Hätähousut himotestaajat ja piinailijat vol.4

Mietin vain että jos ovis oliskin ollut todella lähellä menkkoja, näyttäiskö sittenkin jo enemmän?

On vaan niin outo tilanne kun menkkoja ei näy missään
Jos olisi ollut tosi myöhäinen ovis todella lähellä menkkoja niin verikokeen otto aikaan olisi suurinpiirtein kiinnittynyt eli ei näkyisi minun mielestä. Voin toki olla väärässäkin, joku korjatkoon jos olen. :)
 
Niin, järki kyllä sanoo, että normaalisti säännöllinen kierto ja ovis aina suunnilleen samassa vaiheessa kiertoa, niin yhtäkkiä ei tulisi 2vk myöhemmin. Aloin jo pohtimaan jotain muuta ongelmaa, koska kierto ei tosiaan ole ikinä ollut yli 28 päivää. Nyt 37

Koska tässä viitteis testata uudestaan? Vielä tuskin mitään näkyy kun juuri ollut 2 päivää sitten otettu veritesti nega.
 
6-7 pvä jos maltat?
 
Mandala, ei ole hakeuduttu tutkimuksiin, mitä nyt ihan perus tarkastuksissa gynellä olen toki käynyt. Eli ultrattu on, follikkelit kehittyy normaalisti, lh-huiput löytyy ja ovulaatiot oireiden perusteellakin tapahtuu. Kierto on kellontarkka ja mitään muutakaan ongelmaa ei ole. Ei pco:n eikä endon oireita eikä löydöksiä. Jostain syystä vaan ei hedelmöity. Tai jos hedelmöittyy, ei kiinnity. Miestä ei ole tutkittu, kaksi lasta on sen simpoista siunaantunut tähän perheeseen. Kunnalliselle me ei enää päästäisikään, ja yksityiselle ei ole hakeuduttu tutkimuksiin ja hoitoihin, jo ihan siksi että se on kallista, ja toisekseen ollaan tehty päätös että ei lähdetä omaisuuksia upottamaan tähän. Ollaan onnellisia noista kahdesta. Välillä tuntuu rankemmalta, välillä taas järki voittaa ja osaa suunnata ajatuksia muualle.

Nyt viime vuosien aikana olen jo oppinut paremmin suhtautumaan asiaan niin, että tulee jos tulee, ja jos ei tule niin sitten meidän lapsiluku on täynnä. Välillä vaan sitä sortuu näihin O- ja R- testailuihin, onhan nää ihan hauskoja seurailla ja jännittää. :)
 
Heips. Tein aamulla sen toisen rfsu tikun, jotenkin levahtaneen oloinen oli koko setti. En osaa sanoa juuta enkä jaata. Tossa kuva testiajalla.

DSC 1785

Joku kohdunnapukasta kyseli. Kyllä se raskauden alkaessa vetäytyy taakse ja on kova. Ja menkkojen alkaessa alempana ja auki. Mutta niinkuin joku jo mainitsi, synnyttäneillä naisilla se voi elää aika omanlaista elämää. Mutta ite pystyn sen perusteella edelleen päättelee kierron vaiheita. Vaatii tutustumista.
 
Nelli, mullakin nuo viheliäiset testit antoi tosi selvän punertavan viivan- tarkoittamatta mitään... Mutta sullahan se toki saattaa merkatakin ;) Mutta niinkuin mainitsit, se vaan pitää uitella näitä testejä ;) Joku hulluus kai se sekin on :D
 
Täytyhän sitä kuitenkin vielä uittaa ovistikkua tänäkin aamuna vaikkei pitänyt ja tadaa,viiva oli vahvistunut eilisestä. :D Ei se vieläkään mikään tumma viiva todellakaan ole muttei myöskään ihan niin hailakka kuin eilen. :) Huomen aamuna pakko testata viimeisellä ovistikulla et tummeneeko vielä tästä päivästä. Jännää! ;)

Ja tänään tosiaan dpo 9. R-testillä ei taida vielä uskaltaa testata ainakaan muutamaan päivään. Vaik kohta oon kuitenkin jo niilläkin tikuttamassa. :D
 
JeHil Ei ne mitään merkkaa. En usko ainakaan. Kierto on kyllä nyt sekaisin. Ei mulla varmaan ole ollut sillo ovista kun luulin, koska kyllä menkkojen ois pitänyt jo alkaa. Ja voihan ne tän kierukan kaa vissiin yhtäkkiä poiskin jäädä.. Tähän asti kyllä tulleet ihan säännöllisesti ja aika runsaina vielä. Ai niin, näin viime yönä unta, että tein positiivisen r.testin. Että pitäsköhän pysyä pois täältä palstalta kun raskauden mahdollisuus on ehkä 0.00000001%. Mutta se on just tuo, että joku hulluushimo iskee jos vähänkin muka syytä uittaa :whistle:.
 
