* Hoidot KYS 2011 *

NoBlood Voi rähmä:hug:. Välillä tekisi mieli sanoa lääkärille, ettei nekään kaikkea voi aina tietää... uskon että ahdistaa! Ja lohdutukseksi, meilläkin meinasi suhde alkaa rakoilemaan näiden hoitojen kanssa ihan todella. Päätimme sitten viime tipassa käydä juttelemassa ammattilaisen kanssa näistä hoidoista ja suhteen muistakin asioista. Kylläpä aukesi minun sekä mieheni silmät monen asian suhteen. Jopa mieheni sanoi, että olipa hyvä ratkaisu lähteä vähän "purkamaan paineita". Opimme puhumaan toisillemme kun ahdistaa sekä toisen kunnioitusta. Nyt meillä menee paremmin kuin varmaan koskaan. Toivon vain, että miettitte tarkkaan ennen eroratkaisua, sillä ruoho ei välttämättä ole vihreämpää aidan toisellakaan puolella.

Omanapa: Olen tehnyt plussatestin pp11 illalla ja pp12 illalla eli tänään myös apteekin testi plussa!!!! Perjantaina kuitenkin vielä veritestiin niin saan hcg-arvon. Olo on onnellisen sekainen. Isäntä myös maailmalla aivan onnensa kukkuloilla:).

Lähetän kaikille voimia hoitojen varrelle ja ONNEA PLUSSANNEILLE!!!
 
Heippa taas! :)

Nicci, suurenmoiset onnittelut plussasta! :)

Mitä kuuluupi muille tämän ketjun kirjoittelijoille?

Omaa tilannetta sen verran, että eilen on haettu yksi kyytiläinen matkaan ja nyt täällä piinaillaan sekä otetaan lugeja 3 x vrk. Kyssin reissu meni hyvin, vaikka kyllähän tuo matka (yli 400 km edes takaisin) välillä kyllästyttää.

Meillä tämä toinen yritys vaikuttaa paremmalta niin omasta kuin lääkärinkin mielestä. :) Soluja saatiin 12, joista 11 hedelmöittyi. Kahdeksan lähti jakautumaan, josta yksi tuoresiirrolla mukaan ja 7 pakkaseen! Itse olen jotenkin hyvillä mielin, katsotaan minkälainen tulos tästä tulee - testipäivä on 21.10. :)

Kertokaahan kuulumisianne! :)
 
Hei!

:'( pp 14 veritestissä hcg oli vain 31 ja uusinta testi ensi perjantaina vielä. Ainut lohtu tässä on se, että nyt ainakin tiedetään millä keinoilla voimme joskus raskauden (ehkä) saada onnistumaan. Onnea Aurikotytölle piinailuun. Toivottavasti sinulla on paljon parempi onni!!!
 
Nicci voi harmitus sentään :hug: Pahoittelut, joskaan ne varmaan asiaa yhtään
paranna, mutta myötätuntoa voi kuitenkin yrittää välittää :) Ai niin ja sinulle on pitänyt
sanoa, että täällä kohtalotoveri tuon miehen reissutyön vuoksi, me myös töiden vuoksi
osa viikosta joudutaan olemaan eri paikkakunnilla. Kaiken tämän paketin pyörittäminen
on kyllä toisinaan melkoista sumplimista ainakin täällä!

Aurinkotyttö hoitosi kuulostaa varsin onnistuneelta tähän saakka! Toivotaan, että
lopputulos vielä kruunaa kaiken :) Tsemppiä piinailuun, kunpa kyytiläisesti nappaisi kiinni,
ja tiukasti!

Mulla olis keskiviikkona testipäivä. Vaan eilen alkoi jo kivut ja jonkinsortin vuoto, tänään
jatkunut samaan malliin :( Että kirves on kaivossa ja syvällä siellä. Ilmeisesti vuoto voi
sitten alkaa Crinonesta huolimatta, ei ennen ole kyllä näin käynyt. Onko kellään kokemusta?
Yritin soittaa aamulla Kysille, että vieläkö Crinonea muka laitan ja menenkö testiin joka
tapauksessa, mutta eihän sieltä ketään saanut kiinni. Tuntuu tyhmältä kallista ainetta laittaa
hukkaan, kun selvä pelihän tämä tässä vaiheessa on. Että masentaa, kiukuttaa, surettaa,
mieli yhtä harmaa kuin ulkona sää! Miksi tää ei voi onnistua!?!
 
Hei!

