♥ Esikoisesta haaveilijat ♥

@tyyne_ : täällä kanssa yks -89 kuumeilee, kiva etten oo yksin! Tässä asiassa taidetaan olla melko keski-ikäisiä, eikös ensisynnyttäjien keski-ikä oo n. 28,5? Siihen ei liiemmin aikaa ole enää, ainakaan mulla :)

Mies ja projekti vauva on täälläkin aika tulenarka yhdistelmä, toivotaan että kuulutaan siihen porukkaan jossa mies innostuu joko raskaudesta tai viimeistään syntymässä enemmän. Limoista, lämmöistä tai edes kuukautisista (muuta kuin varoituksena et nyt alkoi) on täällä aika turha puhua... :censored: Aika iso syy siis liittyä näille palstoille, että edes jossain saa ihmetellä ja riemuita ääneen!
 
Pitäisi vissiin käydä useammin täällä kun taas on putkahtanut kaksi sivua lukemista :) Meillä oli ukon kanssa riitaa vauvajutuista. Mä ehkä vähän epämääräsesti sanoin jotain jonka se sitten ymmärsi väärin jonka seurauksena se möläytti pahasti ja mä suutuin. Siinä sitten pidettiin muutama päivä mykkäkoulua ja sovittiin jo että vauvat saa jäädä. Saatiin kuitenkin puhuttua asia uudestaan läpi. Miestä kuitenkin jonkinverran ahdistaa kaikki tikuttelu yms, ennemmin haluis olla tyylillä "tulee jos on tullakseen". Ymmärrän kyllä toisaalta mutta me ei kuitenkaan joka päivä pupuilla niin haluaisin varmistaa ne pupupäivät että edes silloin (n)

No enivei, eilen huomasin limailun alkavan. Ajattelin etten tikuttele mutta minkäs teet, pakkohan se oli! Ihan hailakkaa viivaa kuitenkin vaan pukkas. Toivottavasti se siitä vahvistuu vielä. Miehelle laitoin varovasti viestiä päivällä että olisko jotain vispilänkauppaa illalla, sanoi että tottakai... No ei kuitenkaan ollu. Ei kuulemma jaksanut. Eikai toista voi pakottaakaan. Ja tikkukin oli vielä haalea. Ärsyttää jotenkin. Tuntuu että tämäkin kierto menee ihan vituiksi.

Huomaa tosiaan että alko kiimapäivät, näin nimittäin unta VilleGallesta! Pussailtiin ja hommattiin ehkä vähän muutakin sen kanssa ;) olenkin sit koko aamun kuunellu niiden biisejä:whistle:
 
Heh, täällä myös yksi -89 syntynyt. :)

Mua kans ahdistaa nyt kauheasti. Womanlogin mukaan tänään olis ovulaatio, mutta tikkuun tulee vain hailakkaa viivaa. Oletan, että menee taas vielä pari päivää, jos sitä nyt sit tulee ollenkaan. Ja nyt jos venyy ovulaatio vielä eteenpäin, niin sitten tosiaan jää luteaalivaihe lyheksi. Ei hitto. En tiedä, oliko tää tikuttaminen hyvä vai huono asia.

Onneks on tosiaan tää foorumi, minne voi välillä avautua. Mies ei kans halua edelleenkään tietää kaikkia vaiheita. Kyllä se saattaa tietää, että mulla on ovulaatiotikkuja (ainakin jos on vessan roskikseen katsonut), mutta en mä niistä sille ole mitään sanonut, kun ei kerran halua paineita.

Eilen oli meillä puhetta taas naimisiinmenosta ja perheestä, ja kovasti kyllä puolisolla on toiveita vauvasta. Se ei vaan siitä samalla tavalla hätäile kuin minä. :D

@tyyne_ Mä oon huomannut ihan saman, että raskaana olevia ja pieniä vauvoja on joka paikassa! Mies on kyllä myös huomioinut ne ihan eri tavalla kuin ennen. Vitsailee aina "pallomahoista", kun sellaisia vastaan tulee. Kovasti tosiaan asioihin kiinnittää huomiota eri tavoin, kun ne ovat ajankohtaisia.

Mua jotenkin pelottaa mennä tällä viikolla gynelle. Toisaalta huojentavaa toki, kun saa ehkä vähän tietoa lisää, mutta toisaalta sitten jännittää, jos tulee huonoja uutisia. Kovin on ristiriitaiset olot. :/
 
@pehmis26 Meillä taitaa olla samat kp:t menossa? Mulla tänään kp13. Kierto on jotain 32 ja 34 päivän välistä yleensä. Vieläkö tikuttelet? Mulle tuli tänään Raskauskeijun lähetys (suosittelen! Tilasin lauantaina ja tänään jo tuli), täytyy tänään kokeilla vielä millasta viivaa testi antaa.. Tänään ajattelin antaa miehen olla rauhassa, kun eilen kuitenkin talleteltiin.

@ajatuksissa ja @Tuimatar , meitä kasiysejähän on sitten monta! (y) Mulla on vähän ristiriitaset fiilikset, toisaalta musta tuntuu jopa vähän vanhalta, mutta onhan tässä toivottavasti useita hedelmällisiä vuosia vielä edessä. Takaraivossa vaan jyskyttää ajatus siitä, että ei tästä ainakaan enää nuorene yhtään.

Mäkin ajattelin, että jos tässä kierrossa ei tärppää, niin varaan varmaan gynelle ajan "just in case", vois vähän tutkia paikkoja et miltä näyttää. En aikoinaan sillon huhtikuussa käynyt ollenkaan kun aloitettiin yrittäminen. Olis kamalaa jos olis pitkään yrittänyt, ja sitten vasta kävis ilmi että on jotain vikaa jossain, jonka olis voinut korjata jo aiemmin.
 
Mä kävin perustarkastuksessa just kun oltiin jossain määrin aloitettu yrittäminen. Tai ehkäisy oli jäänyt jo aiemmin, mutta itse aloin olla ns. tietoisempi milloin on h-hetket, koska mieheltä oli tullut vihreää valoa. Puhuin kyllä endometrioosista ja lääkäri otti sukurasitteen vuoksi asian vakavasti, mitään siihen liittyvää ei kuitenkaan löytynyt. Mutta se kysta. :/ Toivon vaan kovasti, että se on nyt hävinnyt. Viime käynnillä gyne suositteli ovulaation tikuttamista. Nyt sitten täytyy ottaa puheeksi parin kierron "tulokset".

Mä poden myös välillä ikäkriisiä. Tunnen itseni jo kovin vanhaksi, vaikka tosiaan on tässä tilanteessa vielä aikaa. Mulla vaan aikanaan oli toive, että saisin lapset ennen kuin olen 30v. Ei taida toteutua. :D
 
Onpas täällä nyt ovisstressiä liikkeellä :LOL:

@tyyne_ joo samat kp:t! Mulla ollut kierto n.27-29 päivää. En oo tikutellut ollenkaan, kieltämättä nyt tekis mieli.. Haudon vaan päässäni sotasuunnitelmaa miehen kellistämiseksi että mikä päivä olis paras :LOL: jos tänään vielä esittäis välinpitämätöntä koko vauvajuttua kohtaan niin huomenna vois sitten hommailla... :whistle: Womanlog ennustaa ovista vasta perjantaille, mut se varmaan sekos kun tuossa pari kuukautta sit myöhästy menkat neljä päivää. Itse arvelen the päivän olevan viimeistään torstaina.
 
Onpas täällä nyt ovisstressiä liikkeellä :LOL:

@tyyne_ joo samat kp:t! Mulla ollut kierto n.27-29 päivää. En oo tikutellut ollenkaan, kieltämättä nyt tekis mieli.. Haudon vaan päässäni sotasuunnitelmaa miehen kellistämiseksi että mikä päivä olis paras :LOL: jos tänään vielä esittäis välinpitämätöntä koko vauvajuttua kohtaan niin huomenna vois sitten hommailla... :whistle: Womanlog ennustaa ovista vasta perjantaille, mut se varmaan sekos kun tuossa pari kuukautta sit myöhästy menkat neljä päivää. Itse arvelen the päivän olevan viimeistään torstaina.
Mullakin ennusteli johonkin perjantaille, mut on sellanen tunne et vois olla jo aiemmin. Mäkin ajattelin tänään antaa miehen olla rauhassa, ja huomenna sit hyökkään taas vietellen kimppuun (y)

Onks toi womanlog joku appi? Käytättekö muut jotain sovelluksia? Ite oon vaan merkkaillut kännykän kalenteriin päiviä. Pitäisköhän ladata joku sovellus? :geek:
 
Ihanaa danissa1 :love: kiva kuulla, että kaikki on mennyt hyvin ja pikkuinenkin jo nähty ultrassa :)

Täältä sitten vähemmän iloisia uutisia. Ilmeisesti mulle tuli keskenmeno :cry: Ainakin kovat kivut ja vuoto kertoo siitä. Ihan ku olis menkat, hyytymineen päivineen :unsure: (sori yksityiskohtainen kertomus).
Huomenna menen terveyskeskukseen, jos ei nyt kivut tai vuoto aja päivystykseen illalla. Otin buranan ja jouduin vielä ottamaan panadolinkin ku sattuu niin hirveästi alamahaan ja selkään :unsure:

Oon itkeny koko päivän ja terkkari raukka yritti lohdutella puhelimessa :unsure: En vaan voinu itkua pidätellä kun piti kertoa oireista.

Aloin epäilemään jo eilen ku viiva raskaustestissä oli haaleampi kuin perjantaina sekä raskausoireet (turvotus ja tissien jomotus) on häipyneet. Siksi teinkin testin, kun olo alkoi muuttua "normaaliksi" :(

Tyhjä olo, vaikkei pitkällä ollukkaan...menkkojen mukaan rv 5+3 ois ollu tänään. Neuvolankin kerkesin varata, mutta terkkari sano, että hän voi sen perua, jos huomenna näyttää sille, että on varmasti km. Hcg:n haluan kyllä, että otetaan verikokeella huomenna, vaikka melko varmasti se ei oo koholla ollenkaan tai ihan vähän vaan...

Ihana mies tuli kotiin ku itkuisena soitin sille ja kerroin tilanteen. Pystyy tekemään onneksi kotoakin töitä ja terveyskeskuksesta suositeltiinkin, että en ole yksin, jos vaikka vuoto runsastuu, tulee kovia kipuja yms. ja tarviikin lähteä päivystykseen.
 
@jenetsu eikä!! :cry: tiedän niin miltä susta tuntuu ja mitä käyt läpi... mulla kanssa keskenmenossa oli ihan hemmetin moiset kivut...kun kohtu supisteli... ja veristä menkkamaista vuotoa.. voihan kaikki olla vielä hyvin niitäkin tapauksia on. itelle oli helpompaa varautua siihen et kaikki ei oo enää hyvin kun elätellä turhaa toivoa..
 
Jos tästä vuodosta ja kivuista joku elossa selviää, niin on melko ihme :( Ihan karseet kivut, ihan ku kohtutulehduksessa (niitä oon muutaman sairastanut nuorempana ilman selvää syytä).
Itkua väännän täällä peiton mutkassa ku niin supistaa tai tekee mitä lie koko ajan :unsure: Onneksi ei pitemmällä ollu, nyt vielä meni ku en ollu ihan sisäistänyt asiaa vielä. Ei kai tässä auta ku ootella vuodon loppumista ja uutta yritystä.
Mikä pelko sitten on ku jos tulee uudestaan raskaaksi (n) En kyllä kerro kellekkään ainakaan ennen alkuraskauden ultraa. Onneksi sitä en nyt kerenny varata. Onneksi kerroin vain muutamalle hyvälle ystävälle, nii pystyy tästäkin heidän kanssa puhumaan ja on kyllä tukea tullut sieltä päin :)

Miten, olitko Kinder_kitty saikulla yhtään vai jatkoitko normaalisti töitä? Ku teen nyt suht fyysistä työtä (en lähärihommia) niin mietin, että pyytäiskö pari päivää saikkua...ei oo kiva tämmösissä kivuissa tehdä töitä ja joutuu käveleen ja oleen jalkojen päällä koko päivän...

Ens viikolla ois päiväkotiin töihin meno...saapa nähä :unsure:
 
@jenetsu mä en oo töissä tällä hetkellä enkä ollu sillonkaan kun km oli.. mutta pyydä ihmeessä saikkua! muakin pelottaa ihan hemmetisti seuraava tuleva raskaus... onko sulla siis vasta ens viikolla vuoroja? mä luulen kyllä et kivut yms.. on helpottaneet ens viikkoon mennessä... mutta jos yhtään tuntuu raskaalta mennä töihin niin pyydä vaan saikkua..
 
@jenetsu mullahan siis kivut loppu seinään kun pikkuinen tuli pois... eikä sen jälkeen ollu enää kipuja..vuoto kesti jonku 8pvä..eikä ollut ees mitenkään hirveän runsasta ei runsaampaa mitä normi menkat.. mä pääsin siinä mielessä helpolla.. ettei tarvinnut kaavintaa.. oon niin pahoillani :cry:
 
Olis tälläkin viikolla ehkä töitä, pitää vielä soittaa pomolle ja kysyä. Teen keikkatyötä nyt, niin vuoroja voi onneksi sopia :)

Pitää miettiä vielä...toisaalta tykkään päiväkodeista ku lapset on niin ihania :) Mutta kiva jos siellä tuleekin mieleen tämä km ja ettei musta tullukkaan vielä äitiä niin...:unsure: Mukava alkaa pillittämään siellä kesken kaiken. Sitten silmät ja nokka punasena muka esittää, että ei tässä hätää...
 
Ja kiitos kaikille ymmärtämisestä, ootte ollu niin ihana tuki yritysaikana ja muutenkin :love:

Nyt nuolen haavani ja palaan taas asiaan, kun vuoto loppuu. Ei kuulemma tarvi odotella menkkoja välissä vaan voi heti alkaa yrittään. Ainakin jollekkin jossain vauvapalstalla oli lääkäri sanonut niin :) Se odottaminen kuulemma helpottaa raskausviikkojen laskemista, mutta nykyään on kaikki laitteet ja testit niin tarkkoja että ne viikot kyllä selviää aikanaan :)
 
Voi ei @jenetsu, paljon tsemppiä! Palautti taas maan pinnalle kyllä kun just tänään katoin toisenlaiset äidit ja mietin miten ikinä selviän siitä synnytyksestä kun niin matala kipukynnys ja harmittaa et mies on ollut jo synnyttämässä sen ihan ekan lapsensa kun hänellä lapsi edellisestä suhteesta, mutta eipä enää tunnu olevan väliä. Toivoo vaan et kaikki menis hyvin! Tsemppiä vielä ja ota ihmeessä saikkua pari päivää.
 
Voi @jenetsu ! Paljon haleja ja voimia sinne :unsure: todellakin otat saikkua jos siltä vaan tuntuu!

@tyyne_ mulla on sellanen appi kun life, onko siinä sellanen pinkki tausta ja valkoinen sydän. Aika kätevä kun itse vaan laittaa aina päivän jolloin menkat alkaa niin se siitä laskee keskimääräisen kierron pituuden, ovispäivät jne. Antaa hyvin osviittaa jolloin mitäkin pitäisi tapahtua :geek:
 
Tuollain samalla tavalla toimii myös Womanlog kuin kiuskin käyttämä Life. :) Se on ollut minusta hyvä, ja varmuuskopion saa tehtyä sähköpostiin, niin puhelinta vaihtaessa pysyy vanhat tiedot tallessa. Mainoksia on ilmaisohjelmassa, mutta ei ne juuri käyttöä häiritse.

Täällä ei tuu ovulaatiotikkuun plussaa ollenkaan. Pientä "haamua" vain. Turhauttaa. :(
 

Yhteistyössä