Helmivauvat 2009 ~toukokuussa~

Kiitos Tuiskunen vinkeistä. Ollaan jumppailtu kyllä juuri noin että päätä on hellästi painettu toiseen suuntaan, mutta ei tyttö käännä kuin ihan vähän. Meillä ei siis todellakaan korva osu alustaan. Välillä kyllä todellakin tuntuu, että kyseessä on nimenomaan "lempipuoli", eikä vain halua kääntää toiseen suuntaan. Täytyy patistaa lääkäriä, että päästään fysioterapiaan.
 
Lukemassa.

Monien vauvat tuntuu nukkuvan öisin jo tosi hienosti. Meillä taas on alettu heräillä öisin entistä tiuhempaan. Kolmen tunnin unipätkät on muuttunu kahdeksi tunniksi. :/ Ymmärtäisin, jos olis taas tehoimupäivät tms., mutta ei tuo nälkäinen tunnu olevan. Vähäsen syö, jos tarjotaan, mutta nukahtaisi varmaan ilmankin uudestaan, jos en yrittäisi vaan itse päästä mahdollisimman nopeasti nukkumaan. Ehkä pitäis koittaa muita nukuttamiskonsteja, mutta kun se tuttikaan ei kelpaa. Isompi, nahkainen tutti tuntuu olevan tosi tärkeä...
 
Matma, meilläkin on yöt nykyään entistä risasempia. Ennen eka unijakso saattoi olla 4h nykyään tuntuu että heräilee 1-2h välein. Ja munkin tulee aina tyrkättyä vaan tissi suuhun (nukkuu siis vieressä) vaikka ei kyllä nälkäänsä heräile. Mutta sitä kun haluaa itse päästä mahd nopeasti takaisin uneen.. :ashamed:

Kantoliinasta vielä kyselen.. Nyt sidoin tämän huggiksen, tää taitaa olla se joku risti kakkonen vai mikä nyt lie.. :p mutta muutama kysymys vielä.. Onko teillä vauvan jalat liinan sisäpuolella vai roikkuuko ulkopuolella? ja miten korkeelle se taskuosio tulee vauvan pään päälle? onko vauva siellä sisällä kokonaan vai näkyykö pää? ja missä vaatetuksessa teillä vauva on jos liinailette ulkona?

sadee80 & tyttö 2kk+
 
iippanen roosalla on ainakin ihan selvä lempipuoli, kääntää pään niin vaunuissa ollessa, hoitoalustalla yms. mie oon asetellut leluja sille toiselle puolelle ja paljon jumppaillaan myös, en edes ajatellut että olisi jotain ongelmaa ennekuin luin sun viestin, sitten iski huoli, täytyy testata kun neiti herää et osuuko korva lattiaan.. :ashamed:
toivotaan jotta teilläkin niskat vetristyy jumpan avulla..

roosa ihanuus nukkuin yöllä 6 tuntia, söi 10 min. ja sit vielä 3 tuntia, pienet tuuletukset tuli äidiltä, sellainen tissimaakari on tuo neiti ollut ja on..

sitten mä avasin tänään vahingossa huhtivauvojen ketjun, luin sitä koko sivun ja aloin miettiä että onko tästä tullut sellainen sekaketju et mukaan on liittynyt 2 viikkoa sittenkin synnyttäneitä, sitten aloin kelata, että mikään nimimerkeistä ei ole tuttu ja slaskin vielä et vaikka la. heittäisi ja olisi syntynyt rv42 niin ei silti voi olla niin pientä vauvaa niin monella jos on helmimasu alunperin.. joo, miten niin väsynyt :LOL:
 
pur
Voi ei MATMA :hug: voi mia tosi paljon sinne öihin, kyllä noi hankaluudet teidän nukkumisten kanssa kestää. Ja SANDEELLE kans voimia öitten kanssa. LIINASSA jos tiedän et pidän vaa vähän aikaa ni jätän usein jalat roikkuu. Usein miten mulla on pidempi rupeama kerralla tai tyttö nukahtaa ni nostan vyön pussiksi tytön päälle. Mä joudun hereillä oloajat varmistaa et tyttö näkee ulos ristin välistä ku pitää päätään sivuttain silleen et toinen henkseli tukee pään mun rintakehää vasten, muuten se hyppää sieltä ulos, varsinkin jos jalat on pussissa saa sieltä oikeen vauhdin otettua. Sit ku nukahtaa vedän molemmat henkselit ja vielä sen vyönkin konaan päänkin yli ni on itel huolettomampi olla, voi paremmin kumarrellakkin. Pihla on niin lämmin verinen et näillä ilmoilla oon ihan sisävaatteet päällä pitäny, paitsi käsiin ja jalkoihin tuplat, liinahan suojaa pään. Sitten mulla on toi miehen tuulitakki tarvittaessa kun se mahtuu sit paketin yli kii. Saikohan tästä ny mitään tolkkua :whistle: .

No nyt mul tuli taas kiire. Pitää mennä koirankoulutukseen. Alotin uudestaan ihan vaan ettei koe itteensä hyljityks ku on semmonen mamman poika.

:wave: Pur ja Pihla
 
Iippanen; meillä kans pojalla oikea puoli selkeesti lempipuoli. Eilen yritin nukuttaa vasemmalle kyljelle mut poikahan veti ittensä ihan kaarelle ja järkyttyi kokonaan :ashamed: ... Nukahtaa tosi hyvin oikealle kyljelle mut hiissaa ittensä kyllä aika nopeesti selälleen. Selällään maatessa kääntää aina pään oikealle puolelle. Että en tiedä vaikka meilläkin ois jotain jäykkyyttä vasemmalla puolella kun ei tuntunut löytyvän hyvää asentoa sillä puolen.

Meillä tiistaina 3kk nla ja piikkiä on siis tulossa... Jännittää miten poika reagoi. Rokotustutkimuskutsukin tuli viime viikolla postista, tarttis varmaan lukasta ennen neuvolaa. Aiotaan tod.näk. kyllä osallistua. Rotavirusrokotusta ei varmaankaan oteta kun on meidän ainukainen eikä oo menossa alle 3v. päivähoitoon.

Maissivelli on tehnyt tehtävänsä; poika syö nyt n.4-6 tunnin välein, entisen 1.5-2tunnin sijaan ja vaikuttaa paljon tyytyväisemmältä. Vaippojakin kuluu paljon vähemmän. Äippä on ihan onnellinen :heart: . Saa nähdä mitä neuvolan täti kommentoi kun tiistaina mennään.

Ai niin, Lentikselle piti sanoa että mulla kanssa korvatulpat öisin ja vähän väliä nypin niitä pois ja kuuntelen että hengittääkö poika :LOL: .

Jaaha, taas herättiin.
 
Voi Matma, minä täällä "kärsin" täysin samasta ongelmasta ja olenki nyt painiskellut sen ongelman kanssa n. 3viikkoa. Mulla taitaa olla ongelmana se että maitoni ei ole kovin energiarikasta, eli täyttää kyllä, mutta vain hetkeksi. Eilen aloitin sitten ominpäin soseet, eli annoin muutamia lusikallisia peruna-kukkakaali sosetta, omaa tissiä ja päälle vielä meni 150ml tuttelia. Ensimäisen pätkän nukkuikin sitten 6h :) ja seuraavat pätkät 2h ja 1h, mun tissimaidolla. :/ Eli tänään siis aijon antaa samanlaisen sekoituksen, jotta unta riittäisi pidempään ilman nälkää. Seuraavallakin syöttökerralla, syötän tissin ja annan korviketta vielä lisäksi.

mutta kutsu kuuluu :wave:

Jospi ja Henni viikkoa vaille 3kk :)
 
hug-a-bub, mä teen aina sen kietaisuristikakkosen just niiku siinä dvd:llä eli vedän sen vyön kropan yli. Jalat jätän ulos. Meillä ei hereillä ollessaan viihdykään liinassa joten "nukutan" siihen aina aamupäivisin (nukkuu n. tunnin) jotta saan hommat tehtyy. Ulkona en siis ole kokeillut kun kaveri teuhtoo itsensä niin kaarelle ja hamuaa tisukkaa...

vellit
, siis Minkä ikäisenä ootte uskaltaneet aloittaa? oon miettinyt noita meidänkin risaisia öitä... mutta meillä on toi nukahtamisen vaikeuskin. uskonkin, että kyse ei välttämättä ole nälästä kun herää, vaikka tarvitseekin tissiä jatkaakseen untaan. Usein nimittäin piereskelee öisin kovaäänisesti, eli masussa kiertää ilma. Huoh. Ehkä ne joskus helpottaa ne yöt. KAIKILLE YÖLLÄ USEIN NOUSEVILLE TSEMPPIÄ!

Flunssa, tosi ihanaa, mulla on kurkkukipee ja flunssan orastus. TOIVOTTAVASTI en tuu kipeeks kun tuo vauva ei tosiaan nuku kuin liikkuvissa vaunuissa päivisin, niin on pakko mennä ulos ja sisällä ..just mietin et eipä taida enää kauheesti sisällä nukkuakkaa, noi pikku-unet kantoliinassa rytkyttämällä ja sitten sellasis matkarattais tirsuttelee silloin tällöin ku kovasti heijaa.

Pään asennosta, meilläkin on selkeesti lempipuoli, enkä oo tuollaista jäykkyysjuttua ajatellutkaan. Pitää varmaan antaa just noita ärsykkeitä enempi toiselta puolelta.

Kaikille jaksamisia! Se on taas paluu arkeen, kun isäntä lähtee hommiin...on niin luksusta nää viikonloput kun ehtii rauhassa syödä ja tehdä asioita kun isi hoitaa!

Vielä lopuksi... Meillä on ruvettu kans jutustelee melko paljon enemmä. Kaveri juttelee varsinkin tissille, taitaa olla paras kaveri :LOL: Hokee tasaisesti "ööö,öö,öö,ööö" :heart:

Ellamaaria ja pikku mies 8viikkoa :heart:
 
Mae
EllaMaaria Meilläkin tissi on se kelle jutellaan eniten... Mut sitten unohtuu se syöminen ja vetää herneet nekkuun jos erehtyy tissin laittamaan takaisin liiveihin.

Mulla on maidontulon kanssa pikkusen ongelmia tai ei siis sen tulon kanssa vaan Joonan imun kanssa. Se kun ei suostuis imemään (kun alkumaidot tulee niin vauhdilla) niitä loppuja. Ja tiedän että sieltä tulis, kun saan käsin lypsämälläkin tulemaan.

tänään ollu taas pikkusen huono päivä, ei edes jaksa sen enempää mainita.

Mae ja Joona 8vk2pv
 
Labellolle kiitos pinosta! :flower: Sitä paitsi sä oot niin nuori, että ehdit saada vielä vaikka minkälaisen lapsilauman, jos vain haluat ;)

Toukalle tsemppiä :hug:, kyllä sä pärjäät yksin, jos mäkin, mies on tässä kuussa kotona 5 (!) päivää... Ja niistäkin 2 siis niin, että on nää yölennot, jolla on nytkin

"Vaeltaako" teidän vauvat perhepedissä? Greta jotenkin onnistuu ryömimään/kiemurtelemaan sängyn keskelle yön mittaan, me sitten aamulla ollaan ihan toisessa reunassa miehen kanssa kun neiti on ominut itselleen puolet sängystä! :LOL: Ja joskus on ihan ihme asennoissa, esim. onkin kääntynyt niin, että jalat on suunnilleen mun suun kohdalla :eek:

Tissille nukuttamisesta: Joo, niinhän tässä on sitten päässyt käymään :ashamed: Kun on niin paljon helpompaa (oikeastaan ainoa tapa tällä hetkellä) ja sitten vaan mietin, että eikö se ole vauvalle ihana "lahja", kun antaa tissi suussa nukahtaa, ei kai ne paremmasta tiedä... Joo joo, seli seli, oon vaan selkärangaton äiti ja lellin tuon kakaran pilalle :LOL:

Ja meillä kanssa on "lempipuoli", jolle mieluummin kattelee, mutta esim. leikkimatolla puhun aina toiseta puolelta. Tykkää siis siitä puolesta, jossa mä nukun öisin vieressä.

Kantoliinassa Myös mä käytä kietaisux 2, jalat ovat ulkona, samoin pää, mutta vedän yleensä sen smokkivyön pään ylle sitten, kun Greta nukahtaa, sitä ennen hauaa kuikuilla ympärilleen.

Voi itku tuon karstan kanssa, taas öljysin koko pään, mutta ei se meinaa lähteä :kieh:

Tv. Lentis ja Greta melkein 3 kk :heart:
 
Ootteko huomanneet, että vauvan on vaikea keskittyä imemiseen? Greta nykyisin alkaa hymyillä ja jutella kesken imetyksen, ja sitten viime aikoina on yrittänyt kauheasti tarttua käsillään kaikkeen, eilen nappasi mun rillit käteensä :eek: Olin aivan että ohoh, kun en tajunnut, että niitä se kurkotteli. Onneksi tytön ote piti, eikä päästänyt niitä putoamaan, imeskeli vaan rintaa mun rillit kädessä :LOL: Välillä herppaa ihan kauheasti, kun ei saa käteensä sitä, mitä yrittää napata :heart:
 
Meillä vietettiin siis ristiäisiä viikko sitten ja Joona Oskari tuli vauvalle nimeksi :) Ristiäiset menivät hyvin, mitä nyt Joona näytti vähän, että koko talossa pitää jöötä ja huusi kilpaa papin kanssa ;) Sittern kun virallinen osuus saatiin alta pois, nuori herra rauhoittui unille ja oli loppu päivän yhtä aurinkoa vain. Että kyllähän se olisi kiva jos se tutti joissakin tilanteissa kelpaisi, mutta kun eivät nämä meidän lapset ole sellaisen kapistuksen päälle juuri ymmärtäneet mitään... Joona syö antaumuksella molempien käsiensä etusormia niin, että ne ovat kuin ihottumalla siitä imuvoimasta johtuen... Joonallekin on yritetty tuttia aina tarjota, mutta ei se pysy suussa sekuntiakaan, jos ei siitä pidä itse koko ajan kädellä kiinni.

Tämä viikko menikin sitten Joonan kanssa aikamoisen ikävissä merkeissä. Maanantai-iltana nimittäin huomasin peppupesulle, kun Joona pissasi lavuaariin, että pissa ei ollut normaalia, vaan hennosti vaaleanpunertavaa. Aloin heti epäillä virtsatietulehdusta ja seuraavana päivänä lääkärissä se sitten varmistuikin oikein kunnon tulehdukseksi! Jännä vaan, ettei Joonalle noussut missään vaiheessa lämpöä, eikä ollut yhtään itkuinen tms. Siitä sitten lähdettiin kiireen vilkkaa lääkäristä päivystykseen. Siellä menikin sitten näppärästi melkein koko ilta ja alkuyö ja silloin Joonan pissa olikin jo oikein voimakkaan punaista Joona otettiin sitten sairaalaan sisään suonensisäistä antibioottihoitoa varten ja siellä sitten oltiin pari päivää, mutta onneksi vappuaattona päästiin vihdoin kotiin!

Nyt sitten jatkuu antibioottihoito kotona suun kautta vahvempana kuurina viikon verran ja sen jälkeen annos puolitettuna estolääkityksenä kesäkuun alkuun asti, jolloin Joona joutuu vielä sairaalaan lisätutkimuksiin, jossa katsotaan, ettei olisi mitään rakenteellista vikaa virtsateissä tai munuaisissa :( Joonalle tehdään siis sellainen miktiokystografia-tutkimus. Onneksi sitten ei tarvitse olla yötä sairaalassa vaan se on vain päiväselti tehtävä varjoainetutkimus eikä sitä varten tarvitse nukuttaa Joonaa. Ja koska Joona on niin pieni, ei hän saa edes rauhoittavaa lääkitystäkään sitä varten. Toivottavasti vain tutkimus menisi hyvin eikä sieltä löytyisi kovin ikäviä uutisia!!!

Mieli ja ajatukset ovat olleet aika maassa nyt tän viikkoa Joonan takia En tiedä, muistaako täällä enää kukaan, mutta Joonaahan tutkittiin kovasti silloin raskausaikana noiden virtsarakko- ja munuaisasioiden vuoksi ja vihdoin sitten synnytyksen jälkeen uskalsi huokaista, kun Joona ultrattiin ja kaikki piti olla ok. Mutta nyt on tietty pelko taas, että joutuuko sen kamaluuden käymään vielä uudestaan läpi ja mitä mahtaakaan olla vielä edessä... Ja sitä tietysti myös tulee pohdittua, että mitähän hallaa tämä jatkuva antibioottien popsiminen tekee tuolla allergiarintamalla: mulla on jo nyt aika tiukka ruokavalio itselläni, ettei mielellään haluaisi sitä enää yhtään joutua kaventamaan!

Mutta ei auta muuta kuin odotella tuonne kesäkuulle ja yrittää olla ajattelematta asiaa, jos vain pystyisi! Onneksi Joona on ollut koko ajan oma ihana itsensä, eikä missään vaiheessa ole ollut kipeän oloinen. Huomenna Joonalla olisi neuvola, että sitten saa tietää mittoja tarkemmin, mutta sairaalassa vappuaattona punnittiin viimeeksi ja silloin painoi 6435g.

Meillä on ollut perheessä mahatautia: Keskimmäinen alkoi oksentaa reilu viikko sitten ja viime yönä vanhin poika oksensi vuorostaan... Nyt vaan "innolla" odotellaan, tuleeko meille muille... Toivottavasti ainakin Joona pysyy terveenä, kun olisi varmaan oman osuutensa tässä sairastamisessa jo kärsinyt tälläkin viikolla, kun sairaalassakin koko ajan "kiusattiin" toista: laitettiin tippaa (kolmas pistoyritys vasta onnistui) ja labrakokeitakin otettiin sen vajaan kahden vuorokauden sisällä kolmeen kertaan ja vain yhdellä kerralla yksi pistos riitti...

Että tällaista meille... Täytyy yrittää kirjoitella vähän ahkerammin tänne jatkossa :)

Lumienkeli79 ja Joona 9,5 vkoa

PS. Labellolle päivitystietona: Nimeksi tuli siis Joona Oskari, rv:t olivat 42+0 syntyessään ja mittoja: 1 vko: 4490g - 58,5 cm - 37,5 cm, 3 vkoa 5020g - 60,0 cm - 39,7 cm, 7 vkoa 6235g 63,6 cm - 40,5 cm (syntymämitat siis 4400g, 57 cm ja pipo 36 cm). Kiitos kun jaksat päivitellä näitä tietoja :)
 
Hei vaan!

Mulla vähän kirjoittelut jääny. :|

Viime tiistaina oli Juuson 3kk neuvola. Painoa oli "huimat" 4815g ja pituutta 56,7cm ja pipo 40cm. Joten labello, voitko lisätä listaan, kiitti. :) Pikkuinen tuo meijän poika on. :heart: Kehittyy kuitenkin tosi hienosti. Terkkarille kerroin, että ollaan jo annettu maissivelliä ja terkkari sanoi, että se on ihan hyvä juttu. Saatiin myös lupa aloittaa soseet ja tänään ekan kerran maisteltiin. Peruna-porkkanalla aloitetaan ja sitten marjasoseet. Juuso ei oikein tykänny tosta peruna-porkkana soseesta... ;) Rokotusta ei annettu, kun Juuso ei vielä ollut 5 kilon painoinen. Terkka sanoi, että mielellään pitäis olla ton 5kg, että sais sen rokotteen antaa. Ens kerralla sitten.

Yöt nukutaan edelleen tosi hyvin. Parhaimmillaan 8½ tuntia putkeen. :) Saa äippä ja iskä ainakin levätä tarpeeksi.

Me tosiaan aloiteltiin velli tuossa 2½ kk:n ikäisenä. Ja maissivellillä aloiteltiin. Nyt oon siirtyny peruna-porkkanavelliin.

Nyrkkejä syödään meilläkin tiuhana tahtiin. Ja kuola vaan valuu. :D

Nyt väsyttää jo niin paljon, että pakko lähtee nukkumaan. |O

Tinttu & Juuso n. 3kk & 2vko
 
lentis, meillä kans tyttö vaeltaa perhepedissä. reunaklla aloittaa nukkumisen ja yöllä onkin aina jo keskellä sänkyä. pienin vie eniten tilaa meijän sängyssä... :LOL:

liinasta vielä, sidonko sen liian tiukalle kun en mä saanut sitä ristiin vedettyä liinaa vauvan pään päälle laitettua.. vaan ne meni suurinpiirtein olkapäiden kohdalla vauvalla yli.. sitten sen tasku osan sain vedettyä vauvan pään päälle.. ?? :p ellamaaria, laitan sulle yv:tä. ;)

sadee80 + tyttö 2kk+
 
Meidänkin pojan nimen saa lisätä elikkäs Rasmus sulo Eemil :heart:
Paino ja pituus kasvua
1 vk 4250kg 52,7cm 36,6
2 vk 4470kg 53,2 37
5vk 4730kg 55cm 38
2kk 5345kg 57,5 39
2,5 kk 5600kg 60cm 39,8
et sellaiset mitat puklailusta huolimatta kasvetaan hyvin
 
pur
LENTIS joo tyttö on jo pitkään tehny tota VAELTELUA. Se jotenki hivuttautuu kyljellään jalat ja kädet eteenpäin ojennettuna eteenpäin, tiiän kun sit heiluttelee käsiä ja jalkoja hivuttautuessaan mun kylkiin kun oon aika kova kutisee. Ite siirryn aina tieltä ja kohta se kutittelu alkaa taas. Lopulta jos tila loppuu nostan omaan sänkyyn. =) Ja noita "KESKITTYMISVAIKEUKSIA" on myös ollu jonku aikaa. Varsinkin aamuisin kun tyttö on muutenki hyvällä tuulella virnistelee imujen välissä. Alkuunsa kun sitten tyttö huomas että imu loppu niin sitte alkokin huuto :LOL: , nyt tosin jo vaan naama vakavoituu ja äkkiä uusi imuote :LOL: .

LUMIENKELI :hug: se on ollu tosi rankka viikko sulla

Joillakin vauvat jo juttelee kovasti :) . Jonkin verran Pihlakin tietysti juttelee, mutta tuntuu meijän tyttö keskittyvän lähinnä tuon liikkeen puolelle. Tytön ku laittaa mahalleen ni näyttää ihan kohta lentoon lähtevän siitä :LOL: . Ei kiinnosta lelut tai mikään muu kuin LIIKETTÄ, SITÄ PITÄÄ OLLA. B)

Soiti tänään neuvolaan kun ei se luumuvesi auttanu tytön vatsaan. Se sano että kyllä 7pv on raja kakkaamattomuudelle täysimetyksellä olevalle. Meillä siis menossa jo vissiin kaheksas tai yheksäs pv. Neuvolan täti sano kanssa et kun tyttö on jo tän ikänen ja se neste ei auttanut niin voi jo antaa sit ihan sosetta. Uus soitto jos ei ke mennessä ala luistaa. Mitähän sille sit tehään, tietääks kukaan? No mä tein nyt kuivatuista luumuista ja korvikkeesta löysää sosetta, annan sitä aina ennen imetystä sitten (joka meillä edelleen kahen tunnin välein) muutaman teelusikallisen. Ja muuten kylläpä tyttö tykkää siitä, lupsuttaa lusikasta soseen ja kun se loppuu niin hirmu huuto siihen asti seuraava lusikallinen kerkee huulille :LOL: :LOL: . Ei ainakaan kovin ennakkoluuloinen maistelija tämä tyllerö.
 
Kiitos kaikille lämpimistä sanoista :) Ei vaan tämä sairastelu taida hellittää meidän perheessä. Aloin nimittäin viime yönä sitten vuorostani itse oksentaa ja nyt vaan sitten sormet ja varpaat pystyssä ettei tämä tauti tulisi Joonalle!!! Onneksi ei tunnu olevan kovin raju tauti, mutta ei tämä kivaakaan tietty ole... Vanhin poika toipuu vielä omasta taudistaan tämän päivää ja kaksi nuorinta siis antibioottikuurilla (Joonalla se nyt jatkuu siis kuukauden verran ainakin), että hip hei hurraa...

Ei sitten yllättäen olla menossa tänään neuvolaan, tartuttamaan muita. Huomenna olisi ollut keskimmisen pojan vehnäaltistus ja vanhimman maitosiedätyksen aloitus, mutta sain ne sitten perua jo kolmannen kerran.

Parempaa viikko siis teille muille ;)

Lumienkeli79 ja Joona
 
Lumienkeli :hug:

Keskittymisvaikeuksia tissillä täälläkin. Poika saattaa yhtäkkiä keskeyttää imemisen ja alkaa tapittaa mua suoraan silmiin, sitten aletaan seurustella :heart: .. Jotenkin oudolla tavalla aika erikoisen tuntuista kun toinen niin intensiivisesti alkaa tuijottaa, ihan kuin yrittäisi saada jotakin sanottua.

Viime yö meni taas vähän huonommin; koira mokoma ottanut tavakseen tulla meidän makkarin oven taakse nukkumaan ja kuorsaamaan :ashamed: . Ei oo ihan pientä rohinaa vaan kunnon törinää. Poika ja minä herättiin siihen molemmat. Kun sain koiran häädettyä kauemmas nukkumaan niin aurinko nousi ja pikkulinnut aloittivat oman konserttinsa ja taas herättiin... Huoh, kuinka voi pienten lintujen sirkutus noin hyvin kuulua sisälle. Nytkin poika nukkuu takapihalla ja heräilee vähän väliä lintujen sirkutukseen. Voi voi, onpa huolet mullakin.. :)

Tää päivä onkin sitten ollut taas tämmönen perus väsypäivä, pikkuasiat (ja isommatkin) harmittaa ja mikään ei innosta. Robottina suorittelen vaan päivän läpi.
 
Tervehdys kaikille!

En oo kirjoitellu aikoihin, mutta lukemassa käyn säännöllisesti. Mukava huomata, että samanlaisia iloja ja suruja (tosin surut ei oo tietenkään mukavia) on tullut vastaan muillakin, täältä saa hienosti vertaistukea.

iippanen ja muutkin joilla vauva jolla on lempipuoli :) Meillä on kans aivan selkeä lempiasento ja se on pää oikealle kääntyneenä. Ollaan yritetty aktivoida toista puolta, mutta selkeästi vauva vaan kääntää päätä oikealle. Nyt huolestuin hiukan myös tuosta jäykkyydestä, pitääpä ottaa neuvolassa puheeksi. Pojan pääkin on selkeästi hiukan "vino" tuosta pään asennosta johtuen, mutta aiemmin ei ole neuvola ollut asiasta huolissaan.

Nukkumisesta Meillä yöt nukutaan suht samalla rytmillä, unille 20-21, syöttö 2-3 ja herätys 6-7. Päivät meneekin sitten miten sattuu :( Poika nukahtaa päiväunille tosi huonosti, se on aina kitinää ja itkua, ei siis halua antaa unelle periksi vaikka on väsynyt. Olisiko kellään tähän vinkkejä, siis miten helpottaa päiväunille nukahtamista?

Lentoemo Meillä poika vaeltaa myös unissaan, tosin omassa sängyssään. Vaikka kuinka laittaa nukkumaan oikealle laidalle, on herra siirtynyt vasempaan laitaan :) Peitto on myös miten sattuu kun poika potkii sitä yöllä. Oon joskus heränny yöllä ja huomannu et poika on valveilla, viuhtoo ja ääntelee sängyssä, mutta nukahtaa sitten uudelleen ilman "apuja" :) Tuosta syömisestä vielä, täällä on kans selkeesti keskittymisvaikeuksia välillä, tosin meillä syödään nykyisin vaan pulloa. Johtunee varmaan iästä, kaikki asiat tuntuu nyt kiinnostavan koko ajan enemmän.

Meillä on ollut tässä päivisin vähän mahavaivoja :( Käytiin jopa vyöhyketerapiassakin ja mennään sinne vielä uudelleenkin. Poika on siis ollut itkuinen ja iltaisin huutanut suoraa huutoa. Ollaan vaihdettu nyt korvikemerkkiä ja alettu syömään maitohappobakteereja.. toivottavasti jokin auttaa.

Velleistä Oon miettinyt että pitäisköhän meidänkin kokeilla.. syöntivälit on välillä niin lyhyitä.. Poika siis kohta 3 kk. Antakaas neuvoja aloittamiseen? Kiitos!

Lumienkelin Joonalle paranemisia! ja Matmalle jaksuja öihin.

t. Jonniina ja poju vajaa 3kk
 

Yhteistyössä