* Hoidot KYS 2013 *

Minä en ole koskaan kyseistä kappaletta kuunnellut itkemättä. Meillähän se pakkasessa oleva alkio on viimeinen. Vaikeinta tässä pahassa olossa on ettei sitä voi näyttää ulos. Se on liian kipeä ja suuri asia näyttää muille. Mä toivoisin, että joskus pystyisin kertomaan ilman tunnekuohua ihmisille etten voi saada lspsia. Lähinnä siksi ettei tarvitsisi vastailla ympäristön kysymyksiin perheenperustamisesta.
 
hertta: Paljon voimia eteenpäin! On se vaan niin väärin, että ihmiset, jotka toivoisivat lasta, eivät sitä meinaa millään saada. :( Ja miksi ihmisten ympärillä pitääkin aina kysellä niiden perään... Ei ainakaan itse tule keneltäkään enää kysyttyä perheenperustamisesta. Sittenhän sen näkee, jos alkaa maha kasvaa.


Maanantaina ultrassa näkyi johtofollikkeli oikealla puolella. Laitettiin sitten maanantaina Pregnyl varmistamaan irtoaminen ja tänä aamuna aloitin Lugesteronit. Nyt sitten yritän pitää hermoni kasassa huomiseen asti... Puoliltapäivin pitäisi soitella sitten, että onko alkiot selvinneet sulatuksesta ja sitten siirto iltapäivällä, jos ovat. Varmuuden vuoksi tietenkin myös luomupuuhastelua, kun se luomuraskauskin olisi mahdollinen, vaikkakin epätodennäköinen. :)
 
hertta: Olen pahoillani! Voimia henkiseen toipumiseen.

onneaodottava: Jaksamista kovasti sinullekin. Ei tää oo todellakaan helppoa!

Marjana: Toivotaan, että alkiot ovat elinvoimaista sorttia ja selviävät sulatuksesta hyvin! Jännittävää.

Minäkään en voi sietää vauvasuunnitelmista utelua taikka muutakaan vihjailua. Viimeistään nämä omat kokemukset ovat sen opettaneet, etten koskaan moisia keneltäkään kysele. Kyllä nämä ovat asioita, joista jokainen kertoo itse niin halutessaan.

Huomenna testipäivä. Tällä kertaa olen jättänyt testailun kokonaan kotona väliin. Jännitystä on ilmassa ja paljon. Loppuviikosta ja tämän viikon alussa minulla oli menkkaoireita ja vessassa käynti pelotti joka kerta. Merkkiäkään vuodosta ei onneksi ole ollut. Viimeksihän vuoto tuli jo pari päivää ennen virallista testipäivää. Toiveet ovat hieman koholla, voi kumpa tää nyt onnistuis.

Kyselitte meidän alkiosta. Tyyppi oli siirrettäessä kolmosluokkanen ja vasta kaksisoluinen. Meidän alkiothan pakastettiin heti punktiota seuraavana päivänä pronukleus-vaiheessa, joten siksi näin alkuvaiheessa.
 
Hertalle ja onneaodottavalle: paljon voimia myös täältä! Ei tätä lapsettomuutta voi ymmärtää kukaan, joka ei tätä itse ole kokenut tai läheltä seurannut. Miten lapsen saaminen voikin olla niin vaikeaa ihmisille, jotka lapsia oikeasti kaipaavat. EI riitä ymmärrys.

Muille hoidoissa vielä hoidoissa kävijöille paljon voimia ja plussatuulia.

Täällä on fyysisesti toivuttu hyperistä hyvin, henkisesti huonommin. Asiaa ei jotenkin osaa käydä läpi, koska itsellä tuntuu että pikkuriikkisen verran toivoa vielä on että niitä siittiöitä olisi seuraavassa näytteissä. Mies ei näe mitään toivoa enään biologisen lapsen suhteen(alan ihminen, tietää että mahdollisuudet huonot). vielä pitäs 1,5 kk oottaa tuota näytteen ottoa, aika tuntuu matelevan.
 
