Haaveena vauva 2020

Suurimmat tsempit teille keskenmenosta toipuville!

Mä oon tässä kierrossa tikutellut ahkerasti. Ihan tasavahvoja viivoja en oo vielä koskaan saanut, mutta eri merkin testillä nyt eilen semi hyvä tulos, sillä tavalla reunasta yhtä vahva kuin kontrolliviivakin (joku laittoi tänne aiemmin kuvankin vastaavasta tilanteesta). Eilen oli lisäksi vuosisadan limat, joten luotan havaintoihini, että tänään olisi dpo 0. Siispä päätin jo testipäiväkin valmiiksi, joka olisi ensi viikon lauantai. :) Piinailu alkakoon. En tiedä taas miten maltan, kun joulusta asti tää kuumeilu on käynyt ihan hulluksi. Tänään en voinut vastustaa kiusausta olla tutkimatta nettikauppojen mammavaatevalikoimaa :LOL: On se hassua, kun säännöllisesti on pakko saada katsoa nimiä, rattaita, hoitopöytää, vaatteita jne jne jne. Mut sitten se lipsahtaa nopeasti käsistä, eikä välttämättä huomaakaan lopettaa, ennen ku on jo paha mieli o_O(n)

@Persikka123 Itse olen tuntenut katkeria tunteita, kun seiskajuoruja on tullut vaikka julkkiksista, joilla on tuore suhde ja heti ollaan masu pystyssä. :eek: Tuntuu vaan epäreilulta, kun itse on haaveillut aiheesta ja vakavasti työstänyt ajatusta miehen kanssa jo useamman vuoden :confused: Mut niinkun sanottu niin toisilla se ottaa aikaa.
 
VAUVA 2020

Jos haluat listalle, ilmoitathan tietosi punaisella!

9.1.2020

Nimi ★ Kiertopäivä ★


vauvahaaveilija2396......kp 68/28-30
HMami............................kp 66/28
Elllla...............................kp 65/30
Tingeli............................kp 53/34-36
Nenskuli..........................kp 51/ ?
tupsahus.........................kp 42/30
Pikkuhaave....................kp 31/32
Jjenn..............................kp 31/30-31
Marrrsipaani...................kp 30/27-28
Tiukuliina89................... kp 28/31
Mustikka89.....................kp 25/25
hemuliina90....................kp 25/28
mimmi92.........................kp 23/30
Pampula3........................kp 23/22-27
Keltasirkku..................... kp 23/28-32
Persikka123....................kp 23/32
Hypsy..............................kp 22/28-30
Lilmi89............................kp 21/28-30
Ananas90.......................kp 18/25-28
Vauvameille....................kp 18/28-35
Napsunen.......................kp 17/28-35
Snanniska.......................kp 16/28
taikinatonttu....................kp 16/28
Koodikissa......................kp 14/24
Mirella92........................kp 12/34
Kasikuus........................kp 11/28-31
Kuumeilija23...................kp 11/25/27
Helmiina1978.................kp 10/29
Amadecasa....................kp 10/34-55
Hipposka........................kp 10/30
Unimaa...........................kp 10/27
Masu90..........................kp 9/27-30
Shibali............................kp 7/23-28
linneah........................... kp 6/26
Töppönen.......................kp 6/26-28
Karvakorvat....................kp 5/28
Haavejuttu......................kp 3/29
Lina87............................kp 3/28


★★★★★★★★★★★★★★★★★★

Piinailijat:


Marrrsipaani..................dpo 16
Pampula3......................dpo 11
mimmi92.........................dpo 10
Lilmi89...........................dpo 9
Kardemum.....................dpo 5
Ananas90......................dpo 3
vauvameille....................dpo 2
W.we..............................dpo 0

★★★★★★★★★★★★★★★★★★
 
Siis ei voi olla totta, mun menkat loppuu nyt jo ja on vasta kp 2?!! :eek: Aamulla teen raskaustestin, jos (ja kun) on nega niin täytyy varmaan soitella gynelle että mistä tämmönen voisi johtua ja tutkittaisko jotain (n)
Toivotaan plussaa :love: mulla välilällä myös kahden päivän vuotoja, joista toisen päivän selviää pikkuhousun suojalla ja välillä tulee kolme päivää yösiteen ja tamponin läpi tunnissa :cautious:
Mut kun on omasta kropasta kyse, parempi soittaa heti asiantuntijalle kuin luottaa siihen, että minä täällä palstalla huudan se on ihan normaalia :rolleyes::D

@lolu purat nyt ihmeessä kaiken vitutuksen meihin, siksi me ollaan täällä että saa tukea ja vertaistukea muilta :love:
 
