Häpeän kertoa rahankäytöstäni köyhille vanhemmilleni

Hei!

Ajattelin aloittaa keskustelun aiheesta, joka itseäni tällä hetkellä pyörii mielessäni.
Olen perus duunaniperheen n.30 vee lapsi ja kouluttautunut ihan ok palkkaiseen akateemiseen ammattiin. Mieheni on kuukausipalkaltaan vastaavassa työssä kuin minä ja meillä ei ole vielä lapsia. Olen elänyt suht köyhän, mutta onnellisen lapsuuden. Vaikka olenkin saanut aina kaiken tarpeellisen, mitään ei ole voinut tuosta noin vaan ostaa, vaan aina on pitänyt kunnolla säästää, ulkona ei ole koskaan käyty syömässä tai matkusteltu. Nyt aikuisiällä elämme mieheni kanssa aivan vastakohtaista elämää muun muassa matkustellen paljon. Vaikka elämme aika normaalia arkea tuloeromme vanhempiini nähden tuntuu vain entisestään korostuvan, nyt kun molemmat vanhempani ovat eläkkeellä.
Nyt olenkin huomannu aikuisiällä oman rahankäytön ja elämänlaadun olevan sellainen asia josta en pysty täysin puhumaan vanhempieni kanssa. Ostimme mieheni kanssa vastottain ensimmäisen yhteisen kodin ja nyt edessä on luonnollisestikin ollut muutamia suurempia sisustushankintoja. Koska tiedän, että vanhemmillani ei ole ollut koskaan rahaa, hävettää kertoa, että olemme ostaneet uuteen kotiimme Artekin pöydän tai suunnittelemme uuden sohvan ostoa Vepsäläiseltä. Kun kerroin pöydän ostosta äidiltä tulikin jo kauhistunutta ihmettelyä siitä, mitä me teemme niin isolla ja kalliilla pöydällä. Mietin myös usein, että onneksi asumme eri paikkakunnilla, jotta he eivät tiedä miten usein käymme esim. ulkona syömässä. Usein huomaan joutuvani vähättelemään ja häpeämään omia hankintojamme, joista itse olemme tavattoman onnellisia ja jotka eivät meille suinkaan ole mitään hetken mielijohteita vaan ajatuksella mietittyjä loppuelämän hankintoja.
Onko muilla "vaatimattoman" perheen lapsilla ajatuksia tai kokemusta vastaavasta?

 

Onko sulle tullut koskaan mieleen auttaa vanhempiasi rahallisesti, jos ovat köyhiä eläkeläisiä?
Jos siis teillä on sitä ylimääräistä?

Ehkä se helpottaisi tuosta tuhlailevammasta elämäntyylistä kertomista, jos voit itse ajatella että jaat onneasi muillekin.

 

Kummallisen kieroa ajattelua, tai sitten vain olen niin tottunut siihen että minun vanhempani olisivat vain ja ainoastaan vilpittömän onnellisia siitä että minulle menisi paremmin kuin heillä ja että minulla olisi varaa elää hyvin.

 

Tiesitkö, että jotkut lapset antavat vanhemmilleen rahaa? Voithan tehdä hieman edullisempia hankintoja ja antaa "erotuksen" vanhemmillesi.

 

Niin, herää kysymys voisitko tosiaan puolestasi auttaa nyt vanhempiasi?ostaa äidillesi käsivoidetta, jota hän ei ole kuvitellutkaan ostavansa? Jne.

Älä suotta häpeile. Onhan viime vuosikymmenet käynyt juuri noin sukupolvi toisensa jälkeen on ollut parempi elintasoinen. Nyt on se kehitys taittunut ja monella nuorella perheellä on yhtä tiukkaa tai tiukempaakin kuin laosuudenkodissaan.

 

Mieheni vanhemmat ovat köyhiä ja kyllä jätämme kertomatta useamman asian koska ei haluta heille pahaa mieltä. Joku ehdotti ylempänä vanhempian auttamista rahallisesti, emme me ainakaan auta koska itse olemme rahamme tienannut. Toki ostetaan hyviä lahjoja ym, mutta ei muuten.

 

Miten tuo "itse olemme rahamme tienanneet" liittyy toisten auttamiseen? Auttamisella yritetään helpottaa toisen elämää.

 

Mieheni vanhemmat ovat köyhiä ja kyllä jätämme kertomatta useamman asian koska ei haluta heille pahaa mieltä. Joku ehdotti ylempänä vanhempian auttamista rahallisesti, emme me ainakaan auta koska itse olemme rahamme tienannut. Toki ostetaan hyviä lahjoja ym, mutta ei muuten.

Ette varmaan hyväntekeväisyyteenkään anna mitään?

 

Mieheni vanhemmat ovat köyhiä ja kyllä jätämme kertomatta useamman asian koska ei haluta heille pahaa mieltä. Joku ehdotti ylempänä vanhempian auttamista rahallisesti, emme me ainakaan auta koska itse olemme rahamme tienannut. Toki ostetaan hyviä lahjoja ym, mutta ei muuten.

Meillä on sellainenkin käytössä että jos ja kun ostetaan jotain uutta niin vanhat tarjotaan aina eteenpäin lähisuvussa josko jollakin olisi niille käyttöä. Sekin on toisten auttamista. Samoin voi ajatella esim. lomamatkan ostamista vanhemmille jotta lähtevät mukaan reissuun auttamaan lapsenhoidossa yms.

Ei meillä kukaan onneksi ajattele että kenellekään ei anneta koska itse ollaan rahamme tienattu...

 

Kiitos kommenteistanne! Minä kyllä ostelen vanhemmilleni, vaikka mitä. Oikeastaan joka kerta, kun menemme käymään viemme aina heille jotain. Olen kuitenkin huomannut, että näistä viemisistäkin tulee helposti vastaava häpeän tunne kuin omista ostoksista me kertomisesta. Esimerkiksi jouluna, kun veimme mieheni kanssa ison herkkukorin vanhemmilleni mennessämme joulun viettoon (mikä myös mielestäni oli luonnollistakin, kun yhdessä jouluherkkuja söimmekin!) ja lisäksi vaihdoimme lahjat, hävetti kun tiesin äitini laskevan jo päässä mitä herkut ovat tulleet maksamaan.

 

Ei. En vaan ymmärrä tuollaista. En varsinkaan sitä, että sinua hävettää oma tilanne. Vai oletko kuitenkin ylpeä siitä, ja häpeät sitä?

 

Autan itse sairaseläkkeellä olevaa äitiäni rahallisesti ja muuten. Suosittelen!

 

Oletko ajatellut että vanhempiesi asenne ei välttämättä johdu siitä ettei heillä ole ollenkaan rahaa vaan heidän mielestään pöytä Artekista ja sohva Vepsäläiseltä on kertakaikkiaan kallista. Jääkö teillä rahaa säästöön, säästättekö pahan päivän varalle?

Kun monilla joilla on hyvät tulot on myös isot menot ja silloin on oikeastaan melko sama miten isot tulot ovat jos kaikki menee kuitenkin eikä mitään jää säästöön.

Eli voisiko vanhempiesi suhtautuminen johtua tästä? Ei se tarkoita ettei mitään voisi koskaan ostaa mutta saattaa olla että vanhempasi pelkäävät sinun elävän yli varojesi.

 

En ymmärrä mäkään. Itsellä hyvin samanlaiset lähtökohdat; paljon olen saanut lapsena, rakkautta ja materiaa, jopa välillä niin, että vanhemmat ovat sitten karsineet omistaan ja isoja ostoksia on pitänyt todella miettiä.

Nyt nuorena opiskelija (20+) elän erittäin erilaista elämää kuin he (kuten mainitset matkustellen ja usein ulkona syöden). Säästöjä mulla ei opiskelemaan lähtiessä ollut ja kaikki rahani olenkin itsetehnyt. Tällä hetkellä, kun kuitenkin noin niinkun perusolemukseltaan on tiukkaa, kun täyspäiväisesti ei voi töitä tehdä ja opintotuella ei kuuhun lähdetä. Välillä varsinkin äitini kauhistelee rahankäyttöäni, mutta tiedän itse varallisuuteni ja sen mitä voin ostaa ja mitä en.

