Heinäkuun Hurmaajat 2010

Kestovaippoja meilläkin on alettu käyttää yhä enemmän, alkuun tuntui, että ovat hankalia, koska ovat niin iso paketti. Nyt kun vauva saanut hieman lisää kokoa niin ovatkin ihan hyvänoloisia. Meillä on imse vimsejä (mun mielestä hyvä ja pehmeä pintainen ja toimineet tosi hyvin) ja erilaisia AIO vaippoja, joista suurimman osan olen hankkinut käytettyinä. Meillä hajosi pesukone juuri ennen kuin tyttö syntyi ja hankin tilalle sellaisen, jossa kuivausominaisuus samassa ja on noille kestoille aika kätevä. Kun täällä ei niin usein saa ulos kuivamaan ja pienet tilat sisällä kuivattaa. Tosin kun matkataan johonkin niin silloin meillä kertikset käytössä, tuntuu nyt ainakin vielä helpoimmalta niin. Ja meillähän tuo tyttö on joutunut autossa matkustamaan jo useamman tuhat kilomteriä näiden välimatkojen takia...

Tulipa tuosta Solnuskan hyvännäköisestä neuvolalääkäristä mieleen meidän tk:ssa sijaistava nuori mieslääkäri, jolla jouduin käymään maanantaina. Mulla nousi kuume ja oli jo kolmatta päivää, sitten tuli rinnat kipeiksi kainaloiden puolelta kummatkin. Muuta oiretta ei ollut. Otettiin serppi, joka oli 78 eli joku tulhedus siis on.No, lääkäri kyseli onko nuhaa tai mitään muuta oiretta. Katseli korvat ja tutki poskiontelot ja kurkun. Yritin vihjata, että olen synnyttänyt kolme viikkoa sitten, että pitäisikö miettiä ettei ole vaan rintatulehdus, kun oireetkin viittaa siihen tai esim. kohtutulehdus. Lääkäri totesi, että kurkku saattaa olla ehkä hieman punaisempi kuin normaalisti :D Antibioottireseptiin tuli siis merkintä nielutulehdus...No rinnat nyt kuitenkin paremmat, kuumalla vedellä niitä hoitanut ja kuuri nyt siis meneillään.
 
Hirmusesti taas tekstiä tullut.

Täällä meni viime yö taas vähä niin ja näin. Poika heräs aina 2 h unien jälkeen syömään ja äiti on hieman väsynyt ton takia. Ja sitten kaiken lisäks oli ihan hirmunen särky vasemmassa rinnassa, kauheet pahkurat säryn lisäks. Tais olla joku toispuoleinen maidon supernousu ku helpotti ku imetin enemmän tosta vasemmasta rinnasta.

Tänään on sitten oikeastaan vaan syöty ja kitisty. Poika on välillä ottanut pikkusia torkkuja mut muuten sitten ollu hereillä ja kitissyt. Nyt on suht tyytyväisenä tossa leikkimatolla ja tuntuu opiskelevan jutustelua. Ihanan kuulosta :heart:

Ollaan pojan kans taas vaihteeks kahdestaan kotona kun mies lähti kalaan. Viikonloppuna on sitten sillä ne varpajaiset ja ens viikonlopullekkin tuli joku meno. Et aika paljon ollaan pojan kans kahdestaan kotosalla. Vähä pelottaa et miten paljon joutuu olemaan yksikseen kotona sitten kun mies palaa töihin, siis työpäivien lisäks.

Täällä on hetkellisesti alkanu tuntumaan et seinät kaatuu niskaan. Ihmekkös tuo kun jostain huhtikuun alusta asti ollut melkeinpä vaan kotosalla.
Kovin yksinäiset fiilikset ja siks alakuloa ilmassa. Tässä pitkin päivää tullut itkeskeltyä näitä fiiliksiä.

Duunikaveri kyseli et josko lähtisin lokakuun alussa työpaikan bileisiin käymään. Juu eihän siel tartte juoda mitään alkoholia, mutta mietityttää et miten ihmeessä selviäisin paria tuntia pidempään näiden räjähdystissieni kanssa (jos siis jatkavat vielä sillon samaa linjaa). Pumppua ei oikein jaksais raahata mukana. Et taitaa jäädä ne juhlat väliin.

Huh. Jotain piti kommentoida, mut meidän pikkupomo alkaa taas huutelemaan tuolta lattialta siihen malliin et jää kommentoinnit tällä kirjoituskerralla.

 
Alkuperäinen kirjoittaja Pai80:
Mitäs toiminta näin pienelle vauvalle vois kehitellä ?
Tuntuu et selkeästi tylsistyy ja turhautuu kun ei tapahdu mitään...
Tätä mäkin oon miettinyt. Sulo on tullut musta äitiinsä levottomuuden suhteen: selkeästi se kitisee välillä ihan vitutustaan, kun ollaan vaan kotona, enkä oikein vielä yhtään tiedä, miten tuonikäistä voi viihdyttää, eikä se osaa tehä itse mitään. Siksi oon käynyt ihan joka päivä vaunuilla jossain, kaupungissa niitä ärsykkeitä tulee itsestään: voi katella, kuunnella. Sulo oikeasti tykkää selvästi melusta, pulinasta ja kakofoniasta. Tutkailee onnellisena ja nukkuukin paremmin äänten sekamelskassa. Kotona kaatuu välittömästi silmät WHAT! eiku seinät :LOL: päälle kummallakin meistä. Eli suosittelen lähtemään ihan mihin vaan! Teet tikusta asiaa: käyt ostamassa vaikka Postista yhen postimerkin :D

Ja ehdottomasti Pai meet sinne työpaikan bileisiin! Tekisi varmasti hyvää, kun oot ollut niin paljon kotona. Usko pois! Eikä se pumpun mukaanotto niin vaikeaa oo varmaankaan. Tai käsin lypsät pahimmat päältä. Ja otat ehdottomasti oluen, siiderin, viinilasillisen tai kaksi.

Jälleen pahismutsina muistuttaisin, että yhen tai kahden juoman jälkeen voi kyllä ihan hyvin mielestäni imettää, kunhan pystyy käsittelemään lasta. Pyytää miehen vaikka nostamaan vauvan suoraan syliin ja sylistä pois tai jotain :) Kärjistetty fakta: jos äiti on kahden promillen humalassa, äidinmaidossa on kaksi promillea alkoholia, joka on vähemmän promilleja kuin hedelmäjogurtissa. Nyt joku varmaan taas älähtää ja raivostuu, enkä siis suosittele imetystä kahden promillen kännissä, joka on siis ihan kreisi humala luonnollisesti. Tää oli vaan tällainen hullu matemaattinen esimerkki, jolla koitin havainnollistaa, että yksi olut ei kyllä mielestäni vaadi mitään pumpatun maidon tarjoamista tms.

Jumppapumppailut
Olivia, en tosiaan koskaan selvinnyt sinne pumppiin :ashamed: Mies oli laittanut cihanan croissant-aamiaisen ja imetysaikataulukin meni ihan pilalle. Lopulta oli niin kiire, että luovutin. Eh. Ehdin kyllä pukea jo jumppavaatteet ja huomasin, että napakat urheiluliivit on aika kivuliaat näiden maitoutareiden kanssa.. Yh. Päätin, että meen vasta ensi viikolla. SIlloin alkaa Motivuksen syyskausikin, jotenkin loogista. Näin tätä itelleni selittelen.. Mutta varasin jo ensi viikoksi jumppakaverin, jotten keksi jotain lintsausalibia.

Olin tänään erossa Sulosta pisimmän ajan koskaan, 3 tuntia. Olin kampaajalla, joka yleensä kestää 2 tuntia leikkauksineen ja värjäyksineen. Kampaajani oli nyt myöhässä miltei 20 minuuttia (eikä ees anteeksipyytänyt), sanoi "Ai joko se syntyi?" kun kerroin että mulla on nyt kotona sellanen pieni rääkyjä (toisin sanoen se luuli että oon yhä raskaana! Eissssaatana..) ja lopulta leikkasi tukkaa 2.5 tuntia. Olin aivan kiehumispisteessä, kauhea koti-ikävä ja vauvaikävä, miehen ois pitänyt lähteä bänditreeneihin, yms. En voinut keskittyä ollenkaan ja kadutti koko kampaajakäynti. No, tukka sentään on kuosissa. Lyhensin miltei polkkapituiseksi, niin ei tartte joka päivä sitoa takkutukkaa ponnarille.

Pasta kiehuuuuuuuuuuuuu
moikka
kardemummma & Sulo (apua, meinasin kirjoittaa jotain tyyliin 26+5, nyyh, nostalgista.. Yritetääs uudelleen: ) 6vkoa 6pvää
 
Kestoista. Meillä käytetään Unimixin AIO:ja Niissä on säätövara pienemmälle ja isommalle, joten kestävät tosi pitkään :)
Yöllä on petikin pysynyt niillä kuivana. Liberoilla on aina kastunut :(
Vaippoja on reilu vuori ~reilut 20 kpl ja niihin lisäimut. Lisäimuja oon käyttänyt pääasiassa yöllä ja pidemmillä vaunulenkeillä. Noi vaipat kestää onneksi rumpukuivauksen, joten melkein aina on koko vaippa-arsenaali käytettävissä.

Nyt taas pieni mies kutsuu...

T: luputupuna
 
****** :headwall:
Olin kirjottanu vaik kuin paljon tekstiä ja sitten kaikki katos ! Prkl !

Kestovaipoista oli ainakin juttua. En voi kun nostaa hattua kestoilijoille, itellä ei moiseen riittäis energiaa, eli kertiksillä mennään 24/7. Vaik pari kertaa mies on ollu sitä mieltä et vois laittaa pojalle pelkän yökkärin päälle :LOL: Pientä väsymystä ehkäpä ?

Yöllä ei vaihdella vaippaa muuten kun siinä tapauksessa et on ihan pissanen tai sitten on kakat. Mut ei siis vaipanvaihtoa varten aleta herättelemään. Vaipanvaihdolla säästytään siltä lisäpyykiltä. Ei oo nimittäin yks eikä kaks kertaa kun on käynyt niin ettei olla heti huomattu et on kakat ja poika on ehtiny "riehumaan" oikein kunnolla ja sitten sitä kakkaa on ollu niskaan asti.

Musta kans tuntuu samalta kun kardemummmalla Sulon kans. Poikaa alkaa suoraan sanottuna vituttamaan jos ei tapahdu mitään (siinä asiassa tullut vissiin äitiinsä). Täytyis vaan saada ittensä liikkeelle täältä kotoa, mut jotenkin kovin työlään tuntusta se on. Enkä oikein tiiä et miks ?!? Pelkästään kävelylle lähtökin on hirmunen projekti ku pitää poika syöttää ja vaihtaa ja sitten kauhee kamojen raahaaminen alas ja vaunujen hakeminen viereisestä rapusta jne. Hoh, hoh. Laiskuuttahan toi varmasti on. Mut ei tänäänkään jaksanut lähtee mihinkään kun viime yönä tuli nukuttua 2 h pätkissä se 6 tuntia.

Voi perhana taas toi tuolta makkarista huutelee, mä kun luulin et tän päivän imetysmaraton on jo päätöksessä. Taitaa meidän pojalle kohta napsahtaa korvikepullo.
Kiva et alotin nukkumaan laittamisen jo klo 20 ja vieläkin poika hereillä.
 
Hei mamit! en ole muutamaan päivään ehtinyt käymään täällä mutta huomisen aikana meinasin ottaa kiinni että pääsen taas mukaan juoneen. Sellaista voisin pikaisesti kertoa että miedän vaavilla on ollut 4 päivää kauheat masuvaivat,kakkaa ei tullut ja pierut paukkui itkujen kanssa. Ja meillähän annetaan korviketta lisämaitona, niin vaihdoin tavallisen Nannin Nan TH 1seen,joka on vatsaystävällisempi, niin nyt on kaksi päivää sujunut hyvin,kakkaakin tuli useamman päivän edestä ja vaavi oikein tyytyväinen. Jos joillain on samansuuntaisia vaivoja niin suosittelen lämpimästi kokeilemaan tuota! =)

JaKa ja Pikku J 3vk :heart:
 
Huomenta!

Pai myös minä täällä liputan bileiden puolesta!! Ihan varmasti piristäisi mieltä ja jaksaisi taas paremmin kotosalla oloa, kun vähän pääsisit tuulettumaan. Ja tosiaan ihan hyvin voi sen pari annosta ottaa. Jos tuntuu, ettei halua sitten imettää, niin pumppaa maidot pois, mutta jostain vauva-lehdestä luin, että vaikka ottaisikin jotain, niin alkoholin määrä maidossa on ihan minimaalinen. Enemmän paha on se, että jos äiti on humalassa, niin vahinkojen mahdollisuus kasvaa.

Räkäisyydestä meillä poika ollut räkäinen koko pienen elämänsä. Neuvolalääkäri oli sitä mieltä, että se on ihan normaalia ja kyseenalaisti noi suolatipat ja niistämisen. Tippoja vain jos on vauva kovin tukkoinen (mitä meillä ei ole) ja niistämisestä sanoi, että isot näkyvät räkäklimpit pois, mutta muuten ei toinna ruveta niistämään, koska limakalvot on niin herkät ja niistäminen niitä ärsyttää.

Puhdistusliinoistakin oli jossain (joko joku lehti tai synnäri), että niissä on jotain kemikaaleja, jotka ärsyttää peppua enemmän kuin vesi. Eli ei saisi jätkuvasti käyttää. Tiedä sitten, miten paikkaansa pitää. Meillä yöllä jos pitää vaippaa vaihtaa tai jos on vaan pikku pieru, niin käytetään ihan puuvillakankaasta tehtyjä liinoja, jotka kastelen. Pesen ne sitten joko vaippojen tai ihan valkopyykin kanssa. Mutta tässä ei siis kyse kemikaaleista, vaan kestoilusta. Hyvin on kuitenkin toimineet.

Yökestoilu on meillä satunnaista. Kaksi sellaista vaippaa on, mitkä kestää yön ja niiden kuivuminenkin sitten kestää. Eli aina, kun vaipat on käyttökunnossa, niin kestoillaan ja muuten kertseillä. Meillä poika on nyt sen kokoinen, etten enää viitsi tilata s-koon yövaippoja ja m on vielä varmaan iso. Ainakin mikäli valmistajien kokoarvioihin on luottamista. Mutta pitääkin tänään mennä tutkimaan noita Muumi-vaippoja, mitä rva saga suositteli. Meillä ne on ainoat kestot, mitä kaupasta saa, kaikki muu pitää tilata netistä. Haaveilen perustavani oman liikkeen, missä myytäisiin kestoilujuttuja, tsi-tarvikkeita ym. vauvajuttuja. Tästä kaupungista ei saa edes äitiysvaatteita kunnolla. Nyt kun avattiin H&M niin jotakin löytyy, mutta tosi huonosti. Kun itse olin raskaana, niin ei ollut sitäkään vähää.

Mutta nyt aamiaisen syöntiin. Mukavaa päivää kaikille tasapuolisesti!

Marta ja Myyryläinen 2kk ja 1 päivää
:heart:
 
mennään kanssa ihan kertisvaipoilla,6 hengen taloudessa pyykkiä aivan hirveesti ja tuo kakkakone kun kakkaa sen 20 kertaa päivässä niin voi sitä kestojen pyykkimäärää.Mutta lupaan pyhästi että kokeilen pakkauksen kestoja pojalle kunhan tämä alkuhässäkkä rauhoittuu :saint:
Vauvan viihdytyksessä on uuten hyvä kun on talossa koko ajan hulinaa ja vilskettä,muistan kun tuo kolmonen oli vauva niin vein vaan sitterissä keskelle lasten huonetta missä isot leikki ja kilju ympärillä niin hyvin viihtyi =) Nyt ei vielä kauheesti virikettä onneksi kaipaa.
Masuvaivaa vauvalla on välillä..eilen oli taas ihan katastrofi päivä,kanneltiin ja kärryteltiin..lopulta sanoin että lähdetään vaikka kauppaan,niin tunnin reissun kuorsasi kaukalossa =) Iltasella kuitenkin nukahti 20 aikaan ja 2-3h välein söi aamu 7 asti ja välit nukkui.Mä oon niin onnellinen jos poika nukkuu tunninkin putkeen,en osaa edes kuvitella mitään 8h pätkiä :)
Mies on aian ihana,ja meillä on hyvä tiimi..kolmosella oli koliikki/allergiat ja silloin oltiin tosi puhki molemmat,ja mies oli silloin vaan 2 viikkoa kotonakin..tuosta oppineena,nukutaan päivisinkin vuorotellen ja käydään vuorotellen vaunuttelemassa vauvan kanssa että kumpikin saa sitä lepoa edes jonkun verran =) Eilen vauva meni ajoissa nukumaan ja oli ihana lojua miehen kainalossa ja jutella kunnolla.Tuli jopa olo että petipuuhia tekis mieli,mutta odotan vielä ensi viikkoon,kun jälkivuotoa on ja muutenkin paikat hivenen hellät..miestä kuitenkin jaksoin jo hyvitellä muilla keinoin ;) Helposti parisuhde jää vauvan jalkoihin,mutta täytyy yrittää sitäkin puolta hoitaa.
Huomenna mies lähtee viettämään vähän perhevapaata ja tulee sitten joskus la aamuyöllä kotiin,saa nähdä miten pärjätään 4 lasta ja minä.Vanhimmalle lapselle lupasin maksaa pikupalkan,kun saa ulkoilla yms tuon 3-vuotiaan kanssa tuossa pihalla.
Mies on vapaansa ansainnut,ja eilen meni hermo omaan äitiini joka puhelimessa oli ihan kauhuisssaan kun mies nyt sitten jättää minut tänne lasten kanssa ja minä kun en voi mitenkään pärjätä :headwall: Pakkohan mun on oppia pärjäämään kun joskus mies töihinkin palaa :headwall: Voi noita äitejä...
hipsu ja poika 10päivää
 
Jee, täällä viime yö selvitty hyvin pelkällä tissimaidolla...poika tankkaili pitkin iltaa (ollen tissillä 30-45min/krt) ja lopulta tuolla puolen yön tienoilla nukahti miehen syliin...sitten nukkui tuonne puol 6 asti, söi, nukkui 8.45 asti... ja hyvin meni, tiekkin sai levätä vähäsen :D

Miehen kanssa taas hieman erimielisyyksiä..hän jo käy viikot töissä (jolloin olen yksin pojan kanssa piiitttkkkiiiiäää tuntejä) ja nyt sitten ottaa perjantain vapaaksi, että pääsen sorsan metsästyksen aloitukseen... Siinä mielessä jännä, että kun mie kysyn olisko mahdollista saada viikolla vapaata, että hän vahtis poikaa ja mie pääsisin käymään jossain ni se ei ikinä ole mahdollista..mutta kun omista menoista on kyse ni vapaa järjestyy heti!!! :kieh: Tosin ehdotti kyllä, että voisin sitä kauan kaipaamaani parturivuoroa kysyä huomiselle aamulle, mutta jos vuoroa ei heru ennen klo 10 ni en pääse... No enpä sitten päässyt kun eka vapaa vuoro oli klo 13 ja sehän olis miehelle maailmanloppu jos ei pääsis mehälle heti klo 12!!!! :kieh: Nyt sitten jouduin ottamaan sen parturin ens pe, jolloin meidän pitäs hyvissä ajoin olla lähdössä sinne kotipaikalleni (matkaan tulee menemään nyt yli 4h kun pieni mies mukana) kiitos nyt sitten sen silloisen parturivuoron päästään lähtemään vasta aika myöhäään.... Toinen vaihtoehto olis ollut jättää parturi välistä, mutta ei ristiäiskuvissa hotsita olla tällä n15cm juurikasvulla... muutenkin mies juoksentelee oman mielensä mukaan iltaisin naapurissa ja tästä sorsan alotuksestakaan ei miun kanssa puhunut..sanoi vain että alotukseen lähtee ja ymmärsin, että koko vkl aikoo sitten metsässä pyöriä...tosin sillon la aamuna pääsen pikaseen käymään kaupungilla kattomassa niitä vaatteita kun sillon sopii herralle,että vahtii pientä miestä... Ärsytys on niin suuri, etä tekis mieli vain itkeä ja mies ei ymmärrä vaikka sille sanois asiasta!!!!!!! :'(

Huoh, saipa taas vähän purettua mieltään...Ei tainnut herralle vielä mennä jakeluun, että nyt tässä on jo kolmas osapuoli mukana juonessa...ja että miekin olen aika väsynyt kun pojan kanssa olen päivät yksin, valvon yöllä jos toinen ei nuku, syötän yöllä...aikuista juttuseuraa ei ole..mieskin tuntuu ihan 10v kakaralta tällä hetkellä....

kestoista ihan kyllä hattua nostan teille ketkä kestoja käytätte...mie yritin asiaan perehtyä, mutta jotenkin koin sen alotuksen hirmu hankalaksi niin jätin kokonaan kokeilematta..tosin meidän pieni herra tekee sen verran harvoin ja harkitusti nuita pissejä ja kakkoja ni ei meillä mitenkään yletöntä määrää kerttiksiä edes mene

Vauvelilla kaikki ok, mut mamma on vähän omasta voinnistaan epävarma...edelleen on niitä alamasulla olevia kipuja, mutta vuoto tuntuu loppuneen...ainakin taas toistaiseksi...ja nähtävästi nyt sitten tilalle tuli ystävämme hiiva...vielä ei täysin varmuutta asiasta mutta siltä se rupee näyttämään... Haluisin vaan, että kaikki ois jo ok eikä tartteis enää miettiä mitään!!!!!

Rae ja vaavi 4vko 2pvä
 
Moi!

Yritän pitkän tauon jälkeen saadaan jotain tekstiä aikaiseksi. Hyvin on mennyt, vaikka elämä onkin selvästi haastavampaa kahden kanssa. Oli todella hyvä, että miehellä oli 3 viikkoa lomaa, kun Venla syntyi. Meidän vajaa 3-vuotias poika oli alussa vähän "kovakourainen", mutta viime aikoina on rauhoittunut. Ja pikkukakkosen piirretyt kovalevyllä rules! Niiden avulla saan rauhassa imetettyä ym.

Venlalla on edelleen keltaisuutta, mutta kaipa se jossain vaiheessa menee pois.

Mennään lauantaina tutustumaan punttikselle, jossa on lapsiparkki. Lisäksi siellä on 3-vuotiaille lauantai aamuisin ilmainen jumppa, jonka aikana voi ite mennä jumppaan tai punttikselle. Saa nähdä tuleeko käytyä molempien lasten kanssa. Esikoisen kanssa kävin yhdellä punttiksella hiljaisina aikoina niin, että hän oli turvakaukalossa sen ajan. Tosin hän oli silloin jo vanhempi.

suosittelen minäkin, että pai lähdet sinne työpaikan kekkereihin. olin itse yön pois lapissa firman pikkujouluissa, kun esikoinen oli vain 3 kuukautta. lähdin, koska muuten ei tule käytyä lapissa ja tiesin jo etukäteen, että se onkin ainoa yö poissa kotoa vuoteen (kunnes on seuraavat pikkujoulut). taksissa lentokentälle oli aivan paniikissa. lentokentällä meinasin saada paniikkikohtauksen. rauhoituin, kun join kuoharit lentokentän baarissa.
mies ja äiti hoitivat häntä ja hyvin oli mennyt. pakastin sitä varten omaa maitoa pakkaseen. mulla oli tosin sähkökäyttöinen pumppu mukana, mutta aika vähän sitä tuli käytettyä. kun tulin takaisin, niin lentokoneessa paita oli aivan märkä, kun rinnat vuoti niin paljon. onneksi oli vielä villatakki päällä, niin ei näkynyt. tänäkin vuonna lähtisin pikkujouluihin, jos vain kutsu tulisi. tosin epäilen, että kutsuvatko minua tällä kertaa, se jää nähtäväksi.

nyt pitää lopetella, kun venla on sylissä ja esikoinen kaipaa "ohjausta". milloinkohan saan seuraavaksi kirjoitettua??
 
Me kävimme Saanan kanssa neuvolassa tänään ja neiti on kasvanut ihan kivasti, nyt 4100 g ja 52 cm. (syntyessään 3280 g ja 48 cm) Ja huomenna tulee neljä viikkoa ikää täyteen =)

Meillä on tuota vatsavaivaa todella paljon ja ollaan usein koko päivä tai yö sen takia hereillä ja tuntuu että vain autossa nukkuu. Nyt meillä kokeilussa cuplaton ja aluksi annoin kolme tippaa päivässä, nyt melkein joka ruokailun yhteydessä oon antanut yhden tipan. Tuntuu pieru irtoavan jo vähän paremmin :D Ainakin jalkajumpan yhteydessä tulee ilmaa pihalle tosi paljon ja neiti on jopa parit hyvät päiväunet nyt nukkunut parina päivänä.

kiinnostaisi miten paljon tuota cuplatonia ovat muut antaneet ja miten? Meillä kun ei (yllättäen) osannut terkkari kunnon neuvoja antaa sen annostuksesta. Ohjeessa sanotaan että pitää sekoittaa pieneen määrään nestettä, mutta on tosi hankalaa kun Saana ei oikein ymmärrä tuttipullon päälle ja sillä kun on pikkasen lyhyt pinna jos on nälkä niin ei siinä paljoa kerkiä mihinkään sekoittelemaan. olen antanut lusikalla suuhun sen tipan ja hyvin sen kyllä ottaa.
 
Hei!

Pörrättiin eilen sitten pojan kans kaupungilla puol kasiin asti :) Yhellä syötöllä meni koko reissu, poika nukku tyytyväisenä vaunuissa, kun äiti lykki vaunuja ympäri Oulua.

Kardemummma & Pai80
meillä poika kans vittuuntuu, jos ei olla liikenteessä, koko ajan pitäis olla jossain tai viihyttää poikaa. Eilen kaupunki reissulla kävin ostaan törkeen kalliin uuden mobilen, siinä eri biisejä, vilkku valoja ja muuta härpäkettä, poitsu on sitä vahtaamalla tänään pysynyt tyytyväisenä jo 2,5h ! äipppä kerennyt siivota, pessä pyykkiä, tehä ruuan ja surfata netissä, ilman nillkkalihaksien kehittämistä ( ei tarvi heiluttaa sitteriä :D ) Tänään lähetään mökille, saa nähä mitä Apsi tykkää alkeellisista olosuhteista ja varsinkin, kun uusi hieno mobile jää kotiin.
Isot rattaat on jo pakattu valmiiksi autoon :/ käytiin lenkkeileen uusilla matkarattailla :D Kivan kevyet ja ketterät olivat, mutta eipä niistä pitemmmänpäälle taida olla lenkkeilyrattaiksi. Poika nukkui niissä tyytyväisenä päikkärit. Käyttääkö muut matkarattaita näin pienillä?

Pai80 Lähe vaan niihin kekkereihin! Ite aion olla lauantaina pahis ja juoda muutaman siiderin konsertissa sekä käydä vähän niin kuin jatkoilla jossain baarissa, pelailemassa tietovisaa. Mummo hoitaa pojan sillä aikaa, kun äiti ja isi vaihtaa vapaalle. Apsille on varattuna ruokaa yllin kyllin ja kasa tuttipulloja :whistle: Laukkuun aattelin pakata pumpun sekä kasan liivisuojia, ettei maidot mene paidasta läpi. Tosin sain täsä kehiteltyä vaatekriisin :kieh: melkein kaikki paidat, ajalta ennen raskautta ei mene päälle näitten utareitten takia! Raskausaikaset paidat taas on auttamatta isoja ja pussi mallisia, paidat mitä nyt käytän on imetyspaitoja, ne ei ole kovinkaan hehkeitä :D Pitää hakeen viidakkoveitsi jostain ja lähtä tutkaileen tuntematonta viidakkoa ( = kaaoksen vallassa olevaa vaatehuonetta ) :LOL:

Rae89 On se kumma, kun toi sorsatus on niiin iso juttu! Kaikki mun tuntemat miespuoliset henkilöt aikovat huomenna aamunkoitteessa majoittua metsään oottamaan klo 12:sta. Juuripa tuon aloituksen takia me lähetään pariksi yöksi mökille. Ompa se kivan olla pojan kans keskellä ei mitään ihan yksin, kun mies jahtaa järvellä olemattomia lintuja (by the way: siel ei oo kahteen kesään näkynyt ainuttakaan lintua :LOL: ) Kait siinä on joku taika, mikä vetään metsälle pyssyn kans, vaikka saalista ei tule eikä näy. Muina viikonloppuina varmaan jään kotia pojan kans treffaan kavereita, jotka myöskin on sorsa-leskiä. Noh antaa miehen jahdata lintuja, jos se saa siittä jotain kiksejä :D

Pitää kait se alkaa pakkaileen vaattetta koko perheelle, heips!
Hyvät viikonloput, lähen nettievakkoon!

Dana88 & Apsi 8 viikkoa :heart:
 
pohjoisen taika Me annettiin tuota Cuplatonia kans lusikalla sellaisenaan suoraan suuhun ja sitten tissi perään. Ihan hyvin onnistui. Mustakin se nesteeseen sekoittaminen kuulosti niin hankalalta. En oikein osannut sanoa auttoiko Cuplaton meillä vai ei. Nyt ei olla annettu viikkoon ja välillä on parempia masupäiviä ja välillä huonompia. Toivottavasti saatte vähän helpotusta vaivaan!

Meillä on tänään ollut oikeia känkkäränkkäpäivä. Yö meni niin, että vauva nukahti klo 23 ja heräs eka syönnille klo 02 ja taas uudestaan klo 05. Ja sen jälkeen ähisi ja pöhisi sängyssään kunnes otin viereen syömään ja nukkumaan klo 06.30. Nukuttiin yhdessä klo 9.30 asti ja herättiin molemmat yltäpäältä kakassa. :D Kyllähän se pistää öhiseen isommankin ihmisen, jos tekee puolen vuoden kakat kerralla...

Raeja Pai Kestoilu ei ole ollenkaan niin hankalaa, miltä kuulostaa. Aluksi mäkin meinasin menettää järkeni kun en saanut hommaan mitään tolkkua, mutta kyllä se sitten äkkiä avautui. Meillä kestoilu eroaa kertisten käytöstä vain siinä, että roskisreissuja tulee vähemmän ja pestään kaksi ylimääräistä koneellista pyykkiä viikossa. Mutta kertiksillä pärjää ihan yhtä hyvin. :) Mekin kestoillaan kun huvittaa, jos ei niin laitan kertiksen täysin hyvällä omatunnolla. :D

Rae ja dana Siis tuo metsästys on niin ihme juttu! Mikä kumma siinä vetää äijiä puoleensa? Pitäis varmaan joskus itsekin vetäistä kumpparit jalkaan, ottaa haulikko kauniiseen käteen ja lähteä ampumaan variksia ja katsoa jääkö koukkuun. :p Oma mies ei onneksi metsästä, mutta sillä on kyllä senkin edestä muita miesten juttuja, joita en kuollaksenikaan ymmärrä. Mutta tsemppiä teille "sorsaleskille" ja toivotaan, että danan mies sais tänä vuonna yhden sorsan ammuttua. ;)

Pitäis alkaa kai henkisesti ja fyysisesti valmistautumaan kauppareissuun. Mies tulee ehkä viiden maissa töistä ja sitten mennään. Saattaa kuulostaa pitkältä ajalta valmistautua, mutta ei todellakaan ole. :headwall:
 