@lolu Samoja fiiliksiä.. jos seuraava plussa meille suodaan en kerro varmaan kenellekkään, (paitsi tänne :D:love:) mies oli ihan samoilla linjoilla.
En vaan uskalla enkä halua myöskään tuottaa pettymystä muille.
Meillä oli v.ultra jossa kaikki hyvin, vk 12 todettiin kkm. Ihan hirveä shokki ja kyllä kaikille läheisille oltiin kerrottu :unsure: Tosi monet läheiset on ollut nyt silleen et piätte vähän taukoo, öö, ihanku se auttas o_O
Vauvankaipuu on kova mut ei sitä oikee kaikki ystävätkään ymmärrä, siitä syystä tulinkin tänne :love:
 
  • Tykkää
Reactions: lolu
Minäkin tulin tänne palstalle, kun läheisille puhuminen on kuitenkin hankalampaa, enemmän liittyy tunteita ja toisten huomioon ottamista. Toki täälläkin tulee ottaa muut huomioon, mut ehkä ymmärrätte mitä tarkoitan. Ja erilaista puhua kasvotusten, kuin anonyymisti kirjoitella. En tiedä osaanko selittää oikein. Ei viittis kavereille raportoida jatkuvasti jotakin oiretta tai tutkimuksia tms.

Miten nämä päivät niin vaihtelee. Eilen oli ihan hyvä fiilis ja tänään ihan surkea. Ehkä huomenna sitten taas parempi päivä. (y) Muokkaan viestiä, nyt on jo parempi mieli. 10 min meni tässä muutoksessa. Pääsin työpaikalle niin vissiin piristi :ROFLMAO:
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Hope91
Mä tulin tänne palstalle, koska mulla ei ole mitään suodatinta puheissa ja haluaisin avautua, mutta mies himmailee vähän ympäriinsä huutelemista siitä että ollaan lapsettomia ja hoidoissa :D
Muuten varmaan kirjoittaisin ihan blogiakin aiheesta :whistle:
Vaikka itse olen aika monelle kaverille ja työkaverille kertonut lapsettomuudesta, on se eri asia tulla tänne kohtalontovereiden joukkoon, jotka tietävät kuinka paljon vauvakuume sattuu :)
 
@W.we no meilläkin vähän sama, että mies ei halua, että puhun asiasta. Ja ite kyllä selitän tarkasti, kun vauhtiin pääsen. Mutta huomaan, että voi olla raskasta kuunneltavaa tai ei välttämättä tule ymmärrystä, jos itsellä ei samankaltaisia kokemuksia. Ja tykkään kirjoittamisesta, niin mukava sit täällä sitä toteuttaa :geek:
 
  • Tykkää
Reactions: W.we
Onpas tänne tullut paljon juttua :love:

Olen niin pahoillani @lolu :unsure::cry:

Tervetuloa uusille ja onnea tasapuolisesti plussanneille :love:

Joku kyseli kuinka moni tietää yrityksestä. Minä olen kertonut parille parhaalle ystävälle, toinen siskoni tietää (toinen ei) ja tietysti nää ihanat työkaverit tietää. Miehen puolelta ei tiedä kukaan, hän ei ole kellekään kertonut.

Mulla menossa nyt kp11 ja ei päivääkään ilman vuotoa (n) Olenkin miettinyt, että onko ihan mahdoton raskautua, ku koko ajan vuotaa ja kohta on jo oviskin, kun oireet alkoi eilen. Ehtiikö limakalvo edes paksuuntua, jolloin kiinnittyminen olis edes mahdollista. 4pvä vuosin kunnolla ja sen jälkeen tiputellut joka pvä ja ilmeisesti eilen alkoi ovislimat, jotka on verensekaista.. Hohhoijaa!
Ens kierrossa putoon pois listoilta, kun ei tästä näytä mitään tulevan :unsure:
 
Voi kun tietäisi onko nyt 23 päivän kierto vai 28 päivän, et missä vaiheessa alkaa sitä ovista tikuttelee. Pieni viiva oli pari päivää sitten, ja eile ei sit mitään. Jos on 23 päivän kierto niin ovis osuu viikonlopulle, mut jos normikierto niin miehen iltavuoroviikolle siirtyy sitten. Sanoin miehelle kyl, et sit ku tuut yöllä kahdelta kotiin niin pökköä pesään vaan :LOL:
 
