Erilaiset äidit. Lesbot.

  • Viestiketjun aloittaja "Vieras"
  • Ensimmäinen viesti
"Vieras"
Mitä ajatuksia teissä herättää?
Kertokaa rehellisesti.

Minusta vaikuttaa oikein mukavilta ihmisiltä. Ei ole sellasia tyypillisiä ns. Rekkalesboja. Anteeksi vain kaikille suorasukaisuus.
 
odotin
Odotinkin että milloin tänne tulee aloitus. Oikein tasaainoisilta ja fiksuilta vaikuttivat. Varmasti hyvä perhe lapselle. Vähän jäi mietityttämään miksi sen pojan isä on valmis luopumaan huoltajuudesta ja oikeudesta omaan lapseensa, mutta siitä nyt ei varsinaisesti tässä ohjelmassa ollut kyse, eikä taustoista suuremmin tietoa. Kaikkea hyvää tuolle perheelle!
 
"vieras"
No ei ne sitä lasta keskenään saaneet vaan jonkun miehen lahjoittamilla siittiöillä. Puolet perimästä tulee tuolta mieheltä ja puolet synnyttäneeltä naiselta. Lapsi ei alun alkaenkaan kuulu tuolle toiselle naiselle. Ja tyttö tuli, samanlainen siitä tulee kun äitinsä. Ja miten olikaan että perheessä olevalta pojalta löytyi monta diagnoosia. Mahtaako tuo kiero perhekuvio vaikuttanut pojan kehitykseen
 
[QUOTE="vieras";29177136]No ei ne sitä lasta keskenään saaneet vaan jonkun miehen lahjoittamilla siittiöillä. Puolet perimästä tulee tuolta mieheltä ja puolet synnyttäneeltä naiselta. Lapsi ei alun alkaenkaan kuulu tuolle toiselle naiselle. Ja tyttö tuli, samanlainen siitä tulee kun äitinsä. Ja miten olikaan että perheessä olevalta pojalta löytyi monta diagnoosia. Mahtaako tuo kiero perhekuvio vaikuttanut pojan kehitykseen[/QUOTE]

Haha, tosi hyvä :D Ohjelmassahan sanottiin, että poika on saanut ekan diagnoosin 3-vuotiaana ja sinä samana vuonna on vasta toi toinen nainen astunut kuvioihin. Eli tuskinpa on siitä johtuvia :D :headwall:
 
Kääääk
[QUOTE="vieras";29177136]No ei ne sitä lasta keskenään saaneet vaan jonkun miehen lahjoittamilla siittiöillä. Puolet perimästä tulee tuolta mieheltä ja puolet synnyttäneeltä naiselta. Lapsi ei alun alkaenkaan kuulu tuolle toiselle naiselle. Ja tyttö tuli, samanlainen siitä tulee kun äitinsä. Ja miten olikaan että perheessä olevalta pojalta löytyi monta diagnoosia. Mahtaako tuo kiero perhekuvio vaikuttanut pojan kehitykseen[/QUOTE]

Tosi kiero perhekuvio, voi herranjestas, herää pahvi nykyaikaan
 
Kivanoloisia ihmisiä ja varmasti hyviä vanhempia. Rasittavinta ja oudointa tossa oli se "voikun se olisi tyttö", "onneks se oli tyttö"-höpötys jota EN voi sietää. Se on tosi vaarallista. Mutta muuten ihanan oloista porukkaa, onnea heille adoptioprosessiin.
 
"Minni"
Alkuperäinen kirjoittaja Kääääk;29177313:
Tosi kiero perhekuvio, voi herranjestas, herää pahvi nykyaikaan
Kiero mikä kiero oli sitten nykyaikaa tai ei. Se että moraali on laskenut nykyaikana ei tarkoita et kaikkien tulis alentua samalle tasolle. Homojen suhteen pitää olla niin suvaitsevaisia koska suvaitsevaisuus on nykyaikaa. Mut missä suvaitsevaisuus kun kyse uskonnoista mamuista ym
 
ei-lepso
Ällöttävä pariskunta, se rekkakuskimpi puhui vaimostaan ja olisipa se tyttö, olisi tollo sanonu vaan, että olisipa se terve. Lisäksi se hallitsevampi osapuoli eli tämä "miehekkään miehekäs" eukko oli päällepäsmäröimässä, että en yymmörrö ollenkaan, että eikö se oo ihan selviö, että lapsi on heidän, kun he on sitä yhessä tehneetkin??!! Siis aivan pimee lepakko, varmaan hirveän mustasukkainenkin, jotenkin herätti vastenmielisyyttä koko porukka, se joka sai lapsen niin oli varsinainen tahdoton tossukka.
ja kumpikin niin rumia, että jos oisin lespo en noteerais kumpaakaan baarissa.
Ja entäpä kun tulee ero ,niin miten sitten tapaamisoikeudet- tuleeko siitä hirveä tappelu.
 
varmaan yhtä suuri ku heteroillakin. Eli joskus tulee joskus ei.
 
Ai että rumiakin vielä stana :LOL:
 
bruu
Mä en kyllä oikein ymmärtänyt et miksi se poika piti adoptoida sen toisen äidin puolesta perheeseen. Eihän heteroperheissäkään uusperhe kuvioissa aleta adoptoimaan toisen lapsia. Tuli jotenkin sellanen olo et heidän piti todistella et tässä nyt oikeesti ollaan perhe ja aikasemmasta suhteesta ollut lapsikin pitää ihan adoptoida et oikeesti ollaan perhe. Ja se et pitää koko ajan hokea et "me ollaan alusta asti tehty tämä lapsi", joo no se nyt konkreettisesti pidä paikkaansa.

Liikaa minusta todisteltiin ja seliteltiin asioita..
 
Juujaa

Kyllä jotkut adoptoi. No ei ehkä niin paljoa enää nykyisin

Ja kun lukee tätäkin ketjua..niin varmasti tuollaisella parilla on tarve todistella että ovat perhe.
 
"vieras"
Varmasti hyviä vanhempia. Ihan ihmeellistä, että sossut kyttää, kun kaiken maailman surkeat vanhemmat ovat heteroutensa takia täysin päteviä hommaan, no questions asked.
 
"Qwerty"
[QUOTE="vieras";29177136]No ei ne sitä lasta keskenään saaneet vaan jonkun miehen lahjoittamilla siittiöillä. Puolet perimästä tulee tuolta mieheltä ja puolet synnyttäneeltä naiselta. Lapsi ei alun alkaenkaan kuulu tuolle toiselle naiselle. Ja tyttö tuli, samanlainen siitä tulee kun äitinsä. Ja miten olikaan että perheessä olevalta pojalta löytyi monta diagnoosia. Mahtaako tuo kiero perhekuvio vaikuttanut pojan kehitykseen[/QUOTE]

Ihan vaan sellanen juttu. Meidän tytöllä on sama diagnoosi!
On paljon kehitysvaikeuksia ja nf1. Olemme mieheni olu yhdessä 8-vuotta, ja tyttö on 5-vuotias.
Tuskin johtuu pojan kehityshäiriö kahdesta naisesta!! HALOO!!
Sun kaltasilla ihmisillä on on yksi pahimmista vammoista ikinä ASENNEVAMMA !!!!!!!!!!
 
"vierailija"
Oikein kiva pari! :)

Jos on vähänkin seurannut tätä palstaa, niin ei pitäisi olla suuri ihme, että löytyy isiä, jotka eivät juuri lainkaan tai ollenkaan ole mukana lastensa elämässä. Miksi ihmeessä aikuinen, fiksu ihminen ei antaisi adoptioikeutta ihmiselle, joka jo muutenkin huolehtii lapsesta, jos ei itse ole kuitenkaan halukas/kyvykäs huolehtimaan lapsesta, jos lapsen äidille käy jotain? Ohjelmassahan kerrottiin, että isä kyllä saa vaikka oikeuden päätöksellä tavata lastaan adoption jälkeenkin. Ilmeisesti ei ole kuitenkaan mitenkään läheisissä tekemisissä lapsensa kanssa. Kaikkea ei ehkä haluttu myöskään kertoa ohjelmassa!?
 
"vieras"
[QUOTE="vieras";29177136]No ei ne sitä lasta keskenään saaneet vaan jonkun miehen lahjoittamilla siittiöillä. Puolet perimästä tulee tuolta mieheltä ja puolet synnyttäneeltä naiselta. Lapsi ei alun alkaenkaan kuulu tuolle toiselle naiselle. Ja tyttö tuli, samanlainen siitä tulee kun äitinsä. Ja miten olikaan että perheessä olevalta pojalta löytyi monta diagnoosia. Mahtaako tuo kiero perhekuvio vaikuttanut pojan kehitykseen[/QUOTE]

Tällä sun logiikalla myös näiden naisten äidit on olleet lesboja? Ja niiden äidit ja niiden...? Miksi jossain perheessä ei kaikki lapset sitten ole? Jos se kerran on kasvatuksesta kiinni :D ?
 
Kirjuri
Mielestäni aivan ihana perhe sietäisi monen perheen ottaa mallia heistä! Pääasia on että lapsella on rakastava ja turvallinen koti!
Ja ps. Ihminen syntyy lesboksi, heteroksi, homoksi, biiksi..vanhemmat vaikuttavat ainoastaan siihen kuinka helppoa lapsen on identiteettinsä kanssa elää ja olla!!
 
  • Tykkää
Reactions: Data

Yhteistyössä