Kuitenkin mulle on ihan itsestäänselvyys, että kun joskus valmistun ja toivottavasti työllistyn, niin roolit vaihtuvat ja haluan todellakin ostaa vanhemmilleni niitä juttuja, joihin eivät ole tottuneet. En sen takia, että kokisen sen olevan takaisin maksamista tmv. vaan sitä, että jos itselläni on, on myös läheisilläni oltava.

 

[QUOTE="vieraana";29445744]Oletko ajatellut että vanhempiesi asenne ei välttämättä johdu siitä ettei heillä ole ollenkaan rahaa vaan heidän mielestään pöytä Artekista ja sohva Vepsäläiseltä on kertakaikkiaan kallista. Jääkö teillä rahaa säästöön, säästättekö pahan päivän varalle?

Kun monilla joilla on hyvät tulot on myös isot menot ja silloin on oikeastaan melko sama miten isot tulot ovat jos kaikki menee kuitenkin eikä mitään jää säästöön.

Eli voisiko vanhempiesi suhtautuminen johtua tästä? Ei se tarkoita ettei mitään voisi koskaan ostaa mutta saattaa olla että vanhempasi pelkäävät sinun elävän yli varojesi.[/QUOTE]


Ymmärrän mitä tarkoitat tuolla. Olemme mieheni kanssa kuitenkin varsin hyvin tietoisia siitä, että taloudellinen tilanteemme tulee muuttumaan paljon tulevaisuudessa esimeriksi mahdollisen lapsen hankkimisen myötä. Tuntuu vain, että kaikilla edellisen sukupolven ihmisillä on sellainen ajatusmalli, että kaikki raha mitä tienaa on pakko laittaa säästöön jokaista penniä myöten. Me laitamme kyllä rahaa säästöön, mutta mielestäni on fiksua myös tehdä hankintoja, ja nimen omaan sellaisia hankintoja jotka eivät ole vain ikea ostoksia vaan loppuelämäksi hankittuja.

 

En ymmärrä mäkään. Itsellä hyvin samanlaiset lähtökohdat; paljon olen saanut lapsena, rakkautta ja materiaa, jopa välillä niin, että vanhemmat ovat sitten karsineet omistaan ja isoja ostoksia on pitänyt todella miettiä.

Nyt nuorena opiskelija (20+) elän erittäin erilaista elämää kuin he (kuten mainitset matkustellen ja usein ulkona syöden). Säästöjä mulla ei opiskelemaan lähtiessä ollut ja kaikki rahani olenkin itsetehnyt. Tällä hetkellä, kun kuitenkin noin niinkun perusolemukseltaan on tiukkaa, kun täyspäiväisesti ei voi töitä tehdä ja opintotuella ei kuuhun lähdetä. Välillä varsinkin äitini kauhistelee rahankäyttöäni, mutta tiedän itse varallisuuteni ja sen mitä voin ostaa ja mitä en.

Kuitenkin mulle on ihan itsestäänselvyys, että kun joskus valmistun ja toivottavasti työllistyn, niin roolit vaihtuvat ja haluan todellakin ostaa vanhemmilleni niitä juttuja, joihin eivät ole tottuneet. En sen takia, että kokisen sen olevan takaisin maksamista tmv. vaan sitä, että jos itselläni on, on myös läheisilläni oltava.

Sulle sama kommentti kuin tuolle äskeiselle. Vanhemmilla ikäluokilla on ollut tapana säästää paljon enemmän tuloistaan kuin nuoremmilla. Nykymuotoinen eläkejärjestelmäkään ei ole kuin vasta toisen maailmansodan jälkeen 50-60-luvuilla rakennettu. Sitä ennen kaikki säästivät itse vanhuuden varalle. Moni nyt keski-ikäinen on elänyt samanlaisen niukan lapsuuden ja päällepäin näyttää ettei heillä ole rahaa mutta pankkitili saattaa sitä pursuilla.

Omasta tuttavapiiristä tiedän pari tällaista vanhempaa mummelia, jotka ovat koko ikänsä eläneet nuukasti eli päällepäin köyhän näköistä elämää.

Ne on yleensä eri ihmisiä joilla on rahaa ja jotka käyttävät paljon rahaa. Tämä voi olla syynä vanhempien ihmisten nihkeään suhtautumiseen siihen jos vaikka opiskelija käyttää pikaisesti kaikki saamansa rahat.

 

Ymmärrän tavallaan aloituksesi pointin, mulla on samantapainen tausta ja hyvin vaatimattomasti elävä äiti(tietysti, eläkkeellä ja sairas) mun kaikki yritykseni auttaa äitiä on eräät läheiset tuominneet leuhkimiseksi ja rahalla leveilyksi. Satuin menemään naimisiin miehen kanssa, jonka suku ei ole sieltä köyhimmästä päästä, johtunee siitäkin tuo tuomitseminen. Kuulema jopa vähättelen jopa äitini antamia lahjoja, koska miehen suvulta tulee kalliimpia, häpäisen isäni muiston joka eli vaatimatonta elämää jne jne.
Ei mekään rikkaita olla, mutta toimeen tullaan. Tykkään tietynlaisesta tasosta ja reissataan mahdollisuuksiemme mukaan, mutta sekin on leveilyä. Suku, ah.

 

Ymmärrän mitä tarkoitat tuolla. Olemme mieheni kanssa kuitenkin varsin hyvin tietoisia siitä, että taloudellinen tilanteemme tulee muuttumaan paljon tulevaisuudessa esimeriksi mahdollisen lapsen hankkimisen myötä. Tuntuu vain, että kaikilla edellisen sukupolven ihmisillä on sellainen ajatusmalli, että kaikki raha mitä tienaa on pakko laittaa säästöön jokaista penniä myöten. Me laitamme kyllä rahaa säästöön, mutta mielestäni on fiksua myös tehdä hankintoja, ja nimen omaan sellaisia hankintoja jotka eivät ole vain ikea ostoksia vaan loppuelämäksi hankittuja.

Sitten kannattaa kertoa vanhemmille että siitä huolimatta että ostat kalliita huonekaluja, säästät rahaa myös tulevaisuutta varten.

Minä en ole vielä 40v mutta meilläkin oli tuo vaihe kun ostettiin Vepsäläiseltä valkoinen sohva. Lapsiperheessä se ei ole sitten ollenkan kätevä, ja samaa mieltä olen meille ennen lapsia hankitusta kalliista ruokailuryhmästä (lämpökäsiteltyä koivua). Ne ikean tavarat ovat siitä hyviä, että jos joku menee rikki ei harmita niin paljoa uuden ostaminen.

Meillä on siis sekä laatutavaraa että edullisia hankintoja ja jatkossa yritän keskittää ostot niihin edullisempiin. Juuri siksi että vaikka miten ajattelisi ostavansa loppuelämän huonekaluja ne eivät ehkä lapsiperheessä kestä ikuisesti, ja oma makukin saattaa muuttua.

Jokainen toki tekee rahoillaan mitä tykkää. Nyt jos olisin 10v nuorempi oma itseni niin käyttäisin ylimääräiset rahat joko osakkeisiin tai ostaisin sijoitusasunnon. Jos olisin sen tehnyt mulla olisi nyt aika kiva pesämuna joka tuottaisi rahaa rahanmenon sijaan.

 

Luuletko, että vanhempasi kokevat elävänsä puutteessa vai ovatko he vain tottuneet elämään niukasti eivätkä enempää kaipaakaan? Ihmisten suhtautuminen pienituloisuuteen kun vaihtelee suuresti.

Jos vanhempasi ovat vain pihejä, eivätkä ymmärrä heidän mittapuullaan tuhlailevaa elämäntapaa, on ihan viisasta pitää omana tietonaan rahankäyttönsä yksityiskohdat. Turha hävetä, jos ei yli varojensa elä, mutta kaikkea ei tarvitse kertoa. Jos taas vanhempasi elävät oikeasti puutteessa, niin auta heitä sillä tavalla, että se mahdollisimman paljon heidän arkeaan helpottaa. Siis tuliaisiksi ei kannata viedä kalliita merkkituotteita tai erikoisia herkkuja, vaan ostaa samalla rahalla ihan tavallisia juttuja. Muistan, että itseänikin opiskelijana harmitti, jos sain lahjaksi jotain kallista ja turhaa, kun mietti kuinka paljon samalla rahalla olisi saanut ihan perusruokaa yms. tarpeellista.

