Esikoinen vuodelle 2014

Korjattu Maicy :) toivottavasti saadaan sulta pian hyviä uutisia! Niin ja sun aikaisempaan kysymykseen, ei haise miltään, tai siis ainakaan pahalta alapää joten en tiiä...

Iiida joo kyllä kahdessa kierrossa olen bongannut oviksen, toinen oli kp17 ja toinen kp18. Sekä tikuilla, että clearbluella. En tiiä näyttääkö ne plussaa vaikka ei kunnolla ovuloisikaan!? Mustakin kuulostaa typerältä että ei vaikuttaisi raskautumiseen! No odotan nyt vaan että vuosi tulee täyteen ja pääsen lapsettomuustutkimuksiin!

Lääkärissä nyt siis käyty. Ei oikein ottanut mitään kantaa näihin mun kipuihin, minkä takia siis menin sinne! Tosi outoa. Sisätutkimus näytti hyvältä, pissanäyte oli puhdas, menee kuitenkin vielä tutkittavaksi enemmän. Muita testejä ei sitten ottanutkaan. Olisin toivonut raskaustestiä verestä :D en kehannu pyytää. Multa otettu just klamydia, tippuri, papa ja tsh joten ne pitäs olla ok. Ei mikään ole muka vialla. Kyllä se endometrioosi korttia vähän väläytteli, mutta sanoikin että näkyy vasta sitten siellä laparoskopiassa. Oli kyllä ihan mukava nainen. Oli aidon oloisesti pahoillaan keskenmenosta ja vuodosta. Tuloksena nyt sitten uusi terolut resepti kourassa ja annos 1x2 kp 15-24. Ei oikein pitänyt siitä että mä söin nyt väärinä päivinä sitä:D ja sanoi että on syötävä kp 15 vaikka ei ovis ole tullut. Mä en jotenkin nyt vaan jaksa uskoa että se on hyvä juttu, mutta no pilataan nyt ensi kierto sitten taas niillä. Sanoi että käytä kaksi kuukautta ja sitten soita aika omalle lääkärille jos ei raskautta näy. Oli vahvasti sitä mieltä että vuoto on hormonaalista.

Kaikista pelottavinta tässä oli se, että mun tiedoissa luki siellä että vuonna 2006 on tehty lääkkeellinen raskauden keskeytys!!!! Mitä persettä, ei mulle sellasta ole tehty. Ainakaan että mä tietäsin! En kuollaksenikaan muista että olisin oikeesti käynyt edes lääkärissä kyselemässä tosta jälkiehkäisystä. Sanoin ottaneeni kerran sellaisen, mutta hain sen kyllä ihan suoraan apteekista vaan. Sitä ne kaikki mua hoitaneet lääkärit on nyt tuijotelleet siellä ja varmaan ajattelee etten sen takia tule raskaaksi tai jotain... Vaikka eihän se taida ees vaikuttaa.

Noh nyt vaan odottelemaan menkkoja. Voisin kuvitella että nekin venähtää tässä kierrossa tonne kp 40 paikkeille. Pitkät pari viikkoa tulossa taas.
 
Hui, aikamoinen shokkiylläri Liljalla :O Mistä ne voi ylipäänsä muutes tietää että olet käyttänyt jälkiehkäisyä 2006? Vai jouduitko sen vuoksi käymään lääkärillä? Apteekistahan niitä tosiaan ilman reseptiä saa, turvauduin niihin itsekin muistaakseni vuonna 2008.

Minua on oikeasti alkanut epäilyttää tämä oireilu, voisiko kaikki kuitenkin johtua siitä raskaus&imetys Multivitasta??? En ole vielä asiaa googlaillut mutta täytynee ruveta etsimään tietoa.. Kp on tänään 39, tädistä ei mitään havaintoa, rinnat jatkaa kipeilyä ja valkovuotoa lorahtelee. Tänään en testannut mutta huomisaamuna on jo kyllä pakko taas testata.

Maicylle tsemppiä ja rutistuksia vaikka epäselvähän tuo tilanteesi vielä taitaakin olla. Jospa kuitenkin olisi muuta kuin menkkoja, toivotaan :rolleyes:
 
Boch siis en ole käynyt lääkärissä jälkiehkäisyn takia. Se oli jotenki diagnoosinumerona siellä ja varmaan merkitty väärin tai jotain. En silti ymmärrä. En ees muista oliko se vuonna 2006 ku otin sellasen. Mä en pysty syömään noita raskausvitamiineja kun laattaan melkeen heti sen jälkeen. En oo koskaan oksentanu mutta tulee niin huono olo. Oon yhdistäny sen rautaan jota niissä on, mut tuskin nyt muuta aiheuttavat!?
 
Lilja tsemppiä noiden mysteerivuotojen kanssa. itse kärsin niistä viimesyksynä myös eikä lääkärit oikein ottaneet tosissaan kantaa, lopulta pääsin asiakkaaksi yliopistollisen sairaalan naistentautienpolille jossa oon nyt käynyt parin kk välein kontrolleissa. Mulla primolut (vahvempi kun terolut) tasoitti pitkät kierrot ja poisti tiputteli/välivuodot kun söin sitä 3kk, nyt oli ensimmäinen kierto ilman lääkettä ja se oli melkein normaalimittainen 35 päivää eli 5päivää tuli menkat "myöhässä". Eli suosittelen että käytät nyt ton kaks kuukautta sitä lääkettä kuten lääkäri määräsi, vaikka sitten estäisi sen ovulaation mutta kuitenkin se varmasti tasoittaa hormonitoiminnan. Toivottavasti kyse on vain siitä, eikä endometrioosista, sitä välillä olen itse itsellenikin diagnosoinut. No Tsemppiä sulle kauheesti!

Ainiin ja mulle voi tosiaan päivittää kp3/30 eli uusi kierto lähti käyntiin vaikka menkat myöhässä olivatkin. =)
 
Evaparadise kiitti :) näin olisi ainakin tarkoitus syödä :) kyllä mä nyt 2 kuukautta pystyn ! Ja voi oikeasti auttaakin, mutku haluun kaiken tapahtuvan nyt ni oon tämmönen hätähousu :D tarkoitus kovasti on, mutta kiva kuulla että joku on selättänyt tämänkin :) lohduttavaa. Tietysti mä rukoilen täällä parhaillaan et jos oisinkin nyt raskaana. Menin lukemaan näitä saamarin keskustelupalstoi ja joillain on ollut tollasta runsasta kiinnittymisvuotoa ja vauva tullut. Nyt alkanut vähän paleltaa ja vatsaa nippailee. Tietty se perus menkkakipu on ja pysyy edelleen. Täällä taas siis noustaan korkeemmalle ja korkeemmalle kunnes viikon päästä menkat ryöpsähtää käyntiin. Sit ollaan taas kuopan pohjalla. Harmin paikka että sulla taas päättyi pettymykseen kierto :/ te kyllä jo ansaitsette oman vauvelin noilla yrityskuukausilla!
 
Heippa kaikille ja halaukset uuteen kiertoon menneille :hug:

Onpas lilja omituisia noi sun vuodot, toivon todella että saat ne selvitettyä! kerro sitten mitä sanottiin lääkärissä noista. tsemppiä. :)

Mulla pitäis lyhyimmön kierron (33) mukaan alkaa menkat, ei oo minkäänlaisia menkkafiiliksiä. Vatsa on ollut kipeä mutta eri tavoin nipistellyt ja vihlonut sekä oon ollut useana päivänä huonovointinen, siis maha sekaisin ja yleinen pahoinvointi usein päällä. Rinnat hiukan kipeät, mutta ei merkittävän paljon. Maha myös pömpöttää koko ajan ja onkin ollut stretsifarkut ettei kiristä :D odottelen innolla tulevaa, ostin kolme r-testiä, kaks halpista ja yks viikkonäytöllinen cb :)
 
Hyvä Lilja et menit käymään siel gynellä :) Toivottavasti noihin sun välivuotoihin tulis jotain tolkkua ja saatais kierto normalisoitua :) tietty kurjaa kun joutuu yksärillä käymään ja on nii sikamaisen kallista. Mieluusti sit tietty haluais et sais rahoilleen vastinetta, mut mitäpä tälle nykyajalle voi... Mä luokittelen kans itteni noihin hätähousuihin, kaikki pitäs tapahtua tässähetinyt ja jos ei tapahdu ni sit on vähintäänki maailmanloppu :D Ja siis tää on mulla ihan missä tahansa aiheessa mitä haluan.

Maicylle nyt peukut pystyssä et ois sitä itseään :heart:

hopess, tääl kans menossa ny dpo 8 (joo, olen edelleen hiljaisissa haaveilijoissa, mut tarttee pitää silti laskua ;) ) ja tuntuu et aika matelee... :headwall: Mä vaan niin toivoisin et se ihme tapahtuis, et välttyisinki siltä leikkauspöydältä mut kaipa se mun tieni sinne vie.

ON: täällä tissit nyt niin kipeät, et eilen illalla ku mentiin nukkumaan ja koitin mennä mahalleni ni eipä käynykkää enää yhtää nii ketterästi. Nyt on kyllä eri tavalla kipeet, oikeesti ihan sattuu jos vähänkää koskee ja hiukan pistelee ja kutisee... Lauantaina sit olikin semmonen 15-30min kestävä viiltävä kipu oikeella puolella tos umpparin kohtaa ja olin ihan varma et ny se on menoa et se kysta on revenny. Sen vert ikävästi pisti et menin sohval pötköttää ja se sit tosiaan kesti sen tietyn ajan ja sit loppu, onneks. Voiko mulla kroppa tosiaan olla näin sekasin vai voiskohan mulla olla toivoa sit kuitenki. Jotenkaa millään tavalla ei haluais luoda sitä uskoa, koska oon ny ihan asennoitunu siihen leikkaukseen ja koitan vaan tähdätä katseen kevääseen. Mut mist täst elämäst koskaan tietää, kyl se niin monet kerrat on yllättäny, niin hyväl ku huonollaki tavalla...
 
Hopess, voiko se oikeesti tuntua tossa umpparin kohtaa? Mul heti ekana tuli mieleen et noni, nyt sit tosiaan se kysta otti ja repes, how nice - lääkärireissu edessä. Mut sitkun meniki ohi ni heräs just samanen ajatus ku sulla... Sillon oli dpo 6 et sinällään voiski olla. Sanotaanko näin et en oikeen tie et mimmoset fiilikset täs ny on, jotenki kauheen epätodelliset..
 
Mulla vain vuoto jatkuu edelleen, onneksi jo huomattavasti vähentynyt eikä kipujakaan enää pahemmin ole. Ja nyt onkin sitten pahimmasta murheen alhosta selvitty ja kyllä me vielä vaan eteenpäin pusketaan, eli uutta yritystä taas viikon päähän! :) Täältä mä olen positiivista energiaa käynyt välillä ammentamassa, teidän juttuja on tosi kiva lueskella, ja jotenkin tulee jännättyä kaikkien muidenkin, eikä vaan itsensä puolesta. Monella kun tuntuu olevan niin jännittävät hetket käsillä!
 
Huh, pakko vähän avautua taas :ashamed:
Tämä tissikipuilu on minulle niin uusi ja erikoinen tuntemus, että käytännössä olen jo varma olevani raskaana.. Jos aamutesti on negatiivinen niin itku tulee kyllä varmasti :(

Jos / kun uuteen kiertoon joudun niin varmasti käyn clomi-kuurin hakemassa, resepti mulla jo on. Olisi ollut vaan niin ihanaa onnistua luomuna..
Multa voi muutes ottaa TJOT-merkinnän pois (en saa punatekstiä toimimaan), kyllä tästä on leikki ollut kaukana jo pidemmän aikaa :LOL:
 
Kiitoksia kaikille kannustaneille!! :) Tulee paljon parempi olo kun saa tukea toisilta!

Yritän vastata jokaiselle henk. koht. mutta kännykällä vielä liikenteessä niin on vähän vaikeaa. Perjantaina taas omalle koneelle. :)

Diadora: Harmi että joutuu hieman odottamaan mutta sulla on hyvät suunnitelmat sille ajalle! Ja häätkin tulossa. :) Ihanaa! Koitahan jaksaa.

Iiida: Toiv. vuotosi loppuu ja pääset ovista bongailemaan! Toivotaan että se sieltä tulee! :)

Lilja: Siis mitä ihmettä! Tuossa on kyllä jo niin paha kämmi käynyt että. siellä on todennäkösesti toisen ihmisen teksti! Mitä ne sano siihen et ilmotit että et oo tuota keskeytystä tehnyt?? Huh. Tuostahan voisi nostaa jo äläkän.. toiv. selviää ja toiv. tuo kuuri auttaa nyt jatkossa!!

Bosch: Mä käytän kans tuollaista mama vitamiinia ja en oo kyllä aatellu et johtuis mitkään oireet niistä. Tai siis ei oo käynyt pienesä mielessäkää. :) Tsemppiä nyt ja toivon oikein kovasti että plussa pärähtää sinulle testiin!!!

Evaparadise: Pahoittelut uuteen kiertoon joutumisesta! Tod.näkösesti tullaan perästä.. jospa plussaisit seur. kierrosta! :)

Puutarhassa: Pidetään peukkuja ettei menkat ala sinulla ollenkaan! :)

Neinäsä: Toiv. oli kiinnittymiskipua sinulla!!! :) :) Kuulostaa hyvältä se nimittäin! ;)

SinSin: Hieno asenne sinulla! Toiv. vuoto loppuu ja pääset kunnolla uuteen kiertoon ja ovista bongaileen. :)

On: nonih, eilen ei tullut siteeseen kuin hyvin hentoinen pieni tuhru. Aamusta taas kun vessassa kävi niin vanhaa rusehtavaa vuotoa tuli paperiin. Kohdunnapukka edelleen samoin kuin eilen. Mitä ihmettelen myös on se, että normaalisti kun menkat niin kohdunnapukka todella kipeä. Tai siis jos siihen koskee niin se sattuu ja juilii muualle. Nyt ei mtn. :O R-testiä en tehnyt kun ajattelen nyt sen kiinnittymisvuotona ja testaan vasta torstaina eli dpo13 jos nyt ei hanat aukea kunnolla. Kp28/22-27. dpo11!!!!! Pisin kierto ikinä!!! :D voi ihminen olla iloneeen! Vielä siis ei kylää raskautta kärsi hehkuttaa mutta toiveet kyllä nousee! Normaalit menkkakivutkin on poissa! Ainakin vielä toistaiseksi!!

TSEMPPIÄ nyt vielä kaikille!! :)
 
maicy, ihan hyvältähän sulla kuulostaa! Toivottavasti on torstaina syytä juhlaan :)

Omaan liuskaan ei tullut taaskaan mitään :'(
(paitsi ehkä super-hyper-röntgenkatseella joku viivanpaikka mutta sitä ei lasketa..)

Joko saa v*tuttaa, saahan?
 
Maicy kyllä sulla nyt on tärpännyt :D pakko olla. Toi sun tilanne on nyt niin eri kun aikaisemmin. Toivotaan parasta täällä! Mä en kyllä käsitä miten sä osaat kattoa ton kohdunnipukan!? Mulla ei ois mitään hajua mistä etsiä ja mitä :D

Diadora Meillä mies kyllä elää jo nyt aika hyvin ja se tässä ärsyttääkin. Mun pitäs tehdä kaikkia muutoksia elämän ja se vaan porskuttaa samalla tavalla. Toki se juo olutta viikonloppuna ja joskus ottaa väkevämpää huikkaa ihan vaan kotosalla. Heitin sille eilen että jos munkin pitää tehdä muutoksia (laihduttaa) niin kyllä sunkin pitää jotain tehdä. Mun mies on ennen liikkunut enemmän mutta nykyään hieman vähemmän. Silti hän ei liho joten tuntuu ettei mitään tartte tehdä. Toivottavasti säkin saisit plussan ennen maaliskuuta niin ei tule turhaa huolta tuosta lääkäriajasta :)

Neinäsä kävin tällä kertaa ihan terveyskeskuksessa normilääkärillä eli halpaa oli :) Osasi kyllä onneksi tämä nainen asiansa ihan hyvin. Toivotaan että sunkin kivut kertoo vain hyvästä uutisesta!¨

Hopess mites sun kp:t nyt noin heittelee taaksepäin?

Boch No voi paska! Niin mä vähän arvelinkin kun tulit niin myöhään kertomaan :/ Saa vituttaa! Olihan luotettava testi?

ON: Toi on jännä kun kaikille kelle oon kertonut tosta lääkärin väärästä lausunnosta on ottanut sen samalla tavalla kun esim. sinä Maicy :D Oli ne itekin vähän ihmeissään. Kysyivät haluanko pois sen tekstin sieltä vanhoista. Sanoin ettei tarvitse :D oli ehkä vähän tyhmästi sanottu, mutta toisaalta ei se mua siellä varsinaisesti häiritse. Lääkäri kirjoitti uuteen tekstiinsä että siellä on virhe. Tiedän että se poistaminen tulee olemaan vaikea homma joten en sitten viittinyt aiheuttaa kaikille hirveitä ongelmia :D Tiedän kuitenkin itse ettei semmoista ole tapahtunut. Täytyy toivoa vaan että ne uskoo mua eikä luule että mä valehtelen moisesta. Saanhan mä sen pois sieltä jos joskus huvittaa.

Mulla on puolittain tosi sekavat ja ahdistuneet fiilikset. Odotan jännityksellä lauantaita jollon aion testata. Toivo elää vielä että mitä jos sinne oiskin joku tarttunut vuodoista huolimatta. Tää kuulostaa varmaan teijän korvaan tosi säälittävältä :/ Niin kauan kun menkat ei oo alkanut mä toivon. Mua pelottaa taas jos mun menkat venyykin johonkin 40 päivään niinkun viimeksi... Sitten menee taas testejä. Tänään taitaa olla dpo 10. Testaan vasta lauantaina (dpo 14), koska tiedän että jos nyt testaan niin siitä ei tule loppua! Sitten menee testejä menkkohin asti ihan turhaan. Oireita tietysti taas on. Sillon km:n aikoihin mä palelin aina välillä töissä ja lämmöt päälle 37. Nyt oon taas alkanu palelemaan ihan pikkasen ja eilen illalla lämmöt 37. Perkeleen kroppa kun tekee feikkioireita mulle nyt! Tää on ihan typerää kun mä toivon koko ajan että tulee kylmä :/ että olisin raskaana. Tää kylmyys voi tietty johtua myös tosta ulkona huutavasta pakkasesta, joka alkoikin juuri sopivasti näihin mun piinapäiviin :D Sitä tuntee itsensä niin säälittäväksi kyllä välillä!
 
Itsekin ihmettelin mut kyllä mie laskin oikein kun joulupäivänä alkoi menkat. Johtuu varmaan siitä kun pari kiertoa oli pitempiö kunnes tasottui :) Eli tänään kp 21 ja dpo 7.
Nyt aamulla tuntunut vihlaisuja mahassa aivanko sukkapuikolla pistellyt. Piina viikko alkakoon :)
 
Maicy: Lupaavalta kuulostaa!! Pidetään peukkuja! :flower:

Lilja: Ei oo säälittävää! Mulla on aina ihan sama fiilis, niin kauan ku ei oo menkkoja on toivoa :)

Neinäsä: Pidetään peukkuja sulle että kipu johtui uudesta asukkaasta masussa!!! Noista kystista on kokemusta ja voin sanoa että jos se puhkeaa ilman että joudut sietämättömin kipuihin niin se on vaan hyvä asia! Mulla on pari pientä puhjennu niin et sattui vaan vietävästi mut pystyin särkylääkkeillä olemaan. Kerran puhkes sen verran ilkeesti et olin sairaalassa kipulääkkeissä kolme päivää. Sekään ei ollut puhjetessaan repinyt mitään eli ei ollut vaarallinen, sattui vaan poksahtamaan sen verran ilkeästi et aiheutti tappavat kivut. Eli hyvä vaan jos puhkeavat itsekseen harmittomasti. Mutta toivotaan tosiaan että sun kohdalla kyse on jostain mukavammasta!!!

Boch:Harrmin paikka. Tietty saa ketuttaa jo!

Tsemppiä kaikille muillekin jotka taas uudessa kierrossa!! Joku kerta meitä vielä onnistaa :)

ON: Täällä on kaks päivää teroja jäljellä ja niin toivon että ne kuukautiset alkaa sit kiltisti muutaman päivän päästä. Tietty toivoisin ettei alkais raskauden takia mut eipä oo nyt yhtään tippaa sellanen olo et ois tärpänny, joten lähinnä toivon nyt että terot toimii ja kierto tasoittuu. Täällä ei oo nyt maailman tooiveikkain fiilis... lähinnä pelko ja epätoivo siitä että jotain on vialla. Tilasin just ebaysta 40 ovistestiliuskaa plus 10 raskaustestiliuskaa (maksoi muuten 11e), joten huomaa etten odota ihan heti raskautuvani... Miehen kanssa päätettiin, että odotetaan nää 3 terolutkiertoa ja sitten soitellaan lekuriin jos ei mitään oo tapahtnut. Tähän asti on lohduttanut se ajatus että tulin jo kerran raskaaksi, mutta kun siitä alkaa olla jo aikaa. Toukokuussa raskauduin (kohdunulkoinen) ja siinä elo-syyskuussa alkoi taas kuukautiset kun metopistos oli tehtävänsä tehnyt. Eli jos 3 kk ei tapahdu mitään ni alkaa olla jo vuosi kulunut tärpistä. Muutenkin ottaa päähän se että alotettiin yritys jo vuosi sitten. Kovasti sitä kuvitteli että ois jo vauvamasu tässä kohtaa :(

Pahoittelut tästä vinkumisesta!
 
Viimeksi muokattu:
Hopess meillä näyttää menevän tismalleen samoilla päivillä tämä kierto. Milloin olet ajatellut testailla, vai odotteletko suosiolla miten käy?

ON: ihme nippailuja ollut alavatsalla. Tällä hetkellä en oikein tiedä haluaisinko plussan vai en tälle kuulle. ensi kuussa sellaisia menoja joihin raskaus ei todellakaan sopisi.. :/
 
Testi oli pregcheckin liuska, onhan ne yleensä luotettavia.

Jollain palstalla törmäsin termiin RKTT, eli raskaana kunnes toisin todistetaan, ja juuri sitä aion nyt olla :) tänään ollut ilman röökiäkin! Heh, kummasti se aurinko aina risukasankin löytää.. seukki testipvä on torstai, sitä odotellessa, tätiähän siis ei näy eikä kuulu.
 

Yhteistyössä