HELMIKUUN HELMET 2013 *joulukuu*

Kukkuluuruu!

Kiitos MrsR:n, nyt munkin tekee mieli juustonaksuja!

Meillä on ollut valmennuksia jo kaksi, mutta niihin ei ehditty. Ensi viikolla on kolmas ja joulun jälkeen viimeinen eli se synnytysvalmennus. Sen enempää täällä päin ei valmenneta.

(.) Mulla tuli taas viime yönä jotain supistusten tapaisia ja tuli ihan semmonen olo, että vatsa on ihan puhki rasituksesta. Muutenkin kävin kahdesti vessassa ja sitten oli kauhean vaikea löytää asentoa, missä pysyi sekä selkä että vatsa rentona. No, vali vali vali. Nämä nyt on onneksi vielä pieniä ongelmia. Enää tämä päivä ja sen jälkeen 6 työpäivää! Ja tänään näyttäisi olevan TJ60 laskettuun aikaan, iiiks!

Keltakukka 31+3
 
Oli tosiaan Neuvola tänään ja sokrujenmittailumasiinan sain riemastuttamaan arkea.
harjoiteltiin käyttöä ja ruokavaliosta juteltiin.
Kärähdin siis sokereiden paastoarvosta
Arvot oli 5,3 (5,3), 1h 9,1 (10), 2h 7,4 (8,6)
Ei siis mikään maatamullistavan huolestuttava ylitys, kaikki muut arvot ok, eli vain paasto oli rajalla, mutta seuraillaan nyt oliko vain jokin piikki sokereissa sitten vai mitä.

Valmennuksessa olen käynyt kerran: esikoisen odotusajalla:D En ole enää suunnitellut meneväni, enkä ole 2 ja 3 kohdallakaan käyny.

(.)
neuvolainfoa tälle päivälle (29+4)
RR= 116/75 (laskenut huomattavasti)
SF= 32 (vatsa ulospäin kuulemma pieni, mutta vauvoja täynnä . SF kasvu esimerkillinen, eli todella tasaisesti kasvanut)
PAINO 650g/vko, mikä myös tosi hyvin.
TURVOTUS ++ sentin syvyiset kuopat jää kun painaa, ja yllätyin ettei painoa ollu enempää tullut. Mutta selkeästi huomattavaa turvotusta on nyt tullu.
HB 111 (lähtö 155 eli rautaa pitäs alkaa popsia.. olokin sen mukanen)

Vauvojen sykkeet 158 ja 141, heräsi epäillys liekövät sittenkin eri sukupuolta, sellanen olo mulla on alusta asti kyllä ollu.. saa nähdä.
tarjonta meinas jäädä epäselväksi, mutta A:n pää löytyi kuin löytyikin alhaalta, B on joko PT tai poikittain...?

Liikuntaa tarttis sokrujen takia myös lisätä, mut hitto, näillä liitoksilla?
No, täytyy hissukseen ottaa ja vaikka puuhailla kotihommia ja jos tuntuu pahalle niin sitä tarttee kuunnella kuiteski... No, eiköhän tää tästä, lämpimät kaurapussit haaroihin ja menoks :D:LOL::LOL:

Sit vaipan vaihto puuhiin, kuopus haisee:whistle:



T:Neiti+MasuKit 29+4
 
Heipä hei kaikille! kovasti oon juttujanne lukenut mutta kirjoittaa en oo jaksanu! Jotenkin kaikki masentaa vaik periaatteessa kaikki hyvin. Viime viikolla jäin työttämäksi ja voipi olla et tähän joulukuulle ei enää töitä löydy. 1.1 alkaa äippäloma. En kyl tiedä kykeniskö täs enää mitään tekemään ku puolen tunnin lenkilläkin pitää itkua vääntää issias kivun takia...ja sekös masentaa ku kerrankin ois aikaa lenkkeillä kunnolla ni paikat ei kestä =( mut pitäis kai olla tyytyväinen ku kaikki kuitenkin kunnossa! Torstaina neuvola.

Tänään sain joululahjat paketoitua ku lapset oli koulussa...että mie vihaan sitä hommaa! Huomenna lasten kanssa uimaan =)

Sorry taas omanapainen kirjoitus ku en muista mistä täällä on ollutkaan puhetta! Tsemppiä kaikille <3

Olikos täällä muuten paljon lappeenrannassa synnyttäviä? itse asun lemillä mutta lappeenrannassa siis synnytän...ainakin toivottavasti ;)

äitx2 ja riesa rv 31+0
 
Täällä flunssa kesti sellaiset 4-5 viikkoa. Siitä kahden viikon kohdalla alkoi välikorvatulehdus, joka vei kuulon pois toisesta korvasta. Lääkäri meinasi, että pelkällä Panadolilla ja lasten korvatipoilla selviän. Viikon päästä alkoi taas kivut ja silloin lääkäri määräsi viikon antibiootit ja reseptikorvatipat 2 pväksi. Tärykalvolta löytyi myös pieni reikä. Viikon antibioottikuurin ansiosta, huolimatta maitohappobakteereista, sain hiivatulehduksen. Armoton kutina, polttelu ja kirvastelu. Taas lääkärissäkäynti, kun kuulokaan ei ollut palautunut. Lääkäri käski syödä gefilustuotteita ja laittaa niitä alapäähänkin. Hormoonitonta liukuvoidetta suositteli myös. Suurin osa gefilustuotteista sisältää laktoosia, joten en voi niitä nauttia suun kautta, mutta alapäähän tietty läträilin. Hiivan oireet on hieman vähentyneet, onneksi, sillä nukkuminenkin on ollut kamalaa. Tänään kävin neuvolassa ja neukku sanoi, että voin käyttää Canestenia - lääkäri puolestaan kielsi ko. voiteen! Sen kun olisin tiennyt, että ei se niiiiin vaarallista ole... Mun omalääkäri on tosi varovainen kaikessa näköjään... Mutta siitä olen vähän harmistunut hänelle, kun hänen mielestään en tarvinnut sairaslomaa töistä - välillä olin töissä niin väsynyt, että väkisin pidin silmiäni auki, sellaiseen keskitin viimeiset voimani. Mahdotonta raahustamista muutenkin, mutta onneksi nyt on siitä selvitty.

Joku sanoi saunassakäynnin aiheuttavan huonoa oloa. Mulla lääkäri kielsi saunomisen parikymppisenä sen takia, kun mulle tuli niin huono olo aina kun tulin saunasta pesuhuoneeseen. Pyörrytti, oksetti ja niinpä aina makailin lattiallakin. Kuulemma huono olo tulee verenpaineen vaihteluista, eli saunassa nousee ja sitten kun äkkiä laskee viileässä, niin tulee huonous. Olen huomannut, että puusaunassa ei tule yhtä lailla huono olo ja sitten jos on happea riittävästi, eli just tuuletettu, se auttaa myös.

Mulla ei ole vielä oikeastaan ollut liitoskipuja. Vähän kyllä maha on alkanut kääntämään selkärankaa eteenpäin. Esikon kanssa kerran sattui niin, että kyljessä meni jotain "pieleen", väännyin ihan korkkiruuviksi, toinen jalka lyheni jne. En pystynyt nousemaan enkä laskemaan. Se kipukramppi kesti nelisen päivää. Luulin silloin, että kivut johtuivat kohdussa olevasta myoomasta, kun se oli aiemminkin oireillut samaan tyyliin.

Hb oli vihdoin alkanut laskemaan, nyt 114, joten täytyy alkaa syömään Obsidania. Proteiinit oli yhdellä plussalla, mutta voi olla, että mun hiivatulehdus ja voide mitä olin laittanut, vaikutti siihen, joten katsotaan sitten seuraavalla neuvolakerralla. Seuraava kerta on neljän viikon päästä ja samalla tehdään sitten lähete synnytystapaneuvotteluun. Neuvolassa ei tulekaan sitten olemaan toista lääkäriä, kun se tulee olemaan synnärillä.
 
Neuvolakuulumisia
Kaikki pikkuisella ok, syke 145 ja raivotarjonnassa on pysynyt kiltisti. Verenpaine 120/68 hemoglobiinia ei katsonut kun katsovat sen kuitenkin labrassa verikokeista. Pissanäyte puhdas. Tulipahan vittumaisia uutisia lääkärille menosta, pääsis vasta viikolla 37-38. Joten varasin sitten yksityiseltä ajan, pääseepähän samalla sitten ultraankin. On se kuitenkin varmempi katsoa kunnolla kuin arvailla, että mahtuukohan toi lapsi tulemaan vai ei. Ei jäänyt viimeksikään kovin luottavaista fiilistä tosta neuvolan lääkäristä, ei oikein osannut sanoa juuta eikä jaata, alatutkimuksessa ei edes katsonut "sinne" vaan pelkällä käsikopelolla (jonka jälkeen tuli vielä vertakin reilusti, yksityisellä ei ikinä tätä ongelmaa vaikka raskaana ollessa oon käynit pariin kertaan).

Yö meni 2h unilla, ei vain kerta kaikkiaan väsyttänyt. Aamulla oli ihan pirteä olo kun heräsin miehen kellonsoittoon, eikä uni tullut enää uudestaan. Kaipa tänään täytyy ottaa pienet päivätorkut, tai sitten mennä normaalia aiemmin nukkumaan. Edellyttäen, että uni tulee.

Yääh, taas tuolla sataa lunta. Tuo se kivasti "valoa" maisemaan, mutta voisi silti olla satamatta. Onneksi ei tarvi enää mennä autolla mihinkään tänään. Sen verran oli hangesta kaivamista neuvolaan lähtiessä, ettei todella huvita siihen ryhtyä toistamiseen samana päivänä. Huoltomies oli kovin kohteliaasti aurannut parkkiksen, mutta oli sit jättänyt mun ruudun eteen hirveän lumikasan etten päässyt peruuttamaan ruudusta ulos :mad: Sama sota joka vuosi huoltoyhtiön kanssa. Niille maksetaan aurauksesta ja lumen poisviennistä pohjaton summa rahaa, mutta silti ne lumet kasataan tonne parkkipaikan nurkkaan, joka sattuu olemaan juuri mun ruudun vieressä. Tai sitten jätetään auraamatta kokonaan. Nytkin oli parkkipaikka aurattu, mutta pihassa oli kunnon kinokset (välimatkaa alle 50m, mut oli vissiin liian vaativa juttu...) Kaipa lähden lumikolan varteen, kun hermot menee tarpeeksi monta kertaa. Tuskinpa sitä sentään on raskaana olevalta kielletty, kunhan tekee oman voinnin mukaan eikä nostele liian isoja lumikuormia :) Sais ehkä tota ylimääräistä aggressiotakin samalla purettua kun viskoo lumet menemään :LOL:
 
Alkuperäinen kirjoittaja minä vaan -84;27684320:
No nyt on sormustesti tehty, mites se vielä olikaan, pitikö sen sormuksen pysähtyä välillä, jos ois niinku useempi lapsi tiiossa? Vai miten se meni?? :confused::LOL:
Taijan nyt olla vähän tyhmä tai jotain...:ashamed:
Jos on esikko tulossa niin sormus pysähtyy välillä ja jatkaa touhujaan sen jälkeen - kertoo siis lapsiluvun, lasten sukupuolet ja sitten lakkaa liikkumasta. Hyvin friikkiä. :D Mulla se tosiaan tän ekan kanssa pyöri aivan hulluna, pysähtyi ja teki viivaa, pysähtyi ja teki viivaa - sitten täydellinen stoppi. Jännityksellä odotetaan, pitääkö paikkaansa. :D

Keltakukka oioi, sorry :LOL:

Neiti-81 no olipa hurjat ylitykset sulla :D Jännä kyllä, et mulla oli se painonnousu ollu +900g/vko, mutta ei mulla oo mitään turvotuksia (jalatkaan ollu moneen päivään sitä vähää turvoksissa) eikä oikeasti mitään syytä tuohon painonnousuun ole - paitsi kasvanu maha ja ehkä tissit on tavallista enemmän turvoksissa. :O Sama siis täällä, että pitäis liikkua enemmän, mutta näillä liitoskivuilla hädin tuskin pystyy työt tekemään... Oh well, tekee sen minkä pystyy.

äitx2 voi harmitus :( Ei oo mukavaa, jos tuolla tavalla masistelee. Mä kans tykkäisin ulkoilla ja touhuta enemmän, mut noi liitos- ja iskiaskivut on sit suoraan verrannolliset siihen tehtyyn liikkumiseen. Tsemppiä sinne! :)

Serafiina1 no sulla on sit ollu oikein kunnon tulehduskierre. :O Mulla on vaivannu nivusissa hiivatulehdus ja oon käyttäny ihan huoletta tuota Canestenin voidetta. Inhaa, kun normaalisti käytän pääasiassa puuvillaisia alushousuja, mut nää mukavimmat mammahousut on keinokuituisia niin saa sit nauttia hikoilevista nivusista ja hiivasta. Oujee. Mut pieniä vaivoja nää on verrattuna sun tulehduskierteeseen tai pakkolepääviin mammoihin.

Ja siitä tulikin mieleen, miten vuodelepäilevät mammat ovat pärjänneet?

Peiton heilutusta muuten tuli eilen täällä harrastettua melko pitkästä aikaa (sitä on vähän muulla tavoin hoideltu asioita kuin perus-yhdynnällä) ja voi vietävä, kun sitä tunsikin olonsa sotanorsuksi. :LOL: Jos on jo sen nukkuma-asennon kanssa välillä oltava kekseliäs, ettei refluksi iske eikä jalkoihin koske eikä supistele tai muutenkaan mahaa ahista, niin tässä kyllä tosiaan meni tovi löytää asento, missä ei ollu paha olla. Yleensähän oon tykänny yhdynnässä olla cowgirl/reversed cowgirl tai sitten se klassinen doggy style, nyt on molemmat kauniisti sanottuna pois listalta. :LOL: Itseä kyllä eniten ihmetyttää se, miten mies voi niin täysin kiihottua vielä, kun oma olo on kaikkea muuta kuin seksikäs suurimman osan ajasta. Mut ihana asiahan se on, että mies sillä tavalla edelleen näkee. :heart:

Koska tää kirjotusripuli vaan jatkuu ja jatkuu, niin jatkanpa vielä hetken. :D

Sain muuten sellaisen käsityksen, että täällä ei automaattisesti laiteta synnytystapa-arvioon vaan sille pitää olla joku syy (rdb-diagnoosi, pelko jne.). Mahtaako tää olla yleinen käytäntö vaiko vaan täällä säästöjen maakunnassa?

Pakastimessa on yksi 8kilon kinkku ja isä juuri soitteli, että oli varannut meille n.10kilon tuoresuolatun kinkunkin. :D Ei liene epäselvää, mitä täällä syödään joulun ja uudenvuoden aikana... (on vaan pakko varata kaappiin kalaa ja kanaakin, kun kinkusta tulee ähky) :)
Nyt lopetan jaarittelun, ainakin hetkeksi. :D
 
Noista hiivoista ja alapää kutinoista, aina ollut hieman herkkis sieltä, joten en suosittele hajustettuja pesuaineita sinne päinkään. Kainalot pesen kyl niillä, mutta alakertaan lämmin vesi tai intiimihygieniaan suunnitellut pesunesteet, taitaa olla ihan markettituote lactoline nyt käytössä.Olin tulla hulluks kun koko raskaus kutianut aika ajoin ihan sairaan paljon, ettei unta meinaa saada. Skarppasin tossa jokunen viikko sitten saippuoiden kanssa, aloin syömään päivittäin maitohappobakteerikapselin ihan suun kautta, ja jätin vaaleat hiivaleivät pois. Nyt ei mitään ongelmia, jatkuispa nyt näin =)

Vempukka ja Kaveri 32+3
 
  • Tykkää
Reactions: Viivi76
Heipat

Ja huoh, terkut muuttokaaoksen keskeltä. Jos jonkun neuvon voi antaa muuttopuuhiin liittyen rv31 vahingosta viisastuneena, niin sanoisin, että don't do it! Uh, olen ihan poikki ja muuttolaatikot on seisoo olohuoneessa vielä tyhjillään. Viime ajat on menneet remonttien hallinnassa ja siellä täällä säntäillyssä ja Ikeasta tilattiin tosiaan 500 kiloa (!) tavaraa uuteen kotiin.... Kasauspalvelu on vakavassa harkinnassa.

Liitoskivut:
satunnaisesti päällä, ei enää niin pahasti kuin pari viikkoa sitten.

Neuvolakuulumisia: eilen oli vika käynti Helsingin puolella.

- SF-mitta 29
- hemoglobiini 115 (parin kuukauden Obsidan-kuurista huolimatta)
- sydänäänet 140 pintaan
- RR: 110/64
- raivotarjonnassa edelleen
- painoa tullut nyt 6kg lähtöpainosta, 60 kiloa meni juuri rikki - jee!

Olo on ollut varsin hyvä fyysisesti, mutta henkisesti olen rasittunut kaikesta touhusta ja nukun varsin huonosti. Joka aamuyö tulee valvottua se pari tuntia...

Vaivaako muita huonomuistisuus? Täällä aika järkyttävissä määrin, eikä sovi kovin hyvin vallitsevaan elämäntilanteeseen, jossa pitäisi muistaa hoitaa miljoona asiaa...

Saunasta: huono olo tulee tosi helposti, istun lattianrajassa silloin harvoin kun käyn.

Myös selällään makaaminen on alkanut aiheuttaa oksetusoloa viime aikoina, ennen ei yhtään. Eli olen siirtynyt lukemaan iltaisin sängyssä kyljelläni.

Siskoni sai pienen ihanan pojan viime viikolla ja minusta tuli täti! Maailman söpöin vauva, jos minulta kysytään. Oli kyllä dramaattiset käänteet: lähes kahden viikon, ainoastaan öisin tapahtuneiden supisteluluiden jälkeen (joiden takia hän valvoin kaiket yöt! päivisin ei ensimmäistäkään supistusta), hän oli edelleen sentin auki ja synnytys käynnistettiin. Kivut yltyivät hirveiksi, ja silti ei käynnistynyt. Lopulta turvauduttiin hätäsektioon, kun vauvan sydänäänet alkoivat heiketä. Onneksi loppu hyvin kaikki hyvin ja terve poika putkahti maailmaan. Toivon kovasti, että oma synnytykseni muotoutuu aikalailla toisenlaiseksi kuin siskon!

Nyt pakkauspuuhiin!

Hyviä vointeja mammoille!

Tuulis ja rakas 30+3 (eka arvio heitti viikolla...)
 
Viimeksi muokattu:
helpottava kuulla että muillakin on kovia liitoskipuja... .. itselläni on ollut nyt jo reilu kuukauden ihan päivittäin, välillä pahempia... ja toista lasta tosiaan odotan, ja moni on sanonu että yleisempää toisen kohdalla.

Siivous pitää aloittaa pikkuhiljaa, vaikka asia kerrallaan. Huilata on pakko joka välissä kun mahdollista, kun ei yksinkertaisesti pysty olemaan pystyssä tai liikkeessä muutenkaan kauaa.
Ja vauvan tavarat, sairaalakassi ja vauvanpeti kuntoon ennen joulua. :) sitten tämä rouva on tyytyväinen.

Tsemppiä kaikille, eipä enää kauaa kun alkaa meidän murut syntymään :heart:

MyDream ja pikkukakkonen rv 30+6
 
Kiitos MrsR vastauksista, minä en vaan ottanu sitte yhtään mitään selvää siitä sormuksesta; se nimittäin teki ensin sitä viivaa, sitte pyöri, teki taas viivaa ja sen jälkeen pyöri eikä pitäny minkäänlaista taukoo missään välissä! Ehkäpä meille sitte tulee vaan tämä yks mukula ja hän on niin salamyhkänen, etten minäkään saanu tietää ennakkoon kumpi on tulossa;) :LOL: Saapa nähä sitte joskus:)
 
Hei pitkästä aikaa, on mennyt viime ajat autoa etsiessä ja siihen liittyen surffailen joten ei ole kerennyt kun käväistä lueskelemassa teidän muiden juttuja. No auto johon koko porukka mahtuu on ehkä löytynyt joten pääsee siitä stressistä ennen joulua...

Aika pahasti vaivaa "insomnia" eli unettomuus, yöt mene vaeltaessa kämpässä kun muut nukkuu. Väsy mutta ei saa nukutuksi. Kohta varmaan alkaa näkyä että ei ole saanut öitä nukuttua päivissä, kun silloinkaan ei voi levätä kun muksut tahtoo touhuta joulua, ja minäkin heidän kanssaan. Että kohta ollaan zombina.

Siivouksesta, olen aloitellut jo pikkuhiljaa. Kohde kerrallaan kun ei nuo muksut tosiaan mitään kaikki pihalle maratonia sulata. Vielä olis jäljellä kylppäri. Saunan pesin lasten kanssa viime viikolla, innoissaan auttoivat kuuraamisessa. Keittiön siivosin toissa viikolla, sisko oli muksujen kanssa niin sai kaapit pyyhittyä kunnolla. Ilman että 2v olisi tutkinut puolia astioita rikki. Onneksi perus siivousta ovat myös kovia auttamaan, pölyjen pyyhinnassä ja semmoississa. Olen niin ilkee äiskä että meillä lapset siivoaa myös. Viime viikonloppuna synttäreillä herätti hämmennystä kun 2v vei itse astiansa pöydästä pois sekä roskansa roskiin ;) kyllä ne osaa kun antaa tehdä ja opetella :)

Seuraava neuvola olis vasta ensi vuonna, olin viikko sitten vähän että ai jaa?! Ei kuulemma tarvi kun jo kolmatta odottaa, luulin että kaikki alkaa rv30 jälkeen käydä useammin neuvolassa. Oli sitten kuin mones vaan..

Vauvan tavarat ajattelin laittaa tosiaan vasta tammikuussa sitten valmiiksi, nyt niille varatulla paikalla on joulu askartelut ja muut tuunaus kamat. Kun uskon että tämäkin menee täysi aikaiseksi siinä missä muutkin on menneet.

Synnytyksen lähestymisestä, uskon myös että sen voi aavistaa. Itse ainakin olen hieman aavistanut ja keho on antanut merkkinsä ennen h-hetkeä, limatulppa lähti molemmissa, esikoista kaksi päivää ennen ja toisesta saman päivän aamuna. Synnytyksessä itseä kaikista eniten mietityttää että ehtiikö sitä sairaalaan asti. Kun edelliset on olleet hieman yli ja alle 4h kestoisia kaikkiaan alusta loppuun. Ja sairaalaan ajaa sen tunnin, niin tiukille menee, varsinkin kun mun kipu kynnys on aika kova kuulemma niin sitä saattaa kuunnella liian pitkään, kun turhaan ei viitsi hyppyyttää lapsenvahti ja lähtä ajamaan.

Jos koittais saada jotain unta edes vähän..

Taikamyrsky ja Myrtti 29+5
 
Unettomuus
Täällä valvotaan edelleen, väsy olo on mutta uni ei vain tule. 2h tuli viime yönä nukuttua. Kävin 1½h pyörimässä sängyssä ilman lopputulosta, joten taidanpa nyt sitten suosiolla roikkua hetken hereillä ja kokeilla sitten uudestaan.
Kai pitää lääkäriltä kohta kysyä apuja tämän kanssa. Järkihän tässä vielä lähtee, jos ei uni tule kunnolla moneen yöhön. Normaalisti oon tottunut ottamaan sellaisia 10h-12h yöunia aina sen ollessa mahdollista.
 
MrsR: Kiitos tsempeistä...voishan nuo asiat olla paljon huonomminkin! Ehkä tää vuodenaikakaan ei oo miulle se paras mahollinen ku äiti kuollu 9.12( 5v sitten) ja isä 13.12( 17v sitten).

Lapset saatettu tunti sitten taksiin ja jos nyt sais vaik aamupalan syötyä ja sit siivoomaan...jee! Päivällä palkitsen sit itseni ja siinä sivussa lapset uintireissulla =)

Tsemppiä unettomuudesta kärsiville! Mie nukun 10-12 tuntia, tosin vessas käyn parin tunnin välein.

Mukavaa päivänjatkoa!

äitx2 ja riesa rv 31+1.
 
Yskä Kuukauden jatkunut yskä alkaa olla hiipumassa (kopkopkopkop). Aivan kauhiaa aikaa, pisut tuli suvereenisti housuun, loppuajasta yskän mukana oksensin mahani tyhjäksi ja kyljet niin kipeänä ettei pystynyt nukkumaan kunnolla :kieh: Siihen päälle nakkas ilman lääkekuuriakin hiivan, melekonen näky oon ollu alapäätä raapiessani ja väsyneenä :LOL: Onneks Diflucan tepsi ja se vaiva loppu. Nyt kun yskä loppuu (kopkopkopkop), niin sitten on alkanu taas supistaa ja tulla liitoskipuja eli vaivat on vakio :headwall:

Joulu Onneks mulla on tytär joka on jaksanu kaivella joulukoristeita ja vaihtaa verhot keittiöön. Miehelle oon vihjaillu että vois vaihtaa olohuoneeseen verhot jne mutta ei taida olla hänen tärkeysjärjestyksessään ekana ;) Ite kun on paljon kotona (lähes 24/7) ja on tottunu laittamaan joulua jne, niin on tuskaa kun ei pysty tekemään oikeen mitään :ashamed: Toki ymmärtää että tärkeintä nyt on ottaa iisisti vauvan vuoksi ja tulee uusia jouluja...

Uni Täällä kans entinen sikiuninen tursottaja huomaa heräävänsä aamuyön tunteina ennen posteljoonia kukkumaan, jos nyt on nukahtanutkaan ennen sitä. Peti on siirtyny olohuoneen sohvalle, jossa saa pönkättyä hieman siedettävämmän asennon kuin sängyssä... kait tässä totutellaan sitte yövalvomisiin :kieh: Päiväunet ei tule vaan monesti iltaunet eli arvatkaapa saako ihmisten aikaan yöunet...

Liikkeet Ihanasti vauva potkii masussa ja hälventää huolia, välillä saa töniä "ookko nää vielä sielä" :)

Joululahjoja Kiitos ja ylistys netille, joululahjat hoitunu aika pitkälle netin kautta. Eilen käytiin ihan fyysisesti kaupassa ja minä etin kuumeisesti jakkaraa, että sain hetken aina huilia :ashamed: Maratoniharkat menossa vissiin ;)

121212 Onnea kaikille jotka kihlautuvat/avioituvat/syntyvät tänään :heart: Ja mukavaa päivää ihan kaikille =)
 
Huomenta!:wave:

Huonomuistisuus on täällä suunnalla tainnu tulla syntymävikana:LOL: ja raskausaikoina pahenee kyllä tosi paljon.. olen todella hajamielinen jatkuvasti...

Unettomuus ei oo vaivana täällä, voisin nukkua 24/7, taitaa hb tehdä sen kun on niin kovasti pudonnu... Pari kertaa yössä herään kuopuksen kitinöihin tai vessaan.

Ketunhäntä, toi yskä on ihan kamalaa, mulla oli reilu 3 viikkoa sitä ja kyljet ja vatsa hellänä. tsemppiä!

(.)

Uaah kun väsyttää! Kuopus heräsi 6.00 ja ootan et saan tuon keskimmäisaen viel kouluun, sit otan päikkärit kuopuksen kans.

Ekoja sokereita mittailin myös, eilen 1h illallisen jälkeen 4,7, aamulla paasto 4,4 ja tunti nyt aamupalan jälkeen 5,4, eli ihan ok lukemia. Tuli mieleen oissko flunssa-aikana kokoajan lipitetty mustaherukka mehu tehnyt sen yhen piikin sinne paastoon rasituksessa?

Jahas, kuopus haisee.. --> pikku pyllyä pesemään siis :)

T:Neiti+trinsessat 29+5
 
Minäkin täältä taustalta ilmottaudun et hengissä ollaan ja kaikki ihan ok :) Olen kyllä seuraillut kirjoituksianne mutta puhelimella en ole jaksanut itse kirjoittaa! Pahoinvointi hieman on jo hellittänyt muttei kuitenkaan loppunut, sokerit oli ok ja kohdunsuukin pysynyt kiinni supisteluista huolimatta. Liitoskivut ovat jotain ihan järkyttävää, samoin ummetus:/
Todella tärkeä läheiseni kuoli kuukausi sitten, joten on saanut joulumieltä tässä hieman etsiä... Mutta ihana kun saa seurata lasten intoa ja joulun odotusta<3 ja toki olen superonnellinen myös tästä uudesta elämästä, jota mahassani kannan!

Tälläinen omanapainen päivitys tällä kertaa. Ihanaa vauvojen ja joulun odotusta kaikille!<3
 
Hei!

Nukkumisesta ja väsymyksestä, Mä kyllä nukun yöni ihan hyvin, mitä nyt pari kertaa joutuu aina vessassa käymään. Väsymys on silti alkanut taas vaivaamaan. Vielä viime viikolla olin paljon energisempi ja pirteämpi. Nyt jotenkin väsyttää koko ajan. Maanantaina otinkin 4h päikkärit ja silti nukuin yöni hyvin! Toivottavasti olis vain jotain väliaikaista. Kyllähän sitä pirteenä touhuilis mielummin.

Huonomuistisuus vaivaa täälläkin. Asiat unohtuu heti mielestä ja muutenkin tuntuu, että käyttäydyn välillä todella höperösti :ashamed:

Liitoskivut, todellakin löytyy!! Muutenkaan en pysty kauheasti mitään raskasta tehdä kun helposti alkaa supistelemaan ja särkemään vatsaa. Häpyluunseutu on hellänä koko ajan ja nivuset. Liikkuessa myös inhottavaa jomotusta ollut jo yli viikon vasemmalla tuossa munasarjojen kohdalla suurinpiirtein. Siitä hädissäni jo soitellut kättärille ja neuvolaan, mutta todennäköisesti on vain jotain kohdun kiinnikkeiden yms. kipua. Virtsa ja limakalvonäytteet kuitenkin kävin ottamassa ja nyt odottelenkin juuri tuloksia niistä. Välillä tekisi mieli pienet itkut tirauttaa kun nyt olevan vähän hankalaa, mutta yritän lohduttautua sillä, että on raskaana olevia joilla on vielä paljon vaikeampaa. Kai sitä kestää oman rakkaan pikkuisen takia vähän särkyjä ja jomotuksia.

ruuansulatus ei taas meinaa myöskään toimia :mad: Syönnin jälkeen vatsaa usein särkee ja vatsahappoja nousee kurkkuun. Ilmaa kertyy mahaan ja olo on muutenkin kehno. Pitäisi taas opetella syömään pienempiä annoksia. Mutta kun on hirveä nälkä ihan koko ajan!! Ja herkkuja tekisi taas mieli kovin...ensi viikon punnitus neuvolassa jännittää :(

Muiden kertomukset omista raskauksista...Niin, oon varmaan vähän herkillä, mutta mun tulee hirveästi paha mieli kun toiset kertoo, että "mulla ei ollut raskausaikana mitään ongelmia ja pystyin käymään töissä loppuun asti" tai " mitä ne sellaset liitoskivut ovat, en oo ikinä kuullutkaan, ei mulla vain sellaisia ollut"..Jotenkin tunnen itseni silloin epäonnistuneeksi. Ja kun kaikki kyselee, että miten voit..Tekisi mieli vain sanoa että ihan hyvin.
Mutta tää palsta on oikeasti ihan mun pelastus! Tekee niin hyvää kuulla etten ole todellakaan ainoa jolla on jotain kipuja ja särkyjä, ym. vaivoja :) Vaikka siis en niitä kenellekkään todellakaan toivo! Olisihan se ihan superia jos kaikki voisivat käydä jumpassa ja lenkillä ja touhuta kaikkea loppuun asti! Kaikki ne jotka vielä tuntevat olevansa elämänsä kunnossa niin olkaa onnellisia siitä ja ne jotka eivät ole niin kunnossa, niin tsemppiä :hug: pari kuukautta ja ihanat pienet on maailmassa :heart:

Joo meni valittamisen puolelle, mutta välillä on pakko! Ja jotenkin tänne se nyt tuntui helpoimmalta tehdä :)

Ainiin, tilasin itselleni tukisukkia täältä Tukisukat butik21 . Toimitus oli todella nopeaa! Tilasin kahdet sukat sunnuntaina ja jo eilen ne tulivat postiluukusta :) Tuntuu ihanilta jaloissa, eikä illalla jalat tuntuneet yhtään niin väsyneiltä!

Vauvakirja olettekos muut hankkineet vielä vauvakirjaa tai aijotteko hankkia? Tilasin meille Mauri Kunnaksen vauvakirjan, vaikutti tosi ihanalta :)

Bumble & masukki 29+3 :heart:
 
Lumista huomenta mammat!

Olin lähdössä asioille kylälle, mutta taitaa jäädä lähtemättä, kun tuo keli näyttää olevan yökköäkin yökömpi! Lunta sataa (tai tuuli lennättää?!) vaakatasossa, enkä millään viittisi mennä tohon keliin kaivamaan autoa tuolta eilisillan hangesta. Josko mies tulisi töittensä välissä mua kuskaamaan.. :whistle: Kun muutenkaan tuo kilometrin matka kylille ei oo autolle herkkua, ja viime viikollahan sain sitä jo hinauttaa anoppilasta korjaamolle, kun hyytyi sinne -25 pakkasessa. Onneksi en sentään ollut enää töissä, olisi kyllä itku-potku-raivarit tulleet, jos sinne olisi hyytynyt. Mulla kun tuota työmatkaa on se melkeen 50km.

Aika menee näin lomaillessa ihan turhankin nopeaan ja nyt on jo päivät ihan sekaisin. Tuossa itsekseni ajattelin, että tänään on maanantai..taitaakin olla jo keskiviikko. Noh, koko ajan ollaan lähempänä helmikuuta! =)

Lääkärissä kävin viime perjantaina kuulemassa tuomiota pehmenneistä paikoista, onneksi tilanne ei ollut muuttunut miksikään kahdessa viikossa, niin saan edelleen olla ja mennä oman jaksamisen mukaan. Kaulaakin oli jäljellä ultraamalla se 5cm. Pikkasen ihmettelin tuota määrää, mutta kaipa se lääkäri itse tiesi mitä mittaa ja tekee (mulla siis luotto tähän kyseiseen lääkäriin on aika heikko, mutta muitakaan ei täällä perähikiällä oo tarjolla). Sain samalla kysyttyä synnytystapa-arviosta, ja täällä se ei kuulu kuin riskisynnyttäjille. Totesi th:lle anopin kanssa aiemmin viikolla keskusteltuani, että haluan ehdottomasti siihen. Oman suvun lapset kun ovat meillä olleet pieniä (suurimmat sellaista 3300g), mutta mies on ollut vko:lla 38 syntyessään 4500g. HUI!

Bumble oon sun kanssa niin samoilla linjoilla, onneksi on tämä foorumi missä saa vertaistukea ja saa pikkasen (tai enemmänkin :LOL:) valittaa, koska mulle jopa mies sanoi, että ei mulla voi olla näin vaikeeta. Jessus! Olisi tosiaan mahtavaa voida käydä edes kävelyillä, mutta mulla ei kroppa anna ollenkaan myöten. Maanantaina olin Porissa ostoksilla pari tuntia ja meinasin kuolla. Pyörrytti, oksetti, heikotti, selkä huusi hoosiannaa ja eilen ei meinannut päästä edes kävelemään, kun häpyluu ja nivuset ja selkä olivat niin kipeät. Ja kun mun pitää kuitenkin varoa niitä ihan kivuttomiakin supistuksia ettei tuo tilanne tuolla alhaalla muutu huonommaksi! Mutta pitää olla kuitenkin onnellinen ettei ole sidottuna sänkyyn-varsinkaan sairaalassa- tai ole murhetta sokereista tms. Jaksuja tosin niille joilla tällainen tilanne on!! :hug:

Tukisukat tulivat mulle kanssa eilen, ovat Boobin mallistoa ja AIVAN IHANAT! Mulla ei suurempaa turvotusta ole vielä ollut, mutta eihän se vara venettä kaada :kieh:

Imetysliivitkin kävin ostamassa, kun tuolla cityssä olin, niin pääsin sovittamaan oikean kokoiset. Ostin Carriwellin sellaiset saumattomat ja sitten pikkasen paremmat. Pääsee nyt ainakin alkuun ja josko sitten ostaa jotkut H&Mn halpikset ja yhdet paremmat vielä jossain vaiheessa lisäksi.
Vauvakirja meille hankitaan ehdottomasti, pitää vaan löytää mieleinen. Mä kun en ole mikään kauhean innokas askartelija niin pitää olla sellainen mitä saa vaan täyttää, ei mitää pipertämistä! Itselle oma vauvakirja oli kiva muisto koko lapsuuden ajan, valitettavasti se vaan paloi kaikkien muidenkin lapsuusmuistojen myötä varastopalossa muutama vuosi sitten. Onneksi edes lapsuuskuvia säästyi, kun olivat toisella vanhemmalla tallessa!

Unettomuus on täälläkin "ilona", mutta selvästi siksi, kun unta ei vaan riitä! Tuntuu todella omituiselle, että minä, joka olen tarvinnut normaalisti sen vähintään 8,5h yöunta, nukun nyt sellaisia 7h unia. Enkä nuku päikkäreitä, kun haluaisin sen kunnon levon öille. Eikä kyllä päivällä kovasti väsytäkkään. Illalla väsyttäisi siinä klo.19-21 välillä, mutta oon nyt sitkuttanut väkisin hereillä etten ole hereillä aamulla jo 4-5 aikaan. Tällä annan miehellekin jonkinlaisen unirauhan aamuisin. ;)

Mitään sen kummempia siivouksia ei meillä varmaan tänä vuonna tehdä jouluksi, jos ton pesuhuoneen ja saunan saisi pestyä niin oon onnellinen! Kattoo sitten paikkoja paremmin uuden vuoden jälkeen, kun järjestää huonekalut uudelleen ja saa vauvankin tavarat esille. Silloin uskaltaa jo itsekin sitten riehua enemmän, kun viikkoja on jo 35 huiteilla. =)

Olipahan sitä varmaan muutakin asiaa vielä, mutta tää romaani riittää nyt tälle kertaa! :kieh:

Keisha ja Jumppis 30+6
 
Viimeksi muokattu:
Huomenta päivää!!

Liitoskivuista, kamalaa!! ne on ihan kamalia, tein lumitöitä eilen vähän ja kamalaa särkyä, yö läpeensä.. =( panadoolila olen niitä välillä lepytellyt..

PAinoArviot!! HOp!!

Mulla oli painoarvio/kasvukontrolli viimeviikolla rv 28+2, eli nyt poksahti 29. Mutta pieni oli vauva! jotenkin pelottaa, toinen oli juuri ja juuri kilon, kun aikaisemmat lapset on ollut 1370g ja poikakin 1400(oliko jopa ollut 31vkolla 2,1kg) !!! Ei ainakaan ole rd sitä kasvatellut vaikka olen sokeria syönyt.. Miten siis muilla? minkä kokoisia on ollut 27-29 viikoilla? (sillä tämä painoarvio tukisi kromosomilasta, pitkät luut tulevat nyt kaksi viikkoa perässä kolmne sijaan, muut mitat kauniisti alalkäyrällä, kuulema)

Kengu
 
Vielä unettomuudesta kysymys siitä kärsiville: oletteko vaan hyväntuulisina hereillä aamuyöt (tai milloin sitten olettekin) vai ahdistuksen kourissa? Täällä jälkimmäistä. Parisuhdeasiat askarruttaa aina aamuöisin ja välillä olen ihan sitä mieltä, ettei tästä mitään tule. Tätä on siis ollut jo ennen raskauttakin pitkin matkaa, eikä tämä ole suinkaan ainoa parisuhde, jossa olen valvonut.... Mutta pisin ja vakavin ja siksipä unettomuuskin pitkäkestoisin ja vakavin. Lisäksi pelkään lapsen hyvinvoinnin puolesta, että valvominen ja angstailu vaikuttaa vauvaan ja sitäkinn, että miten tulevasta vauva-ajasta selvitään. Kaiken kaikkiaan ei siis kovin hyvä mielenrauha täällä tällä haavaa...
 
Kengumamma meillä painoarvio rv 27+5 oli n.kilo ja 29+6 1553g. Kasvaa himpunverran keskikäyrän yläpuolella. En tiiä voiko johtua siitä että muksun pitäis olla ovulaation mukaan pari päivää vanhempi kuin mitä viikot on...

Perjantaina taas polille. Melkein toivon että saan ne kortisonit, ihan vaan kaiken varalta. Mä näin unta että tää muksu synty rv 36+5, eli sehän olisi jo 15.1. :)

Pink 31+6
 
Kengumamma täällä painoarvio tytöstä 28+4 1285g, kuulemma juuri sopiva, päivän viiveellä viikkoihin nähden. Mutta älä hätäile, jospa vauva ottaa kasvupyrähdyksen tässä pian!

Vauvakirja meillä on tatun ja patun sarjaa. Sopiva meidän perheen huumoriin ja isovelikin sai olla valitsemassa tärkeänä. Paljon tuossakin on tyyliin rasti ruutuun täytettäviä kohtia, mikä on kiva.

Jaha, oliskohan se piparinleivontapäivä.

Halibut
 
ila
Moikka mammat!

Oon täällä ihan joulutohinoissa. Joulukuusi olis jo koristeltu ja oon leiponu 10 pellillistä pipareita :D Vielä kun sais aikaiseksi koristella ne...
Oon taas seurannut teidän kirjoittelua, mutta unohtanut kommentoida.

Vauvakirja on hommattu. Siihen on ollut kiva tällein jo raskausaikana kirjoitella juttuja ja liimailla ultrakuvia. Valittiin meille toi Paras tarina minusta -kirja, kun se oli niin suloisen ja pirteän oloinen, eikä liian lälly. Ajattelin tässä nyt joku päivä saksia muotilehdistä kuvia siitä, mimmossilta ihmiset on näyttäneet vauvan syntymävuonna :) Saa sitten naureskella legginsseille ja isoille villapaidoille joskus.

Liitoskivut on pysyneet poissa, mutta iskias on alkanut vaivaamaan entistä enemmän :/ Inhottavaa joutua miettimään, että voinkohan mennä elokuviin, kun yli tunnin istuminen tekee tosi pahaa. Nyt uusimpana on tullut iskiaskivut myös seisomisesta. Saas nähä miten jaksan (seisoma)töissä vuoden loppuun asti.

Painoarvioista joku oli huolissaan? Minä olen nyt käynyt parin viikon välein ultrassa kontrollissa osittain vauvan pienen painon vuoksi. Vko 26+0 arvio oli 750g ja 28+1 jo 1400g, eli täällä ainakin vauva otti hurjan kasvuspurtin ja enää ei ole syytä huoleen. Huomenna kuitenkin vielä viimeinen kontrollikäynti.

Sokerirasituksesta sain ihanteelliset arvot. Jee! Teidän juttuja lukeneena on kiva huokaista helpotuksesta, ettei joudu ryhtymään mittailuihin, piikittelyihin ja ruokavaliomuutoksiin.

Mun terveydenhoitaja on jo luovuttanut mun rauta-arvojen kanssa :D Nyt on syöty koko raskausaika Obsidania kaksinkertaisena annoksena, eikä se mitään auta. Nyt kokeilussa on ollut Retafer jo reilun kuukauden ajan, mutta ei sekään noita arvoja nosta. Arvot on vaihdelleet hb 102-115, eikä ne nyt siitä nouse. Kun kerta olokin on suht pirteä, niin näillä mennään.

Huomenna ultrakäynti ja pyydän lääkäriä samalla tutkimaan kohdunsuun tilanteen. Viimeeksi (20+2) kohdunsuun pituus 3cm ja pehmeä. Tässä parin viikon aikana on kuitenkin tullut supistuksia jatkuvasti sekä levossa, että liikkeessä. Tuntuu, että jo sohvalta nousu, tai kevyt kumartuminen saa aikaiseksi supistuksen, joka kestää ehkä 2min eikä helpota esim. lepäämällä. Toivottavasti supparit ei ole avanneet vielä paikkoja. Helmikuuhun asti pitää muksun pysyä sisällä!

Perhevalmennukset on olleet ihan kamalia ja tosi turhia. Ensimmäisellä kerralla olisi pitänyt pystyä ryhmässä keskustelemaan esim. oman seksuaalisuuden muuttumisesta raskauden myötä. Siis täysin vieraiden ihmisten kesken. Ei ihan mun juttu... Toisella kerralla selvisi, että hampaat pitää pestä 2 kertaa päivässä, ja (shokkiuutinen!) ettei isä voi imettää (!!!) :D

Palailen huomenna kertomaan ultrakuulumisia!
ila + potkunyrkkeilijä 30+0 (POKS!)
 

Yhteistyössä