 

Ymmärrän tavallaan aloituksesi pointin, mulla on samantapainen tausta ja hyvin vaatimattomasti elävä äiti(tietysti, eläkkeellä ja sairas) mun kaikki yritykseni auttaa äitiä on eräät läheiset tuominneet leuhkimiseksi ja rahalla leveilyksi. Satuin menemään naimisiin miehen kanssa, jonka suku ei ole sieltä köyhimmästä päästä, johtunee siitäkin tuo tuomitseminen. Kuulema jopa vähättelen jopa äitini antamia lahjoja, koska miehen suvulta tulee kalliimpia, häpäisen isäni muiston joka eli vaatimatonta elämää jne jne.
Ei mekään rikkaita olla, mutta toimeen tullaan. Tykkään tietynlaisesta tasosta ja reissataan mahdollisuuksiemme mukaan, mutta sekin on leveilyä. Suku, ah.

Tuossa tilanteessa antaisin mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Sulla on selvästikin varaa elämäntyyliin jota elät. Jotkut vanhemmat voivat sen takia käyttäytyä paheksuvasti, jos pelkäävät että lapsen rahat eivät riitä niihin etelänmatkoihin, hiustenpidennyksiin, rakennekynsiin, uusiin vaatteisiin, ulkona syömiseen ja huonekaluihin yms.

Tuskin monikaan äiti on lapselleen kateellinen, hyvillään vain jos tällä menee myös taloudellisesti hyvin.

 

Millaista on vanhempiesi elämä vs. isovanhempiesi elämä? Voipi siinäkin olla vissi ero. Ymmärrän häpeäsi, koska tunnen samoin.

 

Ymmärrän.
Itse jouduin ihan vatsikään käymään keskustelun oman äitini kanssa, koska äiti tokaisi mun muuttopuuhien keskellä, että "Miten sinulla on varaa, kun ei mullakaan koskaan ollut?". Kouluttauduin, työskentelen ja säästäminenkin on ihan perushuttua mun taloudessa. Ei koskaan onnitellut valmistumisista eikä työpaikoista. Äiti ei kouluttautunut koskaan, on elänyt pitkälti toisten ansaitsemilla rahoilla ja käyttää holtittomasti kaiken, mutta silti on kuulemma epäreilua.. Juu. Kyläillessä syynää kaiken mikä voisi olla uutta ja yrittää udella paljonko mikäkin on maksanut. Joskus oli siskolle sanonut, että ei halua välillä edes kylässä käydä koska potuttaa huomata, että toisella menee taloudellisesti paremmin.
No itse myös autan äitiä taloudellisesti tarpeen mukaan ja joskus mietin, että kannattaako. Ensin on asiasta pienen aikaa kiitollinen, mutta hetken päästä se käntyy hänen mielessään kettuiluksi. Joskus jopa äitikin voi olla lapselleen kateellinen, kun kokee itse epäonnistuneensa.

 

Ymmärrän aloittajaa. Ja montaa muutakin ketjuun kirjoittanutta. Häpeä ei tosin ole oikea sana omalla kohdallani, ehkä vaivautuneisuus.

Tuosta ajatuksesta auttaa äitiä... Juu, kyllä, tai ainakin jyrkkä ehkä. Maksaisin äitini sairaanhoidon, jos sellaiseen tarve tulisi. Olen kertaalleen lääkärikäynnin maksanutkin. En silti halua ostella äidilleni kalliita lahjoja tai tarjota hänelle "korkeampaa elintasoa" - ennemmin säästän omille lapsilleni.

:|

 

Omien hankintojen rahallisella arvolla kehuskelu osoittaa vain junttia asennetta. Ei tuo mitään lisäarvoa erikseen mainita, että pöytä on Artekin tai sohva Vepsäläiseltä

 

Omien hankintojen rahallisella arvolla kehuskelu osoittaa vain junttia asennetta. Ei tuo mitään lisäarvoa erikseen mainita, että pöytä on Artekin tai sohva Vepsäläiseltä

Ei minustakaan. Harmi vain, että rahaton äitini TIETÄÄ tuollaiset asiat kertomattakin.