Kiitokset onnitteluista :heart:.
Kirjoittelen tässä vähän synnytyskertomusta, joka tosiaan ehkä ihan herkimmille, tapahtumaa kun ei puuttunut.
Viime vkon lauantaina mulla särki pää koko päivän kovasti(tai oli jo särkenyt useamman päivän) paineet alkoivat hieman kohoilla, joten soittelin varuiksi polille, kun neuvolasta sanoi, että mun pitää soitella heti vaan herkästi sinne kun torstaina valittelin pääkipua jo. Pyysivät käymään, ja mentiin miehen kanssa sinne, laittoivat käyrille ja rr oli tuolloin 146/101, joten lääkäri päätti, että jään sisään, ja verenpainelääkitys aloitetaan heti, ja seurataan aamuun miten tilanne etenee. Pääsin huoneeseen ja sänkyyn, ja siellä jonkun aikaa oltua alkoi tulla suht säännöllisesti kivuttomia supistuksia, jotka kuitenkin rauhoittuivat sitten ja sain nukutuksia, sunnuntai aamusta kävin aamupalalla, kävelin siis tuon ehkä 15 m edestakaisin, ja sen jälkeen alkoi taas tulla sännöllisesti ( 5-8 min) välein kivuttomia supistuksia jotka piirtyivät selkeästi käyräänkin. Lääkäri halusi tehdä ultran katsoakseen kohdunseinämän paksuutta, koska siitä olisi ollut tulossa kontrolli uä 8 päivän kuluttua, koska se oli edellisellä käynnillä jo lähtenyt ohentumaan aika reippaasti. Uä:ssä seinämä näytti hälyyttävältä, supistukset eivät loppuneet, vaan jatkuivat 5 min välein sain kahdesti supistuksen esto lääkitys "boostauksen" (eli olisiko se nyt 4 pilleria h sisään), ja ei mitään apua, jolloin lääkäri päätti, että tehdään pikainen siirto naistenklinikalle Helsinkiin (koska viikkoja oli vasta 35+3, ja tuolla ei olisi ollut vauvojen theohoitoa taikka valmiuksia jos sellaiselle tarveta olisi, heillä synnytysraja sen 36 vk, joten ei paljosta kiinni jäänyt). Tosiaan kaikki nouseminen sängystä kiellettiin tuossa vaiheessa, ja ambulanssilla sitten mentiin Helsinkiin päivytystykeen, supistuksia tuli 3-5 min välein, heiman tuntuivat, muttei mitenkään erityisesti. Käyrien ja kahden uä:n jälkeen (jossa todettiin kohdunseinämän olevan todella ohut) tehtiin päätös, että sektioon mennään, koska riski oli suuri kohdun repeämiseen. Mä olin kuitenkin aamusta pistänyt klexanea, joka sitten vaikeutti tilannetta, sektota ei voi tehdä 24 h sisään spinaalipuudutuksessa tuon laittamisesta, ja nukutuksessa oli taas suuremmat riskit, joten lääkäri päätti, että menen tarkkailuun yöksi, ja leikataan heti aamusta kun tuo 24 h olisi kulunut, mikäli supistukset eivät muutu kivuliaimmiksi taikka tilanne muutu muutoin. Mies tuli heti mun perässä Helsinkiin, mutta laitoin sitten vielä yöksi mun vanhemmille Espooseen, ja sovittiin että kutsun heti jos tilanne sen vaatii niin takaisin. Kotiin asti ei mies enään halunnut yöksi mennä, koska matka olisi saattanut kestää liian kauan jos leikkaus tulisi eteen nopeastikkin.
Koko yön sitten pelkäsin ja jännitin miten käy, sain useasti supistuksen estolääkkeitä, jotka eivät tehonneet, mua käytiin vähän väliä katsomassa ja kyselemässä supistuksista läpi yön. Päästiin kuin päästiinkin aamuun, ja saliin, siinä' kohdassa oli sen pelkäämisen ja odottamisen suhteen miltei ihan voittaja olo jo, kunnes mä muistin sen, että tosiaan spinaali tulossa. Se on mulle jotain ihan kauheaa, viimeksi epäonnistui monesti ja mulla jäi pelko tosi isoksi siitä. Nytkin meni ensimmäinen yritys pieleen, ja taju oli lähteä, anestesialääkäri totesi kavana ahtaaksi ja mun olon takia pyydettiin kokeneempi lääkäri paikalle, onneksi saatiin toisella yrittämällä, HUOH. Kohdunseinämä oli tosi ohut, itse kohtulihasta ei ollut enään ollenkaan ja jäljellä oli ohut seittimäinen kalvo vain. Uusia raskauksia ei enään suositelleet, joten samalla tehtiin myös sterilisaatio.
Maanantai aamusta syntyi meidän ihana pieni Hippuliina rv 35+4 mitoin 46 cm ja 2505g. Vauvan vointi näytti tosi hyvälle, ja heräämössä sain kuulla vielä, että vauva on hetken valvonnassa ja saa vähän lisähappea ja pääsee mun kanssa osastolle varmaankin illasta taikka seuraavana aamuna...
Toisin kuitenkin kävi. Käytiin miehen kanssa vauvan osastolla muutamaan otteeseen ja joka kerta vauvan kunto oli huonompi ja vaati enemmän ja enemmän apuja, seuraavana päivänä vauva sitten siirrettiin lastenklinikalle lopulta, kun valvonnan avut eivät enään riittäneet huononevaan kuntoon. Tätä seurasi hengityskone, ja vielä seuraavana päivänä ilmarinta, ja keuhko painui kasaan, joten dreeni laitettiin kylkeen. En tiedä ihan tarkkaan tuota aikaa, kauanko mikäkin tila oli ja koska paheni, oma pää on ihan pahvia vieläkin, ja järkytys aikamoinen kun tuli vain takapakkia takapakin jälkeen. Tänään Hippuliina on 6 vrk ikäinen, on edelleen hengityskoneessa, ja dreeni kyljessä, mutta oikeastaan tänään on ensimmäinen päivä kun hän on alkanut voimaan paremmin, hengityskonetta ei enään tarvittaisiin, mutta dreenin takia sitä ei voida vielä poistaa, maitoa on alkanut mennä kipulääkityksen vähentämisen jälkeen enemmän jo masuun nenämahaletkun kautta, ja neiti jaksoi olla tänään jo aika pitkän tovin hereillä simmut auki :heart:. Nyt odotellaan, että dreeni voitaisiin sulkea ja poistaa, mutta ainakaan pävään mennessä se ei vielä ollut mahdollista.
pääsin itse kotiin perjantaina, toipuminen sektiosta on ollut supernopeaa, pystyin miltei vaivatta liikkumaan alle 10 h leikkauksen jälkeen, ja tänään poistettiin tikit. Mutta se huoli vauvasta, ja se tunne kun tulee ilman vauvaa kotiin, kuin sydäntä revittäisiin rinnasta. Käymme toki joka päivä Helsingissä vauvan luona, ja toivomme kovasti että pian hän tulee omaan kotiin meidän kanssa.
Vaikka tässä sattui ja tapahtui, voisivat asiat olla hullumpikin. Lääkäri sanoi suoraan, että voi olla, ettei kohtu olisi kestänyt sitä 8 päivää kontrolliultraan...
JA & Hippuliina-rakas 6 vrk
Tsemppiä! :heart: