¤Esikoishaaveista Plussanneet Vol 9¤

Ikuisuus Ihana kuulla teidän vauvaelämästä. :heart:
Toivottavasti tytön mahakivut helpottaa pian. Tsemppiä univelan kanssa elämiseen ja toivottavasti neuvolassa on kaikki hyvin (niin kuin varmasti onkin). :heart:
 
Kylläpä täällä on keskustelu hiljentynyt. Mitäs tänne kuuluu? :whistle:

Meillä vauva-arki menee ihan mukavasti. Nyt ollaan tänään toista päivää tytön kanssa kahdestaan kotona, kun mies palasi töihin. Mahavaivoja on edelleen kovasti, ja välillä on sellaisia päiviä, että voimat on aivan lopussa ja melkein säikähtää sitä, miten paljon vauvan itku voi ahdistaa, mutta onneksi välillä vauva antaa nukkua hyvät yöunet ja sitten on taas uudet voimat käytössä ja kaikki tuntuu hyvältä. :) Esimerkiksi eilen tyttö itki koko päivän aamusta iltaan puolen tunnin vaunulenkkiä lukuunottamatta, mutta antoi onneksi äidin nukkua yöllä. Että kyllä kaiken ihanan ja vauvan tuoksuisen arjen keskelle mahtuu myös paljon väsymystä ja voimattomuutta, mutta se lienee aivan normaalia ja sen itselleni suon. Onneksi mies auttelee paljon aina kun on kotona.

Vaateasioita oli pohdittu täällä jossakin vaiheessa. 2,5 viikon kokemuksella voisin sanoa, että kietaisubodyt on maailman paras keksintö. Meillä tyttö ei tykkää yhtään, kun tavallista bodya revitään pään yli, niin nuo kietaisubodyt on paljon kätevämpiä. Harmillista kyllä, niitä ei monestakaan kaupasta löydy, eikä meilläkään ole niitä kuin muutamia. Olen näin talvella havainnut lyhythihaiset bodyt aika tarpeettomiksi, mutta kevättä kohti mentäessä tämä mielipide varmasti muuttuu.

Tyttö oli syntyessään 47cm ja tänään neuvolassa 49,8cm, ja 50cm vaatteissa vielä mennään. 56 senttiset vaatteet pyörii tytön päällä, eli pienelle vauvalle 50cm vaatteet on kyllä tosi hyviä. Eivät nuo varmaan enää montaa viikkoa mene, mutta tällekin ajalle koen nuo hyödyllisiksi, ja kiireesti syntymän jälkeen käytiinkin ostamassa vähän pienempiä vaatteita. Minä kun olin ajatellut, että 56cm vaatteetkin näyttää niin pieniltä, että mahtuukohan vauva niihinkään. :D

Tyttö on kasvanut oikein hyvin ja painoa kertynyt jo puoli kiloa lisää syntymäpainoon. :heart: Tyttö on jäntevä kuin mikä ja kannattelee päätään hienosti ja mahalla ollessaan jo nosteleekin päätä. Vielä kun voisi ottaa nuo mahavaivat tytöltä pois, sydäntä särkee katsoa tytön kiemurtelua mahavaivojen kourissa.

Kaikkea hyvää teille jokaiselle odotukseen!

Ikuisuus ja tyttö 2,5 viikkoa
 
juu, täällä on nyt ollut tosi hiljaista. mäkään en ole ehtinyt täällä palstoilla pyöriä. :/

ikuisuus kuulostaa rankalta, mutta ihanalta tuo vauvaelämä. eli juuri sellaiselta kuin kuvittelenkin sen olevan. :heart: :heart: ja mahtavasti on tyttö lähtenyt kasvamaan ja kehittymään. ihanaa! voi kun mahavaivat eivät ole vielä helpottaneet. voin kuvitella, että on aika kamala katsoa pienen tuskaa. :( tsemppiä tytön mahavaivoihan ja äidin väsymykseen. :hug:

mulla on huominen vielä töitä ja sit on viikon loma, aaaah. :heart: lähdetään lappiin hiihtämään ja rentoutumaan. :) ootan niin innolla! mua vaan huolettaa miten pärjään kun en pääse viikkoon facebookiin. :LOL:

mahakin on alkanut kasvaa, vihdoin se alkaa olla sellainen pallo. on jotenkin outoa ja kiehtovaa miten erilaista on elämä tällaisen pienen mahan kanssa verrattuna elämään suht litteävatsaisena. en voi enää kököttää lattialla sellaisissa oudoissa asennoissa joissa yleensä luen tms., en voi istua "kippuralla" jalat sylissä kun jalat painaa mahaa, kenkien laitto tuntuu hankalalta jne jne. Ja mun maha ei ole vielä kuitenkaan edes kovin iso! mutta siis en valita, se on vaan outoa (ja ihanaa). :D toivottavasti tajusitte mitä yritän selittää.
:heart:

siili & känkkäränkkä 17 +1
 
Täällä on tosiaan melko hiljaista ollu viime aikoina, en ole itekään ehtiny hirveesti täällä pyörimään.

Kiva kuulla Ikuisuuden ja pikkuprinsessan arkea :heart:

Siili H rentouttavaa Lapin reissua! =)

Omaan napaan ei sen erikoisempia. Masu kasvaa ja vauva potkii kovasti =)
Ja viimenen raskauskymmenes lähestyy.

Mukavaa viikonloppua! =)

Niiskuneiti- ja kullervo 28+3 :heart:
 
Täälläpäs on taas hiljaista. Mitäpä teille kuuluu?? =)

Tänne ei erikoisempia. Sokerirasituksessa kävin ja tulokset oli normaalit, myös lääkärikäynnillä kaikki asiat hyvin. Masua vaan kasvattelen selkäkipujen kanssa.

Mukavaa viikonloppua! =)

Niisku- ja masupoika 29+2 :heart:
 
Täällä on ite nyt keskenmenon jälkeen odoteltu kuukautisia, no, vihdoin ne nyt oli ja meni.. Nyt saa jälleen ihmetellä ja miettiä että mikähän mahtaa olla KP:t...
Mutta, onnea uusille tulokkaille sellaisia tännekin on mitä luultavammin mun lähtöni jälkeen tullut :)
 
Niiskuneiti- onnea sokerirasituksen normaaleista tuloksista! sullahan lähestyy tosiaan tuo viimeinen kymppi huimaa vauhtia! :) Tsemppiä selkäkipuihin! :hug: Hyötyisitköhän jos kävisit fysioterapeutin puheilla.. Saisit vinkkejä ja tarpeen mukaan vaikka lainaksi sellaisen SI-vyön (jos kivut johtuu nivelsiteiden löystymisestä).

sasuma :hug: Tsemppiä teille!

Meillä oli oikein rentouttava ja ihana loma, hiihdettiin tosi paljon, nautittiin ulkoilmasta ja auringonpaisteesta.. Toivottavasti tuo loma nyt auttaa jaksamaan kesäkuun puoleen väliin asti, sitten alkais kesäloma ja sen jälkeen sitten äitiysloma.
Mahankin otti kasvuspurtin lomalla, joten nyt se on jo tuollainen söpö pieni raskausmaha, kun alussa se näytti vaan siltä että vähän turvottaa. :D

Täällä on kyllä tosiaan tosi hiljaista..
 
Moikka =)

Siili H Kiitos =) tänään tosiaan pyörähtää viimenen kolmannes, aika menee tosi nopsaa!
Mä yritin kysyä neuvolasta lähetettä fysioterapeutille, mut en sellasta kuulemma saa, ei oo vaivat sellasia että ne kaipais fysioterapeuttia. Ihmettelen kyllä miks ku muutki on lähetteen saaneet. Noo mut jospa tää tästä.


Olo on ihan ok, närästys on nyt tullu vissiin jäädäkseen. Liitoskivut on edelleen tosi kovia välillä, mut jotenki niihinki on jo tottunu. Sitä kai huolestuu jos ei oo jostain kipeenä :D

Hyviä vointeja! :flower:

Niisku- ja masupoika 30+0 POKS :heart:
 
niiskuneiti- onnea ja tsemppiä viimeiselle kolmannekselle! :hug:
aika jännä ettet saanut lähetettä fyssarille. :O kannattaa soittaa fysioterapian ajanvaraukseen ja kysyä onko mahdollista päästä ohjauskäynnille ilman lähetettä, meillä ainakin pääsee yhdelle ohjaus- ja neuvontakäynnille ihan vain puhelinsoitolla.

mulla on väsymys poissa ja päänsärkyjäkään ei nyt noin viikkoon ole ollut, joten tällä hetkellä vointi on aika hyvä. :) masukin on alkanut pullistua, torstain neuvolassa sf-mitta oli 15 cm eli suunnilleen keskikäyrällä. liikkeitä en oo nyt muutamaan päivään kauheasti tuntenut, mutta eiköhän ne taas kohta tunnu entistä vahvempina.. :)

hyviä vointeja sullekin! :heart:

siili & känkkis 19+3
 
Siili H, niin voiskai sitä kysyä. Huomenna on tarkotus soittaa lääkärille aika ja pyytää saikkua, jos sais mammalomaan asti sitä. Ei vaan tuu enää näiden kipujen, kolotusten ja väsymyksen kanssa koulunkäynnistä mitään. En oo saanu opintoja yhtään eteenpäin viime aikoina :ashamed:
Kiva että sulla on ollu parempi vointi =) kyllä ne liikkeet siitä alkaa voimistuun ku viikkoja tulee koko ajan lisää =)

Niiskuneiti- ja masukki 30+4 :heart:
 
Siili tsemppiä ultraan! =)

Mie oon ollu to-pe välisestä yöstä täällä osastolla suppareiden vuoksi, nyt ne on onneks jo helpottaneet. Jospa tää masukki vielä tovin pysyis tuolla masussa =)

Niisku- ja masupoika 31+5 :heart:

 
Voi ei! Toivottavasti poika tajuaa pysyä vielä muutaman viikon masussa. Tsemppiä sulle! :hug:

Meillä ultra meni ihan ok:sti, vauva vaan ei kauheasti liikkunut ja kätilökin vähän ihmetteli sitä ja varmisteli että olenhan kuitenkin tuntenut liikkeitä. Kyllä vauva sitten alkoi liikkua enemmän, mutta jotenkin jäi vähän huolestunut olo. Sukupuolikin jäi mysteeriksi, mutta selviäähän se sitten synnytyksessä.. :) Ja pääasia oli se, että vauva vastasi viikkoja, sydän jyskytti hyvin ja rakenteet olivat kunnossa. :heart:

Siili & Känkkäränkkä 20+6
 
Niiskuneiti toivottavasti vauva vielä muutaman viikon ymmärtää pysyä mahassa!

Siili ihanaa, että ultrassa kaikki rakenteet hyvin. Vauvalla voi olla hiljasempia päiviä välillä, meilläkään ei tyttö liikkunut rakenneultrassa juurikaan, ja silti lääkäri kirjoitti papereihin, että normaalisti liikkuva virkeä sikiö. :)

Täällä vauva-arki tuntuu jo siltä, niin kuin sitä olis ollut pidemmänkin aikaa. Päivät rytmittyy mukavasti pitkien vaunulenkkien mukaan. Onneksi säät on vähän parantuneet ja kadut sulaneet lumesta, niin on kevyt työnnellä vaunuja. Tyttö tosin nykyään heräilee lenkkien aikana, kun ei enää ole niin kuoppaista menoa kuin aiemmin. :D Imetys sujuu hyvin ja mahavaivat jatkuu. Ei meillä ole koliikkia mitenkään virallisesti todettu, mutta kyllä tuo sitä on. Nyt olen ajatellut viimeisenä keinona kokeilla vyöhyketerapiaa, kun alkaa olla kaikki muut keinot jo kokeiltu ja tehottomiksi havaittu. Tytöllä tulee kuitenkin perjantaina jo 7 viikkoa ikää, niin toivottavasti tässä ollaan jo voiton puolella.

Lauantaina on nimiäiset ja loppuviikko meneekin leipoessa ja valmistellessa. :heart:

Hyviä odotuspäiviä ja aurinkoista kevättä!

ikuisuus ja tyttö 6,5 viikkoa
 
Hyvät ultrakuulumiset Siili
Vauvalla on usein rauhallisempia päiviä, mut tietty jos alkaa oikein rauhallinen oleen niin kannattaa käydä tarkistuttaan ihan varmuuden vuoksi =)

Kivoja kuulumisia Ikuisuus :heart:

Mä pääsin tänään kotiin! =)
Kohdunsuun tilanne hyvä ja vauvalla kaikki hyvin, jospa se nyt suostuis tuolla yksiössään vielä pysymään.

Niiskuneiti- ja masukki 32+0 POKS :heart:

 
Ikuisuus kiitos rauhoitteluista. :hug: Kiva kuulla, ettei teilläkään liikkunut kovasti ja silti kaikki on hyvin. Oon tuntenut liikkeitä normaaliin tapaan, joten en ole onneksi enää huolestunut, vaikka todennäköisesti tulen kuuntelemaan liikkeitä entistä tarkemmin ainakin hetken aikaa.
Kivoja kuulumisia teillä, arki on ilmeisesti lähtenyt rullaamaan aika hyvin? Harmi juttu kyllä tuo koliikki, mutta onneksi se varmasti jo pian helpottaa. Ja toivottavasti vyöhyketerapiasta on apua! Oon kuullut siitä paljon hyvää.
Teille myös aurinkoista kevättä ja ihanaa, vauvantuoksuista arkea! :heart:

Niiskuneiti jeps, aivan totta että voi olla hiljaisempia päiviä. Nyt tosiaan oon tuntenut liikkeitä, joten en ole enää kauhean huolissani. Mutta kun tuo istukkakin on vielä siinä etuseinämässä niitä liikkeitä vaimentamassa, niin välillä joutuu oikein kuulostella että onko siellä elämää.. Mutta kaipa ne liikkeet pian vahvistuu entisestään niin ei tartte sitten pohdiskella.
Mahtavaa, että pääsitte kotiin ja kaikki näyttää hyvältä. Onneksi saat olla saikulla, nyt ota vaan rauhallisesti ja nauti keväästä ja viimeisistä odotusviikoista. :heart:

Siili & Känkkäränkkä 21+1 :heart:
 
mie vähä nostelen tätä ketjua ylemmäs =)

Tänne ei sen kummempia. Masukki on tosi vilkas tapaus ja nyt tuntee ihan melkein minä vuorokauden aikana tahansa liikkeitä ku alkuun niitä tuntu enemmän illalla =)

Niiskuneiti- ja masukki 33+5 :heart:
 

Yhteistyössä