Heinäkuun Hurmaajat 2010

Yösyötöistä Meillä heräillään parisen kertaa yöllä syömään, ja nyt välillä alkaa tuntua, että voisi olla aika ihanaa nukkua ihan kokonainen yö putkeen. Mietittiin, että lypsäisin maidot valmiiksi jotain viikonloppuyötä varten, ja mies sitten syöttäisi pojun (mun täytyy mennä kyllä sitten eri paikkaan nukkumaan, jotten heräisi). Mutta siis täältä vähän tyhmä kysymys nille ketkä pullosta yöllä antaa, eli joutuuko silloin nousemaan aina ylös lämmittämään maidon ym., vai miten teette?

Me oltiin viikko sitten maanantaina perhevalmennuksessa juttelemassa synnytyksestä ja vauva-arjesta. Jännitti, mutta oli kiva tilaisuus :) Ihania masuja siellä :) Tuntui että siitä olisi ikuisuus kun oli ite samassa vaiheessa, vaikkeihan siitä ole ku pari kuukautta...

Omenaruusulle paranemisia!
 
Viimeksi muokattu:
Moikka!

Kirjoitin tänne perjantaina neuvolan jälkeen oikein maratonviestin, mutta se taitaa huidella jossain bittiavaruudessa :kieh:

Tervetuloa mukaan Hug!

Meillä poitsun neuvola meni hyvin- pituutta 60,5 cm ja painoa 5860g. Rintamaidolla mennään ja jatketaan samaan malliin. Käväisin myös itse vaa´alla ja raskaudenaikaiseen lähtöpainoon oli -6kg!
Oikeaan suuntaan siis menossa :)
Poju sai rotarokotteen ja varauduttiin hirveään vatsakipuun ja kiukkuiluun- mitään oireita ei tullut!
Mietittiin miehen kanssa oiskohan niillä maitohappobakteereilla ollut osuutta oireettomuuteen?

Mies oli järkännyt viikonlopulle kivan yllärin mulle, mutta olin niin väsynyt, että nukuin : /
Isommat lapsetkin oli koko viikonlopun reissussa.
Meillä on jotenkin aikataulut ja rytmit ihan sekaisin. Poika saattaa vedellä päivällä viidenkin tunnin päikkärit ja yöllä syödä parin tunnin välein. Mulla taas on niin paljon kaikkea hommaa kotona, että en "pysty" nukkumaan päivällä. No, en sitten pysty yölläkään nukkumaan kun niissä muutaman tunnin pätkissä. Mies käy 3-vuorotyössä, joten sekin vielä "sotkee" unikuvioita. Neuvolassa sanottiin, että poitsua pitäisi pitää päivällä hereillä-juu miten?

PerhepedistäMeillä poju nukkuu omassa pinniksessä, joka on ihan meidän sängyn vieressä. Sillä halusinkin pinniksen laskettavalla laidalla. En osaisi nukkua kun "koiranunta", jos vauva olisi sängyssä. En tiedä ketään, kenelle olisi joku onnettomuus sattunut vauvan nukkuessa perhepedissä, mutta jostain olen niistä lukenut ja en vaan uskalla. Uskon, että kunhan tämä nyytti kasvaa isommaksi, niin sitten alkaa tiukka pipo hellittämään :) ...niin ainakin isompien sisarusten ollessa pieniä.

Mutta nyt tää mamma lähtee heiluttamaan -uskokaa tai älkää- kirvestä! Siis meen pilkkomaan polttopuita makkarin takkaan :LOL: (ei oo mun vahvin laji)
 
Hug
millanen Onnittelut kihloista! Arpahan oli oikein mukava kihlajaislahja :)

luputupuna Siis wtf? Että pitäisi väkisin pitää hereillä? Mä sanoisin sille neuvolantädille, että täti tulee sitten itse katsomaan ja kertomaan, miten illalla nukutetaan yliväsynyt ja hysteerinen vauva. Tuommonen ei onnistuisi ainakaan meillä. Mä en ymmärrä sitäkään, että mitä se päiväunien määrä/kesto vaikuttaa siihen, kuinka useasti yöllä syö? Meillä syödään n. kahden tunnin välein, oli yö tai päivä. Siis jos vauva alkais kukkumaan hereillä yöllä muuten vaan (ei siis heräisi nälkäänsä), niin sitten olis eri asia. Välillä noilta neuvolantädeiltä tulee vähän kyseenalaisia kommentteja/neuvoja.

Perhepedistä vielä. Siis perhepeti on todettu ihan turvalliseksi vauvan kannalta, mutta tietyin ehdoin: Muut sängyssä nukkujat ei saa olla alkoholin/huumeiden vaikutuksen alaisena, ei saa tupakoida eikä olla sellasten lääkkeiden vaikutuksessa, jotka tekee unesta tavallista syvemmän (esim. rauhottavat, unilääkkeet). Ja sitä on myös sanottu, että vauvan olisi hyvä nukkua äidin ja seinän välissä, koska isällä ei ole sellaista vaistoa kuin äidillä (äiti siis havahtuu kyllä jos sattuisi kierähtämään vauvan päälle). Peti ei myöskään saa olla mikään ylipehmeä (esim. vesisänky), jossa on miljoona tyynyä ympäriinsä, ettei vauva joudu mihinkään väliin tai tyynyn alle. Vauvan voi myös laittaa nukkumaan vähän itseä korkeammalle, lähelle omaa tyynyä, jos pelkää kierähtämistä. Semmonen pinniksestä tehty sivuvaunu on mun mielestä ehkä kaikkein paras, koska sillon kaikilla on tarpeeksi tilaa. Meillä oli jo pinnis hankittu kun mä tän tajusin, eikä siitä tiettykään saanu laitaa pois. Mutta mä oon onneksi hyvin pienikokoinen, joten vielä toistaiseksi mahdutaan kaikki.

Kiitos kaikille, että olen tervetullut mukaan keskustelemaan. Vertaistuki on välillä se paras tuki :)

Nyt tää yks on nukkunut jo 2,5 h (!!) kantorepussa epäilen kyllä että heräilee syömään kohta.
 
Viimeksi muokattu:
Taas paistaa aurinko... Argh! Miksei meidän parvekkeelle voi paistaa ilta-aurinko sen sijaan, että koko päivän pitää porottaa?

millanen Virallisetkin onnittelut vielä kihlauksesta! Ja älyhyvä kihlajaislahja Veikkaukselta! Taidan tästä inspiroituneena käydä ostamassa Casino-arvan. ;)

omenaruusulle ja vauvalle pikaiset paranemiset! Mulla auttoi silloin alkuraskauden poskiontelokierteessä nenäkannun käyttö. Tosin sain sellaisen kammon koko kannuun, että teki mieli polttaa se! En ihan helpolla ota enää käyttöön...

Päikkäreille meillä nukutetaan joko vaunuihin, omaan sänkyyn tai kantoliinaan. Riippuen aina päivästä. Tuo kantoliina on ihan pomminvarma - tyttö nukahtaa aina vartin sisällä kun se laittaa liinaan. Yleensä nopeampaakin. Sitten siirrän vauvan jossain vaiheessa yleensä omaan sänkyyn nukkumaan liinasta. En ole kauhean huolissani siitä, että tyttö alkais vaatimaan kantoliinaan nukuttamista aina, kun olen kuullut kantoliinailevilta ystäviltä, että kun vauva oppii enemmän liikkumaan, niin liinassakaan ei enää viihdytä niin hyvin. Muutenkin olen ottanut sellaisen asenteen, että tärkeintä on, että tyttö nukkuu. Nukkuu sitten sylissä, sitterissä tai liinassa. :)

luputupuna Kirveen heilutteluhan käy hyvin liikunnastakin. :) Allit saa kyytiä ja selkälihakset tykkää hyvää.

Meidän muru on muuten tänään 3kk vanha. :heart: ISO tyttö! Ja tänään on myös tasan vuosi siitä kun mulla oli viimeksi menkat. :D Mahtavia merkkipaaluja elämässä.

Pitäis vielä ehtiä kauppaan ennen kuin tulee kaveri & muksut kylään. En muuten koskaan aiemmin tajunnut, kuinka sosiaalista tämä äitiyslomailu on. :) Koko ajan joku kahvittelemassa tai itse jossain kahvilla. Hauskaa!

