Hätähousut himotestaajat ja haamuviivoja osa 2

Kuva kärsii suurennuttuaan koko näytölle (seliseli). Mutta ihan kun alkaa tuota tuikkusta tuon tikun kanssa niin siellä se viiva on, livenä siis. Ja olen tehnyt saman tempun käyttämättömän tikun kaa enkä saa siihen mitään, edes kontrolliviivan kohdalle. Noh, toiveajatteluahan tämä on :headwall:
 
Tillu79 Onpa mahtavaa kuulla, että noinkin pitkän yrittämisen jälkeen onnistuitte. Ja nyt toisen kerran luomuna! Onnea kovasti! :) :heart: Meillä on nyt pikkukakkosen yritystä takana 3,5 vuotta ja tosiaan 3 keskenmenoa ja useita kemiallisia on mukaan mahtunut. Kahdessa on nähty vu:ssa syke ja kaikki ollut ihan hyvin. Nää on jotain henkimaailman juttuja, ei voi ymmärtää miksi on niin paljon epäonnea yhdellä ihmisellä.

nelHM Kuten jo aikaisemmin sanoin..niin kauan on toivoa kun ei tätiä näy! ;) :)
 
Minalo kun mä sen ainoon kerran ikinä elämässäni oon plussannut viime keväänä, sain aikalailla tuollaisen viivan kun sulla nyt, en ainakaan yhtään vahvempaa, sitten taisin seuraavana päivänä tehdä digin ja tyydyin sen positiiviseen tulokseen. Raskaushan meni kesken vasta pidemmillä viikoilla. Toisaalta sulla noita kemiallisia takana useita, jännä kuitenkin että kestää plussa noin kauan jos olis vaan kemiallinen, itse en tollasesta tuloksesta osais sellasta edes epäillä. Älä kuitenkaan luovuta vielä, ei sitä tiedä vaikka nyt onnistaisikin, ja tosiaan minäkään en mainittavaa haalenemista testeissä näe. Olen myös varma että digi sanoisi sun olevan raskaana. :heart:
 
NiQ
Minalolle oli pakko tulla huutelemaan, että itse vetäisin myöskin liian aikaiset johtopäätökset kun dpo 11 ja dpo 12 viivat olikin niin päin että vähn haalistui. Testina sama PC ja molemmat oli samaan aikaan vuorokaudesta tehtyjä ja yhtä pitkällä pidätyksellä. Sitten se pomppasikin dpo 14 vasta kunnon vahvuiseksi viivaksi ja nyt tuo viiva onkin jo rv 34+2 :) Tsemppiä!
 
Minalo- hienostihan tuo viiva vahvistuu.
Tuo meidän onnistunut raskaus tehtiin icsin passilla ja sitä ennen kaikki mahdolliset hoidot käytiin.
Siksi ei pitäny luomuna olla mahdollista tulla raskaaksi, mutta niin vain kävi. Nyt ollaan 18 viikolla jo menossa- toivottavasti muutenkin tämä raskaus menee helpommin kun edellinen.
 
Kiitos kaikille!! Ootte ihania! :heart: Mutta mie oon pessimisti loppuun asti enkä vieläkään suostu uskomaan et oon raskaana! ;) Tänään töistä kotiin apteekin kautta ja digi mukaan. :)

aada78 Kiitos tuosta näpäytyksestä! ;) Niinhän se on ettei itse noudata omia neuvojaan..
 
  • Tykkää
Reactions: aada78 ja Heilanga
MiNalo Tuuthan heti kertoo ku oon digin tehny!?

Siis mä en heittänyt yöllä tekemääni testiä roskiin, tein sen aamuyöstä ja valvoin sen 5 min ja hämärässä tihrustin sitä että puhda nega.. ei se ehkä ihan puhdas nega ole. Nyt kun kuivunu ja katoin päivänvalossa niin haamujen haamu näkyy ihan ilman läpivalaisuja.. kuvaa en saa, kun tulee niin isona että ei resoluutioit riitä ja menee puuroksi.. kännyllä otettu kuva. Jahka se vahvistuis niin sit laitan kuvaakin.

Mites AinoLa????
 
Oon seurannu taustalla teidän dippailuja ja nyt haluan sanoa sinulle MiNalo, sinun testeissä alkaa olla kyllä jo niin vahva plussa, että ihme on jos tuosta vielä häviää! ;) Muistan sinut tuolta km:n jälkeen kuumeilijoista keväältä 2012, siellä kuumeilin itsekin. Kakkonen on nyt 10kk vanha. Toivon että sinun plussasi päätyisi vihdoin syliin saakka! <3

Sitten omiin dippailuihin! Kolmosta yritetään yk2. Tänään dpo 9, aamulla tein Davidin "herkän" r-testin, joka oli aivan selvä nega. No nyt iltapäivällä tuli sellainen ihmeellinen "tunne", että oon varmaan paksuna. En tiiä mistä se tuli, mutta päätin sit testata. Tein wondfon r-testin ja siihen tuli haaalean vaaalea haamulainen. En oo ihan varma että onko viivassa väriä, mutta jotain siinä on. Hui, kun rupesi jännittää. Aamulla teen uusinta testin wondfolla. Noi davidit ei taida olla niin herkkiä kuin mainostetaan?!
Harmi kun en osaa laittaa kuvaa teidän analysoitavaksi. :(
 
pink89 davidid on tosi huonoja. Näyttää haaleeta kun muut on jo selviä plussia. Mä oon ladannut kuvia tonne aijaa.com sivustolle sieltä sitten linkittänyt kuvan osotteen tähän. Ei pitäis kauhee hankalaa olla. :)

Minalo Voi, että kun on sun puolesta niin onnellinen. :heart: joko teit digin? Sano sinne masuhun, että lupa tulla ulos on vasta 9kk päästä. :)

Ittellä dpo2 vissiin. Ihan sairaan kovat kivut tänään alamahassa, mutta kovin olisi aikasta jos nyt jo vihloilis. Voi tietty olla, että ovis on ollut aikasemminkin...ehkä...noh, oletan nyt kuitenkin sen olleen vasta sunnuntaina.
 
Kiitos taas kaikille! :heart: Kyllä tää niin uskomattomalta tuntuu kaiken kokemani jälkeen! Josko se neljäs kerta sitten toden sanois..en tiiä. En uskaltanu tehä vielä digiä! :p Tiiän kyllä et se sanois raskaana, mutta mielessä kummittelee mun kemiallinen..sain silloinkin digiin 1-2viikkoa ja siihen se jäikin sitten. Haluaisin ehkä testata sillä vasta sitten kun on pieninkin mahdollisuus että näyttää 2-3 viikkoa. Testasin kuitenkin tällekin illalle, testeinä tuttu ja turvallinen PC-liuska ja sitten on Yliopiston Apteekin testi, joka kai vastaa Apteekin Omaa.

Tässä PC (kuvassa myös aamuinen, viiva ei liene ainakaan haalennut!)


Ja tässä se "apteekin oma"


Nuorallatanssija kyseli milloin aloin testaamaan..taisi olla dpo 7, jolloin testasin One Stepin erittäin herkällä (10) haamujen haamun. Sekin kuva löytyy tästä ketjusta. Dpo 9 sain mielestäni jo ihan näkyvän haamun samaiseen testiin. Dpo 10 taisin tehdä ekan Pregcheckin, johon siis haamu ilmestyi. :)
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: miss_piggy
Ehtoota. Tätä ketjua tullu tässä lueskeltua taaksepäin ja urakalla näitä kuvia tänne ladattu.. niin jospa mä laitan vielä teidän arvioitavaksi sen viime öisen testuaksen, mistä kuvaa otin kylläkin vasta kuivana myöhemmin aamulla. Näkeekö kukaa siis yhtään mitään tossa? (kuva varmasti kärsii kun isonee, kännyn näytöllä vielä erotan itse jotain pientä..) :headwall::ashamed:

Muoks. kuvaa vähän käsitelty..



muoks.. ja vielä se alkuperäinen kuva.. livenä tikussa näkyy pientä haamulaista, tässä koneella en näe oikeestaan mitään :(

 
Viimeksi muokattu:
MiNalolle vahvistuu :heart:

Joo, en miekään noissa kuvissa nää mitään. Mutta nyt on dilemma.. heräsin aamuyöllä ja ajattelin että testaampa yhen vielä kun ollut pissaamatta pidemmän aikaa.. katsoin veskissä sitä 5min ja en mitään selvää nähnyt, jätin taas kaappiin testin ja menin nukkuu. Parin tunnin päästä kun heräsin, oli siinä hailakka toinen viiva, joka selkeesti silmällä erottuva ja eilistä "kaappihaamua" vahvempi :O. Eihän niitä sais kattoo enää testiajan jälkeen.. mut en ehkä ainut :D. testi siis one step erittäin herkkä (10).. muilla käyny noin ja mikä sit lopputulos?
 

Yhteistyössä