´*- ESIKOISHAAVEISTA PLUSSANNEET -*´

Eli mullakaan ei sitten varmaan kuunnella huomenna. Huomenna on jo eka neuvola ja silloin on vasta 6+0. Mutta kiva mennä sinne silti, koska kysyttävää on niin paljon!!

Ja koska en ole tästä vielä puhunut muille kuin yhdelle kaverille, niin juttuseura on vähissä, vaikka mieli tekisi kertoa jo kaikille. Mies kyllä jo suunnittelee huonekaluja ja vaatteita ja kaikkea...
 
SuukkoSuulle: Kyllä minä tuolta toukokuun tuhisijoiden listalta löydyn, mitä listaa tarkoitat? Olen ihan uusi täällä joten en oikein tiedä mihin kaikkialle pitäisi "ilmoittautua".

Harmi, ettei niitä sydänääniä sitten välttämättä vielä kuulu tai ei edes yritetä kuunnella. Aika moni täällä on kuitenkin käyny varhaisultrassa jo rv 5 tai 6, minkäköhän hintaisia ne ovat? En millään malttaisi odottaa, jos eka ultra on vasta rv 12?
 
joose nii mietin vaa, ku nää on aina yleensä omat pinonsa joihi sit ilmottaudutaan sen mukaan mihi aikoo sit jatkossaki kirjotella :D Eli täähän on esikoista haaveilevien plussanneiden pino. Eli kuumeilupuolella samassa pinossa haaveiltiin esikoisesta ja sittemmin tänne o tullu varmaa muitakin esikoista odottavia :heart:

Itse kävin varhaisultrassa vkolla 7+6 mutta vastasikin vkoja 7+1 ja maksoi 61? =) Pääkaupunkiseudulla kai maksaa helpostikin toista sataa. Täälläkin ois maksanu satasen pintaan, ellen ois vähä kauempaa varannu aikaa ja ensi vertaillu hintoja :heart:
 
Emilianalle :hug: ja jaksuja pahan olon kanssa!!

Tervetuloa Sun Rise ja Joose! :wave: Onneksi olkoon!

Talvis musta on vaan NIIN mahtavaa että sä olet täällä!!! :heart:

(.) Otin mamman auton lainaan ja kävin espoossa suhaamassa kaverin luo kylään! :D Ohjeet netistä ja menoks!! :eek: Mut mähän selvisin hienosti. Ihan ku aito tsadi... stadilainen. :D Löysin suorilta perille!! Hyvä minä. :)
Huomenna eka neuvola!!!

EM ja Dodo rv 8+5 :heart:
 
Hei!

Teillä on niin kauhea kirjoitus tahti etten kyllä pysy enää kärryillä :ashamed: :whistle: Muutenkin olen siirtynyt aikalailla tuonne vauva puolelle. Koasti kaikille tsemppiä ja oikein paljon onnea uusille tulokkaille. Jakautukaapas nyt urakalla niin laitetaan tuonne vauva puolelle pino pystyyn... jän sitä odottelemaan!


Jospa sitten vähän omia kuulumisia :whistle: :D Meillä poikanen nukkuu ja syö, yllättävää eikö? Mutta siis on ollut todella perustyytyväinen vauva vaikka vähän on masua vääntänytkin. Yleensä on semmoisen kolmisen tuntia putkeen hereillä ja sitten nukkuu pitkät pätkät eli semmoista 2-4tuntia. Viimekin yönä laitoin unille bb:n jälkeen ja heräsi syömään 3.30 ja sitten 8.30 :heart: :eek: :D eli periaaatteessa yhdellä syötöllä mennään! Mä täällä kyynärpäät ristissä toivon että tämä villitys jatkuisi PIIIIITKÄÄÄÄN!!! Itse olen jostain syystä ihan tolkuttoman väsynyt vieläkin, tänään sain itseni ylös sängystä kadelta päivällä!

Koiruus ja poikanen 2vko 5pv
 
Kiva koiris, et tulit kertoon kuulumisia! (mie oon siis entinen miracle, jos ihmettelet :p) :heart: Pikkunenha hyvin nukkuuu! Tosin eikös ne aina tuossa iässä :D Siittä se herkku eli yöheräämiset alkaa vasta kuukauden parin iässä :p no ei vaa, en mie halua tunnelmaa latistaa =) Toivotaan, et pysyiski noin rauhallisena ja hyväunisena jatkossakin!! :heart: :heart: :flower:
 
Tulin juuri ensimmäisestä neuvolasta. Pää ihan sekaisin, mutta eiköhän ne asiat siitä selkiinny :D

Kuvotus jatkuu... Pitäisi jotain saada syötyä ja lähdettyä töihin. Väsyttääkin ja töistä pääsee klo 21.00 |O
 
Chamorphis
Koiris kiva kuulla kuulumisia! Joo pitää sitten tehdä esikkohaaveista synnyttäneet pino kun täs nyt joskus me muutkin poksahdetaan... :D
Aah! Mä sain tänään äitiyspakkauksen ja oon hipelöiny niitä vaatteita!! Aivan ihania!!! :heart: Nyt pitäs vielä pestä ne kaikki odottaan valmiiksi Nasun tuloa. Kävin ostamas imetystyynyn valmiiksi ja sitten viis metriä Nalle Puh kangasta että saan tehä verhot lastenhuoneeseen ja sit teen vielä pussilakanan ja tyynynliinan... :D :heart: :heart:

Chamorphis ja Nasu 24+6
 
Muistankohan taas kaiken, mitä on poissaollessani tapahtunut... yritetään, raskausdementia vaan painaa päälle melkoisasti! :D

Cham, Anitan babybeltti löytyi bebesiltä :) Muualta ei löytynyt halvemmalla XS:sää mustana tarpeeks nopeesti. Halusin välttämättä mustan, jotenkin se valkoinen tuntui erotiikantappajalta.. :p Ja varmasti pysyy siistimpänä tää, jos ihan järkiperusteluja haetaan.

Sun Riselle l
ämpimät tervetulotoivotukset ja onnittelut :flower: :hug: Ihanaa, että vihdoin meitä alkaa täällä olemaan yhtä sankka joukko kuin kuumeilupuolella, juttua tulee ainakin samaan tahtiin :D Kerro sitten kun tiedät tarkkaa LA:ta ja synnäriä.

Kiva kuulla koiriksen kuulumisia! Toivottavasti pentunen nukkuu hyvin jatkossakin :hug: Eiköhän me ens jo tammi-joulukuussa saada aikaiseksi vauvapuolen pinon alku! Vaikka mä jään kyllä varmaan päivittämään pinoa joksikin aikaa, jos mua ei olla heti häätämässä pois ku neiti ulkoistautuu :LOL:

Joose75
on siis eksynyt tänne :) Suukko tuota tilannetta selittikin, eli siis me ollaan kuumeiltu yhdessä tuolla Vauvakuume-osiossa ja plussien pärähdyttyä siirrytty tänne. Mutta en mä ainakaan rupea miksikään portsariksi, jos itsekin esikkoa odotat ja kiinnostaa liittyä tänne meidän joukkoomme pälisemään, niin kerro vaan tiedot ja lisään listaan =)

Musta tuntuu et mä myyn pois noi parit äitiyshousut mitä tuli ostettua alkuraskaudesta ulkomailta, kun kuvittelin et niitä nyt lopussa tarviis.. en käytä niit ikinä kuitenkaan. Onkohan mun kropassa oikeesti jtn vikaa, kun omat farkut tuntuu ihan yhtä hyviltä nyt kun aiemminkin. Noh, ei kai sillä väliä, eipä ainakaan tarvii stressata et saanko enää ikinä omia housuja jalkaan kun ne menee nyt vaikka (kohta) viimeisilläni olenkin :D

Ostettiin nyt miehen kanssa Baby Björnin kantoreppu. Ja samalla tajuttiin, että meillä onkin jo melkein kaikki valmiina vauvalle :eek: Ammetta, hoitoalustaa (/pöytää jos saadaan isompi asunto), ja jtn pikkujuttuja lukuunottamatta. Löytyy sisä ja ulkovaatteet ekaksi vuodeksi (kotimaassani oli oikein edukasta :D), kestovaippajutut koko vaippaiäksi, pinnasänky + pinnasuoja, äitiyspakkaus, erikseen ostettu newborn toppahaalari, syöttötuoli, matkasänky, yhdistelmärattaat, turvaistuin, flanellivilttejä, pehmoleluja, ruokalappuja, puklurättejä... Kaikkea ollaan ostettu sitä mukaan mitä hyviä tarjouksia tulee vastaan, ja kyllä kaikenlaista jo löytyy :D Enkä tiedä onko edes hirveen aikasta loppujen lopuksi, kun mun taustalla ei olisi mikään ihme että syntyisi jo hyvissä ajoin ennen LA:ta.

Vielä kun saataisiin se isompi asunto pian, niin saisi pikkuiselle oman huoneen koristeltua.
Mies soitti sinne tänään, ja ollaan ilmeisesti 1. sijalla jonossa, joten seuraava vapautuva on onneksi meidän :)

DD ja potkurineiti 29+5 :heart:
 
Kiitos kovasti kaikille tervetuloatoivotuksista (onko tuo edes sana...)!

Eka työpäivä takana, ja vitsit aaltoili mieliala, kun välillä teki mieli huutaa uutinen ulos ja välillä oli ihanaa mielessään hypistellä suurta salaisuuttaan =) Odotin jotenkin jopa, että ehkä musta joku huomaisi tai että puheenaiheet muuten siirtyisi alueelle ja paljastuisin. Onhan tällaista tosi hankala pitää sisällään!
Neuvolaan soitin aamulla ja sainkin ajan jo ensi tiistaille onneksi, ei tarvitse sen enempää odottaa.
Ensi viikko on mulla syysloma ja olen menossa kotikaupunkiin perhettä moikkaamaan, ja kai se tulee siellä möläytettyä. Vielä ei tiedä muu kuin yksi ainoa kurssikaverini, sain sentäs vähän systeemistäni ulos tätä :LOL:
Töissä en tiedä missä vaiheessa kertoisin... Haluaisin lähimmälle työkaverille jo kertoa ihan vain sen takia, että tämä on kuitenkin asia joka minuun ja mielialoihini vaikuttaa. Silloin on hyvä jos toinen tietää mistä on kyse. Samoin, jos jokin menee pieleen olisi hyvä hänen tietää mitä on meneillään... Eli taidan hänelle kertoa pian, kun vain saadaan oikea hetki =)
Muille työkavereille sitten pikkuhiljaa, niin osaavat varautua siihen etten ole paikalla ensi vuonna enää.

Jännittävä talvi tulossa, IHANAA :heart:
 
Tänään on ollut loisto päivä. kaksi tuntia ylitöitäkin ja olo on vaan mainio. Ihanaa kun on hyvä olo.
Saatiin eilen mieheni siskolta kaksi kirjaa suomalainen vauvakirja ja Juha vuorisen "vaippa ihottumaa"
olenkin tuota jälkimmäistä lukenut melkein puoleen väliin...minä joka harvoin luen niin tähän opukseen kyllä uppouduin totaalisesti. :D

TinyAngel 10+4
 
DD mä en malttais oottaa et pääsen kans ostelemaan kaikkea ihanaa vauvakamaa... :p mut teillä nyt onkin hyvä olla jo kaikki olemassa! :) Pidän peukkuja että tulee pian teille isompi asunto! b =) d

Sun Rise mä ratkaisin tuon ongelman sillä että kerroin kaikille heti! :LOL: :D Joo... malttamaton. Mut mä oon samaa mieltä - jännä talvi tulossa!!! :D

TA jee! Kivaa että oli mukava päivä!! :D Mulla on tuossa hyllyssä jo edellisen raskauden aikana saatuja kirjoja... yks ihan tosi hyvä on sellainen kuin vauvasta leikki-ikäiseksi. kysymyksiä ja vastauksia lastenhoidosta.(gummerus) Se on tosi hyvä kirja. :) Siis siinä kerrotaan ihan aasta alkaen vaipanvaihto, kylvetys, koliikki, itku, uni, imetys,vaatetus jne. Tuntee et voi ainakin tehdä JOTAIN tässä odotellessa eli opiskella vauvanhoitoa! :LOL:

(.) tänään on ollut väsy päivä... |O lisäksi aika paljon huonoa oloa ja päänsärkykin vielä tuli kiusaksi... :headwall: taidan ottaa lääkkeen, mennä suihkuun ja sitten katsomaan telkkua. :)
 
heippa leidit. tänne ei mitään uutta paitsi hajuaisti terävöitynyt todella paljon. miehellä sisustusvietti vaan pahenee remontti laajenee saunaan :D pitäs nyt vaan jostain löytää saunan lasi oveen sellai nais figuuri, mut ei tunnu löytyvän mistään. oon googlettanu vaik millä sanoil :D:D tänää kerroin sit äitille raskaudest. oli tosi onnellinen ja hämmästyny :) miksköhän mä joudun odottaa neuvolaan pääsyä näin kauan soitin jo viime viikol sinne ja sain ajan vast 28.10 :/ tahtois jo nyt..
 
ElinaMaria mustakin on kiva olla täällä sun kanssa :D :D :heart: ja teiän kaikkien :heart:

koiramammalle jaksuja vaavin kanssa!! =) hyvin tuntuu pieni nukkuvan, onnea :flower:

kiva Zoe että sulla on helpottanu noissa vaivoissa... sullahan oli aika stressaava alkuraskaus... :/

minäpä soitin tänään neuvolaan kun alkoi ahdistaa että miten kuuluis tehdä kun en tiedä missä vaiheessa olen, kk-kierto ei anna mitään apua. selitin terveydenhoitajalle asiani ja se tais siellä pyöritellä jotai kiekkoa ku totes "jooo..... öhh.." varattiin mulle sit ens viikon maanantaille lääkäriaika. ultrataan ja katotaan mitä löytyy. ahdistaa mennä näin aikasin :'( sillon on ehkä jotain 5+2/5+5 toivottavasti ei ainakaan vähempää, eikä siellä varmaan vielä edes sykettä näy... ja pelottaa että jaksetaanko sinne asti. tänään koulussa tuli joku vaaleenruskee valkovuotolirtti. hiukan pelästyin mut ei tullu muuta. niin ja taas aamul meinas tulla oksu :x
 
Zoe joo, joku musta rinkula tai pallo juu. ei semmost oo kiva kattoo :ashamed: enkä mä tosta lirtistä oo huolissani ku ei enempää tullu, mut sillon vaan pelästyin "ei kai taas".

*muoks. oleks varma et huoli väistyy sillonkaa ku lapsi on syntyny. sit se vast alkaa :D
 
Zoe-F
Talvis =) Joo en mäkään ajatellu että se pelko kokonaan katoaa, todennäköisesti vaan muuttaa muotoaan, eikä varmasti lopu vaikka nappula täyttäis 18.

*muoks* mä muuten katson aina vessapaperiin, ja kerran äitillä oli sitten jotakin kukkakuvioo ja meinasin saada siellä hämärässä vessassa slaagin.
 
Mulla oli eka neuvola aikaisin, 6+0. Kai se on hieman neuvolan tilanteestakin kiinni. Mä pyysin päästä mahdollisimman pian ja antoi sitten heti ajan, kun oli mahdollista.

Mä olen kanssa pelännyt vuotoa ja katson Zoe-F:n tapaan aina paperiin. Ei ole onneksi ollut kukkakuvioista :LOL:

Vuotoa ei ole ollut, mutta muutamia kovempia vatsakipuja. Tosin neuvolan täti tänään lohdutteli, että kuulosti ihan normaaleilta.
 
Ja taas olis tippumassa porukkaa tänne puolelle, johanna haamuilee tuolla kuumeilupuolella :D :flower: ...Toivottavasti viiva tummuu ja siirtyy sitten tällepuolelle! :heart:

Tänne ei erikoisempaa....iltavuoroon olis meno...koko v***n viikko on iltavuoroa |O |O |O ...
No, onneksi ei oo ku vähän reilu kk enään nii alkaa äippäloma :heart:

vauvis 28+2
 

Yhteistyössä