Helmikuun helmet 2013

Jipii, meillä on vihdoin ruvettu nukkumaan vaunuissa myös niin ettei ne liiku!! :) On kyllä päiväunet pidentyneet kun nukkuu ulkona, ihanaa. Ja voi poiketa lenkillä kahvillakin ilman että tarvii ihan koko ajan heijata vaunuja. Ei mulla muuta, pakko oli tulla hehkuttamaan kun noinkin pieni asia tekee näin iloiseksi :D

Hepa ja neitokainen 2kk 1vrk
 
Hiljaista on tosiaan.

Vappu oli ja meni. Vappupallo on pienen neidin mielestä aivan vastustamaton, sen kiiltelyä ja nauravia kasvoja voi katsella vaikka kuinka ja kauan ja välissä sille myös jutellaan kovasti.

Meillä rytmi on ollut jo pitkään melko tarkka. Ja unille tyttö pitääkin laittaa aikanaan, muuten huutaa väsymystään kovaan ääneen, vaikuttaa melko temparamenttiselta tämä meidän nuorimmainen.
n.8. herätys
10-13 unet ulkona
seurustelua ja touhua
15-17/18 unet ulkona
jutustelua, touhua iltatoimet
20 omaan sänkyyn tutin kanssa

Välillä nukahtaa hetkessä, toisinaan kestää pidempään, mutta oma sänky on 20 aikaan paras paikka, muualla huudetaan, myös sylissä. Kaipaa siis selvästi oman rauhan nukahtamiseen.

Me otataan kaikki ohjelmaan kuuluvat rokotteet, myös rota ja pneumokokki. Ensimmäinen rota-annos saatu, siitä tyttö oli selvästi väsynyt ekan illan ja seuraavan päivän. Ja ekana iltana oli selittämätöntä huutoa, ei selvästikään ollut väsyhuuto. Annoin silloin illalla myös terveysneuvonnan ohjeen mukaan pienen annoksen panadolia, huuto loppui siitä noin puolen tunnin kuluttua. Onneksi oli vain sinä yhtenä iltana.

Parisuhde meillä voi näistä elämän ruuhkavuosista huolimatta hyvin. Illalla lasten nukahdettua otamme aikaa toisilemme, joskus juttelemme teekupin ääressä, toisinaan katsomme telkkaria ja useamman kerran viikossa meillä on myös seksiä. Mies tekee töissä välillä tosi pitkää päivää. Ja välillä minä olen iltaisin aivan poikki, näinä iltoina toki annamme toisillemme tarvittaessa sen oman rauhan tai sitten on mukava käpertyä miehen kainaloon katsomaan jotain, joka ei juuri vaadi ajattelua. Meillä minä hoidan vauvaa selvästi enemmän kuin mies, mies touhuaa sitten isompien kanssa kotona ollessaan. Vauvan hoitoon varmasti vaikuttaa imetys ja nuo isommat, siis siihen, että se jakautuu epätasaisesti. Toki päivittäin mies vauvankin kanssa jotain touhuaa ainakin sen pienen hetken.

Toivottavasti pikku yllätyksellä on nyt parempi neuvola ja terveudenhoitaja. Me olemme siinä asiassa olleet kyllä erityisen onnekkaita. Oma terveydenhoitoja on hyvä, ottaa asiat vakavasti, mutta ei tee kärpäsestä härkästä. Onneksi olemme saaneet kaikkien kolmen raskaudet ja sitten myös lasten kanssa käydä hänen luonaan. Ja tarvittaessa häneltä on saanut ajan lääkärille tai lähetteen eteenpäin.

Kotona olennäillä näkymin elokuuhun 2015. En halua aikaisemmin mennä töihin, tai siis laittaa lasta hoitoon, ja meillä hiukan taloutta nipistäen minulla on mahdollisuus olla kotona. Ja elokuussa menen siksi töihin, kun elokuussa on voimassa kunnan tarjoama hoitopaikkatakuu, ei tarvitse uudestaan koittaa onneaan hoitopaikka-arvonnoissa. Ja isommat meillä on myös kotona, käyvät muutaman kerran viikossa kerhossa. Se riittää. Iltaisin sitten nähdään vanhoja kavereita ja naapuruston lapsia myös.

Ja tarttee mennä...

-Ninnu ja tyttö 2,5kk
 
Heipä hei helmikuiset =)

Kertokaas miten teidän yöt menee ja onko vaavi pelkäl tissimaidol vai saako lisäks korviketta, velliä tai sosetta? meillä klo 21 nukkumaan, syö ekan kerran 24-01, tokan kerran 03, kolmannen kerran 05 ja sit 06 herää ja valvoo tunnin ja ottaa sit viel puolen tunnin tirsat ja ylös noustaan 08. Ja pelkällä rintamaidolla mennään =)

Mukavaa viikonloppua kaikille =)

äitx2 + pieni mies tänään tasan 3kk
 
moikka

just ajattelin näitä yöunijuttuja! meillä mennään pelkällä tissimaidolla, unille klo 21 maissa, eka syöttö klo 1-2 maissa ja toka yleensä 5.30 maissa ja sitten ollaankin jo hereillä! argh! ja niinkuin äitix2 kertoi, meillä valvotaan myös aamulla herättyä tunnin verran ja sitten nukahdetaan uudestaan puoleksi tunniksi.

toivoisin niin ,että vauva voisi nukkua suoraan siihen puoli seiskaan, koska itse en enää nuku tuon aamusyötön jälkeen, siis 5.40 jälkeen, ja olen tosi väsy pitkin päivää...

päikkyjä nukutaan yleensä aamun pikkupäikyt, klo 10-13 suunnilleen kunnon unet, 16 maissa noin puolen tunnin unet ja illalla klo 18 jälkeen vielä yhdet minit. minusta meillä nukutaan kaiken kaikkiaan yhteensä aika vähän, vaikka olen kiitollinen ettei yösyöttöjä ole kuin se kaksi. mutta kun yöunia tulee 21-6 välillä ehkä 8 (syö aika pitkään) ja päiväunia alle 5h yhteensä, niin eikö se ole aika vähän unta tämänikäiselle? meillä on myös iltapäivän/illan päikyt aika lailla haastavampia kuin aamun. onko muilla?

NInnu: mä olen kans ajatellut olla kotona pidempään, todennäköisesti tammikuuhun 2015 asti ja mies jää varmaan siitä sitten hoitovapaalle. jos ei jää, niin mä varmaan pidennän omaani.
 
Täällä mennään yöunet edelleen samaan tapaan eli pikkunen nukahtaa nyt kesäaikaan n. klo 21 ja herää syömään n. 5-6 aikaan, sitten nukkuu vielä n. 8-9, jollon noustaan ylös. Pelkällä rintamaiolla mennään, kysyin alkuviikolla neuvolasta soseitten alotuksesta, kun poika on niin kiinnostunu minun syömisestä, mut vastaus oli, että on vielä ihan liian nuori ja jos maito tuntuu riittävän ja imetys onnistuu, niin ei kannata miettiäkään kuulema. Ainaki sen 5 kuukautta sais olla kuulema ikää. Jutellaan kyllä sitte seuraavalla neuvolakäynnillä kuulema lisää aiheesta.
Ootanpa sit niitten kans varmaan ainaki sinne 5 kk:n ikään asti.

minä vaan -84 + Vesku 3kk 2vko 3pvä
 
Vielä ei ole tullut mitään rokotusoireita, samanlainen vauvapallero on ainakin toistaiseksi kotosalla :)

Kotona ajattelin olla noin 1,5 vuotta, eli jonnekin elo-syyskuulle 2014. Jos kaikki sujuu hyvin, toivon silloin odottavani toista. Siinä tapauksessa meidän "Simpun" ei tarvitsisi olla kauaa hoidossa, ja muutenkin ajattelin palaavani osapäiväiseksi. Käytännössä siis tekemään kuuden tunnin päivää, ja sitten miehen kanssa sumplittaisiin muutenkin hoitoon viennit ja haut niin, että tulisi mahdollisimman lyhyt hoitopäivä.

Rintamaidolla mennään ja yöt sujuu toistaiseksi hyvin. Nukkumaan noin 22, syöttö normaalisti kolmen, neljän maissa, ja herätys seitsemältä. Lisäsyöttö toisinaan kuuden maissa.

Pilkku_ ja "Simppu" 3 kk
 
Meillä nukutaan suurin piirtein näin:
  • Yöunille klo 22
  • 1. tankkaus 1-3 välillä
  • 2. tankkaus n. klo 5
  • 3. tankkaus n. klo 6
  • ylös 7-8 välillä
  • aamun aikana pienet tirsat
  • päiväunet noin klo 12-16
  • illalla vielä minitirsat
Yöt on siis melkoista hulinaa, mutta kai sitä unta sitten kaikkinensa tulee kuitenkin riittävästi. Meillä ruokaillaan tissimaidon lisäksi korviketta muutaman kerran päivässä.
 
minä vaan -84 meillä melkoisen samanlainen unirytmi yöllä. Mut tosiaan sänkyyn noin kello 21, joskus jos hankalaa niin menee myöhemmäksi ja sitten aamupalalle tissille 5-6 aikaan, sit vaipanvaihto ja vaihetaa parit hymyt niin tyttö nukkuu sit vielä sinne ysiin asti kunnes herää lopullisesti päivän viettoon. =)

Ninnu78 meidänkin vauvalle iltaisin kelpaa hyvin tuo oma sänky ! Tulee nykyään joka ilta noin kasin maissa iltakiukku syödessä viimoista kertaa, sitten aletaan viemään kohti sänkyä niin sinne rauhoittuu parhaiten tosiaan kaipaa sitä omaa rauhaisaa laatikkoa :heart: ihanat :) Mut hyvä vaan, että sänkyyn on kiva päästä !

Hohhoijaa kivaa on mutta välillä ei. Jotkut asiat ahdistaa... en tiedä itsekään oikeen mitkä, varmaan monet pienet jutut kun niitä tuntuu olevan paljon :/ mutta pääsääntöisesti olen positiivinen ja jaksan tehdä asioita. Ja ennenkaikkea iloita tästä maailman parhaimmasta lahjasta !

-PP sekä möyrijä 2kk ja risat
 
Hyvää huomenta ihanaiset mamat!
Vauva ja isäntä nukkuvat söpösti vierekkäin yläkerrassa ja itse olen, ah tunnin nauttinut aamukahvistani. :)
En ookkaa varmaan synnytyksen jälkeen mitään kirjoittanut, mutta kaikki hyvin täälläkin! Neiti kasvaa kohisten, oli syntyessään siis 47 cm ja 2855 gr ja 2 kk neuvolassa 56 cm ja 5430 gr! Ajatteli äitiään kun tuli pienenä ulos.
Miten teidän lapset kannattelee päätään mahalla ollessaan? Meidän pieni neiti kannatteli alusta asti hyvin sylissä, enkä olekkaan päätä pahemmin tukenut, mutta mahalla ollessaan pää tuskin nousee.
Jälkitarkastuksessa kyseltiin ehkäsyasioista, sujuvasti kerroin, etten tarvitse kun me tehdään vauva! :) Juhannuksen jälkeen olis tarkoitus taas antaa tulla, katsotaan miten toi imetys asiaa haittaa. Onneks ei kuitenkaan ole kiire, kunhan ensi vuonna syntyis jo seuraava. :D Kotona oon ainakin vielä helmikuuhun, mahdollisesti pidempään, taloutta tarvii varmaa vähä fiksata, ja riippuu tietysti miten raskaudun taas!
 
moulinrouge ihanaa, että olette saaneet jo tuollaisen päätöksen tehtyä :) Minä en ole vielä kunnolla edes uskaltanut ajatella asiaa, eikä se section jälkeen ole kyllä vielä ajankohtaistakaan. Mutta onnea teidän projektille, jahka pääsette alkuun :)
 
Töihin palaan todennäköisesti tammikuussa -14, talous ei kestä pidempää vapaata. Onneksi mulla on heti alkuun pitämättömät lomapäivät, joten pikkuneiti ehtii sopivasti melkein vuoden ikään. Enkä mä haluaisikaan vuoden kiireisimpään aikaan (ennen joulua ja sen aikana) palata töihin. Varmasti on hirveä kiire ja moni asia muuttunut, eli menee aikaa oppia kaikki uudet jutut mitä on äippävapaan aikana tullut. Järkevintä kaikkien kannalta, niin lapsen, minun kuin työnantajan.

Jännästi eroaa toi suositus seuraavan kierroksen osalta. Jotkut lääkärit on sitä mieltä että heti voi ryhtyä "hommiin", osa suosittelee 6kk ja osa 12kk taukoa. Voi toki olla, että on kiinni yksilöstä et miten toipuu jne. Ei kyl toistaiseksi ole suunnitelmissa round 2, yllätyksenä kun tuli tämäkin lapsukainen (ihana sellainen, päivääkään en antaisi pois :heart:)

Mites muut sektioäidit miten olette toipuneet? Mä en enää huomaa ollenkaan koko sektiota ellen katso peilistä itseäni täysin nakuna. Haava/arpikipuja ei ole, kävely+juoksu sujuu täysin normaalisti vaikka nyt rapakunnossa oon raskauden jälkeen. Vatsa kyl pömpöttää ikävästi, mut niin nyt varmasti olis vaikka olis alakautta tullut kun sehän kai tulee siitä kun vatsalihakset löystyy kun maha kasvaa. Vielä tuntuu pieni rako vatsalihaksissa eli en ihan hetimiten uskalla alkaa treenata vatsaa. Lenkkeilyn uskalsin jo aloittaa kun tuntuu hyvältä, pitkiä kävelyitä tein kyl jo ennen jälkitarkastusta :)

Pienen unirytmi: 20 nukkumaan, 24 syöttö+vaipanvaihto, 6 syöttö+vaipanvaihto, 8-10 herää ja syö. Päivällä nukkuu päikkärit kun siltä tuntuu, kun silmät lurpahtelee niin vien sänkyyn ellei nukahda lattialle omalle pehmoalustalleen :) On kyllä kiva juttu kun nukkuu niin hyvät yöunet, saan itsekin levättyä riittävästi ja päivälläkin menen päiväunille samaan aikaan jos on tarpeen. Nukkuu tosi suloisesti vieressä ja naureskelee herätessään kun näkee minun kasvot :) :heart: Ihana herätä toisen iloiseen nauruun ja ääntelyyn :)

Eka rokotus olisi tiistaina, ei oteta kuin 5-rokote. Siinä on ihan tarpeeksi cocktailia tuon ikäiselle ja pidän rotaa ja pneumokokkia kovin tarpeettomana. Ovat kuitenkin harvinaisia tauteja. Ja niihin on molempiin olemassa hoitokeinot kunhan tajuaa käydä lääkärissä riittävän ajoissa eikä jää kotiin ihmettelemään ja odottelemaan mahdollista kuivumista jne. Meillä on selkeä juttu, että pahasti ripuloiva/pahasti oksentava lapsi/aikuinen tai flunssainen pikkuinen viedään lääkärille heti eikä vasta 15. päivä. Yksityiselle pääsee aina eikä mun mielestä ole paha juttu jos vajaat 80e siitä joutuu maksamaan. Täällä on yksityisellä 24/7 päivystys eikä siellä tarvitse edes jonottaa. Toki maksaa kaiketi tuplasti, mutta silti ollaan valmiit se hinta maksamaan jos on tarpeen. Olen käynyt myös itse siellä kun on tullut paha tauti yöaikaan ja saanut aina hyvää hoitoa. Rokotteista jätetään ottamatta rotan ja pneumokokin lisäksi influenssa, ei ole luottoa kyseistä piikkiä kohtaan lainkaan sen sikainfluenssakohun jälkeen. Ainoastaan otetaan pitkään käytössä olleita ja kunnolla tutkittuja ja aina mahdollisuuksien mukaan muiden kuin Glaxon (narkolepsiaa aiheuttaneen rokotteen valmistaja) valmistamia. Toki pitää maksaa ite kaikki kulut piikeistä, mutta pieni satsaus se on lapsen terveyteen. Lisänä otetaan vesirokkorokote täydentämään perusrokotuksia vaikka se toistaiseksi taitaa olla saatavilla vain Glaxon valmistamana. Atoopikkoa ei viitsi kiusata vesirokolla, kutinaa riittää jo ihan tarpeeksi. Otan sen myös itse samalla, en ole sairastanut vesirokkoa ja tarhasta se kulkee varmasti kotiin. Itsekin kun olen atoopikko niin eipä kyllä nappaa sitä tautia sairastaa, aikuisella se on muutenkin yleensä aika paha.

Ai niin, vihdoinkin me saatiin meidän auto myytyä pois! :) Olipahan homma saada siitä käypä hinta, mutta onnistui kun ei antanut heti ekalle yrittäjälle matkaan mukaan pilkkahinnalla. Niin helposti päästään julkisilla kulkemaan ettei ole mitään järkeä mennä autolla. Bussilla pääsee nopeammin kun ei tarvi etsiä parkkipaikkaa ja
tapella turvaistuimen kanssa huutava lapsi kyydissä. Toi turvaistuin kun on kaupassa käydessä aika hankala ja PAINAVA, kokoajan pitäis heiluttaa että neiti pysyy tyytyväisenä eli vaunut on paljon kätsymmät. Korin saa nätisti siihen vaunujen jalkapäätyyn sen työntöaisan ja vaunukopan väliin ja pysyy siinä sopivan tukevasti, eli kädet on täysin vapaana :)

Ohhoh, taisi tulla novellin pituinen teksti :D
 
  • Tykkää
Reactions: Pikku_Pallo
Heipat kaikille pitkästä aikaa :)

Täälläkin tähän arkeen alkaa tulla jotain rytmiä ja selkeyttä :) Tyttö syö hyvin, nukkuu hyvin ja painoa tullut hyvin. Kaikki siis hyvin :D Flunssaltakin säästynyt vaikka esikoinen sellaisen koulusta saikin.
Pään kannattelu sujuu sylissä hyvin, mutta mahallaan lattialla ei. Ei tykkää yhtään olla siellä.
Ehkäisy, cerazetit aloitin viikko sitten, mahtava kun pääsi kumeista eroon ;) Ei vielä haittavaikutuksia, lista niistä oli kyllä melkoinen ja melkein jätin aloittamatta, mutta mies kertoo jos muutun hirviöksi ja silloin lopetan. Kun imetys lakkaa vaihdan yasmineen ja jossain vaiheessa otan strerilisaation, kolmatta tänne ei enää tule. Mitenhän muuten kun "jokapaikassa" sanotaan että noi pillerit tulee ottaa tarkalleen samaan kellonaikaan, mutta paketista voi ymmärtää että alle 12 tunnin unohdus ei niin haittaa? Vasta yli 12h tarvii lisäehkäisyä.

Unirymistä
N. 22 nukkumaan
syöttö n. 03 tai vasta 07
9-10 herätys

n. 11 vaunuihin ulos nukkumaan neljän tunnin unille

viiden ja seitsemän aikaan nukkuu parit pikkupäikkärit 1/2 - 1 h.

Unien välissä päivällä 1.5 - 2 tuntia väliä, jonka aikana syödään, kuivitetaan ja seukataan. Sitten jo itkuparku vaatii unta :) Iltaisin valvoo enemmän entä aamupäivisin.

Ja unen määrästä voikin kaikki jo päätellä että oma maito ei riitä :'( Tissillä aloitetaan ja pullolla jatketaan. Se ohje tuli jo lapsipolilta aivan alkumetreillä ja viikottain siis painonnousua ollaan neuvolassa tarkkailtu. Huomenna toivottavasti viimeinen kontrolli.

Sinänsä hassua omata nukkuva vauva, kun esikoisella uni ja valveajat taisi mennä koliikin vuoksi juuri toisinpäin ja valveilla todellakin itkettiin vaa :)

Ja kapalointi on tosi hyvä keksintö! Ei heilu ja huido liikoja vaan saa rauhan nukkua. Mutta miten nyt kun ilmat lämpenee, puette/peitotatte vauvan yöllä? Selvästi alkaa hikoaminen haitata unta ja olenkin miettinyt miten kapaloida kevyemmin mutta yhtä "sitovasti".

Halibut ja punni 2kk 1vk ja jokunen päivä...
 
Viimeksi muokattu:
Meillä yöllä heräillään useamman kerran syömään, yleensä heräilee 2-4 tunnin välien, 3 on aika tyypillistä. Onneksi en kuitenkaan koe yöheräilyjä ainakaan vielä kovin raskaiksi.

Meillä tämän kolmannen jälkeen on nyt sitten lapsiluku täynnä ja sektion yhteydessä tehtiinkin sterilisaatio. Meillä on kaikki lapset syntyneet sektiolla ja siksikin hyvä näin. Joku mietti sektion jälkeen raskautumista. Meille oli ensimmäisen jälkeen selvää, että halutaan toinen "heti" perään, sen verran katsottiin, että tulisivat mielellään erivuosille, esikoinen on syntynyt tammikuun lopussa. Ja lääkäriltäkin oli sektiosta huolimatta lupa "raskautua vaikka heti" eli meille sanottiin, että vuosikin on hyvä, toki meillä oli tiedossa, että kaikki lapsemme tulevat syntymään sektiolla. Olisiko tämä vaikuttanut lääkärin puheisiin. Imetys näytti kuitenkin toimivan ehkäisynä melko hyvin, sillä heti imetyksen loputtua tulin raskaaksi ja kahden ensimmäisen ikäero onkin 1v6kk.

Sektiosta olen toipunut hyvin. Ei ole ollut kipuja sitten alun. Onhan tuo maha vielä tuollainen pallo, mutta ehkä se joskus siitä häviää. Ei täälläkään ole vielä lihakset palautuneet, joten vatsatreeni saa rauhassa odottaa, pallotelkoon tuo maha sitten tuossa kun ei sille kerran mitään oikeastaan saa tehtyäkään. Jos painoa saisi vähän pudotettua, se voisi auttaa, Mutta se tapahtuu sitten vasta imetyksen loputtua, siihen asti kun imetystä jatkuu syödään hyvin, kaksi lämmintä ateriaa päivässä. Herkut koitan pitää aisoissa, vaikka näin imettäessä minua ainakin vaivaa armoton makeanhino.

Meillä laitetaan perusrokotteiden lisäksi B-hepatiitti ja vesirokkorokote sitten lähempänä kouluikää, jos ei siihen mennessä ole tullut, ehkä eskariin mennessä.

pikku pallo on tosiaan ihanaa, että vauva haluaa omaan sänkyyn rauhoittumaan ja nukahtaa sinne itsekseen. Toivottavasti säilyykin sellaisena. Yritän nyt välttyä ja vältellä sellaista nukuttamista sitten isompana. Toki meillä nukutetaan jos on tarpeellista, mutta yritän välttää opettamasta lasta siihen, että pitää olla vieressä, että voi nukahtaa. Sitten myöhemmin n. 2v ei ole niin kovin kiva maata tai istua pimeässä lastenhuoneessa ja toivoa, että ei itse nukahda lasta ennen ja jäisi enemmän sitä aikaa miehen kanssa. Mutta katsitaan nyt miten tämän kolmannen kanssa käy. Kahden aikasemman kanssa olen päätynyt sinne lattialle istumaan/makaamaan ja odottamaan lapsen nukahtamista.

Ainakin näin pääkaupunkiseudulla asuvana ja kertaalleen päivähoitopaikkaa hakeneena ja naapureiden kokemuksia kuulleena, voin kertoa, että paras mahdollisuus saada hoitopaikka haluamastaa päiväkodista on elokuussa. Töihinpaluuseen meillä on onneksi vielä aikaa, mutta tämä on sellainen asia, joka kannattaa tiedostaa. Mutta ei siitä sen enempää.

Mutta nyt kauhanvarteen :)

-Ninnu ja tyttö 2,5kk
 
Musta myös tuntuu että meidän tyttö nukkuu tosi vähän, mutta ehkä se vaan tuntuu siltä kun unet painottuu kuitenkin yöaikaan. Muutama viikko sitten nukkui heräämättä 06 saakka, mut nyt on kyllä varmaan viikon ajan taas joka yö ottanut sen yhden väliherätyksen joskus 03-05 välillä. Eli nukahtaa 22-23, sit 03-05 välillä herää syömään ja usein myös vaihdetaan vaippa ja sit yöherätyksen ajankohdasta riippuen heräilee 06-07 aikaan. Jos herätys on lähempänä seittemää, mä nousen syötön jälkeen tytön kanssa seurustelemaan, jos taas lähempänä kuutta niin iskä vaihtaa vaipan ja seurustelee tytön kans kunnes lähtee töihin, mä jatkan unia. Töihin lähtiessä iskä tuo tytön mun viereen syömään ja sit nukutaan vielä tunti tai pari eli aamupäikkärit voi olla jo klo 8. Jos ollaan noustu kunnolla jo seiskan maissa niin ekat päikyt on joskun 10 aikaan ja toiset sit ehkä yhden-kahden maissa, lisäks illan mittaan pikku torkkuja. Noi päiväunet on kestoltaan kovin vaihtelevia, sylissä saattaa nukkua parikin tuntia kun taas sängyssä tai paikallaan olevissa vaunuissa jäävät lyhyemmiksi, joskus vaan 15min kunnes herää eikä suostu enää nukahtamaan uudestaan. Vaunujen liikkuessa saattaa nukkua pari tuntia, mutta ei kyllä sen pidempään. Päivällä myös syödään edelleen parin tunnin välein, kestoltaan syötöt on yleensä noin 10min jonka jälkeen lopettaa eikä ota enempää vaikka kuinka tyrkyttäis että sais mahan kunnolla täyteen ja jaksais pitää vähän pidempää väliä syömisissä.. Illalla pari tuntia ennen nukkumaanmenoa tankataan pari-kolme kertaa sen kahden tunnin aikana. Pelkällä rintamaidolla siis mennään.

Harjotteleeko muiden lapset kovasti kääntymistä? Meillä on muutama kerta käännytty kyljelle, mutta muuten kun lattialla makoilee niin ihan vaan selällään pötköttää pääasiassa. Mahallaan kannattelee hyvin päätä, mutta ei kyllä viihdy siinä kuin pienen hetken kerrallaan.

Hepa ja neiti 2kk 6vrk
 
Moikka

Argh, päikkyjen kanssa taas hankalaa, pistin pojan nukkumaan klo 10 ja varmaan 10 kertaa on jo käyty heijaamassa vaunuja... Jotenkin lipsahdin jossain vaiheessa siihen, että heijaan ekan kerran uneen, kait kun lapsi tuppasi itkemään väsymystä vaunuihin laitettaessa, ja se on nyt kostautunut niin, että kun havahtuu alkaa itkeä kun vaunut eivät liikukaan, eli pitää aina heijata takaisin uneen. Vauvat tottuvat kyllä äkkiä, eri pitää olla varuillaan mihin opettaa! Toinen 'hankaluus' on se, että kun nukahdin vauvan viereen monena iltana peräkkäin, kun meillä oli niin aikaiset herätykset, niin nyt ei saakaan lähteä enää makkarista mihinkään, pieni hermostuu, kun ei kuule tuhinaani vieressään... Eli se siitä kahdenkeskisestä ajasta miehen kanssa :whistle:

Mahallaan olosta: ei ole kovin pop juttu täällä. Nostelee kyllä päätään jonkin verran, mutta koska se on niin raskasta hommaa, hermostuu aika pian. Toinen asia on se, että pulauttelee kovasti mahalla ollessaan ja kun syö niin usein, ei ole oikein sopivaa aikaa olla mahallaan, ts. joko liian täynnä ja pulauttelee tai jo nälkäinen ja hermostuu. Kääntymisestä ei ole vielä, ei edes kyljelle, mutta ei kait tarvi ollakaan.

Yleensä on kyllä valoisa ja ihana lapsi. Lähinnä itkee väsymystä. Nälkää ei juuri kerkiä itkeä, kun olen alvariinsa tarjoamassa rintaa muutenkin. Paino kun ei tunnu nousevan, jos ei syö usein.

Meillä herättiin taas klo 06. Kun toinen aamusyöttö on noin 'myöhään', en saa poika enää unille millään. Jos se taas osuu aiempaan, ts. klo 5 kieppeillä, saattaa nukahtaa ja nukkua peräti kahdeksaan asti. Tänään kun herättiin kuudelta, olikin sitten aika kärtty aamu, kun yöunet jäivät niin lyhyiksi. Viereen ottaminen ei auta, eikä nukkuvaa teeskentely sen paremmin. Vauveli kaipaa seuraa.

Viitosrokotteen antamista olen tosiaan päättänyt lykätä. Ehkä sinne puolen vuoden paikkeille, ehkä vähän myöhempäänkin. Jäykkäkouristusrokotteen tarpeellisuus on se, minkä takia en halua lykätä kovin kauas, mutta jotenkin muutamien asiantuntijoiden arviot siitä, että rokotuksia pistetään liian aikaisin vauvojen immuniteettia ajatellen, ts. sivuoireita tulee tämän takia paljon, pisti miettimään ja päätimme lykätä myöhemmäs.

Kakka on onneksi ollut normaalimpaa viime aikoina. Olen edelleen maidottomalla. JOku lähipäivä taidan toimia neuvolan ohjeiden mukaan ja antaa maitopohjaista korviketta (ekaa kertaa sitten synnytyssairaalan) .Sillä näkee kuulemma onko kyse maitoallergiasta, kun olen ollut maidottomalla. Sen sijaan jos itse alan syödä maitotuotteita, kestää jonkin aikaa annankun maitoproteiini pääsee äidinmaitoon.

Tuulis ja rakas 10 viikkoa ja 4 päivää
 
Zue
Meillä sit rotarokotteesta saatu ripuli kesti 3 vkoa. Yksityisellä jouduttiin käymään, ku rupes ripuli menemään vaan pahemmaksi. Saatiin lääkettä mikä sit heti tehos.:) Ihanaa kun tyttö alkaa taas olemaan entisensä. Mut painonnousu on hidastunut kovasta ripulista..Viikon päästä pitäis tulla seuraava satsi rotarokotetta. Odotan vielä lääkärin konsultointia asiasta kannattaako ylipäänsä ottaa, mun mielestä ei.

Synnytyksestä toipuminen! Täällä ilmeisesti on hyvin toivuttu synnytyksestä kun seksiäkin harrastatte..? Meil on kohta 3kk synnytyksestä, ja vasta nyt pikkuhiljaa pystyn edes seksiä miettimään..Mulle ei tullut kuin 6 tikkiä, ja ilmesesti vain pintapuoliset repeämät (näin muistelen kätilön sanoneen, mut papereissa ei näy mitään mainintaa repeämien laadusta??), mut ovat arat edelleen. Ja muutenkin toi värkki tuntuu oudolta. Tänään uskalsin vähän kokeilla tota alakertaa, ja mulla tuntuu emättimen etuseinämässä selkeä pullistuma!! Ei hitsi, oonko mä nyt jonkun laskeuman saanut? Ja jälkitarkastuksessa ei mitään mainintaa asiasta! Ajattelin varata nyt ajan yksityiselle. Onko kenelläkään mitään vastaavaa? Mä olen aivan shokissa. Hitsi.
 
Tuuliannaliina Meillähän silloin toiselle maitoaltistus tehtiin lääkärissä. Annettiin siis korviketta. Ensimmäinen annos oli 2ml ja toinen 5ml. Niiden välillä oireita seurattiin ehkä n. puoli tuntia. Meillä ensimmäiset oireet tulivat jo tuon ensimmäisen annoksen jälkeen, mutta annettiin lisää tuo 5ml ja sitten jo selkeää punoitusta ympäri päätä ja kasvoja. Tosiaan tytöllä alkoi silloin koko pää punoittamaan. Seuraavat annokset olisivat olleet sitten jo suurempia, en muista, mutta varmaan ainakin 10-20 ml. Seuraava annos on aina edellistä suurempi. Ja annoksia lisätään ja pian pyritään antamaan n. 1,5 dl päivässä. Altistusta siis jatketaan viikon ajan, jotta nähtäisiin varmasti tuleeko oireita vai ei, jos oireita ei heti ilmene. Joskus oireet tulevat vasta seuraavana päivänä. Kannattaa siis hankkia ruisku, millä voita ensimmäisiä pieniä annoksia voi antaa vauvalle ja sitten koittaa saada onnistumaan pullosta tai hörppyyttämällä. Myös tietysti oksentelu ja kova korvikkeen vastustaminen ovat todennäköisesti oire allergiasta. Tsemppiä kotialtistukseen! Ja jos vauvalle tulee oireita niin sitten yhteys lääkäriin. Apteekin erityiskorviketta varten tarvitaan lääkärin B-lausunto, tai niihin KELA-korvauksiin. Mutta tänä päivänä paljon suositaan sitten isommilla lapsilla jo tuota kauramaitoa, eikä apteekin korviketta välttämättä tarvita ollenkaan, mutta voi se resepti ollahyvä olemassa, lisämaitoa voi tarvita joskus yllättäen.

-Ninnu
 
Zue: mulla tuntuu tollanen samanlainen "pullistunut pieni paukama" emättimen etuseinässä, aika lähellä emättimen suuta. Mulla ei ole jälkitarkastusta vielä ollut, mutta kun kysyin neuvolassa, niin sanoivat, että on luultavimmin tikkauksesta johtuva(mulle laitettiin myös kuusi tikkiä). Kysyin myös tosta laskeumasta, ja sanoivat ettei sitä kyllä ole, olisi erilainen. Muutenkin mulla on paikat hieman erituntuiset, ns. löysemmät vielä (synnytin 25.2.13) ja koko emätin tuntuu vieraalle.
 
Ninnu: kiitos vinkistä ja hyvä kun luin sen! Neuvolan ohjeiden perusteella nimittäin ymmärsin, että korvaan vaan yhden syötön korvikkeella! Siis antaisin samantien jonkun 80ml korviketta. No, hyvä tietää että on hyvä aloittaa 2ml sen sijaan... Mun terkka on kyllä ihan oikeasti aika asiantuntematon... No, kokeilen tota 2ml ja 5ml ja jatkan siitä eteenpäin. En kyllä haluaisi antaa korviketta koko viikkoa, utta kait se on pakko jos aikoo tän 'kotialtistuksen' tehdä. Mä olen kyllä aina välillä sortunut itse maitotuotteisiin, esim. tänään söin pullan, jossa oli sekä voita että varmaan maitoakin...
 
Eka rokotus+neuvolakäynti hoidettu. Pikkaisen itkeskeli kun pistettiin ja karjui terveydenhoitajalle erittäin vihaisen kuuloisesti :p :D Sitten nukkuikin kiltisti pari tuntia vaunuissa, vaan alkoipas sen jälkeen sit oikein kamala kiukuttelu jatkuen iltaan saakka. Panadolia annettiin pakkauksen ohjeen mukaisesti mutta ei vienyt kiukkua kokonaan pois. Lämpöä tuntui nostavan, joten onneksi oli panadolia annettuna kun olisi muuten noussut varmasti enemmän. 5-rokote otettiin ja se saa toistaiseksi olla se ainoa joka me otetaan meidän pienokaiselle. Tuota ei uskalla jättää pois vaikka niin kovasti reagoikin. Jäykkäkouristus on sen verta yleinen maaperässä ja kun nuo pienet ihmiset tutkivat maailmaa suun kautta ja möyrivät maata viistäin niin naarmuilta tuskin säästytään ulkona ollessa. Ja ei se poliokaan mikään kiva tauti ole jos sattuu kohdalle osumaan, pyörätuoliin vie lähes varmasti jos ei tapa kokonaan. Muut taudit siinä tulee sitten sopivasti samalla, ei kuulosta aivotulehdus tai turpoava+tulehtunut kurkku nekään kovin kivoilta "kavereilta". Nyt tyttö tossa leikkii tyytyväisenä ja juttelee leluillensa, joten näyttäis menneen rokotekiukut ohi yön aikana kuten pitääkin :) 2kk päästä sitten taas sama homma, kauhistuttaa jo valmiiksi mutta minkäs sille sitten voi. Toivottavasti ei seuraavasta tulis ihan tuollaista, ei ole pienellekään kiva juttu jos tekee kipeetä tai on ikävä olla.

Painoa ei ollut tullut kovinkaan paljoa ja käyrä oli tipahtanut alaspäin. Me ollaan molemmat vanhemmat kyllä itsekin kasvettu tosi hoikkina lapsena. Tyttökin on kasvanut aika reilunpuoleisesti pituutta (62cm, syntyessä 53cm) joten oiskohan tossa sitten syy siihen ettei paino ole noussut niin reilusti. Jos energiat onkin menneet pituuskasvuun painon sijasta. Seuraillaan ja jos vielä hidastuu lisää niin sitten aletaan varovaisesti aloitella kiinteitä lisäruokia. Maitoa multa kuitenkin tulee hyvin ja märkiä vaippoja lapselta tulee enemmän kuin tarpeeksi (10-15kpl/vrk). Korviketta ei mielellään anneta kun ei toisen massu oikein siitä tykännyt kun kotiutumisvaiheessa annettin bilirubiiniarvojen takia lääkärin ohjeen mukaan.

Nyt oli tosi mukava terveydenhoitaja, tästä me pidetään kynsin hampain kiinni. Olisi pitänyt vaihtaa heti alkuunsa tonne toiseen neuvolaan! Vähän vanhempi terkkari kyseessä ja todella ammattitaitoinen ja rento ote asioihin. Huomasi heti, että kokemusta ja sen antamaa maalaisjärkeä löytyy eikä mennä pelkkien tilastojen mukaan :) Rokotusasiassakaan en saanut puolen tunnin saarnaa rotan ja pneumon tärkeydestä vaan asia oli täysin ok toisin kuin sille aiemmalle jolta vaihdettiin pois.
 
Paljonkos pikku yllätys pikkuinen painoi?

Meillä oli tänään 3kk neuvola ja ei tykänny mieidänkään poju rokotuksista;) Mitat 6540g ja 51cm. 2kk mitat oli 5230g ja 56cm eli hyvin on poika kasvanu pelkällä tissillä ;) Kaikki muutenkin hyvin <3 nyt vähän kiukkuinen...

äitx2+pieni mies 3kk4pv
 
Nopeasti noista matkarattaista, meillä on Britaxin ja oli ehdottomasti hintansa arvoinen hankinta! Meillä siis saa niihin ton turvakaukalon kiinni ja irrottaminenkin käy yhdellä napin painalluksella, eikä tarvi autoon nukahtanutta vauvaa herätellä ottamalla pois kaukalosta. Kyllä aina kauppareissuilla pistän kaukalon niihin, ja muutenkin jos vähänkään pidemmän matkan joutuisi kaukaloa kantamaan. Tosi näppärästi saa myös kasaan ja mahtuu pieneen tilaan.
 
  • Tykkää
Reactions: Heidukka ja Mrs-K
Alkuperäinen kirjoittaja äitx2;28444594:
Paljonkos pikku yllätys pikkuinen painoi?
5,9kg, ihan tarkkaa grammamäärää en muista mutta muutamista grammoista oli tuon päälle kysymys. Pääasia oli, että kuitenkin oli painoa tullut eikä kokonaan pysähtynyt.
Vieläkin on kovin kiukkuinen mutta tuo saattaa olla jo sitä perus refluksikiukkuakin, unille laitto oli yhtä taidetta kuten kävi päiväunienkin kanssa. Vieressä piti nukkua jotta nukahti, sainpahan itsekin sitten päiväunet :)
 

Yhteistyössä