Heinäkuun Hurmaajat Helmikuussa (päivityspyynnöt yv:nä)

tiuhti onneksi miehesi pystyy olemaan kotona tuon kuukauden. Ja otahan rauhassa siellä että paranet nopeasti.

imetyksestä täälläkin ensimmäinen kokemus ei ollut kauhean mieltä ylentävä, Tyttö painoi syntyessään 4395g joten tarve maidolle oli aikas kova ja multa maitoa rupes tulemaan kunnolla vasta viikko synytyksestä, Ja mä oikeasti luovutin imetyksen yrittämisen liian nopeasti, nyt ajattelinkin pyytää kaiken mahdollisen avun synnäriltä neuvolaan, että saisin imetyksen toimimaan kunnolla.

ON: neuvola olisi ensi viikon tiistaina, sitä odotan jo innolla, että saa taas kuulla nuo ihanat sydän äänet. Muuten täällä on suhteellisen hyvä olo, mutta pakaraa ja polvia särkee aika usein, mutta jumppaliikkeet on jalkalihaksien vahvistamiseksi, mutta toivon, että vaivat ei pahenisi niin paljon, että lääkäriin pitäis mennä. Mulla on polvilumpion rusto heikentynyt. Viikonloppuna ois edessä leffareissu 6v kummitytön kanssa. Ekaa kertaa 3D leffaan, katsotaan selviänkö hengissä vai iskeekö päänsärky. JA sitten se tulee vielä meille yökylään. Eli on taas mukava viikonloppu edessä.

Emmy 17+3
 
Hei!

Imetyksestä ihan piti tulla kommentoimaan...

Tietysti imetän, sitä tarvia edes kummemmin miettiä.

Aina on imetys onnistunut ja maitoa alkanut tulemaan viimeistään parin päivän päästä synnytyksestä, lisämaitoa annetaan tietysti jos on tarvis

Aina se imetys on ensimmäisen viikon koskenut ja nännit ruvella mutta siitä selviää rasvalla ja imetyskumeilla, sen jälkeen ei imetys koske eikä kuulukkaan koskea.
Onhan siinä oma hommansa mutta on sitä sen verran kestettävä vauvan hyvinvoinnin takia...


a ja öttiäinen 19+4
 
Huomenta heinähatut ja

terkut yksityiseltä ultrasta
! Maksoin juuri 142 euroa "Oisko tuo pippeli.. Yhtä hyvin voi kyllä olla napanuora!" -arviosta :D Sukupuoltahan menin vähän niinku urkkimaan.. Mutta samapa tuo, se nyt oli selvää ettei sen näkymistä voi taata, ja sain kuitenkin kuulla, että sydän on nelilokeroinen, selkäranka normaali, pituus vastaa viikkoja, aivot on kehittynyt normaalisti, munuaiset ja mahalaukut ja ihan kaikki näyttää normaalilta :heart: Yhdessä vaiheessa lapsoseni esitti mulle myös eräänlaisen tanssikoreografian: laittoi kätensä ristikkäin polvien päälle (siis sillee oikea käsi vasemmalle polvelle ja vasen oikealle) ja hytkytteli itseään :LOL: Meinasin revetä täysin.
Hyvä fiilis jäi, nyt malttaa oottaa rakenneultraa - kun semmosen jo tavallaan sai.. Ja oli hintansa väärti, vaikka tonne listaan ei ehkä voikaan kirjoittaa mun kohdalle kuin "Pippeli-/napanuoraveikkaus" :eek:

Ja ei oo kuulemma huolestuttavaaa ettei liikkeitä tunnu (tänään 19+4). Eikä nyt enää huolestutakaan, kun näki sen möllykän hengailevan masussa ihan rennosti ja eloisana.

Ai niin ja imetyksestä: toki imetän sen verran kuin irtoaa, mutta toivon että vavva oppis myös pullosta syömään. En ole edes tajunnut että se toive voisi liittyä tissien suojeluun (aika harva meistä on varmaan ammatiltaan topless-malli, kyllähän hyvät rintsikat tekee ihmeitä mille utareille tahansa), itselläni se liittyy siihen, että tiedän mielenterveyteni oireilevan unenpuutteesta, joten mieluummin se vauva syö pullomaitoa iskän juottamana ja katselee seuraavan päivän edes vähän paremmin nukkunutta äitiä, jolla pysyy aivot kasassa =) Saa nähä, miten tuo tulee menemään, ei kai sitä voi ennustaa.
Meillä mies jää vanhempainvapaalle neljäks kuukaudeks joulusta saakka eli kun lapsi on noin 6kk, joten siinä vaiheessa imetystä ainakin vähennetään, mutta kai sitä siinä vaiheessa vähennetään muutenkin, eiku miten noi hommat menee.. Mä tiiä mitään.
 
Huomenta heinähatut ja

terkut yksityiseltä ultrasta
! Maksoin juuri 142 euroa "Oisko tuo pippeli.. Yhtä hyvin voi kyllä olla napanuora!" -arviosta :D Sukupuoltahan menin vähän niinku urkkimaan.. Mutta samapa tuo, se nyt oli selvää ettei sen näkymistä voi taata, ja sain kuitenkin kuulla, että sydän on nelilokeroinen, selkäranka normaali, pituus vastaa viikkoja, aivot on kehittynyt normaalisti, munuaiset ja mahalaukut ja ihan kaikki näyttää normaalilta :heart: Yhdessä vaiheessa lapsoseni esitti mulle myös eräänlaisen tanssikoreografian: laittoi kätensä ristikkäin polvien päälle (siis sillee oikea käsi vasemmalle polvelle ja vasen oikealle) ja hytkytteli itseään :LOL: Meinasin revetä täysin.
Hyvä fiilis jäi, nyt malttaa oottaa rakenneultraa - kun semmosen jo tavallaan sai.. Ja oli hintansa väärti, vaikka tonne listaan ei ehkä voikaan kirjoittaa mun kohdalle kuin "Pippeli-/napanuoraveikkaus" :eek:
Missäs kävit kurkkimassa ?

 
19+0 *poks*

Jossain tuoreessa brittitutkimuksessa (en jaksa ettiä linkkiä ) oli että rintojen luonnollinen kollegeeni alkaa auttamatta vähentyä siinä +25 vuottta vaiheilla, jolloin alkaa pikku hiljaa ns. ketunnahat /riipparinnat ilmestyä. Imettämisellä ei nähty olevan mitään vaikutusta tilanteeseen. Eli imettää tai ei, niin kyllä ne rinnat roikkuu pian :D ja muistuttavat tyhjiä ilmapalloja. Mutta onneks on Push Upit olemassa :D

Ite nyt ainakin oletan, että imettäminen vois onnistua, kun ottaen huomioon, että nännin vuotaa nyt jo yöpaidan rinnuksille, jos oon saattunut vatsallaan nukkumaan. Tosin nännit on tosi herkät, ei kestä koskea. Bepantoin nännit aina suihkun jälkeen :LOL:

Tänään aamuyö mennyt oksentaessa, vois kohta muuttaa asuun kylppäriin, niin ei tarttis sängystä pomppia vähän väliä vessaan.

Dana88 & Pikkune 19+0

 
Ärrieri:Rupesi uteliaisuus painamaan,kun sanoit että käyt vielä yksityisellä ultrassa julkisen lisäksi.Miksi näin?Onko joku huono kokemus vai miksi et luota sairaalaan?Ei oo pakko vastata jos on liian tunkeileva..itse vaan kiinostaa kun samassa paikassa meitä vissiin ultrataan =) Kuopuksesta kävin yksityisellä koska rakenneultraa ei silloin täällä ollut.
Niskapoimu-ultrassakin vauvaa tutkittiin tosi tarkkaan,joten uskon että olen tyytyväinen tuohon rakenneultraankin kun se koittaa.
Oma napa:Mulla on koskenut eilisestä mahaan..en oikein tiiä missä kipupiste on,mutta huoli on kova,varsinkaan kun pikkuinen ei liiku kunnolla..jotenkin masentunut olo ja varma että vauvalle ei kaikki hyvin :'( Ens viikolla neuvola ja yritän sinnitellä sinne asti..tokihan on päivystykseen mentävä jos vuoto alkaa tai kipu vielä pahenee..
hipsu 16+5
 
Hipsu...16+5 olisi kuitenkin tosi aikaista tuntea liikkeitä? Mäkään vielä ihan koko ajan tunne, vaikka viikkoja on jo 19 yli. Joskus 22 viikon jälkeen lääkäreiden mukaan pitäisi tuntea joka päivä jotain :) Tietysti tollainen kipu on paha :(
 
Tiuhti-81 Pikaista paranemista sinne! Älä liikaa huoli nukutuksen vaikutuksista vauvaan - et varmasti ole ensimmäinen raskaana oleva, joka on nukutettu ja jos vauvan liikkeet tuntui hyvin kun heräsit, niin ei ole mitään hätää. :)

kardemummma Onnittelut hyvistä ultra-uutisista - ja pippelistä/napanuorasta kans. =) Ja kiva kuulla, ettei tarvi murehtia, ettei vielä tunnu liikkeitä.

Tekis kovasti mieli mennä yksityiselle ultraan katseleen vauvan puuhailuja, mutta koitan nyt jaksaa vajaa pari viikkoa sinne rakenneultraan. Aika tuntuu matelevan kun oikein kovasti jotain odottaa...

Perjantaifiiliksissä Olivia & Vauveli 18+5 =)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Olivia81:
Tekis kovasti mieli mennä yksityiselle ultraan katseleen vauvan puuhailuja, mutta koitan nyt jaksaa vajaa pari viikkoa sinne rakenneultraan. Aika tuntuu matelevan kun oikein kovasti jotain odottaa..
Niih, vaikken mitenkään kadu tota omaa käyntiäni, niin tietty sen 12 päivää ois ehkä just ja just voinut jaksaa odottaa :LOL: Mieti, että säästät yli satasen, jos jaksat venata. Oikeastaan sun pitäis lähteä shoppailemaan sillä rahalla nyt heti B)
 
Alkuperäinen kirjoittaja kardemummma:
Niih, vaikken mitenkään kadu tota omaa käyntiäni, niin tietty sen 12 päivää ois
ehkä just ja just voinut jaksaa odottaa :LOL: Mieti, että säästät yli satasen, jos jaksat ostata. Oikeastaan sun pitäis lähteä shoppailemaan sillä rahalla nyt heti B)
Excellent! Todella hyvä pointti - ja täysin perusteltavissa avokille. ;) Mä tarvinkin uudet bootsit...
 
Noin 10 päivää rakenneultraan :) Ja vieläkään ei tiedetä halutaanko tietää sukupuoli. Vielä on vähän päälle viikko neuvotella asiasta :D

Nauhoittelin tuossa joku aika sitten tuolla doplerilla vauvan syämen sykkeen koneelle ja puhelimeen :) Koneella oli aiemmin nauhoitettu joskus 11+5 nauhoitettu, kuuntelin molemmat sykkeet, todella suuri ero oli :) varhaisemmasta kuului pikku jumputus ja uudesta kunnon vahva nopea syke :) Kunnon jumputukset.

Tänään reissuun kotipaikkakunnalle vanhempien huomaan moneksi päiväksi. Jos sitä samalla reissulla kävis kattoon Ikeasta lastenkalusteita ja kiertään rajaseudut kauppoja, jos kunto sallii. Ihan mukavaa vaihtelua olisi. Tai sitten vaan jatkan samaa 14h yöunia +päikkärit.

Dana88 & Pikkune 19+0
 
Suloisessa Suomenmaassa ollaan jälleen. Mukava oli lomailla, mutta mukava oli jälleen palata kotia B) . Kiitoksia kaikille lomatoivotuksista, loma oli tosiaankin rentouttava ja hotellin valmiit ruokapöydät maukkaat notkuvine antimineen. Harmi vaan, ettei kaikkea tohtinut syödä, kun neuvolan täti varoitteli ettei kannata syödä maitotuotteita, kasviksia ja hedelmiä, joita ei ole itse pessyt. Joten salaattipöydät sai olla minulta rauhassa :( , eikä monia muitakaan ruokia tohtinut syödä. Ja jäätelöä en uskaltanu maistaakaan :( .

Paljon on viikossa tekstejä tullut..., mutta kaikki kahlasin läpi ja koetan jotain kommentoida..

Olivia81 Mulla on ollut samanlaista sykemittari -ongelmaa jo silloin kun en ollut raskaana. Silloin auttoi kun kastelee ne vyön pehmeät kohdat ja sit sen piti olla paljo aikasemmin jo kehon ympärillä ennenkuin laittaa päälle sykemittarin, muutoin antoi ihan älyttömiä lukemia ja välillä katkonaisesti - miehelle jo arvelin et onkohan mulla rytmihäiriöitä, kun sykemittari sillai käyttäyty. Mut mies sit tuumas, et se ei saa kunnolla kontaktia. Mut tosiaan kun laittoi vyöosan aikasemmin paikalleen, niin toimii sit kyllä moitteettomasti. Myös nykyään pitää tehä niin, jotta näyttää sykkeet oikein. Eilen tosin hiihtäessä puolentoista viikon tauon jälkeen sykkeet nousi kyllä kiitettävästi, vaikkei kunnolla ees rehkiny. Kyllä se tämä raskauskin niitä sykkeitä herkemmin nostaa, en usko, että sykemittari ottais vauvan sykkeitä, koska vauva on kuitenkin sen verta alhaallakin vielä.
Neuvolassa tänään täti tuumaskin, et kun raskaana ollessa verimäärä lisääntyy, niin siitä johtuu myös se että sykkeet nousee herkemmin - eli ihan normaalia on.

Marta Ihanaa, pieni poika - onnittelut. Minullakin on tunne, et ois poika tulossa, mutta saa nähdä sitten kumpi tulee. Esikoisesta mulla oli poika-tunne ja poika tuli. Toisesta lapsesta oli tyttö-tunne ja tyttö tuli.

Rakenneultra-ajan sain eilen ja se on 2.3 rv 21+1. Oys kun ei enää ultrauksia suorita, niin ultra on Oulun terveystalolla ja ultran suorittaa kätilö. Saa nähdä sitten onko 4d ultra vai normi ultra... Terveystalolla näytti olevan 4d-ultra, mutta suorittaakohan sen vain lääkäri?

Alkoholista Meillä yleensä on aina alkoholia kaapissa, mutta eihän se tarkoita että sitä pitäisi kitata joka päivä/viikonloppu. Meillä ne saattaa siellä olla kuukausia jopa vuodenkin ja pitempäänkin. Otetaan silloin kuin siltä tuntuu, mutta ei yleensä arkisin. Mutta se ei mulle kuulu miten toiset juo/ovat juomatta, enkä heitä siitä arvostele. Mieskään meillä ei juurikaan alkoholia käytä ja siitä olen hyvilläni. Lasten nähden emme juo, viikonloppuisin jos otetaan niin yleensä silloin vasta kun lapset jo nukkuu. Ja itelläkin on tehnyt sidukkaa mieli :LOL: . Mutta maltan kyllä odottaa kunnes Hippu on syntynyt. Imetysaikana olen juonut kotikaljaa ja pilsneriä, ne kun lisää maidon tuotantoa :LOL: (pienenä vinkkinä), vaikken oluesta niin välitäkään, kotikalja on ok =).

Liikkeistä Mulla välillä liikkeitä tuntuu paljon ja sitten saattaa mennä monta päivää ettei tunnu ollenkaan. Neuvolan täti sanoi sen olevan normaalia. Ei tässä vaiheessa vielä tarvi liikkeiden hirveesti vielä tuntuakaan. Tää oli hyvä neuvo, kun mulla meinas ruveta kovasti huolettaan vauvan liikkeettömyys moneen päivään.

Fiinukka Meillä on gefilus-kapseleita annettu kahden viikon ikäisestä lähtien molemmille lapsille eli samaan aikaan aloitettu antaan kun d-vitamiinia. Tätä on neuvolan täti ja OYS:n lääkärit suositelleet - vähentävät mm. korvatulehduksia ja muitakin sairauksia ja meillä on kyllä olleet tosi terveet lapset (koputtaa puuta). Edelleen annetaan molemmille lapsille gefilus-kapseli päivässä ja saamme ne lapsen vakuutukseen, kun on lääkäriltä resepti.
Meillä ainakin on gefilus toiminut tosi hyvin ja sehän on vastaava kuin rela eri valmistaja vaan.
Onpa uskomatonta käytöstä esimieheltä!!! Vie vaan asia eteenpäin, eihän esimies saa toisten asioita juoruilla.

ephs tervetuloa mukaan heinäkuisiin =)

Olivia81 Vau Floridaan ootta lähdössä, siellä on varmasti lämmintä.

Finnit Itse olen niiltä onneksi säästynyt, tosin olen aika kuivaihoinen atoopikko, eikä mulla ole koskaan kovin paljon naama kukkinut. Ei tainnut ees tyttöä oottaessa kukkia, silloin kyllä oli taas paha atooppinen ihottuma kiusana kasvoilla, päänahassa ja yläkropassa - jouduin eka kertaa elämässäni silloin valohoitoonkin.

Talvilomasta Meillä lapset on mun kans kotona talvilomaviikon eli vko 10. Mies on silloin töissä, kun piti talviloman viime viikon Dubain reissulla. Minä tuossa jo mietiskelin, et jos lähtisin lasten kans kotiseudulle mummolaan talvilomaks - en kyllä tiiä mitä mies siitä ideasta tykkää... se kun ei taho malttaa olla lapsista erossa :heart: . No pitää kysästä iltasella tai jossain vaiheessa... jotenki itteä haluttais kotiseudulle, siellä kun on paljon kavereita ja mummolat jne. Ja voitas mennä vaikka junalla (mummo hakis asemalta), niin jäis miehelle auto. Tosin koko viikkoa en pystyis oleen kotiseudulla, kun torstai-aamuna 11.3 on seuraava neuvola. Silloin saan kela paperit ja ajan sokerirasitukseen.

Nuu paljon onnea tyttölupauksesta :heart:

Kateellisena lueskelen miten vähän teille on tullut painoa, en edes kehtaa sanoa kuin paljon itelle on tullut... Mutta kahdessa aiemmassakin raskaudessa on tullut ainaki 18 kg, mutta kyllä ne on melko nopeesti imetysaikana lähteneetkin =) , onneksi.

Rae89 Olen imettänyt kahta aikaisempaa lasta ja imetän myös tätä kolmattakin. Se on vaan niin helppoa liikkua vauvan kans joka paikassa, kun maitobaari liikkuu aina mukana ja on sopivan lämpöistä - ei tarvi korvikkeita mikrossa lämmitellä :LOL: ja yölläkin on helppo ottaa vauva viereen ja tisu suuhun & jatkaa unia... En jaksais lähtä yöllä maitoa lämmittään, sen verta laiska minäkin olen - kuten joku muukin totes :LOL: . Mutta kaikilla ei tosiaan imetys onnistu. Minulla on ystävä, jolle syntyy lähiaikoina 4. lapsi. Hän olisi halunnut imettää jokaista lastaan, mutta kun maitoa ei tule niin ei tule. Silti kaikki lapset ovat hyvin kasvaneet ja terveitä. Hyvä homma jos pystyy imettämään. Ja ei ne tissit siitä rupsahda tai ei ainakaan itsellä ole rupsahtaneet kahden lapsen imetyksestä ja enpä usko, että tämän kolmannenkaan. Pikemminkin mies on vaan innostunut niistä enemmän :LOL: , ihan on kiinteet ja b-kupin kokoiset normaalisti (nyt vielä isommat) eikä ole rupsahtaneet vaikka ikää jo 39 vuotta. Kyllähän ikäkin varmaan joillain tehtävänsä rinnoille tekee, mutta omalla kohdalla ei ole tehnyt - ainakaan vielä ja ihan on luomut =) .
Ja mulla kyllä on imetys sujunut laitokselta asti molemmilla lapsilla. Esikoisen saatuani jo synnytyssalissa kätilö otti ja "työnsi" rinnan lapsen suuhun, kun en ite saanut sitä imemään. Kätilölle olen tosi kiitollinen kun auttoi ja neuvoi ensikertalaista imetyksessä. Myös osastolla sain hoitajilta hyvää tukea ja turvaa :flower: . Esikoista imetin jotain 7 kk, kun rupes sitten puremaan hampailla tisua niin, et ei enää pystyny imettään ja poju lopetti ite oikeestaan rintamaidon juonnin. Toista imetin 8 kk ja hänkin lopetti sit ite rintamaidon juonnin. Mutta olen tyytyväinen, että noinkin kauan kuitenkin sain imetettyä. Onhan niitäkin jotka imettää vuoden toistakin - hatunnosto heille. Itellä ei rinta kestänyt enää puruleluna olemista... pikku hampaat kun ovat kuin naskalit :kieh: .

Tiuhti-81 Hui hurjaa, mutta onneksi apu löytyi. Paranemisia ja toivotaan ettei vauvalle mitään tullut. Uskoisin, että lääkärit tietävät mitä tekevät.

Seksistä Täällä tuntui joillakin olevan hiljaista makuukamarissa. Johtuuko sitten itsestä vai miehestä - en tiedä. Mutta meillä esikoista odottaessa alkoi olla hiljasta makkarissa johtuen miehestä. Itellä himot oli hirmuiset :LOL: . Mies pelkäsi satuttavansa vauvaa ja oli sen vuoksi vapaaehtoisesti selibaatissa, mun vakuuttelut ei auttaneet, et ei se vauvaa satuta. Otin sen sit yhellä neuvolakäynnillä puheeksi (mies oli esikoista oottaessa mukana kaikilla neuvolakäynneillä) ja neuvolan täti puhui miehelle järkeä - sen jälkeen ei ollu enää hiljasta makkarissa, eikä toistakaan oottaessa eikä myöskään nyt. Dubain lomallakin oli melko säpinää joka ilta, kun saatiin lapset nukkumaan :p :LOL: .

ON: Tänään oli neuvola ja kaikki hyvin. Hb 121, syke 150-160, R114/68. Täti vielä vannotteli moneen kertaan ottamaan yhteyttä, jos jotakin mieltä painavaa tulee ennen seuraavaa neuvolaa eli 11.3. Rakenneultra on siis 2.3. Vointi ok ja hiihtelyä voin edelleen jatkaa, tosin matkaa olen lyhentänyt puoleen eli 10,5 km ja aika helposti puolentoista viikon tauon jälkeen eilen sykkeet nousi yli ylärajan ja neuvolan täti tuumas, et se on tosiaan normaalia tässä vaiheessa, kun verimäärä on niin paljon lisääntynyt odotuksen myötä kropassa. Helpommin rupee myös puuskututtaan ja täti tuumaskin, et tässä vaiheessa kannattaa jo sitä vauhtiakin hiljentää :LOL: . Ihana täti meillä täällä :flower: , sen kans on mukava jutskailla mistä vaan mm. Dubain matkast jutusteltiin.

Mutta nyt hakeen typy hoidosta, mies aiko juosta kotia töistä - 12 km. Mies usein juoksee työmatkat, jos vaan sää sen sallii eli ei ole kovin kova pakkanen tai ei ole kipeenä ja mulla on sit auto käytössä.

Hyvää päivän jatkoa kaikille heinämasuille.
SMSM ja Hippu rv 18+4

 
Tiuhti Pikaista paranemista ja paljon hyvää vointia :hug:

SMSM Teretulemas takas suomen maalle :D

imetys Siis itsekkin olen ajatellut, että imetän sikäli mikäli vain pystyn..luontaiselta se miusta tuntuu, mutta todellakaan ei tuomitse jos haluaa pulloruokkia ihan alkumetreiltä asti.. Miehen siskolle jäi hirveät traumat esikoisensa kohdalta imetyksestä kun hän oli vielä ala-ikäinen esikoisensa syntyessä ja maitoa ei tullut niin paljon, että olisi voinut imettää ja näin ollen koki tilanteen erittäin vastenmieliseksi...ja häntä myös moitittiin neuvolassa sen takia kun ei pystynyt imettämäään... Nyt vajaa vuosi sitten sai kakoset ja ei imettänyt ollenkaan, niin kovasti pelotti ja painoi mieltä se eka kokemus..Tyttöset ovat kasvaneet todella hyvin, vaikkain vähän sairasteleet, mutta sanoi käly olevansa varsin tyytyväinen en imetä päätökseensä.

ON Minuu pikkuhiljaa alkaa jo jurppimaan..Siis kun miula niitä kipuja oli ja lopulta selvis se syy niihin ja sain sen antibiootti kuurin josta viimesen tabun sitten tänään söin ja rupesin eilen mielelle sanomaan, että kivut ovat kyllä hävinneet, mutta olo ei vieläkään ole "normaali" ja ajattelin, että josko se tulehdus ei olekkaan hävinnyt..No aamulla ennenku olin kaupaan lähdössä soittivat tuolta paikalliselta terveysasemalta, että niissä labrateisteissä selvis, että miula onkin vielä siihen kaiken hyvän lisäksi erittäin ärhäkkä hiiva..No nyt sitten canesten hoitoa tänään..Toivottavasti menee nyt ohitse. Kaikkein huvittavinta on se, että varsinaisia hiivan tunnusmerkkejä ei ole mitään...äääähhh....levii pää kohta

Onneksi alkoi viikonloppu ja nyt jos jaksais tovin olla ahkera ja tehdä yhden koulutehtävän pois alta niin viikonlopun vois keksittyä lukemaan kolmeen tenttiin...

Rae ja Nyytti 17+1
 
Kauheasti tullut taas tekstiä, enkä yhtään muista mitä kaikkee aattelin kommentoida.

Imetyksestä oli juttua. Ite ainakin aijon yrittää imettämistä, mutta saa nähdä miten se lähtee luonnistumaan. Aika näyttää. En rupea siitä ottamaan paineita, kaiken muun lisäks. Ei se imettämättömyys tee kenestäkään huonompaa äitiä.

Työkuvioista. Mä sain tietää et mulle on hommattu tuuraaja, joka alottaa ens kuun alussa. Sentä talon sisältä ja meidän hommia liippaavista hommista, niin ei pitäis olla mitenkään kauheen vaikea perehdytys edessä. Saa nähdä vaan että miten sitä aikaa sitten järjestetään ja annetaan.

Tällä viikolla tein kolmena päivänä ylitöitä, työpäivien pituus matkoineen noin 12h. Tänäänpä onkin sitten kroppa huutanut ja vatsaan vihlonut. Eli ylityöt on tässä mittakaavassa mun osalta nyt tehty. Jos teen niin max. yhtenä päivänä loppuviikolla. En muuten. Senverran ikävästi kipuillu ja väsyttäny. Pakko kait se on vaan hyväksyä ettei ole samassa vedossa kun ilman matkalaista. Nyt sitten on kauheat itsesyytökset kehissä et tuliko väsytettyä itteänsä liikaa jne.

Tää viikko on menny jotenkin kaikinpuolin alamaissa. En tiiä oikein miks. On väsyttäny, ollu hirmunen nälkä ja makeanhimo kokoaika. Ja jotenkin muutenkin. En tiiä. Edelleen jotenkin tosi yksinäinen olotila. Just miehelle sanoin taas että hitsit ku ärsyttää ku yhtä parhaista kavereista (ilmeisesti entinen) oon pyytäny vaik kuin monta kertaa käymään, mutta ei niin ei. Asuu vajaan 2 km päässä, mutta ei mitenkään voi tulla käymään tai sit olla kiinnostunu näkemään. Prkl.

Onkos muut jo miettineet kummiasioita ? Monta kummia meinaatte lapsellenne pyytää ?
Meil ei oo asiasta puhuttu, mutta kyllä mä haluan lapselleni kummit, jotka ovat jo odotusaikana kiinnostuneita meistä ja meidän kanssa tekemisissä. Siskoni on yksi hyvä kummiehdokas ja en tiedä sitten ketä mieheni on ajatellut.

 
Pai80
Tuttu tunne kun joku kaveri vaan ns. hylkää. Lapsena ja kouluaikana oltiin parhaita kavereita yhten tytön kans, nyt ei olla pitkään aikaan oltu kunnolla tekemisissä. Oon kans pyydelly kylään ja kyselly kuulumisia, mutta eipä pahemmin oo vastausta kuulunut. Silloin kun aloin Fbssä julkiraskaaksi, niin tämä typy jutteli FBssä mun miehen kanssa. Julkeasti vähän siihen malliin sanoi: "ette oo ilmoittanut tulevalle kummitädille vauvasta, piti fbstä lukia" Joskus teininä kun oltiin läheisempiä oli puhetta jostain kummijutuista ja niiden perusteella olettaa olevansa lapsen tuleva kummi. Yli mun kuoleen ruumini tuosta typystä tulee mun lapsen kummi, tuo on ollut ainut yhteydenotto hänen puoleltaan pitkiin aikoihin ja ainut koko raskauden aikana. Joku viikko sitten kyselin hältä kuulumisia, ei edes sanalla viitannut raskauteen tai ole ollut kiinnostunut koko asiasta, vaikka olettaa olevansa yks kummeista. Mies vastustaa kans tuon valitsemista, tahtoo kummin joka on nyt jo kiinnostunut vauvan elämästä.
Onneks meillä on hyvät kummit tiedossa jo :) ollaan kysytty jo miehen veljeä vaimoineen ja mun veljeä sekä meän yhteistä hyvää ystävää :) kaikki ovat suostuneet ja erittäin innoissaan pienokaisesta :)

dana88 & Pikkune 19+0

Nyt reissun päälle!
 
Moikka pitkästä aikaa!
Oon taasen vaan tyytynyt lukemaan viestejänne ja kanssaelämään näin hiljaisesti.

Meillä kaikki hyvin. Neuvola oli eilen, hg ja verenpaine ok, painoa n. +2kg. Kuultiin myös täällä vihdoin viimein ensimmäistä kertaa sydänäänet (145-150), joten tuli taas pientä konkretiaa tähänkin odotukseen. Sen lisäksi, että maha alkaa kasvamaan. Nyt on parin viikon sisällä tullut niin paljon kyselyitä töissäkin, joten ollaan sitten ihan julkiraskaana.

Imetystä aion yrittää ehdottomasti (on se kai vaan niin paljon helpompaa, kun on safkat messissä omasta takaa), mutta senhän sitten näkee miten lähtee menemään. Mitään paineita en ole (ainakaan vielä) ottanut suuntaan tai toiseen.

Kummeja ollaan miettitty jo myös täällä, mutta ketään ei vielä pyydetty. Todennäköisesti tulevista tädistä ja enosta aloitetaan, ehkä pari kaveria lisäksi. Määrä siis varmaan 2-4.

Tänään alkoi onneksi talviloma, työviikko oli hulluakin hullumpi kolmen päivän reissuineen, mutta huomenna siis kohti Alppimaisemia ja pitkiä mäkiä! Nyt jos koskaan tekisi mieli punaviinilasia tai kahta, mutta holiton saunasiideri ajakoon asian tällä erää..

Mukavaa viikonloppua kaikille, ja :hug: sen tarpeessa oleville.

17+1
 
Heippa!

Maanantain neuvola kuulumiset: Paino tullut 1kg lisää eka neuvolaan. Sydämen sykkeet löytyi helpommin kuin edellisellä kerralla, hyvää vaihtelua oli, th naureskeli että futismatsiko siellä on menossa. Kohtu oli noussut jo hyvin on enää 3 sormea alta navan. RR kerrankin hyvät lukemat, aina tuppaa neuvolassa olemaan korkeat ja koti mittauksissa normaalit.

Imetyksestä: Esikoista imetin tasan vuoden. Ja nytkin ajoin imettää jos vain onnistuu. Esikoinen sai lisämaitoa pullosta aluksi, mutta kun ei sitten enää muutamaan kuukauteen tarvinnut niin sitten ei enää huolinut pullosta vastiketta eikä lypsettyäkään maitoa, huusi vain kun pulloa yritettiin tarjota. Ei kyllä huolinut tuttiakaan, vaikka olisin halunnut että oppii sitä syömään.

Tänään leivottiin esikoisen 2,7kk kanssa laskiaspullia ja pitihän niitä jo tietenkin maistaakin, ai että maistui hyvälle!

Tiuhti-81: Toipumista, ja hyvä kun löytyi syy vatsakivulle, joka on nyt pois hoidettu.

Liikkeistä: Ihan kuin olisin toissa iltana tuntenut ensimmäiset liikkeet massusta, ihanaa jos niitä jo alkaisi tuntemaan. Tuon jälkeen en tosin ole mitään enää tuntenut.

äippä-77+möhis 15+6
 
Moikka!

Imetyksestä Aion toki imettää, jos se vaan suinkin onnistuu! Mun äiti on ihana, ku hän on sairaalassa töissä ja varoitteli, että ei kannata ottaa ressiä, jos se imetys ei suju. Että monesti äitejä syyllistetään siitä (ja myös syyllistävät itse itsejään) ihan turhaan. Tärkeintä on, että vauvaa rakastaa ja pitää lähellä.

Kummeista Meille tulee kaks kummia, ollaan jo pyydettykin heitä. Toinen on mun paras kaveri, joka on ollu tosi paljon mun tukena, varsinkin elokuussa kun sain sen km:n. Toinen on puolison kaveri, joka on kans jotenki niin ihana, ku on niin innoissaan tästä meiän vauvasta :)

Mua harmittaa ihan hirveesti, ku mies ilmotti tänään, ettei pääsekään rakenneultraan, joka on kahden viikon päästä. Hän on just sillon työmatkalla :'( Oisin niin kovin halunnu, että nähtäis Tenho yhdessä..... :( Kaipa mä sitten pyydän tota tulevaa kummitätiä, mutta ei se oo sama..

Yhtenä iltana kun makasin mahallani olin tuntevanani liikkeitä. Toivottavasti olivat niitä! :heart: Ehkä vauvelia ärsytti kun yksiötä litistettiin ja päätti vähän potkia kostoksi! =)

Huomenna poksuu
Monkki ja Tenho 18+6
 
SMSM tervetuloa takaisin :heart:

äippä-77 mä leivoin eilen poikien (5v ja 3v) kanssa laskiaispullia. ja pitihän niitä sitten syödä päivän aikana 2! :p

Mulla oli eilen rakenneultra. kaikki on hyvin pikkuisella. Siellä oli pienellä hikka päällä :heart: En kysynyt sukupuolta, en ole mikään kerta kysynyt vaan yllärillä mennään nytkin. =) Eilen oli 19+5 ja pikkuinen vastasi mittojen mukaan viikkoja 19+1-19+3. eli vähän pienempi mutta la:ta ei muutettu. :heart:

Tänään menen ihanien tytsyjen kanssa ravintolaan syömään ystävyyden kunniaksi. :heart:

kummeista Vähän oon jo mielessäni asiaa pyöritellyt. Vaikeeta on kun tuntuu että ollaan kaikki sellaset läheiset ihmiset jo valittu aikasemmille lapsille. Mä kun haluan että kummit on sellasia ihmisiä että ne oikeesti on meidän elämässä, eikä vaan niin että synt kortti saattaa tulla joskus.. No, voihan sitä toki valita kummeiksi ihmisiä jotka jo ovat meijän lasten kummeina. joten voi olla että niin käy..

sadee80 & rusina 19+6 :heart:
 
Kardemummma , kylläpäs hymyilytti ultrakokemuksesi tansseineen ja pippeli/napanuoralupauksineen :D Täälläkin tekis mieli käydä tässä välissä pikkuista tervehtimässä, mutta jos sitä jaksaisi ootella sinne rakenneultraan, jonne taitaakin olla enää vain reilu pari viikkoa...

Sadee , mahtavaa että ultrassa kaikki hyvin!

Kummeista ei ole vielä ollut puhetta ollenkaan.... meillä ei varsinaisesti ole vielä hirveesti yhteisiä ystäviä, tai ollaan vasta siis tutustumisasteella, ollaanhan tässä vielä niin tuore pari =) Mutta eiköhän kummit löydy :D

Eilen kävin pitkästä aikaa pumpissa ja venyttely oli viel siihen päälle, alaselkä on kyl aiks vihoitteleva kun sillä päälle sattuu.... joku väärä asento aina saa sen hetkeksi vihoittelemaan mutta onneksi sit ain asettuu. Mietityttää miten käy sitten kun oikeesti alkaa olla mahaa. Mut sittenpä odotti kotona postilaatikkossa ihana ylläri, mies oli laittanu ystispäivän kortin, johon oli kirjoittanut runon omin sanoin. Pikkasenkos herkistelin sitä lukiessani :heart:

Mutta nyt lauantaipäivän viettoon :D Mukavaa viikonloppua kaikille!
retuli ja rv 17+3
 
Kummiasiaa on meillä mietitty ja hyvät ehdokkaat on jo mielessä,pyydetään tosin vasta sitten kun vauva on syntynyt.Aikaisemmilla on onneksi vain kaksi kummia kullakin,joten ei tule mitään paineita määrän suhteen,koska onhan se jo tälle kolmannelle yhteiselle ns vaikeampi löytää.

Olin eilen hierojalla ja ai että se teki hyvää,vielä pystyin makaamaan mahallani ihan hyvin,mutta ei kovin pitkälle tarvitse mennä kun se ei onnistu.Tyyppi oli tosin sitä mieltä,että vähän on ahdasta ja onkin se jälkeen potkinut pontevammin.Yrittää komentaa äitiä nyt jo.
:heart:

Vielä 1,5 viikkoa rakenneultraan,voi kun ei olisi jalat ristissä,olisi niin kiva tietää kumpi hän on.

18+5
 
Mua potkittiin eilen!

Olin menossa nukkumaan kun tunsin alavatsalla oikein napakan potkun. Ja kun mies laittoi käden mahalle, niin vauva potkas uudestaan niin, että mieskin tunsi sen! Oltiin aivan onnesta ymmyrkäisinä. :heart: :heart: Olin jo pari päivää tuntunet pieniä hipaisuja masussa, mutta nämä oli ekat kunnon potkut. Ja ihanaa, että mieskin tunsi ne!

Kummit on meillä vielä mietinnän alla. Haluaisin kummeiksi läheisiä ystäviä - tädit ja sedät on joka tapauksessa tärkeitä vauvan elämässä, joten kummit valitaan kavereista. Jos siis suostuvat. ;)

SMSM Tervetuloa takaisin Suomen talveen! :)

Rae89 Kylläpäs se nyt rupes vastustamaan, kun hiivankin pukkas vielä. :( Antibiootin jälkeenhän se on aika tavallista. Pikaista toipumista sinne!

Pai80 Jaan sun kans tuon työtuskan. Täälläkin painettiin kellon ympäri päiviä töissä useampana päivänä viikossa. Meinaan ensi viikolla ottaa päivän vapaaksi siitä hyvästä. Töissä jaksaa paahtaa kun ei kiireessä ehdi miettiä, mutta kotona on sitten ihan rättiväsynyt. Ja mä heräilen sitten aamuyöstä miettimään työjuttuja vielä... Toivottavasti sulla kans rauhoittuu töissä tahti ens viikolla.

Viikon työkiireiden takia opiskelut on rästissä, joten täytyy lähtee tekemään yks tehtävä. Sitten puntille ja illalla treffaamaan rakasta ystävää.

Mukavaa lauantaita kaikille!

Olivia & (potkiva :heart: ) Vauveli 18+6
 
Jaaha, Olivian vauva pilas meidän Potkuttomat-kerhon :D Kiitti vaan hänelle! Ei vaan: ihanaa siis!

Kummit Mä oon koko raskauden ajan heränny useita kertoja yössä valvomaan noin tunniksi ja pyöritteleen jotain ajatuksia päässäni. (Siis tahtomattani.) Yks, joka silloin aina iskee mieleen on tää kummijuttu. Mulla on pari kummiperiaatetta: 1) en "haaskaa kummipaikkoja" sisaruksille, koska niistä tulee enoja ja setiä ja tätejä (meidän tapauksessa 1 eno ja 1 setä ) kuitenkin ja sehän on jo superspesiaalia, miksi ihmeessä ne ois vielä kummejakin.. 2) Mulla itellä on 8 kummia, mikä on mielestäni hieman liioittelua, oon aatellu et 2-4 ois hyvä määrä, mutta 3) kun kulttuurina tuntuu olevan sellainen, että aina pitää pyytää pariskuntaa (vaikkei ois kuin toisen osapuolen kanssa niistä läheinen), niin ne 2-4 kummipaikkaa kuittaantuu siis 1-2 pariskunnalla, niin tää on aivan liian vaikeaa! Koska mulla on noin 6 sellasta ihan parasta ystävää (ja ainakin toiset 6 tosi tosi läheistä ja sit vielä 100 "perus"ystävää, joista kuka tahansa vois olla kummi) ja useimmilla kumppanit niin aaaargh! Mun ainoa kummityttö on mun exän siskon tytär, joten mulla on hieman traumoja tästä pariskuntien pyytämisestä.. Vaikken olettais et ne eroais, musta on jotenkin outoa, että on pakko pyytää myös rakkaan naispuolisen ystävän poikaystävää, joka just ja just tietää nimeni tms. (No ok, toi oli liioittelua.) Mutta koitan miettiä siltä kantilta, että pitäisinkö siihen poikaystävään yhteyttä, jos ystäväni ja se eroaisi? Useimmiten vastaus on, että en. Haluaisin siis rikkoa hieman kaavaa ja pyytää vain ystäviä, ei puolisoineen. Kyllähän ne puolisot tulee toki "mukana" siinä ja voihan niitä vaikka kutsua silti kummisediksi, mutta ne ei ois "virallisia" kummeja (vaikka mitä hiton väliä sillä edes on).. Mies on keksinyt jo yhden ystävän, jota tahtoo pyytää. Ja joka onkin tosi mukava ja ihana tyyppi. Mutta mä en voi valita vain yhtä, pakko olla ainakin kaks! Mutta pyytääkö sit niitä kumppaneita. ÄÄääh liian vaikeeta!

Mä en yhtään tiedä, halutaanko toista lasta tai tuleeko sellaista vaikka haluttais, joten en osaa aatella että näitä kummikierroksia tulis vielä tulevaisuudessakin.. Eikä ne kesken siis loppuis vielä viidennen lapsenkaan kohdalla :LOL:
 

Yhteistyössä