Joooo, mutta nyt siivoileen vähän. Me laitetaan meidän asunto myyntiin ja mulle iski jo ihan kauhee paniikki kaiken siivouksen määrästä. Ei teistä joku haluais ostaa 3h + k + s + aurinkoinen parveke Espoosta? :D

Mukavaa päivää mammoille ja muksuille!

Olivia & Rinsessa 3kk
 
Me saatiin se eka annos rotaa,kun poika vasta lauantaina 2kk..jospa se masu rauhoittuu pienellä:(
Joku kysyi yöllisestä pulloruokinnasta,niin onhan se aina noustava lämmittämään se pullo.
Mä olin viime yönä niin tokkurassa että nostin unissaan vauvan rinnalle ja nukahdin..heräsin ja vauva potki siinä..mietin onkohan se syönyt vai ei ja yritin tissiä tarjota,niin ei kelvannut eli kai se sitten oli syönyt:LOL:Muutenkin välillä nuo yöt syödään koko ajan,niin oon ihan sekasin mitä tissiä se syö ja montako kertaa..onneksi on parempiakin öitä ollut:)
Mutta sinnittelen vielä muutaman kuukauden pätkäunilla ja sitten lähden hotelliin nukkumaan kun saan pojan syömään muutakin kun rintamaitoa.Onneksi tuo pullokin sille hyvin kelpaa,joten niin sidottu vauvaan en ole etten mihinkään pääsisi:)
 
Huoh. Pojalla taas vatsa ihan kunnolla kipeä :/ käytiin tänään aamulla reissu päivytyksessä, kun hysteerinen kipu itku alkoi aamu yöllä eikä rauhoittunut millään.. Testejä tehtiin pojalle mutta mitään varsinaista syytä ei itkuun löytynyt. Pitää vaan seurailla tilannetta ja mennä takas lääkäriin jos itkuisuus jatkuu. Nyt poika rauhoittunut sitteriin, vetää päikkäreitä, kuhan koko ajan heilutan sitteriä... Tulispa mies jo kotia sais ite lähtä vähän tuulettaan päätä, kun käyän kaupassa. Ei viitsi ottaa itkusta poikaa mukaan, antais pojan vaan nyt levätä....

Kommentoin muita sitten, kun pää pelaa paremmin.
 
dana Me käydään seurakunnan vauvakerhossa eikä mun makuun ainakaan ole liian uskonnollista menoa. Mutta sehän tietty riippuu kerhosta ja siitä, minkä kokeen liian uskonnolliseksi. :) Meillä on syksyn ohjelmassa eri kerroilla leikkejä ja lauluja, vauvahierontaa, parisuhdekeskustelua jne. Joitain hartauksiakin taitaa mahtua joukkoon. Kannattaa kokeilla!

Tuleeko muille jano imettäessä? Mulla tulee ihan tajuton jano joka kerta kun maito alkaa herumaan... Tosi outoa. Mistähän se johtuu?
 
Jes, Apsi kakkas viimein :) :) Tavaraa oli tosi paljon ja se oli ihan kiinteää, haju oli ihan sanoinkuvailettoman hirveä :x meinas taju lähtä niin äitillä ja isillä :D mutt onneks vatsa viimein toimi ja nyt hymyillään kuin viimeistä päivää.

Pitääpä käyä torstaina testaan perhekerhoa :)
 
dana Me käydään perhekerhossa. Onhan siinä ne omat kuviot alussa, mutta on siellä niin paljon muutakin. Kiva on nähdä toisia kotiäitejä ja kahvitella joskus ihan rauhassa :)
Meillä ainakin kerhossa on pieni hartaushetki alussa- ei mikään paha- enemmänkin lapsille suunnattu.
Myös Mannerheimin lastensuojeluliitolla on useilla paikkakunnilla perhekahvila-toimintaa- kannattaa käydä tutustumassa :)

kantoliinailusta mun piti jo eilen kommentoida. Täällä kantoliinaillaan ahkerasti, mutta olen jo onnistunut kerran parkkihallissa liukastumaan öljytahraan : / . Onneksi mitään ei sattunut. Talvella hirmuisen liukkailla keleillä en tule liinailemaan niin ahkerasti. Samoin jalassa pitää olla hyvät kengät.

