Hätähousut himotestaajat ja piinailijat vol.4

Onhan niitä luget ym.. mutta ne vissiin pitäis alottaa jo pari päivää oviksen jälkeen.

On mulla itelläni terot mutta kannattaako niitä enää alottaa, kukapa senkää sanos ku gyne lomalla.
Taustalta huhuilen. Etkö vois millään soittaa jollekin toiselle gynelle? Esim. Terveystalolle tms. Kyllähän toi on nyt saatava jatkumaan.
 
  • Tykkää
Reactions: Theran
Pisamapeikko
Minä en mittää mistään tiiä mutta muistan tapauksen tuolta lapsettomuuspuolelta.
Siellä oli tehty siirto lääkkeelliseen kiertoon eli ei ollenkaan omaa ovista eli ei omaa progetuotantoa. Hcg mitattiin kun sai haalean plussan, liian alhainen. Toinen koe näytti ettei nousua juuri ollut. Lopetti lääkkeet, estrot ja luget ja jäi odottamaan vuotoa. Odotti kaks tai kolme viikkoa eikä vuotoa tullu. Ultrassa nähtiin ihan normaali raskaus. Eli tällä henkilöllä ei todellakaan olu mitään progea elimistössä eikä edes estroa joka myös on tärkeä.. paitsi se hetken käytto, pari vk siirrosta ja silti sikiö kasvoi ja pysyi mukana. Se lääkäri ei olut uskoa että tää oli mitenkää mahdollista.

Joten en vielä kyllä menettäisi toivoa. Noi sun viivatkin on sen verta vahvat ettei ne ihan tyhjästä tule. Hyvä istukka siellä on kasvamassa.
 
Pisamapeikko ihana juttu <3 tsemppiä paljon odotukseen ja koita olla stressaamatta, kerran sairaalastakin jo niin sanottiin :)

Melinda mitkä päivät sulla olikaan? :/ pahoittelut

Mulla dpo10, huomenna varmaan uitan testin. Mutta hyviä uutisia, meidän talon ostotarjous hyväksyttiin ja päästään toivottavasti muuttamaan jo 1.8! (jos saadaan laina) jippiii!
 
  • Tykkää
Reactions: Toukokuinen

ei hajuakaan eilen vaan ilmestyi se haamu josta täällä juteltiin mutta nytten ei? ovis ollut kait 4.7 ainakin ovistesti silloin positiivinen. ehkäpä teen testin uusiks 16. päivä.
 
Melinda voihan olla et jos oli eri testi niin viivanpaikka oli tai tosiaan ovikseen reagoi. Kiinnittyminen tapahtuu vasta n. viikko oviksen jälkeen ja sen jälkeen raskaushormoni alkaa nopeasti lisääntymään.

Tai sitten ovis on ollut aiemmin mitä luulit :)
 
  • Tykkää
Reactions: miss_piggy
Melinda voihan olla et jos oli eri testi niin viivanpaikka oli tai tosiaan ovikseen reagoi. Kiinnittyminen tapahtuu vasta n. viikko oviksen jälkeen ja sen jälkeen raskaushormoni alkaa nopeasti lisääntymään.

Tai sitten ovis on ollut aiemmin mitä luulit :)
No tästä puhuttiin täällä et mitä jos. :D en tiedä eilen tuli haamu viiva mut no se selvii 16 päivä sitten miten on asianlaita ja onko mitenkaan ainakin naama kukkii :(
 
Melinda toivotaan parasta! Kannattaa varmaan koittaa jättää testailut ja testata vaikka viikon päästä niin ei tarvitse miettiä et mitä mikäkin haamu tai sen puuttuminen tarkoittaa. Viikon päästä voi olla jo plussa testissä! ;)
 
Ajattelin käyttää ton vikan r-testin sillon 16 päivä. Taikka oottelen... kuukautisten alkuu kaikes rauhassa :D
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä