// Helmivauvat 2015 - heinäkuu //

Illacrimo: pahoittelut :'( Tsemppiä sinne ihan hirveesti teille molemmille.

Täällä oksennukset ovat loppuneet. Edelleen pahoinvointia ajoittain. Närästystä myös ollut ja siihen ei enää renniet ym auta joten pitäisi varmaan lääkärissä käydä. Samoin ylävatsan kova turvotus vaivaa. Useampana iltana ollut että vaikka söisi pientä ja kevyttä niin tuntuisi että ylävatsa repee eikä ruoka liiku sieltä moneen tuntiin mihinkään. Ihan kuin ruoansulatusentsyymit olisi kadonneet. Pitänee ottaa lääkärin kanssa myös tuo puheeksi kuhan sinne pääsen.

Olen nyt käynyt akupunktiossa viisi kertaa. En tiedä onko se nyt ollut se syy että olot on helpottanut, mutta vielä jatkan muutaman kerran. Valittelin siellä myös kun en ollut pariin viikkoon saanut unta kuin 1-2 tunnin pätkissä. Pisteli siihen sitten pari neulaa ja heti unet parani! Täällä oli migreenistä kärsiviä. Siskoni kärsi myös raskauden aikana ja sai akupunktiosta avun siihen eikä enää joutunut kärvistelemään kivuissa.

Tämä väsymys on kyllä jotain ihan uskomatonta! Koko ajan nukuttaa. Sairasloma loppuu niin että ens tiistaina pitäisi mennä iltavuoroon ja sitten kaksi vapaata ja kaksi yötä. Hieman pelottaa miten ihmeessä pysyn hereillä yövuorot. Toivon kyllä, että pääsisin jo töihin. Menisi päivät nopeammin. Tuntuu, että sinne np-ultraan olisi ikuisuus!

Täällä on puhuttu että onko kääntynyt vähän niin kuin itsekseen olemiseen. Olen niin huomannut tämän! En jaksaisi yhtään jutella kenenkään kanssa. Varsinkaan tästä raskaudesta en halua puhua niiden kanssa jotka tietävät. Ihan hassua. Jotenkin sitä haluaa vielä totutella ajatukseen ihan itsekseen. Harmittaa jotenkin että äitini arvasi heti. Hän on hieman hössöttävää tyyliä. Appivanhemapani eivät tiedä ja olemme joutuneet selittämään tämän minun huonovointisuuden matkapöpöllä. Noh anoppi sitten vkl muutaman sidukan jälkeen päätti huolestua voinnistani oikein kunnolla ja soitti minun omalle äidilleni ja uteli tältä että mikä minua oikein vaivaa. Äitini taas kokee, että olemme aivan kohtuuttomia ettemme kerro heille. Sain ihan hirveän hepulin. Tuli olo että minua vainotaan ja painostetaan. Minä kun haluaisin olla vain rauhassa. Että tämmöstä draamaa täällä.

Mites muiden hellepäivät ovat sujuneet?

Kaneli ja Öttiäinen noin 8+0
 
Illacrimolle voima halit :hug:

Minulla on jokin tulehdus menossa ja ensimmäinen mahdollinen gyne aika löytyi vasta ensi viikolle..Ahdistavaa, pakko sanoa et ei vois olla huonommin järjestetty naisten vaivojen hoitoa Savossa..ihan persiistä. :headwall:
 
Voi Illacrimo, olen pahoillani :hug:! Ei varmasti lohduta yhtään, mutta yleensähän keskenmenolle on jokin järkevä syy ja luonto hoitaa homman parhaalla mahdollisella tavalla. Silti se aina on henkilökohtainen tragedia :(.

Olisin ehkä kirjoitanut enemmänkin, mutta kun tuo kaksi- ja puolivuotias tytsy ryntäsi ulkoilemaan äsken ovet paukkuen, niin eipä auta muu kuin ottaa peesi ja mennä vahtimaan sitä tuonne helteeseen. Huomenna lääkäri, silloin nähdään, onko ketään kotona...

väpä ja joku 10 + 2
 
Manta81, mullakin oli noilla viikoilla kolmioleivän himi, se jatku toista viikkoa mut sit tyssäs ku seinään. Yks jäi vallan syömättä, ei jotenkin pystyny enää. Sit huomasin kans että myöhemmin caesar salaatin kans kävi sama homma reilu viikko sit ensi teki kauheesti mieli, sit yhtäkkiä en enää saanutkaan sitä syötyä. Edelleen jatkuu jo reilun kuukauden jatkunut lihapulla ällötys. Ne puistattaa suuresri. Työpaikkaruokalassakin joutuu poispäin kattoon jos niitä on tarjolla :)
 
  • Tykkää
Reactions: Manta81
Mulla on kanssa vaikeuksia olla seurallinen. En kyllä normaalistikaan ole maailman ulospäinsuuntautuneisin ihminen, mutta nyt vielä vähemmän. Olen kotonakin hiljaisempi kuin normaalisti. En jaksa enää analysoida ja pohtia asioita, vaan koen helpommin, ettei ne kuulu mulle tai ainakaan pohtimisesta ei ole hyötyä, ja annan olla. Ihan terveellinen muutos mulle;)

Tänään kävelin mekossa kadulla, illalla, ja satuin katsomaan sivuprofiiliani. Jestas, oikein järkytyin. Mulla on ihan tosi tosi iso vatsa. Kun kiristin mekon reisiin, piirtyi kaupan ikkunaan ihan selkeä raskausvatsa. Ei sellainen söpö pieni kumpu, mitä hoikilla (ja nuorilla) on, vaan ihan sellainen turpea, ylhäältä asti koholla oleva, rasvan vuoraama maha, josta voisi luulla, että raskaus on paljon pidemmällä. Kun päivällä laitoin mekon päälleni, ei maha ollut tuollainen kuin se sitten illalla oli. Olin aika shokissa, toisaalta iloinen, mut toisaalta kauhuissani. Miten se voi olla jo tässä vaiheessa noin iso? Pitäisköhän mun vähän keventää syömisiäni...

9+0?
 
Viimeksi muokattu:
Illacrimo, Oon todella pahoillani! :( Paljon voimia sinne molemmille surun keskelle! :hug:

Sosiaalisuudesta
: Täällä ollut myös epäsosiaalisuutta ilmassa. Ihan mietityttää, että miten ensi perjantai menee kun meille tulee porukkaa juhlimaan miehen synttäreitä. Mukana munkin ystäviä. Tää väsymys ei sen sosiaalisuuden kanssa kyllä auta ollenkaan. Normaalisti oon hyvinkin sosiaalinen, mutta nyt ei huvittaisi muuta kuin möllöttää kotosalla.

Ruokahimoista: Mulla on tommosia ohimeneviä. Ne tulee ja menee ja sit kun menee niin todella töksähtää siihen. Sit ei voi enää edes ajatella sitä melkeimpä. :D

Mustikkamaito, Onnea hyvistä ultrakuulumisista! :)

Mammako86
, pääseekö teillä kunnalliselle yleislääkärille, jos kattois et mikä tulehdus on? Et jos pääsis nopeemmin. Kumman huonosti on siellä noi puolet järjestetty. :S

ON: Tänään oli ensimmäinen aamu kun ei ollut pahaolo. :) Ihan oli yllättävä fiilis. Nyt vaan hirvittää, että iskeekö se joku päivä korkojen kanssa takaisin. :S Ja mua on alkanut pissattamaan ihan jatkuvasti. Luin jostain et kuuluis asiaan. Limoista sen verran et mulla tulee kans keltasta ovisliman tyyppistä paljon. Sitä verta tuli parina päivänä ja toivon todella, että pysyisi poissa. Jännittää ultra ton takia ihan hirveästi. Mulla olisi se 21.7 eli parin viikon päästä. :)

Kampiakseli ja heebo 9+6
 
Hei, vieläkö pääsee mukaan? Täällä olisi pömppö, jonka maha on jo just sellainen. Pömppö.

Eli pömppö/33-vuotias/2. lapsi/Tays

Anteeksi, tuo ei nyt tullutkaan värillä kun padillä en saama sitä näkyviin..

Laskettu aika olisikin sitten 25.2.2015 :)
 
illacrimolle pahoittelut. Surullista aina, vaikka luonnon kiertoon kuuluukin. :'( Toivottavasti olisi nyt tyhjentynyt kerralla kunnolla, niin pääsette uuteen alkuun.

Sosiaalisuus - tai sen puute. Paukut on vähissä täälläkin, ja normaalisti olen kyllä melkoinen papupata. Mutta se johtuu ihan tästä ellotuksesta ja väsymyksestä ja vähän helpottaa ajan myötä, kunnes synnytyksen lähestyessä aletaan taas vetäytyä. Osittain tuo epäsosiaalisuus menee myös ns. raskausdementian piikkiin, eli ei vaan toimi pää niin nopeasti. Mies kutsuu mua apaattiseks ;)

Ruokahimoja ei ole ollut nyt eikä edellisissäkään raskauksissa. Mulla on vaan nälkä, isolla ännällä. En siis ole koskaan täysin ymmärtänyt niitä suolakurkku-taululiitu-legendoja, mutta monilla tulee kyllä tiettyihin ruoka-aineisiin enemmän vetoa raskaana kuin normaalisti. Uskon kyllä, että sitä kannattaa jossain määrin kuunnellakin. Ellei sitten himot koske jotain supersokerisia ruokia, joista kyllä kannattaa pysyä erossa raskaana vaikkei olisi radi-vaaraa.

Huomenna menen hoitamaan alkulabrat ja sitten taas viettämään mökkielämää muutamaksi päiväksi. Päänsärkyä on taas ollut, mutta ihan migreeniksi asti ei ole päässyt, kun Panadolia nappailee ajoissa. Paha olo olisi ehkä vähän hiipumaan päin, mutta en kyllä vielä nuolaise. Vielä pari viikkoa np-ultraan... Jaksaa jaksaa!

Kaunista kesäviikkoa, kamut!

PH 10+1
 
Ruokahimoja ei ole, mutta makuaistini on heikentynyt aivan älyttömästi. Suurin osa ruoista ei maistu millekään. Sellaiset vahvasti maustetut ruoat, jotka ennen laittoivat nenän ja silmät itkemään, maistuvat nykyään miedoilta. Joten tulee syötyä ruokaa jossa olla hyvin paljon mausteita ja suolaa. :ashamed:
 
Kiitos Rouva Kampiakseli ja muut onnentoivotuksista! On kyllä huojentunut olo :)

Kerkesin nyt lukaista muidenkin viestit läpi ja lämmin osanotto kaikille keskenmenon kohdanneille. Todella ikävää :( Vaikkei se nyt lohdutakaan niin todennäköisesti km:lle oli jokin looginen syy ja luonto hoiti asian parhaaksi katsomallaan tavalla. Itse ajattelen näin. Toivottavasti pääsette pian plussailemaan ja lopputulema olisi oma vauva <3

Ihania hellepäiviä kaikille!
 
Heippa kaikille! Jokohan uskaltautuisin ilmoittautumaan..:) olen seuraillut juttujanne alusta saakka ja facebook ryhmään olisin kiinnostunut liittymään nt-ultran ja rv12 jälkeen, jos sillon ryhmään vielä pääsee.

Kovasti toivottu helmivauva olisi siis tulossa laskettu aika on 18.2 ja nyt menossa rv 8+0. Alkuraskautta varjostaa helmikuussa koettu kaksosraskauden keskenmeno rv 12, joka oli todella raskas kokemus niin fyysisesti kuin psyykkisestikin. Ehdin käydä silloin varhaisultrassa rv 9, ja kun hyvinvoivat pikkuset ehti nähdä ja ehtihän siinä olla jo kolmatta kuukautta tietoinen raskaudesta, niin koville se otti. Vaikka ainahan sitä tietää riskit ja todennäköisyydet keskenmenoille, niin ei sitä jotenkin silti osaa omalle kohdalle odottaa. Menneisyydessä minulla on kaksi ihan alkuraskauden keskenmenoa rv4-6 ja sitten yksi lapsi syntynyt vuonna 2008 :) miehelle tämä tuleva vauva olisi ensimmäinen :)

Eilen oli ensimmäinen neuvola ja nyt vain malttamattomana odotellaan nt-ultraa joka menee noin kuukauden päähän.. Kamalan pitkä aika odottaa! :D tällä kertaa päädyimme jättämään varhaisultran käymättä. Mutta dopplerin ajattelin tilata, onko kenelläkään suosituksia ja millä viikoilla on pienen sydänäänet saatu kuuluviin? :)


Värejä en saa muutettua puhelimella..

Pauliinali /25v /la 18.2/ 2.lapsi
 
Illacrimo kävoimia ja jaksamisia suruun!

Mustikkamaito onnea hyvistä ultrakuulumisista!

Pauliinali onnea ja tervetuloa :)
Itsellä todettiin vu ssa kaksoisraskaus rv 7. Kaikki kunnossa ja sydämet sykki ja viikkoja vastasivat. Vajaa 2vko päästä olis nt ultra jossa näkee että onko molemmat mukana vai löytyykö mitään..
Oliko sulla jotain oireita siitä ettei kyytiläisiä olisikaan?
Ei ole pakko vastata jos olen liian tungettelava, pahoittelut.
Jotenkin jäi vu lääkärin sanat kummittelemaan lopuksi, sanoi että voihan se olla että toinen tippuu vielä matkasta :(

Seurallisuus
Oon muutaman kerran kavereita tavannut, mutta tän pahoinvoinnin kanssa ei pysty mitään ylimäärästä tekemään. Uskon että ystäväni ymmärtää hyvin kun saavat tietää syyn. Kuka haluaa oksennuksen partaalla olla ihmisten ilmoilla? En mknä ainakaan. Seurustelen sitten kun olo helpottaa :)
 
Tervetuloa uusille =)

Onkos täällä muuten muut joutuneet hakemaan saikkua pahoinvoinnin takia? Itse sain 2 viikkoa saikkua ja töihin pitäisi palata ensi viikon tiistaina. Hieman jännittää. Olot on kyllä parantuneet ja syötyä saan. Kuitenkin kun kotona yrittää tehdä hommia niin nopeasti pitää mennä pitkälleen tasoittelemaan oloja. Hieman siis arveluttaa että miten sitten töissä. Ja jos helteet jatkuu, niin työpaikalla on myös todella lämmin. Kiva työputki olisi muutenkin tulossa ensi viikolla vkl:sta lähtien: yö, yö ja vain yksi vapaa, pitkä (7-20.30), yö, yö. No pitäneen katsella vkl:n ajan näitä oloja ja tarvittaessa mennä vielä lääkäriin maanantaina. Kovasti haluaisin jo kuitenkin töihin. Nyt ollut kohta jo 7 viikkoa pois kun ensin 5 viikkoa lomalla ja sitten vielä sairasloma päälle. Päivät menee niiiin hitaasti kotona. Np ultaraankin ikuisuus.
 
Jos mulla ei olis loma alkanut niin olisin saikkua hakenut.

Mä uskon siihen että raskaana kannattaa olla itsekäs ja mennä kehon tuntemusten mukaan.
Jos jaksaminen tiukoilla vielä parin viikon päästä kun töihin palaan niin teen lyhyempiä päiviä, meen myöhemmin töihin jne.

Eilen kaupassa vaatteita katsoessa alkoi lonkista ja pakaroista puutumaan. Ihan outoa. Kotona helpotti. Yöllä taas ei tiennyt miten päin nukkuis kun lonkkiin sattus ja rupes puuntumaan. Nyt sama juttu.
Onko muilla kipuilleet/puutuneet lonkat tai palarat raskausaikana. Vai johtuukohan jostain muusta... Hmmm

Rv 10+0 poksis
 
maikki: Lonkkien ja pakaroiden kipuilua on ollut mullakin joka raskaudessa, kun kudokset ja liitokset löystyy. Ekassa raskaudessa noita vaivoja oli vasta lopussa, nyt edellisessä raskaudessa jo puolessa välissä, mutta helpotti sitten. Voihan olla, että sulla kun on kaksoset, niin kohdun kasvun takia nuo vaivatkin alkavat aiemmin. Todella toivon, että molemmat pysyvät sulla matkassa ja kaikki menee hyvin. Lääkäri nyt vaan sattui puhumaan puhtaasti lääketieteellisten faktojen näkökulmasta, miettimättä miltä voi tuntua kuulla jotain tuommoista. Jos lohduttaa, niin viimeksi elokuisten 2013 ryhmässä oli useammat kaksoset ja käsittääkseni kaikilla meni homma hienosti loppuun asti :)

Niin ja tervetuloa uudet! Unohdin ihan viime viestissä :)
 
Ai nyt jo alkaa tämmöiset löystymiset? Ahaa okei, todella aikaisin... On kyl jännä tunne kun pakarat puutuu. ;)
Kiitos tiedosta!
Ja kiitos lohdutuksesta! Ei mulla itsellä oo ollenkaan sellaista oloa että jompikumpi olis poissa, mut jotenkin ne lääkärin sanat vähän aristaa. Toki jos edes yksi on kyydissä niin olen todella onnellinen, ei siinä mitään..
 
Kaneli88, mie olin muutaman viikon poissa pahoinvoinnin takia. Eka olin sen verenvuodon takia kun paheni rasituksessa ja sit 2vko pahoinvoinnin. Onneks alko sit kesäloma.

Maikki85, mulla oli kans aiemmissä isommilla viikoilla tommosta. Nyt ollut vaan myöskin aiemmista tuttua selkä/alamahakipua rasituksen jälkeen. Siivosin eilen urakalla ja kivuillahan se sitten kostautui. Toivotaan et molemmat pysyvät matkassa. :)

Tervetuloa uusille! :)

Pauliinali, tsemppiä odotukseen! Toivotaan että tällä kertaa kaikki sujuisi hyvin!

ON: kyllä on helteet. Muuten alkanut näköjään pahimmat olot helpottamaan mut näköjään nää helteet sit etoo hieman. Mulla kipeytyi rinnat nyt. Aiemmin aristelleet silloin ihan alkuraskaudessa. Ovat kasvaneet hurjasti. Outo fiilis kun ei tämmönen normisti melkein tissitön oo tottunut ryntäisiin. :D mutta perjantaina saan kaverilta dopplerin takaisin. Pakko varmaan kokeilla heti kuuluuko mitään. En tosin paniikkia vedä jos ei kuulukaan.

Kampiakseli ja heebo rv 10+0
 
Sairaslomista, toistaseks en ainakaan vielä ole joutunut saikulla olemaan, ihan hyvin olen kahdessa työssä jaksanu. Päivällä toimistohommia ja iltasin ja viikonloppusin siivoilua. Kesälomatkin otin molemmista vasta loka-marraskuulle, laskurista kattelin että äippälomalle vois jäädä jo 24.11, mutta yritän olla vuoden loppuun koska taas vuoden alusta pitäs tulla edellinen lomalainen takas. Mun huonot olot alkaa tod.näk vasta lopussa kun on tää alhanen verenpaine yhdistettynä anemiaan. Oma äitikin joutu oleen musta viimeset kolme kuukautta saikulla kun saatto pyörtyä millo ja missä vaan. Ite nyt viikolla 11 (10+3), alle viikko enää nt-ultraan, jee! :)

tervetuloa uusille! :p
 
  • Tykkää
Reactions: mussukkanuppunen
Tervetuloa uudet!

Ruokahimoista, ekassa raskaudessa appelsiineja meni monta päivässä, mutta muissa raskauksissa ei oo ollu mitään tiettyä halutusta. Ennen ku alotin oottaan kolmatta, olin vähä-hiililhydraattisella ruokavaliolla, mutta se piti lopettaa, koska ainoo mikä maistu oli kaikenlainen hiilihydraattipitoinen ruoka.

Tunteet, mä oon aikas tunteellinen normaalistikin, mutta nyt tuntuu, että menee aivan överiksi. Kattoin sivusilmällä lasten piirrettyä, jossa lapset pelastui joutumasta jokeen... niin minähän itkeä vollotin. Äsken näin videon missä joku (tuntematon) sai lahjaksi hevosen ja taas kyynelehdittiin. Mies sanoi, että pitää kattoa pelkkiä komedioita, etten ihan kuivu. Vaikka voi olla, että niistäkin löytyy itkettäviä juttuja!

Liitosten löystymisestä, mulla kahdessa viimesessä raskaudessa kivut on ollu pahimmillaan raskauden toisella kolmanneksella. Sillon ei oo pystynyt nukkumaan kuin tyynyjen avulla puoliksi istumaan tuettuna ja liikkuminen oli semmosta vähän vaappumista. Pahimmat oireet onneks helpotti viimesessä kolmanneksessa. Jonkin verran liitoskipuja oli jo aika alkuraskaudesta.

Mun serkulla, jolla on LA joulukuussa, ommeltiin just kohdunsuu kiinni. En oo ikinä kuullu edes tommosesta toimenpiteestä. Hänellä oli reilu vuosi sitten keskenmeno ja tää raskaus rupes näyttään kans huonolta. Tolla toimenpiteellä mahdollisuudet kuulemma parani 10%:sta 80%:in. Ihmeellinen on lääketiede!

Huomenna mulla on vihdoin uus ultra, jossa selviää, että onhan tuolla massussa vielä joku kyydissä. Jännittää ja hirvittää ihan kauheasti.

Sulo-Sylvia 7+ (kai)
 
Sulo-Sylvia: Mulla oli just sama ton ruokavalion kanssa - raskauden alettua mikään entinen vhh:n mukainen ei pystynyt menemään suusta alas, paitsi liha, runsaan hiilarimätön kera. Mikähän ihme siinäkin on... Kaikki tämä leivän ja perunan puputus helpottaa kyllä, kunhan olo tasoittuu. Nyt pystyy syömään jo pelkkiä salaattiaterioita välillä. Mutta aion nyt pahoinvoinnin iskiessä edelleen syödä juuri sitä, mikä olon saa paranemaan, vaikka se on sitten sitä perunaa ja pastaa. Ja samiksia ollaan noiden lonkka/liitoshommien kanssa. Toka kolmannes oli viimeksi pahin jostain syystä ja lopussa ei sitten enää vaivannutkaan. Ehkä ne liitokset levis jo siinä vaiheessa tarpeeks :LOL: Aika hurja muuten tuo serkkusi operaatio! Kaipa sillä sitten voidaan estää liian aikainen kohdunsuun avautuminen ja siitä johtuva keskenmeno/ennenaikaisuus. Isosti tsemppiä ultraan!

Just kun päivällä manasin, että ei ole ollut migreeniä, niin sittenhän se iski. Eli Panadoleilla sai heittää vesilintua, yhtä paljon apua kuin kalkkitableteista. Otin siis yhden sumatriptaanin ja puolen tunnin päästä taivas. Onhan tuo tuju lääke, mutta onneksi raskauden aikana turvalliseksi väitetty. Toivottavasti on kans sitä. En kyllä montaa kertaa ota ellei pakko.
 
Hei kaikille. Olen lukenut ketjua ja saanut jo sitä seuraamalla valtavasti vertaistukea. Ilmoittaudun nyt uutena mukaan. LA 6.2, Vadelmanlehti/31v./1.lapsi/NKL . Todellinen LA voi olla viikon pari myöhemmin poikkeavan pitkän kierron takia. 6.2 on neuvolan arvio joka tarkentuu vasta ensimmäisessä ultrassa heinäkuun lopulla. Omalla kohdallani jo raskautuminen tuntuu ihmeelle. Vaikka lapsi on toivottu niin se sai alkunsa pian ja helposti.

ON: Onnen keskellä olen miettinyt paljon vapauden ja itsenäisyyden menettämistä, harrastuksista ja työstä luopumista, parisuhteen ja arjen muutoksia, milloin mies ymmärtää isyyden ja kuinka sen kokee. Fyysisesti vatsan nipistelyt ja turvotukset, sekä ummetus on helpottanut, mutta kuvotus ruokaa kohtaan ja närästys puolestaan pahentuneet. Nännit ovat olleet alusta asti superarat ja valkovuoto tavallista runsaampaa. Virtsa on myös todella keltaista riipumatta siitä paljonko juo.

Osanotto heille joiden odotus on keskeytynyt!
 
Heippa :wave:

Piitkästä aikaa taas kirjoittelemassa. Täällä on tapahtunut niin hurjasti. Halaukset kaikille jotka ovat menetyksen kohdanneet.

Ihanaa myös lukea hyviä ultrakuulumisia :) tsemppiä kaikille jotka on kohta menossa moikkamaan masuasukkejaan!

Ja TERVETULOA uusille! :)

Mä kävin antamassa verinäytteet seulontoja varten ja ultra olis 22.7 eli ihan parin viikon päästä. En malttais odottaa...ja sitten taas kauhunsekaisin tuntein odotan seulontatuloksia : / ristiriitaiset fiilikset. Toivottavasti kaikki olis hyvin.

Ruokahimoista tuoreet mansikat ja salmiakki. Kamalaa kun salmiakkia pyrin välttämään mutta mansikoita menee litra päivässä :D onneks tuo ei taida kovin pahasta olla.

Sairauslomat ja pahoinvoinnit alusta sain heti saikkua vatsakipujen vuoksi ja nyt viikon verran pahoinvoinnista. Primperanit oli käytössä n. puolitoista viikkoa ja nyt alkanut oli viime päivinä helpottaa. Onneksi!

Osallistuuko täällä muuten kuinka moni sikiöseulontoihin?
 

Yhteistyössä