Heinäkuun Hellemasut 2012 **KESÄKUUSSA**

miss_understood mä laitoin ihan vaan pitkähihaisen bodyn, housut, hanskat,hatun, sukat ja koko puvun. Se koko pukukin voi olla liikaa jos on lämmin ja sitten tietysti huovan. Ne niistä tuteista varoittelee ja sanoo ettei sais vastasyntyneelle antaa imemistekniikan oppimisen takia. en tiedä kuin paikkaansa pitää. yleisesti mun tutut on alkanut antamaan tuttia kuukauden ikäisenä. Aiotko itse imettää?

Täällä myös väsymystä ilmassa, voisin vaan nukkua ja nukkua. olen vetässy melkeen 3h päikkärit joka päivä. Viime sunnuntain jälkeen kun oli tytön synttäri kemut niin olen ollut ihan raato. Tänään lähetään mökkeilemään ja toivon että se piristäis. :)

Yhdyn Kattiinaan tuosta sektio aiheesta. Kaikilla on omat syynsä joko alateitse tai sektio synnytykseen. Ei se ole sen vähempää äiti vaikka leikkauksella synnyttää. Minä olen ollut todella itsevarma tästä synnytyksestä tähän asti kunnes pelkotilat iski. Kun 7 vuotta sitten synnytin tyttäreni kävi se erittäin nopeasti ehdin olemaan sairaalassa vajaa 5 tuntia ja ponnistinkin vauvelia ulos vartin. Ja kun minulle on hoettu että toinen on aina helpompi niin ajattelin että tämä tapaus tulee varmaan lentäen ulos. :LOL: Mitä nyt kuitenkin tuttavien juttuja olen kuunnellut niin ei se nyt ihan niinkään varmaa ole miten se synnytys menee. Haluan kovasti kyllä että saisin alakautta synnyttää sillä haaveissa tulla raskaaksi uudelleen mahdollisimman pian synnytyksen jälkeen. Olen ehkä hullu, mutta se sopisi meille hyvin "tehdä" lapsiluku täyteen nyt. Myös sairauteni kannalta (endometrioosi) ja sen jälkeen katsoa pesäkkeiden uusiutuminen ja mahdollinen kohdun poisto.

Hei jee, ei ole kellään meistä enää pitkä aika h-hetkeen!!!
Tsemppii ihan kauheasti kaikille ja voimahaleja!!! :hug:
 
Kiitos Maanu uudesta pinosta :)

Minäkin oon ahkerasti seuraillut täällä keskusteluja, mutta en ole sitten aikaiseksi saanut itse kirjoiteltua vähään aikaan.
Eilen oli lääkäri ja kaikki näytti olevan hyvin, laitanpa tänne muille lohdutukseksi että raskauden aikana paino noussut 18,4kg :popcorn:
sf-mitta oli 31 ja Pikku-Rompun painoarvio oli 2670g:heart:
Kuulemma laskettuna aikana jos syntyy niin veikkas että on 3500g-3700g mutta saas nähdä :)
Vaavi oli pää alaspäin ja verenpaineetkin oli pysyneet hyvänä ja pissat miinusta joten taisin selvitä tästä raskaudesta ilman myrkytystä... toivottavasti.
Paikat oli vielä kiinteät ja kiinni ja kohdunsuu pysynyt neljässä sentissä.
Minä kun aattelin että olis jo jotain tuolla alakerrassa tapahtunu ku on kaikenlaisia kipuiluja koko ajan.
Eilen kävin kaupungilla ja kerkesin yhen kirpparin kiertää puoliks ni jo iski kauhee alavatsakipu että joka askeleelta sattu :( Onko muilla tätä? Lääkäri kyllä sanoi normaaliksi, mutta kun käytiin vielä kaupassa ja en meinannut ollenkaan pystyä enää kävelemään mietittiin miehen kans et ei hyvänen aika. Jos ottaa ihan tosi hitaita askelia ja kävelee noin puol kilsaa vaikka koiran kanssa niin sitten alkaa jo kipu. Kait se vauva sitten vaan painaa siellä jo sen verran, mutta häijy vaiva on.
Kyllä ihmisetkin vähän toljotti ku yritin päästä takas autolle, aattelivat varmaan et toi taitaa synnyttää :LOL:
Sellasta omanapailua tähän väliin, alkaa jo jännittämään hurjasti :)

Heinämasu 35+5 ja Pikku-Romppu:heart:
 
Huomenta!

Kiitos uudesta pinosta! Meillä oli tässä alkuviikosta vielä se usko, että toukokuu loppuu vasta tänään perjantaina, mutta toissapäivänä selvisikin ettei eskariakaan tänään enää ole, kun kalenteri kääntyi kesäkuun puolelle. Mihin ihmeeseen tämä aika on mennyt?

Täällä on kolotukset pahentuneet, lantio alkaa muistuttamaan olemassaolostaan joka päivä ja sukkapuikkoilua tuntuu taas heti aamusta alkaen. Minähän oikeasti toivon, että tämä syntyisi ennen laskettua aikaa, kun iso vauva on luvassa taas. Vaikka sektiosta on kokemusta ja siihenkin olen henkisesti valmistautunut, niin meilläkin on toiveissa saada kolmas lapsi suhteellisen nopeasti tähän perään. Nyt jo tuntee eron jaksamisessa sen 25-vee äidin ja tämän 32-vee äidin välillä.

Väsymys on minullekin tullut tututuksi. Eilen meinasin nukahtaa eräässä koulutuksessa iltapäivällä. Öisin kyllä saan nukuttua kohtuullisen hyvin, toki unet ovat vähintäänkin melko jännittäviä. Mutta iltapäivät ovat aika haasteellisia. Noh, ensi viikko vielä töitä ja sitten alkaa äippäloma.

Nimivaihtoehtoja minä olen keksinyt yhden tytölle, pojasta ei ole mitään havaintoa. En edes tällä kertaa osaa ennakoida kumpiko tuolta on tulossa. Rakenneultrassa kyllä saatiin joku arvaus aiheesta, mutta voiko siihen luottaa sitten, niin sen näkee.

Nyt en muista kuka kirjoitti siitä vauvan ostamisehdotuksesta, mutta voi pyhä jysäys, että miten ihmiset voivat olla outoja! :O
 
Kiitos Maanu kesäkuun pinosta! Ens kuussa on la, jes jes jes :)

Mulla on painoarviot ultrassa pitäneet kans aika hyvin paikkaansa. Yliaikaiskontrollissa 41+3 lääkäri ultras ja kokeili vatsan päältä, että suunnilleen samankokoinen kuin edellinen (joka oli siis syntyessään 3400g) ja oli sit syntyessään pari päivää myöhemmin 3200g. Ja esikoinen arvioitiin synnytystapa-arviossa joskus muutama viikko ennen la:ta, ja seki piti aika lähelle paikkaansa. Mun vauvathan ei ikinä laskeudu tai kiinnity ennen ku vasta synnytyksessä. Siksi vähän pelottaa se lapsivesien meno, koska sit pitäis mennä ambulanssilla.. Esikoiselta epäiltiin, että se ei mahdu syntymään ku ei ollu laskeutunu lähellä la:ta, mutta joku serbialainen lääkäri totes vaan että "hyvä lantio, ei ongelmia" :D Eli se synnyttämään lähtö vähän jännittää.. jos nyt tarvii edes lähtä ilman käynnistyksiä tms. :D

Väsymys on aika armoton..Yöt on tosi katkonaisia asentojen vaihtamisen, vauvan liikkumisen ja tän pääkivun vuoksi. Ja ruokahalu on siis ihan pois.. Melkosta laidasta laitaan menoa tää raskaus kyllä on. Huoh :D

Nyt viimeisten kouluhommien kimppuun.. Ruususuu ja pikkunen 31+6 (jes, huomenna taas poksutaan!)
 
Mirella_36: kysy tuosta kilpirauhasasiasta neuvolassa, ei siitä tietty haittaakaan oo jos tarkistetaan :)

Minä ymmärsin että tämä lääkitys on nyt vaan väliaikaista, eli tasottais noita oireita ja kun kuitenkin mun arvo on alle sen normaalirajan (mun arvo 3,75, normaaliraja 4 mutta raskauden aikainen raja 2,5) niin raskauden jälkeenhän tää tilanne ois taas ihan ok.

