*Helmikuun Hehkeät 2011, LOKAKUU*

Tuosta listeriasta vaan sen verran että riski voi tuntua pieneltä, mutta sitä voi sitten kantaa oireettomana ja raskaus päättyä kohtukuolemaan, se on itseasiassa aika yleinen syy kohtukuolemiin. Joten ainakin mä olen suosiolla jättänyt tuorejuustot (vaikka maito pastoroidaan, on riski siltikin olemassa jälkikontaminaation vuoksi) ja tyhjiöpakatut kalat syömättä (mikä on ihan pirun hankalaa varsinkin nyt kun joulu alkaa olla jo ovella ja graavilohi on mun suurinta herkkua. Ukko sanoikin että pitää synnärille ottaa mukaan sitten graavikalaa niin saan heti syödä mussuttaa sitä synnytyksen jälkeen. :LOL: Ja toinen himo olis punaviiniin, sen hajukin saa mulla veden kihahtamaan suuhun... )

Voi viiksi että ärsytti yöllä herätä kahden aikaan ja sitten kukkua hereillä kellonsoittoon. En tajua minnekkä ne unet hävis, varsinkin kun olen yleensä sellainen joka makaa kuin porsas yöt läpeensä. Ja eilen meni hermot Kelassa kun kävin kyselemässä vanhempainrahajuttuja, tuntu et se virkailija siellä ei tienny mistään mitään ja puhu ittensä lopulta ihan pussiin. En saanu sieltä kunnollista vastausta kysymyksiini, mutta kaippa ne siitä selviää.

Muuten on kaikki ok, eilen tuntu lenkillä ettei voi enää nousta kuoleman mäkiä ylös samalla lailla kuin ennen, pitää siis etsiä loivempia mäkiä mitä nousta. Ja pyöräily aamulla on aika mielenkiintoista kun tuntuu että aamiainen tulee pihalle hetkenä minä hyvänsä, eli kohta saa laitaa fillarin talviteloille.

Amos 24+2
 
Soitapa neuvolaan sinizii. Itselläkin ollut kaikkia mielenkiintoisia limailuja pari viikkoa, viime viikolla oli neuvola ja jo ensi viikoksi pisti lääkärineuvolan. Ja silti tuli herkästi käsky soittaa vaikka päivystykseenkin. Aamulla meinasin puhelinajalla soittaa neuvolaan ja varmistella heidän kantaansa tämän hetkiseen tilanteeseen.
 
kultatiuku :eek: :hug: voisitko tallentaa hätänumeron esimerkiksi pikanäppäimen alle, jos olet yksin kotona? voisithan ennen tallennusta opettaa pikkaiselle pikanäppäimen painamisen, jos onnistuu noin pieneltä. ei ne lääkärit missään nimessä riskeeraa vauvan terveyttä, ei tosin sunkaan. loppupeleissä jää itselle / teille päätettäväksi tehdäänkö riskialtista tutkimusta. vaikea valinta siinä kohtaa, mutta osaatte varmasti päättää oikein. hirmuisesti jaksuja!!!
 
joksos omaa napaa kanssa hieman vielä...
maanantaina neuvolassa täti hieman huomautti kun paino vaan laskee koko ajan, totesin vaan että on varaa laskeakin, joten se oli sillä kuitattu :LOL:
vilkkaaksi lapsukaiseksi beibeä sanoi, monotti dopleria sen verran kovaa että nauru pääsi molemmilta.
hemppa pysynyt hyvänä, ilmeisesti monivitamiinien ansiosta joihin kuitenkin lisätty hieman rautaa.
lääkäriä koitti kanssa tyrkyttää mutta ääneen ihmettelin että miksi taas lääkäri?! niin siirrettiin rv. 30 tai 36. juuri oli rakenneultra jonka teki tohtori eikä ole mitään vaivaa että kaipaisin tohtoria.
maanantaina pitäisi mennä sokerirasitukseen, voi yök! vaikka totta on että se litku on muuttunut esim. vuodesta 2004.

ihanaa kun pääsette muuttamaan ja sisustamaan uusia koteja =)
itseltä pääsi kunnon parku eilen aamulla kun miehellä niin paljon oikeita töitä ettei kerkiä tekemään omaa taloa, ja minä en osaa. olin niin haaveillut viettäväni joulun omassa, uudessa kodissa mutta eipä tunnu toteutuvan : / no,pääasiahan on että valmistuu edes joskus!

voikaahan hyvin ja paksusti!
 
Kultatiuku :hug: Tuo on kyllä varmasti ihan kauhea tilanne. Toivotaan, että ei tule uutta kohtausta. Voimia sinne!

Tervetuloa hattarananna !

Täällä kanssa yksi kateellinen seurailee toisten asuntoprojekteja. Enpä minäkään olisi uskonut, että vielä joulunakin asustellaan vuokra-asunnossa ja etsitään sitä oikeaa kotia meille.. huoh.. Kai se talo joskus vastaan tulee, olisi ollut vain helpompi muuttaa ennen vauvan tuloa.

Blue ja pienokainen 25+5
 
Wc Ankka,toivottavasti selviätte säikähdyksellä...voimia matkaan,ootte varmaan lääkärissä:hug:

hattarananna,tervetuloa joukkoon:flower:

Mulla tullu kans harvakseltaan sellasia limasempia klönttejä,pieniä tosin ja vaaleita... mulla parin viikon päästä lääkäri,että jos tää nyt ei tästä muutu,oottelen sinne. Sinizii,toi veren sekottuminen sais mut kyllä rimpauttamaan lääkärille...ettei vaan oo paikat aukeamassa...

Mulla maha taas hiukan asettunut...mikä lie "kohtaus" oli sitte. Tosin ei vielä pidä huokaista etteikö tää palais vielä...
En tiä onko ipana muuttanut asentoaan,potkut tuntus ylempänä...

Repa ja säynävä 24+4
 
Kiitos teille, kotona ollaan ja säikähdyksellä selvittiin! Mies tuli samantien täristen kotiin kun hysteerisenä soitin, mutta vuoto alkoi lakkaamaan sitten aika pian. Vauva ei tosiaan liikkunut, mutta nyt taas jyllää, ONNEKSI!
Ei voi tuota säikähdystä sanoin kuvailla, eikä ihan osaa vielä rentoutuakaan...ilmeisesti tulehdus jyllää ja saanut haavaumia aikaan, eli ei sen kummemmasta kyse, mutta kyllä se silti säpäytti.
Kummallista tässä on se, että käskettiin suorittaa liikelaskentaa, näillä viikoilla :O

Neuvolassa tosiaan oli kaikki ok eilen, sentään...painoa oli tullut aivan liikaa mutta taisi olla nestettä, ei kai kellään parissa päivässä yli kahta kiloa nouse! Joten ensi kerralla sitten katsotaan uusiksi.

Huh, ei tässä osaa oikein edes kirjoittaa mitään...

-Ankka & Säikyttelevä Bebe 22+3-
 
Noista juustoista sen verran kun joku sanoi että ei oo kiellettyjä jos on pastoroitua.. Eli pehmeet juustot, tuorejuustot, mozzarella, aurajuusto, vuohenjuusto yms vaikka olis pastoroituja niin EI saa syödä kypsentämättömänä!!!! :)

ankka hui täälläkin lakkas sydän lyömästä hetkeks kun luin ensimmäisen tekstin.. Onneksi kaikki onkin kuitenkin hyvin:) Hui!!!

Hattaranaama tervetulloo joukkoon =)

Täällä ootellaan kuumeisena päätöstä asunnosta.. Huomenna todennäkösesti vasta ilmottelee mutta jännään silti jo ny :D Ainoat hakijat ollaan toistaiseksi ja luulisin että hyvät mahkut on.. Kämppä oli aivan ihana ja tosi avara ja joka huone todella isot.. :p Nyt kunhan saadaan se ettei tarviis pettyä..
Nyt takas työnpariin :) Tuun huomenna joko kiroon tai hehkuttaan tänne:)

Jane & Viltsu 26+1
 
Mä soitin sitten naistenklinikalle kun oli mennyt jo neuvolan soittoaika ohi ja sit ku päivän mittaan on tullut ihan kirkasta verta liman seassa. Ei edelleenkään valumalla, onneksi. Eikä ole ollut kipuja tms ja vauveli on liikkunut ihan normaalisti. Se tökkii nyt kohdunsuuta, tuntuu siis sellaisia tökkäyksiä siellä ja mietin voisiko edesauttaa veristä vuotoa. Limailusta ei kätilö sanonut mitään, mutta käski seurata tilannetta ja herkästi soittamaan uudelleen jos vuoto lisääntyy tai ilmaantuu kipuja/supistuksia. Nyt mietin, että tunnistanko varmasti jos mua supistaa? Harmittaa kaikki tällaiset, kun saa olla huolissaan sitten..

Amos mullaki on unet välillä kadoksissa, vaikka olen kanssa tyyppiä joka nukkuu vaikka vietäis sänky alta. Mutta toisaalta ei enää päivisin kuitenkaan väsytä niinku tossa yhteen aikaan teki aika rankasti..

Töissä oli aika mielenkiintoinen tilanne, ku yks poika (4v) kertoi ruokapöydässä, että äiti on kertonut että mulle tulee vauva. Sitten puhuttiin siitä, että naiset saa vauvoja ja et ku tytöt siinä pöydässä kasvaa aikuisiksi saavat sitten vauvoja ja pohdittiin, että kenen mahasta mummo on tullut jne. Noh, sitten se pelätty kysymys, että mites ne vauvat tulee ulos mahasta. Koitin välttää sudenkuoppaa sanomalla, että mennään synnytyssairaalaan jossa lääkärit auttaa vauvan maailmaan. Hetken poika mietti ja kysyi sitten että mitä siellä sairaalassa tapahtuu, et miten se siellä otetaan mahasta ulos. Siinä kohdin alkoki sanat loppua ja kysyin et mitä sä itte luulet johon poika sitten että hän ei tiedä. 6 silmäparia tuijotti mua kiinnostuneesti että nytkö se salaisuus paljastuu ja mä olin tosi vaivaantunut ku en tiennyt mitä sanoa. Omalleni olisin kertonut pääpiirteittäin kuinka homma menee, mutta ei sitä toisen lapselle oikein uskalla, ku ihmisillä on erilaisia mielipiteitä siitä, mitä lapsille saa kertoa. Sanoin sitten, että sähän voisit oikeastaan kysyä sun äidiltä, ku se on siellä ollut niin tietää varmaan paremmin. Tämä tyydytti nyt toistaiseksi.. Huh huh.. :D
 
Wc ankka onneksi kaikki on nyt hyvin!
Kultatiukulle ja Siniziille Tsemppiä noihin vaivoihin! :flower:

'Nopeesti' tulin vaan lukasemaan nyt tänne ja koitan jaksaa huomenna sitten paremmin päivitellä, mutta nyt sänkyyn ennen kuin nukahdan tähän :p

Seepia ja Sintti 23+1
 
Kultatiuku toivottavasti ei enään kohtauksia tule... onko sulla jotain kaulapussia vaikka puhelimelle että voisit pitää sen koko ajan läsnä ja pikavalikkoon vaan hätänumero ylös jos yhtään helpottaisi :(

Wc-ankka onneksi selvisit säikähdyksellä :|

Jane onnea uudesta asunnosta :D

Tervetuloa HATTARANANNA :)

On: Tänään 23+0 :heart: :) viimenen yö töissä ja huomenna aamulla neuvolaan, saan itsekkin vihdoin kelapapereita :) ja ajattelin samantien painua kelaan viemään ne ja kyselemään miten kaikki toimii ja täytetään :)

Ensiviikon tiistaina tehdään sitten kaupat asunnosta ja neljän viikon päästä muutto jesssss....

Happynow ja pikkumies 23+0 :heart:
 
Kiitos kaikille tuesta ja positiivisista kommenteista tuohon mun syömismokailuun liittyen! :) Nyt yritän vain unohtaa koko asian, vaikka kuten Amos82 kirjoitti, eihän sitä koskaan tiedä... Toivotaan, että meidän kohdalla kaikki menee hyvin loppuun asti. Kyse tosiaan oli puhtaasta erehdyksestä, en ikinä alkaisi mitään kiellettyjen listalla olevaa aivan hulluna popsimaan... Ja nyt aion olla kyllä vastedes tosi tarkkana! Ikinä en antaisi itselleni anteeksi, jos pienelle jotain sattuisi... :'(

Kultatiuku: Voimia sinulle todella ikävään tilanteeseen! :hug: Toivottavasti kyseessä nyt ei kuitenkaan olisi se keuhkoveritulppa, vaan jotain ei-niin-vakavaa... Veriarvojen perusteellako ne sitä keuhkoveritulppaa epäili, vai? Inhottavaa kun joutuu pelätä noita kohtauksia yksin ja pienen lapsen kanssa kahdestaan kotona ollessa. Peukut pystyssä, ettei niitä kohtauksia enää tulis!

Wc-ankka, onneksi tosiaan kaikki hyvin ja selvisitte säikähdyksellä!

Täällä vietetään vapaapäivää tänään, nukuin pitkästä aikaa kunnon yöunet ja kohta meinaan lähteä shoppailemaan! Ärsyttävää, kun lähes joka yö vetää suonta, jos pidän villasukat jalassa, se auttaa mutta kun joskus on niin kuuma ettei pysty sukat jalassa nukkumaan...

Mukavaa päivää ja alkavaa viikonloppua kaikille! =)

~ Merve ja masupoika 24+3
 
Ei ollut sitten mitään turhaa miettimistä vuodon kanssa. Supistukset ylty eilen illalla ja yöllä ihan kipeiksi, joten tultii naistenklinikalle. Lääkäri totesi, että kohdunsuu on auennut 3cm ja lapsivettä tihkunut, eli mahdollista, että lapsi syntyy koska vain. Antoivat sitten supistuksia ehkäisevää lääkettä ja kortisonipiikin jonka pitäis kypsyttää vauvan keuhkoja. Piti myös jäädä tarkkailuun ja vuode lepoon, eli ei edes istumaan saa nousta. Vessajutut hoidetaa alusastiaan. Nyt ei hetkeen ole supistellu joten toistaiseksi tilanne on rauhallinen. Mutta hetki kerrallaa. Ärsyttää et soitin tänne 3krt ja kehotettiin vaan ottamaan panadolia ja keräämään, vaik itsellä koko ajan oli tunne et joku on vinossa. Mut eihän sitä nyt vasti potilaita kuunnella.. Noh, täällä ollaan ja toivottavasti vielä pitkään ku ilmeisesti loppuun asti täällä pidetään.. Toivotaan parasta ja odotellaan lastenlääkäriä, et pääsen kysymään keskoslapsen asioista.
 
Heippa kaikille!

Aluksi halit sitä tarvitseville, etenkin sinizii, toivottavasti vauveli tahtoisi vielä masussa oleilla :hug: tsemppiä.
Oon käynyt lueskelemassa juttuja mutta jotenkin en saa aikaiseksi itse kirjailla mitään. Vointi on ollut hyvä ja vauva elämöi mahassa minkä kerkiää =). Töissäkin oon jaksanut vielä olla eikä oo supistellut pahemmin. Itse asiassa supistelut mitä on ollut, on tullut kotona, kotihommia tehdessä.. Äitiyspakkaus tuli tiistaina ja itse kovasti siitä tykkäsin =). Montaa pientä vaatetta siinä ei kyllä ole, mutta niitä on tullut itse hommattua. Äippälomaa kovasti odottelen, hirveesti olisi kotona kaikkea hommaa. Tosiasiahan on se että ihan loppuun asti tuskin pystyn töissä olemaan, teen kuitenkin fyysisesti raskasta työtä hoitoalalla ja osastoilla joissa kaikki potilaat on vuoteessa tai muuten täysin autettavia, alkaa masukin olemaan kohta tiellä :D. Mutta meneepähän päivät nopeesti kun on töissä. =)

Voikaahan hyvin toverit :wave:

Wippii, 25+6 :heart:
 
Voi sinizii, voimia sinne!!

Eipä kyllä auttanut siniziin kertomus omaa oloa yhtään. Mun mielestä vauva on ollu viime sunnuntaista asti vaisu, polkee vain tonne just virtsarakon/kohdunsuun seudulle, ne on ainoat lähestulkoon liikkeet mitä tunnen ja eilen illalla alkoi normaalia kovemmat vatsakivut ja supistuksia tuli tiheään, n. 3 voimakasta tunnissa eikä kramppi hellittänyt kunnolla ja koko vatsanseutu on kipee. Edelleen, aamulla pakotti takasin sänkyyn kun pisteli ja nipisteli istualleen. Meillä on nyt neuvolaan aika klo 15 paikkeilla, mennään kuuntelee sydänäänet ja katsotaan sitten onko tarvetta mennä sairaalaan asti. Itsellä tunne, että joku ois revenny, kipu tuntuu sellaiselta. Onneksi vauva kuitenkin liikkuu eikä ole muuta vuotoa kun tuo sama limaräkä mitä tullutkin. :confused:
 
Sinizii,voi ei,toivottavasti suppareita sais nyt hillityä ja vauva pysyis mahollisimman kauan masussa... mulla oli esikosta paikat auki 3cm rv 36 ja veikkasivat et tulee millon hyvänsä,mutta niin vaan käynnistettiin 2 viikkoo yliaikasena. Mutta mulla ei ollutkaan supistuksia,jostaisn syystä aukesin vaan. Ehkä tän tarinan lohdutus on et jos vaan saisivat supparit loppumaan,pien vois pysyä matkassa. Jaksamista oikein kovasti...:hug:

Murunmami,sulle kans tsemppiä...toivottavasti olo kohenis eikä pienellä olis hätää...:hug:

Vetää mielen matalaksi uutiset:'(
 
Sinizii, kovasti voimia ja tsemppiä sinne! :hug: Paljonko sulla on nyt raskausviikkoja? Täällä peukut pystyssä, että masukki vielä viihtyis siellä masussa jonkin aikaa!

Murunmami, toivottavasti sielläkin ois kaikki hyvin! Jaksamisia! :hug:
 

Yhteistyössä