Helmikuun helmet 2017 *heinäkuussa*

Tänään oli päivällä oikein huono olo ja oksensin taas, ja siitä hommasta oli kyllä uutuuden viehätys kadonnut. Kamalasti voimia kaikille joilla pahoinvointi on jatkuvaa!

Muutamat kyseli meidän asumisesta kun ei ole pesutiloja tai sisävessaa. Asumme sisäsaaristossa 1920-luvun talossa, joka on vuosien varrella säästynyt isommilta remonteilta. Pidämme pientä omavaraistilaa, eli yritämme tuottaa mahdollisimman ison osan ruuasta itse. Eläimistä löytyy lampaita, vuohia, sikoja, kanoja, mehiläisiä jne. Itse olen asunut tässä pari vuotta eläinten kanssa ja mies (onneksi samanhenkinen!) muutti tänne alkukeväästä. Ei olla mitään superhippejä, ihan tavallisissa töissä käydään, vaikka kieltämättä ajatus kotiin jäämisestä ja tilan pitoon keskittymisestä on aivan ihana.

En ole ennen keskustellut tällaisella palstalla enkä ole ihan varma protokollasta, mutta kiva olisi kuulla teidän muidenkin elämästä. Saisi ihmisille "kasvot".
 
Kuulostaapa Metsäminttu ihanalta! Mä voisin niin kuvitella joskus asuvani taas maalla eläinten keskellä (olen kunnon maatalosta kotoisin). Nyt kun vauva on masussa tulee väkisinkin jo mietittyä tulevia asumisratkaisuja, asutaan tällä hetkellä kaupungissa Ulkomailla. Muutto Suomeen ja maatalon osto ois unelma mut kuulostaa silti niin kaukaiselta.
Tuli vähän runoiltua... Eläimistä puheenollen, mua lääkäri hirveästi varoitteli tuolla ekalla käynnillä koskemasta kissoihin ja kissan jätöksiin. Ja kaikkien eläinten käsittelyn jälkeen pestävä kädet (no joo, tämä nyt on ihan ok). Ja pyörällä ei saa enää ajaa kun maha kasvaa ja kehon painopiste muuttuu! (n) Onks Suomessa neuvottu samanlailla, vai ollaanko täällä vaan jotenkin... Huolehtivaisia?? :)

Kerttu89 ja Murmeli 7+3
 
Viimeksi muokattu:
Oi kuulostaa ihanalta Metsäminttu! Minä olen aivan tavallinen kotiäiti ilman suurempaa viehätystä, mutta onnellinen! <3

Täällä maha on kasvanut jo naurettavan isoksi kun vertaan viime raskauteen. :D Jospa se tästä tasaantuisi. Jouduin ostamaan tänään myös isommat rintaliivit. Rinnat on kipeät ja turvonneet ja pahoinvointi jatkuu, samoin lääkitys, vaikka tänään on rv 11+0. Odotan edelleen että se maagisesti loppuu rv 12 tienoilla aivan kuten viime raskaudessa, vaikka silloin(kin) petyin! ;) Minulla kesti pahoinvointi lopuksi lievänä lääkityksen ansiosta koko esikoisen raskausajan. Meillä on ultra 28 päivä, enkä malttaisi odottaa!! Tsemppiä Piinamiina ultraan ja kiva kuulla, että olo on helpottanut! :)
 
Metsäminttu: tuo kuulostaa kyllä ihanalta tavalla asua. Me muutettiin huhtikuussa maalle ja voi että ne nautitaan (molemmat on kotoisin maalta ja ei tykästynyt ollenkaan asua kaupungissa/kylän keskuudessa) :)

Voi, että ihminen voi olla pienestä asiasta onnellinen :rolleyes: mulla on viikon ajan tehnyt mieli kunnon pitserian pitsaa (nyt en tarkoita siis kotipizza vaan juuri niitä toisia pitsapaikkoja) ja oon jo hokenut asiasta miehelle siitä. Tänään se sit lopulta hermostui siihen minun haaveiluun ja lähti hakemaan asioikseen illalla kahdeksan aikaan sitä mulle. :p ja matkaa pitserian tulee siis yli 30km sivunsa, niin voitte varmaan uskoo, että olin minä onnellinen :love:
 
Metsäminttu toi teidän asuminen kuulostaa todellakin ihanalta! Itse asun pienellä paikkakunnalla ja täälläkin syrjäseudulla, kirkonkylälle 20 km matkaa. Oon haaveillut usein mahdollisuudesta pitää eläimiä ja semmoista paikkaa vähän haeskeltiinkin, kunnes sit löytyi ihan perus omakotitalo isolla järvenrantatontilla johon rakastuttiin ja ostettiin. Nyt joudun tyytymään vain lemmikeihin kun ei täällä muuta voi pitää oikein, mutta tosi ihanaa täällä on asua!

Eka neuvola on huomenna klo.9 (y) vähän jännittää jostain syystä, saas nähdä pystynkö nukkumaan ollenkaan. .. Palaan huomenna kertomaan kuulumiset ja jospa saadaan mullekin se laskettu aika tietoon :D
 
Kerttu89, pyöräilystä ei mua ole kukaan varoitellut (tosin esim haaveet ratsastusharrastuksen uudelleen aloittamisesta vuosien tauon jälkeen siirsin suosiolla sellaiseen ajankohtaan kun en ole raskaana, sen verran monesti olen pudonnut ja itseni telonut ilman vauvaa mahassakin) mutta noista kissanjätöksistä Joo, ilmeisesti ulkokissat saattaa levittää toksoplasmaa. Ja mun käsityksen mukaan nimenomaan ulkokissat, ei sisäkissat. Sää korjata, jos tämä on ihan lööperiä. Meidän pihalla käy ikävä kyllä naapurin kissa paskomassa meidän hiekkalaatikkoon joten omat ja lapsen kädet jynssätään kyllä hiekkaleikkien jälkeen.

Täällä tänään tiedossa seulaverikokeet, kieltämättä inhottaa mennä. En pelkää neuloja tai verta mutta jostain syystä silti tulee huono olo. Pissanäytteen vien samalla, Johan Tässä on taas jalat ristissä oltukin sen takia.

Naeli 10+3
 
En ehdi lukemaan viestejä nyt, mutta täytyy tulla tänne vähän kertomaan ja panikoimaan. En ole oksentanut ku viimeksi perjantaina. On vaan kuvotusta mutta ei oksentamista. :eek: onko huono merkki? Oksettaa tavallaan tälläkin hetkellä mutta ei niin paljon että oksennus tulisi. Entä voiko liittyä raskauteen vai johonkin muuhun kun tuntuu että koko suu täynnä aftoja. Kolme kielessä ja pari kitalaessa :eek: ja hiton kipeitä ettei pysty syömään edes.

Kerrotiin myös perheelle eilen. Nyt siskon kanssa päivitellään kun ollaan molemmat raskaana ja laskettuun aikaan on eroa noin viikko :love:
 
  • Tykkää
Reactions: Cicada
Bettinah: Raskausoireet saattaa hyvinkin vaihdella, joten en usko, että tarvitsee huolestua. Aftoista en myöskään huolestuisi, vaikka tosi ikäviä ovatkin. Olen kuullut että niitä voi tulla raskauden aikana. :) Kannattaa kuitenkin mainita näistä neuvolassa tai soittaa vaikka suuhygienistille, jos sieltä tulisi jotain neuvoa varsinkin kipeiden aftojen hoitoon!
Ihanaa, että kerttoitte raskaudesta ja teillä on lasketut noin lähellä siskosi kanssa! Minulla ja hyvällä ystävällä on viikko eroa lasketuissa ja toisella ystävällä on samana päivänä laskettu kuin minulla! :D

Kertomisesta vielä. Ajateltiin, että kerrotaan esikoiselle nt-ultran jälkeen, jos kaikki on hyvin. Hänellä on syntymäpäivä 1.8, joten se olisi kiva synttärilahja pikkusiskoa tai -veljeä toivovalle neljävuotiaalle - ainakin mun mielestä! :D Uskon, että hän ilahtuu! <3

Ihanaa päivää kaikille helmikuuta odottaville! <3
 
  • Tykkää
Reactions: Cicada
Bettinah ole vain tyytyväinen jos pahoinvointi alkaa jo hellittää (y) niin paljon on eroja miten naisilla tota pahoinvointia on niin hyvä vaan jos selviät vähemmällä :D

Mä oon nyt tämän viikon saikulla ja koitan kovasti saada energiavarastoja takasin.. :sleep: Tänään tuli mulle kutsu np-ultraan reilun kolmen viikon päähän ja silloin tasan 13+0 :) En jaksais oottaa :love:

Teillä kellä ennestään lapsia ja kokenut pahoinvoinnin tai oksentelun niin millä viikoilla se on loppunut? Ja jos käytetään nyt neuvolan tapaa esim. 9+1= 9. viikko. :D ite ainaki oon ihan sekasin ku nähny käytettävän kahta eri tapaa sanoa nuo viikot o_O

Cicada ja pieni pipu 9+4
 
  • Tykkää
Reactions: Bettinah
Huh, sainpas kahlattua heinäkuun ketjun läpi :geek:

Hurjan paljon keskenmenoja ollut täällä, tosi kurja lukea niistä :( voimia kaikille menetyksen kohdanneille <3

Piinamiina, vitsit miten ihanasti sanottu toi et kunhan tulis onnellinen lapsi :cry::love:

Metsäminttu huikee toi lahjakortti-idis, takasin varastaa sen :giggle: ekasta annettiin mun äidille onnea isovanhemmille -kortti missä luki et isovanhemmuuden arvoitu aloitusaika xxx ja kopio ultrakuvasta :love: mun isälle lyötiin ultrakuva käteen ihmeteltäväks ja miehen porukoille vaan kerrottiin :LOL:

Kerrottu ollaan (=mä oon) nyt vasta yhelle kaverille ja esikoisen vauvaryhmälle. Esikoisen kummitädille kerron varmaan torstaina kun lähetään kimpassa reissuun. Muille sit ultran jälkeen :)

Ultra mulla on 25.7, vajaa viikko vielä odotusta :notworthy: ei jaksais odottaa! Mies ei varmaan pääse mukaan kun esikoista ei sinne saa ottaa, mut tulevat varmaan sit aulaan oottelemaan..

Olot on kohtalaiset, pahoinvointi vaivaa mut oksennella ei oo tarvinnu... Tänään aamulla esikoisen kakkapyllyä pestessä kyllä vähän meinas yökkäyttää :sick::LOL:

Jotain muutakin piti löpistä mut pakko mennä :D
 
Täällä ei aamuisesta neuvolakäynnistä tullu yhtään viisaammaksi. .. Ei päästy ultraamaan eikä edes kuunneltu sydänääniä, kun neuvolan lastenlääkärillä oli vastaanotto ja oli vallannut sen huoneen missä kaikki vehkeet on. :( Edelleenkään ei oo siis tarkat viikot tiedossa mut noin 9 pitäis kaiketi olla. Menen lääkärille viikon päästä ja silloin otetaan myös verikokeet ja jospa sit saan sen lasketun ajan :D
 
Huomenta helmet!

Kutiaako kenelläkään muulla limakalvot? Miulla oli eilen ihan järkkyä kutinaa oikeassa korvassa, nyt se on helpottanut. Mut nenän limakalvot taitaa olla tosi kuivat, kun ne kutiaa koko ajan. Kurkkuakin kutittaa ihan jonkin verran. Mitään siitepölyallergioita miulla ei oo ikinä ollut. Tekisi mieli hölvätä jotain öljyä sieraimiin.

Miulla on tällä hetkellä erittäin pop syömispuolella mozzarella ja juomana kylmä appelsiinimehu. Tuoreena syön vain Juustoportin tekemää mozzarellaa, Valio kun ei taida enää sitä valmistaa. Testaan ehkä tuuriani, mutta se on vaan niin hyvää... :rolleyes:

Tuossa viime viikolla kun panikoin stressihormonien siirtymistä sikiöön niin törmäsin samalla tietoon että jokin salmiakissa ja lakritsissa oleva aine muuttaa istukan toimintaa niin, että nuo hormonit läpäisee istukan suunniteltua paremmin. Eli salmiakki ja laku ei olekaan rajoitettavien listalla niiden verenpainetta kohottavan vaikutuksen takia.

Miusta tuntuu, että verenpaineet on pudonnu vielä entistä alemmaksi. Nyt pitää usein jo pysähtyä ottamaan jostain tukea, kun tuntuu vintti pimenevän niin totaalisesti. Milläköhän noita paineita saisi turvallisesti vähän nostettua? Tuntuu nimittäin aika ikävältä kun päästä heittää niin kovasti.
 
Heipparallaa! :)

Ihanaa kun tuli lämpimät kelit juuri mun lomien aikaan. Olipa nautinnollista käyttää koiraa aamupissalla kun niin lämmin jo aamusta. Tai no aamusta ja aamusta, nukuttiin pitkään lasten kanssa, mutta meille aamusta :) Tänään on muutenkin mukavia juttuja suunnitteilla, rakkaan ystävän näkemistä jne. Mulla ainakin on raskausoireet nyt helpottaneet kun saa paremmin itse suunnitella päivärytmin, syödä silloin kun kun nälättää ja ottaa torkut kun tuntuu siltä. Eilenkin nukuin 2h päikkärit :whistle:
Jos ei massu ois jo pyöristynyt niin muusta ei tietäisi olevansa raskaana. No nyt kun mietin niin rintoja välillä vihloo mutta se pahin kipu niistäkin jäi alkumetreille.

piinamiina: mulla on tosiaan myös matalat verenpaineet ja esim. viime raskaudessa mitattiin usein 100/56 arvoja. Mulle kehoittivat silloin syömään salmiakkia tai suolaa. Joskus olenkin joutunut ihan kaatamaan suolaa kämmenselälle ja nuolaseen suolat siitä. Se on mulla auttanut kun tuntunut että koko ajan huippaa.

Mulla on viikon päästä keskiviikkona ensimmäinen lääkärikäynti ja sitten 29.7. nt-ultra. Vielä pitäisi vähän malttaa odottaa. Ajateltiin ultran jälkeen kertoa lapsille ja muille läheisille.

Karkkipallero ja tyyppi 12+3
 
  • Tykkää
Reactions: piinamiina
Terveiset täältä Välimeren saunasta! On niin kuuma, että haluaisin vaan olla sisällä ilmastoidussa kodissa... Kävin tänään verikokeissa, en nyt ihan tiedä mitä kaikkea ne testaa, mutta varmaan aika samat setit kuin Suomessakin ja sitten joku Välimeren anemiatesti, jota kuulemma ei meillä pohjoisessa esiinny. :D Mutta otettiinpa nyt sitten veri- ja virtsakokeet kaikki kerralla. Hinta 200 €, huh! Täällä joutuu kokeet ja pari ultraa tekemään yksityisellä eli niihin saa muutaman satasen uppoamaan.
Oireista: Mulla on nyt viikkoja 9 + 3 ja rintojen arkuus on lähes poissa. Huolestuin tietenkin tästä, mutta kai se on ihan normaalia. Vatsan turvotus on myös helpottanut ja paino on jopa tippunut kilon verran. Näistähän mä huolestuin...ja maalaan piruja seinille. Pahoinvoinnilta olen säästynyt, lievää kuvotusta lukuun ottamatta, ja kertaakaan ei ole tarvinnut oksentaa. Tästäkin tosin saa ongelman halutessaan. :D

Koska raskaus ei vielä näy, emme ole kertoneet kellekään. Duunissa tosin pitää kohta ehkä kertoa, että saan tilattua isompia työvaatteita ajoissa.
 
Moi pitkästä aikaa! Jätin ketjun lukemisen ja kirjoittamisen hetkeksi kun rupesin ahdistamaan keskenmeno ilmoitukset.

Tänään tuli 12+0 viikko täyteen Jes! Ensi viikolla np ultra jonka jälkeen voi "julkisesti tulla raskauskaapista ". Ajattelin liittyä sitten helmikuisten faceryhmään ,sitä kun päivittäin käytän aktiivisesti:)

Olo on hyvä,väsymys ja huono olo tasottui n.10 raskausviikolla. Lähipiirille ollaan kerrottu,yks arvasi,muut ei :)
 
Voi kun täällä oli näitä maaseudun asukkeja❤ Minäki niin haluaisin.. Edellisessä liitossa asuttiin maalla, mutta eron takia jouduttiin laittamaan tila myyntiin :( Ehkä vielä joskus..

Bettinah: Ihan normaalia on tuo raskausoireiden vaihtelu :) Itsellä on pahoinvointi onneksi jo taakse jäänyttä! Nauti vain olostasi :)

(.) Seulaverillä käyty tänä aamuna, nt-ultra vasta 9.8.. Blää, ei millään jaksais odottaa.. Ens tiistaina lääkärineuvola, josko vaikka pääsisi ääniä kuulostelemaan <3

Äippä ja Pirpana 10+2
 
  • Tykkää
Reactions: Bettinah
Voi kun täällä oli näitä maaseudun asukkeja❤ Minäki niin haluaisin.. Edellisessä liitossa asuttiin maalla, mutta eron takia jouduttiin laittamaan tila myyntiin :( Ehkä vielä joskus..

Bettinah: Ihan normaalia on tuo raskausoireiden vaihtelu :) Itsellä on pahoinvointi onneksi jo taakse jäänyttä! Nauti vain olostasi :)

(.) Seulaverillä käyty tänä aamuna, nt-ultra vasta 9.8.. Blää, ei millään jaksais odottaa.. Ens tiistaina lääkärineuvola, josko vaikka pääsisi ääniä kuulostelemaan <3

Äippä ja Pirpana 10+2
Pitikö noita seulontaverikokeita varten paastota? Mun pitäisi perjantaina mennä, mutta samana aamuna on neuvola eli en pääse heti aamusta. Piti tänään soittaa neuvolaan, mutta unohtu tieten :geek:
 
Pumbuliini olipa mukavaa kuulla sinusta. Etsin sinua tästä ketjusta koska meillä on sama laskettu aika ja synnäri. Toivottavasti meillä molemmilla menee kaikki hienosti ja maataan vierekkäisissä peteissä synnyttämässä :D

Voi teitä joilla alkaa 12 viikkoa olla täynnä ja nt-ultra käyty tai ihan kohta tulossa! Meillä tosiaan vasta 10.8. Toki täytyy ajatella että viikkoja voisi olla viisi eikä 9+5, ihan hyvällä mallilla täälläkin ollaan.
 
Neljän tunnin päästä on nt-ultra! Voi pyhät että jännittää. Näin untakin, jossa sikiö ei ollut kasvanut yhtään neljässä viikossa. Nyt ois helppoa, jos saisi nukuttua vajaan kolme tuntia ja sit ottaisi vain pissanäytteen, vetäisi päivävaatteet päälle ja lähtisi suoraan ajelemaan. :notworthy::alien::censored:

Onko täällä vielä kukaan ehtinyt käymään nt-ultrassa? Luen viestit pari kertaa päivässä ja muistelin että ainakin jollain oli virkeä heiluttelija ollut kuvissa (tai sit oon lukenu jotain blogia). Pää on tosi hatara näinä aikoina.
 
Meillä on eka nt-ultra 19.8 enkä malttaisi odottaa. Saa sitten koulussa ryhmäläisille kertoa heti hyviä uutisia. En vaan jaksaisi mennä kouluun en vaikka sitten taas haluan käydä tämän suuntautumisalan loppuun eikä ole paljon edes jäljellä, semmoinen 3kk ja risat. Tehtäviä pitäisi saada tehtyä, mutta nyt ollaan mökillä ja huomenna kotiin. Yksi yö kotona ja sitten mennään Ennan (esikoinen) kanssa minun porukoille heti töideni jälkeen la-ma ja siellä su menen pitkästä aikaa kummitytön äidin kanssa kahdestaan syömään Sieravuoreen.

Sitten kun ma tullaan kotiin, niin taas yksi pvä kotona ja ti töideni jälkeen lähdetään ajamaan Lappeenrantaan :). Miehen veli asuu perheensä kanssa siellä. Näkee Ennakin pitkästä aikaa serkkuja isän puolelta, viimeksi nähty puoli vuotta sitten :unsure:. Eivät ehdi paljon täällä Satakunnan seudulla käymään.

Olot alkaa vähän helpottaan, oksentelu 1krt pvässä aamuisin ja muuten vähän etovaa oloa, mutta nyt ruoka maistuu. Välillä on paha maku suussa ja tarvii saada jotain syömistä, että tulee hyvä maku :ROFLMAO:. Ennan raskaudessa pahoinvointi alkoi vkolla 10 ja kesti viikolle 30.
 
  • Tykkää
Reactions: Cicada
Me asutaan n. 15km keskustasta ns. maalla rivitalossa, 3km päässä meistä on maalaistiloja paljon. Perunoita ja porkkanoita pystyy edullisesti ostamaan halutessaan läheltä.

Tykkään asua, kun on naapureita ja kuitenkin pääsee helposti paikallisbussilla keskustan hulinoihin :)
 
Maikkki laitoin sulle viestiä tuosta fb-ryhmästä et voisin ny rohkaistua sinne, vaikka aluksi aattelin odotella nt-ultraa, joka on 1.8. Toivotaa, ettei ny ihan kauheesti olis tuttuja.:ROFLMAO: Ei ainakaan synnytyssairaaloiden perusteella pitäs juurikaan olla.

rv 10+5
 
Onnea Piinamiina hyvistä ultra tutkimuksista! Mukavaa kun alkaa viikot olla sen verran pitkällä että alkaa ultra terveisiä palstalle tulla!

Myös minä olisin liittymässä fb-ryhmään ja laitoin myös Maikille viestiä.

Onko muuten jollakulla Bola-koru olemassa tai tarkoitus sellainen hankkia? Minä olen muutamia nettikauppoja selaillut, tekisi mieli sellainen ostaa. Muistelen että viikoilla 15 alkaa sikiö jo erottaan ääniä. Nettikauppa vinkkejä kaipailisin siis :)

Ihanaa kun sattui helteet mun lomille. Ollaan oltu paljon pihalla ja
nautittu olostamme. Vanhempi tytöistä tokaisi aamulla että tämä se vasta on elämää! Olen samaa mieltä!!
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä