Helmikuun Hehkeät 2011, heinäkuu

Uusille tervetuloa :flower: Meitä on jo yli 80 :wave: :wave:

Happynow: Kiitos onnitteluista! :heart: Kävitkö ultrassa`??

Nelli: Et pahoittanut mieltä lainkaan. On ihana kuulla, että on perheitä, joissa tuetaan toisia myös hankinnoissa =)

Himoista: No se piimä pitää pintansa yhä vaan ja edelleen ja nyt innostui esikoinenkin sitä juomaan :LOL: Tyhjennetään sitten niitä kilpaa. Nektariinit on myös sellaiset mitä on pakko olla kotona enkä sano ei kiitos hamppareille tai pitsoille. Tosin sit kun niitä saa niin en pysty paria haukkua enempää syömään, joten ei sit tule niitä juuri ostettua (onneksi). Vesipullo on myös oltava koko ajan lähellä, mut se voi johtua myös ihan vain tästä kuumuudesta et on kestojano päällä...

ON: Eilinen ilta meni sit tosiaan vaan huilatessa ja yö vielä huonosti nukkuen, kun kaikki asennot tuntui pahalta. Illalla alkoi myös alaselkää särkemään, joten panadolin avulla sain muutaman tunnin nukuttua. Aamulla olo on ollut ihan hyvä, mutta juuri mitään ei pysty tekemään ilman, et masu menee kovaksi. Onneksi tänään viimeinen työpäivä ja sitten on edessä 5 viikkoa lomaa. Toivon, ettei nää supparit nyt enempää tästä äityisi, koska ei se hyväksi tosiaan ole...mies saa ainakin toistaiseksi hoitaa siivoamiset yms, jotta saisi tilanteen rauhoittumaan.
Tänään juhlitaan tytsyjen kanssa loman alkamista leffan ja mässyjen parissa. Mies on läksiäisjuhlissa, joten kotoisa tyttöjen ilta on tiedossa :heart:

Unista:Tuli vielä mieleen, kun joku kirjoitteli unista. Itse olen myös alkanut näkemään unia, vaikka tuntuukin öiden menevän valvoessa. Ja mikä hassuinta on tosiaan se, että ne unet myös muistaa aamulla...tosin en tiedä onko se aina kovinkaan hyvä asia :LOL:

Mami ja Nasu 10+5 ( tytöt 6v ja 3v)
 
^ mä näin viimeyönä unta, että taivaalta tippui meteoriitteja ja mentiin niitä piiloon semmoseen punaiseen puutaloon. Ja sitten rytisi ja räjähteli kunnolla, mutta henkiin jäätiin. Menin lopuksi sammuttamaan tulipaloja mitä tuli niistä meteoriiteista ja kun tulipalot oli sammutettu, heräsin. :D

Siis ihan ihme unia nään koko ajan. Varmaan juuri osaksi sen takia näkee noita unia, kun nukkuu tän pahoinvoinnin takia niin huonosti.

Ei siis mitään uutta auringon alla.

Kitrus ja KerttuOrvokki 9+6
 
Ultrakuulumisia: Hienosti meni, siellä köllötteli yksi (onneksi) viikkoja vastaava vauveliini. Sydän sykki hienosti ja kädet ja jalat viuhtoi hirveästi :heart: LA vaihtui jo neuvolassa 17.2. mutta ei tartte listalle sitä vaihtaa. Mut kuitenkin leikataan aikaisemmin, niin ei sillä ole niin väliä.

Onnellinen Commander papusineen 9+1
 
Tänään oli eka neuvola.. Niinhän se oli että tämä oli vain se ns. sisäänkirjautumisneuvola.. Neuvola täti sanoi että hän voisi kyllä ultrata, mutta näillä mun viikoilla hän ei näkisi vatsanpeitteen läpi mitään ja että hänelä ei ole alakautta tarvittavaan ultraukseen välineitä.. Sain siis ensimmäisen ultraus ajan 2.8., toivotaan että siellä silloin sitten köllöttelisi pikkuinen mukana :heart:

Sasuma ja taapero 6+6
 
Heips en ole koneella paljoa jaksanut olla joten en oo kuulumisia lukenu.. Toivottavasti kaikilla menee hyvin.

Itellä oli aamupahoinvointia joka loppui okentamiseen alkuviikosta, sen jälkeen ei ole ollut yhtään. Nyt alkanu hieman pelottaa et onkohan km kun ei tunnu olevan mitn kummempia oireita.. :(
No hajut kyllä pistää nenään edelleen, samoin rinnat on ajoittain kipeät niinkun on alusta asti ollu ja myös laajentuneet, väsymyskin on vähentynyt, onkohan mulla syytä huoleen????:( :eek:

mimmu 9+3
 
Mimmu on mullakin väsymys helpottanu (luojan kiitos!) ja pahoinvointi oli pari päivää lähes poissa.

Mut sit se tuli takas. ...kehtaakohan tätä tänne kirjottaakaan, mutta eilinen iltapala lens kylppärin lattialle, kun olin suihkussa ja tänään on taas oksetellu vähän väliä. On se helpottanu verrattuna alkuvaiheeseen, ihan kaikki ei okseta. Mutta kyllä sitä taas on. =)

Mutta mulle itse asiassa nlalekuri sanoikin tuossa just tiistaina, kun kävin siinä lekurineuvolassa, että näillä viikoilla pitäs alkaakin hellittää. :) En usko, et sunkaan tarttee olla huolissaan.

Auneliini: mä muuten himoitsisin myös turkin pippureita. :D Ja oikeestaan kaikkea salmiakkia... Onneksi niissä on rajotus, kuinka paljon saa päivässä syödä (ja ettei joka päivä ), ettei lähde mopo käsistä. :D Muuten vois kyllä mennä, niin paljon ne mulle kummittelee. (sama himo mulla itse asiassa iski viimeksi tytöstä. Normaalisti en syö karkkia lainkaan, suklaata hiukan. Tosin nyt ei tee suklaata lainkaan mieli, noita salmiakkeja vaan).

T. Kärppä ja toukkis (neuvolan mukaan 10+3)
 
Kärppänä heinälatoon: Ihana kuulla että muillakin on oireet hävinnyt!! Mä oon jopa tänää ja eilen juonu kahvia taas pitkästä aikaa.. Vaikka ei sit kahvia kyllä silleen mieli tee mut joinpa nyt vaan...
 
Mulla on myös oireet hävinny...tai pikemminkin vaihtunu. Oli muutama päivä, kun ei ollut mitään ja sen jälkeen pahoinvointi vaihtui närästykseen ja väsymys lisääntyneisiin suppareihin. Eli kyllä se ihan normaalia on :) :heart:

Onnea hyvistä uutisista niitä saanneille :flower:
 
Nonii mulla siis ultra 5.8 kokonaiset 3 viikkoa!!!!! AAA mä tuolla lenkillä mietin et vois ottaa vähän erilaisen asenteen eli siis varautuisin pahimpaan, mua nii huolettaa noi oireet siltikin.. :s jos ei vkl oo muutoksia nii soitan kyl neuvolaa...
 
Kiitos kaikille tervetulotoivotuksista!

Sektio minulle tehtiin suunnitellusti auto-onnettomuuden takia. Pojan laskettu aika oli 26.10 ja 7.10 tehtiin kuperkeikkoja auton kanssa, jolloin niska murtui. Tästä johtuen siis sektio. Nyt kyllä toivoisin vähän normaalimpaa vauva-aikaa tämän kanssa ;)

Vauvahankintoja minun ei kyllä paljoa pitäisi tehdä, vaikkakin mieli tekisi :D. Kuulun varsinaiseen hamsterisukuun ja pinnasänkykin on jo kiertänyt isältä tyttären kautta poikani käyttöön ja nyt kyllä pohdin, että voisin ihan käytännöllisyyden takia hommata uuden. Laidat ovat todella matalat, pinnojen väli melko suuri ja pohjaa ei voi säätää tässä perintökalleudessa. Rattaat saan siskolta, turvaistuimen lainaan kaverilta ja vaatteita on jo kaksi laatikollista kellarissa odottamassa, sisko kun halusi niistä jo eroon :D.