Niin tuntuu. Mutta jospa vuosi 2014 olisi onnen vuosi. Meille tarjottiin 4. ICSI ja otettiin se vastaan. Jonossa siis ollaan ja alku vuotta odotellaan.

Aivan ihanan myötätuntoisen ihmisen kanssa sain puhelimessa jutella. Ihana tunne, että meidän jaksamisesta välitetään.
 
Olen aivan samaa mieltä, että se hoitajien myötätunto välittyy. Lääkäreiden kanssa kun pääsee juttelemaan vain silloin, kun ollaan siinä toivo-vaiheessa yrittämässä lasta, mutta hoitajat joutuu enemmän kohtaamaan niitä epätoivon hetkiä meidän kanssamme.
Myös minulle sattui ihana hoitaja, kun itkeä vollotin puhelimessa menetettyjen alkioiden perään.

Kultaa, hienoa, että olette saaneet vielä yhden mahdollisuuden. :)
 
Hei kaikille.

Nyt alkaisi meillä ivf. Tänään ilmoitin menkat alkaneeksi kyssiin ja odottelen sitten postia aikatauluista. Taustoista sen verran että lapsettomuushoitoihin lähdettiin jo 2007 ja takana aimo läjä kaikenlaisia hoitoja ja tämä alkava ivf on nyt sitten neljäs ja viimeinen ja pitkällä kaavalla mennään (synarela+menopur).

Ensimmäisestä ivf tuoresiirrosta plussattiin, jonka jälkeen keskemeno, toisesta tuloksena ei yhtään munasolua kypsänä, kolmas oli täyttä negaa. Pakastealkion siirroista on tullut aina nega. Lapsettomuuden syynä endometrioosi ja pco tyyppiset munasarjat eli yleensä on tullut paljon munasoluja mutta huonolaatuisia ja kato on ollut suuri.

Hertalle Suunnattoman paljon voimia tulevaan!! ei ole helppoa kun viimeistä viedään. Itse olen yrittänyt siirtää tätä viimeistä hoitoa vaan eteenpäin, jottei se tosiasia tulisi eteen että tässä se nyt on!!

KultaaHienoa että saitte vielä yhden hoidon!! ja onnea alkuvuoteen!! Rohkaistuisikohan ikinä tulemaan moiseen ryhmään.. täytyypä harkita.


MarjaanaVoi itku.. ettei yhtään alkiota selvinnyt. On se niin väärin ja pelottavaa että kaikki on otettava vastaan mitä tulee eteen. Toivotaan siis, että seuraava hoito menisi reilusti paremmin ja tulisi myös eteen se hetki, että vastaan otettavana olisi jotain muuta kuin pettymyksiä!!

Kissimyy
 
Hei!
Olipas kiva löytää tällainen keskustelu!
Meillä lähete kyssiin tehty, simppanäytteen perusteella ICSI ainoa mitä kannattaa edes yrittää. Ahdistaa ja jännittää.
Osaako kukaan sanoa kuinka kauan keskimäärin hoitoihin joutuu jonottamaan? Lääkäri arveli, että aika kyssistä tulee postitse, onko näin? Uskaltaisiko sinne soittaa ja kysyä kuinka pitkät jonot suunnilleen on? Ei huvittaisi pelkkää kirjettä kuukausia odotella...
 
Hei Havina ja tervetuloa mukaan.

Ihan tuoreessa muistissa tuo ei ole kuinka pitkään meni kun ekoihin hoitoihin päästiin ja varmaan joltain löytyy tuoreempaakin tietoa ja onhan nuo jonotusajat saattaneet muuttuakkin, mutta muistelisin että kirje kyssistä tuli kuukauden (vai olisko ollut parin) sisällä ja siinä oli sitten ensimmäinen käynti muistaakseni muutaman kuukauden päähän, suunnittelukäynnillä sitten käytiin hoitosuunnitelmat läpi ja puoli vuotta on tuo jono sitten Ivf/icsi.