Aurinkotyttö Mulle sanoi hoitaja (kun soittelin pe niitä tuloksia), että arvon pitäisi olla tässä vaiheessa (mulla pp14) 200-300. Näissäkin on ilmeisesti eroja eri klinikoiden välillä, ainakin mitä viikonloppuna lueskelin eri palstoilta uusia ja vanhoja keskusteluja. Ymmärsin kuitenkin että arvon tulisi olla yli 50, jolloin voidaan sanoa raskauden alkaneen, en sitten tiedä? Minun osaltani tämä "raskaus" oli tässä, koska kotitestit näyttää negaa jo.

Mantitar Olen aivan samaa mieltä kanssasi. Välillä tuntuu aivan mahdottomalta saada aikataulut sopimaan yksiin miehen reissutyön vuoksi. Tästä syystä olenkin joutunut käymään yksin vastaanotolla paljon. Isäntä ollut mukana aina kun on ollut välttämätöntä. Ovat kyllä hyvin ymmärtäneet tämän Kys:lla ja kertoneet aina etukäteen milloin pitää miehenkin tulla. Ensimmäisten käyntien aikana vaan ei ollut tietoa laitettu meidän potilaskertomukseen. Olikohan kolmas lääkäri, joka sitten kirjasi ylös, että lapsettomuuteemme voi vaikuttaa myös tämä asia :D
 
Heissan, oon kirjoitellut tuolla toisessa ketjussa, mutta nyt tuli eteen kysymys liittyen KYS:n jonoihin.

Mulla tehtiin reilu 2 viikkoa sitten ICSI ja siirrettiin 3-luokan alkio. Pakastettavaa ei jäänyt (kaikki 3 hedelmöittynyttä alkiota olivat 3-luokkaa, jotka eivät kuulemma kestä pakastusta). Tällä viikolla pp 14 verikokeessa hCG oli vain 54 ja hoitaja sanoi, että todennäköisesti tämä raskaus ei tule etenemään. Pissatesti näytti haaleata plussaa. Raskausoireet (pahoinvointi ja rintojen aristus) ovat tänään hävinneet ja pissatestissä plussaviiva on nyt pp 16 haalistunut entisestään. Oletettavasti tuulimuna- tms. raskaus, ensi viikolla menen uusintaveritestiin kuulemaan lopullisen tuomion.

Onko kokemusta, kuinkahan pian KYS:llä yleensä pääsee uuteen hoitoon? Pitääkö aina jonottaa uudelleen 6 kk?
 
Lila kiitti halista! KYSillä tehdään kolme IVF/ICSI-hoitoa ja neljäs arvioidaan tapauskohtaisesti. Meillä on tulossa jo viides stimulaatio, mut yhtä ei lasketa, ku huonon vasteen takia muuttu inseminaatioksi. Meillä on siis viimeinen hoito edessä...
Mulle ne anto ennen laparoskopiaa Diapamin ja nukahdin. Toi tutkimus on sit varmaan sama mikä mun jäljellä olevalle johtimelle tehtiin. Hyvin kuulema oli auk i:)

Marjana onhan ne aikamoisia noi lääkemäärät..noitten lisäks pistetään vielä Pregnyl ja tukihoitona siirron jälkeen Lugesteron tai Crinone. Suututtaa, et joutuu kroppansa altistaa näin suurille hormonimäärille, mut ei täs oikee muutakaan voi..:(
Toivotaan, et clomit tuottaa teille toivotun tuloksen! Millä annoksella alat sitä syömään?

NoBlood
ompa hankala tilanne!:hug: Meillä vikana se, että siittiöitä on vähän ja neki on hitaita lisäks mult on löytyny endo, prolaktiini ollu väillä korkee, kierrot lyhkäset, heikko vaste IVF-stimulaatiossa... Lisäkokeita on tulossa, joissa selviää sitten onko vielä jotain..

Nicci onnea kuitenki raskaudesta!:) Harmi, että arvo oli noin matala..:':)hug:

Aurinkotyttö
onnea hienosta tuloksesta! Tsemppiä piinailuun:)

Mantitar :hug: saitko jo verikoetuloksen? Mulla alkaa aina vuoto "läpi" Lugesteronin/Crinonen.. Millon pääsette PASsiin?

MT79 onnea alkaneesta raskaudesta! Voi itku, kun tulos on noin alhainen..:( Hoitotakuu on 6kk ja nyt jonoa on ollu noin 5kk

on: K.R. määräs vielä lisää hormoniverikokeita AMH, FSH, E2, LH, jotka otetaan alkavan kierron alussa kp 2-5
 
Hei Kaikille! Täällä on sattunut ja tapahtunut vaikka mitä. Ja uusia kohtalontovereita on hurjasti tullut palstalle lisää!

En ole pitkään aikaan kirjoittanutkaan tänne, en itse asiassa edes muista, että milloin, enkä jaksanut alkaa selaamaan tekstejä taaksepäin.

Myös minulle on sattunut ja tapahtunut kaikenlaista.
Jäin mm. työttömäksi tuossa jokin aika sitten ja saimme asuntomme myytyä. Nyt asumme vuokralla ja olemme menossa lähiaikoina työhaastatteluun aivan toiselle paikkakunnalle jonne olemme myös muuttoa suunnitelleet. Jos näin kävisi, jäisi meidän asiakkuutemme kysin piirissä.

Kiertoni on aivan sekaisin tämän kaiken keskellä. Tällä hetkellä minulla on kierron päivä 54 menossa eikä vuodosta tietoakaan. Olin viime viikolla kysiin puhelimitse yhteydessä ja sain reseptin Primolutiin joka pitäisi aloittaa vuodon käynnistämiseksi. En ole kuitenkaan vielä uskaltanut sitä aloittaa. Tuntuu, että kaikki alkaa alusta ja kierrot ovat ihan sekaisin etenkin jos lääkkeen aloitan. Lääkäri kun oli toisaalta sanonut, että aina olisi parempi jos vuoto alkaisi itsestään..

Tällaisia kuulumisia minulle pitkästä aikaa..
 
Nicci onpas lohduttavaa, että muillakin tuntuu haasteelliselta aikataulut saada sopimaan. Emme miehen kanssa siis ole ainoita lajissamme Kysillä :) Tosin meillä toistaiseksi mies saanut suht kivasti sumplittua työnsä, niin että on voinut olla hoitojen aikaan kotona enemmän. Mutta ei se ihan vaivatta ole käynyt, että energiaa menee siihenki, että järjestelee ja jännittää miten saa asiat järjestettyä. Joskus sitä ihan tosissaan kyllä miettii miten tässä pyörityksessä selväjärkisenä selviää...

Halle kiitos halista :) Iha hanurista, että vuoto jo puskee tukilääkkeen läpi. Ei mulla muitten hoitojen aikana näin käyny, mut ilmeisesti siis niinkin voi käydä. Tänään soittelin Kysille ja HCG sillo viime keskiviikkona ollut alle 1, että ei mitään yritystä edes ole ollut matkassa pysyä :( Vaan kyllähän tuon jo vuodon määrästä ja kivuista älysi ilman testiäkin. Nyt vuodon loputtua toisessa munasarjassa ikävää kivistystä ollut jo kaksi päivää, mikähän siellä nyt sitten on vialla! PASsia kaiketi tässä tai seuraavassa kierrossa suunnitteilla. Tosin nyt jo KP 9, et mietin miten tässä kierrossa enää ehtii, kun huomenna vasta hoitajalta saa varmuuden miten tässä edetään... Uuteen IVF-jonoon ei varmaankaan laiteta, ennenkuin pakkasukot on käytetty...
 
Tervehdys kaikille!

Kiitos halista HalleB. Luin tuota sinun vastaustasi Noblood:lle ja aivan kuin lukisin omaa tarinaani. Minulla on ollut aivan samanlaista ja isännän siittiöt myös sitä sun tätä välillä ja välillä taas parempia. Hui, kun oikein nousi karvat pystyyn...:LOL:

Mantitar meillä on myös saatu isännän työt hyvin järjetymään (kun on itse yrittäjä), mutta todellakin tuntuu välillä, että päät hajoaa. Kun pitäisi olla työmailla "vahdissa" sekä minun kanssa kys:llä. Kyllä siinä nousee stressitaso hänellä niin, että pää puhaltaa välillä kuin junan pilli. Meinaa parin viikon jälkeen jäädä pitemmälle huilille, mutta saas nähdä malttaako.
 
Ainiin mt79 En tiedä oletko lukenut aiemmista jutuistani, että minulla pp14 hcg vain 31. Vuotokin on nyt alkanut. Soittelin kysille viime viikon to ja kertoivat minulle, että seuraava icsi menee ainakin helmi-maaliskuulle. Täytyy kuulemma soitella tammikuussa kun vuoto alkaa, eli pitkää kaavaa pukkaa taas mulle.
 
Harmillista, ettei plussauutisia nyt oikein tullutkaan :( (Alan olla jo nimimerkeistä ihan sekasin, että kuka on missäkin vaiheessa) Iso rutistus kuitenkin kaikille, joita huonot uutiset koskevat :hug:

Itse kävin kanssa tänään kys:illä masentumassa :( Ei ollut limakalvo ohentunut ihan täydellisesti ja nyt epäilläänkin sitten polyyppia (selvinnee marraskuun toimenpiteessä). Tuli ihan totaalinen romahdus siellä vastaanotolla, itku ei vaan pysyny sisällä vaikka osasinkin huonoihin uutisiin varautua... Lisäks pelkään päiväpäivältä enemmän sitä laparoskopia/hysteroskopia juttua, hoitaja laitto tietoja eteenpäin, että saisin sitten hyvät dropit ennen operaatiota, ei paljoa ainakaan vielä lohduta...Reissun kruunas oikein kun oli pakko käydä prismassa kattelemassa kaikkia vauvamasuja ja lapsiperheitä, arg! Kotimatka menikin itkiessä ja saa taas mies kuunnelle kaikkea tätä surkeutta. Tajusinkin tänään, ettei mulla ole ketään kelle mä voisin soittaa ja purkaa (itkeä) tätä tuskaa. On kyllä hyviä ystäviä, mut heillä on taas ihan eri elämäntilanteet. Kiitos siis teille kun olette täällä tukena!!!
 
heippa taasen kaikille! Ja tasapuolisesti jokaiselle iso :hug: ! Enemmän olisin toivonut lukevani iloisia uutisia :( Aurinkotytölle tsemiä viimepäivien piinailuun!

Itse en ole siirtynyt tuonne plussanneiden puolelle, kun tämä koko raskaus on ollut suoraan sanoen aivan kamala kokemus tähän asti :( huomenna alkaa siis rv 8 ja kyytiläinen on vielä toistaiseksi kestänyt matkassa tämän kaiken hurjuuden..kuten jo tuonne aiemmin kerroin, niin hyperi on vaivannut ja ei mitenkään pienesti. Tämän kuuden viikon aikana olen ollut sairaalassa kolmasti yhteensä yli 3 viikkoa ja milloin mennyt lanssilla ja milloin mies on ajanut tuhatta ja sataa, kun lanssin tulo tänne korpeen olisi kestäny liian kauan. Viimeisin kerta oli kamalin, kun heräsin keskellä yötä kamalaan kipuun. Ensin aloin oksentamaan ja mies hurjaa vauhtia puki minulle päälle ja lähti viemään sairaalaan. Sinne päästyämme minulta oli jo taju lähtenyt ja seuraava muistikuva onkin aamulla osastolta. Hyperi oli kaikesta levosta ja juomisesta huolimatta mennyt siihen pisteeseen, että minulta oli puhjennut yöllä ainakin yksi kysta jos ei enemmänkin. Onneksi munasarjat olivat kestäneet ehjänä. Siellä sitten makailin sairaalassa aika kovissa kivuissa jokusen päivän ja vielä jokusen siihen päälle tipassa ja nyt olen taas kotona, täysin toisten autettavissa sänkypotilaana :( Paha olo ei ole hävinnyt mihinkään ja lääkärien mukaan kyse on sekä hyperin että raskauden aiheuttamasta pahoinvoinnista, joka on siis jatkuvaa oksentamista! Voitte varmaan kuvitella, että tästä ei oikein osaa nauttia, vaikka mieli kuinka tekisi. Mies oli silloin yöllä nähnyt sikiön sydämenlyönnit ja herkistynyt, kun minä makasin tajuttomana. Sanoi vaan, että tuli sellainen olo, että onko tämä kaikki sen arvoista, että saa pelätä vaimon puolesta ihan tosissaan :(
Halusin kertoa tämän kaiken siksi, että tämä olisi voitu välttää, jos lääkärit tai hoitajat olisivat kertoneet minulle, että hoitojen alusta asti on todella tärkeä juoda runsaasti ja ottaa rauhallisesti. Kyllähän minä näitä foorumeja paljon olen lueskellut, mutta ilmeisesti ihan tyhmänä en tajunnut tuota juomisen tärkeytta, kun sitä ei lääkärin suusta tullut. Sanoivat myös meidän omassa sairaalassa, että minun tilanteessa tuota siirtoa ei olisi saanut tehdä, kun hyperiä oli jo silloin havaittavissa : / no turha tässä on jossitella ja toki olen onnellinen, että siirto tehtiin ja se tuotti tulosta, mutta ihan varmaa on se, että tämän jälkeen hoitoihin en lähde!! Tämä 6 viikkoa pelkkää makaamista, kipua, tolkutonta juomista ja sairaalassa oleilua on saanut mielen ihan matalaksi ja miehen vetänyt aivan loppuun. Hän on joutunut hoitamaan kaikki kodin työt ja meidän 3 koiraa, joista kaksi on ihan pieniä pentuja, rankan työnsä ohella. Saanut unohtaa kaikki omat harrastuksensa ja menemisensä, joten tässä on myös parisuhde aika koetuksella.
Ei voi kun miettiä, että pitääkö kaiken olla näin hankalaa ja mitä kaikkea meidän hoitolaisten pitää kestää, että saataisiin se oma ihana nyytti...

niin ja vielä ihan pahin kaikista oli se, ku viimeisen kerran tuskissani makasin osastolla, sinne samaan huoneeseen tuli romaanityttö ystävänsä kanssa. Enpä olisi arvannut, että päivän mittaan jouduin kuuntelemaan, ku tämä tyttö iloisesti nauraa rätkätti ja hyppi pitkin huonetta, että kyllä se pentu sieltä näin pois tulee. Hänelle tehtiin siis siinä huoneessa kemiallinen abortti ja minä jouduin siitä parin metrin päästä seuraamaan sitä koko päivän :'( Siinä ei muuta voinut kuin itkeä ja toivoa, että lähtisivät pian pois, ku koko osasto oli niin täynnä, että minua ei voitu siirtää mihinkään..tuli niin epätodellinen olo, kun itse on vuosi tolkulla yrittänyt saada lasta ja sitten joutuu kuuntelemaan, kun toinen haluaa tappaa omansa :(
Tulipahan vuodatus..pahoitteluni siitä :ashamed:

ja toivottavasti en loukannut ketään, kun tänne vielä tulin huutelemaan, mutta en todellakaan koe vielä olevani raskaana eikä sen puoleen minua sairaalassakaan sellaisena vielä kohdella.

Hurjan paljon kaikille voimia tähän touhuun :heart:

Taimi rv 7+6
 
niin ja vielä ihan pahin kaikista oli se, ku viimeisen kerran tuskissani makasin osastolla, sinne samaan huoneeseen tuli romaanityttö ystävänsä kanssa. Enpä olisi arvannut, että päivän mittaan jouduin kuuntelemaan, ku tämä tyttö iloisesti nauraa rätkätti ja hyppi pitkin huonetta, että kyllä se pentu sieltä näin pois tulee. Hänelle tehtiin siis siinä huoneessa kemiallinen abortti ja minä jouduin siitä parin metrin päästä seuraamaan sitä koko päivän :'( Siinä ei muuta voinut kuin itkeä ja toivoa, että lähtisivät pian pois, ku koko osasto oli niin täynnä, että minua ei voitu siirtää mihinkään..tuli niin epätodellinen olo, kun itse on vuosi tolkulla yrittänyt saada lasta ja sitten joutuu kuuntelemaan, kun toinen haluaa tappaa omansa :(
Tulipahan vuodatus..pahoitteluni siitä :ashamed:
Kuulostaa varsin ikävältä. Sitä on vaan tullut tässä huomattua kuinka toiset ei yhtään ajattele että jollain voi olla täysin päinvastainen tilanne elämässään. Ei minkäänlaista hienotunteisuutta. Raivostuttavaa... :(

Tsemppiä kuitenkin että kaikki menee mallikkaasti.

Itse en ole aikoihin kirjoittanut vaan pitänyt ihan tietoisesti taukoa koko asiasta. Olen kyllä käynyt täällä lukemassa ja virtuaalisesti kanssaelänyt tätä teidän kanssa. Odottanut vaan tätä odottamisen odottamista, tai miten sen nyt voisi parhaiten sanoa.
Olen pitkästä aikaa ollut onnellinen. Pitkästä aikaa ollut kyttäämättä itseäni ja lakannut laskemasta päiviä. Elämässä on ollut sutinaa ja ajatukset on olleet levossa tästä asiasta totaalisesti. Vaan kyllä se aina muistuttelee... Mm. silloin kun ystävä on aidosti pettynyt odottaessaa tyttöä eikä haluamaansa poikaa...
Joskus olisi vaan niin ihana sanoa suoraan päin naamaa mitä ajattelee näistä ajattelemattomuuksista, mutta mistäpä nuo tollukat tajuaisivat mitä minä käyn läpi kun pidän tämän visusti itselläni.

Meidän tilanne on se että käytiin ivf- infossa kuluvalla viikolla ja nyt sitten vaan taas odotellaan. Punktio on vasta ensi vuoden puolella jos kaikki menee kun on suunniteltu. Lääkäri oli sitä mieltä että icsillä kaikki, mutta sitten kun siinä juteltiin niin sanoi että jos saadaan paljon munasoluja, niin voitaisiin osa icsata ja osa sitten perus ivf:llä. Mutta sen näkee sitten.

Mulla oli muuten viimeisessä inssissä sama että vuoto tuli crinonesta huolimatta läpi vaikka oletin että se pitää vuodon poissa.

