♥ Esikoisesta haaveilijat ♥

Miten täällä on näin hiljasta (n) @joulutoive ompa ikävää, onneksi olet selvinnyt järkytyksestä :cry::cry: miten piinailijoiden oireet? Täällä ihanan oireetonta ja mahtava fiilis :X3: viime kierto oli yhtä oireilua ja kamalaa oloa koko kierron ajan. Ainoastaan ovuloinut puoli välillä jomottelee. Eli tuskimpa olen raskaana mutta mahtavaa jos hormoonit tasaantuu! Dpo 3 vasta nyt.
 
Päppyrä, meillä myös kissan kanssa ollut loppukesästä asti pissavaivoja. Veristä virtsaa, laatikolla ramppaamista, sohvalle pissaamista ym. Viimeksi eilen (n) Kipulääkkeet onneksi auttaa kissan oloon, mutta syy ei ole selvinnyt. Hoidettiin ensin idiopaattina kystiittinä, mutta nyt epäillään, että jos kuitenkin olisi kiteitä tai kiviä. Niitä ei näytteissä kuitenkaan ollut, mutta koitetaan kuitenkin niiden liuotusta. Jos tämäkään ei muutamassa kuukaudessa auta, niin sitten kai ultrataan.

Mulla itselläni taas on nyt tästä kierrosta sellainen olo, etten yhtään tiedä, missä mennään. Onko ovulaatiota ollut vai ei vai onko tulossa tai ei. Muistaakseni kp 27 meneillään. Sellainen olo, ettei oikein kiinnostakaan, kun tuntuu ettei tästä kuitenkaan tule mitään.
 
@Puukiipijä meillä ultrattiin kissa sillo syyskuussa ku viimeks oli verta pissassa ja tänäänki ultrattii. Syyskuussa sillä diagnosoitiin toi idiopaattinen kystiitti, mut nyt ultrassa näky rakossa kiteitä. Pissanäyte pitäs siltä alku viikosta viedä, ku en onnistunu sitä kotona ottaan ennen ell ja siel sitte ei ollu rakossa tarpeeks pissaa. Kipulääkettä ja liuottava ruokavalio ny alkuu hoitona.

Mulla ollu tänää taas ny illalla sellasta menkkamaista lievää jomottelua mahassa välillä, nytkin on. Tekis mieli testailla jo joku pv, mut koitan malttaa mieleni :D
 
@joulutoive voi miten ikäviä uutisia:cry: Ihailen sun positiivista asennetta! Hurjasti tsemppiä tulevaan!

Mulle voi päivittää listaan yk4. Eikai se auta muuta kun kuten @Abby87 sanoi, että leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä. Mikä olisi avuksi, kun edelleen kaikki ajatukset vaan pyörii vauvakuumeen, kierron, ovulaation yms ympärillä... Haluaisin ihan oman hyvinvoinnin kannalta ottaa vähän rennommin tän asian suhteen, mutta miten?!(n)(n)
 
@Nemi_K todella hyvä kysymys. Olisi aika kiva saada vähäksi aikaa unohdettua kierron seuraaminen ja ovulaation kyttäys, että saa talletukset osumaan oikeaan kohtaan. Siihen päälle sitten loppu ajan piinapäivät jotka tuntuu ikuisuuden pituisilta...
 
Hei taas! Heti omaa napaa: kirjoittelin viime viikolla, että sain lähetteen hormoonipoliklinikalle, kun ei kuulu kuukautisia eikä Terot auta. Sain tälle viikolle peruutusajan, eli nopea meininki.

Todettiin melko alhainen estrogeenitaso uusista verikokeista. Ultrassa vasemmalla puolella yli 20 munarakkulaa, eli lievää PCO-maisuutta kuulemma (oikealla vain 13). Määräsivät Femoston-nimistä lääkettä 4kk kierron käynnistämiseen ja tasaamiseen, sen jälkeen alkaa simppatestit ja "kovemmat konstit". Pää vähän pyörällä. Kellään kokemusta Femostonista?? Sehän on vaihdevuosilääke...
 
@Nemi_K täällä myös yritän keksiä jotain tekemistä etten vain velloisi vauvahaaveissa. Mutta tuntuu suhteellisen haastavalta unohtaa tätä projektia. Paitsi töissä ja töitä ei voi tehdä kokoajan :cautious:

Meillä menossa kp 7 ja vielä hiljasta yritysrintamalla.. kohta aloitettava kunnolla tykittämään :barefoot: viime kierrossa mulla oli 11-16 tuntisia työpäiviä niin ei päästy kauhean montaa kertaa tallettamaan.

