Hei kaikki ihanat muruset :heart: Pitkästä aikaa mulla on voimia tulla palstailemaan! Suuret kiitokset
Memelisalle, joka kävi kopsaamassa mun tekstejä tänne teillekin luettavaksi viime viikolla, kun olin TODELLA TODELLA TODELLA kipeä! Olin siis aivan järjettömän kipeä.
Nyt on kuitenkin kaikki hyvin ja ihana pikkunyytti sylkyssä :heart:
Lauantaina en enää aamulla kestänyt kipuja, kun oli taas supistellut putkeen koko yön ja en oikein tiennyt, onko selkäkipu vai supparit pahempia. Jalka alkoi mennä alta ja olo olla muutenkin täysin sietämätön. 8.30 oltiin synnärillä ja supisteli edelleen säännöllisesti, olin tuolloin 4cm auki. Sain epiduraalin heti ja olo helpottui kummasti [
] En tuntenut siis yhtään mitään kipua! Pelkäsin sen laittoakin, mutta ei koskenut sekään. Puole päivän aikaan olin jo 8cm auki, mutta kohdun suulla oli joku "pehmike" vielä "tiellä" hidasteena, joten sain oksitosiinia tipasta vahvistamaan suppareita.
Joskus kahden maissa alkoi tulla se kakattamisen tunne niin vahvana, etten kyennyt enää "pidättämään" eli ponnistuksen tarve oli ihan tajuton! Sitä ei voinut hallita omaa kroppaansa ollenkaan ja nimen omaan ei olisi vielä saanut ponnistaa, sai vain hieman "ähkiä" ihan kuin olisi kova kakka tulossa. Siinä sai kyllä keskittyä ihan urakalla, mutta välillä en pystynyt pidättämään ponnistusta, joka tuli todella voimakkaana punnerruksena.
Joskus puoli neljän maissa sain pari puudutuspiikkiä kohdun suulle tai jonnekin sinne kanavaan, ja luvan alkaa ponnistella voimakkaammin, vaikka edelleenkin se "pehmike" oli siellä "hidastamassa toimintaa". Kävikin niin, etten tuntenut enää tarvetta ponnistaa yhtä tarmokkaasti mitä silloin aikaisemmin, vain muutama semmoinen tunne tuli ja sain koottua kaiken voimani, koska se tuli ihan luonnostaan. Itse supistuksia en siis tuntenut ollenkaan [
] Mulle vaan hyvä juttu, etten tuntenut kipua, jota niin pelkäsin ja olisi taatusti jäänyt vähintäänkin kamala synnytyspelko. Mutta huono juttu oli se, että koska en tuntenut supistuksia, en saanut voimaa ponnistamiseen (kun ei tullut enää edes niitä kovan kakattamisen tunteitakaan), ja olin ähertänyt jo tunnin, vaikka vauva oli hyvin tuloillaan, mutta vielä kovin pitkän matkan päässä ja työtä olisi ollut vielä hurjasti jäljellä.
Lääkäri tuli avustamaan siinä 16.40 maissa imukupin kanssa. Imukuppi kuitenkin irtosi vauvan päästä ja avuksi otettiin pihdit. Lopuksi välilihaa piti leikata kahteen otteeseen ja koko homma meni nopeasti ja vauva syntyi klo 17.00 [?]
Lapsivesi oli synnärille tullessa vihreää, joten kakannut oli veteen. Kun pää oli syntynyt, vauvan suusta imettiin lapsivettä pois, mutta se imujuttu meni ihan tukkoon. Vauva oli kauttaaltaan vihreässä liejussa ja hönki, muttei itkenyt. Lisähappea ja imua annettiin, ja vauva lähti rivakasti tarkkailuun lastenlääkärin kanssa. En siis nähnyt vauvaani kuin takaraivosta pikaisesti.
Istukka ei meinannut alkaa syntyä ja oltiin odoteltu lähes tunti. Seuraavaksi olisi annettu nukutustuiskaus ja viety leikkaussaliin otattamaan istukka pois. Onneksi se kuitenkin syntyi tunnin odottelun jälkeen, kun laitettiin kaksi supistuksia vahvistavaa suoraan peräsuoleen. Tämän jälkeen minua parsittiin kasaan noin tunnin verran, jonka jälkeen pääsin tarkkailuhuoneeseen yöksi.
Vauva tuotiin mulle imetettäväksi joskus seitsemän jälkeen illalla ja mies pääsi sitten vauvan mukana vauvateholle avustamaan syöttämisessä pullosta. Mulle pukkasi hieman kuumetta illalla, joka on kuulemma normaalia synnytyksen jälkeen.
Hienoa oli se, että en voi sanoa "ei enää koskaan", koska koko homma oli TÄYSIN KIVUTON [
] ja sattui hyvä kätilö ja lääkärit! Ei ollut semmoista mulkerolääkäriä niin kuin viikolla, kun käytiin pari yötä jo olemassa. Silloin lääkäri tutkiessaan minua sanoa röyhkeästi, että "Tänne tullaan synnyttämään eikä odottelemaan, että miksiköhän sinä olet tänne tullut? Koti on paras paikka heti Uuden-Seelannin jälkeen." Hän tutki minut todella kovakouraisesi ja olevinaan oli asiantunteva...
Vauva oli teholla pari yötä ja osastolle sain hänet maanantaina iltapäivällä. Tiistaina otettiin vielä arvot, jotka olivat hyvät ja poika hyvänvointinen, joten päästiin tiistaina kotiin [?] Mutta mulla on alapäässä reilu 20 tikkiä ja olen todella kipeä tällä hetkellä... onneksi mies on kotona ja hoitaa yösyötöt, niin mun ei tartte kävellä lämmittelemään korviketta, kun tämä liikkuminen on äärimmäisen hankalaa ja haastavaa... Eka yö meni tosi hyvin, poika heräsi kolme kertaa syömään, joista kahdella kerralla meni 30ml ja sitten puoli neljän maissa sanoin miehelle, että antaa 40ml. Sepäs tepsi ja poika nukkui melkein kasiin asti yhtä soittoa. Tänään on syönyt 40ml annoksia monta kertaa, mutta ollut vähän itkuinen. Vasta reilu tunti sitten asettui ja oikeasti nukkuu [
]
Lisäys: 25.2.2012 syntyi poikavauva raskausviikoilla 40+0, 52cm, 3320g ja pään ympärys 36,7cm
P.S. Olisin vaatinut jo käynnistystä, en olisi enää kestänyt. Kiva vaan, että antoivat odotuttaa näinkin kauan niissä tuskissa, mitä kärsin... ja itse synnytyksessä olikin jo täpärällä, ettei lapsi saanut mitään infektioita sun muita ongelmia sen lapsiveteen kakkaamisen takia
Jos synnytys ei olisi vieläkään käynnistynyt eli supistukset olisi TAAS epäsäännöllistyneet, eivät olisi varmaankaan vielä näillä viikoilla käynnistäneet... mutta lapsella olisi ollut silloin tosi hätä, nytkin oli suuri riski, että vauvalla olisi ollut keuhkot täynnä sitä vihreää liejua ja tulehdusriskit olis ollu älyttömät muine ongelmineen
