HELP! Positiivinen raskaustesti 2 päivää kuukautisten jälkeen

Heips!

Tarjolla on tarina jota lääkärikin ihmetteli tänään;
Eli 2 päivää sitten minulta loppui "kuukautisvuoto", joka oli suht normaali. Vähän enemmän ruskeahkoa vuotoa, mutta muuten täysin normaalin kaltainen, kesti n. 6 pvää. Mainittakoon, että alkupäivinä vuosin aivan itselleni tyypillistä kirkkaan punaista verta. Välittömästi niiden loppumisen jälkeen aloin kuitenkin ihmetellä kun rinnat ovat edelleen kipeät, alaselkää jomottaa ja alavatsaa nippaili kummasti.

Alaselkäkipu muuttui eilen melkoisiksi poltoiksi, ja mukaan alkoi liittyä lievää pahoinvointia ja nenän tukkoisuutta ym. Tein sitten tänään (2pvää vuodon loppumisen jälkeen) raskaustestin ja TADAA --- Positiivinen. KAKSI kertaa.

Menin sitten yksityiselle lääkäriin välittömästi, koska testitulos aiheutti valtavan hämmennyksen. Ensin menkat ja sitten muka raskaana?

Kerroin lääkärille huolestani koskien keskenmenoa ja kohdunulkoista raskautta, mutta tohtori totesi vain, että kyllä joillakuilla voi olla kuukautiset kun tulee raskaaksi. Hän lähetti minut labraan jossa minulta otettiin HcG-raskaushormonikoe + pissakoe (mahdollisen virtsatieinfektion poissulkemiseksi). Pissa oli puhdas, HcG-tulosta täytyy nyt odottaa 2 päivää.

Kotona tein sitten vielä yhden raskaustestin, Clearbluen viikkonäytöllisen. Positiivinenhan silläkin tuli vaikka päivävirtsasta otin, näytti että olisin 4-5vkoa raskaana (hedelmöityksestä 2-3 vkoa).

Mene ja tiedä tässä nyt sitten että onko vauva tosiaan tulossa vai ei!! Lääkärille sovin soittoajan, joten parin pvän päästä saan tietää, mitä verikoe näytti. Kuulemma täytyy sitten ottaa HcG vielä uusiksi, kun "raskaus on tällainen vähän vaikeaselitteinen".

HELP!! Onko KELLÄÄN ollut IKINÄ mitään vastaavaa??? Tiedän kyllä että joillakin menkat voivat jatkua raskauden ajan, mutta aika harvinaistahan se kai on. Eikö ole outoa että vuoto tulee täysin normaalisti ja että siellä jotain elämää kuitenkin olisi?? Alavatsakipuja ei ole ollut, ei kramppeja tai mitään muutakaan, jotka selkeään keskenmenoon viittaisivat.
 

Yhteistyössä