Muistan kun synnyit, olit niin kaunis. Tummat silmät, ruskeat hiukset. Poseksi kuin persikan pinta. Katsoit minuun hetken, avasit pienen suusi, maiskutit, vienosti myösääntelit. Sinua kulta rakas yritettiin hoitaa, mutta olit jo lujaa kiinni enkelin kädessä. Sain vielä sinut syliini, rakas pieni tyttöni. Sain tuudittaa sinua, kulkea kanssasi sen pienen hetken. Sain vielä kuulla tuhinasi, ennen kuin lähdit enkelin mukaan. En olisi hennonut irrottaa siitä hetkestä, mutta olis jo poissa. Niin rauhassa nukahdit rintaani vasten. Olisit täyttänyt pari viikkoa sitten 16 vuotta. Usein olen miettinyt miltä näyttäisit, millainen olisit. Olisit astumassa elämäsi tiellä jo kohti aikuisuutta ja omaa elämää. Kulje rakas enkelini, taivaan tiellä, pidä huolta, meidän pikku-enkeleistä siellä :heart:
En ole unohtanut sinuakaan, pienen pieni enkelimme. Vain pienen hetken sain elää unelmaa, pienen pienen hetken pitää sinut lähelläni. Näin miten sydämesi sykki, kuinka se minua liikuttikaan. Tuli kuitenkin se viimeinen päivä, jolloin matkasi oli täynnä. Lähdit siskosi luo, lähdit takaisin kotiin.
Voi sitä onnen määrää, kun sinusta kuulin. Vaalin kuin aarretta, kuin suurta palaa kultaa. Sydämesi sykki kiivaasti, pienet kädet ja jalat heiluivat ultraruudulla. Hetken päästä huomasin, miten pienet hennot liikkeesi alkoivat tuntua. Sinulle oli jo vaatteita viikattuna, leluja valmiina odottamassa. Sinulla oli paikka sydämessä ja siellä se on vieläkin. Sinulle oli nimikin jo olemassa, tiesimme, että pieni prinsessa olisi tulossa. Sinua odotti sisko innolla ja kaksi veljeä. Sinulle jutelltiin, masua taputeltiin. Me emme kuitenkaan tienneet. Tuli toinen ultra, tarkistettiin ekassa askarruttamaan jääneitä seikkoja. Siellä sinä köllöttelit, heilutit meille. Kaikki näytti olevan hyvin. Sinulla oli jo selvä pieni nöpönenä, peukkukin maistui. Emme silloin tienneet, emme voineet kuvitella. Vilkutuksesi oli meille viimeinen, vilkutit kai hyvästiksi. Vain päivä tuon jälkeen, tunsin, kaikki ei ole hyvin. Niin oli matkasi päättynyt ja sydämesi sammunut alle mun sydämen. Olit vielä pieni ja hento, mahduit kädelleni. Sinua hellästi suukotin, kerroin miten paljon rakastimme. Lähdit lentoon enkeli kultasiipi, lähdit taivaan kotiin, luo toisten enkelten.
Voih, sinua niin paljon toivoimme, olithan uusperheemme ensimmäinen. Kaksi vuotta me isäsi kanssa yritettiin, kuljettiin hoidoissakin. Voi ihanuus sitä syksyistä aamua, kun saimme kauan odotetut kaksi viivaa. Onni oli rajaton ja rakkaus sinuun iihan uskomaton. Et ollut kuitenkaan vamis tähän maailmaan, läksit niin varhain. Kävit vain, mutta jälkeesi jäi valtava kaipuu, ikävä ikuinen.
Sinusta on vielä tuore muistikuva. Marraskuun sateisena päivänä ilmoitit tulostasi. Sinua odotti jo kaksi siskoa ja kolme veljeä. Olimme niin onnellisia. Saisimme toisen yhteisen lapsen monien kuukausien yritysten jälkeen. Tein monta testiäkin, kun en meinannut uskoa, että se oikeasti näyttäisi plussaa. Sisaruksesikin olivat aivan innoissaan, sinua odotti kaikki. Äidin huoli kuitenkin kertoi jotain, vaistoni sanoi, että sinulla rakas ei ollut kaikki hyvin. Joulun jälkeen kävimme ultrassa, mutta lääkäri kertoi kaiken olevan hyvin. Huoli minulla jatkui. Aika kului, sinä kasvoit. Masu alkoi jo näkyä. Tuli ultran aika. Voi rakas pieni, miten olitkaan kasvanut paljon. Kätesi ja jalkasi hamuilivat sinne ja tänne. Hiljakseen liikuskelit. Kätilö ultrasi ja sanoi, ettei kaikki ole hyvin. Päästäsi ei saatu kunnon kuvaa ja tutkittiin lisää. Itkin. Pelkäsin. Kaikki pelot kiteytyivät siihen hetkeen ja sain kuulla uutisia, joita ei kellekkään soisi. Vauvamme olisi hyvin sairas. Annettiin uusi aika, mutta en odottanut sinne asti. Halusin, että toinen lääkäri katsoisi sinua. Diagnoosi varmistui, anencefalia. Rakas pikkuisemme olisi kuoleman sairas. Hänen elämänsä päivät olivat luetut, ennen kuin eli niistä yhtäkään. Pienen vauvamme pää ei ollut kehittynyt, aivot puuttuivat ja kalloluut. Elämäni vaikeimman päätöksen edessä olimme, kun sinusta piti luopua. Synnytys käynnistettäisiin. Olit kuitenkin jo lähtenyt sitä ennen enkeleiden luo, joten minun ei tarvinnut lääkkeillä sinun elämääsi riistää. Näin oli helpompaa. Mikään siinä ei tosin ollut helppoa, ei mikään. Fyysisesti lähtösi oli nopea, mutta henkisesti ei. Olit niin odotettu, niin rakastettu, että sitä jälkeä ei koskaan pois kukaan voi ottaa. Saimme sinut nähdä, hyvästellä, muistona kuvia, pienten liikkeiden hento muisto. Lepää rauhassa, sillä nyt on sinun kipu ja tuska poissa.
Heinäkuun alku ja jännitystä...ihanaa plussa! Vain hetken, sen pienen pienen hetken voimme iloita, jospa nyt saisimme vauvan jo sylliin asti. Meitä suurempi kuitenkin on päättänyt toisin. Olit enkelten oma, pienen hetken lainassa vain. Sinulla taisi olla kiire veljiesi ja siskojesi luo, mummun ja papan kullaksi taivaan tähti tarhoihin.
Lentäkää rakkaat enkelit,
lentäkää lailla linnun.
Poutapilven hattaralla,
sateenkaaren kirkaalla raidalla.
Tulkaa hetkeksi uudestaan,
sadepisarassa sukkottamaan,
tuulen henkäyksessä halaamaan.
Tulkaa linnun laulussa nauramaan,
perhosen hennossa lennossa tanssimaan.
Ei äiti unohda,
ei sydämestä pois anna.
Teitä jokaista sydämessäni kannan.
Rakkaudella, teille kuudelle enkelilleni, Äiti
En ole unohtanut sinuakaan, pienen pieni enkelimme. Vain pienen hetken sain elää unelmaa, pienen pienen hetken pitää sinut lähelläni. Näin miten sydämesi sykki, kuinka se minua liikuttikaan. Tuli kuitenkin se viimeinen päivä, jolloin matkasi oli täynnä. Lähdit siskosi luo, lähdit takaisin kotiin.
Voi sitä onnen määrää, kun sinusta kuulin. Vaalin kuin aarretta, kuin suurta palaa kultaa. Sydämesi sykki kiivaasti, pienet kädet ja jalat heiluivat ultraruudulla. Hetken päästä huomasin, miten pienet hennot liikkeesi alkoivat tuntua. Sinulle oli jo vaatteita viikattuna, leluja valmiina odottamassa. Sinulla oli paikka sydämessä ja siellä se on vieläkin. Sinulle oli nimikin jo olemassa, tiesimme, että pieni prinsessa olisi tulossa. Sinua odotti sisko innolla ja kaksi veljeä. Sinulle jutelltiin, masua taputeltiin. Me emme kuitenkaan tienneet. Tuli toinen ultra, tarkistettiin ekassa askarruttamaan jääneitä seikkoja. Siellä sinä köllöttelit, heilutit meille. Kaikki näytti olevan hyvin. Sinulla oli jo selvä pieni nöpönenä, peukkukin maistui. Emme silloin tienneet, emme voineet kuvitella. Vilkutuksesi oli meille viimeinen, vilkutit kai hyvästiksi. Vain päivä tuon jälkeen, tunsin, kaikki ei ole hyvin. Niin oli matkasi päättynyt ja sydämesi sammunut alle mun sydämen. Olit vielä pieni ja hento, mahduit kädelleni. Sinua hellästi suukotin, kerroin miten paljon rakastimme. Lähdit lentoon enkeli kultasiipi, lähdit taivaan kotiin, luo toisten enkelten.
Voih, sinua niin paljon toivoimme, olithan uusperheemme ensimmäinen. Kaksi vuotta me isäsi kanssa yritettiin, kuljettiin hoidoissakin. Voi ihanuus sitä syksyistä aamua, kun saimme kauan odotetut kaksi viivaa. Onni oli rajaton ja rakkaus sinuun iihan uskomaton. Et ollut kuitenkaan vamis tähän maailmaan, läksit niin varhain. Kävit vain, mutta jälkeesi jäi valtava kaipuu, ikävä ikuinen.
Sinusta on vielä tuore muistikuva. Marraskuun sateisena päivänä ilmoitit tulostasi. Sinua odotti jo kaksi siskoa ja kolme veljeä. Olimme niin onnellisia. Saisimme toisen yhteisen lapsen monien kuukausien yritysten jälkeen. Tein monta testiäkin, kun en meinannut uskoa, että se oikeasti näyttäisi plussaa. Sisaruksesikin olivat aivan innoissaan, sinua odotti kaikki. Äidin huoli kuitenkin kertoi jotain, vaistoni sanoi, että sinulla rakas ei ollut kaikki hyvin. Joulun jälkeen kävimme ultrassa, mutta lääkäri kertoi kaiken olevan hyvin. Huoli minulla jatkui. Aika kului, sinä kasvoit. Masu alkoi jo näkyä. Tuli ultran aika. Voi rakas pieni, miten olitkaan kasvanut paljon. Kätesi ja jalkasi hamuilivat sinne ja tänne. Hiljakseen liikuskelit. Kätilö ultrasi ja sanoi, ettei kaikki ole hyvin. Päästäsi ei saatu kunnon kuvaa ja tutkittiin lisää. Itkin. Pelkäsin. Kaikki pelot kiteytyivät siihen hetkeen ja sain kuulla uutisia, joita ei kellekkään soisi. Vauvamme olisi hyvin sairas. Annettiin uusi aika, mutta en odottanut sinne asti. Halusin, että toinen lääkäri katsoisi sinua. Diagnoosi varmistui, anencefalia. Rakas pikkuisemme olisi kuoleman sairas. Hänen elämänsä päivät olivat luetut, ennen kuin eli niistä yhtäkään. Pienen vauvamme pää ei ollut kehittynyt, aivot puuttuivat ja kalloluut. Elämäni vaikeimman päätöksen edessä olimme, kun sinusta piti luopua. Synnytys käynnistettäisiin. Olit kuitenkin jo lähtenyt sitä ennen enkeleiden luo, joten minun ei tarvinnut lääkkeillä sinun elämääsi riistää. Näin oli helpompaa. Mikään siinä ei tosin ollut helppoa, ei mikään. Fyysisesti lähtösi oli nopea, mutta henkisesti ei. Olit niin odotettu, niin rakastettu, että sitä jälkeä ei koskaan pois kukaan voi ottaa. Saimme sinut nähdä, hyvästellä, muistona kuvia, pienten liikkeiden hento muisto. Lepää rauhassa, sillä nyt on sinun kipu ja tuska poissa.
Heinäkuun alku ja jännitystä...ihanaa plussa! Vain hetken, sen pienen pienen hetken voimme iloita, jospa nyt saisimme vauvan jo sylliin asti. Meitä suurempi kuitenkin on päättänyt toisin. Olit enkelten oma, pienen hetken lainassa vain. Sinulla taisi olla kiire veljiesi ja siskojesi luo, mummun ja papan kullaksi taivaan tähti tarhoihin.
Lentäkää rakkaat enkelit,
lentäkää lailla linnun.
Poutapilven hattaralla,
sateenkaaren kirkaalla raidalla.
Tulkaa hetkeksi uudestaan,
sadepisarassa sukkottamaan,
tuulen henkäyksessä halaamaan.
Tulkaa linnun laulussa nauramaan,
perhosen hennossa lennossa tanssimaan.
Ei äiti unohda,
ei sydämestä pois anna.
Teitä jokaista sydämessäni kannan.
Rakkaudella, teille kuudelle enkelilleni, Äiti
