Erilaiset äidit. Lesbot.

  • Viestiketjun aloittaja "Vieras"
  • Ensimmäinen viesti
"vieras"
Mä en kyllä oikein ymmärtänyt et miksi se poika piti adoptoida sen toisen äidin puolesta perheeseen. Eihän heteroperheissäkään uusperhe kuvioissa aleta adoptoimaan toisen lapsia. Tuli jotenkin sellanen olo et heidän piti todistella et tässä nyt oikeesti ollaan perhe ja aikasemmasta suhteesta ollut lapsikin pitää ihan adoptoida et oikeesti ollaan perhe. Ja se et pitää koko ajan hokea et "me ollaan alusta asti tehty tämä lapsi", joo no se nyt konkreettisesti pidä paikkaansa.

Liikaa minusta todisteltiin ja seliteltiin asioita..
Asiaa mitenkään tietämättä mulle tuli ihan mieleeni vaan, että jos pojan isä ei kenties ollut luonut sellaista suhdetta lapseen jotta tämän diagnoosien kanssa pärjäisi ihan kaksisteen ja tällä pariskunnan toisella naisella taas tuntui olevan hyväkin kiintymyssuhde lapseen, joten ihan varmaan ajateltiin lapsen kannalta turvattua aikuista tulevaisuuteenkin, jos jotain biologiselle äidille sattuisi.

Kyllä mä ymmärrän toisaalta ton ajattelutavan että yhdessä se vauva oli "tehty", koska heteropari joka saa lapsen luovutetuilla soluilla, on myös sen vauvan vanhemmat. Ei se ole vain synnyttäjän lapsi.
 
"määmää"
Mun mielestä ne oli mukavanoloisia, ihan normaaleja vanhempia. Paremmin asiat kuin monella täällä :)

Tohon huuteluun lasten kieroon kasvamisesta sanoisin, että miksei asiaa kysytä lapsilta jotka on kasvaneet aikuisiksi homo-tai lesbovanhempien kanssa? Mä tiedän kolme ja kaikki ovat heteroita, en tiedä mikä sitten on se maailmanlaajuinen tilasto...
 
"marianne"
Varmasti hyviä vanhempia.
Ei vaan jaksa ymmärtää ettei lapsen saaminen ole normaalia lesbopareille kun he eivät voi mitenkään luomusti lisääntyä. Tässä tulee jo vastaan se et mies ja nainen on luotu toisilleen. Jokatapauksessa jokainen saa olla oma itsensä. Olipa suuntautuminen mikä hyvänsä.

Mietin myös lapsen kannalta asiaa, kun häneltä puuttuu isä. Esim. päiväkoideissa ja kouluissa askarrellaan isäinpäiväkortteja. Onkohan pari miettinyt kenelle lapsi tulevaisuuadessa kortin askartelee kun ei ole sitä isää. Kuitenkin suurinosa perheistä on normaaleja heteropareja.
 
"vieras"
[QUOTE="marianne";29178295]Varmasti hyviä vanhempia.
Ei vaan jaksa ymmärtää ettei lapsen saaminen ole normaalia lesbopareille kun he eivät voi mitenkään luomusti lisääntyä. Tässä tulee jo vastaan se et mies ja nainen on luotu toisilleen. Jokatapauksessa jokainen saa olla oma itsensä. Olipa suuntautuminen mikä hyvänsä.

Mietin myös lapsen kannalta asiaa, kun häneltä puuttuu isä. Esim. päiväkoideissa ja kouluissa askarrellaan isäinpäiväkortteja. Onkohan pari miettinyt kenelle lapsi tulevaisuuadessa kortin askartelee kun ei ole sitä isää. Kuitenkin suurinosa perheistä on normaaleja heteropareja.[/QUOTE]

Joku isänpäiväkortti nyt on yks kärpäsenpaska ihmisen elämässä. Et kai tosissas väitä, että tuollaista asiaa pitäisi pohtia ennen kuin alkaa lapsia tekemään? Kyllä on päiväkodit täynnä lapsia, joiden isä ei ole missään tekemisissä heidän kanssaan tai joiden isä on kuollut. Sitten he tekevät isänpäiväkortin papalle tai sedälle tai äidille tai jättävät kortin tekemättä kokonaan. Eikä heidän maailmansa siihen kaadu.
 
:P
Mä oon oikeeti kateellinen lesbopareille. Itse olen avioliitossa miehen kanssa vaikka naisia rakastankin. Olosuhteiden pakosta. Vanhempani eivät ymmärtäisi eikä oikein kukaan muukaan. Suhteissa olen ollut naistenkin kanssa, salaa. : / ehkä seuraavassa elämässä :(
 
"vierailija"
[QUOTE="marianne";29178295]Varmasti hyviä vanhempia.
Ei vaan jaksa ymmärtää ettei lapsen saaminen ole normaalia lesbopareille kun he eivät voi mitenkään luomusti lisääntyä. Tässä tulee jo vastaan se et mies ja nainen on luotu toisilleen. Jokatapauksessa jokainen saa olla oma itsensä. Olipa suuntautuminen mikä hyvänsä.

Mietin myös lapsen kannalta asiaa, kun häneltä puuttuu isä. Esim. päiväkoideissa ja kouluissa askarrellaan isäinpäiväkortteja. Onkohan pari miettinyt kenelle lapsi tulevaisuuadessa kortin askartelee kun ei ole sitä isää. Kuitenkin suurinosa perheistä on normaaleja heteropareja.[/QUOTE]

Taas tässä päästään siihen, että mitenkäs ne heteroparit, joilla "normaali" lasten saanti ei onnistu? Nähtävästi hekään eivät saa tehdä lapsia ja jos sattuvat tekemään, niin eivät ainakaan ole yhteisiä?

Ja mietitkö myös niiden lasten kannalta, jotka ovat isänsä tai äitinsä menettäneet? Kenelle he korttinsa tekevät isän- tai äitienpäivänä? Ihan naurettavia argumentteja.

Niin kauan, kun on vanhempia, jotka kasvattavat lapsensa suvaitsemattomiksi, niin kauan löytyy myös esimerkiksi kiusaamista. Jos kotona kerrottaisiin, ettei homous ole mikään sen kummempi asia, kuin vaikka ruskeat hiukset, ei tarvitsisi pelätä, että näitä sateenkaariperheiden lapsia kiusataan sen takia että heillä on kaksi äitiä tai isää. Haloo ihmiset!
 
  • Tykkää
Reactions: Vanna
"vieras"
Mukava pari ja varmasti ovat hyviä vanhempia.
Ohjelman aikana tuli vain mieleen, kun he puhuivat tuosta että lesbojenkin tulisi saada olla naimisissa, ja että he kokevat siitä vääryyttä ja syrjintää. Ymmärrän sen, mutta maailma on täynnä vääryyttä ja epäoikeudenmukaisuutta, joten mielestäni se tahdon 2013 ei ole ykkösprioriteetti lakimuutokseksi, en sitä kyllä erityisesti vastustakkaan. Siinäpä minun ajatukset.
 
"..."
Lahjasolujen käyttö on arkipäivää heteroidenkin lapsettomuushoidoissa. Enkä ikinä ole kuullut, että kukaan kyseenalaistaisi lahjasoluja käyttäneiden heteroparien vanhemmutta ja sanoisi, että 'lapsi ei kuulu teille, koska lapsi ei ole biologisesti teidän' tai että 'lapsi ei ole teidän yhdessä tekemä, koska olette käyttäneet lahjasoluja'. En myöskään ole ikinä kuullut, että noin sanottaisiin heteroadoptiovanhemmille. Vanhemmuus on kuitenkin vähän muutakin kuin spermaa ja munasoluja.

Ja kyllä asia on niin, että yleensä naisparien vanhemmuus on tarkoin mietittyä. Ainakin minä ja mun puoliso mietittiin paljon asioita ennen lapsen hankkimista. Jopa ne isänpäiväkortit tuli mietittyä. Ja miljoona muuta paljon tärkeämpää asiaa.
 
"tiinulii"
Entäs jos tää pari eroaa ni lapsia ollaan adoptoimassa varmaan uudessakin suhteessa jotta oltaisiin "perhe".

Ja tottakai tollaisissa tilanteissa täytyy olla byrakratiaa, sehän vasta ois hupaisaa jos kaikki sais touhuta kuin huvittaa ja adoptoitas joka suhteessa toisten lapsia, ties kuinka monetta kertaa ja aina perusteellaan vaan että kyllä me ollaan niin hyviä vanhempia.
 
"vieras"
[QUOTE="vieras";29179204]Mukava pari ja varmasti ovat hyviä vanhempia.
Ohjelman aikana tuli vain mieleen, kun he puhuivat tuosta että lesbojenkin tulisi saada olla naimisissa, ja että he kokevat siitä vääryyttä ja syrjintää. Ymmärrän sen, mutta maailma on täynnä vääryyttä ja epäoikeudenmukaisuutta, joten mielestäni se tahdon 2013 ei ole ykkösprioriteetti lakimuutokseksi, en sitä kyllä erityisesti vastustakkaan. Siinäpä minun ajatukset.[/QUOTE]

Aina löytyy asia, joka on jollekin toiselle tärkeämpi, joten jos sillä perusteella vääryyksiä alettaisiin korjaamaan, ei mitään saataisi ikinä tehtyä.
 
kfkfkf
Ainoa asia joka mua häiritsi, oli se että kehitysvammaisen lapsen saanut äiti sanoo TOIVOTTAVASTI se on tyttö, "ONNEKSI se oli tyttö"

Luulis siinä kohtaa sanovan et onneksi se on terve.

