G: Rakastatko enemmän miestäsi vai lapsiasi? (Vastatkaa totuudenmukaisesti!)

Lapset ovat vain lainassa (toki aina lapsiamme), mutta mieheni on elämänkumppanini. Ei voi vertailla mitenkään. Lapsi aloittaa kuitenkin aikanaan oman elämänsä omilla siivillään ja perustaa oman perheen - me jäämme miehen kanssa kahdestaan.

Kuinka tämä, missä kukin joskus asuu, vaikuttaa rakkauteen tällä hetkellä / tulevaisuudessa?

Pointti ei ole asumisessa. Sanotaanko, että minusta lapsi on rakkauden hedelmä ja rakkaus lapseen on ehdottomampaa, mutta rakkaus mieheen taas on molemminpuolin vapaaehtoista, tasa-arvoista, syvää kunnioitusta ja yhteisiä muistoja täynnä.. se on kahden aikuisen suhde. Lapsi on "lainassa", minua tarvitaan ensimmäiset 20 vuotta todella paljon, mutta sitten tehtäväni on mennä sivummalle ja antaa lapsen elää omaa elämäänsä. Rinnalle jää kuitenkin mieheni, jonka kanssa on tarkoitus elää yhdessä elämän loppuun saakka arkea jakaen ja lasten elämää yhdessä seuraten. En voisi siis sanoa rakastavani lastani sen enempää kuin miestäni: miehen kanssa me lapsi ja tämä yhteinen elämä luotiin puhtaasta rakkaudesta ja se loppuun asti myös kuljetaan.

Olen samaa mieltä. Ja ainahan valinnoissa menee lapsi edelle, mutta ne rakkaudet ovat niin erilaisia mitä tunnen miestäni ja lastani kohtaan. Molempien puolesta kyllä tekisin ihan mitä vain.

Etkös se ollutkin sinä Rytkäätys kun sanoit raskaana ollessasi olevasi varma, että tulet rakastamaan enemmän miestäsi kuin lastasi? Mutta rakastatko nyt kuitenkin ihan yhtä paljon lastasi ja miestäsi? Enkä kysy pahalla, kiinnosti vain kun tunnuit olevan niin varma asiasta jo silloin.

En ole sanonut että miestä rakastan enemmän kuin lasta, vaan nimenomaan olen koettanut sanoa että yhtä paljon, mutta mieshän mulla tulee mitä suuremmalla todennäköisyydellä olemaan yhteisessä kodissa ja suhteessa kuolemaan saakka, lapset lentävät pesästä ja ovat aikuisena jo omien perheidensä luona. En haluaisi yksin nauttia eläkepäivistä ja lapsenlapsista, vaan mieheni kanssa. Hän on kumppanini, toinen puolisko minusta. Lapsien etu menee aina edelle, mutta minun merkitykseni laantuu jossain vaiheessa heille kun oma elämä tempaa mukaansa. Ja niinhän se kuuluu ollakin. Rakkautta löytyy vaikka muille jakaa, mutta ne on niin erilaisia tunteita mitä tuntee miestä ja lasta kohtaan!
Lasta kohtaan tuntee pakahduttavaa rakkautta, suunnatonta huolta, kaikenkattavaa suojeluvaistoa, täydellistä vastuuntuntoa ja mieletöntä hellyyttä.
Miestä kohtaan tuntee syvää kiintymystä, upeaa intohimoa, suurta kunnioitusta, ihania toiveita yhteisestä vanhenemisesta, kiinteää kumppanuutta ja aikuisten välistä yhteenkuuluvuutta.

 

Lastani, enkä valehtele

 

Kysytään näin, kun lapset kasvettuaan lentävät pesästä rakentamaan omaa elämää, ja miehenne lähtisi samaan aikaan tökkimään luotasi, kumpi surettaisi enemmän?

Minä ainakin olen siinä vaiheessa onnellinen, joskin myös haikea, mutta ennen kaikkea onnellinen kun lapsi on kasvatettu niin että kykenee itsestään huolehtimaan ja itsenäistymään. Mutta jos mies lähtisi siinä vaiheessa luotani, olisi sydämessäni ammottava aukko.

 

Kysytään näin, kun lapset kasvettuaan lentävät pesästä rakentamaan omaa elämää, ja miehenne lähtisi samaan aikaan tökkimään luotasi, kumpi surettaisi enemmän?

Miehen lähtö, koska hän olisi silloin hyljännyt mut. Lapsien taas kuuluisi muutenkin lähteä "pesästä", eikä äitiä silti hylkää. Eli se olisi normaalia.

 

Lapsiani rakastan enemmän & ehdoitta, sitä ei tarvitse edes miettiä.

 

Lapset tulee ehottomasti ekana!...vaikka onhan tuo mieskin ihan kiva

 

Lasta.

Ajattelen sen niin, että rakkauteni häneen on ehdotonta. Jos lapsi joskus elämässään päätyisi vaikka tappamaan jonkun, rakastaisin häntä silti. Hän olisi yhä lapseni. Miehen kanssa tilanne voisi olla eri.

 

Poika on tärkein kaikista immeisistä. :heart:

 

Kummasta voisin luopua... Miehestä vai lapsesta. Vastaan miehestä. Ilman miestäni ei olisi lastani, mutta tuo rakkaus on niin erilaista. Rakkaus lapseen on ehdoton, pyyteetön ja toivottavasti ikuinen. Rakkaus kumppaniin... No kaikki tietää, että särkyneestä sydämestäkin parantuu ja niin päin pois. En silti halua ikinä tehdä kyseistä valintaa elämäni aikana vaan pitää molemmat. Kysymys ei kuitenkaan ole tyhmä sillä kuten joku aiemmin kirjoitti samalla tyylillä mies on kumppani jonka olen löytänyt ja lapsi on jotain jonka olemme rakkaudestamme tänne tehneet.

 

Minun mielestä se rakkaus on niin erilaista. =) En osaa verrata.

 

Tässä pohdittuani voin sanoa että EHKÄ se on niin omalla kohdallani, että nyt kun lapsemme on pieni ja meidän suojissamme, meidän vastuullamme, menee hän kuitenkin edelle kaikessa, ja rakkaus on todella ehkä ehdottomampaa kuin rakkaus miestöni kohtaan, mutta varmasti jo sitten kun hän on aikuinen ja vastaa itse itsestään, en heistä kahdesta pystyisi valitsemaan. Mutta nyt kun vastuu lapsesta todella on meidän, niin hän menee aina edelle ja on tärkein, koska me hänet tänne olemme tehneet, joten meidän tuneet ja toisemme eivät saa mennä hänen edun edelle. Eli esim. tulipalon sattuessa, ekana pelastettaisiin lapsi, sitten vasta toisemme. Kun lapsi olisi aikuinen, en tiedä kumpaa menisin pelastamaan ensimmäisenä.
Pirun hankalaa selittää, ehkeivät nämä tunteet todellakaan ole niin mustavalkoisia ja helposti ratkottavissa. Anteeksi tekstin sekavuus, hyvä että itsekään ymmärrän mitä tarkoitan! =)

 

Tässä pohdittuani voin sanoa että EHKÄ se on niin omalla kohdallani, että nyt kun lapsemme on pieni ja meidän suojissamme, meidän vastuullamme, menee hän kuitenkin edelle kaikessa, ja rakkaus on todella ehkä ehdottomampaa kuin rakkaus miestöni kohtaan, mutta varmasti jo sitten kun hän on aikuinen ja vastaa itse itsestään, en heistä kahdesta pystyisi valitsemaan. Mutta nyt kun vastuu lapsesta todella on meidän, niin hän menee aina edelle ja on tärkein, koska me hänet tänne olemme tehneet, joten meidän tuneet ja toisemme eivät saa mennä hänen edun edelle. Eli esim. tulipalon sattuessa, ekana pelastettaisiin lapsi, sitten vasta toisemme. Kun lapsi olisi aikuinen, en tiedä kumpaa menisin pelastamaan ensimmäisenä.
Pirun hankalaa selittää, ehkeivät nämä tunteet todellakaan ole niin mustavalkoisia ja helposti ratkottavissa. Anteeksi tekstin sekavuus, hyvä että itsekään ymmärrän mitä tarkoitan! =)

Olen varma, että äiti aina pelastaa ensisijaisesti oman lapsensa, oli lapsi sitten vauva tai aikuinen. Se on ihan biologinen vietti ja vaisto. On täysin epäluonnollista, että vanhempi joutuu hautaamaan oman lapsensa. Lapsen menetys on suruista suurin.

