ERO ja mies vaatii huoltajuuden vko/vko!!! Itku..

Mä kritisoin ap:ta, anteeksi.

Uskon ettei viikko-viikko tule menemään läpi, mutta tiedäthän että se on yleisin on joka toinen pe-su ? että 4 yötä kuukaudessa kumminkin saisit vapaata lapsista kuukauteen?
(meillä n. 2- ja 5-v tytöt ja meillä pe-su/ke-pe joka viikko tapaamiset)
kun ylempänä puhuit että vain 2kk välein kahdeksi yöksi?

Miksi naiset lyttäävät isät eron tullen ihan alas? yhtälailla huoltajia/kasvattajia hekin ovat!

mua rupes ärsyttää tää ketju, ja se etten osaa pukea ajatuksiani fiksuksi tekstiksi joten ärh!

 

No mitäpä jos ehdotat hänelle, että siirrytte siihen suuntaan pikkuhiljaa, muttei yhtäkkiä. Toki sillä aikomuksella, että näin myös tapahtuu. Yksivuotiaalle tuollainen on liikaa, ja sano, että isäkin sen toki varmaan ymmärtää, mutta pikkuhiljaa rakennatte sitä kohti. Siinä ajassa ehditte kumpikin vähän tasoittua, ja sinusta vk-vk ei kuulosta enää niin kauhealta, ja toisaalta mies ei ehkä vaadi sitä niin kiivaasti.

Kiitos hyvästä ideasta, voisin ehdottaa! Mutta tähänkin tiedän, että mies vaatii kirjallisena ja jonkun päivän, milloin tämä tapahtuu. Kyllä on mennyt hankalaksi asiat Haluaisin vaan oman mieheni takaisin ja olla lasten kanssa..koko perhe.

Miehellä on ainakin 2 kertaa ollut jotain säätöä ja pettämistäkin, eli ei sekään enää kauheen kiinnostunut ole minusta vaimona. Mutta oikeasti minusta tuntuu siltä että uhkailee vain tuolla vko/vko jutulla koska tietää että en silloin lähde täältä. Toisaalta voin veikata, että jos lapset menis hälle viikoksi, se ois max. 2 päivää niin palauttaisi ne mulle

Oon ehottanu parisuhdeterapiaa ja perheneuvolaa mutta mies ei lähde puhumaan meidän asioista mihinkään. Paras ratkaisu tähän ois tietenkin se, että ei erota mutta mä en enää jaksa Ilman miestä ois niin paljon helpompaa, se tuo vain negatiivista ilmaa kotiimme

 

Mä kritisoin ap:ta, anteeksi.
Miksi naiset lyttäävät isät eron tullen ihan alas? yhtälailla huoltajia/kasvattajia hekin ovat!

Siksi, että ne isät ovat olleet ap:n ukon kaltaisia eli eivät ole olleet yhtälailla huoltajia ja kasvattajia tähänkään asti. Miten niistä sitten yhdessä yössä sellaisia kuoriutuisi?

Ap:n viestistä kuultaa selkeästi läpi huoli lapsistaan, eikä missään nimessä kosto miehelle. Juuri toisin päin on ap:n miehen asenne eroon.

 

Mä kritisoin ap:ta, anteeksi.

Uskon ettei viikko-viikko tule menemään läpi, mutta tiedäthän että se on yleisin on joka toinen pe-su ? että 4 yötä kuukaudessa kumminkin saisit vapaata lapsista kuukauteen?
(meillä n. 2- ja 5-v tytöt ja meillä pe-su/ke-pe joka viikko tapaamiset)
kun ylempänä puhuit että vain 2kk välein kahdeksi yöksi?

Miksi naiset lyttäävät isät eron tullen ihan alas? yhtälailla huoltajia/kasvattajia hekin ovat!

mua rupes ärsyttää tää ketju, ja se etten osaa pukea ajatuksiani fiksuksi tekstiksi joten ärh!

Puhuin, että kerta vko yön yli ja 1-2 kertaa/kk. Eli yhden kerran viikossa yhdeksi yösksi plus lisäksi 1-2 kertaa kk vlopuksi. Mutta olen kyllä sanonut että mielummin vaikka joka vko 2 vrk kuin joka toinen vko. Eikä ole tarkoitus lytätä häntä, haluaisin että hän on onnellinen ja voi hyvin, en ikinä tekisi lapsilleni sitä että alkaisin pelaamaan tällä asialla! Minun nähtävissä olevilla tunnusmerkeillä voin sanoa, että tuo vko/vko on ihan järjetön idea!

 

Ilmeisesti mies ei kuitenkaan halua ensisijaisesti eroa? ilmoita sille jonain aamuvuoroviikkona etta sinä häivyt nyt vaikka 3-4 päiväksi, että pärjäile! Voipi olla että miestä sen jälkeen ei paljon kiinnostaisi enää vko-vko systeemi...

 

Ilmeisesti mies ei kuitenkaan halua ensisijaisesti eroa? ilmoita sille jonain aamuvuoroviikkona etta sinä häivyt nyt vaikka 3-4 päiväksi, että pärjäile! Voipi olla että miestä sen jälkeen ei paljon kiinnostaisi enää vko-vko systeemi...

Oon miettiny jotain tällaista mutta musta ei kertakaikkiaan ole siihen. Mies ois pahalla päällä ja ihan pulassa lasten kans..ja lapset siitä kärsisi. Toisekseen lapsilla aukeaa päiväkoti vasta puol7 ja miehen pitää olla töissä jo 5.30.

Jos häipysin vlopuksi jonnekkin niin se tulis ihan hulluksi. On myös todella mustasukkainen (juontuu varmaan omista pettämisistä?) ja tiedän et mummu hoitaisi lapsia...ja mä haluan ite viettää aikaa niiden kanssa vloput ku arkipäivät olen töissä.

 

Mä tein lasten isäni kanssa ollesani kaiken - mies ei evääkään liikauttanut.
Eron jälkeen hänestä kuoriutui iskä kahdelle prinsessalle, ja mitä ihanin.
Olen siis tosi onnellinen että ollaan erottu ja nyt lapsilla on erikseen kaksi onnellista ja tasapainoista huoltajaa.

 

Enkä osaa sanoa, haluaako se erota. On usein sanonut että haluaa, mutta tosipaikan tullen itkee kuin pikkuvauva että ei halua.

 

Kyllä ne isitkin handlaa kun niiden on pakko. Oleellista on olla tarkistelematta, neuvomatta, jopa ehkä vastaamatta tyhmiin kysymyksiin (kuten minkä kokoisia vaippoja tää meidän lapsi käyttää?).

Erotilanteet joissa joudutaan päättämään lasten ''jakamisista'' ovat aina ihan hirveitä. Oleellista on olla hirveän rehellinen itselleen, ja muistaa, ettei huono puoliso ole automaattisesti huono isä. Oma kipu ei tarkoita että lapsiin sattuisi sama asia myös, tai että heidän velvollisuutensa olisi parannella toisen vanhempansa haavoja.

Kipu hellittää. Ajan kanssa. Hitaasti, mutta varmasti. Erotilanteessa jos milloinkaan konkretisoituu se, etteivät lapsemme ole omaisuuttamme.

 

Kahden vanhimman lapsen kohdalla vko-vko -asuminen sopii jo hyvin. Pienempien kohdalla mahdollisimman usein lyhyempiä tapaamisia esim: 2 yötä isällä, 3 äidillä -rytmillä. Yritä ap erottaa vanhemmuus ja teidän parisuhde. Kun eroatte, sinä et enää ole päättämässä, kuka lapsiasi hoitaa heidän ollessa isällään. Se voi olla isä, mummi tai joku palkattu hoitaja. Se vaan on se hinta, joka erosta on maksettava.

Itse olin salamajätetty ja petetty osapuoli, ja on ollut pitkä tie kasvaa tähän erovanhemmuuteen. Itseäni en ole voinut ajatella yhtään vaan kaikki ratkaisut on tehty lasten ehdoilla. Omat kipuni olen sitten käsitellyt muuten kuin lasten kautta. Ja nyt siis lapset ovat pari vuotta asuneet vuoroviikoin. Ensin tehtiin puolen vuoden tapaamissopimus, jonka jälkee lisättiin tapaamisia. Sen jälkeen vielä kaksi ennen kuin siirryttiin täysin vuoroviikkoon. Lapsilla on oikeus molempiin vanhempiin ja ainoa oikea tapa olla vanhempi ei ole se sinun tapasi vaan miehellä voi olla oma tapansa, mutta ihan yhtä hyvä kuin sinun.

 

Mäkin erosin ja en myöskään ollut lapsesta ollut erossa. Ja poika meni viikko/viikko systeemiin. Mikä mä olen sanomaan, että lapsella on vähempi oikeus toiseen vanhempaansa. Toivottavasti et sinäkään.
Alku oli kamalaa, myös lapselle. Nyt poika ollut 1.5v näin ja on ihan tasapainoinen ihmistaimi ja olen jopa oppinu nauttimaan lapsettomasta viikosta.
Mutta kostoksi tuota ei saa kukaan tehdä

 

[QUOTE="vieras";27913666]Kahden vanhimman lapsen kohdalla vko-vko -asuminen sopii jo hyvin. Pienempien kohdalla mahdollisimman usein lyhyempiä tapaamisia esim: 2 yötä isällä, 3 äidillä -rytmillä. Yritä ap erottaa vanhemmuus ja teidän parisuhde. Kun eroatte, sinä et enää ole päättämässä, kuka lapsiasi hoitaa heidän ollessa isällään. Se voi olla isä, mummi tai joku palkattu hoitaja. Se vaan on se hinta, joka erosta on maksettava.

Itse olin salamajätetty ja petetty osapuoli, ja on ollut pitkä tie kasvaa tähän erovanhemmuuteen. Itseäni en ole voinut ajatella yhtään vaan kaikki ratkaisut on tehty lasten ehdoilla. Omat kipuni olen sitten käsitellyt muuten kuin lasten kautta. Ja nyt siis lapset ovat pari vuotta asuneet vuoroviikoin. Ensin tehtiin puolen vuoden tapaamissopimus, jonka jälkee lisättiin tapaamisia. Sen jälkeen vielä kaksi ennen kuin siirryttiin täysin vuoroviikkoon. Lapsilla on oikeus molempiin vanhempiin ja ainoa oikea tapa olla vanhempi ei ole se sinun tapasi vaan miehellä voi olla oma tapansa, mutta ihan yhtä hyvä kuin sinun.[/QUOTE]

Samaa mieltä. Kirjottajan kanssa. Ja saman kokenut

 

Kiitos herättävistä vastauksista!! Nyt veti hiljaseksi, mietteliääksi. En voi millään uskoa, että mies muuttuisi niin radikaalisti eron tullessa, ainakaan pysyvästi. Tämänhetkinen asenne lapsia kohtaan on harvoin positiivinen, useimmiten "menkää pois!" -tyylinen ja minusta se ei ole hyvöö vanhemmuutta. Mulla sydän itkee kun lapset kerjää huomiota isältään, ja kun ei sitä saa niin koittavat kaikin (myös huonoin) keinoin saada. Voisko se muuttua? Kauheeta ois ajatella että ne viikon ois keskenään..ihan kauheeta! tylsistyneenä telkkarin vahtaamista, ei ulkoilua eikä mitään virikkeitä..! En tiiä miten se menee mut tällainen ajatus on ehdottomasti ykkösenä.

 

SUURIN IHMETYS! Jos mies kokee että hänestä olisi vko/vko -huoltajuuteen, MIKSI ei voisi nyt "toteuttaa" sitä ja alkaa olla lasten kanssa??! Ei loppupeleissä ole halunnut erota ja pyytää mahdollisuuksia. Tuntuu tosiaan että on hoksannut vaan keinon, millä pitää minut täällä? Miten se yhtäkkiä haluais ja jaksais niin paljon kun ei jaksa nyt mitään.

 

Kiitos herättävistä vastauksista!! Nyt veti hiljaseksi, mietteliääksi. En voi millään uskoa, että mies muuttuisi niin radikaalisti eron tullessa, ainakaan pysyvästi. Tämänhetkinen asenne lapsia kohtaan on harvoin positiivinen, useimmiten "menkää pois!" -tyylinen ja minusta se ei ole hyvöö vanhemmuutta. Mulla sydän itkee kun lapset kerjää huomiota isältään, ja kun ei sitä saa niin koittavat kaikin (myös huonoin) keinoin saada. Voisko se muuttua? Kauheeta ois ajatella että ne viikon ois keskenään..ihan kauheeta! tylsistyneenä telkkarin vahtaamista, ei ulkoilua eikä mitään virikkeitä..! En tiiä miten se menee mut tällainen ajatus on ehdottomasti ykkösenä.

Tietämättä miehen käytöksen taustoja, saattaahan olla että hänestä eron myötä kasvaisi vastuuta ottava ja eri tavalla osallistuva isä, mutta häneltä täytyy löytyä siihen tahtoa.
Itse olen läheltä seurannut huoltajuustaistelua, lapsen näkökulmasta. Alkoholisoitunut ja väkivaltainen isäni haki kolmen lapsensa yksinhuoltajuutta puhtaasti kiusatakseen äitiäni, tietäen ettei selviytyisi lastensa huollosta yksin, mutta se oli toissijainen asia. Huoltajuus meni toki äidillemme ja vielä tänäkin päivänä isämme näkee asian niin, että häntä syrjittiin huoltajuuspäätöksessä sukupuolensa tähden.

Medän kohdallamme viikko-viikko-järjestely olisi ollut katastrofi. Kärsimme isämme alkoholinkäytöstä valtavasti ja moinen järjestely olisi ollut ehdottomasti meille vain haitaksi. Viikonloppukin isän luona oli usein hankala kestää.
Näitä päätöksiä tehdessä pitäisi ehdottomasti lähteä aina lapsista. Jos vanhemmuus on ollut lähinnä vain toisen vanhemman kontolla alusta alkaen toisen vanhemman lusmuillessa vastuustaan, tuskin tästä lusmusta välittömästi eron tultua sukeutuu osallistuvaa vanhempaa.

 

Ihanaa kun muutama on osannut pukea kirjoitukseksi sen mitä ajattelin, kiitos !

 

Tietämättä miehen käytöksen taustoja, saattaahan olla että hänestä eron myötä kasvaisi vastuuta ottava ja eri tavalla osallistuva isä, mutta häneltä täytyy löytyä siihen tahtoa.
Itse olen läheltä seurannut huoltajuustaistelua, lapsen näkökulmasta. Alkoholisoitunut ja väkivaltainen isäni haki kolmen lapsensa yksinhuoltajuutta puhtaasti kiusatakseen äitiäni, tietäen ettei selviytyisi lastensa huollosta yksin, mutta se oli toissijainen asia. Huoltajuus meni toki äidillemme ja vielä tänäkin päivänä isämme näkee asian niin, että häntä syrjittiin huoltajuuspäätöksessä sukupuolensa tähden.

Medän kohdallamme viikko-viikko-järjestely olisi ollut katastrofi. Kärsimme isämme alkoholinkäytöstä valtavasti ja moinen järjestely olisi ollut ehdottomasti meille vain haitaksi. Viikonloppukin isän luona oli usein hankala kestää.
Näitä päätöksiä tehdessä pitäisi ehdottomasti lähteä aina lapsista. Jos vanhemmuus on ollut lähinnä vain toisen vanhemman kontolla alusta alkaen toisen vanhemman lusmuillessa vastuustaan, tuskin tästä lusmusta välittömästi eron tultua sukeutuu osallistuvaa vanhempaa.

Kiitos vastauksesta. Miehelläni ei ole alkoholiongelmia, onneksi! Tämä on niin tunteiden vuoristorataa..jos mieheni alkaisi osallistumaan eron tullessa, siis että hänestä kuoriutuisi isä, on todella epätodennäköistä minun silmissäni. Mutta jos näin tapahtuisi, haluaisin varmaan heti palata yhteen!!?? Rakastan miestäni, ainoa on tämä miinus että hän on koko ajan "pois peleistä". Siis poissa kotoa tai muuten muissa maailmoissa (nukkuu, lukee, pelaa, kuntoilee, keskittyy telkkariin).

