G: mihin "isoon" kaupunkiin suomessa muuttaisit

  • Viestiketjun aloittaja muuttaja
  • Ensimmäinen viesti
muuttaja
joudun työtilanteen takia pakkaamaan nykyiseltä paikkakunnalta kimpsut ja kampsut ja etsimään uuden kotikaupunkini itselle ja perheelle. Kyselen mielenkiinnosta (en nyt siis tietenkään tee päätöstä gallupin perusteella) että mikä ns. iso kaupunki (eli yli 60 000 asukasta) on mielestänne paras, jos kotikaupunkia ei saa äänestää? Kotikaupungin rajaan pois siksi että monet ikänsä samalla paikkakunnalla asuneet ovat usein vähän liian kotiseuturakkaita ja sokeita omalle kunnalleen :)

Eli mikä olisi unelmakaupunki, jossa olisi työtilanne kohtalainen, lasten palvelut ja lapsiperheen etuudet kohtalaisen hyvät ja muutenkin elämisen puitteet mukavat?
 
vieras
Minusta Lappeenranta on ihana, kaikki ihmiset tuntuvat olevan aina hyvällä tuulella ja siellä paistaa aina myös aurinko, kun olen käynyt :). Toinen mistä pidän todella paljon on Tampere. Sopivan iso ja pieni yhtä aikaa. Molemmissa miellyttävä ilmapiiri. Muuttaisin Vantaalta milloin vain kumpaan tahansa jos saisin työt järjestymään.
 

Yhteistyössä