En ole ainakaa löytäny netin artikkeleista mitään semmosia tietoja että nämä korkeammat TSH-arvot mitenkään sikiöön vaikuttais ja tyroksiinilääkityksen ainakin pitäis olla sikiölle vaaraton hoitomuoto. Neuvolatätin mukaan myös hyvin yleistä on että lääkitystä määrätään raskauden aikana.

Mutta kysy ihmeessä neuvolassa jos asia mietityttää :)
 
  • Tykkää
Reactions: Mirella_36
Heipat kaikille hellemasuille! :wave:

Ensi kuu on jo sitten meidän kuu!!! :heart: Tänään alkoi sitten äitiysloma, paljon olisi tehtävää mutta nyt on alkanut jo väsy painamaan, eikä sinällään tuo oma olokaan enää niin hyvä ole... Eilenkin supisteli illasta kolmen tunnin ajan aika tiuhaankin, ei nyt mitään ihan kamalia ne supistukset olleet mutta aika napakoita ja vähän kipeitäkin. Nyt tänään sitten alaselkä on aika kipee ja ällötys, alkanut valua limaa... :x

Eilen oli masussa aika hiljainen päivä...alkoi jo vähän illalla huolestuttamaan mutta tänään meno onkin ollut sitten hurjaa, tuntuu että tulee masun läpi ulos ja hikka on vaivannut jo moneen kertaan. Onko teillä muilla vauvan liikkeet olleet niin kovia että ne jopa sattuvat???

Nyt on sitten pienokaiselle nimikin valmiina, toivottavasti nimi sitten sopii hänelle. Minulla itselläni ei nyt olis ollut kiire tuon nimen kanssa mutta mies halusi ehdottomasti nimen päättä jo ennen syntymää kun kuulema täytyy heti päästä kutsumaan vauvaa nimellä!!! :D

Päätettiin nyt viikonloppuna lähteä miehen kanssa kahdestaan hotelliin juhlistamaan minun syntymäpäiviäni kun saatiin vanhemmille lapsille vahti...ihan kiva vaikka se lähteminen tuntuukin vaikealta tässä tilassa...

Tänään vielä tiedossa pojan koulun kevätjuhla...mukavaa viikonloppua kaikille!!!
 
Maanulle kiitosta uudesta pinosta =)

Huhhuijaa, sauna on pannassa. Vie ihan yöunet, ne vähätkin mitä saisin nukuttua :headwall:. Ja kun aamusta vihdoin uni tulisi niin DHL:ltä soitetaan että ootko kotona olis paketti. Tilasin alkuviikosta Next:ltä kans jotain ja tuli jo tänään! Ei niillä kauaa nokka tuhise =)

kolmannen haaveilija mulla ottaa kyllä kipeää kun venyttää kylkiin käsiä tai varpaita. Kyljet tosi arat paikat mulla ja varsinkin öisin pitää ähistä ja älämölötä ja kädellä painaa vastaan :D
 
Ei mennyt eilen niinkuin Strömsössä. :D

Ensin manasin niitä mansikoita joita lähi-Siwa ei myynyt. No miehen ex-anoppi aka lastensa mummo toi meille mansikoita! Jesh, pääsin siis leipomaan. Noooooh jostain syystä meidän uuni teki taas temppuja, ohjeen mukaan piirakkaa piti paistaa 25min ja toi mun tekele oli uunissa varmaan 40min!!! Se ei sitten halunnut kypsyä ei sitten millään. Oli kyllä hyvin lähellä ettei lentänyt koko piirakka vuokineen päivineen jorpakkoon. :D Ja olen siis yleensä ihan näppärä leipuri eli ei oo jauhopeukalo keskellä kämmentä, nyt en vaan tajua mikä tuossa meni pieleen. Liekkö ois mansikoista tullut liikaa nestettä tms...

Mutta joo, se siitä purkauksesta taas.

kolmannen haaveilija: Täällä ainankin on välistä jo kipeitä liikkeitä. Erityisesti välistä kun tyyppi muljauttelee itseään puolelta toiselle tai kääntää kylkeä. Seistessä meinaan mennä väkisin ihan kaksinkerroin välillä. Samoin potkii kovasti välistä tuonne kylkiluihin, se on kanssa aika ikävän tuntuista.

Hurjaa kyllä että ensi kuu on meidän kuu, vaikka tosiaan moni meistä taitaa saada sen nyytin syliin jo kesäkuussa. :) Itsellä LA vasta heinäkuun 25. joten lienen yksi viimeisistä jos ei Pikku N päätä syntyä etuajassa. Minun tuurilla kituutetaan elokuun puolelle. :p

( . )
Täällä on tänään kärsitty kovasti liitoskivuista. Liekkö tuo eilinen pihalla touhuaminen nyt kostautuu. Alapäätä jomottaa ihan koko ajan ja liikkeet sattuu lonkkiin ja vaikka minne. Turvotus on pysynyt kuitenkin kivasti hallinnassa, nää viileät kelitkin varmaan auttaa asiaa. Närästys vaivaa päivittäin muttei onneksi ihan järkyttävän pahana. Tiistaina olisi seuraava neuvola ja toiveissa että mies pääsisi sinne mukaan. :)

Omena ja Pikku N 32+2

 
  • Tykkää
Reactions: TanjaSii
Omena, mulla kans vasta 30.7 laskettu aika joten suurella todennäköisyydellä elokuun puolella menee. Ajattelin toki aloitella näitä jippoja ennen laskettua aikaa että synnytys käynnistyisi mutta jos keho ja vauva ei oo valmiita niin eipä siinä sitten paljo auta =)
 
Omena ja RauRau Mä voin melkeen luvata, että oon täällä vielä perustamassa "Heinäkuun hellemasut elokuussa"- ketjua :D Pessimisti ei ikinä pety. Mun ajatuksena on se, että elokuun puoleen väliin mennessä tää muksu on syntyny, vaikka mikä ois :D siis kaksi ja puoli kuukautta enää! Ei oo kolmen ässän sääntö meillä vielä yhtään kertaa auttanu. (Mulla siis LA 28.7)
 
miss_understood, tuolla etusivulla on lista mitä sairaalakassiin mukaan ja mitä vastasyntynyt tarvistsee-lista, josko niistä olisi apua. =)
juu mutta lähinnä ajattelin että minkälaisia vaatetuksia mukaan jos alkaa helteet/ei ala helteet :)

mä eilen laitoin sähköpostia sinne vaunuliikkeeseen saksaan kun löysin vielä 20€:lla sellasen winter footmuffin(mikä lie talvimakuupussi suomeks) vaunuihin ja ajattelin et jos sen sais tilattua samaan settiin samoilla toimituskuluilla niin aamulla oli vastanneet et sopii ja tilasin sitten sellaisenkin :) eilen samalla kun käytiin ostamassa kaukalo kattelinja hypistelin liikkeessä meidän vaunuja ja ai et ne on hienot :) mä varmaan rullailen niillä pitkin taloa kun ne tulee :)
( . ) mulla jotenkin puutuu lonkat nukkuessa tai sit tuntuu siltä et jos ei nyt käänny niin tulee makuuhaava ihan just..oon yrittäny nukkua tyyny jalkojen välissä mut se löytyy aina jostain lattialta ja kun se ei seuraa mua kun käännän kylkeä.nukun edelleen kaikissa asennoissa.istukka on kuulemma vähän vasemmalla joten selälläänkin pystyy nukkumaan ihan hyvin lyhyitä aikoja. muuten mulla ei oo kipuja.eilen päikkäreitä nukkuessa tais tulla pari supistusta ja päiväseltään tulee muutamia jos liian kauan seisoskelee ja touhottaa.
 
Kommentoin tässä välissä nopeasti että kuulun minäkin melko varmasti elokuun poppooseen, että voidaan sitten perustaa oma kärsivien palsta :LOL:

Kääk....mun tekee koko ajan mieli syödä jotain..suolaista,makeaa,suolaista,makeaa...täytynee varmaan aloittaa ruokapäiväkirjaa taas niin ei tule koko ajan mussutettua jotain turhaa. Syömisasia on huono tässä kotona olemisessa vaikka muuten se onkin eri mukavaa :p
 
  • Tykkää
Reactions: Omena85
No, mulla on LA 29.7., että mun tuurilla mä kärvistelen teidän seurana elokuun ketjussa :LOL: vaikka ei kyl tarttis elokuulle venyä kun miehen kaikki lomat on heinäkuussa :$ ja hällä taas elokuussa olis aika vilkasta töissä..
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Omena85
Moikka Hellemasut!

Tänään on sitten ensimmäinen päivä kesäkuuta, aika on kyllä mennyt kamalan nopeasti vaikka välillä ei siltä tunnukaan. Kohta saadaan jo ensimmäiset Heinäkuiset maailmaan ja kohta koittaa se kauan odotettu MEIDÄN KUU! :heart:

Mulla on kauhea vaatteiden ja tavaroiden ostovimma. Selailen koko ajan kaikkia vauvan vaatesivustoja ja melkein tilaankin, kunnes taas muistan että ei kannata kun saadaan siskolta kauhea määrä kaikkea. Sitten kohta taas mietin, että no jos ihan vaan yhden jonkun ihan pienen jutun..... Kunnes taas sanon itselleni, että EI KANNATA! :D Ihan pöhköä!

Huomenna pitäis jaksaa istua autossa yhteensä neljä tuntia, kun lähdetään valmistujaisjuhliin. Täytyy varmaan ottaa jotain tyynyjä mukaan autoon, että voi vaihdella asentoa aina välillä.

Nyt täytyis tiskata, on ihan kauhea vuori oikein tuolla pöydällä. :D

MiNi87 ja Hippu 32+3
 
Moikka! Täällä taas pikemminkin kesäkuun hellemasu,mulla on L.A.kin kesäkuun puolella..mutta hei,sain tänään hyviä uutisia: voin sittenkin synnyttää normaalisti,alakautta! Istukka oli selkeästi noussut ylemmäs,ei ole kuulemma mitään epäselvyyttä..ja lantio on riittävän tilava,no se nyt olikin selvää kun mulla on erityisen leveä lantio.Ja lääkäri sanoi että lapsi voi syntyä viikon päästä,tai parin viikon päästä..itse kyllä uskon että menee ainakin juhannukseen asti.Olen kyllä tyytyväinen tuosta alatiesynnytyksestä.. =) On kuitenkin semmoinen olo,että vois kohta laittaa sairaalakassiin lapsen vaatteet ja pedata Kelan laatikon valmiiksi.. =) Kun äitikin siitä muistuttaa koko ajan..huomenna POKS 37 vk ja raskaus on täysiaikainen! Niin,ja Dalia on muuten jo 3-kiloinen!
 
Mäkin todella toivon, että meidän minimies ymmärtäisi syntyä jo tässä kuussa :) Ja tosiaan maanantaina ja tiistaina siltä vähän tuntuikin, mutta eih, ei vielä... Pitää maanantain jälkeen alkaa ahkerasti noudattamaan kolmen S:n sarjaa, josko sitten tapahtuisi jotain :D Maanantaina, kun meillä ollaan jo täysiaikaisia :heart:

Nimistä: Katseltiin eilen väestötietorekisteristä, montako mitäkin nimeä on rekisteröity ja olipa se jännää. Mieskin lupasi katsella joku päivä nimiä, että voi ehdottaa, mutta luulen, että mennään mun nimiehdotuksilla. :)

Eilen kävin ostamassa hoitokassin ja pakkasin sen synnytykseen lähtöä varten (tosin omat tavarat jäivät vielä pakkaamatta, mutta vauvan tarvikkeet on nyt valmiina).

Tänään alkoi miehen 4 viikon loma, joten minäkin rupean ottaan rennosti ja koiratkin saa vihdoin jäädä treenivapaille. :D

Hyvää kesäkuuta hellemasut! Pian meillä kaikilla on meidän kesävauvamme :heart:
 
  • Tykkää
Reactions: Maanu

Yhteistyössä