Mies on vihainen tästä asiasta ja on jopa uhannut valehtelevansa minun olevan väkivaltainen, jotta saa tahtonsa huoltajuudessa läpi

 

Kyllä ne isitkin handlaa kun niiden on pakko. Oleellista on olla tarkistelematta, neuvomatta, jopa ehkä vastaamatta tyhmiin kysymyksiin (kuten minkä kokoisia vaippoja tää meidän lapsi käyttää?).

Erotilanteet joissa joudutaan päättämään lasten ''jakamisista'' ovat aina ihan hirveitä. Oleellista on olla hirveän rehellinen itselleen, ja muistaa, ettei huono puoliso ole automaattisesti huono isä. Oma kipu ei tarkoita että lapsiin sattuisi sama asia myös, tai että heidän velvollisuutensa olisi parannella toisen vanhempansa haavoja.

Kipu hellittää. Ajan kanssa. Hitaasti, mutta varmasti. Erotilanteessa jos milloinkaan konkretisoituu se, etteivät lapsemme ole omaisuuttamme.

Voisko tän jotenkin kehystää?

 

Kiitos vastauksesta. Miehelläni ei ole alkoholiongelmia, onneksi! Tämä on niin tunteiden vuoristorataa..jos mieheni alkaisi osallistumaan eron tullessa, siis että hänestä kuoriutuisi isä, on todella epätodennäköistä minun silmissäni. Mutta jos näin tapahtuisi, haluaisin varmaan heti palata yhteen!!?? Rakastan miestäni, ainoa on tämä miinus että hän on koko ajan "pois peleistä". Siis poissa kotoa tai muuten muissa maailmoissa (nukkuu, lukee, pelaa, kuntoilee, keskittyy telkkariin).

Mies on vihainen tästä asiasta ja on jopa uhannut valehtelevansa minun olevan väkivaltainen, jotta saa tahtonsa huoltajuudessa läpi

Tuo viimeinen virke... Ei hyvänen aika Suosittelen sinua varmistamaan selustasi miehen kanssa, äänitä vaikka näitä uhkauksia.
Kyllä näiden kertomiesi asioiden perusteella voi hyvällä syyllä suositella teille eroa...

 

[QUOTE="vieras";27913666]Kahden vanhimman lapsen kohdalla vko-vko -asuminen sopii jo hyvin. Pienempien kohdalla mahdollisimman usein lyhyempiä tapaamisia esim: 2 yötä isällä, 3 äidillä -rytmillä.[/QUOTE]

Sisaruksia ei eroteta toisistaan.

 

Tuo viimeinen virke... Ei hyvänen aika Suosittelen sinua varmistamaan selustasi miehen kanssa, äänitä vaikka näitä uhkauksia.
Kyllä näiden kertomiesi asioiden perusteella voi hyvällä syyllä suositella teille eroa...

Ei nyt mielestäni mitenkään kovin vaarallinen uhkaus. Yritän tässä vaan todeta, että ihminen voi seota erosta aika pahasti. Tai minä ainakin käyttäydyin eron lävähdettyä yllättäen silmille tavalla, josta en ole erityisen ylpeä. Vannoin mm. lasten isälle, ettei tämä tule koskaan enää näkemään lapsiaan. Enkä ymmärtääkseni ole ainoa, joka on toiminyt ei niin järkevästi erotilanteessa. Aika nopeasti sitä kuitenkin tajuaa todellisuuden ja lasten parhaan. Vuoroviikoin mennään nyt meilläkin. On ihan ymmärrettävää, että eron uhatessa ap:n exä voi olla "vähän" pois tolaltaan.

 

Sisaruksia ei eroteta toisistaan.

En nyt tuota vieraan esittämää ehdotusta näkisi sisarten erottamisena. Olisivathan sisarukset suurimmaksi osaksi aikaa yhdessä. Voisi olla vanhemmillekin helpompaa, että joskus olisikin vain kaksi lasta huollettavana.

