Silti työttömyys on heillä 28%. Aika suttuiseksi menee luvut.? Ja koko ajan jää lisää työttömäksi.Ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneista 96% työllistyy vuoden sisällä valmistumisestaan oman alansa töihin. Alemman korkeakoulututkinnon suorittaneista 94%.
Suomessa parhaiten työlistettyjä ovat korkeakolutetut.
Meillä saa tuntipalkkaa +25% ulkomailla työskennellessä.Miten matkustaminen vaikuttaa kuukausipalkkaan? Eihän matkoilta mitään ylimääräistä yleensä saa ellei ylitöitä tule. Verottomat kulukorvaukset ei ole palkkaa? Kannattaa myös ottaa näissä vertailuissa aina ikä huomioon. 25 vuotias harvoin pääsee samoihin tienesteihin kuin 50 vuotias.
Itse olen DI ja palkka n.4200 helpohkosta asiantuntijatyöstä.
Varmaan vähän yli oman ammattitutkinnon, oli se korkeakoulusellainen tai ei.Mitä työntekijän on osattava ja hallittava, että saa yli 5000 euron palkkaa?
Merkonomi on 2 asteen tutkinto ;DAP on asiantuntijatehtävissä tekniikan alalla.
Tää ei varmaan ollut mulle tarkoitettu vastaus. En ole merkonomi. Yliopistosta olen valmistunut.Merkonomi on 2 asteen tutkinto ;D