En voi sietää mieheni lasta!

Viestiketju alueella 'Uusperheet' , aloittaja mörkömamma, 20.06.2012.

  1. mörkömamma

    mörkömamma Jäsen

    Rekisteröitynyt:
    07.01.2012
    Viestejä:
    66
    Saadut tykkäykset:
    0
    Niin kuin otsikko kertoo, asian on näin. :ashamed:
    Välillä tulemme oikein hyvin juttuun ja meillä on jopa hauskaakin, mutta suurimman osan ajasta saan purra hammasta ja laskea miljoonaan etten räjähdä. Hän on juuri siinä esipuberteetti-iässä ja on todella ärsyttävä.
    Ja muistaa myös käyttää lausetta "Sä et oo mun äiti- et voi määräillä mua". Itseasiassa voin, mun talo-mun säännöt. Hän siis asuu meillä, käy vain joka toinen viikonloppu äitinsä luona. Makaa kuin laiska paska vain, pyydän käyttämään koiraa, tyhjentämään astin pesukoneen, vastaus on "tee ite".
    Hän ei osaa edes omia vaatteitaan pyykkikoriin viedä, olen nyt lopettanut hänen vaatteitansa roudaamisen pyykkiin. Siinähän sitten ihmettelee miks ei ole puhtaita vaatteita ja peskööt ite vaatteensa. Argh.. Pakko purkautua! :D

    Muilla samoja ongelmia....? En usko, että olen ainoa joka ei voi sietää puolisonsa lapsia. ENHÄN? :confused:
     
    #1
  2. äiskä-77

    äiskä-77 Uusi jäsen

    Rekisteröitynyt:
    05.10.2004
    Viestejä:
    23
    Saadut tykkäykset:
    0
    Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan!!!! Eipä tuo sinun käytöksesi kovin aikuismaislta vaikuta!!!! Hän on lapsi sinä aikuinen tai sinun ainakin pitäisi olla!! Olin pitkään suhteessa jossa miehelläni oli lapsia jo entuudestaa ja ei missään vaiheesssa tullut mieleen edes että heitä jotenkin vihaisin jne.... tai että olisvat huonompia kuin meidän yhteiset.. Sinulla ei taida olla omaia lapsia.. Todella lapsellista mun talo ym jutut.. enpä yhtään ihmettele että käyttäytyy noin,, kannattaa katsoa peiliin vika löytyy sieltä!! jA oisit kaks kertaa ennen miettinyt ennenkuin otat miehen kenellä on lapsi!!!
     
    #2
    Viimeksi muokattu: 30.12.2012
  3. Nancy

    Nancy Jäsen

    Rekisteröitynyt:
    11.12.2008
    Viestejä:
    191
    Saadut tykkäykset:
    0
    Ymmärrän täysin.. Meillä myös puolison lapsi ärsyttää. Ei siinä mitään erityistä syytä ole. Jättää vaan tavaransa kuin koira paskansa, pitää ärsyttävää älämölöä, puhuu ruoka suussa, saa suurinpiirtein kaiken mitä haluaa yms.... Auta armias jos asiaa puolisolleni kommentoin!! Kiristää pinnaa niin maan perkeleesti.

    By the way, mikä auttaa sinua kestämään?

    Nyt varmasti kaikki ihanat kukkahattutädit tutisevat pienillä ruusunpunaisilla tietokonepalleillaan. Voi voi. Inhimmillisä tunteita sanon minä.
     
    #3
  4. mörkömamma

    mörkömamma Jäsen

    Rekisteröitynyt:
    07.01.2012
    Viestejä:
    66
    Saadut tykkäykset:
    0
    Jaahas, sieltä tuli fiksu vastaus, äiskä-77! Jos sä pystyit sietää miehes lapsia, niin tarkoittaako
    se, että kaikki muutkin pystyy? :p

    Nancy, ihanaa että mulla kohtalotoveri. :) En ole siis ainoa.. Nyt on mennyt vähän paremmin
    kun en ole koko lasta nähnyt hetkeen (kiitos joululoman) ja tällä hetkellä olen itse mökillä
    lomailemassa. Pieni "ero" auttaa mua jaksamaan, ja se etten enää jaksa niin välittää hänen
    asioistaan, isänsä saa hoitaa. Tähän ratkaisuun päädyttiin. :) Kuinkas teillä?
     
    #4
  5. äiskä-77

    äiskä-77 Uusi jäsen

    Rekisteröitynyt:
    05.10.2004
    Viestejä:
    23
    Saadut tykkäykset:
    0
    Ja miehen lapsella ei tietenkään ole oikeutta vihata/inhota teitä???? Miksi otit miehen jolla on lapsi/lapsia?? ja arvatenkin miehen pitää palvoa sinun ihania kullanmurujasi!!! T:mad: pistää kiukuttamaan toden teolla!!!
     
    #5
  6. Nancy

    Nancy Jäsen

    Rekisteröitynyt:
    11.12.2008
    Viestejä:
    191
    Saadut tykkäykset:
    0
    Kyllähän minä taas kiitän luojaani kun lapsonen lähtee äidilleen muutaman päivän päästä. Minä yritän pötkiä eteenpäin niin, että teen iltavuoroja kun lapsi on meillä ja yritän touhuta iltaisin omiani, käyn harrastuksissa ja kavereiden luona. Yritän siis purkaa energiani semmoiseen, etten jaksaisi kotona hermoilla.

    Nythän meillä on alkanut uus virsi. "ISKÄ Nancy sano mulle sillee ja sit se sano mulle tällee!!!" AAAAARGH!! Ja eiköhän ukkokulta lähde toisinaan mukaan tähän, että mitäs nyt noin sanoit ja läpäläpä.. Aijai kun raivostuttaa.
     
    #6
  7. mörkömamma

    mörkömamma Jäsen

    Rekisteröitynyt:
    07.01.2012
    Viestejä:
    66
    Saadut tykkäykset:
    0
    Nancy, tiedän tunteen. Meillä oli myös toi vaihe. Niin hermoja raastavaa välillä. Argh. Mut onneks meni ohi suht nopeasti.

    Äiskä-77, kyllä lapsella on oikeus olla pitämättä minusta, en niin ole väittänytkään. Kuten sanoin meillä menee huomattavasti paremmin nyt. :) Ja kyllä mies palvoo lapsiani - yhteisiä kun ovat. <3 Älä viitsi ottaa noin hirveetä kipinää ja menettää hermojasi tämän asian suhteen, kaikki on hyvin ja asiat selvitetty. Hyvää vuoden jatkoa sulle!
     
    #7
  8. hippimamma

    hippimamma Aktiivinen jäsen

    Rekisteröitynyt:
    09.12.2004
    Viestejä:
    1 124
    Saadut tykkäykset:
    0
    Hei, luulen että nyt on kyse enemmän siitä että miehesi lapsi on tuon ikäinen, ei kyse ole niinkään siitä että lapsi ei ole "omasi" keskustelkaa asioista, illalla pöydän ääreen perhekokous, tuon ikäinen osaa jo itse sanoa miten voitte ratkaista ongelmat :) Tsemppiä...
     
    • Tykkään Tykkään x 1
    • List
    #8
  9. mörkömamma

    mörkömamma Jäsen

    Rekisteröitynyt:
    07.01.2012
    Viestejä:
    66
    Saadut tykkäykset:
    0
    Hippimamma, keskusteltu ollaan. :) Itsekin olen laittanut käytöksen iän piikkiin. Itse ollut varmasti tuplasti hankalampi tuon ikäisenä. Nyt kaikki ok. :)
     
    #9
  10. hippimamma

    hippimamma Aktiivinen jäsen

    Rekisteröitynyt:
    09.12.2004
    Viestejä:
    1 124
    Saadut tykkäykset:
    0
    kiva kuulla, minullakin täällä miehen poika (11v) ja omat tytöt (5v ja 8v) uusperhe-elämää :D Hyvä että teillä menee jo paremmin :)
     
    #10
  11. Äiti(puoli)

    Äiti(puoli) Uusi jäsen

    Rekisteröitynyt:
    20.01.2013
    Viestejä:
    2
    Saadut tykkäykset:
    0
    Täysin inhimillisiä tunteita! Meillä on myös uusperhe, molempien entisistä liitoista yksi lapsi asuu meillä. Mieheni 11.v erityislapsi, adhd ja uhmakkuushäiriö. Omani 4.v, joka taas uhmaa miestäni tyyliin "en tykkää susta, en lähde sun mukaan jos tuut hakemaan päiväkodista" jne. Minä en tule toimeen misheni lapsen kanssa ollenkaan ja mieheni yrittää sietää omani käytöstä, mutta ymmärrettävästi hänellä ottaa päähän tapella päiväkodissa kun lapsi ällistelee vaan eikä lähde mukaan. Tilanne onkin kärjistynyt niin, että "huolehditaan molemmat sitten omista pennuista!"

    Yhteisiä ei ole eikä tule. Joka toinen viikonloppu meillä on viisi lasta ja joka toinen viikonloppua haluamme olla ihan kahdestaan. Välillä mietin, että tässä ei ole mitään järkeä, mutta rakastan miestäni todella paljon. Mietin miksi elämä on järjestänyt asiat niin, että me olemme tavanneet vasta nyt kun molemmilla on lapset tehtynä toisten ihmisten kanssa...

    Tästä aiheesta on helppo tapella, syyttää ja syyllistää, mutta minä kaipaisin vertaistukea. Kyllä on tosi vaikeaa elää uusperheessä, eikä todella auta ketään sanoa että "itsepä olet miehen ottanut jolla on jo lapsia"! Kaikki teemme asioita, joita ei olisi pitänyt tehdä tai päätyneet valinnoillamme tilanteeseen, joka ei ole helpoin mahdollinen.

    Voimia kaikille "lapsellisille" äitipuolille jotka yrittävät tulla toimeen perheen lasten kanssa, olivatpa ne sitten sun, mun tahi meidän!
     
    #11
  12. Itsekäs?

    Itsekäs? Uusi jäsen

    Rekisteröitynyt:
    20.03.2013
    Viestejä:
    4
    Saadut tykkäykset:
    0
    Äitipuoli:
    Täällä aika liki sama tilanne, lapsia vain vähän vähemmän. :) Ja vertaistukea kaipaisin todella kovasti tähän tilanteeseen.
    Meillä asiat ajautuneet siihen, että mieheni hoitaa pääasiassa oman uhmaikäisensä komentamisen, koska minulta loppuu hermot liian nopeasti. Ja asiat ovat sujuneetkin hyvin sen jälkeen minun osaltani, mutta uhmaikäinen ei ota ymmärtääkseen että minä ja lapseni emme ole mikään sylkykuppi, joille voi kiukutella kun sille tuntuu.
    Mutta.... valitettavasti tilanteet menevät myös monesti niin, että hän ei saa mitään rangastusta käytöksestään, mies vain "keskustelee" ja kertoo että kyllähän se myösi että on tarkoituksella sinua kohtaan ollut ilkeä, mutta se siitä!
    Argh, sanon minä. :/
     
    #12
    Viimeksi muokattu: 20.03.2013
  13. Kuusielu

    Kuusielu Uusi jäsen

    Rekisteröitynyt:
    02.04.2014
    Viestejä:
    4
    Saadut tykkäykset:
    0
    Laitoin tämän viestin jo toiseen ketjuun, mutta pakko kertoa täälläkin, kun suuni loksahti auki aloittajan viestistä: tuntui kuin se olisi minun itseni kirjoittama!!? Kaipaan vertaistukea, kun meilläkin aiemmin miehen lapsi oli joka toinen viikonloppu äidillään, mutta hänen äitinsä muutti viime vuonna ulkomaille oman uuden perheensä kanssa ja jätti pojan kokonaan meille! Nyt poika visiteeraa lomilla ulkomailla ja saa siellä tietysti kaiken huomion ja pelkkää ihanaa lomailua vain äitinsä kanssa ilman mitään sääntöjä, mikä tekee minusta ja hänen isästään vain arjen hallitsijoita ja "ilonpilaajia" kaikkine arkisine tehtävineen, läksyjen tarkkailuineen, huoneen siivoamisineen ja tylsine vaatimuksineen. :(

    Minun mieheni 10-vuotias poika asuu meillä vakituisesti ja olen tuntenut hänet n. 3,5-vuotiaasta lähtien. Silloin hän oli meidän "ainokaisemme" ja rakastin häntä kuin omaa lastani. Sittemmin olemme saaneet kaksi yhteistä lasta, joista toinen on taapero ja toinen vielä ihan vauva ja jostain syystä tämä 10-vee ärsyttää minua nykyään ihan suunnattomasti. Kaikki hänen tekemisensä ja puheensa, pikkusisarusten villiinnyttäminen ja riehumisleikit sekä kaikkien hölmöyksien opettaminen, hän tekee mitä lystää ja kinuaa isältää koko ajan kaikkea.

    Tuntuu että hän hallitsee koko perhettämme, vaatii ostamaan tiettyjä ruokia ja kaikkia herkkuja koko ajan, pitäisi saada pelit ja vehkeet, löhöää vain sohvalla tuijottaen ipadia varmaan kolme tuntia päivässä eikä siivoa huonettaan. Mulle vastataan tyyliin "sä et oo mun äiti", jos pyydän jotain tai komennan kuria. Mä olen oikeastaan niin loppu häneen, että olen harkinnut jo muutamaan kertaan eroa sen takia, etten jaksa asua pojan kanssa samassa taloudessa ja se on aivan kamala tunne! Tämä tekee minut ahdistuneeksi ja surulliseksi enkä kaipaa mitään "hirviö-äitipuoli, et ansaitse yhtään lapsia" -kommentteja, vaan vertaistukea miten pääsisin tästä yli, koska en haluaisi rikkoa perhettämme! :(
     
    #13
  14. Charmante

    Charmante Uusi jäsen

    Rekisteröitynyt:
    30.05.2014
    Viestejä:
    1
    Saadut tykkäykset:
    0
    Täälläkin kaivattaisiin hieman neuvoja, vaikkei otsikon sana "sietää" kuvasta omia tuntojani.

    Meillä siis pyörinyt uusioperhe reilun parin vuoden ajan. Miehelläni on aikaisemmasta suhteesta lapsia ja minä lapseton. Olen kuitenkin aiemminkin ollut edellisessä suhteessa lapsellisen miehen kanssa, ja silloin taisin tulla paremmin toimeen miehen lapsen kanssa, kuin itse miehen.

    Nykyisen mieheni aikaisempi suhde oli päättynyt jo aikaa ennenkuin tulin kuvioihin. Muutaman kuukauden seurustelun jälkeen minut esiteltiin lapsille ja kaikki on kyllä mennyt yleisesti ottaen hyvin varovaisesta tutustumisesta lähtien aina yhteenmuuttoon saakka. Lapset ovat meille ns. etälapsia, sillä asuvat koulunsa takia äidillään ja meillä sitten viikonloppuisin ja lomilla. Vanhempien lasten kanssa tulen todella hyvin toimeen, voimme jutella ja nauraa niitä näitä, ja myös minulle lapset kertovat asioitaan. Ehkä paremminkin kuin isällensä :D Ja sanottakoon, että koska lapsilla on jo hyvä äiti olemassa, en ole tietoisesti yrittänyt hakea äitipuolen roolia, vain sitä välittävän aikuisen roolia.

    Tämän nuoremman kanssa olen täysin ulalla.
    Ollaan alusta alkaen tehty ja puuhailtu kaikkea yhdessä lapsiviikonloppuina. Olen toiminut myös lapsenvahtina tälle nuorimmalle ja kahdestaan ollessa tullaan hyvin toimeen. Puhellaan kaikenlaista, pelaillaan ym. Kaikkeni olen yrittänyt hänen kanssaan, menemättä liiallisen miellyttämisen rajoille. Hän on myös kahden kesken hyvin oma-aloitteinen toimissaan, mutta isän tullessa kotiin heittäytyy täysin avuttomaksi ja kiukuttelee, jos ei saa tahtoaan läpi. Asiassa kuin asiassa.
    Puhuminen myös minun kanssa loppuu, hän kohdistaa puheensa ja pyyntönsä ainoastaan isälle. Minun seura ei enää kiinnosta, tai minua ei pyydetä avustamaan tai tekemään mitään. Jos joku kysymys mielessä on, hän kysyy sen vähän kuin isän kautta.

    Ja kun aletaan iltapuuhiin, hän jättää minut esimerkiksi hyvänyön-toivotuksista ulkopuolelle. Muille perheenjäsenille toivotellaan nimestä saakka hyviä öitä, mutta minulle ei. Jos isä käskee, sieltä tulee mutinana minulle öitä. Hyvät huomenet hän toivottaa oma-aloitteisesti, jos satun olemaan ensimmäisenä ylhäällä aamulla. Muuten ollaan hiljaa, ja kaikki pyydetään/sanotaan isälle.

    Lisäksi nuorimmainen on melko mustasukkainen minusta ja isän huomiosta, näin muutamankin vuoden jälkeen. Vaikka emme lasten aikana todellakaan kiehnaa yhdessä, niin pientäkään hetkeä en saa illalla olla sohvalla isän kainalossa. Tai jos harvoina hetkinä isä hieroo kipeitä niskojani lapsen nähden, niin heti lapsellakin on kaikki paikat kipeänä ja niitä pitää hieroa HETI.

    Mutta kun olemme jälleen kahdestaan lapsen kanssa, niin jutustelu on meillä ihan mukavaa ja saatamme hihitelläkin jotain. Muun perheen seurassa jään ulkopuolelle.

    En tiedä enää miten suhtautua. Antaako ajan kulua ja odottaa, että parisen vuoden päästä lapsi on vähän isompi ja ehkei niin läheisriippuvainen isästään?

    Itselle alkaa lapsiviikonloput olla melkoisen pitkiä ajanjaksoja, sillä en oikein itsekään enää tiedä miten suhtaudun lapseen. Olen katsonut peiliin ja yrittänyt olla avoin ja sopeutuva, mutta myönnän, että tunnen itseni ulkopuoliseksi silloin kun nuorimmainen on meillä. Se ei ole mukava tunne, kun tää on kumminkin myös minun oma koti. Nyt olen sitten yrittänyt suunnata energiaa näihin vanhempiin lapsiin ja olla välittämättä tästä nuorimmaisesta. Välillä on jopa tuntemuksia, etten jaksa enää edes yrittää tämän nuorimman kanssa, koska näin pitkän ajan jälkeen hän edelleen tekee selväksi, etten kuulu perheeseen. Huolimatta niistä kivoista päivistä yhdessä.

    Lapsi on toisaalta jo sen verran iso, että en tiedä miten asiaa auttaisi, jos hänen kanssaan yrittäisin avata keskustelua, siitä, mikä meidän väleissä sit kuitenkin hiertää. Toki hän varmaan jo aavistaa, etten minäkään osaa olla täysin rento oma itseni, kun hän on meillä. Mutta miten avata se vyyhti? Lapsi on halutessaan tosi kiva tyyppi, fiksu ja hauska, ja alkaa itseä pistämään vihaksi, kun huomaa, että oma asenne alkaa lipsuilla ärtyneisyyden ja välinpitämättömyyden puolelle, kun perjantai koittaa..

    Muuten meillä menee miehen ja muiden lasten kanssa tosi hyvin, en voi siis osaltani valittaa enempää up-elämästä! Toimimme muuten hyvin perheenä ja meillä on liuta tulevaisuuden suunnitelmia. Tämä yksi ongelma vain tuottaa harmaita hiuksia ja haluaisin aidosti olla ja välittää koko perheestä.. Mikä neuvoksi? :confused:
     
    #14
  15. Bonusmamma

    Bonusmamma Uusi jäsen

    Rekisteröitynyt:
    23.08.2014
    Viestejä:
    2
    Saadut tykkäykset:
    0
    Olipas Charmanten teksti niin tuttua juttua. Onko teillä kesän aikana tilanne muuttunut?

    Me muutettiin reilu vuosi sitten yhteen, minä ja kaksi lastani ja mies kahden lapsensa kanssa. Ja koko vuoden olen kipuillut hankalaa suhdetta miehen nuorempaan lapseen, joka on nyt yhdeksän. Minun lapset ovat meillä koko ajan ja miehen lapset 9 päivää 14:stä, ja näistä yhdeksästä päivästä iso osa menee tosi ikävissä tunnelmissa.

    Miehen tytär ei pidä minusta ja ilmaisee sen varsin selvästi. Ihan suoraankin saan kuulla, kuinka inhottava, tyhmä ja ilkeä olen. Hän kyseenalaistaa jatkuvasti kaikki minun ohjeeni, käskyni ja pyyntöni. Hän ei halua tehdä kanssani mitään: hän torjuu kaikki ehdotukseni yhteisestä tekemisestä ja puuhastelee vain isänsä kanssa - jos isä ei ehdi tai jaksa, tyttö saattaa jäädä samaan huoneeseen tunniksikin vain odottamaan, että milloin se isä ehtisi. Tyttö hakee muutenkin isänsä huomiota, ja mielestäni myös aika kyseenalaisin keinoin: hän esim. tuntee olonsa aina flunssaiseksi, jos isä ei ole ehtinyt viettää tarpeeksi aikaa hänen kanssaan, jotta saisi jäädä isän kanssa päiväksi kotiin. Tyttö saa myös rankkoja raivareita useamman kerran viikossa. Useimmiten syynä on jokin, mitä minä häneltä haluan, mutta hän kilahtelee myös isälleen ja sisaruksilleen.

    Isä kuitenkin antaa huomiota tyttärelleen ylenpalttisesti, mielestäni välillä vähän turhankin kanssa, niin että muut perheenjäsenet jäävät heidän jutuistaan ulkopuolelle. Ennemminkin kyse on siitä, ettei tyttö siedä sitä, ettei hän enää olekaan isän elämän tärkein nainen. Minua häiritsee ihan kamalasti se, että mies ymmärtää lapsen huonoa käytöstä tosi paljon ja pyrkii aina selittämään sen parhain päin.

    Tosi paljon haluaisin, että mun ja tytön välille muodostuisi neutraalimpi, jopa positiivinen suhde, ja koen syyllisyyttä siitä, että konflikteja tulee niin usein ja tytöllä on selvästi paha olla. En kuitenkaan tiedä, miten tästä päästäisiin eteenpäin. Yritän ajatella, että kyllä se menee aikanaan ohi, mutta vuosi näitä taisteluita on ollut ihan liikaa sekin, ja tuntuu, ettei vielä olla lähelläkään toimivaa suhdetta. Miehen kanssa periaatteessa pystytään puhumaan näistä, mutta hänellä on sellainen asenne, että minun aikuisena pitää saada tämä homma toimimaan - mistä seuraa minulle sellainen fiilis, että jään tän ongelman ja haastavan lapsen kanssa yksin.

    Tasapuolisuuden nimissä on sanottava, että myös mieheni joutuu vääntämään oman 9-vuotiaani kanssa. Heillä on kuitenkin periaatteessa mukava ja toimiva suhde. Riitelemme tosi paljon lapsiin liittyvistä asioista, lähinnä siitä, että tulee tarve puolustaa omaa lasta. Ihan niin kuin Kuusielukin olen ajatellut, että olisiko helpompi vain luovuttaa. Mutta sittenhän se lapsi voittaisi tämän tahtojen taistelun! Mustimpina päivinä perustelen suhteen jatkamista itselleni lähinnä sillä, että en varmasti anna lapselle periksi tässä. Hankalaa siis on!
     
    #15
  16. sarinkar

    sarinkar Uusi jäsen

    Rekisteröitynyt:
    25.09.2014
    Viestejä:
    6
    Saadut tykkäykset:
    0
    Miksi olet muuttanut miehesi kanssa yhteen jos hänellä lapsi? Olisi varmaan pitänyt miettiä kaksi kertaa mihin kelkkaan hyppää.. Koittakaahan miehenne kanssa keskustella mitä teette, säälittää lapsi.. Totta kai se pahaolo jotenkin purkautuu, lapsi kyllä vaistoaa jos hänestä ei pidetä jne..
     
    #16
  17. sarinkar

    sarinkar Uusi jäsen

    Rekisteröitynyt:
    25.09.2014
    Viestejä:
    6
    Saadut tykkäykset:
    0
    Mietippäs jos itse olisit työpaikalla hyljeksitty muut välttelesivät sinua kaikin keinoin, varmaan tuntisi sinusta pahalta, lapsi ei ole sinua valinnut perheeseen eikä voi paetakkaan minnekkään..
     
    #17
  18. DJUU

    DJUU Uusi jäsen

    Rekisteröitynyt:
    06.04.2015
    Viestejä:
    1
    Saadut tykkäykset:
    0
    Bonusmamma juuri hienosti kiteytti sen, miten meilläkin asiat menee. Muksu kerjää biologisen vanhempansa huomiota jatkuvasti, ja ilman sitä raivostuu. Hän saa kyllä huomiota meiltä molemmilta tasapuolisesti, mutta kun aikuisina annamme huomiota toisillemme, niin muodostuu tämä lapselle ongelmaksi. Itse koen tämän rankkana siksi, että minä olen silloin se "vanhaan perheeseen" tullut uusin osakas. Nyt on neljä vuotta uusioperhe-elämää takana (huom, lapsi 8v eli puolet hänen elämästään) ja juuri tänään sain taas kuulla lapsen suusta kuinka tyhmä ja ärsyttävä olen ja että minun pitäisi muuttaa pois (omasta) kodistani. Siinä sitten ei oikein auta kysyä, että minkä takia olen ärsyttävä/tyhmä ja mitä olen tehnyt nyt tämän kommentin saadessani. Lapsi kun ei osaa sanoa tähän mitään perustelua. Ehkä siksi, että siihen ei ole mitään varsinaista perustelua. Tietenkään toisen lasta ei voi rakastaa, kuten omaansa voisi, mutta kaikesta lapsen kiukuttelusta, uhmakkuudesta ja itsekkyydestä huolimatta koen kyllä kohdelleeni lasta, kuten omaanikin kohtelisin, apua ja tukea olen tarjonnut tekemisiin ja syli on myös aina ollut tarjolla. Kyllä nämä mustasukkaisuusuhmakohtaukset ottavat voimille ja sitten kun lapsi on mennyt nukkumaan, kuormittavat nämä häntä koskevat keskustelut (useimmiten riidat) aikuisten välistä parisuhdetta. Väkisinkin joskus tulee mietittyä, kuinka helppoa elämä olisi ilman tätä lasta ja että riitelevätkö lapsettomat pariskunnat ylipäänsä ollenkaan. Meillä kun ei oikein muita riidanaiheita ole. Arki ja välillä lomatkin yhdessä ovat raskaita, ja töihin on välistä mukava päästä tuulettumaan. Rakastan puolisoani, mutta jos joskus sattuisin jostain syystä eroamaan, en ikinä enää alkaisi seurustelemaan henkilön kanssa, jolla on lapsia aiemmasta suhteesta. Mukava kuulla, etten yksin ole tässä tilanteessa. Tsemppiä kaikille ja koetetaan jaksaa. Lapsi on kuitenkin aina lapsi. Jos aikuiset ympäriltä lisäksi pimahtaa, niin sitten on kyllä perhehelvetti irti.
     
    #18
Alibi
Anna
Deko
Dome
Erä
Hymy
Kaksplus
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Koululainen
Ruoka.fi
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
TM Rakennusmaailma
Tekniikan Maailma
Vauhdin Maailma
Golfpiste
Vene
Nettiauto
Ampparit
Plaza
Muropaketti