Helmivauvat 2010

Täällä eilen 3kk neuvola ja poika sai kolme rokotusta. Sen Rotavirus-rokotteen ja sitten piikit molempiin reisiin! Illalla jouduttiinkin sitten turvautumaan suppoon, kun tuo huus pää punasena jo toista tuntia, eikä mikään tuntunut auttavan, ihan selkeää kipuitkua :/ Muuten neuvolassa kaikki jees, painoa oli pojalla 6580g ja pituutta tasan 60cm :heart: Neuvolatäti laittoi pojan vatsalleen ja tuohan pillastu siitä ihan huolella ja vetäs oikeen kunnon raivarit, ilmeisesti ilmaa oli mahassa sen verran että tuntui ikävälle (ainakin kakka tuli hetken päästä monen pierun saattelemana) ja tästä johtuen neuvolatäti soitti jo lähdettyämme, että ens viikolla pitäs mennä pojan kanssa tämmöseen fysioterapia-ryhmään, meidän pojalla kun on ongelmana tämä mahallaan olo :eek: Että näin, kai meillä sitten on ongelma.. tulipa taas kiva olo!

No jotain positiivistakin, minä se vaan hullaannun tuohon lapseen päivä päivältä enemmän :heart: Nyt kun koliikki-itkut on selkeesti jäänyt takavasemmalle, on tuosta kuoriutunut oikeen hymypoika joka hymyilee ja naureskelee joka käänteessä :heart: Jotenkin nuo ensimmäiset kolme kuukautta meni vaan yrittäessä selvitä yhdestä illasta kerrallaan ja tuntui ettei toinen ollut tyytyväinen milloinkaan, niin ilo on tällä hetkellä entistä suurempi =) Päivä päivältä tuntuu lapsi enemmän ja enemmän "rakkaammalta" ja joka päivä opitaan jotain uutta toisistamme :)

Nukkumaanmenosta Alkuunhan tuo ei suostunut nukahtamaan mihinkään muualle kun syliin, eikä suostunut nukkumaan muualla kuin meidän vieressä! Nyt on kuitenkin jo kuukauden päivät nukkunut omassa pinnasängyssä, johon viedään illalla kun huomataan että toinen on selkeesti väsynyt (haukottelee ja hieroo silmiään) ja sinne tuo yleensä nukahtaa. Vähän aikaa saattaa pyöriä ja höpötellä itekseen, joskus vähän itkeskellä, mutten nosta pois jossei ala ihan karjumaan.

Tänään ois tarkotus mennä kaverille istumaan iltaa, saa nähdä huutaako tuo taas koko illan.. täytynee vissiin viedä kuulosuojaimet mukana :p

Railakasta tai Rauhallista Vappua kaikille mammoille ja mussukoille!!
 
Yhdyn samaan mitä sanvkin sanoi. Älä ikuisuus suotta murehdi sitä että vauva nukahtaa syliin. Siinä on hyvä ja turvallinen olla. :heart:

Meillä esikoinen oli aika pitkään sellainen että nukahti syliin. Vielä tänä päivänäkin minä saatan illalla köllöttää hänen vieressään hetken nukkumaan mennessä. On mukava olla hetki rauhassa lähekkäin kun päivät on sellaista vilinää. :heart:

Viime yönäkin herättiin vain kerran, jippii. Toivottavasti näin jatkuisikin. =)

Tyttö sai aamulla kamalat raivarit. Hän köllötteli taas lattialla ja kääntyi mahalleen, mutta annas olla kun pyörähtää takaisin selälleen niin meteli on kamala, reppana pyörii nyt sitten koko ajan ees taas :LOL:

Dolly Ihanasti kuvailit, varmasti on ihanaa nähdä toinen iloisena ja tyytyväisenä. Ja jaksaa itsekin paremmin kun huuto on helpottanut. :) Minustakin tuntuu, että päivä päivältä toista rakastaa enemmän ja enemmän. :heart: Alkuun pelkäsin kovasti miten jaksan ja pärjään kahden kanssa. Mutta asiat aina sutviintuu.

Ja vielä Dolly kannattaa opetella suodattamaan vähän neuvolan tätin sanomisia....ota positiivinen asenne, pääsette käymään fyssarilla, sieltä saa ihan hyviä vinkkejä kaikkiin asioihin. Elä ajattele että joudutte sinne. :hug: Jokainen vauva kehittyy omaan tahtii ( joo-joo, kuulostaa niin kliseeltä ) , toisaalta hyvä että seuraavat ja puuttuvat herkästi asioihin. MUTTA VÄLILLÄ TUNTUU ETTÄ YLIREAGOIVAT. Ja sekin tietysti riippuu neuvolan työntekijästä, toinen on toista mieltä toinen toista.
 
sarina13 tassuhoitoon olen itsekin tutustunut vasta pintapuolin. Jotenkin lyhykäisesti menee niin, että lapsi laitetaan sänkyyn, silitellään rauhalliseksi ja jätetään sitten itsekseen nukahtamaan. Jos alkaa itkeä, mennään tykö ja silitellään. JOS silittely ei rauhoita lasta, otetaan syliin ja rauhoitellaan sylissä, mutta EI NUKUTETA SYLIIN. Jos vauveli herää itkemään yöllä, toimitaan samoin kuin nukutus tilanteessa. Pointti on vaan se, että vauva nukahtaa ja herää samassa paikassa. Suositus tassuhoidon aloitukselle on 6 kuukautta. =) Itse en tykkää huudattaa lasta sängyssä, joten on nukuttamista minun mieleeni.

Me käytiin tänään pojun kanssa minun työpaikalla. Toinen oli ihan unessa koko vierailun ajan. :heart:

Mukavaa vappua kaikille!

-mervi-elina ja poju 4 kk
 
Kiva tietää, että meidän tyttö ei suinkaan ole ainoa, joka nukahtaa syliin. Uskon itsekin, että kyllä sen sänkyyn nukuttamisen ehtii myöhemminkin opettaa, kun nyt ensin päästään näistä alkuvaikeuksista eroon. :) Ja on tuon tytön vielessä aivan mielettömän ihana nukkua ja pitää nukkuvaa tuhisijaa sylissä. Tassuhoito kuulostaa hyvältä, mekin taidetaan sitä kokeilla sitten puolen vuoden iässä.

Dolly mulla on tismalleen samanlainen olo kuin sinullakin! Nyt, kun meillä on yöt rauhoittuneet todella paljon ja mahakipuitkut vähentyneet huomattavasti, pystyy nauttia tytön olemassa olosta paljon enemmän. Ja silloin, kun tytöllä ei maha ole kipeä, meillä on todella hymyilevä ja jutteleva ja hyväntuulinen tyttö. :heart: Ihanaa, kun vauvan luonne vihdoin paljastuu kaiken itkun alta. Ja tyttöön rakastuu joka päivä enemmän ja enemmän. Miten meillä voikaan olla noin ihana vauva!

Meilläkin oli hyvä viime yö, tyttö nukahti jo 22.00 ja heräsi syömään 4.30. Sen jälkeen nukkui kahdeksaan asti. Siirsin tytön itse nukkumaan mennessäni klo 23 omaan sänkyynsä, ja nukkui siis pitkästä aikaa omassa pedissään. Välillä kuului jotain heräämisen ääniä, mutta sai nukahdettua uudelleen ilman, että halusi seuraa.

Täällä ei mitään vappusuunnitelmia oikeastaan ole. Huomenna mennään syömään miehen vanhempien luokse, mutta muuten ollaan vaan kotosalla perheen kesken. Huomenna haluaisin käydä kaupungilla katsomassa vapputoria.

Mukavaa vappua kaikille, toivottavasti säät suosii!

ikuisuus ja tyttö 10viikkoa (nopeasti se aika menee)
 
Kiitos mervi-elina kun valaisit hieman enemman tuota tassuttelua. Meilla nukutaan jo suurimmilta osin omaan sankyyn =) Paitsi silloin kun nukahtaa tuonne leikkimaton paalle. Vien vain peiton hanelle ja annan nukkua siina. Meilla ei onneksi kauheasti ole ollut ongelmia nukkumisen kanssa, koska ei mahavaivoja ja muutenkin nukkuu kylla paljon. Vaan ei olis tietty pitanyt menna kehuskelemaan kun sen tietaa miten siina kay...

Tarkoitus oli ensin menna tanaan katsomaan teekkarien kastetta ja olla siina samassa piknikilla, mutta... Tulee meinaan tallakin hetkella vetta alas aika kunnolla. Ainakin taalla Tampereen suunnilla. Kait se vapun juhlinta jaa sitten ihan tanne sisatiloihin ja sisaltaa syomista, makoilua, syomista, telkun katselua ja syomista :)

Hauskaa vappua kaikille palstan mammoille ja vauveliineille! :heart:

Sarina ja Eva
 
Tuliko muilla raskausaikana linea negraa? Mietin, että millähän aikataululla tuo on lähdössä pois, kun edelleen on todella tumma ja selkeä viiva ihan rintojen alle asti.

Piti vielä kommentoida tuohon, mitä Dollylle oli sanottu vauvan mahallaan olosta. Meidän tyttö ei viihdy mahallaan sitten yhtään, yritän edes pari minuuttia päivässä pitää mahallaan, mutta hirveä huuto ja raivoaminen siitä vain tulee. Että ei teidän vauva ainoa ole, jolle mahallaan oleminen on "ongelma".
 
Dollylle kanssa terveiset taalta pain. Meilla myos inhotaan tuota vatsallaan oloa. Ensin alkaa ahista ja puhista ja jos ei kaanneta selalleen tulee itku.

Minulla oli aika ohut ja vaalea linea negra raskauden aikana ja vielakin on nakyvissa. Etta ei tietoa koska poistuu.
 
Jotenkin sitä näköjään ottaa kaikki muiden sanomiset omasta lapsesta niin hirveen vakavasti vaikkei pitäis ja mun pitäs kyllä jo osata suodattaa noita neuvolatädin sanomisia, sekun oli jo ensimmäisellä käynnillä ihan varma, että meidän koirat syö vauvan tai vähintäänkin tartuttaa siihen vaikka jos mitä tauteja, huomaa etti sillä ihmisellä oo lemmikkejä. Mutta "kiva" kuulla ettei muidenkaan vauvat viihdy mahallaan, ehkä meidän laps ei ookkaan sit epänormaali :LOL:

ikuisuus Ihanaa että teilläkin alkaa jo masukivut helpottaa ja yhteinen sävel pikkuhiljaa löytymään, eikös olekkin ihana tunne :heart:

Me oltiin eilen kyläilemässä ja kivasti meni, mutta heti kun kello alko lähenee poitsun nukkumaanmenoaikaa alko hirvee itku ja raivoominen, eikä meinattu saada toista mitenkään rauhottumaan :ashamed: Kotonahan tuo käy nykyään yöunille tosi nätisti. Eipä auttanut muu, kun lähtee kotiinpäin ja kotona tuo nukahti samointein omaan sänkyynsä. Mikäpä sitä kotia voittaisi :heart:

Nyt ollaankin oltu tää päivä kaksin, kun mies on töissä ja yritän täällä kuumeisesti keksiä jotain tekemistä, ulkonakin on tosi tylsä ilma joten ei viitsi lähteä vaunuilemaankaan.

linea negra on täälläkin vielä, ei tosin yhtä tummana, mutta selvästi näkyvissä. Reissussa kun oltiin ja mulla bikinit päällä, tuijotti tosi moni tuota viivaa :/ Ehkä se vielä jonain päivänä katoaa..

Vapun päivää kaikille :wave:
 
Linea negra löytyy täältäkin vielä.

Vierastamisesta kyselin koska olen ollut havaitsevinani meidän vauvalla sen suuntaisia oireita. Mummon sylissä kylässä huusi suoraa huutoa ja kun näki mun menevän ohi ja sanovan jotain niin huuto lakkasi kuin seinään ja alkoi hymyilemään. Kyse ei ollut nälkäitkusta. Muutenkin tyttö on hiukan muuttanut käytöstään, tuntuu että nyt kun katselee enemmän ympärilleen niin katsoo tarkemmin kenen sylissä on.

Nukuttamisesta olette kirjoitelleet paljon ja niitä lukiessa tajusin että ainahan meidän vauva nukahtaa syliin tai rinnalle. Jotenkin vaan en ole edes ajatellut että pitäis yrittää jättää omaan sänkyyn nukahtamaan. Ehkä nuo illat sitten meillä on niin kiireisiä kun on kaksi muutakin nukutettavaa että pienin sitten kulkee sylissä ja sängyillä mukana ja nukahtaa toisinaan kun muille luetaan iltasatua. Muutenkin olen ajatellut että on vielä niin pieni ettei tarvii alkaa totuttamaan mihinkään mutta kyllähän se hyvä tietysti olis opettaa nukahtamaan muualle kuin syliin mutta ei siitä kannata tosiaan stressiä ottaa. Kyllä ne muksut ehtii opettamaan vielä oikeille "tavoille". Eilen huvikseni kokeilin jättää sänkyyn ja sinnehän typy tyytyväisenä nukahti, mutta luulenpa että taitaa olla aika harvinaista että niin helpolla petiinsä jää.

En tiedä olenko ihan varsinaista tassuttelunukutusta käyttänyt mutta pojan kanssa yksivuotiaana aloin tekemään niin että laitoin kämmenen selän tai vatsan päälle kun poika oli rauhoittunut sänkyynsä. Odotin hetken ja kun oli täysin rauhallinen niin lähdin pois ennen nukahtamista. Jos alkoi huutamaan kunnolla menin takaisin, laitoin makaamaan ja käden taas laajalle alueelle. Näin meillä nopeasti helpotti uniongelmat ja nukuttamisvaikeudet. Syliin en ottanut kuin ihan ääritapauksissa, eli jos poika huusi ihan hysteerisenä.

Ihanan pitkiä yöunia meillä nukutaan, 7+4 tuntia mutta sitten päivällä ei meinaa saada millään nukkumaan ja melkoista kitinää sitten väsynyt vauva pitää.

Nyt kylpyyn. =)
 
Silloin kun kaksoset olivat pieniä (vm 2000), unikouluna suositeltiin sitä perinteistä sängyssä huudattamista. Silloin ei ollut puhettakaan mistään tassuhoidosta. En silloin totellut neuvolan ohjeita huudattamisesta, vaan kehitin oman "unikoulun", jossa oli silittelyä ja syliä. :heart: Nyt sitten satuin kuulemaan tästä nykyisestä unikoulusta eli tassuhoidosta ja se tuntuu luontevalta minun lässylle luonteelle. :heart: :LOL: Mutta tosiaan vielä tässä vaiheessa annan pojun nukahtaa syliin, jos siihen sattuu nukahtaan. On vielä niin pieni ja kaipaa syliä. Unikoulua suositellaan aloitettavaksi sitten vasta puolen vuoden iässä.

-mervi-elina ja poju 4 kk
 
sanv minäkin nukun monesti huonosti yön, vaikka tyttö nukkuisikin. Etenkin pidemmän unipätkän jälkeen tunnen oloni monesti jo niin pirteäksi, ettei tekisi enää ollenkaan mieli nukkua, ja sitten vaan pyöriskelen sängyssä. Todellisuudessa minkään 5h unien jälkeen musta ei kuitenkaan olisi herääjäksi, joten todella ärsyttävää, ettei uni tule. Ja sitten jos tytön heräämisestä on jo useita tunteja, jään tavallaan odottamaan tytön herätystä.

Meillä tyttö ei nuku päiväunia sitten millään, jos en käy vaunulenkillä. Perjantaina olin kylässä ja tyttö nukkui tasan 40min. päiväunia koko päivän aikana, ja nämäkin unet sinä aikana, kun tyttö oli Manducassa ja kävelin kaverin luokse. Ehkä ympäröivä maailma on alkanut kiinnostaa niin paljon, ettei malta enää käydä unille. Sitten tyttö on illalla aivan poikki ja yliväsynyt ja itkee väsymystään, muttei osaa käydä unille. Minä siis olen se äiti, joka säässä kuin säässä tarpoo tuolla vaunujen kanssa kuin höyrypäinen. :D Käyn yleensä noin 1,5h kävelemässä, ja sen jälkeen siirrän tytön parvekkeelle, missä nukkuu vielä toiset 1,5h. Toisia päiväunia ei oikeastaan ota, illasta saattaa pienet 10-15min. torkut ottaa. Klo: 22 aikaan nykyään vien tytön makuuhuoneeseen, jossa syötän ja annan nukahtaa viereen.

Eilen oltiin miehen vanhempien luona kylässä ja kotiuduttiin vasta yhdentoista aikaan illalla. Tyttö itki viimeisen tunnin kylässä kuin syötävä, vaikutti todella väsyneeltä. Vaihdoin sitten vaipan ja syötin ennen kotimatkaa ja kotona siirsin turvakaukalosta meidän sänkyyn. Tyttö availi silmiä ja tohina oli kova, mutta tankkasi vielä vähän maitoa ja nukahtikin tissille. Nukkui ihan hyvin kahdella herätyksellä aamuun asti. On jotenkin tyhmä olo, etten ole aiemmin tajunnut, että tyttö itkee iltaisin monesti väsymystään ja haluaa, että hänet autetaan yöunille. Olen tyhmänä vain odotellut, että koska tyttö itse nukahtaa. :ashamed:

Miehen kanssa juuri muisteltiin, että vielä kuukausi sitten oli enemmän sääntö kuin poikkeus, että jompikumpi meistä valvoi aamuyöhön asti tytön kanssa olohuoneessa, kun tytön mahaa kivisti. Nyt en edes muista, milloin viimeksi olisi tarvinnut siirtyä yöllä pois makuuhuoneesta. Tuntuu niin ihanalta, että arki on alkanut mennä näin mukavasti. Tytön itkuunkin osaa suhtautua ihan eri tavalla, kun tietää, että nykyään se loppuu melko nopeasti. Ja kun tuo tyttö on niin mielettömän ihana ja omalla tavallaan erittäin "hauska" lapsi. :heart:

Ulkona näyttää satavan, mutta odottelenpa tunnin tai pari, jos sade laantuisi. Sitten lähdetään taas lenkille nukuttamaan tyttöä. :)
 
Meille tuli mummo yllätyskäynnille. KOvasti on ollut pojalla ja mummolla juttuja puhuttavana! =)
Me ollaan tässä tajuttu että pojalla on TOSIAAN niin usein nälkä ja väsy että sitä on raivonnut aiemmin iltaisin. Nyt kun osaa vähän ennakoida niin ei itketä juuri lainkaan. Ja rytmi on sama noin puolentunnin tarkkuudella.
Mutta nuo yöt! Tajusin että jos poika herää syömään kahden tunnin välein, ja mä valvon sen syötön ajan ja käyn sit vessassa ja juomassa, niin mä nukun kaiket yöt noin PUOLENTOISTATUNNIN PÄTKIÄ Että terve vaan. Nytkin huomaa kun äitini on täällä, niin jätän vauvan kanssa seurustelun melkein kokonaan hänelle, itse ei jaksa.
Mutten mä silti ole koulemanväsynyt. Päivisin oikeestaan ihan virkee ja toimintakykyinen. Ja sekin helpottaa että öisin vauva oikeesti vaan syö ja sit nukkuu. Tai oikeesta syö nukkuessaan. JOs itkis vaikka mahavaivoissaan niin olispa toisenlaista. Me annetaan Disflatyliä edelleen, milloinkohan uskaltais lopettaa??

Sunnuntain jatkoa! :wave:
 
tehilla mekin annetaan Disflatyliä edelleen. Pari viikkoa sitten kokeilin olla antamatta, mutta siitä seurasi niin hirveä päivä, etten taida vielä ainakaan kuukauteen edes yrittää lopettaa. Just itse asiassa ostettiin uusi pullo, joten sen nyt varmaan ainakin annan loppuun. Neuvolassa sanottiin, että siitä ei mikään osa imeydy, että voi huoletta antaa vaikka kuinka monta kuukautta peräkkäin. Ajattelin ainakin itse varmistella yli 3kk iän ennen kuin uskallan kokeilla lopettelemista.

Linea negrasta piti sanoa, että mulla tuli raskaudessa todella vahva viiva häpyluusta rintojen alle, joka on ehkä hivenen haalistunut, mutta näkyy edelleen todella selvästi. Jotenkin just uimahallissa ja muissa yleisissä tiloissa ilkosillaan oleminen häiritsee, kun toi viiva tuntuu kiinnittävän monen ihmisen huomion.

Nyt sinne kävelylle. :wave:
 
Alkuperäinen kirjoittaja mervi-elina:
Silloin kun kaksoset olivat pieniä (vm 2000), unikouluna suositeltiin sitä perinteistä sängyssä huudattamista. Silloin ei ollut puhettakaan mistään tassuhoidosta.

-mervi-elina ja poju 4 kk
Vastahan oli jossain juttua, että vauvan huudattaminen saattaa aiheuttaa lapsessa myöhemmällä iällä masennusta ynnä muuta. Niin ne asiat muuttuvat vuosien varrella.

Meillä on tehty suuri löytö eli kädet. Niitä ihaillaan ja tutkitaan. Erityisen hauskaa on tarkistaa esimerkiksi suihkun tai saunan jälkeen, etteivät kädet jääneet mihinkään.

 
Tuulia79 jotenki ei vaan sopinut minun luonteelle tuo huudattaminen. En edes kokeillut ja siinä asiassa en totellut neuvolatätiä, onneksi. :whistle: :saint:

Me ollan nyt viikonlopun aikana tehty tuttavuutta porkkanaan. On ehdottomasti pojun suosikki. Eilen kokeilin myös maissivelliä. Ja siitä poju tykkäsi aivan mahdottomasti. Yöllä nukkuikin sitten vellin voimalla klo 21-05. :heart: Tänään kun annoin illalla velliä, poju söi ihan posket lommolla ja huusi kuin hinaaja, kun herkku loppui kesken (120 ml).

Meillä tuo vauveli syö kyllä ihan mahdottoman paljon. :xmas: :heart: Laitoin toista jo kotivaakaan ja lukemaksi tuli 6840 g. Siis 1,2 kg on tullut kuukaudessa. Saas nähdä mitä neuvolassa sanotaan?

-mervi-elina ja poju 4 kk
 
Meilläkin on löydetty omat nyrkit. Niitä on sitten hauska tutkia ja mahdottoman mukava työntää suuhun. Välillä voisi kuvitella että vettä loiskuttaa, sellainen maiskutus kuuluu :LOL:

Vappu juhlittu ja paluu arkeen, ihanaa. Tulisipa vain jo lämmin ja pääsisi kukkapenkkejä mylläämään :saint:

Aurinkoista maanantaita kaikille :wave:
 
täälläkin nyrkit löytyi pari viikkoa siten, ja ai että miten ihanalta ne maistuu! :) niin sulosen näköstä kun toinen antaumuksella niitä syö.. nyt oon kyllä ollu tosi väsynyt jo muutaman päivän ja niinku ikuisuus kirjottelitkin, välillä tulee vahingossa valvottua sitä että millon poika herää.. olis tilauksessa yks kunnollla nukuttu yö.. (osaatte varmaan suhteuttaa mitä tarkoittaa "kunnolla" nukuttu :))

disflatylia
oon minäkin antanut vielä mutta vähän vähentänyt annostusta.. saas nähdä millon tohtii jättää pois.
 
Minä myös olen antanut vielä disflatylia. Kokeilin jättää pois, mutta masu alkoi vaivata. Ostin vielä yhden pullon, käytetään se pois ja sitten kokeillaan olla ilman.

Saa nähdä, alkaako hampaita tulemaan. Esikoisella oli aina nuha ja vatsa kuralla kun teki hampaita. Nyt neitosella myös nuha ja vatsa kuralla.
 
TITTIDIDII!!!
Poika nukkui 22-07 ja söi vain KERRAN!!!!!!!!! Siunatut yöunet sain viimein :D

Täälläkin nyrkki suussa usein. Olen sitä vähän yrittänyt sieltä suusta aina pois, meinaan et jos oppii peukkua imemään. En tiedä? Itse imin peukkua varmaan kouluikäisenäkin ( :eek: ) joten tiedän että siitä ei eroon ehkä niin pääse. Mutta onhan tuolla vaavilla oltava jotain huvejakin! =)

Hyvin levännyt Tehilla ja E
 

Yhteistyössä