Tänään on meillä taas vauvavoikkapäivä ja mulla jälkitarkastus. Poju nauttii yhteisistä jumppahetkistä ja jaksaa hyvin olla jumpassa mukana toisten vauveleiden kanssa. Kuunteletteko lastenlauluja vauvojen kanssa? Tai yleensäkin millaista musiikkia pikkuihmisten kanssa kuuntelette?
Me on annettu pojun kuunnella myös klassista ja siihen se on tainnutkin tykästyä minun kestoinhokin ti-ti nallen lisäksi (ti-ti nalle on kyllä pahin korvamato ikinä!)
 
millanen Onnea kihloista=)

päikkärit ei kuulu meidän talouteen...Nukkuu päikkäreitä vain jos ollaan vaunuilemassa tai autolla liikenteessä ja nyt rupee oleen niin, että ei välttämättä haluis nukkua sillonkaan..eli ei oiken päikkäreitä ole olleskaan

perhekerho mie mietin sitä seuriksen perhekerhoa mutta niin pienellä paikkakunnalla asutaan että kaikkien muiden lapset on niin paljon isompia kuin miun ni ei oikein sillätavalla sitä "ikätasoista" jutustelua tule ja koen olevani ulkopuolinen...mutta muuten seuriksen kerhot on ihan jees

Eilen tultiin tänne miun vanhemmille pojun kanssa ja isiä on kyllä jo ikävä (jäi kotiin vielä ku on töissä, tulee perjantaina) ja poju sitten kyllä on ollut oikein kitinäunto.. eilen illalla vaan kätis ja kitis ja yölläkin meinas eka nukkua vaan 4h, mut ku otin viereen ni nukahti uudelleen ja nukkui sitten 6.15 asti (nukkumaan mentiin vasta 23.30) ja ylös noustiin sitten 8.00....
Pankkitili pienelle, oletteko muut availleet jo tilejä? me mennään miehen kanssa perjantaina avaamaan op:hen tili pienelle:heart:

Pitäs vielä päättää jaksaako sitä illalla mennä kaveria moikkaamaan vaiko eikö..porukoilla ei ole kuin yksi auto ja miun pitäs lähtee samaan aikaan ku äitee menee johki kokoukseen...ja tietty tulla samalla kyydillä poijes... Onhan tässä vielä aikaa päättää mittee sitä tekis...

Nyt taitaa pitää liikennöidä jonnekkin suuntaan..auttaa vaikka äitiä kotihommissa

Rae ja V 11vko 1pvä
 
Pankkitilistä me aiotaan kyllä avata kans tolla ipanalle oma tili jonne saa sitten kerätyä pikkuhiljaa rahaa,ja saa sitten sieltä otettua jos tarvii jotain iso hänelle ostaa tai sitten kertyy vaikkapa ihan siihen asti että on 18.v ja käyttöoikeus tiliin. Saa maksaa sitten vaikka ajokorttinsa sillä tai jotain vastaavaa:)

Kehityksestä meiän ipana on alkanu kurottelemaan esineitä kohti,nytkin makaa lattialla leikkimaton päällä ja siitä on laitettu roikkumaan kaikenlaista lelua ja niitä se nyrkillä huitoo että alkaa heilumaan ja hetken päästä yrittää käsi auki hamuta niitä..:) :heart:
Pippurin lempi lelu on ehdottomasti tollanen iso möllö silmäinen kilpikonna joka hymyilee,sille irtoo parhaimmat höpöttelyt ja päristelyt :D Ihana ipana <3

Mutta nyt tää äiti alkaa syömään jotain aamupalaa että jaksaa sitten lähteä ulkoilemaan,vois mennä ihan kävelylle ja ottaa koirankin mukaan. Vaikka täällä sisällä riittäis kyllä paljon hommaa...