Olivia81 Vedin tosiaan kerran kumpparit jalkaa ja lähin jahtiin mukaan :D en kyll saanut mitään kiksejä siittä :D meillä oli meän pentukoira silloin mukana, ekaa kertaa jahdissa pikku koira oli. Mun hommani oli kouluttaa pikkukoiraa, kun se ei totellut kuin mua. Istuttiin koiranpojan kans mättäällä ja kateltiin miehen ja isomman koiran jahtia :D syötin pennulle eväsleipiä, ooteltiin milloin päässä pois mettästä. Ei kyll tarttis saalista tulla nytkään, en välitä riistaruuasta, varsinkaan sorsasta :D
 
Kiitos Olivia81 =)
Meillä ei tuo metsästys niinkään ole niin tärkeä kuin kalastus, sitä sitten on joka vuodenaikana eri muodoissa ja tärkein tietty lohenkalastus tenolla. kalastuksen takia me oikeastaan täällä korvessa asutaankin. teno, tunturijärvet ja jäämeri lähellä. ja valitettavasti kalat menee meidän edelle aina välilä :D

 
Dana, meillä ei ainakaan vielä ole matkarattaita, mutta jos selkanoja menee täysin makuuasentoon, niin silloin niitä voi kyllä näin pienelläkin hyvin käyttää. Ja sit esim. Pliko P3:ssa on vielä sellanen kuomunkääntömahdollisuus, että saa vauvan niin päin, että näkee mikä on meininki. En tollasissakaan työntelisi vakituiseen, mutta silloin tällöin noi on ihan ok ja kätevät varmasti.

Meillä oli tänään neuvola vuorossa. Poika täyttää huomenna 6 vko ja painoi nyt 6,660 kg ja pituutta oli 62 cm. Aika monta kutosta tossa sarjassa :) Se tuli kotimatkalla mieleen, et pitiköhän tänään saada se rotarokote. Ei saatu, joten pitää varmaan huomenna soitella sinne.

Saga ja poika 6 vko
 
rouva saga Noissa meän matkarattaissa menee selkänoja täysin vaakatasoon, poitsu on lämpöpussin sisällä valjaisiin kiinitettynä. Lastentarvikeliikkeessä meinattiin, että lämpöpussin kans voi piettää pikkuista rattaissa. Ei meilläkään nuo ole vakituisesssa käytössä, silloin tällöin käytetään jatkossa jos autolla lähetään reissun päälle. Mies naureskelikin, että nuo on Ikea-rattaa, poika on käynyt Ikeassa jo neljä kertaa, vaikka ei ole edes 2kk vanha vielä :D ohan nuo kauppareissuilla ihan kätevät, jos vaikka haluan lähtä pojan kans autolla kaksistaan ostoksille, niin ei tarvi mun alkaa painavia duo Edgejä roudaan autoon ja takas tai kanniskella ympäri kaupunkia poikaa turvakaukalossa.

Pojalla on kyll tarkka kello ruokailun suhteen, yleensä kun teen ruokaa niin pojalle tulee nälkä just kun oon aloittanut ruuanlaiton ja mun pitää keskeyttää se alkuunsa :headwall: piti tehä tänään usiampi ruoka pakkaseen, ei tarvi jatkossa kokoajan viettää aikaa hellan edessä.

muoks. meillä saahaan tuo rota-rokote vasta 2kk neuvolassa
 
Solnushka:
oli kyllä haikeaa käydä siellä äitiysneuvolassa. pissanäytteenkin antaminen oli jotenkin liikuttavaa :LOL:.
Mulla on ihan samanlainen tunne! Oon jo fiilistellyt sitä, että voih, mahdanko enää koskaan antaa pissanäytteitä neuvolassa... Hullua. Samoin musta on kamalan haikeeta, etten ehkä koskaan enää pääse synnytysvuodeosastolle :'( Heh, ehkä tää menee ohi, tai sitten meille tulee vielä joskus neljäs vauva...

Meillä jokaisessa vaipassa on kakka ja lähes jokainen vaippa on litimärkä :p Silti en vaihda vaippaa yöllä... vaikka tiedän että siellä on kakat. Nyt varmaan moni järkyttyi, mutta lupaan, että alan vaihtaa yölläkin heti jos tyttö alkaa nukkumaan huonosti ja kitisemään sitä kakkaa.

Kestot on mulle enemmänkin mieltä piristävä harrastus, kuin kuormittava juttu. Ihan alkupäivät meni kertiksillä ja ihan innosta hieroin käsiä yhteen, kun joku aamu keksin, että hei, nythän me alotellaan kestoilu, jee :LOL: Se on sit niin kivaa valita vaippaa ja lisäimua ja kuorta ja sitten seurailla kuinka hyvin mikäkin yhdistelmä istuu ja toimii. Meillä on nyt pääasiassa imsevimsesisävaippoja ja kuoria - oon haalinut niitä kirppareilta ja saanut kavereilta. Lisäksi pari söpökuosista taskuvaippaa ja komea kokoelma villahousuja. Lisäimuja ostin juuri netistä käytettynä lisää - tämä meidän kolmonen on selvästi isopissaisempi kuin aiemmat murut. Yksi hauskimmista puolista kestoilussa on juuri tuo niiden hankkiminen nettikirpparilta.

Meilläkin D-vitskut tuntuis pikkuisen tekevät masuvaivoja... Vaikka vasta yhdessä tipassa ollaan. Mäkin yhteisön suosituksesta aloitin gefilus-tipoilla =)
Tai sitten kitinät liittyy tiheän imun kauteen, joita mun imetyskirjan mukaan monilla vauvoilla on 3vk, 6vk ja 3kk ja 6kk ikäisenä. Meillä on huomenna tuo 3vk täynnä.

Voimia ja rauhallisia yöunia kaikille!

t. Fanni-Maria + muru

ps. Onko muilla ongelmia päättää vauvalle nimi? Me jahkataan ja jahkataan. Tänään ollaan ehkä saatu karsittua 3 parasta vaihtoehtoa... Ellei siihenkin vielä tule takapakkia.
 
minusta tuntuu, että muilla on vaavin kans paljon useammin neuvolakäyntejä kuin meillä... Ei täällä tunneta mitään 6 vkon neuvolaa. Oon käyny tasan kahesti neuvolassa...yhesti painokontrollissa ja 1 kk neuvolassa. Seuraava on sit ens vkolla 2 kk neuvola. Jännää, että tuokin vaihtelee niin kunnittain/kaupungeittain.

Tänään on valvottu!!!!! Emma heräs 9.30 ja tähän asti (eli 21.30) hän on nukkunut yhet 30min ja yhet 45min torkut..siinä kaikki. Hereillä siis melkeen 12 tuntia 1,5 tunnin unilla. Äsken sain tytön sänkyyn yöunille..arvaatte varmaan onko ollu kärttynen illalla tommosen valvomisen jälkeen. Ei vaan suostunut sänkyyn nukkuun sitten millään...syliin saattoi nukahtaa mutta aina heräsi, kun laittoi sylistä pois. Ja pakkohan se on muuallakin oppi päivälläkin nukkumaan kuin sylissä ja turvakaukalossa!!!!!!!!!!!!!!!! yöt menee siis kuin unelmat täällä, mutta päivällä sitten vähän päinvastoin. Tonne 19 asti oli melko hyväntuulinen, mutta sitten pääsi kiukku ja väsy kunnolla valloilleen... Noh, toivotaan kummiski nyt hyvää yötä ja vähän parempa huomista päivää. Meneehän ne päivät näin kun oli mummo ja pappakin hoitoapuna, mutta yksin olis ollut melko työlästä... toki aina on takaporttina vaunulenkki tai autoajelu, mutta en haluaisi totuttaa, että vain silleen nukutaan päivällä. Ja vaunuissakin nukkuu vain silloin kun ne liikkuu...

Matkarattaista..ostettiin Carenan matkarattaat tytölle. Siihen saan Brion kaukalon hyvin sysyttyä, että oikeen uppoaa istuinosaan..näin on kätevää liikkua kaupungilla yms. Sitten muutaman kk päästä voikin laittaa tytön jo pelkkiin matkiksiin. Meillä vaunuina on Emmaljungan Duo Edget, eikä kävis mielen vieressäkään niitä nostella autosta edestakaisin kaupoilla kulkiessa. Onneks on tosiaan aina itellä auto käytössä...muuten ois kulkeminen vielä haastavampaa... mutta nuo matkarattaa/kaukalo-yhdistelmä tosi kätevä.

Ite oon jo kahesti käynyt nyt salilla, ja oon tosi yllättyny kuinka hyvin jaksoin, kun viimeks oon saanu liikkua tammikuussa!!! kiva oli todeta, että ei ole ihan rapakunnossa. Ja onneks painoakaan ei ole raskaudesta jäänyt rasitteeksi.

tänään on onnistuttu syömään istualtaankin monesti....mutta mutta, näyttää aiheuttavan pienelle masuvaivoja, niinkuin aiemminkin joskus huomasin. AHMII niin järjetöntä tahtia ja menee sitten ilmaa masuun. Makuullaan siis edelleen meillä mennään, ja istualtaa vain pakkotilanteessa.

Ihanaa, hmna on perjantai ja viikonloppu edessä...niin ja eka viikko kahdestaan takana. Yritin muuten ilmoittautua kansalaisopiston vauvajumppaan, mutta en päässy kun varasijalle. Täytynee mennä sitten Teknopalatsin vastaavaan... alkaa muistaakseni 30 tai 31 pvä elokuuta. Meinaatteko muut alotella jumppaa tai uinteja? Vauvauinti ois houkutellu, mutta ne on sekä Oulussa että Haukiputaalla aina 8-10 välillä la aamuna..ei tod kiinnosta tuo aika. Meillä EMmakin nukkuu sinne 10 yleensä tyytyväisenä ainakin vielä....ei kävis mielessäkään alkaa tyttöä herätteleen harrastuksiin.. :LOL:

Mutta mammat...mukavaa illan jatkoa ja viikonlopun odotusta!!

Sannuliini ja Emma :heart:
 
Yritänpä minäkin taas kantaa korteni kekoon... :) koko ajan on kynnys kasvanut kirjoittelussa kun oon tippunut jo aika päiviä sitten kelkasta! :LOL: lukemassa käyn kyllä edelleen - useita kertoja päivässä, mutta koskaan ei ole mukamas aikaa kirjoitella. on ehkä niin paljon asioita niin ei enää tiedä mistä alkaa vyyhtiä purkamaan. :p

rintakumi siis meilläkin käytössä, ihan alusta asti. :( ja ihan olen asennoitunut, että ei me siitä enää pois päästä. mutta kyllä se nyt sujuu noinkin, ja yritän ajatella että pääasia että sujuu edes sillä! istualteen imetän kyllä, koska ollaan tosiaan alusta asti oltu hyvin liikkuvaista sakkia, niin pakko oli opetella ja nyt sujuu missä vaan! onhan se ikävää pelata tollasilla lisäosilla, kun vauva huitoo sitä aina johonkin jne. mutta...sitähän se nyt sitten on. :whistle:

rytmiä vielä kovasti harjotellaan...nyt on menty tosin monta yötä jo sillee et 22 maissa menee nukkumaan, sitten herätään 04 syömään ja sitten joskus 8 aikaan aamupesut ja syömiset. on tosi kiva rytmi jos vaan sujuu näin!! :D päivärytmi ei ookaan sitten vielä ihan muotoutunut. mulla on vähän huono omatunto, kun tosiaan liikutaan niin paljon asioilla että jotenkin häiritsen sitä rytmin muodostumista kun aina kun meinaa nukahtaa niin revin sen vaunuista taas jonnekin jne. joten nyt pitää yrittää rauhottaa tahtia! on vaan niin paljon hommia, kun omakotitalon rakennusprojekti alkaa tässä syksyllä!! :eek: :D

liikuntaa ei oloe tullut harrastettua vielä - kävelyä kummallisempaa. olin niin kipee ja fyysisesti hajalla synnytyksestä että vaikka oon kysellyt neuvolasta jo lupaa alkaa harrastamaan muutakin kun kävelyä, niin meinas että pitää odottaa lääkärin jälkitarkastusta, joka siis on ens viikolla. sitä odotan kun kuuta nousevaa! ;)

niin, ja meillä mennään ihan kertiksillä... :ashamed:

nimi on meilläkin vielä hiukan pohdinnassa, ja pikaisia päätöksiä pitäisi tehdä, kun ristiäiset on sunnuntaina!!! :eek: :LOL: ehdotuksia siis otetaan vastaan poikien nimistä!!!

ON: leikkauspvm on sovittuna, se tapahtuu 8.9. siinä siis poistetaan sappirakko, ja mun hartain toive on, että mä sen jälkeen alkaisin pikkuhiljaa jo toipua kaikesta raskauden ja synnytyksen aiheuttamista "ongelmista"!!! onneksi on tähystysleikkaus, joten pitäisi parantua suht nopsaa.
meillä muuten ensimmäinen kunnon flunssa vauvalla. hengitys rohisee oikein kunnolla aina välillä, enkä oikeen osaa auttaa... :'( jotain tippoja käskivät antaa, mutta siinäpä ne neuvolan ohjeet sitten olivatkin. :/

sori kun tuli taas hyvin omanapaista tekstiä, en osaa nyt kommentoida mihinkään kun en muista monen sivun tekstejä näin äkkiseltään. tää mamma lähtee nyt nukkumaan, josko sais itekin useamman tunnin pätkän nyt nukuttua!! :D

b & poikanen huomenna 6vkoa!! :heart: :heart: :heart:
 
Meillä oli tänään 5 viikkos neuvola. Pojalla kaikki ok ja kait äitilläkin tuota maitoa riittää. Pojan paino 4425 g ja pituus 55 cm. 2 vkon iässä 3800 g ja 52 cm. Että keskikäyrällä mennään. B)

Poika ei ole nyt kakannut kun muistaakseni viimeksi ma-ti välisenä yönä. Pierut kyllä irtoaa, mutta ei kakka. En tiedä pitäisiköhän huolestua moisesta tauosta ? Vai voiko tosiaan olla ettei sitä kakkaa vaan edes ole tulossa ?

Ihan tämmönen pikapäivitys, nyt kohta nukkumaan et jaksaa herätä ekalle syötölle sitten joskus kolmen aikaan varmaankin...
 
Huomenta! Kiva kuulla bambinan kuulumisia! Toivottavasti leikkauksen jälkeen vaivat helpottavat! Teillä onkin ollut ihan haasteelliset pari kuukautta.

pohjoisen taika meilläkin mies on ihan höperö ton kalastuksen kanssa! Talvella on ihan surkea, kun ei voi kalastaa, kunnes sitten pääsee pilkille. Ja voi, että olen kade teidän asuinpaikasta! Jos ei kaikki ystävät ja sukulaiset olisi täällä etelämpänä (asutaan kyllä itä-suomessa, mutta teihin verrattuna hyvinkin etelässä), niin muuttaisin lappiin hetkeäkään epäröimättä! Hyttyset tosin olisi iso miinus, mutta muuten lapissa on jotain, joka vetoaa muhun ihan hirveästi. Niin kaunis luonto ja ainakin mun kokemuksen mukaan äärimmäisen mukavia ihmisiä :).

Kestokeskusteluun vielä, niin mullekin se on ihana harrastus. On niin kiva tutkia netistä, millaisia vaippoja on ja ommella niitä itse. Ja kun uusi vaippa tulee, niin ei malta odottaa, että pääsee kokeilemaan. Alun opettelu vie tosiaan vähän aikaa ja energiaa, kun vaihtoehtoja on vaikka kuinka, mutta se on aika koukuttavaa. Mistä aasinsiltana Muumi-vaippoihin. Kävin rouva sagan innoittamana ostamassa muumi-kuoret ja onpas tosi ihanan ohkaiset!

Pai mun mielestä ei vielä tartte huolestua kakkaamattomuudesta. Rintalapsillahan on ihan normaalia sekä kakka useasti päivässä että vain kerran viikossa. Jos poika ei ole tuskainen, niin odottele ihan rauhassa.

Rytmistä meilläkään päivärytmistä ei ole tietoakaan. Yöt sujuu oikein hyvin, mutta päivällä on vähän haasteellisempaa. Poika ei oikein nuku kunnon päikkäreitä, vaan useasti päivässä pieniä torkkuja. Eihän siinä muuten mitään, mutta kotiaskareiden kannalta tosi ärsyttävää, kun just kun olet alkamassa jotain tehdä, niin taas poika herää. Aika paljon ollaan mekin oltu menossa, ettei mitään selkeää rytmiä olisi voinut muodostuakaan ja onhan tuo vielä pieni. Missä vaiheessa ylipäänsä voi alkaa vauvan eloa rytmittämään?

Neuvolakuulumiset vielä, eli eilen oli 2kk neuvola. Painoa oli 6430g ja pituus oli 61 cm. Hyvin kasvaa siis :).

Mutta nyt keittiötä siivoamaan, kun ukkeli nukahti!
 
Huomenta tai päiväähän tää jo on.

Meillä poika nukahti eilen varmaan joskus kymmenen aikaan ja heräs syömään kolmelta ja sitten seuraavan kerran kasilta. Kauheet tunnontuskat nyt ku tuntuu et poika ehtii huutelemaan varmaan vaik kuin kauan ruokaa (siis huutelee silleen et ähisee, eikä siihen kukaan voi herätä )

Kiva lueskella taas kaikken juttuja, en kyllä yhtään muista mitä piti kommentoida jne...

Täällä on kans yks kalastusleski. Mies käy kerrran-pari viikossa kalassa ja reissut on suht pitkiä kun menevät merelle asti kalaan. Eniten ärsyttää nää yönyli kalareissut. Sellanenkin on taas tulossa tässä syksyllä, joten sitten taidan olla pojan kans kahestaan jopa kaks yötä.

Raella ainakin tuntu olevan vähän enemmänkin sanaharkkaa miehen kanssa. Koita jotenkin saada se mies tajuamaan ja muistamaan et teitä on nyt kolme ja se kolmas osapuoli tarttee myös miestä yhtä paljon kun sinua. Ja on sullakin tietty oikeus päästä sinne kampaajalle.

Toivottavasti Bambinalla vointi alkaa kohentumaan.

Mä en kans voi sille mitään et välillä kyllä vituttaa et miehen on vaan niin helppo lähtee jokapaikkaan. Huomen sil on varpajaiset ja sen tietää ettei sunnuntaina kykene tekemään mitään muuta ku makaamaan ja sitten viikon päästä lauantaina sillä on jotkut duunin kekkerit ja siitä on varmaan sama lopputulos ku varpajaisista.

Mä sain vihdoinkin soitettua kirkolle. Saatiin ristiäiset 25.9. ei oo kuulemma niin päivän päälle vaikka meneekin yli sen 2 kk rajan.
Pitäis nyt vaan keksiä pojalle toinen nimi. Mikä sopis Santerin toiseks nimeks ? Sukunimi on ihan tavallinen suomalainen sukunimi, eli toinen nimi pitäis olla kans sellanen. Vinkkejä otetaan vastaan :)
 

Yhteistyössä