Apupapu
Oon tekniikan tohtori. Teen tutkimusta apurahalla 27000/vuosi, josta verotonta noin 19000. En jaksa laskea kuukausipalkkaa. Mies on myös TkT mutta työsuhteessa yliopistoon ja palkka noin 4000/kuukausi.
Näköjään kuulun tuohon vajaaseen 5 %:iin. Toki olen töissä ollut, mutta nyt 4 v työttömänä. Ammattina mikrobiologi ja palkka on ollut edellisissä töissä paskaakin paskempi. 2200-3000 euron välillä. Pitäisin tuota 3000 euroa kuussa sikahyvänä, mutta turha odotella töitä sillä palkalla, kun ei saa edes sitä pienemmällä. Eikä vika ole persoonassa, vaan liian erikoisessa alassa.Ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneista 96% työllistyy vuoden sisällä valmistumisestaan oman alansa töihin. Alemman korkeakoulututkinnon suorittaneista 94%.
Suomessa parhaiten työlistettyjä ovat korkeakolutetut.
Voi ei. 4 vuotta työttömänä kuulostaa pahalta. Siinä ajassa olisi jo opiskellut paremman ammatin . Minäkin biologi - ja aina huoli työpaikasta.Näköjään kuulun tuohon vajaaseen 5 %:iin. Toki olen töissä ollut, mutta nyt 4 v työttömänä. Ammattina mikrobiologi ja palkka on ollut edellisissä töissä paskaakin paskempi. 2200-3000 euron välillä. Pitäisin tuota 3000 euroa kuussa sikahyvänä, mutta turha odotella töitä sillä palkalla, kun ei saa edes sitä pienemmällä. Eikä vika ole persoonassa, vaan liian erikoisessa alassa.
Isäntä DI ja tienaa 4200 euroa.
Sinulle on varmaan täysin mahdotonta käsittää, että jotkut arvostavat elämässä muutakin kuin rahaa.Heh, olis ehkä tohtorinki kannattanu käydä amis ;D