Eloveenojen 2007 isot kesäkuumassut:)

Muille selkäkipuisille: itselläni on auttanut, kun aloin nukkumaan rintaliivit päällä. Minulla siis se selkä tuli öisin kipeäksi lapojen kohdalta kun nukun kyljelläni. Ehkä ne rinnat ovat jo niin painavat että vetävät rankaa kieroon, mene ja tiedä. Kuitenkin jos jollain samanlaista vaivaa niin kannattaa ainakin kokeilla.

Onko teillä muilla ensisynnyttäjillä alkaneet jo synnytysvalmennukset? Meillä on ollut jo eka kerta. Melkoista löpinää se oli, eikä juuri mitään uutta. Toivotaan että tulevilla kerroilla olisi vähän asiapitoisempaa.

Joku kysyi hampaiden hoidatuksesta, itse kävin viime viikolla tarkistuksessa. En ollut käynyt yli 10 vuoteen, mutta vain yksi reikä oli. Sen paikkaukseen varattiin aika n. 1 kk synnytyksen (LA:n) jälkeen. Tarkistukseen pääsyä odotin Hgissä 4 kk, eli aika oli varattu tammikuussa. Muualla Suomessa toivottavasti lyhyemmät jonot.

Täällä tosi moni tuntuu tietävän kumpaa sukupuolta odottaa. En tiedä miten meille näin kävi, että emme sitten loppujen lopuksi menneetkään 4D-ultraan vaikka piti. Emme vaan saaneet aikaiseksi varata sitä aikaa, emmekä varmaan enää varaakaan. Itse yleensä inhoan yllätyksiä, mutta sellainen siellä synnytyksessä ilmeisesti sitten kuitenkin tulee. No, olipa tyttö tai poika niin varmasti kumpi tahansa hurmaa meidät heti. :heart:

Noppis rv 28
 
Noppis: Täällä olisi tänään eka valmennus ja aiheena äitiys,isyys ja parisuhde. Tämän kerran ainakin jätän väliin. Seuraavilla kerroilla aiheina synnytys ja imetys, josko sitten menisi, ystäväni sanoi että noi kaikki on ollut ollut aika turhia..Jokaisella kuitenkin ihan erilainen synnytys ja itseä ei kyllä kauheesti huvita mitään synnytysvideoita katsoa..tulee ehkä vaan synnytyspelko
 
Heippa.

En ole pitkään aikaan jaksanut kirjoitella, joten jos nyt vähän jotain saisin kirjotettua.

Mie kun kävin siellä neuvola lääkärissä, josta täällä kerroinkin, kun kohdunkaula oli vähän lyhentynyt ja joudun nyt ottamaan rauhallisemmin niin sen jälkeen olen voinut oikein hyvin. =)

Olen jättänyt tytön kanssa kävelyretket pois ja kotona miehen kanssa sovimme että hän imuroi viikonloppuisin ylä-sekä alakerran ja minä kerran viikossa vain alakerran.
Ja pyykkikoria en saa miehen mielestä enään kantaa. :D

Joten vähän tämä rehkiminen on nyt helpottanut ja enemmän lepään päivällä.

Maha kasvaa ihanasti ja vauva potkii jo mukavasti kylkiin. =)
Viikot tuntuu menevän taas kovaa vauhtia eteenpäin.

Hyviä kesäsäitä kaikille mammoille.

Neiti-84 viikkoja 28+1
 
Pauzi

No niin, ja sitten neuvola ja lääkärikuulumisia... Kaikki ihan hyvin, hb oli laskenut 136:sta 120:een. Sf mitta 29 cm. Kohdun suu kiinteä ja kiinni, pituus 3cm.

Oli jotenkin tosi tympee lääkäri, ei viitsinyt edes sydänääniä yrittää hakea kunnolla kuuluviin vaan totesi että joo, tuolta kuului, ihan hyvät. Itse en ehtinyt niitä kuulla ollenkaan.

Semmosta. Nyt päiväunille poitsun kans, jotenkin tuntuu etten jaksa päivää kunnolla jos en nuku päiväunia.

Pauzi ja papunen 28+1
 
Nla lääkärissä kaikki ok. rautaa pitää vaan alkaa popsia ihan säännöllisesti. muuten ei mitään erikoista.

tuleva mami sisustussuunnittelukurssin järjesti oulun avoin yliopisto. pääpaikka oulu ja etänä mukana olivat jyväskylä, savonlinna, haapavesi, ylivieska ja kajaani (ainakin). seuraile avoimen yliopiston tarjontaa sielläpäin, ehkä turkukin järjestää vastaavia kursseja. ite bongasin kurssin sanomalehedestä avoimen yliopiston ilmoituksesta.

pakko lähtee päikkäreille, olo on tosi nuutunu ja ulkona sataa...

pirteämpää päivää teille muille!
 
Heippa kaikille!

Kiitoksia mammahousu -vastauksista. Vyö tosiaankin auttaa tilannetta. Ja nyt pistin nuo farkut pesuun, niin että jospa vyötärö vaikka vähän pesussa kutistuisi!

Kylläpä kuulosti Edie ihanalta tuo teidän hääpäivänne kylpyineen kaikkineen! :heart: Ihanaa olisi järjestää joku vastaavanlainen omalle hääpäivälle (ensimmäinen vuosi tulee täyteen ensi heinäkuun 15. päivä!!!) . Taitaa olla kuitenkin viisainta olla järkkäämättä mitään sen kummempaa, tiedä vaikka sitä ollaan tuohon aikan jo synnyttämässä! :eek:

Ajatelkaas, elomammat, että joku meistä saattaa synnyttää vaikka jo tässä ihan lähiaikoina. Tietysti en niin aikaista synnytystä kenellekään toivo, mutta noissa muissa pinoissa kurkkimassa kun olen käynyt, niin silloin tällöin siellä joku on jo näillä viikoilla synnyttänyt.. No toivotaan että meillä vauvat pysyy vielä visusti sisuksissa ainakin sen pari kuukautta!

Unista: juu kyllä mulla ainakin unien näkeminen on lisääntynyt hurjasti. Ja nimenomaan noiden ikävien unien näkeminen. Muutamaan otteeseen olen nähnyt imetysunia, ja tietenkin sellaisia joissa vauva on yrittänyt kovasti imeä rintaani,mutta mitään ei ole tullut ?. Yhdessäkin unessa äitini sitten syötti vauvalle suolakurkun palasia, kuulemma toimii hyvin maidon korvikkeena :D.

Töistä "luopumisesta": Minulla on myös hieman haikea olo kun jään nyt kesäkuun alussa kesälomalle. Tykkään kovasti töistäni, ja sen vuoksi tuntuu vaikealta irtaantua. Ehkä se johtuu siitäkin, että vasta vuosi sitten sain viran ja tämä on vielä sellaista "alkuinnostusta". Noo, eiköhän tuo töihin haikaileminen lopu sitten viimeistään siinä vaiheessa kun saa ihanan nyytin kainaloonsa! Voipi olla että sen jälkeen ei tee mieli palata töihin enää lainkaan.

Omassa paisuvassa navassa ei mitään ihmeellisempää sen paisumisen lisäksi ole tapahtunutkaan :D. Pitääpä muuten ladata viikonloppuna otetut masukuvat koneelle, laitan sen sitten kohta profiiliin.


inom 28+2 (ehkä)
 
Neuvola kuulumiset tulin pikaseen kertomaan...Eli aamulla käytiin neuvolassa ja kaikki hyvin.. =) hb 112, sf 23cm painoa tullu pari kiloa, eli noin 500g viikko. Sain myös tietää että sokerirasituskokeeseen joudun :( Kuulemma sen takia, että bmi ollu raskauden alussa just sen n.25, joten kokeeseen laittavat. Näinköhän pystyn sitä litkua juomaan ja verikokeitakin inhoan yli kaiken... Että kivaa tiedossa... Te jotka ootte käyneet niin kauan siihen menee aikaa ja monta verikoetta otetaan?Onko se litku juotavaa vai lentääkö yrjöt kun sitä juo?

jonna ja möhkis 26+5
 
Moikka!

Pikana vaan käyn vastaamassa.

Jonna82 kyselit tuosta sokerinrasitustestistä. Meillä toimi niin että menin kahdeksalta sovitusti labraan. Ottivat heti paastosokerin sormenpäästä kahdella eri mittarilla. Sitten sain juoda litkun ja tunti litkun juomisesta otettiin seuraava koe taas sormen päästä. Kolmas koe sormenpäästä oli kaksi tuntia litkun juomisesta. Kaikkiaan meni siis reilut kaksi tuntia. Aika meinasi välillä käydä pitkäksi. Kannattaa varata lukemista mukaan esim jos tykkää lukea kirjoja! Mulla onneksi kaikki arvot olivat kunnossa. Ei tarvii niistä huolehtia. Tsemppiä rasitukseen!
 
Olipa kivannäköinen tuo uusi äitiyspakkaus, kuten oli edellisvuotinenkin. Sais vaan tulla jo, että pääsis penkomaan laatikon sisältöä. Täällä yksi malttamaton jo odottelee...

Mirjamic: Työskentelen vakuutusalalla ja pystyn alan asioita seuraamaan mammalomallanikin. Silti tuntuu, että jotenkin tipahtaa kaiken ulkopuolelle. Vaan ehkäpä tämä tästä, täytyy yrittää muuttaa ajattelutapaansa ja asennettaan. Ja varmasti siinä vaiheessa, kun vauva tulee maailmaan, asiaa katsoo toisin. Nyt vaan tuntuu, että mulla on 2 kuukautta aikaa olla kotona ennen laskettua aikaa, miten ihmeessä mä saan kesän kulumaan.ehkäpä järjestelypuuhilla voi työllistää itsensä. :)Kauanko sä olet ollut kotona?

Inom: Samassa veneessä siis ollaan. Tullaan tänne palstalle sitten "surkuttelemaan" ikäväämme töihin. :)

Mukavaa huomista vapaapäivää!

Pellava ja pikkarainen 25+6
 
tervehdys sateisesta oulusta!

pellava olen ollut kotona reilut kaksi vuotta. aika ennen vauvan syntymää voi tuntua pitkältä, jos ei mitään varsinaista tekemistä ole, mutta sitten kun vauva on saatu kotiin ja arjen opettelu alkaa pari kuukautta saattaa mennä niin ettei huomaakkaan. yleensä asenteet muuttuu kai siinä vaiheessa ihan itelleen. ymmärrän ihan täysin tuntesi, kun normaali päivärytmi muuttuu täysin, kun jää töistä pois. sitä väkisinkin miettii millä sen ajan täyttää. kyllä mullakin on väliin ikävä töihin! en tosiaan ole mikään muumimamma, joka jaksaa hyysätä ja hössöttää. ei elo aina niin herkkua ole, mutta kun kokonaisuutta ajattelen, niin olen viihtynyt kotona. kyllä asiat suttaantuu ja nauti niistä parista ihanasta kuukaudesta jotka saat vaan olla ja tehdä asioita, joihin ei aiemmin ole ollut aikaa tai inspistä. käy hemmottelemassa itteäs jollain kivalla, kasvohoito, kahvilareissu tms. tai lorvi vaikka kaupungilla, jos olo antaa myöten. nyt on vielä aikaa itselle, elokuun jälkeen ei sitten ihan extemporee tehdäkkään mitään=)

oma nokka on edelleen ihan tukossa. meillä oli halkaistu sipuli huoneessa yöllä, mutta en haistanu sitä yhtään, isäntä sitten munkin edestä. muuten asiat olisiskin ihan mallillaan. mun pitäis käydä mekkokaupassa ettimässä jotain sopivaa päälle pantavaa sunnuntaina oleviin ristiäisiin. ei kiinostaisi kauppareissu, mutta pakko on, kun kaapista mikään juhlavampi vaate ei mene enää päälle.

teen keittoon! mukavaa keskiviikon jatkoa ja tulevaa vapaata. me lähetään viim. pe aamu mummulareissuun, joten jonkin moinen nettikatkos on tulossa. kuulumisiin ja hyviä vointeja!

jari-maija 28+3
 
Pauzi

Jonna82: Mulla oli myös tuo sokerirasitus koe viimeviikolla. En tiedä mikä käytäntö teillä on ja missä päin asustat, mut meillä täällä Jyväskylässä on tosi kauheet ruuhkat tuolla näytteenottokeskuksessa, joten vaikka kolme viikkoa ennen varasin ajan niin sain vasta melko myöhäseks. Toivotaan et sinä saat ajoissa ajan niin ei tulisi niin huono olo.
Ei se litku minun mielestä niin kauheaa ollut, oikeistaan maistu sellaselle väljähtyneelle cola-juomalle... Ja tosiaan, ensin otettiin verinäyte käsivarresta, sitten join litkun, ja sitten tunnin ja kahden tunnin päästä litkun juomisesta otettiin uudet verinäytteet. Multa ne otettiin kaikki ihan käsivarresta eikä sormen päästä. Kannattaa ottaa vaikka jotain lukemista mukaan ettei tule aika pitkäksi, ja ehdottomasti eväät mukaan!!

Mulla on alkanyt väsymys vaivaamaan. Eilen tosin selvisi neuvolassa että hb oli laskenut 136:sta 120:een, eli voiko johtua siitä? Eivät kuitenkaan suositelleet raudan aloittamista vielä. Heräillään poitsun kans aina kuuden ja seitsemän välillä, ja puolilta päivin oon niin pyörryksissä etten meinää tajuissani pysyä. Samaten jos vähänkin käyn ulkona lenkillä niin loppupäivänä ei meinaa liikkeelle päästä. Selkä on aika kipeenä koko ajan... Muuten on ihan hyvät fiilikset.

Oletteko monikin jo laittaneet vauvan vaatteita tai muita tavaroita valmiiksi? Tuntuu jotenkin hassulta pestä ja laitella niitä, mut ei tässä loppuen lopuksi hirveästi aikaa ole.

Mukavaa viikonjatkoa kaikille!

Pauzi ja papunen 28+2
 
kassu harmaana
Isompi hammasoperaatio taas aamulla ja kuolaan täällä näppäimistölle :kieh:

Tulin vain kertomaan,että lähdemme viikoksi reissuun yhdessä koko perhe enkä usko että olen koneen äärellä.

Mukavaa ensiviikkoa siis ja pitäkää meidän palsta ajantasalla kuulumisinenne!


Kassu ja Alma :wave:
 
Pauzi: oon vaatteita pessyt, silitellyt ja järjestänyt kaappiin valmiiksi. Kovasti tekisi mieli jo laittaa sänkykin valmiiksi, mutta jos vielä muutaman viikon odottais. Toisaalta ei koskaan voi tietää vaikka vauveli päättäis tulla maailmaan jo etuajassa niin sitten on kiva että kaikki valmiina. Muut tavarat jo melkein hommattu..amme ja turvakaukalo vielä puuttuu. Sitten oon ajatellut sellasta Philipsein pakettia missä on digitaalinen kuumemittari ja tuttikuumemittari. Toi tuttijuttu kuulemma tosi käytännöllinen.
 
Ihanuus uutta äitiyspakkausta! :heart: Kohta vois sen hakemuksenki laittaa ettei ihan kokonaan unohu :D

Täällä pikkuhiljaa on iskeny ihan ihme energia touhuta ja toohottaa. Tänään laittelin kukkapenkkejä ja yks päivä siivoilin.. Heti on parempi olo ja kolotuksetkin vähäks aikaa unohtaa =)

Jos sitä kohta puoleen kasais nuo pinnasängyt ja laittelis vaatteet sun muut.

Nyt sit jännäillään ens tiistain 4D:tä. Toivon mukaan kaikki ok.

:p
 
Helou!

Ihana tosiaan oli tuo uusi äitiyspakkaus! Erityisesti tykkään noista vihreistä sävyistä: ihanan pirtsakka se raitapaita ja puolipotkarit, ja söötit myös ne pallokuosiset vaatteet. Täytyypä kiikuttaa paprut kelaan heti perjantaina, niin pääsee sitten mahdollisimman pian niitä tavaroita ihastelemaan ihan livenä!

Pauzi: Täällä odottelee nuo muutamat kirpparilta ja kaupoista hankitut vauvan vaatteet vielä kaikki pesemättöminä laatikossa. Ensin pitäisi saada vaatekaapista raivattua tilaa vauvan vaatteille, ja sitten ajattelin pestä ja laitella vauvelin tavarat paikoilleen. Jos sitä vaikka sitten, kun aikanaan se äitiyspakkauskin tulee. Tuleva mami haaveili jo sängyn paikalleen laittamisesta. Meillä sänky on vielä hankkimatta, mutta katselemassa olen niitä jo käynyt. Meinaatteko muuten muut nukuttaa jo ihan pientä vauvaa semmosessa "isossa" sängyssä, siis normaalissa pinnasängyssä? Minusta ne näytti kaupassa ainakin ihan valtavilta, tuntuu että sinnehän se hukkuu koko vauva! Kuinka moni aikoo nukuttaa vauvaa aluksi esim. äitiyspakkauksen laatikossa?


Pellava: Joo täällä on kiva vaihtaa näitä mielipiteitä! Minä kyllä sitkeästi jaksan uskoa, että vaikka nyt tuntuukin haikealta jättää työt pitkäksi aikaa, niin eiköhän se vauva muuta sitten niitä ajatuksia.

Kassu: Viettäkäähän hauska loma!


inom 28+3

PS: Nyt pitäisi näkyä uusi, päivitetty massukuva myös profiilissa.

 
Seriina harmaana
Hui kun te kuulostatte kaikki niin energisiltä... =) Mie olen täällä vanunut ja venytnyt pitkin sohvia koko päivän ja tuntuu ettei mistään saa virtaa. Kävin kyllä uimassa aamupäivällä mutta sen jälkeen olenkin ollut ihan töttöröö. Johtunee myös siitä että ensin iski tyttäreen kauhistuksen kova kuuma jota kesti neljä päivää ja kun sen sai paranemaan niin sitten se iski isoveljeen. Viime yönä kun viidettä yötä joku potki vieressä tulikuumana niin meinas äitsylilläkin alkaa keittää. Ja sekään ei helpota että yksi eläjä jyllää kaiket yöt masussa enemmän ja vähemmän :/ vali vali...

No jos tuottais muutakin tällä kertaa kun valitusta... =)

Eli olitte myös huomanneet uuden äitiyspakkauksen. Mulle olis ollu ihan sama kumman pakkauksen saan, mutta nyt kun näin uudet kuvat... onhan se kyllä ihana!

Mie en ole vieläkään ostanut tai laittanut mitään vauvalle. Meilläkinhän on kaikki laitettava alusta kun ehdin ne vanhat jo antaa ja alahjoittaa eteenpäin... :( Mutta jotenkin tuntuu kuitenkin että eiköhän tässä vielä ehdi. Pitkä kuuma kesä on edessä kuitenkin. Ja ainuoat asiat mitä heti tarvitsee vauvalle on vain amme, sänky ja vaunut. Niillä pärjää jo pitkälle! Ja näistä edellisistäkin vaikka kuinka olin ajatellut että laitan kaikki valmiiksi, jotakin kuitenkin puuttui kun vauva taloon tuli. Mutta onneksi on tuo isäntä talossa ja sekin osaa käydä kaupassa. Siihen taidan tuudittautua nytkin ;)

Maanantaina olisi taas keskussairaalaan meno. Ultraavat ja tekevät kokoarvion. Ihana nähdä taas pikkuinen. Ja eiköhän ne jo sitten ala päättämään että koska leikataan ulos, eli koska on virallinen laskettu aika... ehkäpä, hieman jännittää.

Seriina ja poitsu 26 poks
 
jonna harmaana
Juu ihana on tuo uusi äippäpakkaus.. Mä kävin kattomassa kelan sivuilta mun omia tietoja niin mun äitiysavustus hakemus on hyväksytty ja ne tilaa mulle pakkauksen 18.5, eli toi uus on tulossa :D Vein hakemuksen jo huhtikuun lopussa mutta nyt vasta on käsitelly sen..No ei haittaa jos ton uuden pakkauksen saan.

Vauvan sängyistä oli puhetta.. Meille tulee sellanen tosi mini pinnasänky, juuri vastasyntyneelle tarkotettu.Oon myös ite nukkunu siinä vauvana ekat kuukaudet.

Kiitos sokerirasituskoe vastauksista!! Toivottavasti täällä Lahdessakin otetaan sormenpäästä ne veri kokeet....
 
Jonna 82 Sokerirasitustesti on ihan inhimillinen, pahoin vaan pelkaan etta sulta otetaan ne tunnin ja kahden tunnin paasta otettavat verikokeet kyynarpaipeesta. Multa ainakin otettiin kunnon naytteet vaikka ottivat paastoarvon vain sormenpaasta. Ja muista tosiaan ottaa evaat mukaan jos ei ole kahvilaa ihan vierassa! Kokeen aikana ei saa syoda mitaan, mut heti sen jalkeen kannattaa syoda. Ma lahdin autoilemaan kotiin ja en uskaltanutkaan ajaa noin 20min matkaa kotiin vaan menin 5min paahan mutsille. Hieman oli hutera olo :)

Pellava Jain pari viikkoa sitten saikulle ja pelkasin joutuvani olemaan saikulla koko loppu raskauden ajan. Ensimmainen viikko meni ihmetellessa ja tyojuttuja miettiessa, mutta sitten aloin kunnolla nauttia kotona olemisesta. Riitti kun oli joka paivalle 1 asia ja tuntui et paiva oli ollut taynna toimintaa. Sita laiskistuu ihanasti kotonaolessa. Palasinkin takaisin duuniin ja nyt en meinaa millaan jaksaa olla toissa. Teen 4 paivaista viikkoa ja haavailen jo kotiin jaamisesta. Kuukauden pitaisi viela jaksaa olla duunissa. Ja mahakarvat sen kuin lisaantyvat minulla...

Inom Meilla siis mieheni tekee itse pinnasangyn ja projekti on edelleen hieman vaiheessa. Reunat ovat jo kasassa ja tosi iso siita nayttaa tulevan. Puhuttiin mutsin kanssa etta otan meidan suvun kehdon vauvalle alkuajan nukkumapaikaksi. Se on sellainen kokopuinen tosi matala kiikkukehto. Tuo jatti iso pinnasanky nayttaa aivan liian massiiviselta pienelle vauvalla. Kai sinne sitten pari kuukautisen vauvan voi laittaa nukkumaan.

Mulle on tullut ensimmainen raskausarpi!!! Mutsini odotti kaksosia ja hanelle ei tullut arven arpea ja mulla on jo nyt yksi. Taytyy alkaa rasvaamaan ihan hillittomasti mahaa ja rintoja. Arpi on siis toisessa rinnassa!! No kai jokin muisto pitaa jaada kun kerrankin on rinnoissa kunnolla taytetta :LOL:

Mukavaa lomapaivaa!
 
Vauvansängystä: Meillä on esikoisen jäljiltä nurkassa palasina odottamassa pinnasänky ja varastosta löytyy äitiyspakkauksen laatikko sekä siihen tehdyt jalat, reunakankaat yms. Ajateltiin aluksi laittaa vauva nukkumaan siihen pakkauksesta tehtyyn sänkyyn. Minusta tuntui esikoisen kanssakin että se koppa oli vauvalle isoa pinnasänkyä
"kotoisampi" ja lisäksi se vie makkarista vähempi tilaa, ja ainakin ensikuukaudet kun yösyöttöjä on tiheämmin, vauva tulee nukkumaan meidän makuuhuoneessamme.

Supistelut on minulla hieman hellittäneet joten taidan pärjätä töissä vielä loput 11 päivää.

77mm ja Minimi rv 26+6
 
Sängystä vielä...olen nostanut pinnasängyn pohjan aika ylös ja laittanut siihen äitiyspakkauslaatikon..nyt vielä odottelen että saan ystävältä laatikkoon sopivan reunuksen jne. Siinä vauvan on hyvä nukkua aluksi. Kovasti odottelen että aika menisi ja oltais jo lähempänä laskettua aikaa..enää noin 11 vkoa =)
 
Mulle oli varattuna sokerirasitukseen aika mutta ajattelin että en mene siihen. Peruin siis sen... saa nähdä mitä neuvolassa sanovat mutta eikös kaikki neuvolan palvelut ole vapaaehtoisia... eli ajattelin ettei mulla ole mitään syytä sinne mennä...vointikin on mitä mainioin.

 
Alkaa olla kaikki tarvittava hankittuna ja vaatteet pestyinä ja silitettyinä kaapissa :) Vaunut oottaa olohuoneen nurkassa ja sänky makkarissa, tosin ei sitä kannata vielä valmiiksi laittaa muuten kun turhaan ehtii pölyttyä :D Apteekkitavaraa en oo vielä vauvalle hankkinut kun niissä on päiväykset..

Otan äitiysavustuksen rahana joten meillä vauva sitten nukkuu heti alusta saakka pinnasängyssään..Voisin kyllä ostaa joltakin sen äitiyspakkauslaatikon jos käyttämättömän (patja) halvalla saisin :D
 
Iloista perjantaita!

Tuntuu, kuin alkaisi toinen viikonloppu heti edellisen perään. Eilinen vapaa sotki mun mielensisäisen kalenterin ihan täysin.

Oletteko huomanneet väsymyksen lisääntymistä? Joku ketju näytti väsymyksestä olevankin, 30 viikolla alkoi joitain odottajia väsyttää. Mulla nyt menossa rv 27 ja väsymys on selkeästi lisääntynyt.

Raskausarvet ovat alkaneet mietityttää. Te, joilla on jo aiempaa kokemusta, millä viikoilla arpia on tullut? Ilmeisesti vasta loppupuolella?

Nyt hieman töitä tähän väliin ja sitten mökkeilemään, jesh!

Aurinkoa viikonlopulle!
/ Pellava ja pieni mies


 
viea
\
Alkuperäinen kirjoittaja 17.05.2007 klo 19:51 TinniPinni kirjoitti:
Mulle oli varattuna sokerirasitukseen aika mutta ajattelin että en mene siihen. Peruin siis sen... saa nähdä mitä neuvolassa sanovat mutta eikös kaikki neuvolan palvelut ole vapaaehtoisia... eli ajattelin ettei mulla ole mitään syytä sinne mennä...vointikin on mitä mainioin.
 

Yhteistyössä