Millanen ja "Pipsa" 9vko ja 6pvä
 
Rae Me avattiibn tytölle tili viime viikolla ja siirsin sinne jo 15€ pääomaa. :) Laitetaan sinne kaikki tytön lahjarahat tms. sekä säästöpossun kolikot. Jotkuthan säästää kaikki lapsilisät lapsen omalla tilille, mutta meillä ne rahat menee kyllä ihan elämiseen.

dana Toivottavasti poika voi jo paremmin! Kurjia tuollaiset vatsavaivat. :(

Mahtavaa, kun sain viime yönä unta vasta joskus 03 jälkeen. Sitten on heräilty syömään 04.45 ja 06.45 ja sen jälkeen huidottu kuin heinämies muutama tunti. Milloinkohan nämä univelat alkaa olla terveydelle vaarallisia?:)

Koitan tässä herätellä itseäni kahvikupilla, parilla palasella tummaa suklaata ja satsumalla. Muutaman tunnin päästä pitäis lähtee sinne vauvakerhoon, enkä millään haluis nukahtaa sinne. :D
 
Hei vaan kaikki! :wave: Olen seuraillut tätä teidän palstaa jo viime talvesta lähtien ja kirjoitellutkin muutamaan otteeseen tuonne kesäkuisiin, kun laskettuaika meillä tosiaan oli kesäkuussa. Neiti sitten kuitenkin päätti tulla maailmaan vasta heinäkuussa, joten tässä ryhmässä on enempi ajankohtaista tekstiä meille. Koitan aktivoitua myös kirjoittelemaan aina silloin tällöin, vaikka päivittäin lueskelenkin.

Pikaisesti tuosta tilinavaus asiasta tulin kommentoimaan. Että ainakin Nordeassa oli vielä jokunen viikko sellainen vauvalahja systeemi, että jos avasi sinne tilin ja lapsilisä tulee jonnenkin Nordean tilille (ei siis tarvi olla lapsen tili) niin sai 40 euron talletuksen lahjana suoraan tilille. Ei hullumpi tarjous =)

Heliel & Anni 3 kk + 3 pv
 
Hug
Pankkitilistä Meillä mummi avasi pojalle pankkitilin. Sinne ajateltiin sitten laittaa rahaa aina kun vaan on mistä laittaa. Vaikka laittais pienenkin summan, niin kyllä sinne aika paljon saa rahaa kertymään vuosien varrella. Lapsilisät menee meilläkin ihan elämiseen.

Olivia81 Meillä kanssa viime yönä alko tohottaminen neljän aikaan. Sen takia poika on saanut taas yhden uuden lempinimen: tohotin. :) Mä oon yrittänyt nukkua univelkoja pois menemällä superaikasin sänkyyn, siis joskus kasilta, mutta ei aina tuu uni silmään siihen aikaan vaikka ois kuinka väsynyt. Mä huomaan että sitten kun on ihan liikaa kertyny univelkaa, niin pipo on aika kireellä ja stressinsietokyky nolla.

Kehityksestä: Meillä ei vielä lelut tunnu poikaa kiinnostavan. Yritän aina säännöllisesti viedä leikkimaton alle tai antaa lelua käteen. Jos näyttää semmosta hymyilevää helistintä, niin sille saattaa joku pieni hymy irrota joskus. Sen sijaan meillä on semmonen pehmoinen Maisa kirja, jossa on selkeät ja värikkäät kuvat (ei tekstiä). Siitä poika on tykännyt jo pitkän aikaa ja sitä tulee "luettua" pojalle päivittäin. Se on sikäli osuva, kun siinä Maisa menee kylpyyn ja poika tykkää kovasti kylpemisestä. :)
 
Heis pikainen päivitys..

Me avattiin pojalle tili Nordeaa tuossa kuukausi sitten :) saatiin tosiaan se 40 € vauvalahja raha pankilta. Silloin kun plussattiin viime marraskuun ekana päivänä, niin alettiin kerään tulevalle vauvalle rahaa possupankkiin, nyt tyhjennettiin säästöpossu ja laitettiin rahat pankkiin pojan tilille. Tuli komea 450 € pesämuna pojalle tilille :) jatkossa on tarkoitus jatkaa possupankkii rahan keräystä silloin tällöin laittaa jos on mahollista tilisiirtona vähän isompia summia. Lahjarahat tulee jatkossakin meneen pojan tilille.

Nyt liikenteeseen. Moi :wave:
 
Tulin ihan pikana kysymään: mikä auttaa rintaraivareihin? Meillä neito nyt alkanut saamaan niitä. Kun näkeekin tissin, alkaa karjua ihan raivoissaan. Huolettaa jo, saako riittävästi nestettä, kun ei kelpaa tissi millään. Yöllä syö ok, mutta päivällä ei juuri ime. Tämä alkoi eilen. Lisäksi poika huutaa heti kun lasken sylistä, joten oma heruminen varmaan vähäistä. Miten tästä selviää. Auttakaa.
 
Heliel Tervetuloa mukaan.

luputupuna Meillekkin sanottiin jossain vaiheessa neuvolassa et pitää pyrkiä pitämään vauva hereillä päivällä, et nukkuu yöllä paremmin. En kyllä tosiaankaan osaa sanoa et miten se onnistuu, varsinkaan tosi pienen kans. Nykyään poika sinnittelee kyllä hereillä ihan viimeseen asti, mutta sit onkin melkosta kiukuttelua ku on raukka ihan poikki.

Perhekerhot yms Eikös nuo avoimet ja perhekerhot tässä vaiheessa ole enemmänkin äideille ? Siis ei niistä noi pienet kauheasti mitään saa irti. Me oltiin viikko sitten sellasessa vauvojen laulutuokiossa niin enemmän kyllä itse sain siitä irti kuin poika (joka kiukutteli suurimmanosan ajasta).

Pankkitilistä Mäkin olin yhteydessä pankkiin liittyen pojan tilin avaamiseen ja lähettelin sinne jo tiedot sitä varten. Nyt odotellaan papereita allekirjoitettavaksi. Tarkoitus olisi ainakin nyt ohjata lapsilisät sinne ja käytetään sitten kun tulee jotain isompia hankintoja tai sitten tarpeen mukaan tietty lapsen elämisen kustantamiseen. Ja tietty jos saadaan rahalahjoja laitetaan ne myös tilille. Tietty ois hienoo jos sinne siten pitkällä aikavälillä jäis jotain säästöönkin, niin vois sitten antaa käyttöön kun on täysikänen. Mut aika näyttää.

Mites muuten jos vie kolikoita vaikka Nordean keräsypisteeseen, pitääkö rahat ohjata Nordean tilille, vai maksavatko ihan minkä tahansa pankin tilille ? Osaako joku sanoa ?

Meillä oli viime yönä "huono yö"... Poika heräs ekan kerran jo neljän jälkeen. Kauhee kitinä ja röhinä... Ja siitä sitten nukku johonkin seiskaan ja sitten vielä siitä puol kymmeneen. En tiiä onks poikakin tulossa kipeeks. Eilen illalla oli kauhean kiukkunen ja söi huonosti koko päivän. Nyt aamulla tosiaan rohis ihan hirveesti ja köhi. Muuten ihan hyväntuulinen ollut.

Sain pojan taas parvekkeelle nukkumaan. Tästä tulee ehkä vielä ongelmia kun tottuu nukkumaan pitkät päiväunet parvekkeella, noh murehditaan sitä sitten.
 
Hug
Liplatus Lue tuolta imetystukilistan sivuilta vinkkejä rintaraivareihin:

Imetystukilista.net - Vauva ei huoli rintaa - rintaraivarit

Meilläkin on ollut pientä rintaraivaria ilmassa välillä, etenkin väsyneenä. Syynä on saattanu olla se, kun mulla on ns. suihkutissit. Poika on tottunut saamaan helposti ja nopeasti maitonsa, ja sitten kun sieltä ei enää pienen imuttelun jälkeen herukaan yhtä nopeesti, niin sekös ärsyttää. Välillä tuntuu että se takoo käsillä rintaa, että "saakeli, miksei tää hana toimi" :LOL:

Meillä on raivareihin auttanut se, että teen välillä jotain muuta pojan kanssa, kun tarjoan rintaa. Esim. käyn vaihtamassa vaipan tai kannan olalla vähän aikaa. Välillä semmonenkin hämäys on onnistunut, että laitan tutin suuhun ja sitten vähän ajan päästä vaihdan tutin nopeesti rintaan. Tätä tuttia-rintaa-tuttia-rintaa vehkaamista harrastetaan varsinkin, kun nukutan yöunille sänkyyn.

Ai niin, todellakin tulee ihan hillitön jano heti kun alkaa imettämään. Siis ihan semmonen olo että on saatavaa juotavaa heti. Ja sillon heinä-elokuun helteillä sitä vettä vasta menikin. Joka paikassa piti olla vesipiste ja mies kantoi vettä mulle koko ajan. Täytyykin muistaa ottaa vesipullo mukaan, kun lähetään ajelemaan anoppilaan.
 
Viimeksi muokattu:
Hug
Liplatus Vielä noihin rintaraivareihin. Nyt kun luin uudestaan viestisi, niin kuulostaa kyllä enemmänkin rintalakolta, joka monesti osuu juuri n. 3kk ikään. Tuolla imetystukilistan sivuilla on siihenkin jotain vinkkejä. Pääasia on, että yöllä imee. Sitä yöimetystä pitäis vissiin juuri mahdollisimman paljon harrastaa, jos päivät menee lakkoillessa. Voimia! :hug:
 
pankkitilistä Mie varasin nyt perjantaille ajan pankkiin tilin avaukseen ja samalla sitten laskeevat meille nuita vakuutuksia..kun pankki on siins osuuspankki ni laskeevat niitä op pohjola vakuutusjuttuja..saa nähdä otetaanko mutta saahan niitä vakuutusyhtiöitä kilpailuttaa.. Sain vielä ajan silleen kivasti, että mies pääsee myös mukaan

Meillä poju tänään pitkän tovin jutteli yhdelle pehmokirjalle, se oli ihan kymppiostos:p mutta muuten pitää melko paljon viihdyttää poikaa kun meillä ei täällä porukoilla ole mitään leluja, lelukaarta yms ni ei ole pienellä miehellä mitään mitä yksin tehdä..tosin nyt olin huono äiti ja jätin pojun tuonne kattomaan telkkaa että sai itse vähän "huilaustaukoa". Vaikka tässä taloudessa on tällä hetkellä kolmet käsiparit miun lisäksi ni veli ei halua hoitaa, iskä on jossain ja äiteen pit lähtee navettaan ja illasta lähtee jonnekkin kokoukseen ni yksinpä hoitelen poikaa... Kiva kun edes hetken viihtyy tuolla telkan edessä:D

perhekerhot Niin tosiaan enemmän ne tässä vaiheessa on äideille kuin lapsille, mutta täällä meilläpäin ei tosiaan ole oikein hirveesti pienien lasten äitejä ni jutut ei oikein kulje samalla tasolla..muut puhuu kuivaksi opettelusta ja eskarin alotukseta ni mie puhun yöheräilyistä ja kiinteiden mahdollisesta alotukseta ja tuttelin suuresta kulutuksesta... Pitäs löytää joku sellanen ihan pienten vauvojen ryhmä

korvikkeesta Nyt kun vaihdettiin kokonaan siihen tutteliin ni rupes menemään yli litra päivässä... pitäs kysellä pikkuhiljaa neuvolasta että voiko niitä vellejä tai jotain vähän kiinteempää alottaa antamaan koska koko aika saa olla antamassa pulloa vaikka antas kerralla miten paljon.... Kyllä tää pulloruokintakin aiheuttaa päänvaivaa vaikkakin on paljon helpompaa kaikille osapuolille kuin tissittely, näin siis meillä=)

Heliel Tervetuloa

Joo vaan ei taida telkkarin anti enää pikkumiestä viihdyttää
 
Ihan kauheen kuulosta ku vauvalla jää limaa tai jotain tonne kurkun ja nenän välille. Kauhee köhiminen ja tuskailu sen kans sit... Raukkaparka hätääntyy sit siitä itekkin.
Onks jotain vinkkejä millä sitä sais helpottumaan ? Nenässä ei siis oo näkyvää räkää tulossa.
 

Yhteistyössä