Soita vaan ihan rohkeasti ne hoitajat on siellä todella mukavia.
 
Kissimyy: Pitkän tien olette tekin jo käyneet. :( Onko teillä lääkitystä muutettu missään vaiheessa, vai onko aina menty tuolla samalla Synarela + Menopur?

Havina: Minulla on myös samanlainen kokemus kuin Kissimyyllä, että lähetteen laittamisen jälkeen aika tuohon ensimmäiseen käyntiin KYS:llä oli noin 1-2 kuukautta. Ja jos suoraan laitetaan silloin sitten IVF-/ICSI-jonoon, niin tosiaan se puolisen vuotta on ollut jono kaikilla kolmella kerralla, kun me ollaan siinä jonossa oltu.

Sain lääkäriltä reseptin Clomifeniin, että voin sitä käyttää tässä nyt IVF-hoitoa jonotellessa... Eihän sitä tiedä, jos ihmeitä tapahtuisikin. Vaikea tähän on kyllä uskoa, mutta pelottaa kyllä ajatellakin, että entäs jos sitä lasta ei tule koskaan...
 
Marjana Eka hoito mentiin pitkällä kaavalla myös silloin lääkkeinä Synarela + Gonal-F se oli se ensimmäinen kerta josta plussa siis tuloksena samoin myös hyper multa punktioitiin 14 solua joista 7 hedelmöittyi ja vain kolme lähti jakautumaan eli muniksia paljon mutta huonolaatuisia.

toiseen hoitoon mentiin sitten lyhyellä kaavalla jossa soin e-pillereitä jarruna ja sitten muistaakseni tuo sama Gonal-F siinä hoidossa sitten kaikki meni pieleen ja yhtään munasolua ei saatu kypsänä punktioitua.

Sitten kolmanteen hoitoon vaihdettiin tuo Menopur josta tuloksena oli 8 solua joista 5 hedelmöittyi ja lähti hyvin jakautumaan nuo olivat myös parempilaatuisia. Eikä hyperiä tullut joten mietittiin lääkärin kanssa että kokeillaan tuota samaa nyt tähän viimeiseenkin hoitoon. Uutena juttuna lääkäri ehdotti että osaa soluista voitaisiin viljellä pidempään.
 
Hurjalta tuntuu lukea teidän kertomuksia... Jotenkin vasta lähete KYSiin sai tajuamaan, että tässä sitä nyt ollaan. Sitä kun on joka kuukausi toivonut, että tämä odottelu ja toivominen vihdoin loppuisi. Toivominen ja pettyminen vie voimia, mutta silti sitä aina vaan toivoo ja odottaa aina vain kovempaa.

Huomenna täytynee soitella sinne KYSille, soittoaikojen takia ei ole edes aiemmin onnistunut. Välillä tuntuu että on ne lääkärit ja hoitajat aivan mahdottoman vaikea saada kiinni, oli sitten kyse sairaalasta tai terveyskeskuksesta.

Voimia teille kaikille, olette jo pitkän taipaleen hoidoissa tehneet! :)
 
Moikka taas! Lähes puolen vuoden hiljaiselon jälkeen meillä olis kolmas icsi-kerta esikoisen syntymän jälkeen. Hoitoa suunnitellaan viikolle 45, mut mun pitäis koittaa siirtää sitä viikolla kun toi menee nyt kolmen työjutun kanssa päällekkäin :/ Pitää kattoo et mimmonen suunnitelma postissa tulee, reseptit tuli Puregonille ja Orgalutranille. En nyt tiedä et uskaltaisko olla toiveikas, vai miten tästä koitoksesta kivuttomimmin selviäis...
 