Olisi jo ihanaa haaveilla mahan kasvusta ja kaikesta mitä ensimmäistä lasta odottaessa tulee vastaan. Haluan jo valita vaunut ja kaiken muunkin :LOL:
 
  • Tykkää
Reactions: Toiveli
Olen pahoillani @joulutoive inhottavaa kun ajatukset jo, että vihdoin raskauduttu ja osoittautuu tuulimunaksi :( mutta kovasti tsemppiä uuteen yritykseen! <3
Täällä mieli maassa kun tänään 25/25 alkoi tulemaan ruskehtavaa valkovuotoa niin sieltä ne menkat huomenna alkaa eli kp1stä odotellessa. Ei tästä tule kyllä lasta eikä
Paskaa näin karkeasti sanottuna :D Juuri tällä viikolla työkaveri ilmoitti että he odottavat toista lasta. Olen iloinen heidän puolestaan ja toivon, että joskus saadaan kertoa samoja uutisia.
 
@Päppyrä meillä yhdellä kissalla ollut idiopaattinen kystiitti muutama vuosi sitten muuton yhteydessä. Ei lähtenyt muulla kuin mielialalääkityksellä pois :( se oli hirveää kun kissa ei ollut enää oma itsensä mutta lääkityksen jälkeen parani hiljalleen itsekseen. Tsemppiä (y) kyseinen kissa sai nyt viime muuton jälkeen oikean pissatulehduksen joka parani lääkityksellä. Nyt oireillut kiukuttelemalla muutaman kuukauden ja vaihdettiin kuivaruoka niin tyttö rauhottuu silmissä ja palasi energiseksi itsekseen :unsure: söi sitä ennen samaa kuivaruokaa monta vuotta. Harmittaa kun on varmaan masu tullut siitä kipeäksi hiljalleen eikä huomattu sitä. No nyt taas parempi olo kissalla.

@joulutoive sulla on ihana asenne kun et jää suruun vellomaan! Nyt plussatuulia :love:

@Toiveli tsemppiä uuteen kiertoon! Itse pelkään että joku miehen sisaruksista pamahtaa ensin paksuksi ennen meitä. Vaikka ei siinä mitään harmittavaa olisi mutta olisin halunnut että meidän haaveissa oleva vauva olisi appivanhempien ensimmäinen lapsenlapsi. Mieheni on vanhin sisarus ja siitä jotenkin ajatellut että ollaan ekoja. Töissä varmaan kerkiää sikiämään moni ennen minua :cautious: naisvaltainen ala ja nyt kun itsellä on yritys päällä niin ajattelen kokoajan että joku muu on varmaan jo raskaana ei ole vaan vielä kertonut :ninja:
 
  • Tykkää
Reactions: Päppyrä
@Önnö hyvä että kaikki näytti olevan hyvin :) Ultraa kannattaa varmaan sitten miettiä jos ei plussaa kuulu

@emppu11 kiva että pääsitte pariskunta käynnille ja kaikki näyttää hyvältä :) Ovulaatiohäiriön pitäisi olla helposti hoidettavissa

@Päppyrä Paranemisia kissalle! Kamalaa kun lemmikki sairaana :/ Kerrohan miten tilanne edistyy.
Mikä päivä meinasit testata? :(
 
@lovecoco varmaan sunnuntaina testailen ekan kertan (jos maltan mieleni sinne asti :D)
Nyt kp 23 ja dpo (7-)8, menkat pitäs alkaa viikon päästä.
@VauvaHaaveilija89
Kissalle maistuu onneks toi uus ruoka jonka pitäs liuottaa niitä virtsakiteitä ja juonukki se on hyvin :) Illalla menin aikasi nukkuu eli joskus 21 aikaa ja sillo kuuntelin nii toi kissa kävi syömässä ja leikkimässä ja leikkimisen ääniin nukahdin :)
Se on kyllä nii kamalaa ku lemmikki on kipee :cry:
Monesti toivoo, et miksei se osaa puhua ja kertoo, että mikä on. Onneks mulla ja miehellä on säästössä rahaa aina, nii ei tarvii kynsiään syödä yllättävien ell menojen jälkee. Ja ei tarvii siis rahasta stressasta sillo ku kissa on kipee, vaan pelkästää kissasta huolehtia :)

Tilasin mamilta one stepin testejä joku aikasitte ku oli halvalla :D , oon vaa lukenu niistä vähä huonoja kokemuksia. Mietin et onks niillä kovasti eroo et käyttääkö sitä herkkää vai sitä toista? Herkässä herkkyys oli 10 ja siinä toisessa 25. Tilasin siis molempia sillo.

Koskas muut meinaa teistailla? Millasia oireita päällä? :)

Mun tissit on edelleen kipeet ja kipeytyy vaan, taas se aika kuusta ku tekis mieli leikata ne irti :ROFLMAO:
 
@lovecoco en muute tiiä tosta eläinproteiinista. Ainaki sanotaan et ku syöttää laadukasta ruokaa missä ei ois viljaa ja sokeria nii pitäs ehkästä noita vaivoja, mut eipä meillä auttanu. Oon tilannu sille netistä laadukasta ruokaa. No ny mennää sillä mitä ell määräs ruuaks :)

Kauheeta miten voi ahdistaa ja pelottaa! Siis vasta yk1 menossa ja mulla on jo ny semmonen olo, että ei tuu mitää :( Siis ku noi niinku kaikissa asioissa elämässä menty sen vaikeimman kautta, nii päässä joku ajatus, että ei tässäkää mitenkää helpolla päästä. Toive ois kova, että _edes yhdessä_ asiassa elämässä ei tarvis mennä sen vaikeimman kautta.
Kaiken lisäks oon yksin koko päivän kotona ku mies töissä ja siitä suoraan menee näkee kavereitaan ja tulee joskus illalla myöhää kotio, et se ei oo ees lohduttamassa ja juttelemassa mulle.

Tuntuu inhottavalta täällä itkee näitä pelkoja ja ahdistuksia ku täälläki moni on niin kauan yrittäny vauvaa ja meillä vasta eka kierto :(
 
Kiitos kaikille tsempeistä, täällä odotellaan kierron palautumista ja sit yritys päälle.

Toissapäivänä lääkäri kertoi ultrassa vasemman munasarjan juuri ovuloineen, eli mahtaako menkat olla odotettavissa jo muutaman viikon päähän. Vaikka kohtu tyhjennetty nyt lääkkein? Jännä seurata.

Tsemppiä kaikille piinaaville ja toivotaan teille kaikille pikaisia plussia <3
 
@Päppyrä hyvä että kissa voi paremmin :love: onko teillä useampi kissa? itsellä samat fiilikset kun viime kuussa oli eka yrityskierto :confused: mutta se on varmaan vain suojelukeino että sitten kun testi näyttää negaa ei pety niin pahasti. Itse en ainakaan odottanut positiivista yk 1 enkä kauheasti pettynyt kun sitä ei tullut kun olin miettinyt jo valmiiksi ettei tärppää. Mies kyseli eilen että miksi tilata raskaustestejä kun kyllähän sen raskauden huomaa kun menkat ei tuu o_O

En kyllä odota että tärppää tästäkään kierrosta. Ärsyttää vaan kun aika menee niin hitaasti :oops: Jotenkin ristiriitaista toivoa raskautumista nopeasti mutta samaan aikaan en usko että niin käy :unsure:
 
@VauvaHaaveilija89 meillä on yks kissa vaan. Asutaan tällähetkellä 45neliöisessä yksiössä nii en oo halunnu enempää kissoja tänne :) Ehkä sit joskus ku muutetaan isompaan asuntoon nii otetaan toinen kisu :) Välillä mullon jäätävä kissakuumekki:D
Ja siis ikinä en oo ollu kissaihminen, koirasta haaveilin ja olin jo menossa yhtä pentua kattoonki vuosi sitten, mutta sitte toi kissa tuli mulle :) Seki on vähä pitkä tarina kuinka se pääty mulle kaverilta 4kk ikäsenä :D Mut selvä kohtalo oli, et toi kissa tuli meille <3

En määkää ihmeitä odota tästä ekasta kierrosta, enkä ees tokasta. Mut aina silti pieni (tai ei niin pienikään) toivonkipinä on et jos vaikka tärppäis ekasta.

