**Esikoishaaveista plussanneet**

Tervetuloa uusille ja onnea kaikille ultrakuulumisista :heart:

Anna: kiitos vinkistä, täytyy käydä kurkkaamassa kunhan pääsen taas sellaiselle paikkakunnalle josta kyseinen kauppa löytyy :)

Hyppään heti omaan napaan :p Viikonloppu oli tosi kiva, nähtiin opiskelukavereiden kanssa pitkästä aikaa. Ja mikä ihaninta, siellä yksi odottaa kans esikoista, LA kahta viikkoa aiemmin kuin meillä :D Jes! Yhdessä saatiin lempinimi mammat :LOL:
Tällä viikolla on ultra, vähän jänskättää. Toivottavasti viikko menee nopeasti! Toisaalta yritän olla ajattelematta asiaa, etten liikaa ala murehtia. Kuitenkin vähän takaraivossa takoo ajatus että entä jos kaikki ei olekaan kunnossa :ashamed: Toivotaan parasta!

pokemoni & myttynen 11+6
 
Mömmömmöö, mä oon kans syönyt ennen raskautta antihistamiinia varmaan useamman vuoden kutinaan ihan siis vuoden ympäri muutamia välipäiviä lukuunottamatta. Kävin jo juttelemassa heti raskauden alussa lääkärin kanssa atopian hoidosta raskauden aikana, mutta kun ei ollut alan spelialistia tuolloin tarjolla, oli ohjeistus mielestäni aika ympäripyöreää. Sellaisen vaikutelman sain, että ensimmäinen kolmannes on sitä kriittisintä aikaa, jolloin täytyy pärjätä ilman lääkkeitä, mutta myöhemmin voi olla mahdollista saada apua lääkkeistä. Odotan huomista neuvolalääkäriä, jotta pääsee keskustelemaan vielä hänenkin kanssaan. Onko kenelläkään muuten tietoa saakohan raskaana olevat käydä valohoidossa? Itse olen jonakin talvena käynyt sielläkin, kun iho on "päässyt" tarpeeksi huonoon kuntoon.

Eihän tässä muista enää mitä piti kirjoittaa, kun teidän tekstit jäi tuonne toiselle sivulle! Omaan napaan siis. Menin hehkuttamaan pahoinvoinnin loppumista liian aikaisin. Viikonloppuna pahoinvointipeikko nosti taas päätään, vaikka ihan oksentamaan asti ei onneksi tarvinnut mennä. Itseä epäilyttää johtuuko oma pahoinvointi osittain vitamiineista, joten kävin aamulla hakemassa uudet tabletit apteekista. Todennäköistä on kuitenkin, että tämä on ihan tavallista pahoinvointia, joka ei johdu varsinaisesti mistään erityisesti vaan ylipäätään raskaudesta.

Liikuntaa ei ole tullut harrastettua pariin viikkoon edes nimeksikään. Tänään kävin kaupungilla pyörällä (kun auton osto on vasta edessä), yhteensä matkaa tuli n. 3-4 km mutkineen ja olin aivan poikki kotiin päästessäni! Nyt tarvittaisiin joku ihmeellinen parannuskeino syömiseen, jotta olisi jotain mahdollisuuksia jaksaa töissä ja selvitä työmatkoista.

Tässä on tullut oltua jo pari tuntia ylhäällä, joten voisin vaikka vähän oikaista sohvalle lepäilemään.

pMyy 9+2 (pikkuinen tarvitsisi jo jonkinlaisen työnimen)
 
Mömmömmöö, tervetuloa tänne puolelle! :flower:

mariaana, sulla onkin sitten np-ultra päivää ennen kuin mulla :) Saadaan jännittää yhtä matkaa...

Työnantajalle kertomisesta: mä aion vielä pantata... täytyy katsoa koska kerron, mutta odotan vähintään np-ultran jälkeiseen aikaan. Toisaalta ei huvittaisi kertoa vielä pitkään aikaan, mutta pakko se kai on. Olen vastuussa yhdestä isosta kokonaisuudesta ja pitää varmaan alkaa ajoissa miettimään kenelle se siirretään ja kertoa kaikille mun äitiyslomalle jäännistä.

Ekasta neuvolasta: kertokaapas vielä kokemuksianne! Otetaanko siellä pissakoe, eli täytyykö "säästellä"? :) Mulla on nimittäin huomenna eka neuvola, mies tulee myös mukaan. Kivaa kun on tällaisia etappeja matkan varrella mitä odotella :)

Harsoista: mä ihastuin noihin voimakkaampiin yksivärisiin. Mutta mietin ihan samaa kuin piupula, että onko ne ihan "terveellisiä". Varmaankin johtuu vain siitä, että valkoinen on jotenkin puhdas ja kliininen väri, eiköhän noi värilliset ole tutkitutettu kun kuitenkin puhutaan vauvatuotteista. Voi kun uskaltaisi jo vähän shoppailla...

Pahoinvoinnista ja oireista: mulla on etova olo loppunut. Muut oireet ovat aika lailla samat, eli rintojen arkuus jatkuu, mahan turvotus, nipistely, yöpissailu yms. Suurta väsymystä ei ole vielä ollut missään vaiheessa.

Heipa 9+6 (työnimi puuttuu täälläkin!)
 
Heipa Mulla ainakin meni eka neuvola niin, että juteltiin pääasiassa kaikista alkuraskauteen liittyvistä jutuista ja täyteltiin papereita. Alkoholinkäytöstä täytin jonkun kyselyn. Tämän jälkeen mitattiin hemoglobiini ja verenpaine ja nämä merkattiin äitiyskorttiin. Terveydenhoitaja varasi ajat labraan verikokeisiin (seulonta, veriryhmän määritys, hiv/hepatiitti/kuppa), äitiyspolille np-ultraan sekä seuraavaan neuvolakäyntiin. Kun menin verikokeeseen, vein samalla aamulla kotona otetun pissanäytteen mukanani. Verta otettiin neljä putkiloa. Np:tähän minulla sitten siirrettiin viikolla kun olin käynyt TAYSissa ultrassa, jossa tarkentui papuliinin ikä. Eli nyt mulla on se np 24. päivä ja seuraava neuvola on nyt varattu 22.9. 1,5 tuntia meni tässä ensimmäisessä käynnissä.
 
No niin nyt olisi kysymys noista oireista. Eli onko muilla ollut pientä vuotoa tai tiputtelua seksin jälkeen? Entä millaisia teidän vatsakivut ovat olleet? Pystyin pari viikkoa olemaan ihan rauhallinen ja nyt yhtäkkiä viikonloppuna iski ihan järkyttävä paniikki kaikesta enkä pysty millään rauhoittamaan itseäni.

Almukka83 7+5
 
Almukka Mulla oli just viikonloppuna vuotoa seksin jälkeen, siis ihan vähän. Todettiin vaan että kannattaa varmaan käyttää jotain liukastetta (esim. vauvaöljy) niin jos se vähän rauhottais niitä limakalvoja. En ottanut mitään paniikkia, kun ei sen pitäisi haitata. Kivut mahassa mulla on ollu sellasia nopeisiin liikkeisiin liittyviä vihlaisuja. Jos olis jatkuvaa kipua niin sitten soittaisin kyllä neuvolaan. Älä nyt turhaan panikoi! Koska sulla on eka neuvola? Siellähän voi myös ottaa puheeksi, jos joku asia huolettaa.
 
mariaana80 Eka neuvola on 24.8 ja nyt olen alkanut miettiä, että jos varaisi varhaisultran ennen sitä. Mulla se "vuoto" oli pieni tahra alushousuissa tänään eikä sen jälkeen ole esim. vessakäynneillä mitään tullut. Vatsakipu on ollut sellaista pientä menkkamaista juilintaa eikä oikeastaan edes kipua vaan sellaista tuntemusta alavatsassa. Ja tulee ja menee... En ymmärrä miten yhtäkkiä aloin panikoida, kun muuten olen ollut niin rauhallinen. Ja paniikki siis alkoi jo ennen tuota "vuotoa".
 
Kiitos tervetulotoivotuksista :)

pMyy, oon kans käyny valohoidoissa useampana talvena ja saanut niistä paljon apua. Nyt taas olisin mennyt, mutta enpäs tiedä saanko mennä. Mutta aattelin nyt näiden kutinoiden kanssa kärvistellä, jos ei ihan kauheaksi mee, sinne neuvolalääkäriin asti ja sitten kysellä lisää.

Onko teillä muilla muuten pitkäaikaissairauksia, jotka mahd. vaikuttaa raskauden seurantaan? Mulla on atopian lisäksi sydäntauti, vielä en tiedä, miten se vaikuttaa, mutta iso huoli on tietysti, saako lapsi nämä kurjat vaivat, jotka itseänikin kiusaavat, molemmat kun ovat perinnöllisiä :( Allergioita itselläni on kanssa niputtain, onneksi odotus tuli tähän aikaan vuotta, ettei pahimpaan siitepölyaikaan osunut.

Työnantajalle kertomisesta: Mä kerroin jo. Ihan vaan sen sydäntaudin takia ajattelin (ja lääkärikin sitä suositteli), että on hyvä, että joku töissä tietää tilanteen. Lisäksi en voinut olla kertomatta työparille :) Pomo otti asian todella hyvin, onnitteli ja oli tosi iloinen mun puolesta! Eipä ainakaan tarvi valehdella neuvolakäynneistä johtuvista poissaoloista :D

Tänään on taas ollut hiukan parempi olo *koputtaa puuta*. Kyllä se siitä, kunhan vaan muistan syödä tarpeeksi usein. Tänään vetelin naposteluporkkanoita koko päivän :LOL: Mua vaan huolestuttaa, kun en oikein jaksaisi liikkua. Siis olo on välillä niiiiin vetämätön (joku väitti jossain muussa ketjussa, että liikunta auttaa siihen väsymykseen, mutta pah! Kävin lenkillä ja olin sen jälkeen aivan puhki :LOL: ). Jumppailuja olen yrittänyt jaksaa tehdä, mutta ei niitäkään joka päivä jaksaisi. No, onneksi työmatkalla tulee vähän pyöräilyä ja sitten, kun lapset tulee taas kerhoon, niin niitten kanssa tulee liikuttua :)
 
Heipa, täällä ei tarvinnut ekassa neuvolassa pantata pissaamisen kanssa. Kerta meni lähinnä kaikenlaisten tietojen päivittämisessä ja aikoja varaillessa (np-aika synnärille ja seuraava neuvola, labra-aika verikokeisiin pitää varata täällä itse). Paino, hemoglobiini ja verenpaine mitattiin myös. Jatkossa pitää käydä antamassa sitten aina pissanäyte juuri ennen neuvolakäyntiä, jotta terkka tarkistaa siitä, ettei ole raskausmyrkytystä ja oiskohan sokereitakin katsottu?
Lisäksi käytiin läpi lähisukulaisten ja meidän vanhempien mahdollisia sairauksia, jotka kirjataan yllättävän tarkkaan ylös. Täällä ainakin pitää laatia jossain vaiheessa sukupuu, johon kirjataan lähisukulaisten sairaudet ja lääkitykset. Melkoinen homma siinäkin tiedossa!

Mömmömmöö mä kans pelkään, että tämä atopia siirtyy lapsellekin. Joitakin allergioita löytyy myös, mutta ei muita perussairauksia. Puolisolla on taipumusta rasitusastmaan, joten täytyy toivoa, että pienokainen perisi meiltä valikoidusti ne terveet geenit =)

En tiedä uskaltaako tätä sanoa, mutta tänään on ollut taas vähän parempi päivä. Jospa se ruokakin alkaisi maistua, kun jaksaa jo vähän jotain puuhaillakin. Huominen neuvolalääkäri jännittää jo, kun ymmärsin, että päästäisiin jo kurkkimaan salamatkustajaa :heart:
 
Kiitos neuvolavastauksista!

Saas nähdä kauanko siellä sitten hurahtaa aikaa. Saatiin nimittäin kotiin jo etukäteen täytettäväksi esitietolomake ja kyselyt ruokatottumuksista ja alkoholinkäytöstä. Niiden täyttöön ei siis mene aikaa. Niin, ja np-ultrakin on jo varattuna. Noh, huomennahan sen sitten näkee :)

Almukalle tsemppiä panikoinnin kanssa, noiden oireiden perusteella ei pitäisi olla mitään syytä paniikkiin! Suosittelen kyllä varhaisultraa jos et muuten saa itseäsi rauhoiteltua, siellähän sen sitten näkee miten asiat on.
 
Heipa, täällä ekassa neuvolassa tsekattiin jo ekat pissanäytteet. Ois periaatteessa pitäny pantata, mut enpä tiennyt, niin tiristelin sitten sen puolitoistatuntisen jutustelusession päätteeksi. Hoitui se niinkin. :D

Täällä takana hyvä päivä. Ei väsytä. Ei ole aivan superturvonnut olo (tai ainakaan aamulla ei ollut) ja mielialakin on pysynyt plussan puolella. En tiedä pitäiskö huolestua vai ei, ajattelin, että jospa en nyt kuitenkaan huolestuis (tällä hetkellä se onnistuu, mutta katsotaan nyt...). Ensimmäinen ultra on nyt varattu ja sinne on vielä reilu pari viikkoa matkaa. Äkkiähän tuo menee.

Aamulla oli kyllä aika hormonikas (sehän on ihan suomea, eiksje) olo Hesaria lukiessa. Just olin ehtinyt meikata lähtöä varten, kun olis tehnyt mieli pillahtaa täysitkuun Lastenklinikan kummien mainoksen takia. Siinä oli pieni vauva ja muistaakseni teksti, että "Kaikki eivät ole kymmenenpisteen vauvoja." Nieleskelin siinä sitten aikas tovin, mutta vältyin uudelleen meikkaukselta. VOITTO!

Jinda 8+5
 
heipa meillä (asutaan muistaakseni samassa kaupungissa) pissanäyte annetaan aina ensimmäisenä neuvolaan tultaessa, josta neuvolantädit tarkastavat tulehdukset. Ekalla kerralla taisin käydä antamassa sen siinä juttelun lomassa. Tunti meni mulla ekalla kerralla. Pari viikkoa myöhemmin kun oli lääkärin vastaanotto, niin silloinkin piti antaa pissanäyte, ja ennen lääkäriä oli juttelua hoitajan kanssa. Lääkärissä tosiaan oli ultraus.

Täällä viikonloppu meni sukuloidessa ja lomaillessa, koirakin oli hoidossa. Iltaisin alkaa olla jo aika kipeä vatsa, ja ilkeitä pistelyitä oikealla puolella rinnan alla. Ei mitään hajua mistä ne johtuu, tulee jokainen ilta :ashamed: Ensi viikolla vasta neuvola, mutta enköhän mä sinne asti pärjää. Yöunet alkaa olla katkonaisempia pissahädän takia, ja kun ei voi mahalteen juuri enää edes kääntyä.

Nyt tuli taas dementia :D äh, pitää kommentoida lisää myöhemmin. Ja uudet, mä lisäilen teitä taas pikkuhiljaa kun muistan. :whistle:

neulis ja klöntti 15+5
 
HEIPS pitkästä aikaa.
Paljon on tullutr tekstiä, jota en ihan kaikkea jaksa vielä kahlata läpi.
Uusille paljon onnea plussasta.

Täällä on kärsitty pahoinvoinnista ja pönttöäkin halattu muutamaan kertaa. Väsymys on ihan uskomaton, ei haluu kun nukkua ja nukkua ja kun herää haluu takas nukkuun.
Ja keskiviikkona pitäs palata töihin :headwall:

Täällä uskoltaa jo ruveta nauttiin raskaudesta, Tänään kävin ultrassa , kun riski viikko ohi ja siellä se n 3 cm pötkö heilutti kaikkia raajoja ja sydän löi nopeeseen tahtiin. Kovasti oli liikekannalla. Kasvanut normaaliin vauhtiin, vastas viikkoja 9+4
Keskenmenon riski enään todella vähäinen :whistle:
HEIPA oli muuten koskiklinikalla nyt 93 ?, viimeksi oli halvempi

Äitini hommannut paljon vaatteita ja muutama kaveri siivonnut kaappinsa myös vauvamme hyväksi. Noista harsoista, itse ajattelin hommata värillisiä pukluliinoiksi, mut vaippaan kyl valkosta.

Neuvolan pissasta. viime syksynä halusivat oikein kunnon PLV joka tutkittiin labrassa ja nyt halusivat vain tikuttaa ite neuvolassa.

Nyt ei jaksa kummempaa, vaan suihkun kautta maate.

Ilmotin vaan et hengissä ollaan

sane & toivo rv 9+3
 
Täällä alkaa olla paniikki ohi ja taitaa jäädä se varhaisultra varaamatta. Vuotoa ei tosiaankaan ole enää tullut ja mahan juilinnat ovat lähes loppuneet. Alan uskoa, että ne "vatsakivut" olivat ihan itse aiheutettuja, kun jännitän ja stressaan aina vatsalla. Makoilin tuossa hetken piikkimaton päällä ja nyt on mukavan seesteinen ja rauhallinen olo.

Taidan tästä vääntäytyä sänkyyn, kun aamulla on aikainen herätys ja pitkä työpäivä edessä.
 
Helou taas!

Niin, olen siis taallakin kylla kaynyt paivittain lukemassa, mutta en vaan mitenkaan oo jaksanut kirjotella itse. Kaikki on hyvin, mutta vasyttaa kovasti ja taa kuumuus vie musta mehut. Yleensa kestan kuumaa tosi hyvin ja olenhan asunut ja tyoskennellyt taalla Kreikassa, joten ei oo mitenkaan uus juttu, mutta nyt taytyy kylla tunnustaa etta sais olla vahan viileempaa.

Heipa Multa kysyttiin ekassa neuvolassa etta olenko pissinyt aamupissit ja jos en olisi pissinyt niin minun olisi pitanyt antaa pissinayte, mutta koska olin autuaasti ollut ajattelematta koko asiaa ja suorittanut kaikki vaikutuiset aamutoimeni niin en sitten voinut antaa naytetta... Antoivat sitten mulle sellasen purnukan mukaan kotiin mihin saan seuraavalla kerralla pissia jo ennen neuvolaan menoa.

Sane Onpas kiva ku kirjotit pitkasta aikaa kuulumisia. Oonkin tassa juttuja lueskellessani miettinyt etta mitakohan sulle kuuluu. Olin itseasiassa aikonut huhuilla sun peraan nyt kun kirjoitan, mutta olitkin ehtinyt laittaa kuulumiset jo valmiiks. Ihanaa etta pieni siella vilkutti sinulle :heart:

Omaa napaa nyt sit sen verran etta toinen neuvola on 18.8. eli ku kotiudun taalta Kreikasta 16.8. niin ei oo ku pari paivaa enaa odottaa sita. Ja sit ultra on 24.8. Ma kayn siis yhdella yksityisella gynella, jolla kayn aina muutenkin. Han on tosi superhyva ja hanella kavin myos varhaisultrassa, maksoi vaan 35 euroa, aikaste halpa mun mielesta!! Tuo 24. paivan ultra on siis tuolla yksityisella. Tokalla neuvolakerralla ajattelin sit varata sen kunnallisen ultran, ku mies on matkoilla kuun loppuun asti ja ei paase talle yksityiselle mukaan niin varaan sen kunnallisen sit niin paljon myohemmaks, etta mies paase sinne ihmettelemaan pienta. Kysyin jo tuolla maaliskuississa, etta onkohan ihan hoopoa ottaa oma kamera mukaan sinne ultraan? Ku tosiaan tuo mies ei paase mukaan ja haluais niin kovasti nahda vauvan...ja tietty ne kuvat saa, mut jos kuvais kameralla videonpatkan niin siitahan nakis liikkeetkin ja kuuluis aanet.... ajattelin sit lahettaa sen mailitse miehelle ja se sais sit nayttaa perheelleenkin sita videota ku kerran viela on siella kotimaassaan. Luulettekste etta gyne saa jonkin hepulin tai nauraa mut ulos vastaanotolta jos kaivan omaa Canonia esille kesken tutkimuksen??

EIpa nyt muuta ku taytyy paasta pitkakseen. Halauksia kaikille ja niiiii jooo, TERVETULOA KAIKILLE UUSILLE JA ONNEA KAIKILLE IHANISTA ULTRAKUULUMISISTA :flower:
 
neulainen, okei, ehkäpä saman kaupungin sisällä on samat periaatteet, vaikka onkin eri neuvola kyseessä :)

moumou, mulla on neuvola vasta iltapäivällä, kauheeta jos joutuisi aamupissoja pidättelemään :D Yöllä ramppasin vessassa pariin otteeseen, taas heti aamulla ja töissäkin jo pariin otteeseen... mistä sitä riittää :eek:

moumoulle vielä kamerasta: ihana idea! Varmaan riippuu gynestä mikä on vastaanotto... sitä vaan mietin, että mulla ainakin varhaisultrassa kuva oli niin epäselvä (laite oli varmaan keskiajalta?) että jos gyne ei olisi sormella osoittanut mitä tapahtuu, niin enpä olisi mitään siitä tajunnut. Ja ääniä ei kuulunut, pelkkä kuva vaan semmoisella about kaksituumaisella näytöllä :p Mutta näissäkin on varmasti eroja ultrauspaikasta riippuen.

Hyvä että Almukalla paniikki helpottaa :)

Sane, kiva kuulla sunkin kuulumisia :) Toivottavasti pahoinvointi alkaisi helpottamaan. Aikamoista hintavaihtelua kyllä koskiklinikalla :eek:

(.) Mulla on tänään ollut masu kipeä... alavatsa jotenkin kummallinen ja maha vähän sekaisin. Pissattaakin enemmän kuin yleensä. Oikealta vähän vihloo ja eilen illalla oikein repi, kun nousin ylös sohvalta. Ihan kiva olis jos tänään neuvolassa katsottaisiin pissanäyte, ettei ole mitään tulehduksia. Mulla on nimittäin ollut aiemmin pissatulehduskierrettä... vaikka ei nämä oireet ole kyllä samanlaisia kuin aiemmin, silloin olin välillä tosi kipeä ja pissasin verta :x

Ajattelin myöskin neuvolassa tiedustella liikunnasta. Mies yrittää houkutella lenkille, mutta epäröin kun netissä puhutaan raskaana olevan sykerajoista ja muista, kauhean tarkkaa mukamas. Uskaltaako tässä enää sohvalta nousta ettei sykkeet nouse :eek:

Heipa 10+0 *riks raks poks*

ps. tulipa aika pissakertomus, sori vaan ;)
 
Hienoa Sane, että kaikki näytti ultrassa niin mukavalta:)

Almukka83: Tuota menkkamaista oloa taitaa olla lähes jokaisella ensimmäisillä viikoilla. Ja pientä vuotoakin oli tosi monilla. Yleensä täysin vaaratonta. Itselläni ovat nuo menkkamaiset kivut taas parin viikon tauon jälkeen palanneet. Välillä tosi ikävääkin supistelun tyyppiistä kipua. Onkohan kohdun kasvusta johtuvaa? Onko muilla vielä sellaista jomotusta, vai pelkkiä repäisykivun tyyppisiä tuntemuksia?

Ja Heipa, mulla oli kans eilen noiden menkkamaisten kipujen lisäksi muutenkin kipeä vatsa. Yöllä heräsin siihen, kun maha oli ihan sekaisin. Tietty tulee mieleen, että onko syönyt jotain väärää.. Ja ompas hassua myös se, että itsellänikin oli hiukan pissitulehduksen tyyppistä olotilaa. Otinkin siihen yhden estolääkitystabletin. Mulla ne on käytössä aina seksin jälkeen, koska muuten saan lähes aina jotain tulehdustyyppisiä oireita. Oon käynyt aika paljon uimassa ja mietin myös sitä, että voiskohan siitä tulla jotain bakteeritasapainon muutoksia, vesi kun ei varmasti ole enää puhtainta mahdollista..

Eli pissakertomukset jatkuu... Pahoittelut myös omasta puolesta =)

Heinähattu 8+6
 
Ihanaa kun ilman lämpötila alkaa oleen siedettävä.
Tänään pahoinvointia ei juuri lainkaan, eli varmaan alkaa pikku hiljaa loppumaan. päänsärkyäkään ei enään esiinny. Pahoinvointi rannekkeita käytän ajoittain, mut en koe et niistä suurempaa apua on. Kun on paljon tekemistä, niin pahoinvointia vähemmän, ei taida ehtiä kuulostelemaan.

Tein tuossa pari viikkoa keikka homaa vanhalle työmaalle ja rankkaa oli. ilta aamu yhdistelmät ei sovi ja säännöllinen tarpeeksi tiuhaan tapahtuva syöminenkin oli hankalaa.
nyt olen nauttinut 5 viimeistä vapaa päivää ja huomenna oman työn ääreen. jännittää näin 6 viikon tauon jälkeen, miten siellä jakselee ja pystyy huolehtii syömisen.
Onneksi ergonominen työvuorolista, niin auttaa jaksamiseen. Tosin kivaa vaihtelua työssä oleminen.

Työnantajalle kerroin jo plussapäivänä, kun töissä oli hermo pikkasen kiree ja tarvi selvittää. Nyt ajattelin mennä heti juttusille ja puhua talviloman pitämisestä ja lokuussa ajattelin ottaa palkatonta viikon verran.
Täytyy varmaan muutenkin puhua, etten jaksa enää 7 päivän putkia ja muutenkin raskaammista hommista haluun luopua kokonaan.
Työni sen verran raskasta, että en usko pystyväni siinä loppuunasti olemaan. Mut katsotaan.

Joku kyseli niistä sairauksista, juuri sain puhtaat paperit von Willwbrantista, eli yksi murhe vähemmän. PCOS minulla taustalla ja siksi ainakin neuvola lupas seurata tarkempaan. Lisää raskausdiabeteksen riskiä ja minulla eka sokerirasitus jo 3.9 rv 13. Myös raskausmyrkytyksen riski suurempi, eli iisisti pitää täs otella.

Niskapoimu uä oli 26.8, eli kivasti ultraa parinviikon välein. Oon ollut ajoittain ihan pakokauhun vallassa et keskenmeno tulee ja oli todella huojentavaa eillen nähdä pikkuinen.

Mieheni ei oikein osaa vielä ajatella pikkusta ( myönsi itse ) , hän ei päässyt eillen ultraan ja kyllä häntä illasta harmitti kun puhuin pikku jaloista ja käsistä. Parasystäväni oli tukenani ultrassa, koska pelkäsin murtuvani jos kaikk ei olekaan hyvin.

Äitini jo kutoo kovaa vauhtia tumppua aj sukkaa, eli ei tarvi itse vaivautua. Mut jos nyt kuitenkin muutamat.
Joku sanoi, et alkaa virkkaan peittoa.
Voisitko laittaa ohjetta tai linkkiä. Itseönikin kiinostaisi kovasti kutoa /virkata pikkuiselle jotain. En ole kovin taitava, mutta aina sitä on onnistunut jotain saamaan aikaan. Toissa vuonna kudoin kypärämyssyn ja takin, jotka pitää nyt sit viimestellä.

Ihania raskaus aikoja kaikille

sane & toivo 9+4
 
sane Minä se olin, joka peittoa mainosti virkkaavansa :wave: Teen tällä ohjeella:
http://www.kallamedia.com/virkkaus/malli2.html
Teen puolet valkoisella ja puolet harmaalla. Kokoa ja kuviota sommittelen sitten kun saan muutamia neliöitä ensin valmiiksi. Ja ajattelin tosiaan ommella siihen jonkun pehmeän vuorin, jotta sitä voisi käyttää pelkästäänkin. Lankana on Nalle, koska se on konepesunkestävä lanka.

Mariaana ja papu 10+1
 
Ja tännekkin voisin kertoa uutiset, eli kaikki hyvin :heart: ".. kaunis sikiöpussi jossa 5mm pitkä elävä sikiö. Syke+!.." Viikkoja saatiin 6+2 (omien laskujeni mukaan olisi ollut 7+4). Eiköhän se selviä sitten ens ultrassa tarkemmin. Kaikki kuitenkin hyvin ja olo helpottunut, tai ainakin sen verran, että ei ole k.ulkoinen tai tm tms. Huomenna neuvolaan.

innoM + (<3) 6+2 =)
 
Nonni, neuvolassa käyty ja saatu nippu infolehtisiä ja myöskin se kovin mainostettu raskauspäiväkirja :) Kaikki oli ihan ok, katsottiin hemppa, verenpaine ja pissa. Sydänääniä ei edes yritetty kuunnella, niitä yritetään kuunnella sitten neuvolalääkärissä, joka on reilun parin viikon päästä (27.8.). Ruokatottumuksissa tartuttiin koviin rasvoihin... käytän kevytmaitoa ja leivän päällä oivariinia ja myös tavallista kermajuustoa. Pitäisi kuulemma siirtyä rasvattomaan maitoon, hyi :p Verikokeeseen pitäisi mennä tällä tai ensi viikolla.

Arvot olivat Hb 120, verenpaine 114/82 ja paino 56.5kg

Laskettu aika lasketaan nyt sitten joka tapauksessa viime menkkojen alusta, eli mulle voi vaihtaa lasketuksi ajaksi 11.3. En aio silti muuttaa viikkojani, sillä ne täsmäävät ovikseen ja varhaisultraan (menkoista laskettuna olisin nyt 9+4). Vaikka seuraavassa ultrassa oltaisiin taas edellä, niin laskettua aikaa ei tulla muuttamaan jos se ei heitä yli viittä päivää, joten tällä mennään...

Seuraava neuvola onkin sitten vasta lokakuun puolessa välissä.

heinähattu, mäkin oon syönyt aiemmin noita estolääkkeitä, mutta jätin ne jossain vaiheessa pois eikä sen jälkeen ole tullut tulehduksia. Tänään kyllä neukkutäti sanoi, että saattaa taas aktivoitua raskauden myötä... hope not.

Heipa 10+0

 
Täällä toinen neuvolatarkastus takana, ihan pikainen sellainen. Tarkasti vain pissan, painon, hemoglobiinin ja verenpaineen. Terveydenhoitaja varmisti, että olenhan syönyt rautaa, niin kuin viimeksi sovittiin. Olen syönyt kiltisti joka päivä, mutta kun edellinen kerta oli viime viikolla, joten en kovin suurta nousua odottanutkaan vielä tälle kerralle. Painoa oli tullut 700g lisää, vaikka laittoikin äippäkorttiin 980g! En tiedä millä laskutoimituksella terkka tuon laski, kun painon laittoi kuitenkin ihan oikein, ei vaaka edes näyttänyt 10g:n tarkkuudella :D Painon noususta en kuitenkaan ollut pahoillani tai säikähtänytkään. Oletinkin, että paino alkaa taas nousemaan, kun ruoka on alkanut pysyä sisällä =)

Heipa meillä on ruokakeskustelut edessä vasta seuraavalla kerralla. Vähän jo mietityttää pitääkö valikoida joku "terveellinen" päivä, jonka raportoi, kun tiedän itsekin etten syö välttämättä joka päivä esim. tarpeeksi kasviksia.

innoM ihania uutisia ultrasta, kummasti rauhoittaa omaa mieltä =)

Täälläkin käytiin siis ekassa ultrassa tänään ja kaikki hyvin. Raskaus ei ole niin pitkällä kuin kuukautisista laskettaessa, mikä olikin odotettavissa, koska oma kierto on "normaalia" 28 päivää huomattavasti pitempi. Nyt sikiön pituus 22mm vastasi kuulema raskausviikkoa 8+5. Laskettua aikaa ei tarvitse kuitenkaan vielä muuttaa tietoihin, koska lääkärikin sanoi, että se varmistuu sitten np-ultrassa. Sydänkin löi pienellä hurjaa vauhtia ja pientä liikettäkin oli havaittavissa :heart:

Itse lääkäristä en jotenkin tykännyt yhtään. Vanhempi nainen, joka ei paljon ylimääräisiä puhunut. Aika hiljainen ja hyvin virallisen oloinen terveydenhoitajiin verrattuna. Ihottumaa saan hoitaa entiseen malliin ja ehkä jopa uskallan käyttää enemmänkin kortisonia, kun nyt on neuvolalääkärin siunaus sille. Kysyi myös, olenko käyttänyt erästä toista kortisonia ja totesi, että sitä saa myös ilman reseptiä. Kysyin, josko voisin saada kuitenkin reseptin, koska saan vakuutuksesta rahat takaisin. Lääkärin suhtautuminen oli hyvin nuiva ja kuvittelin jo, ettei hän kirjoita reseptiä, kun totesi pienen putkilon maksavan aika vähän. Byrokratia kuulema maksaa jo saman verran. En tiedä mitä tuolla kommentilla edes tarkoitti, mutta vastasin vain, että kun kerran vakuutuksesta maksaa, niin haluaa saada rahoilleen myös vastinetta. Lopulta lääkäri kirjoitti reseptin.

Muuten päivä on ollut mitä mainioin. Huono olo on taas väistynyt ja nälkä alkaa olla melkein koko ajan :D Heittäydyin niin hurjaksi, että käytiin ulkona syömässä (ihan vaan perushampparia) ja jaksoin melkein kokonaisen juustohampurilaisen. Suuria saavutuksia siis :D

Itse tykkään tehdä erilaisia käsitöitä, mutta en oikein vielä osaa päättää, mitä alkaisi pienelle tekemään. Kunhan syysillat alkavat pimentyä, voisin kuvitella kaivavani neulepuikot esiin =)

pMyy, jälleen 8+5
 
pMyy, niin todellakin helpottaa. Mulla oli kiva mies lääkäri. Käski vetästä housut kinttuun ja hypätä pöydälle :LOL: No, ei nyt ihan. Kokoajan kertoi mitä näkyy ja miten kaikki on (hyvin). Selitti paljon kaikenlaista ja kyselinkin vähän. Sain mukaani kuvan, sekä "faktaa" paperille. Kätteli tullen ja mennen oikein reippaasti ja toivotti onnea :)

innoM + (<3) 6+2
 
innoM Mulla oli vanhempi naislääkäri, joka ei todellakaan kätellyt saati onnitellut tai toivotellut onnea jatkoon. Kuva saatiin mekin, mutta yleisesti ottaen kohtelu oli mielestäni kylmää. Onneksi lääkärillä ei niin usein tarvitse käydäkään, vaikka en kyllä ole ihan varma, käydäänkö siellä loppua kohti useammin. Onko jollakin tietoa?

Aloin muuten miettiä onko tämä kaikki ilmaista? Neuvolat, ultrat ja seulonnat? Missään vaiheessa ei siis kukaan ole laskuja kirjoitellut, mutta mitään faktatietoa ei tästäkään ole.
 

Yhteistyössä