Heippa taas. Nyt on jo hieman mieli parempi, kuin viime tekstiä kirjoittaessa. Mutta täytyy sanoa, että koville taas otti. Nyt sitten tässä kierrossa pakastealkion siirto (ensimmäinen sellainen) omaan kiertoon. Tänään soittelin kyssiin ja siirto toivottavasti about kahden viikon päästä. Tsekkaus ultra 18.10. Ja mikä parasta; nyt lääkäri oli kirjoittanut kahden alkion siirron meille Meillä siis pakkasessa vain kaksi, toivottavasti selviävät molemmat sulatuksesta.
Millaisia kokemuksia teillä on tuosta sulatuksesta ja yleensäkin pakastealkion siirrosta?
 
onneaodottava, meillä ei ainakaan ole kummoisia kokemuksia pakastealkioiden siirrosta. Ensinnäkin yksi PAS meni pieleen siksi, että minä en ovuloinutkaan. Pari muuta yritystä on tehty lääkkeelliseen siirtoon ja ajoitus on mennyt niitten suhteen ihan ok. Ongelmana on ollut sulaminen. Koko näiden lapsettomuushoitojen aikana meiltä on pakastettu 10 alkiota kolmesta eri hoidosta. Tästä viimeisimmästä hoidosta yksi neljästä samaan aikaan pakastetusta selvisi, mutta rähjääntyi sulatuksesta viisisoluisesta kolmesoluiseksi. Tarvitseeko sanoakaan, että se hoito ei onnistunut...

Omaa napaa sen verran, että meidän hoitoviikko on 46. Torstaina verikokeisiin ja suunnitelmaan odottelen saapuvaksi postissa. Tästä tämä sitten kai taas lähtee!
 
Ciram: Onnea tulevaan koitokseen! Joko on lääkitys selvillä?

onneaodottava: Ehdittekö itse pyytää tuota kahden alkion siirtoa? Minä olen sitä ajatellut edes kysyä, että voisiko tuoresiirrossa seuraavassa IVF:ssä siirtää suoraan kaksi, kun meillä ei nuo sulatukset onnistu... Meillä on tehty yksi PAS, mutta silloinkaan ei ollut varmuutta oliko se alkio jatkamassa kehittymistä vai ei. Toisella kerralla molemmat sulatetut alkiot menetettiin. Ja nyt tällä viimeisimmällä kerralla tosiaan meni kaikki 7 alkiota sulatuksessa. Minun usko ei ole kovin kova siihen, että seuraavallakaan kerralla ne selviäisi sulatuksesta. Eiköhän tuossakin ole tosiaan paljon yksilökohtaisia eroja ja toivon todella, että teillä selviää molemmat alkiot ja pääsettte siirtoon! :)

ON: Aloitin tuossa CLomifen-kuurin tähän kiertoon... Usko ei ole suuri, että siitä olisi hyötyä "luomuraskautumisen" suhteen, mutta toisaalta ei halua jättää mahdollisuutta käyttämättä, kun lääkäri sen reseptin kuitenkin kirjoittii kierron tueksi.
Pari kuukautta nyt näin ja sitten alkaisi lähtölaskenta IVF-hoitoon, jonka pitäisi olla viikolla 7.
Kovin on ollut ahdistunut olo tämän lapsettomuuden takia nyt viime aikoina... Tuntuu vaan, että elämältä katoaa suunta pian kokonaan, kun sitä lasta ei kuulu. Ei oikein osaa innostua töissä olosta. Ja välillä ystävienkin näkeminen on vaikeaa, kun tästä asiasta ei halua puhua. Ja kun osa ystävistä on vielä itse raskaana, mikä tekee siitä vielä vaikeampaa... Huokaus. Kävisipä meillekin onni.
 
Minä yllätyin kyssin toimivuudesta. Lähetteestä vajaa kaksi viikkoa, niin lääkäriaika putkahti jo postista. Itse aika meni parin kuukauden päähän, joulukuun alkuun. Vihdoin ehkä jotain varmuutta tälle tilanteelle..

Marjana: minä olen myös huomannut, että kavereiden näkeminen on jotenkin vaikeaa. Itsellä on välillä todella ahdistava olo, mutta ei siitä oikein osaa tai edes halua puhua. Omat vanhempani tietävät meidän lapsensaantiongelmista ja se on riittävästi. En jaksa äidin huolta ja harmitteluja, ei se tilannetta muuta...
 
Havina joo äidit osaa olla rasittavia... omani aina on ihan varma että nyt!!! piti jo jossain vaiheessa toppuutella että älä kysele liikaa kun ei se asiaa helpommaksi tee...

).( Synarelaa menee.. viime yö uitu hiessä pahempaa kun kuumeen laskiessa... vielä viikko ja sitten eka Uä ja toivottavasti päästään piikittelemään...
 
Pitää tuohon kahden alkion siirtoon kommentoida. Mekin on nyt esikoisen jälkeen toivottu kahden alkion siirtoja, mutta kysissä eivät ole suostuneet. Meillä ei oo sulatukset onnistunut, mut siltikään eivätt suostu. Nyt viimesellä hoitokerralla aion taas vaatia kahden alkion siirtoa. Pakkanen on meidän alkioille sama kun roskiin heittäis...

Tänään 0-ultra ja siellä kaikki ok. Tänään alkaa sit Puregon pistokset ja ens ma Orgalutran lisäks. Mulla on ollut kolmesti hyperi ja nyt vaikuttais olevan tosi pienet annokset. Jopa pienemmät kun siinä meidän onnistuneessa hoidossa, vaikka sillon jo todettiin et stimulaatio käi turhan pieneksi. Pitää koittaa soittaa kysiin vielä tänään ja kysyä tuosta annostuksesta vielä...

Lisäjännitystä hoitokierrokselle tuo toissapäivänä murtunut jalka. Nyt könkkään sit keppien ja kipsin kanssa seuraavat neljä viikkoa. Ei tarvi ainakaan töistä anoa lääkärivapaita, kun oon kotona koko ajan. Ainoo vaan et en pysty ajaa autoo, ni mies joutuu kuskaa joka käynnille.
 
Kysistä tuli tänään lääkärin väliarvio. AMH on mulla korkea, 6.2. Ennakoi hyperiä, joten siksi nuo pienet lääkeannokset. Lisäksi siinä paperissa sanottiin, että meille tulee paljon huonolaatuisia alkioita ja niiden pakkaskestävyys on huono, ja nyt olisikin syytä harkita kahden alkoin siirtoa. Lisäksi pitäisi miettiä miehen dna-fragmentaation testausta. Onko teille tehty tuota dna-testiä? Toi arvio kuulosti tosi masentavalta. Jos kerran alkiot on huonoja muutenkin, ja nyt niitä tulee vähemmän (jos ollenkaan!?), niin onkohan tässä mitään toivoa...
 
Heippa hei!!

Mites meillä kyssiläisillä menee?? linjoilla muita joilla hoito nyt menossa??

Ciram meille on ensimmäisen ivf-hoidon jälkeen siirretty aina kaksi alkiota jos on ollut mahdollista. Onko teidän esikoinen saanut alkunsa hoitojen avulla vai luomusti? sehän tietysti selittää lääkäreiden varovaisuuden jos on aiemmin jo raskautunut. Mutta kuullostaa kyllä nyt liialta varovaisuudelta jos kerta teillä ei alkiot kestä pakastusta/sulatusta yhtään.

Missä vaiheessa hoitoa olet nyt? paranemista jalan suhteen!!

Oma napa: Tänään oli toinen ultra. kymmenkunta munasolua molemmin puolin hyvässä kasvuvauhdissa. Perjantaina tiedetään sitten punktiopäivä. Jännittää ja hirvittää!
 

Yhteistyössä