 

Tässä pohdittuani voin sanoa että EHKÄ se on niin omalla kohdallani, että nyt kun lapsemme on pieni ja meidän suojissamme, meidän vastuullamme, menee hän kuitenkin edelle kaikessa, ja rakkaus on todella ehkä ehdottomampaa kuin rakkaus miestöni kohtaan, mutta varmasti jo sitten kun hän on aikuinen ja vastaa itse itsestään, en heistä kahdesta pystyisi valitsemaan. Mutta nyt kun vastuu lapsesta todella on meidän, niin hän menee aina edelle ja on tärkein, koska me hänet tänne olemme tehneet, joten meidän tuneet ja toisemme eivät saa mennä hänen edun edelle. Eli esim. tulipalon sattuessa, ekana pelastettaisiin lapsi, sitten vasta toisemme. Kun lapsi olisi aikuinen, en tiedä kumpaa menisin pelastamaan ensimmäisenä.
Pirun hankalaa selittää, ehkeivät nämä tunteet todellakaan ole niin mustavalkoisia ja helposti ratkottavissa. Anteeksi tekstin sekavuus, hyvä että itsekään ymmärrän mitä tarkoitan! =)

Olen varma, että äiti aina pelastaa ensisijaisesti oman lapsensa, oli lapsi sitten vauva tai aikuinen. Se on ihan biologinen vietti ja vaisto. On täysin epäluonnollista, että vanhempi joutuu hautaamaan oman lapsensa. Lapsen menetys on suruista suurin.

Minä olisin valmista kamaa pyöreään huoneeseen, menettäisimpä kuolemalle joko mieheni tai lapseni. Mut voit olla oikessa siitä vaistosta. Ja kukaan meistä ei 100% varmuudella voi varmaan tietää kuinka toimisi ko. tilanteessa.

 

lapset ensin

 

Mieheni on minulle kaikista tärkein ja rakkain ihminen maailmassa! On minulla lapsiakin, mutta en minä heitä niin kovasti rakasta, en läheskään niin paljon kuin miestäni!

 

Äidin rakkaus ajaa aivan kaiken ylitse tässä maailmassa. Äidin rakkaus on ehdotonta. Voin kuvitella, että elämässä rakkaus mieheen voisi sammua, mutta vaikka lapsi tekisi mitä niin rakkaus ei lopu.

Uskon ja toivon, että mies tuntuu samoin.

Rakkaus mieheenkin on todella lujaa tekoa

just kun miun suusta.

 

Lapsiani :heart:

 

Mieheni on minulle kaikista tärkein ja rakkain ihminen maailmassa! On minulla lapsiakin, mutta en minä heitä niin kovasti rakasta, en läheskään niin paljon kuin miestäni!

porvoosta tai sitte ei lapset ei ole omiasi.

 

Lapsia tietenkin...tosin ukko on ex....

 

Lapsia tietysti!!

 

Tässä pohdittuani voin sanoa että EHKÄ se on niin omalla kohdallani, että nyt kun lapsemme on pieni ja meidän suojissamme, meidän vastuullamme, menee hän kuitenkin edelle kaikessa, ja rakkaus on todella ehkä ehdottomampaa kuin rakkaus miestöni kohtaan, mutta varmasti jo sitten kun hän on aikuinen ja vastaa itse itsestään, en heistä kahdesta pystyisi valitsemaan. Mutta nyt kun vastuu lapsesta todella on meidän, niin hän menee aina edelle ja on tärkein, koska me hänet tänne olemme tehneet, joten meidän tuneet ja toisemme eivät saa mennä hänen edun edelle. Eli esim. tulipalon sattuessa, ekana pelastettaisiin lapsi, sitten vasta toisemme. Kun lapsi olisi aikuinen, en tiedä kumpaa menisin pelastamaan ensimmäisenä.
Pirun hankalaa selittää, ehkeivät nämä tunteet todellakaan ole niin mustavalkoisia ja helposti ratkottavissa. Anteeksi tekstin sekavuus, hyvä että itsekään ymmärrän mitä tarkoitan! =)

Olen varma, että äiti aina pelastaa ensisijaisesti oman lapsensa, oli lapsi sitten vauva tai aikuinen. Se on ihan biologinen vietti ja vaisto. On täysin epäluonnollista, että vanhempi joutuu hautaamaan oman lapsensa. Lapsen menetys on suruista suurin.

Minä olisin valmista kamaa pyöreään huoneeseen, menettäisimpä kuolemalle joko mieheni tai lapseni. Mut voit olla oikessa siitä vaistosta. Ja kukaan meistä ei 100% varmuudella voi varmaan tietää kuinka toimisi ko. tilanteessa.

Eiköhän suurin osa kuitenkin toimisi juuri vaistonvaraisesti eli pelastaisi ensin lapset. Miehistäkin luulen että ensin pelastavat lapsensa sitten lasten äidin tai kuka siinä nyt milloinkin on kainalossa.

 

Lasta. Ilman miestä pystyisin elämään, ilman lastani en.

 

lapsia tietty,tyhmä kysymys?

 

Miestä.

 

Miestä toki rakastan ihan pimeesti, mutta tottakai lapset menee edelle.