Just luin jossain jotain keskustelua, et vaikka nainen ei haluis lasta ja ois huono elämäntilanne jne niin silti se nega on lähes aina pettymys, et silti haluis et ois plussa, vaikka se oiski sit melkeempä katastrofi. Selitinköhä oikee.
Mut siis kuitenki, itellä ku oli pullerit kierrot meni alkuun miten sattu nii tuli muutama rtesti tehtyä ja vaikka sillon vauva ois ollu toivottu niin silti se nega aiheutti aina haikeet fiilikset o_O Kauhulla odotan et mikkä fiilikset ny tulee negasta ku vauva ois toivottu:(
Tosin miestä ei haittais, ettö raskautumisessa kestäis useempi kk :) Se opiskelee töiden ohessa, nii haluis saada paperit käteen ennenku oisin raskaana tai ainakaa kovin pitkällä. Se taitaa valmistua ny keväällä, ei kumpikaa oikee tiedetä :ROFLMAO::ROFLMAO: Se oli siis normi päiväopetus koulu, mut toi sai vakkari työpaikan työharjottelu paikasta jossa oli kesän töissä, nii koulun se hoitaa vähä erilailla ku muut. Luulisin et keväällä tai viimestään syksyllä tekee näytöt ja sit ois paperit kourassa. Toi on sen toka ammatti siis, eka ammatti ei vaan työllistäny. Eikä työllistäkkään oikeen. Siltä luokalta mikä valmistu siihe sen ekaan ammattii samaan aikaan, niin ihan pari vaan on saanu ees vähä omaa alaa liippaavia töitä. No toi sen uus ala onki sit semmonen et sata varmasti työllistää myös tulevaisuudessa :)

Mää en ees kertonu miehelle et tilasin testejä:D Se ei ymmärtäis kuitenkaa enkä jaksais selittää, se on vähä semmonen "ei-huolta-huomisesta" tyyppi, eikä tämmönen tärisijä niinku mää:ROFLMAO:
 
@joulutoive, pahoittelut todella kurjasta tilanteesta, mutta hyvä, että pystyt pysymään positiivisena. Tsemppiä yritykseen! Lisäsin sinut listalle.

@Riannah, onneksi asiat etenevät nopeasti! Toivottavasti noi Femostonit nyt toimisivat eikä tarvitse ottaa kovempia konsteja käyttöön :)

@Toiveli, pahoittelut uuteen kiertoon joutumisesta. Toivottavasti seuraava olisi sitten se plussakierto :)
 


♥ Esikoisesta haaveilijat ♥

Päivitetty 4.2.2018


Yritys päällä:

Jennipä 25v (mies 25v)......................ya 5/16, yk 16, hoidot aloitettu 8/17
voittamaton 26v (mies 36v).............ya 12/16, yk 10, hoidot aloitettu 3/17, eka ovis (letrozol+ovitrelle) 9/17
Aurorials 29v (mies 29v)....................ya 5/17, yk 9
Puukiipijä 27v (mies 27v)..................ya 6/17, yk 8
Riannah 27v (mies 29v).....................ya 7/17, yk 3
Jahapa 25v (mies 27v)........................ya 7/17 yk 2
Minguliini 31v (mies 30v)..................ya 7/16, yk 16, hoidot aloitettu 8/17 (clomit)
emppu11 25v (mies 25v)...................ya 11/16, yk 11, hoidot aloitettu 1/18
Karla89 28v (mies 35v)......................ya 8/17, yk 4
lovecoco 26v (mies 25v).....................ya 10/17, yk 3, letrozol
Nadine88 29v (mies 29v)...................ya 10/17, yk 4
Syystyttö 27v……………………….…........ya 5/17, kohdunulkoinen 12/17
Hiutale89 28v (mies 33v)……....…......ya 8/17, yk3, km 12/17
Nemi_K 23v (mies 29v)…………...........ya 10/17, yk4
Jocrow 25v (mies 28v)…………....…...…ya 5/17, yk8
Abby87 31v (mies 35v)…………….…..…ya5/17, yk9
Clothball, 30v (mies 30v)....................ya 8/17, yk 8
Sanja_ 26v (mies 25v)…………….…...….ya 9/17, yk 5
NeitiHaaveilija 27v (mies 31v)..........ya 9/17, yk4
Toiveli 28v (mies 29v)........................ ya 9/17, yk 7
Laurajy 25v (mies 26v).......................ya 1/18, yk 1
VauvaHaaveilija89 28v (mies 29v)...ya 1/18, yk2
Päppyrä 24v (mies 22v)..................... ya 1/18, yk1
Eela- 29v (mies 32v)............................ya 1/17, yk 12
Joulutoive 23v…………....…………………ya 11/17, tm 1/18

Plussanneet 2018:

Kumiankka1
26v (mies 26v), ya 5/17, yk 9, plussa 1/18
Eevve 26v (mies 28v), ya 12/17, yk2, plussa 1/18
Möörtsi 26v (mies 24v), ya 11/17, yk 3, plussa 2/18


Varsinaista yritystä odottavat kuumeilijat:

Karvakorvat 23v (mies 24v), ehkäisy pois syksy 2017, “varmoilla päivillä”
Önnö 27v (mies 27v), ehkäisy pois kevät 2018
Bambinen 27v, keskeytetyllä
Emmae 24v (mies 24v), keskeytetty, yritys alkaa syksyllä 2018
mmii 29v (mies 37), keskeytetty, yritys alkaa kesällä 2018

Taustalla (käyttäjät, joista ei ole kuulunut päivitystä 3 kuukauteen):

ananasbananas 25v (mies 29v), ya 1/17, yk 4
Pihlatar 25v (mies 28v), ya 7/17, yk 4


Uudet käyttäjät: Ilmoita tietosi (nimimerkki, ikä, miehen ikä, ya = yrityksen aloitus, yk=yrityskierrot) punaisella värillä mikäli haluat tiedot listaan. Myös päivitykset punaisella, niin ne on helpompi bongata ja päivittää listaan. Fontin väri vaihtuu tuolta tekstilaatikon pisarasta.
 
Viimeksi muokattu:
Nemi_K, mulla ajatuksia muualla on pitänyt töiden lisäksi hyvin se kissan sairastelu, ainakin silloin kun on huonona. Nyt eilen illalla ja tänään toinen kissoista taas ei ole syönyt juuri mitään ja aamulla oksensi. Veikkaan, että on vain karvapallo-ongelmaa, mutta toki se silti huolettaa.

Mulla on myös aika tehnyt tehtävänsä eli nyt kun yritystä on yli puoli vuotta takana, niin enää ei yhtä paljon pyöri ajatuksissa kuin aikaisemmin. Oikeastaan viime kierrossa kyllä vielä, mutta tässä kierrossa ei enää.

Meillä on töissä liikkeellä mahatautia ja flunssaa ja tuntuu, että olen saanut kummatkin. Eipä tule yli viikkoon talleteltua, jos tauti iskee kunnolla. Kipeenä ei viitsi ja ensi viikon puolessa välissä lähden reissuun.
 
@Päppyrä täällä saa kyllä kaikki tunteet näkyä ja kuulua ja jokainen purkaa fiiliksiä, oli yritystä takana yks kierto tai vuosi. Sitä vartenhan tämä on:)

Useammallakin tais olla kissojen kans huolia (puhelimella inhottava selata ja saatan sekoilla:LOL:). Eläinten sairastelu on kyllä niiin raskasta! Just kun ne ei osaa puhua niin pienimmistäkin merkeistä pitää yrittää tulkita asioita. Meillä on myös kolme kissaa ja välillä sairastelleet paljonkin. On kyllä syönyt hyvin säästöt ja hermot. Ihan sydän sykkyrällään saa olla koko ajan:(

Omaa napaa sen verran että monen kuukauden oirekyttäilyn jälkeen tuntuu, että nyt voisin oikeasti olla raskaana. Parina päivänä ollut tosi huono olo ja tänään kun käytiin elokuvissa niin oli pakko ostaa vaan pastilleja ja imeskellä niitä, että olo helpotti. Flunssaa pukkaa ja palelee, mitä jotkut sanovat oireeksi. Ja ajoittain aika kovat polttelut alavatsalla. Normaalisti kierto ollut 30-34pv, mutta kaks edellistä 26-27pv. Tänään on kp 27. En oo vielä vaan jaksanut tehdä testiä kun voi hyvin palailla taas vaan tohon vanhaan kiertopituuteen. Tarpeeksi monta negaa tehneenä ei jaksa tuhlailla testejä,pessimistisyys on muuttanut muhun:LOL:
Ainiin ja lisään vielä _ihan jäätävät_ ilmavaivat! Ei pari hassua pierua oo mitään tähän verrattuna, joita oon aiemmin pitänyt ihan selkeinä oireina:ROFLMAO:
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä