Helmivauvat 2010

Meillä oli lukemat eilen 4 kk neuvolassa 5,4 kiloa ja 61 cm. Reissu meni muuten hyvin, mutta melko pitkä siitä tulikin kun piti lähteä suoraan siitä Allergia ja ihotautisairaalaan päivystykseen. Neuvolalääkäri kauhisteli niin kovasti tytön kauttaaltaan punottavaa ihoa. Siellä sitten ooteltiin ja päästiin näyttämään lääkärille tyttöä. Allergiatestit tuli että paukahti viikon päähän ja nyt oikein opetettiin miten pitää rasvailla tyttöä. Oonpahan rasvannut kyllä miten sattuu näköjään kun sielläkään ei pahemmin kortisonia säästelty. Ja jo illalla tyttö oli taas ihan oikian ihmisen näkönen eikä punottanut joka paikasta niin kovasti.

Hauskaa neuvolassa oli se, että juuri kun pääsin sanomasta lääkärille, että ei se oikein vielä viihdy mahallaan eikä varsinkaan osaa kääntyä ite ympäri niin tyttö kääntyi kyljelleen ja siitä vatsalleen; ihan ite eikä vahingossa. Naurettiin molemmat, että jaahas näköjään sitten osaakin. Siitä eteenpäin se onkin sitten kääntyillyt aina kun sen on laittanut selälleen esim. sohvalle.

Nyt on meillä nukuttu yöt kahella heräämisellä, mutta aamuisin saa viiden jälkeen yrittää väkisten nukuttaa jos ei ite vielä jaksa millään nousta ylös. Paras olis kun nousis tunniks viideltä ja sitten takas nukkumaan vielä 9 asti. Päikkärit on jääny pätkiks parina viime päivänä kun oli neuvolaa ja lääkäriä ja vieraita ym. ni nyt on sitten heti taas vaikiaa nukuttaa ja nukkua niitä päikkäreitä. Jouduin palaamaan kävelyltä takas kotiin kun oli yhtä huutoa vaunuissa. Sitten kyllä nukku heti sisällä syliin. Nostin tytön vaunuihin nukkumaan ja vähän väliä on saanu käydä laittamassa tuttia takas suuhun.

Ja se on niiiiin jääräpäinen luonne kyllä =)
Äitiinsä edes jossain lähteny kun ihottumat ja ulkonäön ja muut periny isältään. Jopa minäkin (jääräpäisistä jääräpäisin) olen joutunu huomaamaan, että joskus munkin on annettava periks. Kun tulee vastaan samanlainen, jopa pahempi :kieh: :D
 
Ikuisuus, meillä mennään kanssa 68cm vaatteilla. Oli siinä kyllä sellainen erikoinen fiilis, kun pakkasin noita pieniä vaatteita pois.

Nyt seuraa vähän äidin anatomia-asioita ;) Onko teillä paikat miten palautuneet? Kait siinä aikansa menee, mutta... Itsellä jos on pissahätä ja menee nauramaan tai yskimään niin housuihin lirahtaa :ashamed: Ei kiva. Hankin sellaiset geisha kuulat kun niistä pitäisi olla apua tuohon alapää jumppaan. Oliskohan kenelläkään kokemusta? Olen myös kerhon puolella jos siellä haluaapi vastata...

Meidän neiti ei ole viikkoihin nukkunut päivällä enemmän kuin puolen-/tunnin pätkiä. Tällä hetkellä nukkunut jo reilut 2 tuntia. Piti oikein käydä katsomassa, että hengittääkö. Saattaa johtua, että uusi korvike sopii paremmin (maidoton) eikä ihottumakaan enää niin paha, kun on paljon rasvailtu. Voi pientä :heart: Tai sitten tämä on sellainen "poikkeus tekee säännön" päikkäri =)

Sarina ja Eva 4kk !!! Hei, meillähän on merkkipäivä tänään!
 
meillä kans käytössä 68cm vaatteet ja osa 60-62 on sen verran reiluaja et menee myös. mutta myös haikeena oon pannu vaatteita syrjään ja käyny monen vaatteen kohdalla niin ettei ole ehtiny pitää kun kerran tai kaks ja ykskin uusi yöpuku, joka saatiin laitokselle oli takana jemmassa ja niinpä se olikin pieneks mennyt. eli uutena pois vaan, harmi..no ehkä se pikkukakkonen tulee joskus..on niin paljon tota vaatetta et säästän vaan parhaat ja annan eteenpäin loput. on kaapit täynnä muuteskii.
murukisu ihanan pieni tyttö sulla on! meil jo pari kk sitten ton kokonen jässikkä.
 
sarina13 mikä maito teillä nyt käytössä?meilä ilmeisesti myös maitoallergiaa ja ollaan neuvolanm ohjeistuksella testattu jos mitä maitoja mutta mikään ei tunnu käyvän.nyt on nutrilon hypo allergigue ja katsotaan mitä se vaikuttaa. oireilee meillä lähinnä ihoireina ja kovana kakkana.täällä vain tuntuu olevan niin hankala saada lähetettä lastenlääkärille että päästäs tutkimaan onko allergiaa!!!
 
kävinki kaivelemassa sen tiedon tuolta muutaman sivun päästä :) oletteko lääkärin ohjeella aloittanut tuon maidon kokeille vai kävitkö itse apteekista ostamassa? saako sitä ilman reseptiä ja minkä verran maksaa? itellä alkaa vain järki lähteä tämän maitohomman kanssa!!!
 
Pähkämö
Onko kenenkään muun vauvalla nilkoissa sellaisia uurteita, jotka ovat kuivat ja punoittavat?
Meidän pojulle on sellaisia nyt ilmestynyt ja en ole oikein osannut päättää pitäisikö niitä rasvata vai mieluummin kuivatella esim. talkilla. Eli iho on nilkoissa kuiva, minkä puolesta laittaisin rasvaa, mutta toisaalta uurteet ovat punaiset ja tuntuu oudolta laittaa niihin rasvaa, jos ne hautuvatkin huonompaan kuntoon. Mitä mieltä olette, kumpi parempi?
 
Käytiin vaunuttelemassa pitkästä aikaa. Otin vaunuista kopan kokonaan pois ja laitoin ratasosan melkein makuuasentoon. Ja hienosti meni! =) Yhden ainoan kerran poika kitisi, mutta lopetti kun annoin tutin. Ei tokikaan nukkunut, mutta tyytyväisenä katseli ympärilleen koko lenkin. Eikä edes menty ihan pientä lenkkiä. Sitten oltiin vielä hetken ulkona omalla takapihalla kun nypin kukkia. Siinä vaiheessa ei enää poika jaksanut, ehkä siksi kun vaunut ei enää liikkuneet. Mut kiva jos tällä tavalla sais ees vähän ulkoilla! =) Tuntuu vaan vähä oudolta, et pitääkö nyt jo unohtaa koko vaunukoppa...

Täällä kääntyillään selältä vatsalleen nyt ihan jatkuvasti. Nostan pojan aamuisin hetkeksi köllöttelemään meidän viereen ja heti ensimmäiseksi pitää kääntyä vatsalleen. Samaa yrittää välillä, kun syötän makuultani sängyllä. :D

Poika ei tahdo nyt yhtään viihtyä itsekseen, koko ajan pitäis keksiä jotain viihdykettä! Poikaa ärsyttää aivan suunnattomasti välillä, ku ei pääse liikkeelle! =)
 
Tsemppiä kaikille allergioiden ja ihottumien kanssa painiville! Pitäisi osata tässä olla kiitollinen, kun poika on ollut ihan terve koko ikänsä, ei allergioita eikä vatsavaivoja ja ihokin on pysynyt kunnossa; pari kertaa on sääret ja posket kaivanneet vähän rasvaa. Ja imetyskin sujuu ja nukkumaanmenot, joten en voi kyllä valittaa mitään :) Paitsi huonoja yöunia, mutta onneksi välillä pystyy niistäkin ajattelemaan, että äkkiä tämä vauvavuosi on ohi ja saa taas nukkua. Eikä tuo poika voi olla enää yhtään huonompi nukkuja kuin siskonsa... Viime yö oli kyllä vähän parempi, taisi olla ainakin kaksi yli kahden tunnin pätkää. Illalla söi velliä klo 21 ja vielä ennen nukkumaan menoa klo 22.30 molemmat tissit, mitä ei ole tehnyt koskaan ennen. Eli kova nälkä oli ja varmasti tuli täyteen. Mutta niin vaan klo 1 jälkeen oli taas nälkä.

Viihdyttämistä ja ainakin seuraa täälläkin tarvitaan koko ajan. Eilen kävin eka kertaa lenkillä ja olin tunnin verran poissa. Mies oli täällä jo ihan helisemässä, eikä kuulemma enää ihmettele, etten mä saakaan tiskejä yms täällä laitettua kun pojan kanssa pitää olla ihan KOKO AJAN... :) Aika vähän nuo ovat kaksin ja yleensä käyvät vaunulenkillä, eli poika nukkuu, jos mä olen poissa kotoa. Tuli siis käytyä eka kerta yli vuoteen juoksemassa ja tuntui kyllä hyvältä. Sovittiin naapurin kanssa mammojen vakiolenkkiaika eli eiköhän se taas tästä lähde. Ja kiva oli juosta seurassa ja rupatella samalla, kun ennen olen aina yksin juossut.

Meillä myös 68 cm vaatteet käytössä ja jopa jokunen 74 cm, kun mieluummin käytän vähän reiluja kuin kireitä. Pitkä tuo poika on, mutta hoikanlainen. Ensi tiistaina 4 kk lääkäri ja sitten taas mittoja.

Nyt poika herää ennätyspäikkäreiltä.... Ulkona yli tunti ja toinen vielä tässä sisällä.

 
Wiiru, meille kanssa neuvolassa sanottiin (myös lääkäri), että ihan normaalia tuon ikäisen lapsen ihon kuivuutta. Menin sitten terveyskeskukseen omalääkärille näyttämään ja hän epäili heti maitoallergiaa. Neuvolan puolesta täytyy sanoa, että ei ollut silloin niin pahana kuin lääkärillä käydessä. Mutta silti... Omalääkäri hommasi ajan lasten ihotautilääkärille. Ennen kuin sain ajan sinne koitin soijamaitoa. Mutta sitten Kanella sanoi, että soijamaitoa ei suositella alle puolivuotiaille. Purkissa kyllä lukee että käy, mutta ei sitten kuitenkaan ole hyvä. Eli soijamaito pois ja ostin sitä Neocatea. Perskule, että olikin hintavaa :eek: Taisi olla 60e purkki. Ja siitä riitti 2,5 pvää. Huh,huh! Nuo maidot siis ostin omatoimisesti. Ihotautilääkäri kirjoitti reseptin tuonne Almiron-maidolle. Saa varmaankin myös ilman reseptiä, koska ei tuosta vielä mitään kelakorvausta saanut. Pitää ensin todeta maitoallergia.Maksaa sekin reilut 40e, mutta on yli kaksi kertaa isompi määrä (900g)kuin Neocatea. Almironia juodaan nyt 2vkoa ja kirjoitetaan päiväkirjaa tytön öistä, ihosta ja kakasta. Neidille tehtiin myös verikoe, mutta tuloksen kuulen ensi maanantaina. Näin pienillä verikokeet ja prick-testit voivat näyttää "puhdasta" vaikka allergia olisikin, koska vasta-ainetta ei vielä noin pienillä tullut. Eli jos veritesti näyttää puhdasta, tehdään maitoaltistus. Olemme myös ns. rasvauskuurilla. Eli 3pvää kortisonia+perusvoidetta ja 3 pvää perusvoidetta. Tällä mennään 2 vkoa. Tuleehan jo nuo rasvatkin halvemmalla, kun on resepti. Ja varmaan niitäkin joudut aikatavalla käyttämään. Maidosta ei vielä siis saa kela korvausta. Ensin pitää todeta tuo allergia. Tuli sitten vähän enempi tuota infoa kun pyysit, mutta toivottavasti jaksoit lukea, eikä ollut liian sekavasti kirjoitettu. Kysy vaan jos jotakin jäi epäselväksi!
 
Meillä ei vielä kääntyillä mahalleen. Selällään kiepsahtaa jo ns. navan ympäri. Nyt on keksitty päristely. Mukava uusi juttu, mutta syönnin yhteydessä ei kovin mukava. Siinä on sitten äitikin soseessa, kun tyttö muistaa päristelyn :LOL:
 
sarina Hienoa että teillä on nukuttu kunnon unet! Meilläkin on mun mielestä päiväunet parantuneet maidon poisjättämisen jälkeen. Toivottavasti vähitelleen saadaan päiväänkin kunnon rytmi. Tällä viikolla tuli myös Kelan päätös, jolla Almiron-ryhmän maidoista saa korvauksen. Nopeasti käsittelivät asian. Huomenna sitten Almiron-altistus.

wiiru Lisäyksenä sarinan maitoinfoon: noita erikoismaitoja kannattaa katsella histamiini.comin ostetaan- ja myydään-palstoilta, löytyy huomattavasti halvemmalla. Itse ostin sieltä NC:a 4 purkkia viidelläkympillä.

Käytiin aamulla silmälääkärillä arvioituttamassa pojun karsastus. Ei ole kuulemma vakavaa vaan johtuu silmänlihasten kehittymättömyydestä. Näöntarkkuus oli +2, mikä on ikää vastaava. Nyt vain seuraillaan, että jos rupeaa pahenemaan, niin sitten katsotaan näkö uudelleen. Ihana lääkäri oli, tosi hyvin osasi tutkia ja käsitellä pientä ihmistä.
 
Pikkuhiljaa alkaa pojun kröhä helpottua. Taitaa tuo päivittäinen spira auttaa! :whistle: :heart:

Meillä käännytään ainoastaan vatsalta selälleen. Selältä poju kääntyy kyljelleen, mutta ei ole lähelläkään, että kääntyisi vatsalleen. Tosin TAYS:ssa fysioterapeutti sanoi, että ei pidä huolestua, kun ei tän ikäisen kuuluis vielä kääntyä. Vain harvat ja todella taitavat vauvelit kääntyvät 3½ kk iässä! Pojuhan on lasketusta-ajasta katsottuna tuon 3 ½ kk, mutta oikeasti 5 ½ kk. Jos poju ei tee elettäkään heinäkuun puoleen väliin mennessä, sitten täytyy soittaa fysioterapeutille ( on silloin oikeasti 6 ½ kk ja lasketusta-ajasta 4 ½kk).

Pojulla vaatekoko on 68 cm. Löytyy jopa yksi sellainen lyhythihainen body 68 cm, joka ei enää mene päälle. Toi body on ihmeen kireä hartioista tai sitten pojulla on leveät hartiat! :LOL: :heart:

Vaan me lähdetään sairaalan päivystykseen, kun poju on nyt tämän viikon käynyt 2 kertaa per päivä hengittelemässä spiraa! Meillä on sellainen jatkuva lähete. Aamulla käydään terveyskeskuksen puolella ja iltapäivällä täytyy käydä sairaalan puolella. Toivottavasti pian helpottaa!!!

-mervi-elina ja poju 5 ½ kk
 
sarina13 ja murukisu Mitä kortisonia käytätte? Mulla on täällä Hydrocortison Apobase 1% ja soitin lääkäriin kysyäkseni saako laittaa kun pienen posket helottaa niin kiellettiin että vaan perusrasvaa mikä ei auta yhtään... Bepanthen auttaa vähän. Kiva kun meillä on viikon päästä lääkärintarkastus vakuutusta varten ja jos pienen posket on ihottumalla niin tulee varmaan joku lausunto sitten papereihin mikä taas luultavasti vaikuttaa vakuutukseen |O Meillä siis vaihtelevasti tuota ihottumaa poskissa. Tarvii nyt kattoo omia syömisiään.

Mulla vaan paino tippuu ja tippuu. Näytän kohta ihan haudasta nousseelta. Syön kyllä hyvin mutta imetys ja vauvan kanssa ulkoilu kuluttaa. Ei oo mahdollista nukuttaa vaunuissa ulkona joten lenkkeily on ainut vaihtoehto jotta välillä saa happea. En tiedä mitä teen. Nyt on tulossa kolmet häätkin, pumppailenko siellä maitoja kun kyseessä koko päivän reissu.. Blääh sanon vaan. Imettääkö vai eikö, kas siinä pulma. Vielä jos kaveri saa äidinmaidon kautta allergisoivia aineita niin huh, tässä vielä sitten dieetille... :(
 
Apua apua miten paljon tekstiä tullut!!! Pitää lukee uudelleen ja ajatuksella myöhemmin. Mutta pakko tulla kehumaan, oltiin tänään koko päivä reissussa pojan kaa. Aamu aloitettiin autokatsastuksessa, käytiin taidenäyttelyssä, kaupoissa ja kirppareilla. Ja poika oli kuin enkeli :saint: :heart: ! Tyytyväisenä matkarattaissa ja autossa. Otti pikku tirsoja ja välillä tissiä. Ihan hiljaa oli, jopa niin että ystäväni ihmetteli että eikö tuo kohta unohdu jonnekin kun niin hiljaa hengaili mukana. Kun kotiin päästiin niin nyt pärskytellään, "jutellaan", potkitaan ja sätkitään (ja piereskellään) koko päivän edestä :LOL:

Meillä kyllä poika viihtyy edelleen itsekseen hyvin. Joskus tuntuu et liiankin hyvin... Ja viikonlopun "vahinkokääntymisiä" lukuunottamatta ei kääntyilyä havaittu.

Pähkämö pojallamme oli tossa välillä jalat tosi kuivat! Ja "läskiuurteet" punoittavat. Ilmeisesti kuivuneet pyllynpesun takia.. Kuivasin uurteet huolella ja PALJON perusvoidetta jaloille noin muuten. Aika nopeesti saatiin jalat takas pehmoisiksi ja sileiksi.
 
laalaa vaikka et minulta kysynyt niin vastaan silti..meillä on kortisonivoide käytössä ku epäillää atooppista ihoo pojalla..Eli Hydrokortison 0,5% on meillä ja sitä saa laittaa vauvan iholle ohuelti..

Meillä pojalla vaatekoko 68-74cm ollut jo pitkään käytössä..On tosi pitkäselkänen pieni mies joten lähes kaikki bodyt on 74cm ja housut sekä paidat 68cm..ja yöpuku täytyy olla se 74-80cm :)

Plääh..poika nukkuu nyt iskän kanssa tai on nukkunu jo melko pitkään... :eek: toivottavasti herää kohta, et käy sit yöunillekin hyvissä ajoin..

Voi ei..meillä kävi tänään mun kaveri kylässä ja mulle tuli vauvakuume :saint: siis voitteko kuvitella just nyt ku mä oon kolmena yönä nukkunu yhteensä vaan reilun tunnin, mistä voi tulla vauvakuume.. :LOL: Mutta siis kolmeviikkoinen pieni neiti kävi meitä ilahduttamassa... :D

Voi luoja ku oon ollu iha oikeesti väsy..iltasin vittuilen miehelle, ku se viimein tulee kotiin pitkän päivän jälkeen :ashamed: ja muuten ku käyn jossai sillee et ajan autoo ni mä meinaan nukahtaa rattiin.. :eek: :headwall: ja yöllä ku meen nukkuu ja laitan silmät kiinni ni rupee huimaamaan :(
 
Laalaa Mä olen laittanut ihan 1-prosenttista kortisonia pojun kasvoihin, jos on noussut näppylöitä. Usein suositaan mallia, jossa kortisonia laitetaan 3 päivää ja sitten perusvoidetta 3 ja taas kortisonia... Ihan on luvallista laittaa vauvalle. Voi myös sotkea tavalliseen perusvoiteeseen, jos haluaa miedompaa sekoitusta. Parempi hoitaa iho kuntoon, ennen kuin se tulehtuu. Eli kortisoni on pienempi paha kuin tulehdus tai muuten tosi huonokuntoinen iho.

 
Kyllä sitä kortisonia tohtii käyttää juu. Me käytetään 1 % ja eilen siellä allergiasairaalassa rasvasivat koko tytön kortisonilla päästä varpaisiin. Ja rasvaa ei säästelty vaan laitettiin kunnolla, että oli ihan valkonen koko tyttö. Toiset lääkärit ohjeistaa erilailla kun toiset. Jotku sanoo, että sitä saa laittaa aamuin ja illoin ja toiset sanoo, että mahdollisimman vähän ja kerran päivässä. Eilen meille sanottiin, että kerran päivässä ja ihan kunnolla pitää rasvata niin se riittää. Sen lisäks perusrasvaa aamuin illoin. Kortisonin lisäks me käytetään sibikorttia. Siinä on kortisonia ja sen lisäks jotain muuta ainetta joka tappaa paremmin vielä bakteerit ja tulehdukset. Eli sitä laitetaan sitten jos iho menee ihan rikki tai märkii. Meillä kun tytön korvantaukset märkii vuorotellen ja kaula sekä niska. Sibikortti sitten auttaa siihen jo päivässä. En kyllä nyt sitten tiiä saako sitä sibikorttia apteekista ilman reseptiä...
 
on tullut niin paljon tekstiä ettei perässä meinaa pysyä!

täällä on kolme viikkoa kestänyt sota voitettu. Eli kamalaa tankkaamista 1-2tunnin välein, välillä rauhoitti ja sitten taas jatkui, ja illalla justa sellasta että 15minuutinkin välein nälkä. mutta viime yö siis nukuttiin 20.30-07.30 kahdella syötöllä! Onneks sinnittelin! :) (terv onnellinen äiti) :LOL: :LOL:
Laalaa- tuon tankkausjakson(siis kolme viikkoa) aikana mullakin putos paino neljä kiloa, olen siis ihan normi mitoissani ollut. Kyllä se vaan kuluttaa, vielä kun poikakin suostuu taas vaunuissa nukkumaan niin oon saanu tehtyä pitempiä lenkkejä. Mutta syönyt oon ku pieni porsas, että sen perusteella en voi olla laihtunut, mutta imetys taitaa siis olla se juttu.

ja sitten, vähän naurun aihetta, älkää kysykö miten mutta tämä mamma sai nyrjäytettyä nilkkansa imettäessä! nyt on nilkat sitten turvonneina siteissä, miestä meinas vähän naurattaa.. :kieh:

nappi87 :hug: voimia sulle/teille, meillä oli vähän samanlaista mut sit miehelle tuli urheilukieltoa niin ei pääse jalkkisharkkoihin ja on siis enemmän ollut kotona, nyt jo paljon parempi kun on ollut ihan oikeaa aikaa toiselle, eikä oo tarvinu väsyneenä/valmiiks hermona alkaa asioista jutteleen..

ja onpas teillä mervi-elina hyppäämistä, toiv kohta helpottaa..

kuullostipas tehilla teidän päivä kivalta! hyvä kun poika viihtyi! Meillä meni kans tosi hyvin pari viikkoa sitten tehty keskisen reissu. ainoastaa väsymystä kitis pariin kertaan mutta nukkui hyvin kärryissä loppuviimein.
 
sanv ilmeisesti kaikki on mahdollista... :D (nilkat paketissa..)
nappi87 :hug:

Meillä vaan tankkaillaan ja tankkaillaan. Tai jotain. Olen taas kadottanut luottamuksen maidon riittämiseen. Saatava se takaisin. Se riittävyys on kyllä hienoista tasapainoilua. JOs poika usein syö, tuntuu rinnat koko ajan ihan lätkiltä, ja silti sieltä jotain tulee..?? Sitten taas jos syö vähemmän, niinkuin eilen reissussa, niin rinnat taas muhkuraisina. Eli kai sitä maitoa siellä on, ja lisää kehittyy.
 
sanv Miten oikein onnistuit sen nyrjäyttämään imettäessäsi :LOL:

Joku kysyi saisiko neuvolasta tms keskusteluapua.Voisit kysyä neuvolasta perheneuvolan puhelinnumeron taikka etsiä sen itse ja soittaa sinne.se on ilmaista ja saa hyvääkeskusteluapua ym.

Olen miettinyt miten muistatte vastailla niin monelle ihmiselle samassa viestissä kun minä menen teidän nickeissä sekaisin ja kuka oli kirjoittanut mitäkin ja kuka mistäkin asiasta :)

Meilläkään ei vielä kääntyillä,reilu kuukausi sitten muutaman kerran kääntyi ja taisi unohtua sitten,mutta eipä kai tässä hätiä,minulla taitaa olla pinon nuorimpia vauvoja (synt. 1.3) ja muistaakseni esikoinen kääntyi vasta 5kk iässä,tosin oli syönyt hyvin ja pieni pallero,kunnes alkoi liikkumaan.

Meillä on menty parin kuukauden ajan nukkumaan n.klo 20.00 ja ensimmäinen syönti ollut siinä klo 1-2,mutta nyt 3 viimesenä yönä herännyt syömään jo klo 11 aikaan ja sitten vielä muutamat yösyötöt lisäksi,ei sinällään kyllä se haittaa koska en vielä ole tuohon aikaan nukkumassa.

Olimme viime vk:lla 4 yötä mökillä ja vähän jännittelin sitä että miten tulee menemään ja yllätyin todella positiivisesti että poika nukahti matkasänkyyn yhtä hienostikkin kuin kotona omaan sänkyyn ja muutenkin kaikki meni oikein hienosti vaikkakin itse oli kuin kuollut siellä kun valvoimme joka yö miehen isän kanssa 2 taikka 3 asti ja mulla oli tietysti yösyötöt siinä välissä ja aina herääminen klo 6 aamulla,enkä yhtiäkään päikkäreitä siellä nukkunut,kun en vaan osannut/saanut unta vaikka pari kertaa kokeilin,tuntui että keho käy ihan ylikierroksilla.

Siinä meinas miehen kanssa pari riitaakin tulla,tai tulikin kun lupasi parina aamuna sitten herätä pojan kanssa,mutta ei herännytkään vaan makeasti aina käänsi kylkeä taikka jos herätin sen niin nukahti aina heti uudelleen joten minunhan se oli valvottava,tosin oma vikahan se on kun piti noin valvoa ja pelata sitä korttia :| viime sunnuntaina tulimme kotiin ja tuntuu että sitä univelkaa on vieläkin vaikka kuinka,vaikka eipä tuo ihmekkään kun tulee valvottua joka ilta sinne 12 asti ja aamulla kumminkin aikanen herätys,yöheräämisen lisäksi.

sanoinkin miehelle että en taida enää uskaltaa lähtee mökille kun menee tollei samanlaiseksi valvomiseksi kuin ennen vauvaakin:)

Olipa pitkä ja varmasti sekava selitys mökkireissustamme.

Pitäisi se kierukkakin mennä varmaan ottamaan ennenkuin sattuu vahinko,oliko se niin että mini77 kävikin sen jo ottamassa? oliko kivuliasta?

Tunnustaako kukaan aloittaneensa tupakoinnin uudelleen raskauden/imetyksen jälkeen? Minä hölmönä aloitin kun mies ei pystynyt lopettaa lupauksista huolimatta,tosin olemme puhuneet että lopetetaan,tiedän että minusta ainakin siihen on,miehellä näyttäs olevan aiiiivan liian vaikeata se.

Mutta nyt syömään aamupalaa vielä kun ehtii ennenkuin poika heräilee aamupäikkäreltä.
 
Laalaa, meillä käytössä 1% kortisoni. Lääkäri sanoi, että saa laittaa kasvojen reunoihin, jossa vahvempi iho. Jos esim. posket menevät pahaan kuntoon, niin sitten sitä miedompaa kortisonia. Joka ilmeisesti tuo 0,5%.

Sanv :LOL: :LOL: :LOL:

Jontsulii, minä olen vähän samanlainen yökukkuja kuin sinäkin :wave: Joka toinen aamu päätän, että nyt alan mennä nukkumaan viimeistään 22.00. Juupa, juu :whistle:

Meillä punotus häipyi melkein kokonaan tuon 3pvän kortisoni kuurilla. Eilen sitten pelkällä perusvoiteella ja tänään koko tyttö taas punaisena :ashamed: Nyt pitäisi mennä pari päivää vielä tuolla perusvoiteella. Saas nähdä kuinka pahaan kuntoon iho menee... No, maanantaina soittoaika tuolle ihotautilääkärille, joten kyselen pitääkö vielä jatkaa tuolla Almiron-maidolla. Joskin mistä sitä tietää, vaikka ei johtuisi allergia edes tuosta maidosta vaan esim. atooppinen iho...

Neiti kääntyi tänään ensimmäistä kertaa selältä vatsalleen! =) Ja oli vieläpä hereilläkin ;) Meinaan on kääntyillyt viikkokaudet jo vatsalta selälleen, mutta vain nukkuessaan.
 
Tsemppiä kaikille allergioiden kanssa kamppaileville :hug: Meillä on luojan kiitos ainakin vielä säästytty kaikelta tuolta, enkä ole kertaakaan vielä joutunut rasvaamaan poikaa muutamaa pyllynrasvaus kertaa lukuunottamatta =) Tosin me ollaan miehen kanssa ihan allergiavapaita molemmat, joten toivotaan että myöskään pojalle ei niitä tulisi!

Täällä on nyt tota kääntyilemistä harjoteltu päivät pitkät ja eilen se sitten viimein tuotti tulosta, kun poika ihan omin avuin kääntyi selältä mahalleen :heart: Aikasemmin on oppinut jo kääntymään mahalta selälleen ja nyt menee sitten molemmin päin :heart: Poikahan innostu tosta kääntyilystä sitten niin paljon, ettei meinannu ollenkaan käydä nukkumaan eilen illalla, kun piti vaan kääntyillä :kieh: Normaalisti on yöunilla jo ihan viimeistään klo. 20, mutta eilen tais nukahtaa vasta lähempänä 21 |O Naurettiin miehen kanssa, kun poika oli sitten nukahtanut poikittain sänkyyn, niin että jalat tuli pinnojen välistä :D Oli hienosti vielä repinyt pinnasängyn reunapehmusteen pois!!

Tänään poitsu heräs vasta 07, kun normaalisti herää aina 06 ja otin sitten toisen meidän sänkyn pötköttelemään. Nukahdettiin sitten yhessä siihen ja herättiin vasta yheksän jälkeen :p

Meillä oli tänään miehen serkkuja lapsineen käymässä, yhteensä 6kpl lapsia (0-6v) ja voi ristus sitä hulinaa :x Huhhuh, mikä meteli ja meininki!! Melusta huolimatta nukkui poitsu päikkäreitä melkein koko vieraiden olo ajan ja hereillä ollessaan ihmetteli ja naureskeli meininkiä :heart: Ei merkkiäkään että olisi vierastanut :heart:

päikkäreille on täällä käyty nyt 2 päivää ilman raivareita :p Ihanaa, kun ei tarvi tapella vaan toinen nukahtaa suht helposti! Toivottavasti tätä jatkuu :D

jontsulii mä oon aina kans ihan kuollut mökkireissujen jälkeen ja viimeks myös poika oli tosi väsynyt |O Jotenki se ulkonaolo ja kaikki normaali arjesta poikkeava verottaa ;) Meillä myös poika nukkui ihan yhtä hienosti mökillä, kuin kotonakin, äiti tosin ei :D
 
jontsulii, kierukan laitto ei sattunut, voi olla että on kyllä vielä aika tuoreessa muistissa helmikuinen luomusynnytys... Siskolle taisin kuvata laittoa "pitkittyneenä papa-kokeen ottona". Vähän inhottavalta tuntui ekaksi tehty pesu, sitten kohdun mittaus nipisteli ja varsinainen kierukan laitto ei tuntunut miltään. Samana päivänä oli vähän supistuksia ja n. 5 päivää veristä vuotoa.
 

Yhteistyössä