Huomenta,
Täällä alkanut dpo 7 ja kp23/30 ja flunssan kourissa vaan edelleen jo toista viikkoa, aivan ennenkuulumatonta minulle yleensä niin terveelle :rolleyes:
Mahassa pientä paineen tunnetta oli esim eilen...muuten ei liiemmin mitään oireita. Tai vaikee tosiaan tän flunssan kolotuksen alta yrittää erottaa mitään ..oli mulla esim eilen ja toissapv iho semmonen poikkeuksellisen marmoroitunut ainakin reisistä, huomasin pöntöllä istuessani ihon kirjavuuden :LOL:
Täytyy myöntää että tein pc raskaustestin jo eilen ja tänään:whistle: :D:D ei niissä mitään tietenkään näkynyt, ajattelin vain jos ovis oisikin ollut luultua vähän aiemmin.
Laittakaahan aktiivisesti kuulumisia ja erityisesti piinailijoiden oireista olen kiinnostunut :ROFLMAO: sekä ilahdun plussauutisista :love:

Iloista sunnuntaita :)
 
Täytyhän sitä kuitenkin vielä uittaa ovistikkua tänäkin aamuna vaikkei pitänyt ja tadaa,viiva oli vahvistunut eilisestä. :D Ei se vieläkään mikään tumma viiva todellakaan ole muttei myöskään ihan niin hailakka kuin eilen. :) Huomen aamuna pakko testata viimeisellä ovistikulla et tummeneeko vielä tästä päivästä. Jännää! ;)

Ja tänään tosiaan dpo 9. R-testillä ei taida vielä uskaltaa testata ainakaan muutamaan päivään. Vaik kohta oon kuitenkin jo niilläkin tikuttamassa. :D
Peukut pystyyn, että plussa sieltä tulisi :)
 
  • Tykkää
Reactions: Neitonen_82
Heips. Tein aamulla sen toisen rfsu tikun, jotenkin levahtaneen oloinen oli koko setti. En osaa sanoa juuta enkä jaata. Tossa kuva testiajalla.

DSC 1785

Joku kohdunnapukasta kyseli. Kyllä se raskauden alkaessa vetäytyy taakse ja on kova. Ja menkkojen alkaessa alempana ja auki. Mutta niinkuin joku jo mainitsi, synnyttäneillä naisilla se voi elää aika omanlaista elämää. Mutta ite pystyn sen perusteella edelleen päättelee kierron vaiheita. Vaatii tutustumista.
Mä olen tässä kuukauden aikana ehkä neljä viis kertaa kokeillut sitä napukkaa. ..en tosiaan aiemmin tiennyt että sinne edes pääsee itse käsiksi :LOL:
Ed.menkkoja juuri ennen oli selvästi alhaalla ja turpea.
Eilen kun kokeilin, niin oli kyllä aika ylhäällä ja napakamman oloinen(dpo 6) (y)
 
  • Tykkää
Reactions: Neitonen_82
Plaah. Tänään taas yksi nega. Toisaalta menkatkaan eivät ole alkaneet, kuten olisi ollut odotettavissa jos ovis olisi ollut niin aikaisin kuin kuvittelin. Mutta ei kyllä tunnu yhtään siltä kuin olisi raskaana. Flunssa sen sijaan jyllää edelleen.

Mulla on yleensä lämmöt näyttäneet ovispäivän varsin selvästi, mutta nyt tuli tällainen käyrä:

http://aijaa.com/FUq6Gw

Joten ovis voi olla melkeinpä milloin tahansa välillä kp 11-16 (jos ilmoittaa ns. kananmunalimaa mille tahansa noista päivistä, niin FF siirtää ovulaation sille). Ovisoireita oli kp 11 alkaen. Nyt siis kp 27.

Ylihuomenna varmaan uusi testi jos ei menkkoja näy...
 
Mä olen tässä kuukauden aikana ehkä neljä viis kertaa kokeillut sitä napukkaa. ..en tosiaan aiemmin tiennyt että sinne edes pääsee itse käsiksi :LOL:
Ed.menkkoja juuri ennen oli selvästi alhaalla ja turpea.
Eilen kun kokeilin, niin oli kyllä aika ylhäällä ja napakamman oloinen(dpo 6) (y)
Enpä minäkään ennen tiennyt et ite pystyy napukkaa tunnustelemaan tai et muuttuu kierron aikana. Meillä on kyl mun mies vaan tunnustellut sitä tähän saakka pariin otteeseen. :D

Nyt peukut ja varpaat pystyyn plussien puolesta! :)
 
Huomenta,
Täällä alkanut dpo 7 ja kp23/30 ja flunssan kourissa vaan edelleen jo toista viikkoa, aivan ennenkuulumatonta minulle yleensä niin terveelle :rolleyes:
Mahassa pientä paineen tunnetta oli esim eilen...muuten ei liiemmin mitään oireita. Tai vaikee tosiaan tän flunssan kolotuksen alta yrittää erottaa mitään ..oli mulla esim eilen ja toissapv iho semmonen poikkeuksellisen marmoroitunut ainakin reisistä, huomasin pöntöllä istuessani ihon kirjavuuden :LOL:
Täytyy myöntää että tein pc raskaustestin jo eilen ja tänään:whistle: :D:D ei niissä mitään tietenkään näkynyt, ajattelin vain jos ovis oisikin ollut luultua vähän aiemmin.
Laittakaahan aktiivisesti kuulumisia ja erityisesti piinailijoiden oireista olen kiinnostunut :ROFLMAO: sekä ilahdun plussauutisista :love:

Iloista sunnuntaita :)
Ikävää et flunssa kiusannut noin pitkään. Vaan voihan sekin olla hyvä merkki. ;) Mullakin nimittäin ollut aika ajoin pientä flunssasta oloa ja tänä aamuna oli nenä vähän tukossa. Meillä tosin on ollut paljon flunssaa muillakin mut pahempana.

Liittyykö toi ihon kirjavuus jotenkin raskauteen? Se on jännä miten taas tarkkailee kaikkia mahdollisia oireita kropassa. Onkos sulla tai muilla jäänyt sellanen tumma viiva navan ja häpykarvotuksen väliin edellisestä raskaudesta? Mulla on sellanen hentonen viiva ja vaikka tiedän sen olleen siinä jo pitemmän aikaa niin välillä oon siitäkin saanut yhden raskausoireen lisää. :D
 
Mä toivon, että se ihon marmori ois joku raskausoire :geek: en kyllä ikinä ole sellaisesta lukenut.
Ai niin! Se hormoniVIIVA! Olin unohtanut sen kokonaan, siis mulla ei oo ollut sitä tietääkseni enää raskauksien jälkeen, mut kahdessa aiemmassa siis ollut selvästi, mutta en muista missä vaiheessa raskautta ilmaantunut. Nyt tutkailin mahaa, niin en ainakaan erota mitään.
 
En sitten malttanut olla uittamatta. Herkkä testi tänään ihan puhdas nega. Torstaina oli siis veritesti nega, eli oletettu tulos oli kyllä. Epäilen kyllä ettei viikon päästä näytä yhtään sen enemmän plussaa. Jostain ihme syystä nyt vain menkat jäi välistä, 10 päivää nyt myöhässä
 
yyttteri Niin kauan kun ei ole menkkoja, sanoisin että on toivoa. Mulla aikoinaan esikoisen kohdalla en saanut plussaa testiin vaikka menkat oli pari viikkoa myöhässä. Lopulta kävin neuvolassa teettää testin ja se olikin positiivinen. Tuolloin en tiennyt edes mikä on ovulaatio, että se ollut varmaan vaan myöhemmin ja siksi venyi se plussa? Myös hyvä ystäväni plussasi haaleaa plussan kun menkat oli kaksi viikkoa myöhässä.. Ultrassa sikiö vastasi viikkoja laskien ne menkoista. En tiedä, voiko eri raskaudet erittää eri tavalla hcg:tä? Tai joillain ei vaan näy noissa tikuissa? Ja toki sulla voi olla menkat iha jostain muusta syystä tulematta, kierto/kroppa sekasin? Mutta myöhäinen plussakin mahdollista. Toivon sulle, ja toki kaikille positiivisia uutisia!
 
Mun äidillä ja siskolla näkyy vasta kk jälkeen testeissä ja veri testissä 2 vk jälkeen positiivista. Äidillä vielä sillain että tulee 2kuukautiset vaikka olisi raskaana. Monesti saanut pelätä ettei se ole periytyvä :)
 
Yhteistyössä