollassa :whistle: Mutta perille päästiin onnellisesti.

Ukkis ja Räkä-Eevi
 

Yhteistyössä