MUTTA, noita jaksoja leikataan ihan miten sattuu, voi olla ettei asia ole ollut ihan niin, miten tosta jaksosta asian katsojat ymmärsi.
 
[QUOTE="vieras";29179204]Mukava pari ja varmasti ovat hyviä vanhempia.
Ohjelman aikana tuli vain mieleen, kun he puhuivat tuosta että lesbojenkin tulisi saada olla naimisissa, ja että he kokevat siitä vääryyttä ja syrjintää. Ymmärrän sen, mutta maailma on täynnä vääryyttä ja epäoikeudenmukaisuutta, joten mielestäni se tahdon 2013 ei ole ykkösprioriteetti lakimuutokseksi, en sitä kyllä erityisesti vastustakkaan. Siinäpä minun ajatukset.[/QUOTE]

Silloin voisimme unohtaa Suomen asiat kokonaan.
 
[QUOTE="määmää";29178135]Mun mielestä ne oli mukavanoloisia, ihan normaaleja vanhempia. Paremmin asiat kuin monella täällä :)

Tohon huuteluun lasten kieroon kasvamisesta sanoisin, että miksei asiaa kysytä lapsilta jotka on kasvaneet aikuisiksi homo-tai lesbovanhempien kanssa? Mä tiedän kolme ja kaikki ovat heteroita, en tiedä mikä sitten on se maailmanlaajuinen tilasto...[/QUOTE]
Asian tekee huvittavaksi se, että käyttäytymistieteen ja lastenpsykiatrian tutkimusten mukaan seksuaalivähemmistövanhempien kasvattamista lapsista ei kasva sen onnettomampia tai mielisairauksiin (tai edes ei-heteroon seksuaalisuuteen) taipuvaisempia. He, jotka väittävät lasten kasvavan homo- yms. perheissä kieroon, ovat kansakielisesti ilmaistuna ns. idiootteja, jotka eivät ole perehtyneet asiaan yhtään.

Yleensä myös huudellaan siitä, että lapsen pitää saada isän/äidin mallia. Okei, miksi vitussa. Minun lapsuudessa välillä kävin kävelyllä äidin kanssa, välillä isän. Joskus toinen laittoi ruokaa, joskus toinen. Peittelivät ja lukivat iltasatuja vuorotellen. Minä sain mallin siitä millaisia ovat rakastavaiset vanhemmat, ja saman saavuttavat seksuaalivähemmistöjenkin edustajat.

Käsittääkseni ainut "miehen malli" jota seksuaalivähemmistövanhempien kanssa kasvavat lapset eivät voi saada, on vanhempiensa heteroseksin näkeminen. Ja jotenkin toivon, ettei heteroperheissäkään esitellä vanhempien makuukamaripuuhia lapsille. Käytännössä siis edes siitä ei jäädä homo/lesboperheissä vaille, koska normaalissa heteroperheessäkään seksiä ei harrasteta lasten nähden.

Kyllä siinä on taas vaan kyse ahdasmielisestä kyyläämisestä. Hyi hitto, erilaisia ihmisiä joiden tekemiset ei vaikuta minun elämääni mitenkään, paras kun paheksun niitä varmuuden vuoksi. Ovat niin erilaisia ja kaikkea. Hyh hyh. Miksei kaikki ole kuten minä?
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Data
kty
Ainoa asia joka mua häiritsi, oli se että kehitysvammaisen lapsen saanut äiti sanoo TOIVOTTAVASTI se on tyttö, "ONNEKSI se oli tyttö"

Luulis siinä kohtaa sanovan et onneksi se on terve.

MUTTA, noita jaksoja leikataan ihan miten sattuu, voi olla ettei asia ole ollut ihan niin, miten tosta jaksosta asian katsojat ymmärsi.
Voisko olla niin, että juuri siksi ei jankuta sitä, "kunhan on terve". Näin vammaisen lapsen äitinä, se aina särähtää korvaan. Mitäs sitten, jos ei ole terve? Lähetetäänkö takaisin vai heitetäänkö susille...?
 
No vammaisen lapsen äiti nyt varmasti toivoo toisesta lapsesta tervettä, noin siis niinkun enemmän, kuin sitä että se on tyttö...

Jos mulla olis vammainen lapsi, niin seuraava lapsi vois olla vaikka tytön ja pojan risteytys, kunhan olisi terve eikä toinenkin lapsi olis vammainen. Ei kukaan mistään susille heittämisestä puhunutkaan :headwall:
 
Totta kai toivoo. Mutta silti mielestäni yhtä pätevää on heittää, oispa tyttö tai oispa terve, kuin ääni väristen _kunhan vaan on terve_. Mikä jostain syystä on yleisesti hyväksytty argumentti mutta mielestäni uppokamala.
Se otetaan, mitä annetaan.
 
Yhteistyössä