 

Mies on vihainen tästä asiasta ja on jopa uhannut valehtelevansa minun olevan väkivaltainen, jotta saa tahtonsa huoltajuudessa läpi

Ihan ensinnäkin rauhoitu. Yksikään lastenvalvoja ei suostu viikko-viikko-järjestelyyn noin pienten lasten kanssa, etenkään jos se edellyttäisi lapsille päiväkodin yms vaihtoa. Liikaa muutoksia kerralla, ei mene läpi. Toisekseen, kyllä siellä valvojan juttusilla sitten tulee ilmi noi kertomasi seikat, mm. tuo lainaamani pätkä. Jos miehellä ei ole mitään todisteita sinun väkivaltaisuudestasi, niin jos valvoja ei satu olemaan aivan taliaivo, näkee hän tuosta läpi. Sun pitää vaan jämptisti pitää pääsi ja olla sortumatta miehen uhkailujen tai vaatimusten alle. Sinä olet lapset tähänkin asti hoitanut ja tunnet heidät parhaiten.

Tosiaan ei se, että sinuun sattuu uusi elämäntilanne tarkoita sitä, että lapset tuntisivat tai kokisivat samoin. Isästä saattaa ihan oikeasti tulla isä, kun joutuukin huolehtimaan itsestään + lapsista + kodista tai sitten homma kaatuu alkuunsa ja lapset jäävät kuitenkin sulle. Aika vain näyttää ja miehen oma käytös. Vanhempien lasten kanssahan voi jo asiasta keskustella, että mitä he haluaisivat, vaikka ei heidän mielipiteitään vielä kuunnellakaan.

Joka tapauksessa kovasti tsemppiä, kyllä mun korviin kuulostaa nyt siltä, että ero on ihan oikea ratkaisu. Sitten jos mies tuosta "aikuistuu" ja alkaa oikeasti isäksi, niin sitten voitte keskustella yhteiselämän jatkamisesta. Nyt kuitenkin pieni aikalisä on paikallaan, niin saatte molemmat miettiä mitä elämältänne haluatte.

 

[QUOTE="vieras";27913962]Ei nyt mielestäni mitenkään kovin vaarallinen uhkaus. Yritän tässä vaan todeta, että ihminen voi seota erosta aika pahasti. Tai minä ainakin käyttäydyin eron lävähdettyä yllättäen silmille tavalla, josta en ole erityisen ylpeä. Vannoin mm. lasten isälle, ettei tämä tule koskaan enää näkemään lapsiaan. Enkä ymmärtääkseni ole ainoa, joka on toiminyt ei niin järkevästi erotilanteessa. Aika nopeasti sitä kuitenkin tajuaa todellisuuden ja lasten parhaan. Vuoroviikoin mennään nyt meilläkin. On ihan ymmärrettävää, että eron uhatessa ap:n exä voi olla "vähän" pois tolaltaan.[/QUOTE]

Jäi uhkaukseksi tai ei, itse varmistaisin kuitenkin selustani ja suhtautuisin kuitenkin tietyllä vakavuudella tuollaisiin uhkauksiin. Vaikka valtaosa luultavasti tulee ajan kanssa järkiinsä ja tuollaiset uhkailut menevät erokriisin piikkiin, ei ihmisestä voi kuitenkaan koskaan tietää.

 

Olen samankaltaisessa suhteessa kuin sinä, mutta päätin ottaa aikalisää. Lue bloggini Kun ero mieityttää... Kenties sinulla on oikeasti sama tilanne? Omat syyni tähän olivat juuri ne kuin sinulla: ei osallistu ja on itsekäs. Useampi lapsi ja kaikki yhden harteilla. Haluan toisen oppivan, antaa mahdollisuuden kaikille. Ja jos sinulla on selkeästi ero tulossa, niin painota miehen harrastusta. Minua on ainakin aina risonnut se, että mies on asettanut omat tarpeet lasten tarpeiden edelle. Ja tämä on asia, jota viranomaiset eivät hyvin katso. Jep, jos halua harrastaa, niin ok, mutta poissa olo pitää lapsille korvata läsnäololla eikä huutamalla sohvalta kommentteja. Ja ennen kaikkea se ei voi olla lapsia tärkeämpi.
Minulla puoliso oli töykeä eikä uskonnut mitään, mitä sanoin. Suoraan tunteistani puhuminen sai palautteeksi "mitä vollotusta täkin on". Kun sitten sain tarpekseen, loppui töykeys. Kenties sinullakin loppuisi ne uhkaukset kun hän tajuaisi, että olet oikeasti tosissa.