Hätähousut himotestaajat ja piinailijat vol.4

Täällä on taas alkanut kaikenmaailman oireet nostamaan päätään. Väsymys, närästys, kuvotus ja mahan turpoaminen ja särkeminen.
Näistä kuvotus alkoi nyt aamupäivällä, kesti hetken ja meni ohi. Viime kierrossahan mulla oli kans varsinkin matkapahoinvointia työmatkalla joka aamu josta ajattelinkin että oikeasti voisin olla raskaana. Ja kun en ollutkaan niin nyt se vaan ärsyttää jos taas alkaa.
Raskausoireet on ihan ok jos on raskaana mutta muutoin ei. Sehän on sama kuin jos joutuu kärsimään krapulaa mutta ei ole saanut tippaakaan viiniä tms. :p
 
Onnittelut muuten jos en vielä hoksannut onnitella! onpas typerät selitykset raskauskeijulla, olisivat vaan pyytäneet anteeksi viallista erää tai jotain.
Taidan käyttää omani pois tässä odotellessa ja ostaa sitten vaikka pc kun on oikea aika testailla.
No joo... selitys on melko typerä. Kun tyhmenpilin tajuaa, että ne ei voi olla niin herkkiä, kun luvataan.
Ja mullakin kuitenkin 8 lasta ja vielä useampi raskaus keskenmenoineen takana ja olen aika monta kertaa testannut ja monella eri testillä, niin luulen että jonkin verran kokemusta testeistä on.
Pahoittelut olisi ollut aiheelliset kyllä.
No enää en ikinä koskaan niihin testeihin rahojani tuhlaa.
 
Ihania viivoja täällä :love:

Täällä menkat hukassa edelleen..Kp 63 menossa jo.
Uskon tosin, että mulle on taas käyny niin, että menkat jää vaan yhden kierron välistä, kuten ne teki kerran aiemminkin.. :eek:
Ihmetyttää vaan, että viime viikolla sain ihan selkeesti punertavaa viivaa pc:n testiin ja tänään, kun testasin niin testissä ei ollu mitään :confused:
Mietinkin, että voisko raskaustesti kuitenkin reagoida ovikseen? :cautious:
Toivoa pidän kaikesta huolimatta yllä vieläkin.
Esikoista, kun yritettiin aikoinaan kolme vuotta ja sillon mulla oli vielä epäsäännöllisempi kierto, kun nytten on. :ninja:
 
Eilen piti alkaa menkat mutta ei ole näkynyt...
Onko tämä nyt se pc:n inha viivanpaikka vain?
http://aijaa.com/07i7OL
Kyllä minä tuota jo melkeinpä haamuksi väittäisin.
Ei minusta viivan paikka noin selkeänä ja tasaisena näy.
Vahvistumisia siis tuolle sun haamulaiselle.

Huoh, että osaakin jännittää itseä. Viicat vahvistuu ja oireita on, mut kokoaika tunne, et vuoto alkaa kuitenkin...





Ja laitetaas vielä pari kuvaa PC:n kuivuneesta testistä ja vertailuna dpo 13 kuivuneen testin kuva.
Jokohan digi näyttäis 2-3
Nooh, en mis tänään digiä, huomenna.
 
Olen paljon tuosta pc:stä vaan kuullut että antaa noita viivanpaikkoja herkästi ja siksi pelkään josko onkin viivanpaikka. Koko ajan tunne että hanat aukeaa, mutta parasta tietysti toivoen :)

Pyllerölyllerö, hienosti on viivat vahvistuneet! :love:
 
http://aijaa.com/7sFlHu

Dpo 13. Vääräoppisesti tehty pissaamalla suoraan tikkuun, ei mennyt ihan kuten piti mutta kaksi viivaa silti ;)
Miten hitossa onnistuit pissaamaan tohon. Mä en onnistu edes puikko testiin pissimään. Joten mun pitää aina kusikippoa salakuljettaa mukaan. PC:n mukana toki se oma pieni kippo, mut onnettoman pieni. Sit on kädetki pissassa, kun siihen sihtaa. Tosin tuo meijän ulkohuussi on ehkä vähän haasteellisenpi testailulle ja kippopisseille, kun normi vessa.
 
Miten hitossa onnistuit pissaamaan tohon. Mä en onnistu edes puikko testiin pissimään. Joten mun pitää aina kusikippoa salakuljettaa mukaan. PC:n mukana toki se oma pieni kippo, mut onnettoman pieni. Sit on kädetki pissassa, kun siihen sihtaa. Tosin tuo meijän ulkohuussi on ehkä vähän haasteellisenpi testailulle ja kippopisseille, kun normi vessa.
Huussissa minäkin, ja reissussa. Siksi oli pakko onnistua :p (ja ei se täysin onnistunut, mutta tarpeeksi hyvin jotta viivat näkyy ;) )
 
Onnea ihanista plussista :love:

Täällä vihdoin ovulaatio päällä, tänään kp 14/28 ja dpo 0. Nyt se jännitys taas alkakoon.
Taidan taas alkaa napsimaan disperiiniä tästä eteenpäin menkkoihin asti tai pidemmälle jos raskaana ollaan.

Kyllä toi greipin litkiminen on helpottanu oviksen bongaamista, ei voi olla huomaamatta.
Ens viikko ollaankin reissussa melkein koko viikko ja veli mukana. Niin koska oikein pääsen himotestailemaan :cautious::confused::LOL:
 
Mä laitoin raskauskeijullekin palautetta testeistä. Et tuskin herkkyys pitää paikkaansa. Miten 25 herkkyyden (muualta hommatut) testit näyttää jo selvää positiivista, mutta teidän muka herkät ei näytä yhtään mitään.
Sain vastauksen, että enimmäkseen tullut hyvää palautetta ja testit käyttäytyy jokaisella eritavalla ja hormoonia erittyy eritavalla ja plaa plaa.

Tässäpä muuten vertailua teillekin.

pc:t

raskauskeijun

raskauskeijun

raskauskeijun

Jo dpo 11 selkeenpi pc, kun rasksuskeiju ehkä nyt dpo 15.
Että herkkäkö muka raskauskeijun kymppi. Kaikkee muuta.
Jopas on!! Tympeää :eek::confused: En kyllä aio niitä ostaa enää koskaan. Käytän jatkossa rahani paremmin:LOL:

Eilen piti alkaa menkat mutta ei ole näkynyt...
Onko tämä nyt se pc:n inha viivanpaikka vain?
http://aijaa.com/07i7OL
Itse näen tuolla haamulaisen! Tekisin vielä varmuuden vuoksi uuden testin muutaman päivän päästä :geek:

http://aijaa.com/7sFlHu

Dpo 13. Vääräoppisesti tehty pissaamalla suoraan tikkuun, ei mennyt ihan kuten piti mutta kaksi viivaa silti ;)
Ooii, paljon onnea!!:love::love:

En malttanut odottaa huomiseen. Kyllä muuten jännitti, kun tiimalasi vilkkui.



Tulos se mitä toivoinkin. Nyt toivottavasti ensi viikolla se 3+.

Piti oikein ottaa kauniinpaa taustaa vasten kuva.
Jee, onnittelut!!:love:

Todella paljon onnea matkaan teille kaikilla plussanneille :love:(y)
 
Osaisiko joku täällä kertoa, kuinka pian yhdynnästä (ja mahdollisesta ovulaatiosta) raskaustesti kannattaa tehdä? Yleensä suositellaan, että kun menkat on myöhässä, mutta tällä hetkellä ne on jo myöhässä. Oltiin kuitenkin yhdynnässä vasta kp 25/28 tms ja ovistestin perusteella mulla saattoi olla silloin juuri ovis. Kauankohan tässä pitää vielä odotella, että voi testailla? Dpo 12 vai enemmänkin? Nyt vasta dpo 5.

Mulla on joka päivä vaan lisääntynyt "raskausoireet" (kuvitellut tai oikeat) ja ahdistaa menkattomuus. Nyt tissit kutisee koko ajan ja tuntuu raskailta, varsinkin aamuisin närästää ja röyhtäyttää, vatsa on sekaisin ja todella turvonnut/täynnä ilmaa, kamala matkapahoinvointi aina autossa jne. hengästyttää ja kuumeinen olo. Mäkään en jaksa turhaan tällaisia mukaoireita :ROFLMAO:
 
käpykakku Haamulta näyttäisi minunkin silmiini! ;) Nyt toivotaan vaan vahvistumisia!

papurinsessa Mie sain miehennähtävän haamun dpo 10. Itse kyllä väitän, että näin myös dpo 8 ja dpo 9 tikuissa jotain. :D Kyllä varmaan sinuna dpo 10 jo testailisin, jos ei menkat ennen sitä ala. :)

Omanapa Teimpä tänään dpo 15 kokeilumielessä Sofin One Step 10 iu/ml raskaustestin ja ovistestin, sillä kaapissa on vielä ylimääräseks jääneitä. Vertailuna Pc:n testejä aikasemmilta dpo:ilta.

Ylhäältä alas:
dpo 10 PC,
dpo 11 PC,
dpo 12 PC,
dpo 14 PC,
dpo 15 Sofi One Step 10 iu/ml
dpo 15 ovulaatiotesti

http://aijaa.com/XJGCo4

Sofin 10 iu/ml testiin toooodella hailakka haamu, jonka näki vain silmin, mutta kuvaan ei mielestäni tallentunut mitään. Ovulaatiotesti lähes kontrolliviivan vahvuinen. Harmi kun tuo oli viimeinen Sofin testi, olisi ollut hauska seurata, milloin tuo Sofin testi näyttäisi selkeää viivaa, vaikka herkkä testi olevinaan onkin. :D
 
Pyllerölyllerö ja muut plussanneet, onnea! ❤

Mulla oli eilen Clomifenin seurantaultra ja siellä kasvoi yksi 17mm johtofolli. Kuulemma 2-3 päivän sisään ovulaatio pitäisi olla.
Samoin määrättiin kilpparilääkkeet, koska arvon pitäisi kuulemma vauvaa yrittäessä olla alle 2 ja mulla oli 2,7. Clomin normiannostus on kuulemma 2tbl kp 3-7 joten määräsi myös sen. Tästä kierrosta otin vaan yhden.

Tsemppiä naiset!
 
  • Tykkää
Reactions: Orchidea81 ja Yuna
Osaisiko joku täällä kertoa, kuinka pian yhdynnästä (ja mahdollisesta ovulaatiosta) raskaustesti kannattaa tehdä? Yleensä suositellaan, että kun menkat on myöhässä, mutta tällä hetkellä ne on jo myöhässä. Oltiin kuitenkin yhdynnässä vasta kp 25/28 tms ja ovistestin perusteella mulla saattoi olla silloin juuri ovis. Kauankohan tässä pitää vielä odotella, että voi testailla? Dpo 12 vai enemmänkin? Nyt vasta dpo 5.
Alkio kiinnittyy kohdun seinämään aina noin viikon ikäisenä, joten siihen päälle vielä kannattaa laittaa ainakin pari-muutama päivä että hCG ehtii nousta siten että testit havaitsee sen.
 
Ylhäältä alas:
dpo 10 PC,
dpo 11 PC,
dpo 12 PC,
dpo 14 PC,
dpo 15 Sofi One Step 10 iu/ml
dpo 15 ovulaatiotesti

http://aijaa.com/XJGCo4

Sofin 10 iu/ml testiin toooodella hailakka haamu, jonka näki vain silmin, mutta kuvaan ei mielestäni tallentunut mitään. Ovulaatiotesti lähes kontrolliviivan vahvuinen. Harmi kun tuo oli viimeinen Sofin testi, olisi ollut hauska seurata, milloin tuo Sofin testi näyttäisi selkeää viivaa, vaikka herkkä testi olevinaan onkin. :D
Kivasti sullakin pc on vahvistunut.
Ei taida nuo mitkään olevinaan herkät testit oikeasti olla herkempiä, kun PC.

Tänään dpo 16 ja raskauskeijun muka herkkä 10 tälläinen ja tuo toinen raskauskeijun 25.
Kyllähän tuo vahvistunut eilisestä.




Mietin josko tänään uhraisi yhden apteekin oman.
Jännä miten mulla tää himotestaus on laantunut.
Edellisessä onnistuneessa raskaudessa tein moonta päivässä ja erilaisia.
Varmaan 30 testiä tuli silloin yhteensä tehtyä ennen, kun maltoin lopettaa.
 
Tänään dpo 10. Tein one step liuska testin. Oli negatiivinen. Eilisen testissä olin näkeväni jotain mutta taitaa olla joku viivanpaikka. Vissiin ovat aika kökköjä nuo one stepit?? Pitäis olla tosi herkkiä 10mlu..

Kismett- dpo 10
 

Yhteistyössä