Mitään normaalista kovin paljon poikkeavia himoja minulla ei ole ollut. Hedelmiä voisin kyllä syödä vaikka kaupan tyhjäksi. Mutta epähimoja kyllä löytyy, normaalisti syön aika paljon karkkia ja muita herkkuja ja nyt ei muut kuin jätski maistu :O.

(.) Etovaa oloa löytyy, oksentanut en kuitenkaan vielä ole. Tänään juuri työpaikkaruokalassa mietin, että syömiseen menee kolminkertainen aika normaaliin nähden, että saan edes jotakuinkin normaalin annoksen alas. Välissä kun pitää pitää luovia taukoja, ettei oksennus lennä. Onneksi lähimmät työkaverit ovat niin luotettavia, että olen jo heille voinut kertoa raskaudesta. Ja miehen harmiksi tissit on ollut alusta asti hyvin herkät/kipeät.
Älkää nyt kukaan ottako tätä väärin, mutta toisaalta harmittaa tuo melkein jatkuva etova olo, koska se helpottaa syömällä ja sittenhän sitä tulee syötyä lähes koko ajan ja kun tätä alkupainoakin on jo ihan tarpeeksi, niin melkein mielummin oksentaisin vähän. Poikaa odottaessa oli pientä oksentelua ja en kokenut sitä sen häiritsevämpänä kuin nykyistäkään oloa, mutta silloin paino laski ja nyt se on vaan noussut, vaikka olen yrittänyt syödä terveellisesti. Neuvolassakin täti jo vähän vihjaili (miehen mielestä, itse alan jo immuuni moiselle) painosta, ettei sen paljoa tarvitsisi edes nousta. Uh, tulipa pitkä selostus :p

Seepia ja sintti 8+4 (poika 14v)
 
Onpahan taas tullu tekstiä =)

Tervetuloa uudet tulokkaat :heart:

Neitiniisku,Pyydä kirjallisena sun työsopimus,sano et tarvit sen paperilla. Suullinenhan on yhtä pätevä ,mutta sulla ei oo sit mitään esittää jos alkavat kikkailla...

Himot,Vaihtelee päivittäin,mut tulee yhtäkkiä sellanen fiilis et pakko saada jotain (millon mitäkin) ja mikään muu ei maistu :p Noi turkkarit on kans yks mitä oon joutunu ostamaan :ashamed:

Joku kyseli ultrista... Miä kävin rv 7+4 tarkistamassa ettei oo tuulimuna,kun edellinen raskaus todettiin sellaiseksi np-ultrassa ja toista kertaa en halunnu niin pitkälle antaa mennä jos olis taas ollu. Mut tää oli siis omakustanne... kunta tarjoo np-ultran joka mulla rv 11+5 ja myöhemmin sit rakenne ultran =)

Painon noususta... Mullakin on ekassa nlassa tullu 1,5 kiloo,esikosta tuli kans heti...jotain tuvotusta se on ja kyl se tätikin sen sano et monilla on vatsan seudulla,jotenkin kerää nestettä. Ja ihme vielä tälläsellä helteellä... ja tosiaan esiokoista oottaessa paino nous jokakerta sen verran et nlan täti vähä vihjaili vaikka söin tosi terveellisesti ja kilot sit katos kahdessa kk ja menin miinuksellekin. Tiedä miks se sit nousee vaikkei se vauva tosiaan niin kauheita paina:|

Tuun hulluks tässä helteessä,voi ruoja...olo olis varmaan paljo parempi jos ei olis niin tuskaa...onneks sisällä on lämpöpumppu,niin saa edes alakerran viileeks. Valitettavasti yläk. on kuin sauna,tuuletin on makkarissa mut ei paljoo auta kyl :/
Mulla olot helpottanu paljon,mut edelleen on pahoinvointia ajoittain.

Repa ja säynävä 9+6 (poika 2v.)
 
baby butterfly kyseli minuakin mietityttäneitä sektion jälkeisiä juttuja.. Mulla on takana normaali alatiesynnytys v.2004, jolloin tuli iso tytönpötkylä (3936g). Lantio multa ehdittiin mitata silloin vauvan perätila-epäilyn takia, mutta oikein päin se neiti sieltä kuitenkin tuli.
Toinen synnytys olikin suunniteltu sektio v.2007, kaksosista A oli perätilassa joten vaihtoehtoja ei juuri ollut. Jotta tässä nyt pohdin sitten tämän kolmannen raskauden osalta, että antaako ne mun vielä yhden sektion jälkeen alakautta synnyttää! Kovasti sitä toivoisin, nyt kun on saanut kokemuksen kummastakin tavasta niin sektiosta toipuminen oli kyllä niin paljon rankempi homma..

Ensi viikolla jos soittelis neuvolaan ja varaisi ensimmäisen ajan sinne :) Mielenkiintoista saada tietää mitä meidän uusi kotikunta tarjoaa ultraäänistä, pääsenkö vielä kaksi kertaa ihmettelemään masun asukasta odotusaikana..

neitiniisku ja papunen 8+5 (tyttö 2004 sekä tuplatytöt 2007)
 
Ultrakuulumisia: eli nt-ultrassa olin tänään. La tuli sittenkin helmikuun puolelle, joten en ollutkaan alunperin laskenut väärin viimeisten menkkojen alkua niinkuin luulin, eli la on 3.2.2011.

Helle kyllä haittaa jo vähän, on taas veto aivan lopussa. Joten enpä kirjoittele muuta. Lukeminenkin on jo haastavaa.

Hellu ja 11+3 (tyttö 10 kk)
 
Nelli se menee nopeaan se aika :) Mäki kauheesti harmittelin tuolla tammikuisissa ku kaikki oli o käyny ultrassa ja minä vikana. Sama kun olin elokuisissa viime vuonna ja sillon olin alkupäässä kun oli 6.8 laskettu,likka syntyi sitten jo 30.7 :)

pokemoni no en valehtele,pelottavaa se oliki,mutta onneks kaikki päättyi hyvin. :) Mulla kans ihan ihme unia!

Barbamama Esikoinen syntyi 30.7.2009 ja sen jälkeen ehti olla vissiinki 4-5 menkat joten se kierto ei ilmeisesti ehtinytkään tasaantua. Nyt on ollut vaan ihan tajuttoman pitkä kierto ja ovulaatio on tullut vasta joskus kp30+ niin aluksi oli menkoista laskettuaika 6.1 sitten ekan np-ultrassa todettiin että oliki viikkoi vasta 8+1 ja laskettuaika 30.1 ja nyt toisessa np-ultrassa oli taas vähempi viikkoi ja siirtyi taas sinne 2.2. laskettu. ikinä aiemmin ei oo ollu näin pitkää kiertoo ku nyt näköjää oli.

commander mulla siinä mielessä onnekas tilanne että esikoisen kätilönä toimi mieheni kummitäti joka on kätilö ja on nyt tässäkin synnytyksessä. Hänen kanssaan ajattelin ottaa kyllä puheeksi tuon seuraavan synnytyksen ja pelon. synnytystapa arvio tulee nyt automaattisesti rv 36 ja mitataan lantiot ym. Mutta leikkaava lääkärikin sanoi viimeksi ettei ole mitään estettä alatiesynnytykselle. Meillä kans odotti kaikki leikkaussalissa jo suru uutisia. mm kätilö. ja onnea ultrakuulumisista!

missah: että kuulun riskiryhmään kun se raskausmyrkytys kääntyi jo sen eklampsian(äidin kouristelu) puolelle. mutta kulemma pitäis olla lievempi. sitä seurataan tosi tarkasti nyt kyllä jos yhtää noisee paineet niin äitipolille lähete heti kuulemma.

neitiniisku antaa ne sun alakautta synnyttää! se on 2 jolloin ylensä automaattisesti sulla sitten sektio olis :)

sasuma vitsi ku meilläki neukus ultrattais!

mimmu älä huoli! mä kans aloin voimaa pahoin eilen. rv 11+1 :D että tota. :)ei rinna oo kasvanu,ei mitää muuta ku finnejä tulee ku sieniä sateella ja väsyttää :)


tytöt0406 mulla kans närästää ihan hulluna!
 
Heipsan kaverit! :) Tervetuloa uusille ja onnea! :flower:

Mua jännittää ensi viikon ultra, pelkään, ettei siellä olekaan ketään... tai pahasti sairas sikiö... :( Kyllä pitäisi aikaisemmin tarjota ultra kuin 12. viikolla.... Eka lääkäri maanantaina ja sit ultra keskiviikkona. Eikös monella muullakin oo samat hommat tiedossa ensi viikolla, jos oikein muistan? Jännätään yhdessä :) ja onnittelut commanderille ja olikos muita, jotka saaneet iloisia ultrakuulumisia? :flower:

Mulla ei oo mitään mahdottomia himoja. Tekee mieli asioita, mutta esim. lämpimän ruoan himo on helpottanut jo. Yhäkään en syö suklaata ollenkaan, mikä on niin outoa, kun olen aina ollut suklaaholisti :D Tikkareita imeskelen aika usein tupakan korvikkeena, mutta ei tupakkaankaan ole mitään himoa enää ollut pariin viikkoon. (joko siitä on niin kauan kun lopetin?! :) :) )

Mielialat on vähän heitelly... eilen sain raivokohtauksen, kun pakastin oli niin täynnä :snotty: :LOL: ja sitten taas itkettiin. :D ja tänään on itkettänyt, mutta suurimmilta vuodatuksilta on vältytty toistaiseksi :D Muita oireita on yhä alavatsakipu ja yhtäkkinen huono olo, jos en syö tarpeeksi usein - tulee tosi kova heikotus :( Mutta se on mulla kyllä normaalistikin, laskeekohan mulla sitten verensokerit tosi nopeesti liian alas, en tiedä... ja joo, tää helle tekee hulluksi!!!! :headwall:

Mä nään aina paljon unia, eikä sillä rintamalla ole vielä ainakaan tullut mitään uutta ja ihmeellistä. Viime yönä näin tosin sellasta unta, että meille tulee kolmoset... :whistle: No siihen varmasti vaikutti noi sairaat huijausviestit... alko oikein pelottamaan, et mimmosia sekopäitä tällä palstalla pyörii |O

Nyt oon yksin kotona, mies lähti saunailtaan. Mitäköhän sitä keksis tehdä... ainakin lueskelen palstoja. Ehkä joku muukin roikkuu täällä koko yön :)

tömpsis ja önniäinen 11+3
 
sasuma sydänäänet kuuluio neuvolassa jo 10+6 sellasella dopplerilla. Ne sykkeet näkyy jo 6+ viikolla ultrassa,mutta ne kuunnellaan vasta vatsan peitteiden päältä tehtävällä ultralla rv 11-14 se np-ultra siis :)

tömpsis täällä ultrassa oltu kans. :) Jos huolestuttaa koviin niin varaa yksityiseltä aika varhaisultraan. :) DIACOR ainakin ultraa. :) me käytii esikoisesta nyt pästii vähän ku vahingossa varhaisultraanki :)

omaa napaa: Tänään lopetin tupakan polton. toivottavasti nyt kestäisi tää lakko. :) ei vaan eilen illalla enää tehnyt mieli. ja tänään oon tupakan sytyttäny henkässy pari kertaa ja tajunnu ettei tee mieli :) JA painoa oli tullut viime neuvolaan mennessä lähtöpainoon 400grammaa. :) silloin oli 10+6.
Olipa ihana äskön kuunnella pikkusen sykkeitä tossa sohvalla :)

BB& pirpana 11+2

 
BB: kyllä me harkittiin varhaisultraa, mutta ei oo varaa siihen enkä nyt enää sitä mieti, ku on niin vähän aikaa tohon np-ultraan.

meillä muuten otetaan np-ultra kyl alakautta ultraten, päältä ultrataan vasta rakenneultrassa ymmärtääkseni. ja siinä ne meidän 2 ultraa sit onkin....

BB: onnea tupakan lopettamiseen! minä lopetin hokemalla itselleni "en ole äiti joka myrkyttää lastaan, en ole äiti joka myrkyttää lastaan" muutaman päivän ajan ja nyt jo monta viikkoa ilman :) harmittaa kyllä kun poltin raskauden alkuajan, sain niin myöhään tietää raskaudesta :( ja sitten poltin 2per päivä vielä viikon plussan jälkeen. mutta nyt on hyvä mieli ja olen niiin ylpeä itestäni kun olen lopettanut! :) :)
 
Unista: Olen lukenut jostain, että unissa ikäänkuin harjoittelemme arkielämän tilanteita varten. Unissa ne tilanteet vaan ovat rajumpia ja ikäänkuin valmistelevat meitä arjen tilanteisiin. Siksi kuulemma raskauden aikana tulee paljon taistelu tms. tilanteita, kun valmistaudumme suojelemaan pikkuisia tai hurjia synnytysunia, joilla valmistaudutaan itse koitokseen. Huomasin tuon saman erotilanteessa, kun koitin arjessa suojella ja tukea lapsia läpi sen kaiken. Nukuin silloin todella huonosti ja jos nukahdin, näin rajuja ja pelottavia unia. Pelastin lapsia milloin mistäkin luonnonkatastrofista ym. Tietäisin siis tarkalleen mitä tehdä, jos tulivuori purkautuu keskellä Isoa Omenaa :LOL:

Käytiin tänään lasten kanssa ostoksilla. Kirpputorikierrokselta ei löytynyt tällä kertaa mitään kivaa. Sen jälkeen suuntasimme ostoskeskukseen ja sinne sainkin sitten upotettua rahani... Benettonilla oli kaikesta -50% eli mukaan tarttui pari äitiyspaitaa ja samoin Polarn.O.Pyretiltä oli "ihan pakko" ostaa muutama aletuote ;) Rintaliivitkin oli uusittava ja niinhän se koko vaihtui 80D - 85DD jo nyt :eek:

Oireista tai niiden puutteesta: Näillä viikoilla oireiden pitäisikin lieventyä tai poistua kokonaan vähäksi aikaa. Keskimmäistä kolmatta sanotaankin usein raskauden parhaaksi ajaksi. Ei enää pahoinvointia tms. eikä vielä tuskaa isosta mahasta. Olkaa siis huoleti ja nauttikaa vielä kun voitte. Loppuaika ei välttämättä ole taas niin kauhean kivaa kaikkine oireineen ;) Joillain tuo helpottava ajanjakso alkaa aiemmin kuin toisilla. Itselläni on ollut aiemmissa pahoinvointia vain pari viikkoa alussa ja jo tosi hyvä olo näillä paikkeilla. Tällä kertaa on vielä satunnaisesti etovaa oloa. Ehkä helteillä on osuutensa siihen.

Barbamama 10+0 (tyttö 9v ja poika 7v)
 
Iltaa ja taas tervetuloa uusille :)

On varmaan ihana saada kuulla ensimmäisen kerran sydän äänet tai edes nähdä sen pienen sydämen läpätys :heart:

Oikein paljon täältäkin suunnasta tsemppiä tupakan polton lopetukseen :)

Himoista: PIIMÄÄ MENISI LITRATOLKULLA KOKO AJAN ja enemmän tekee suolaista kunnon kotiruokaa mieli kuin makeaa :)

Poksu ja tytöt soitin aamulla yövuoron jälkeen päivystykseen ja ne vaan sano, että jos ei ole vuotoa niin ei tarvitse huolestua, mutta jos olo käy vielä tukalemmaksi niin voin soittaa neuvolaan jos siellä ultraisivat kun niillä on kuulemma laitteet...eli painuin nukkumaan ja nukahdinkin syvään uneen kun heräsin vasta 4 jälkeen joten jäi neuvolat soittamatta...Ehkä vaan turhaan stressaan, koska tässä nyt on käyny niin että melkein kaikki jo tietää paitsi työpaikka ja muutama mun kaveri...eli varmaan vaan jotenki pelkään, ettei siellä olekkaan mitään...täytyy vaan yrittää pysyä positiivisena..ja jos ei ma mennessä helpota niin soitan heti neuvolaan vaikka mulla on ensi to eka neuvola muutenkin...

Happynow ja muru 8+0
 
happynow: oonkohan mä missannu jotain? sulla on repäsykipuja ja sellasta? pitäskö munki huolestua? mulla on maha millon missäkin asennossa kipeä, välilä vihloo oikein kunnolla ja pitää vaan hengitellä syvään ja etsiä parempi asento... :| en oo yhtään ollu niistä kivuista huolissani, ku ei oo mitään vuotoja. ainoostaan ne seksin jälkeen tulleet kouristukset on mut peläyttäny vähän. mut jos sulle on sanottu, että ei hätää niin kai mäkin voin siihen luottaa? :D mulla on vielä muutama päivä ennenku saan tietää onko kaikki hyvin... uskon, että sullakin on kaikki masussa hyvin! :) :hug:
 
Apua! Yöllä ilman mitään ennakko varoitusta alkoi vuotaa verta....laitoin siteen ja sänkyyn pyyhkeen kun ajattelin jos alkaakin vuotaa ihan hulluna. Enkä saanut oikein nukuttua kun pelkäsin ja mietin mitä tämä on. Ja nyt on pakko mennä töihin, ainakin avamaan kauppa ja antamaan tilaukset asiakkaille (oon kukkakaupassa töissä). Täytyy käydä ostamassa jotai tuhteja siteitä varuiks. Aika vähän sitä verta on tullu, mutta niin kuitenkin että side on oltava. Ei kipuja eikä hyytymiä tms...Voi hitto :(
Nyt kaupan kautta töihin....

Miukkari 11+1(toivottavasti...)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Miukkari:
Apua! Yöllä ilman mitään ennakko varoitusta alkoi vuotaa verta....laitoin siteen ja sänkyyn pyyhkeen kun ajattelin jos alkaakin vuotaa ihan hulluna. Enkä saanut oikein nukuttua kun pelkäsin ja mietin mitä tämä on. Ja nyt on pakko mennä töihin, ainakin avamaan kauppa ja antamaan tilaukset asiakkaille (oon kukkakaupassa töissä). Täytyy käydä ostamassa jotai tuhteja siteitä varuiks. Aika vähän sitä verta on tullu, mutta niin kuitenkin että side on oltava. Ei kipuja eikä hyytymiä tms...Voi hitto :(
Nyt kaupan kautta töihin....

Miukkari 11+1(toivottavasti...)
:hug: Toivottavasti kaikki on ok.



Eka neuvola ohi, lippuja ja lappuja sai niin paljon ettei laukkuun mahtunut :D

Nyt jäi vaan mietityttään tuo sikaflussarokote, kun en ole ottanut kun epäilyttänyt kun on niin uusi rokote.

Ja minulla nousi viimetalvena korkea kuume kun sitä oli paljon liikkeellä. Että taudan olla sen jo sairastanut.

Taidan ottaa vasta kun viikkoja täynnä 12, niin oli kuulema moni tehnyt.

:attn: Te jotka ette ole aikaisemmin ottaneet rokotetta niin meinaatteko nyt raskaana ollessa ottaa?


kilu 9+1
 

Yhteistyössä