Haaveena vauva 2022

Täällä aloitettu taas oviksen tikutus. Vähän pahoin pelkään, et käy samoin ku viime kierrossa et aikainen ovis, sen verran oli tänään jo viivassa vahvuutta. :( No näillä mennään nyt, eilen aloitettiin talletukset.

Mie en oo ostellut mitään, mut on ihan kaikki vaatteet ja tavarat tallessa esikoisesta. Niitä oon joskus nuuhkinut ja katellu.
 
Heippa rallaa,

täällä punktiosta selvitty, mutta ei ilman itkuja! Rakkuloita kerättiin 24 mutta niistä vain 1 oli munasolu
Itkuhan siinä pääsi ja hetki on mennyt sulatellessa tätä.
Lääkärikin oli niin harmissaan, että lääkkeen vaste on ollut tämä vaikka ultrassakin kaikki näytti hyvälle. Nyt siis löytyi se mahdollinen syy miksi raskautta ei oo alkanu eli vaikka ovuloin ja rakkulat kasvaa isoiksi niin välttämättä munasoluja ei ole niissä ollut

Nyt yritetään toivoa, että tämä yksi sinnikäs jaksaisi maanantaihin ja päästään siirtoon, mutta oma mieli on jo luovuttanut.

Lääkärit keskustelee viikon päästä meidän tilanteesta et mitä tehdään jatkossa. Tod näköisesti pillerit tulee kesän ajaksi ja joudutaan odottaan elo-syyskuulle ennen seuraavaa koitosta.

olo on kyllä niin pettynyt ja surullinen!
Voi itku, paha olo tuli sun puolesta :(
Kaikki sormet ja varpaat pystyssä täällä että siirto onnistuisi ❤
 
  • Rakkaus
Reactions: Sinisilmät
Heippa rallaa,

täällä punktiosta selvitty, mutta ei ilman itkuja! Rakkuloita kerättiin 24 mutta niistä vain 1 oli munasolu
Itkuhan siinä pääsi ja hetki on mennyt sulatellessa tätä.
Lääkärikin oli niin harmissaan, että lääkkeen vaste on ollut tämä vaikka ultrassakin kaikki näytti hyvälle. Nyt siis löytyi se mahdollinen syy miksi raskautta ei oo alkanu eli vaikka ovuloin ja rakkulat kasvaa isoiksi niin välttämättä munasoluja ei ole niissä ollut

Nyt yritetään toivoa, että tämä yksi sinnikäs jaksaisi maanantaihin ja päästään siirtoon, mutta oma mieli on jo luovuttanut.

Lääkärit keskustelee viikon päästä meidän tilanteesta et mitä tehdään jatkossa. Tod näköisesti pillerit tulee kesän ajaksi ja joudutaan odottaan elo-syyskuulle ennen seuraavaa koitosta.

olo on kyllä niin pettynyt ja surullinen!
Voi ei :( toivotaan kuitenkin parasta, työkaverilla kävi myös niin että vain yksi munasolu löytyi useista rakkuloista huolimatta - mutta se hedelmöittyi ja raskaus onnistui. Tsemppiä ❤ pidän peukut pystyssä!
 
Heippa rallaa,

täällä punktiosta selvitty, mutta ei ilman itkuja! Rakkuloita kerättiin 24 mutta niistä vain 1 oli munasolu
Itkuhan siinä pääsi ja hetki on mennyt sulatellessa tätä.
Lääkärikin oli niin harmissaan, että lääkkeen vaste on ollut tämä vaikka ultrassakin kaikki näytti hyvälle. Nyt siis löytyi se mahdollinen syy miksi raskautta ei oo alkanu eli vaikka ovuloin ja rakkulat kasvaa isoiksi niin välttämättä munasoluja ei ole niissä ollut

Nyt yritetään toivoa, että tämä yksi sinnikäs jaksaisi maanantaihin ja päästään siirtoon, mutta oma mieli on jo luovuttanut.

Lääkärit keskustelee viikon päästä meidän tilanteesta et mitä tehdään jatkossa. Tod näköisesti pillerit tulee kesän ajaksi ja joudutaan odottaan elo-syyskuulle ennen seuraavaa koitosta.

olo on kyllä niin pettynyt ja surullinen!
Tuli teidän puolesta todella paha fiilis. Vielä yritetään toivoa, että tämä yksi on kovin sinnikäs tapaus!
 
  • Rakkaus
Reactions: Sinisilmät
Heippa rallaa,

täällä punktiosta selvitty, mutta ei ilman itkuja! Rakkuloita kerättiin 24 mutta niistä vain 1 oli munasolu
Itkuhan siinä pääsi ja hetki on mennyt sulatellessa tätä.
Lääkärikin oli niin harmissaan, että lääkkeen vaste on ollut tämä vaikka ultrassakin kaikki näytti hyvälle. Nyt siis löytyi se mahdollinen syy miksi raskautta ei oo alkanu eli vaikka ovuloin ja rakkulat kasvaa isoiksi niin välttämättä munasoluja ei ole niissä ollut

Nyt yritetään toivoa, että tämä yksi sinnikäs jaksaisi maanantaihin ja päästään siirtoon, mutta oma mieli on jo luovuttanut.

Lääkärit keskustelee viikon päästä meidän tilanteesta et mitä tehdään jatkossa. Tod näköisesti pillerit tulee kesän ajaksi ja joudutaan odottaan elo-syyskuulle ennen seuraavaa koitosta.

olo on kyllä niin pettynyt ja surullinen!

Voi ei, tuo yksi on pieni saalis. Toivotaan sen kuitenkin hedelmöittyvän ja olevan teidän bebe (y):love:

Ymmärrän kuitenkin sen pettymyksen ja luovutuksen, kun tipahtaa korkealta. Voimia piinaaviin odotuspäiviin asian kanssa!
 
Ovistestien ajankohta
Teen aina aamulla ekasta pissasta ja oon saanu oikeitakin oviksia kiinni. Käytän ite kaksoishormonitestejä. Lisäksi klinikalta käsketty tehdä aamulla.
Joskus olen tehnyt aamulla ja illalla ja pari kertaa muuttunut illalla plussaksi.

Hankinnat
Vaunumerkki on pitkälle tiedossa.
Hankintoja en muutoin tee, koska konkretisoi liikaa ja tekee kipeää niitä hankkia, kun varmuutta lapsesta ei ole.
Joskus käydään kuitenkin hipsuttelemassa vaatteita, tuo lohtua. Tällä viikolla (menkat alkaa parin päivän sisään), niin olin menossa vaatehipsutuksilla mutta jouduin kääntymään itkua pidätellen pois.
Ehkä taas parempina päivinä ihastelemaan :cool::)
 
Heippa rallaa,

täällä punktiosta selvitty, mutta ei ilman itkuja! Rakkuloita kerättiin 24 mutta niistä vain 1 oli munasolu
Itkuhan siinä pääsi ja hetki on mennyt sulatellessa tätä.
Lääkärikin oli niin harmissaan, että lääkkeen vaste on ollut tämä vaikka ultrassakin kaikki näytti hyvälle. Nyt siis löytyi se mahdollinen syy miksi raskautta ei oo alkanu eli vaikka ovuloin ja rakkulat kasvaa isoiksi niin välttämättä munasoluja ei ole niissä ollut

Nyt yritetään toivoa, että tämä yksi sinnikäs jaksaisi maanantaihin ja päästään siirtoon, mutta oma mieli on jo luovuttanut.

Lääkärit keskustelee viikon päästä meidän tilanteesta et mitä tehdään jatkossa. Tod näköisesti pillerit tulee kesän ajaksi ja joudutaan odottaan elo-syyskuulle ennen seuraavaa koitosta.

olo on kyllä niin pettynyt ja surullinen!
Voi miten musertavia uutisia. :( Toisaalta, yksihän siihen vaan tarvitaan. Toivotaan parasta!
 
  • Rakkaus
Reactions: Sinisilmät
Täältä omanapaa sen verran, että tänään lääkärin kanssa juteltiin, että perussairauden vuoksi kannattaisi odottaa molemmat koronarokotteet ennen yrityksen aloittamista. Osaksi siis siksi, että suoja olisi koronaa vastaan paras, mutta katsellaan myös mun hoitotasapainoa se pari-kolme kk tässä. Onneksi vielä hyvin ehtii sen jälkeenkin vuoden 2022 vauvaa kokeilemaan, mutta vähän kyllä harmittaa silti kun olisin niin malttamattomana jo aloittamassa yritystä.
Hyvä uutinen oli kuitenkin, että lääkäri korjasi käsitystäni raskauden riskitasosta, eli että se ei ole niin vaikea juttu ja että sairaudessa suositeltava alle 33 vuoden synnytysikä koskee vain esikoista odottavia, eikä minulla siis ole sen puolesta niin kova kiire :) minä siis täällä taustailen ja intoilen teidän tikuista ja plussista vielä pari-kolme kk!
 
@Sinisilmät Olipas surkeita uutisia sinulla :( Toivottavasti se yksi munasolu hedelmöityi täydellisesti ja pääsette siirtoon, kun eihän siihen loppujen lopuksi kuin yksi tarvita. <3
Miten sä muuten voit ton keräyksen jälkeen, kun kuitenkin monta kerättiin? Onko siirto varmaa vai onko hyperin riski vielä olemassa?
 
Heips vaan. Siirryn minäkin tänne, pariin otteeseen kirjoittelin tuonne 2021-palstallekin, mutta lyhyesti meidän taustaa: ya 3/18, 1. lapsi. Itse olen 37 ja mies 41.

Näihin kolmeen vuoteen on mahtunut endo-diagnoosi, laparoskopia ja rypäleraskaus. Nyt rypäleestä toipumisen jälkeen yk3 menossa ja kp 52. Tänään tein viimeisimmän negatiivisen r-testin ja viikon päästä edessä häämöttää elämäni ensimmäinen terolut-kuuri, jonka lääkäri määräsi silloin aloitettavaksi, ellei menkat ole alkaneet. Vyöhyketerapeutillekin varasin ajan, jospa oikeiden pisteiden painelusta olisi apua.. Ihan helisemässä olen jo tämän kanssa, sillä näin pitkää kiertoa minulla ei ole koskaan ollut.
 
  • Tykkää
Reactions: AnsaK ja minttuni
Noista hankinnoista. Nyt en oo ostanut mitään, vaikka lähellä on ollut. Esikoisen vaatteita ja tavaroita on säilössä tosin. Ja esikoinen kulkee mallia keltasissa vaatteissa että menee sitten seuraavallekkin, oli sitten tyttö tai poika.
Mulla pitäis olla ens viikolla ovis, hirvee jännitys et oltaisko nyt niin onnekkaita et tärppäis heti. Yritän kovasti keskittyy töihin ja harrastuksiin etten stressais liikaa. Viimeks lähdin tauolle tälläsestä ryhmästä kun kävin ihan ylikierroksilla, nyt yritän ottaa rennommin.
 
  • Tykkää
Reactions: KirJoh89 ja AnsaK
@Sinisilmät Olipas surkeita uutisia sinulla Toivottavasti se yksi munasolu hedelmöityi täydellisesti ja pääsette siirtoon, kun eihän siihen loppujen lopuksi kuin yksi tarvita. <3
Miten sä muuten voit ton keräyksen jälkeen, kun kuitenkin monta kerättiin? Onko siirto varmaa vai onko hyperin riski vielä olemassa?
No itseasiassa mun olo paheni tänään illalla tosi tosi paljon ja jouduin soittaan lääkäriin. Ohjasivat lanssin hakemaan ja tod näk punktiossa on neula osunu verisuoneen ja nyt on kertyny verta mahaan.

Oon nyt osastolla yön ja tutkitaan vieläkö vuotos tulee et joutuuko leikkaukseen vai meneekö ohi tipalla ja kipulääkkeillä suoneen.

ei siis ihan mennyt helpon kautta tämä eka IVF, mut toivotaan et edes yksi munasolu olisi sinnikäs js jaksaisi odotella mun olon parantumista tai pakastusta.
 
Tsemppiä sinne, parane pian ❤
 
Voimia ja jaksamista :( kuten huomaat täällä on moni, jotka kannustaa ja tukee sua läpi rankkojen hetkien ❤
 
  • Rakkaus
Reactions: Sinisilmät
No itseasiassa mun olo paheni tänään illalla tosi tosi paljon ja jouduin soittaan lääkäriin. Ohjasivat lanssin hakemaan ja tod näk punktiossa on neula osunu verisuoneen ja nyt on kertyny verta mahaan.

Oon nyt osastolla yön ja tutkitaan vieläkö vuotos tulee et joutuuko leikkaukseen vai meneekö ohi tipalla ja kipulääkkeillä suoneen.

ei siis ihan mennyt helpon kautta tämä eka IVF, mut toivotaan et edes yksi munasolu olisi sinnikäs js jaksaisi odotella mun olon parantumista tai pakastusta.
Ikävä tilanne! Voimia osastolle ja jaksamiseesi!
 
Hui!
Pikaista toipumista ❤
 
Kiitos kaikki ihanat ❤ Tää on kyllä niin kultaa tää kanava!

etenkin kun vaikea tilanne ku ei halua nyt kaikille kertoa meidän hoidoista, mut sit et makaat sairaalassa niin ei oikein voi jättää kertomattakaan.

Kohta tulee ottaan vielä verikokeet ja selviää et täytyykö leikkaukseen mennä vai selvitäänkö tästä runsaalla nesteytyksellä ja kipulääkkeillä.
Lääkäri sano et tehdään eka kaikki ettei leikkaukseen tarvis mennä koska sillon edessä olis tod näk ainakin toisen munasarjan poisto kokonaan.

pikku hiljaa eteenpäin! ❤ Mutta älkää saako tästä mun tapauksesta kauhukuvia IVF tai punktiosta. Tää on harvinainen ikävä tuuri mikä mulle sit vaan kävi!
 
Kiitos kaikki ihanat Tää on kyllä niin kultaa tää kanava!

etenkin kun vaikea tilanne ku ei halua nyt kaikille kertoa meidän hoidoista, mut sit et makaat sairaalassa niin ei oikein voi jättää kertomattakaan.

Kohta tulee ottaan vielä verikokeet ja selviää et täytyykö leikkaukseen mennä vai selvitäänkö tästä runsaalla nesteytyksellä ja kipulääkkeillä.
Lääkäri sano et tehdään eka kaikki ettei leikkaukseen tarvis mennä koska sillon edessä olis tod näk ainakin toisen munasarjan poisto kokonaan.

pikku hiljaa eteenpäin! Mutta älkää saako tästä mun tapauksesta kauhukuvia IVF tai punktiosta. Tää on harvinainen ikävä tuuri mikä mulle sit vaan kävi!
Hui kamala, varmasti säikäytti :( toivottavasti kaikki menee hyvin. Onneksi olet siellä osaavansa hoidossa. Paljon tsemppiä ja pikaista paranemista ♥
 
  • Rakkaus
Reactions: Sinisilmät
No itseasiassa mun olo paheni tänään illalla tosi tosi paljon ja jouduin soittaan lääkäriin. Ohjasivat lanssin hakemaan ja tod näk punktiossa on neula osunu verisuoneen ja nyt on kertyny verta mahaan.

Oon nyt osastolla yön ja tutkitaan vieläkö vuotos tulee et joutuuko leikkaukseen vai meneekö ohi tipalla ja kipulääkkeillä suoneen.

ei siis ihan mennyt helpon kautta tämä eka IVF, mut toivotaan et edes yksi munasolu olisi sinnikäs js jaksaisi odotella mun olon parantumista tai pakastusta.
Kääk!
Voimia sinne ❤
 
Yhteistyössä