Tsemppiä kaikille tasapuolisesti. :heart:
 
Heippa taas! :)

Mun piinailu ei sitten saanut hyvää lopputulosta, hcg alle 1 ja vuoto tuli ihan ajallaan. :( En enää tiedä mitä ajatella, alkio oli parasta luokkaa, mutta ei vaan matkaan tarttunut. Nyt odotellaan seuraavaa vuotoa, jospa sitä päästäisiin pakastealkion siirtoon. "Eskimot" ovat luokkaa 2, onko kenellekään siirretty 2.luokan alkioita? Hoitaja sanoi, että ne ovat ihan hyviä ja raskaus on niilläkin mahdollinen, eihän niitä muuten pakastettaisi.

Miten tää voi olla näin rankkaa? Jouduin aloittamaan myös kilpirauhaslääkkeet ja verenpainelääkkeet, tuli heti sellainen "mummo-olo", ikäni on hieman yli 30 ja joudun syömään lääkkeitä - aaarrrgghhh! Yritän ajatella tämänkin asian positiivisesti, jospa se jollain lailla vaikuttaisi raskautumiseen, kun on paineet kohdillaan.

Vitsailinkin miehelleni, että pyydän joulupukilta sellaisen pillerirasian, jotta muistan ottaa oikeat lääkkeet oikeina päivinä. :) Lugethan jäi tietty nyt pois, joten lääkkeiden määrä ei ole enää kuin kolme päivässä. Prkl.

Tulipahan avauduttua, kirjoitelkaahan kuulumisianne, monesko viikko dillerolla ja taimella on meneillään?

Tsemppiä kaikille! :)
 
Hei kaikille!

Tulin tänne ilmoittamaan, että meiltä päättyy kysin hoidot tähän. Muutamme Keski-Suomeen joten sairaalakin vaihtuu sitten siinä samalla.

Ikävä tulee jo valmiiksi kysin hoitajia ja ihania lääkäreitä, mutta katsotaan millaista on Keski-Suomen Keskussairaalassa.

Toivon kaikille teille onnea hoitoihin ja jaksamista! Mennään päivä kerrallaan eteenpäin! Kiitokset teille kaikille hyvästä pinosta ja hyvästä keskusteluilmapiiristä!! :) Hyvää jatkoa kaikille! :heart:
 
Ajattelinpa liittyä joukkoonne! Olen 30v ja vauvaprojektille näytettiin vihreää valoa huhtikuussa 2011. Kävin sitten tutkituttamassa paikat lähinnä mielenkiinnosta (en olettanut mitää vikaa löytyvän koska 2 vuotta aiemmin kaikki oli ollut loistavasti), ja sieltäpä löytyikin sitten endometrioomaksi sopiva löydös toisesta munasarjasta ja vähän myöhemmin myös toisesta. Lisäksi naistenpolin uusi ultra kertoi myös muita epäedullisia asioita, kuten ohuen limakalvon, endon aiheuttamien kiinnikkeiden nostamat munasarjat (ovat siis kohdun yläpuolella kun kuuluisi olla sivulla) ja herttamainen kohtu. Olen tässä nyt taas muutaman päivän itkeskellyt lohduttomana tätä asiaa, koska tämä kaikki tuli niin yllättäen enkä olisi osannut ajatella endometrioosia. Parilta yleislääkäriltä joskus kyselin, että miksiköhän mua aina menkkojen aikaan särkee sikana oikeeta hartiaa/olkapäätä, et liittyiskö endoon, mut ei kuulemma liity. No nyt sitten sanottiin, että se on tyypillinen oire. Hyvin tiesivät siis yths:n lääkärit taas.
Mutta tosiaan nyt olen menossa leikkaukseen, koska toinen endometriooma on jo 6-senttinen ja samalla tietysti nähdään onko munanjohtimet miten tukossa ja minkä verran munasarjoista jää säästettävää. Sen jälkeen tiedetään sitten millaista hoitoa tässä tarvitaan. itselläni on kutina, että ivf:ään sitä varmana joutuu, mun tuurilla ne munanjohtimet on varmaan umpitukossa, kun ei tässä ole muutenkaan mitään muuta kuin p*skaa tullut niskaan tämän sairauden tiimoilta.
Eli melkonen sokki tämä oli itselleni ja kauhulla odotan leikkausta juuri siksi, että sitten tietää paremmin...Mutta jokatapauksessa jatkossakin käyn seurannoissa ja tutkimuksissa KYSissä ja siksi ajattelin, että tämä ketju vois olla mun paikka, vaikkei vielä varsinaisia hoitoja ole tehty.
 
Mantitar vastasin yksäriin!;)
Juu jonoon ei tosiaan pääse ennen, ku pakkasukot on käytetty.

Nicci "kiva" kuulla, et joillain on samanlaisia ongelmia :D

Meillä on myös kamalat sumplimiset, ku mies on toisella paikkakunnalla vuorotyössä ja mä oon kans vuorotyössä. Keväällä mies lähti suoraan punktiosta ulkomaille työmatkalle. Sillon tuntu, et pää poksahtaa stressistä!

Lila :hug: ei nää oo helppoja asioita käsitellä..:(

dillero
toivottavasti olo on jo parempi!

Nuppu kiva oli lukea sinunkin kuulumisia. :) Voimia vielä hoidon odotteluun!

Aurinkotyttö :hug: oon pahoillani, et ei vieläkään onnistunu..

Hyvää jatkoa myös sinulle Arcatha!

Syrän tervetuloa!:flower:

on: Tällä viikolla tulee neljä viikkoa, kun kävimme kromosomi-kokeissa. Pelottaa aivan kamalasti ne tulokset. Pelottaa myös, että mitä mieltä lääkäri on mun AMH:sta joka olikin vain 0,3 ja FSH 9,6. En tiedä suostuvatko enää hoitamaan meitä..:'( Kiduttavaa odottaa tuomiota.
 
Tuntuipas pahalle lukea dillero tuota sun kokemusta sairaalasta! On se vaan niin väärin, että lapsia ei tunnu kaikille halukkaille riittävän, mutta ne joiden ei soisi lapsia saavan kyllä sikiävät :( Toivottavasti voit jo paremmin ja kyytiläinen on turvallisesti vielä mukana!

Arcatha hyvää jatkoa sinulle! Toivon että uusi tulevaisuus tuo mukanaan kaikkia hyviä asioita :)

Syrän voin uskoa järkytyksesi kun kaikki tuo tuli niin äkkiä! Tiedätkö jo milloin pääset leikkaukseen?

HalleB toivottavasti kromosomikokeitten tulokset ois ollu hyvät ja saisitte vielä mahdollisuudeen!:hug:

Itse selvisin "kunnialla" sekä laparoskopiasta ja hysteroskopiasta. Turhaan jännitin (ainakin sen diapamin jälkeen tuli sellanen kiva hälläväliä -olo). Tulokset ei sitten niin järin hyviä ollutkaan :( Endometrioosia löytyi vähän sieltä sun täältä, mut se nyt oli ihan odotettavissakin. Kohdun limakalvo on polyooppinen, mutta mitään yksittäistä polyyppia ei voitu poistaa :( Että jos ennen oli ongelmaa hedelmöittymisen kanssa, niin nyt on sitten vielä sen alkion kiinnittymisenkin kanssa :( En tiedä miten tästä nyt sitten edetään, kirjettä polilta odotellessa.
Viimeks lääkäri sano, ettei meille tehdä inssejä, koska meidän kohdalla onnistumisprosentti ois samaa luokkaa kuin luomuna. Ivf jonoonkaan ei päästy ennen näitä operaatioita :( Toisaalta eipähän se ivf siihen kiinnittymiseen auta, että syvillä vesillä taas ollaan :'(
 
Kyllä kuulostaa hurjalta dillero mitä kaikkee onkin käynyt. Pistää tosiaan miettimään mihin kaikkeen sitä onkaan valmis. Toivon kovasti, että olosi on jo kohentunut ja kaikki muutenkin hyvin!!

Joko Nupun hoito lähestyy? Hyvä jos oot saanu ajatuksia muuallekin ja olosi on hyvä :)

Aurinkotytölle:hug: On se vaan kumma, että eivät suostu kiinnittyyn. Mulla kans HCG oli alle 1, että ei edes mitää yritystä. Meille jäi pakkaseen kaks alkiota, mutta en yhtään muista minkälaatuisia ne oli... Ärsyttävää kun aina Kys:n käynneillä mieli myllertää jo valmiiksi ja sit unohtaa kaikki kysymykset mitä ollu tai ei muista puoliakaan mitä lääkäri puhunut. Miten teidän hoidot etenee seuraavaksi?

Halle joko ootte saanu tietoa tuloksista ja jatkosta? Kunpa sieltä tulisi hyviä uutisia!!

Lila Hienoa että skopiat on ohi ja kaikki meni hyvin :) Kurjaa sen sijaan tuo mitä kerroit löydöksistä! Toisaalta nyt ainakin tietää mistä on kyse, ei tarvi enää arvailla. Mutta varmasti vetää mielen matalaksi.. Ootteko jo saanu tietää mitä seuraavaks sitten teidän kohdalla?

Ite kävin tänään Kysillä ultrassa. Kipuja ollu tosi paljon ton IVF:n jälkeen. Pelkäsin hulluna että endo räjähtäny käsiin. Mutta ei ultrassa ainakaa mitää erikoista näkyny. Nyt pitää sitten ovista tikuttaa, PAS suunnitteilla viikon päähän jos kaikki menee hyvin. Mikähän todennäköisyys mahtaa olla, että ees toinen alkioista selviää sulatuksesta... Meinasivat et jos niin hyvä tuuri käy et molemmat selviää sulatuksesta ja jos mulle käy niin siirretään sit molemmat. Nyt sit vaan ovista jahtaamaan, pregnyl ja crinonet on jo valmiina!
 
Viimeksi muokattu:
Tervetuloa joukkoon Syrän. Tieto lisää tuskaa, mutta toisaalta hienoa että sait tietää mikä vaivaa ja että sitä voidaan sitten hoitaa oikein. Meillä kun ei varsinaisesti mitään yhtä syytä ole löytynyt, niin oikeastaan kauhulla odotan IVF:ää ja sitä että jos siellä maljalla ei tapahdukaan mitään ja se on sitten siinä...

HalleB en osaa muuta sanoa kun että mulla on täällä sormet ja varpaat ristissä teidän puolesta. :hug:

Lila13 Kurjia uutisia. :hug: Mitenkäs jatko? Oletteko jonossa?

Mantitar Pidetään peukkuja että huurunenät selviää.

on: Ilmoitin tän kuun menkat KYSiin mutta menee juurikin niin, että pitää vielä odottaa seuraavia. Plaah ja plaah. Punktio mennee viikolle viisi, eli ihan tuossa joulun ja uudenvuoden tienoilla aloitan pistokset jos kierrot menee niinkun arvelen. Mitenköhän se on noiden lääkkeiden kanssa? Saanko ostaa kaikki jo tämän vuoden puolella vai pitääkö mun pelleillä niiden kanssa kun osan käytän vasta uuden vuoden kynnyksellä/ alkuvuodesta? Kuinkahan tarkka se Kela on?

Puregon ja Synarela on lääkkeet millä mennään. Ja niin se vaan lähenee vaikka hetki sitten tuntui että puoli vuotta on ikuisuus. On ollut tosiaan niin paljon ajateltavaa ja muuta tekemistä että aika on mennyt kohtalaisen vauhdikkaasti. Toivottavasti voisin olla ajattelematta/stressaamatta hoitoa, mutta kunhan se koittaa niin piina alkaa varmasti taas. Tuskin osaan olla niin tyyni kun viimeiset kuukaudet... Toisaalta taas mietin sitä että aina kun aikaa kuluu niin biologinen kello raksuttaa ja ikää tulee lisää, mutta sille ei nyt mahda mitään kun tämä asia on pois omasta hallinnasta.
 
Moi, tulin kurkkaamaan tämän ketjun kuulumisia ja huomasin viimeksi päivittäneeni meille tuulimunadiagnoosin. hCG oli pp14 vain 54 eikä lääkäri antanut juurikaan toivoa. Vuotoa ei kuitenkaan kuulunut ja hCG lähti siitä kuitenkin kivasti nousemaan, ja viime viikolla rv 8+1 kohdalla todettiin kohdussa elävä alkio/sikiö, jonka koko vastasi rv 7+3. Oli siis myöhäinen kiinnittyminen. Olen jatkanut vielä lugesteroneita ja jatkan raskausviikolle 10, koska kohdussa todettiin hematooma. Yritetään estää, ettei se lähtisi vielä vuotamaan ja vetäisi sikiötä mukanaan. Kontrollikäynti KYS:lle hematooman vuoksi on ensi viikolla (rv 10+1).

Pakkaseen meille ei jäänyt mitään, joten toivon tosiaankin että tämä raskaus jatkuisi onnellisissa merkeissä, vaikka koko ajan on pelko puserossa että menee kesken. Minulla on tyypin 1 diabetes, joten raskauden jatkuessa sen seuranta tulee olemaan tarkkaa. Meillä ennestään 3-vuotias lapsi ja synnytys jouduttiin silloin käynnistämään suuren koon vuoksi 3 viikkoa etuajasssa ja homman mentyä hätäsektioksi, synnytyksestä + seuraavista päivistä ei todellakaan jäänyt mikään mukava muisto. Jos raskaus tästä jatkuu, niin ajattelin pyytää aikaa KYS:n synnytyspelkopolille.

Nuppu81, mulla edellinen hoito (vuosi sitten) meni niin että punktio tuli vasta tammikuussa. Ostin kaikki lääkkeet joulukuun puolella lääkekattoon (pyysin reseptit etukäteen). Tosin silloin oltiin yksityisellä. Kela on ymmärtääkseni hyvin tarkka päivämääristä.

dillero, kauhulla luin juttuasi ja oli tosiaan ensimmäinen kerta kun ymmärsin mistä hyperissä tosissaan on kyse. Parempaa vointia ja toipumista sinulle, ja tietenkin onnea raskaudesta!
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä