Heinäkuun hellemasut 2013 * Marraskuussa *

Helou,mäkin nyt tänne kurkkaan :)

Mulla oli eka omien laskujen mukaan 25.6. laskettuaika, mutta siirtyi ultrassa 1.7. Jouduin elämään viikon pelossa, kun kävin ekassa ultrassa eikä sykettä näkyny. Luulin että viikkoja oli 6+2, mutta oliki sillon vasta 5+3. Onneksi siitä viikon päästä sitten pienen syke näkyi ja kaikki tällä hetkellä kunnossa. :heart:

Mun tiedot on tosiaan minä 18v, kolmas lapsi ja SeKS synnärinä ja se laskettu 1.7. :)

Meidän esikoinen on syntynyt 2/11. Syntyi etuajassa reilu 6 viikkoa. Kovasti oli ensimmäisen vuoden aikana kaikenlaista sairaalassaoloa, mm. sydänleikkaus. Nyt kuitenkin oikeen virkeä ja touhukas tyttö :)

Toinen syntyi reilu kolme kk sitten. Pieni ei halunnut masussa olla ja syntyi jo 23+4. Tyttö ei jaksanut taistella kuin 3 päivää :'(

Nyt sitten odotellaan pelonsekaisin tuntein tätä kolmatta. Menettämisen pelko on valtava. Nyt mulla on tarkka seuranta ja mietinnässä on että laitetaanko kohdunsuulle tukilangat. Todella toivon että pieni jaksaa masussa olla loppuun saakka. Oon sanonu kaikille että EN valita vaikka menis kaksi viikkoa yli lasketun :D
 
Heipat!
En voi uskoa että saan tänne kirjoittaa.

10.7. Sude81/30/ensimmäinen/LKS
Onnea varjostaa ihan hirvittävät pelkotilat siitä kaikesta mikä voi mennä vikaan. Normaalisti olen maalaisjärkinen rempseä akka mut nyt kaksi päivää plussaamisesta olen vain istunut hysterisoimassa. En uskalla syödä mitään ilman ruoka-aineen googlettamista (tänään googletin riisin :D). Osa minusta toivoo että voisin nukkua tuonne varmemmille viikoille asti mutta osa haluaa nauttia tästä ihanasta ajasta, onhan sitä odotettukin!

Oireina täällä on kovat kivut ja turvotus rinnoissa (aiemmin suihkussa toinen nänni näytti mustalta), kiihkeä juilinta alavatsassa sekä yleinen pään pehmeys ja muistin heikkeneminen.

Tsemppiä kaikille kanssaodottajille, koitetaan muistaa nauttia!
 
Onpa emiliainen joutunut kokemaan kovia, toivon tähän odotukseen teille kaikkea hyvää :heart:

Sude81, voihan riisi :LOL: Itsekin olen huomannut miettiväni enemmän sitä, mitä suuhuni pistän.

Uusille tervetuloa (vaikka itsekin olen vielä "uusi")!

(.) Oireista; Täällä ihan järkyttävä turvotus. Alavatsaa oikein kivistää tämä pallo. Päivisin olo on ihan normaali, mutta illalla vatsa paisuu hervottomaksi. Etomista olen myös havainnut tältä päivältä - makea ja liian pitkä ruokaväli aiheuttaa sen. Tekee hirveästi mieli jotain suolaista koko ajan. Tissejä aristaa paikotellen, muttei koko aikaa. Väsymystä on hieman normaalia enemmän, muttei mitenkään häiritsevästi (toistaiseksi, esikoisesta väsymys oli sitä luokkaa, että olisin voinut uppotukin tavoin painua unimaailman pohjalle).
 
Viimeksi muokattu:
Kait sitä uskaltaa ilmottautua tänne puolelle eli Terp 28v, kolmas LA 9.7. ja synnytyssairaala TYKS. Jotenkin on vielä epätodellinen olo, kun oireet ovat minimaalisia, mut kaipa se tästä, hyvillä mielin mennään.

Terp+hippiäinen rv 5+4
 
Tervetuloa terp :wave: lista päivitetty :)

sude ja inq Mä sanoisin, että lopettakaa se ruokien googlettelu.. Teillä hajoo vielä pää heinäkuuhun mennessä muuten :LOL: Raskausaikana vältettävät elintarvikkeet - THL <--- tuolta löytyy aika kattavasti vältettävät / kielletyt joita ei kannata raskausaikana syödä.. Muutenkin syömisessä kannattaa pitää maalaisjärki mukana.. :)

).( omassa olossa ei mitään uutta.. Oksu meinas tulla hampaita pestessä :x
 
  • Tykkää
Reactions: Sude81 ja inq
Tervetuloa kaikille uusille!

Itsekin muistan ensimmäistä odottaessani sen "paniikin", että jotain menee vikaan ja loppujen lopuksi uskalsin alkaa iloita lapsesta kunnolla vasta rakenneultran jälkeen eli joskus viikolla 20. Nyt toisen kohdalla osaan jotenkin ottaa jo rennommin, enkä panikoi ihan kaikesta, mitä suuhuni pistän :) Toki kielletyt ruoka-aineet pysyvät pannassa.
Itselläni on nyt ja oli viime raskaudessa sama kielletty mieliteko eli maksalaatikko ja punaviini!! Maksalaatikkoa pitikin saada viimeksi heti synnäriltä päästyäni, mutta sen jälkeen en olekaan sitä syönyt.. eli luulen, että se on se kielto, mikä saa haluamaan sitä :) Myös graavilohi ja siitä tehty sushi ovat suurta herkkuani, joten vähän harmittaa, etten voi nauttia mm. jouluna tuota lohta. Sushista nyt voi tehdä erilaisia versioita ilman levää ja raakaa kalaakin.
Homejuustoista olen syönyt suomalaisia versioita, mm. Auraa, koska se on tehty pastöroituun maitoon.

Täällä uutena oireena tullut aamuisin oleva armoton nälkä. Pakko saada heti jotain ruokaa naamaan, kun oikein kaivelee mahan pohjaa.
Turvotusta on myös vatsan seudulla, mutta tuo maha on nyt vielä viime raskaudestakin vähän "löysähkö", joten siitä tuskin nyt kukaan vielä mitään arvaa :)
 
Armoton pääkipu ollut koko päivän,välillä lämpö nousee kuumeen puolelle. Pahoinvointi esiintynyt tänään taas :) Lisäksi päivittäinen ruokamäärä on yli puolittunut,ei vaan mahu enää niin paljo ruokaa pötsiin,mistälie johtuu :confused: Limsaa menee harmittavan paljon... mutta en vain osaa juoda vettä,koskaan ole osannut sitä janoon juoda. Puntarille en ole astunut mutta vaatteet hieman löystynyt joten paino varmaan laskenut hieman. Sama ollut joka raskaudessa,paino alempi synnytyksen aikaan kuin lähtöpaino mutta en valita,himpun verran kun ylipainoa löytyy :)
Mutta nyt saunan raikkaana iltaaskareisiin :wave:

*piuu&Masukki 5+4* :heart:

[/url] [/IMG]
 
Heippa!

Taidan hypätä pinoon mukaan :) En vielä oo ehtinyt lukea kaikkia juttujanne, mutta ajattelin kuitenkin ilmineerata itseni tänne ensin ja yrittää sitten päästä mukaan pulinoihin.

LA 10.7. Jomi / 26 / toinen / KYS

Toista lasta siis odotellaan. Esikoinen täyttää ensi viikolla 10 kuukautta eli ikäeroa tulee lapsille 1,5 vuotta. Esikoista yrittämällä yritettiin yhdeksän kuukautta, joten en uskonut toisen tärppäävän kovin nopsaan. Toisin kävi: tjot-meininkiä toinen kuukausi takana. Alkuhämmästyksen jälkeen ollaan kyllä kovin iloisia ja onnellisia molemmat pienestä kesävauvasta. Menkoista laskettuna mulla olisi nyt rv 5+3, mutta tein vielä reilu viikko sitten negatiivisen raskaustestin eli nähtävästi ovulaatio on tapahtunut ehkä noin viikkoa myöhemmin. Imetän vielä esikoista, mutta taidan tässä pikkuhiljaa lopetella, jotta saan pitää tissini itselläni seuraavan imetettävän saapumiseen saakka :whistle:

Oireita on ainakin nivusten vihlonta/juilinta, repäisykivut alavatsassa ja aivan kamala nälkä. Ylipainoa on reippaasti ja esikoista odottaessa tuli vielä entisen ylipainon päälle hurjat 25 kiloa... Eli nyt yritän tsempata kovasti, että saisin herkuttelun pidettyä kurissa! Tää karmiva nälkä ei helpota asiaa, mutta yritän syödä esikoisen ruokailutahdin mukaisesti ja juoda välissä paljon vettä. Katsotaan toimiiko.

Jomi & Taimi 5+3
 
Tervetuloa uusille ja Onnea :heart: .
Olipahan rankka työpäivä kun seisoin noin seittämän tuntia kahta pientä taukoa lukuunottamatta,Joulun avaus....huh huh. Selkää sattuu niin vietävästi.

Noista kielletyistä ruuista,miekii oon syönyt suomalaista sinihomejuustoa,sitäkin vaa pitsassa joka on ollu tietysti uunissa. Ja oon kyllä syönyt tosi vähän myös graavilohta joulupöydissä aiemmissa raskauksissa....vaikka voihan siintä pienestäkin määrästä tulla jotain mutta jotenki se on aina vaan tullu siihen lautaselle ja lautaselta suuhun :ashamed:. Ehkä tänä vuonna jätän sen suosiolla pois ateriasta ja nautin kaikkea muuta herkkua :p.
Mullakin tuota ylimääräistä on kertynyt vyötärölle,pitäs vähän hillitä herkkujen syömistä....onneks ei oo viiden raskauden aikana tullu kun max 9kg. Viime raskaudessa tuli 6kg koko raskaudenaikana,sillain saanu hyvin piettyä tuon painon kurissa. Ja meinaan nyttenkin lenkkeillä ja vahtia tuota syömistä vieläkin tarkemmin,on meinaa ainakin 10kg ylimääräistä....:whistle:.

Emiliainen Oot kyllä paljon kamalia asioita joutunut kokemaan :(,pahoittelut niistä. Toivotaan kovasti parempaa onnea tällä kertaa ja hyvä kun olet tarkemmassa syynissä nytten.

Nyt isänpäivä kakku (pohja) pois uunista ja saunaa =).

Oikeen mukavaa huomista isänpäivää kaikille :heart:.

~Emmuli~ & pikkuinen 6+1 :heart:
 
Jiihaa, johan on ollut päivä. Esikoinen oli mummolassa, joten kuopuksen kanssa oltu tänää kotosalla. Aamupäivä meni ihan jees ja ulkoiltiin. Sit, ku tultii sisälle 11 aikaan, ni iski järkyttävä väsymys. Pistin pikku kakkosta ym ohjelmaa pyörimään ja torkuin/nukuin sohvalla. Sit jossai vaihees penskalle ruokaa ja päiväunille jatkamaan. Herättii 16 maissa, ku isäntä tuli herättämään. On menny tää päivä nukkuessa..ja pahoinvointi vaivaa välil enemmän, välil vähemmän..

Uuh, huomenna isänpäivää viettämään :)

invia84 + pikkukolmonen rv 5+6
 
Iltaa teille masuset.

Ihanan vilkas keskustelu täällä! Jostain syystä tää vertaistuki varsinkin näin raskauden alussa on korvaamaton. Ja tietenkin koko raskauden ja lopussa myös ehdoton. :)

Mulle on jostain syystä hiipinyt hirmu epäluuloinen olo onko tuolla masussa ketään. Mitään kummempia oloja ei ole paitsi väsyttää. Voi kumpa viikot menisivät nopeasti ja pääsisi varhaisultraan!

Painosta oli ollut puhetta ja itseäni kauhistuttaa raskaus juurikin tämän takia. En haluaisi olla turhamainen mutta viime raskaudessa tuli se +20kg mistä edelleen on n. 7kg jäljellä niin nyt ei tarvitsisi tulla ollenkaan! Muutenkin löytyy ylipainoa. Kauhistuttaa! Ehkä me jotka emme toivo lihovamme voidaan täällä tsemppailla toisiamme!

Ruoka-aineista olin ihan neuroottinen esikoisen odotuksessa.. Tällä kertaa aijon ottaa iisimmin. Kielletyt tietenkin on kiellettyjen listalla! Kahvia en juonut silloin ollenkaan ja nyt kyllä varmasti aijon juoda aamulla kupillisen! (vaikka jossain vaiheessa ei luultavasti maistukkaan. ;)

Väsymys vaivaa! Olisiko kenelläkään hyviä vinkkejä sen selättämiseen? Esikoisesta oli järkyttävä väsymys ja nukuin käytännössä muuten paitsi työpäivän ajan, nyt se ei oikein käy kun toi 10kk vaatii hieman enemmän. :D

Nyt ei ajatus juokse joten taidan jättää kirjoittelut huomiselle.

Toivottelen ihanaa isänpäivää kaikille huomiseksi! :heart:

Unno
 
Samoja ajatuksia kuin Unnolla, sitä on tämän päivän miettinyt, että mahtaakohan tuolla masussa oikeasti olla joku... Vaikka digitesti näyttikin aamulla plussaa :heart: Alkuraskauden ultraa odotan sormet syhnyten jännityksestä.

Painoasiaan liittyen, en itsekään halua olla turhamainen, mutta olen juuri pudottanut sievoisen kilomäärän ylipainoisesta normaalipainoiseen (20kg ja rapiat), joten raskaus pelottaa sen suhteen, että vaivalla lähteneet kilot tulisivat takaisin.. Eikä ne kilot, mutta itsetunto kun on kohonnut, niin pelkään menettäväni sen jälleen.. Täytyy tarkkailla herkkujen syömistä. Esikoista odottaessa olin tuhdissa kunnossa jo ennen raskautta, mutta tuolloin ei jäänyt synnytyksen jälkeen kuin kilon verran raskauskiloja jäljelle.

Väsymystäkin on, nukuin tuossa reilun kahden tunnin päiväunet. :D

Ilyana ja Goa 4+1
 
Viimeksi muokattu:
Iltaa kaikille!
Kai sitä nyt jonkun rivin arvaa kirjoittaa. Vähän on uskomaton olotila ja jännitys edelleen vaikka oireita on todella paljon. Esikoisesta ei ollut mitään ja pitelin puseron alla piilossa raskausviikolle 24 irtisanomisen pelossa. Nyt on asiat toisin: ällöttää ja yököttää aamusta iltaan. Rinnat on kipeät ja alavatsaa juilii. Vatsa on kuin valaalla varsinkin iltaisin. Ja ne unet :ashamed: , en edes tiennyt että sellaisia unia on mahdollista nähdäkään.
Kälyn ja anopin kanssa puhuttiin tänään joulun ruuista ja käly totes että kalaa ja juustoja pitää olla, koska hän ei saanut niitä viime jouluna kun oli raskaana. Myhäilin itsekseni että joopa joo. Joka joulu joku on ilman herkkujansa. Ei siis olla kerrottu vielä kuin parille hyvälle ystävälle. Jouluaattona sitten mikäli saan pidettyä vatsan piilossa :xmas:
Leijonanmorsian ja tiitiäinen 6+3
 
Nyt se väsymys sitten iski. Jestas miten voikaan olla päivisin ihan koomassa! Nukuin illalla päikkärit eli ts uni vaan tuli kaikesta vastustelusta huolimatta ja nyt ei sitten tietenkään väsytä kun pitäisi olla oikeasti unten mailla.:headwall: Täytyy tarkistaa vitamiinipuoli kuntoon. D-vitamiinia tulee otettua vähän miten sattuu... Minulla on kyllä pahasti taipumusta matalaan hemoglobiiniin, joten voi tämä väsymys siihenkin liittyä.

Painoa tuli esikoisen odotuksessa +20kg ja jäljelle jäi n.10kg. Mikä on sinäänsä ihan hyvä asia kun olin alipainon rajalla ennen raskautta. Kuopuksen odotusaikana paino nousi +10kg eli samaan mihin esikoisen kohdallakin ja ne kilot lähtivät myös pois, ainakin suunnilleen. Toivottavasti ei vallan mahdottomaksi herkutteluksi mene syömiset eli ruokahimot, jos niitä edes tulee, kohdistuisivat terveellisiin pöperöihin. ;)

Mukavaa isänpäivää kaikille!
 
Ei olla kerrottu kerrottu vielä kellekkään. Jouluaattoon asti aiotaan venyttää, sillon vois ekan ultra kuvan mukaan laittaa jonkun vauvan odotus runon :). Esikoisesta ja kuopuksesta ollaa isovanhemmille kerrottu heti. Oon kyl menossa 24.11. muutaman kaverin kanssa pikkujouluja viettämään, pakkohan heille on kertoo, ihmettelevät kuitenkin mix ei juomat maistu ja arvaavat ite.

Painoa mul tuli molemmista 15-18kg ja ne suli pois siinä 9kk mitä olin kotona ennen töihin menoa.

Syöttekö muuten jotain vitamiineja yms? Ite syön Multitabs:n "Raskaus ja imetys" vitamiineja ja Calcichew D3 Fortea. En juo ollenkaan maitoa, joten kallki-d:tä syön muutenkin.
Ei oo tarvinnu edellisissä raskauksissa syödä mitään rautavalmistetta, ku hb on olemassaa 130-140 luokkaa. Ja katoin et noissa Multitabseissa on 20mg rautaa, et pikkusen saa siitä...mut se lienee mulle ihan riittävä.
Oletteko kokeillu jotain luontaistuotetta yms pahoinvointiin?

Hyvää isänpäivää kaikkiin perheisiin!

invia84 + pikkukolmonen rv 6+0
 
Huomenta!

Olen nyt viikon aikana huomannut, että lepopulssi huitelee itselleni korkealla (80-90). Ja nousee hetkessä 120+, jos jotain pientäkin puuhailen. Onkohan teillä muilla ollut vastaavaa ja onko aihetta huoleen. Verenpaineet mulla on matalalla. Mietin voisiko liittyä raskauteen..nyt 6+2..<3

Mukavaa isänpäivää kaikille!:)
 
Tervetuloa Jomi! :wave:

Vitamiinit Mulla myös on noi Multitabsin raskaus ja imetys vitamiinit.. :) Kattelin just eilen esikoisen aikasta neuvolakorttia ja mulla oli sillon ekalla käynnillä hb 148 :D Saa nähdä pääsenkö yhtä hyviin lukemiin tälläkin kertaa.. Alimmillaan esikoisesta se oli 130 ja en käyttänyt mitään rautavalmistetta, ainoastaan noita samoja vitamiineja kun nytkin. Terkkari jaksoi joka kerta hämmästellä noita mun arvoja ja sitä etten syö rautalisää.. :D

Paino ja sen nousu ahdistaa just sen takia kun edellisessä raskaudessa tuli 22 kiloa ainakin, vaikka alle puolessa vuodessa kaikki lähtikin.. Mutta se turvonnut olotila jotain ihan hirveetä.. :/ Esikoisen aikana mulla oli 11 neuvolakäyntiä ja ainoastaa 3 ekalla käynnillä ei ole merkattu olevan turvotusta, mutta kaikilla muilla käynneillä on ollut turvotus + tai ++ Joten voitte vaan kuvitella miltä oon näyttänyt..
 
Uusia ilmaantunut joukkoon, ihanaa! :) Tervetuloa :wave:

Meillä onkin Sude81n kanssa LA näköjään peräkkäisinä päivinä ja sama synnäri :D

Vitamiineista... Mulla on tuossa vajaapurkki Multitabsin raskaus plus. Ja nyt apteekissa käydessä ostin Minisun Mamaa.

Sofie Minä olen huomannut myös, että lepopulssini on noussut. Normaalisti 68-73. Nyt kuitenkin ollut n. 84..

(.) Hieman etovaa oloa ollut. Toissa iltana oli jostakin syystä vaikea rueta nukkumaan, kun etoi inhottavasti. Väsymys ehkä aavistuksen lisääntynyt, muttei merkittävästi. Unen laadun olen entisestään kokenut parantuneen, vaikka olen aina nukkunut hyvin. Repaisukipuja ruennut olemaan jonkin verran, viimeeksi tänä aamuna. Vatsan turvotus on kyllä selkeästi lisääntynyt. Ei tarvitse isoja annoksia edes syödä niin on vatsa täyden oloinen & tuntuu että räjähtää :x Ei ole kyllä kovin hehkeä olo ole ... Jonkun aikaa kun menee, niin sitten jo taas nälkä kaivelee... Rinnat ovat kipeät ja arat.

Taivaanrannan maalari & Muru 5+5
 
Viimeksi muokattu:
Täällä esikoista odottaessa hb laski anemian puolelle jo ennen rv 20. Nähtävästi sama homma nytki nro kakkosta odottessa, joten olen jo alotettu lisäraudan syöminen. Syömisen suhteen en ollut kauhean varovainen, ja esikoista odottessa jouluna ei tullut syötyä sitte muuta ku maksalaatikkoa :O Sitte joulun jälkee tuli jostain mieleen, et ainii eihä sitä ois saanu syödä! Mut kaikki meni hyvi eikä neuvolassakaa oltu kauhean yllättyneitä :)

Nyt sitte eile söin tortilloja, ja salaatissa oli auramuruja... Piti käydä googlettaa ja kattoo tuoteselostus et onhan pastoröityä maitoa :D

Mincha ja nyyrikki2 6+6
 
Tervetuloa uusille ja onnea matkaan! :wave:

Nicci tuplasti onnea ja olipahan yllätys, kun vielä vuotojakin ollut :)

Voi Emiliainen, mitä oletkaan kokenut :/ Toivottavasti kaikki menee hyvin nyt! :)

Kaikkiin perheisiin hyvää isänpäivää!

omppunen 5+6
 
BDU
3 plussatestiä tehneenä uskalla ehkä ilmottautua mukaan :) Tiedot LA 20.7 / BDU / 25/ ensimmäinen / OYS

Oireista, mulla on ollut jo reilu viikon ajan kauhee väsy, pissalla saa juosta tiheämmin, alavatsa on ollu tosi kipee ja tissit myös välillä. Muuta en ole vielä hoksannut :)

Kuinka aikaisin teillä näkyi ihan selkeä plussa testissä? Mulla kai nousee tuo hcg-arvo vähän hitaasti kun tänä aamunakin oli vielä aika haalea mutta kun niitä on jo kolme tullut niin jospa se kuitenkin tarkoittaisi sitä että ötökkä siellä on :)

BDU ja ötökkä 4+1
 
Viimeksi muokattu:
Mullaki pulssi hakkaa ja tietysti liikkueesa/jotain tehdessä, se on luonnollista, että pulssi nousee. Mulla matalat verenpaineet olemassaan ja raskaus niitä on aina ennestään madaltanut, joten pulssi koittaa kompensoida laskevaa verenpainetta. Pitkään paikallaan seisomiset laskee verenpainetta ja ennen ku huomaakaan voi alkaa heikottaamaan/pyörryttämään.

Mä tunnen nyt selvästi kuinka kohtu on turvonnut, siel se pikku kaiffari kasvaa :)

invia84 + pikkukolmonen rv 6+0
 
taas eilen illalla tuli pyyhkiessä verta, siis ihan punaista. Vatsaa juilii sen verran että jouduin panadolia ottamaan :/ mitä hel**ttiä tää nyt meinaa! Mulla siis tää raskaus saanut alkunsa pas siirrosta, käytössä lutinukset ja estradot. Pää hajoo just nyt!
 

Yhteistyössä