Haaveena vauva 2020

Minullakin tuntuu tosiaan aina oikealla. Ehkä jos oikein kuulostelee, niin saattaa vasemmalla jotain tuntua. Olen kyllä edelleen pihalla oman kehon tuntemuksista, kaikenlaista tuntuu, mutta en tiedä yhtään tunkuuko oikeassa kohdassa oikeaan aikaan

Jos yksityiseltä saa lähetteen julkiselle, niin tehdäänkö joitain tutkimuksia uudestaan vai pääseekö sitten suoraan jonottamisen jälkeen hoidon suunnitteluun? Varmaan toki riippuu tilanteesta. Mietin miten julkiselle pääsisi niihin insseihin, kun nyt alkanut vaikuttamaan siltä, että mies ei haluakaan niitä yksityisellä tehdä.
Meille tuli kutsu hoitojen suunnitteluun kun saatiin yksityiseltä lähete julkiselle. Julkiselta määrättiin myös aluksi labroihin, toki jos ne yksityisellä on jo otettu niin ei niitä uusia tarvi.
 
@Mohan kiitos vastauksesta :) menikö kauan päästä hoitojen suunnittelukäynnille? Meillä otettu useita verikokeita kummaltakin ja mulle tehdään aukkari vielä. Että varmaan nuo perustutkimukset on sitten ok. Ei jaksaisi odottaa enää yhtään, mutta toisaalta pitää tämä tilanne hyväksyä.
 
Siis ihan loppuvuoden,joulukuun vauvasta. Jos sattuis tärppää heti. Vai oonko iha hassu ku jotenki aattelen et mielummin alkuvuonna ku loppuvuonna syntynyt? ei sillä,en mä jaksa odottaa huhtikuuhun et vasta sillo alkais yrittää...
Minä ite ainakin olen aina sanonut, että en halua marras- joulukuu vauvaa, et tammi-helmikuu ois ihana aika saada ja viimeistään lokakuussa, mutta kun tässä on kohta vuosi yritystä takana, niin ihan sama milloin syntyy ❤
 
  • Tykkää
  • Rakkaus
Reactions: Shibali ja Helmiii
Wuhuu,nyt näyttää siltä että oikeat menkat alkoi tänään
Eli nyt saa alkaa oikiasti yrittää ku tietää miten kierto menee
Mut jos nyt onnistuis ni tulis iha loppuvuoden vauva..mielipiteitä?
Mäkin ajattelin aina, että ainakaan joulukuista vauvaa en haluaisi, mutta nyt ihan sama vaikka tulisikin joulukuinen. Nyt ajatus siitä, että olis jouluna pieni käärö, niin olis kovin ihanaa :love:

Seuraavasta kierrosta jos tärppää, niin LA menisi ihan uudenvuoden vaihteeseen. Mutta mennään nyt tämä kierto ensin.
 
Itsellä ollut tosi ahdistavaa aikaa nyt. Jos elokuussa kesken mennyt raskaus olisi jatkunut meillä olisi torstaina ollut laskettuaika. Joko olisi vauva tullut jo tai vielä kärvisteltäisiin. :cry:
Mitä jouluvauvan mietintään tulee niin oma mielipiteeni on että ei se joulukuu ole sen erikoisempi kun tammikuukaan. Me ei ainakaan mietitä milloin saa tärpätä ja milloin ei kun lasten saaminen ei ole itsestään selvyys muutenkaan. Meillä esikoinen on joulukuussa syntynyt, pari päivää ennen aattoa. Oli maailman paras joululahja<3 meille joulu ollut muutenkin tosi raskasta aikaa, jonka nyt esikoinen muuttanut täysin <3
 
Mulla joulukuisessa vauvassa ajatuksena vastustaa lähinnä se, että tiedän joutuvani olemaan normaalia pidempään sairaalassa ja jos se osuu joulunpyhiin... Ja yleensä kai joulun aikaan on jo rs-viruksen takia vierailukielto alle kouluikäisillä siellä osastolla. Kauhea ajatuskin olla joulu erossa esikoisesta!
 
Mä voisin tulla kp listalle, vaikka en nyt ihan varma ole aletaanko yrittämään. Mies ei toistaiseksi uskalla kun pelkää uutta epäonnistumista. Ei me kyllä ehkäisyä ainakaan oteta käyttöön.
Eli siis kp2/26. Varmaan nyt lääkkeellisen tyhjennyksen jälkeen heittää kierto, mutta mennään nyt noilla.
2 viikon päästä ajattelin jo testata, olisiko nega testi, ja jos on niin enkäpä ovulaatiokin ihan mahdollinen tähän kiertoon. Vielä en ovistestejö tilailee, mutta aika hyvin jo tunnistaa ilmankin. En nyt tietenkään päivän tarkkuudella, mutta muutaman sentään :D
 
Kun alotettii tää vauva projekti, aattelin et kesä vauva olis niin ihana ja helppo.. sehän sieltä olis tullutkin ellei kesken olis mennyt:cry:
Eipä tämä asia tosiaan oo itsestään kiinni...
Minust nyt taas olis aivan ihana ajatus jos nyt tärppäis et ois pieni tonttulakkinen tuhisija ensi jouluna:love: kun viime jouluna tosiaan kärvistelin sitä keskenmenoa joulunpyhinä vielä ja oli kaikkien syöpäuutisten takia tosi raskas ja itkuinen viime joulukuu:(
Joten toivotaan että ensi jouluna itketään vuorostaan onnesta❤
Muoks. Testipäivään vielä 12päivää, ai miten niin aika nyt matelee? :LOL:
 
Mä olisin halunnut syksy vauvan ihan vaan sen takia kun ei sellaista ole. Tuo lokakuinen olisi ollut niin täydellinen ajankohta. Meillä on siis helmi, touko ja joulukuinen. Joulukuun plussa siis ehkäpä myös mahdollinen jos ovulaatio tulee jo tässä kierrossa, enkä itse siinä näe sen kummempaa kuin muinakaan ajankohtina, itse ihan alkuvuodesta syntynyt, niin samalla tavalla se on sekoittunut jouluun, toki ollut aina oman ikäluokan vanhimpia, mutta eipä sillä ole mitään merkitystä koskaan ollut.

Ja mikä tätä palstaa vaivaa, tämän päivän viestejä tulee vasta nyt näkyviin uutena, joten menee kyllä ainakin oma lukeminen ja kommentointi sekavaksi:mad:
 
@Zennuli Tuun varmistelee noita sun kp ja dpo:ta, kun kopsasin tuon edellisen tekemän listan ja huomasin tekstisi, että 13.3 sinulla olisi dpo9 menossa ja listassa olet nyt dpo17 ja kp31.. Ei taida olla oikein?
Joo no mulla tulikin ovis sit oikeesti ilmeisesti vasta viime viikolla eli tänää ois dpo4 mutta joo kierto päivät on ihan oikeat. Hämmentävää tää km kierto mutta ainakin nyt on tuttu oviksen jälkeinen olo et eiköhän ne menkat tos viikon päästä ala jos on alkaakseen
 
Mulla joulukuisessa vauvassa ajatuksena vastustaa lähinnä se, että tiedän joutuvani olemaan normaalia pidempään sairaalassa ja jos se osuu joulunpyhiin... Ja yleensä kai joulun aikaan on jo rs-viruksen takia vierailukielto alle kouluikäisillä siellä osastolla. Kauhea ajatuskin olla joulu erossa esikoisesta!
Tänä vuonna on pahempi rs kausi kuin ensi vuonna. Ite teen työtä vauvojen parissa eikä meillä ole kieltoa alle kouluikäisille ainoastaan nuhaisille ja se on ympärivuoden. Toki varmasti sairaala eroja mutta tää ainakin pk seudulla.
 

Yhteistyössä