Voi jumpetti..
Eilen illasta nippailuja alavatsas siihen mallii et alko vähä ihmetyttää ja aamusta ruskeaa limaa jäi paperiin(?) ni tein nyt sit noi testit taas äsken (ovis sekä r.testi) ja mun mielestä ne on kummatkin vähä vahvempia kuin eileno_O laittaisin teillekin kuvaa mut puhelin herjaa et liian iso tiedosto :cautious:
Kääk, ei ihminen kestä tämmöstä epätietoisuutta ni oli pakko tulla purkaa tuntemuksiaan tänne :ROFLMAO:
 
Voi jumpetti..
Eilen illasta nippailuja alavatsas siihen mallii et alko vähä ihmetyttää ja aamusta ruskeaa limaa jäi paperiin(?) ni tein nyt sit noi testit taas äsken (ovis sekä r.testi) ja mun mielestä ne on kummatkin vähä vahvempia kuin eileno_O laittaisin teillekin kuvaa mut puhelin herjaa et liian iso tiedosto :cautious:
Kääk, ei ihminen kestä tämmöstä epätietoisuutta ni oli pakko tulla purkaa tuntemuksiaan tänne :ROFLMAO:
Pienennä tiedostoa tai käytä aijaa.fi
Halutaan nähdä!!!
 
  • Tykkää
Reactions: minttuni
PhotoGrid 1578569991748

Katotaan onnistuinko :ROFLMAO:

Muoks. Itse ainaki nään kuvan :D noi on kaikki kuvat otettu testiajalla 3min kuluessa.
Ainut ero on että 7pv on heti aamusta, 8 ja 9 on päiväpissasta. Täytyy varmaan taas huomen aamulla pissiä purkkiin :ROFLMAO:

Muoks. Vol2 En millään jaksais uskoa et olis uutta raskautta, mut toisaalta viivojen pitäs himmentyä päivien kuluessa, eiks je?(n)
 
Viimeksi muokattu:
PhotoGrid 1578569991748

Katotaan onnistuinko :ROFLMAO:

Muoks. Itse ainaki nään kuvan :D noi on kaikki kuvat otettu testiajalla 3min kuluessa.
Ainut ero on että 7pv on heti aamusta, 8 ja 9 on päiväpissasta. Täytyy varmaan taas huomen aamulla pissiä purkkiin :ROFLMAO:
No jopas! (y)


Ei menkkoja tänäänkään. Alkaa jo vähän jännittää. Ei oo yli vuoteen ollu näin pitkää kiertoa. (y)
Niin ja kissa nukkui mahan päällä yöllä. Nukkui viimeks mun päällä, kun odotin esikoista.
 
  • Tykkää
Reactions: Titiina
Yöllä vuoto taas alkoikin, joten en tehnyt raskaustestiä enkä soitellut gynelle. Mutta outoa kyllä että vuoto loppui eilen ihan kokonaan iltapäivällä ja alkoi sitten taas yöllä uudelleen, tosi niukkaa vuoto on kyllä edelleen (n)
 
Tänään käyty naistentautien polilla,sikiökalvoa tai jotain semmosta vielä on,muuten kaikki kunnossa.lääkitys nyt illalla et tyhjenee ma vielä takas labra ja ultraus onko kaikki tullut pois,jos ei ni sit imuun.henkilökunta aivan ihanaa sain tukea ja puhuttua asiasta.kyllä sitä niin mieli särkynyt on.välillä tulee itkukohtauksia.mies ollut aika hiljanen taitaa hänelläkin olla aika kova paikka.kiitos ku tuette ja ootte hengessä mukana.ja toivottavasti plussia tulee paljon täällä
 
Vähänpä mä tiesin tänä aamuna, mitä tämä päivä tuo tullessaan. Jestas.

Eli inssi numero 4. Niin penkin alle kuin olla ja voi. Yleensä lähden iloisena klinikalta operaation jälkeen pois, niin tällä kertaa mä purskahdin jo operaatiohuoneessa itkuun.

Ovulaatio oli tapahtunut jo ennen inseminaatiota, Pregnyliä ei siis tarvittu.
Miehen spermanäyte todella huono. Siis TODELLA huono. Aivan järkyttävä romahdus jo aiemmin heikohkoissa tuloksissa. Liikkuvat a+b= 0% + 3%. Sisälle lähti vain 1milj tavaraa.
Lisäksi operaatio sattui ensimmäistä kertaa niin, että ihan silmiä piti puristaa kiinni ja hammasta purra.

Ei ollut tähdet kohdillaan, ei kertakaikkiaan.
Puhuttiin jo ivf/icsi, joka menisi sitten huhti-toukokuulle.

Voi jos tämän olisin tiennyt, oltais siirrytty jo ivf jonoon.
 

Yhteistyössä