Horoskooppimerkki, jonka edustajat ovat mielestäsi outoja, idiootteja ja joiden kanssa et tule toimeen

"vieras"
Mun isoveli on oinas, hänen vaimonsa on oinas ja mun esikoispoikani on oinas. Kaikki ovat hyvin tulisieluisia ja kilpailuhenkisiä, mutta eivät kieroja tai epäreiluja. Turpaan otetaan ja seinää päin pusketaan, unelmien eteen mennään läpi harmaan kiven mutta jotenkin sellainen oikeudentunto ja reilun pelin henki liittyy mun läheisiin oinaisiin.
Oinas onkin tällainen. Oinas on myös tosi lojaali ystävilleen, eikä ikinä antaisi periksi jos näkisi mitään epäoikeudenmukaisuutta, missään asiassa.

Oinas voi olla myös tietyllä tavalla tyhmä, koska se on "kiltti".
Oinasta voisi vedättää ja kusettaa, vetoamalla oikeudentuntoon.


T: Oinas
 
Mä olen neitsyt, mutta en sovi luonnekuvaukseen oikeastaan yhtään. Ja lisäksi luin, että kaksonen ja neitsyt ei tulisi toimeen, mutta mun mies on kaksonen ja niin on tosi moni ystäväkin. Mä luin myös, että horoskooppimerkit ei pitäisi enää paikkaansa, uuden horoskoopin mukaan mä olisin leijona, sen luonnekuvaus onkin osuvampi. Tässä vielä linkki siihen uutiseen:

Aamulehti
 
Vastamerkki tai laskumerkki on nousumerkin vastapari. Se voi kuvastaa sellaisia asioita kuin mitä ihmisen kannattaisi luonteessaan kehittää, millaisia ihmisiä vetää puoleensa tai millaiset ihmiset potkivat elämässä eteenpäin. Joillakin jopa ihannekumppani löytyy laskumerkistä, koska vastakohdathan voivat täydentää toisiaan. :) Laskumerkki on siis se, mikä on oman nousumerkin vastakkainen merkki, kun mietitään horoskooppimerkkejä kehänä järjestyksessä, eli käytännössä 6. merkki eteenpäin omasta nousumerkistä.

Nuorempana opettelin jostain syystä tosiaan tulkitsemaan ihmisten astrologisia syntymäkarttoja. En ole mikään mestari, mutta osaan erottaa joitain luonteen ja elämän suuria linjoja. Olen joillekin tutuille ja puolitutuille tulkintoja tehnyt, ja monet ovat kehuneet niitä onnistuneiksi. Pari kertaa olen nähnyt kartalta merkittäviä asioita, joita en tiennyt kyseiselle ihmiselle tapahtuneen. Toisaalta joidenkin tutkimusten mukaan ihmiset pitävät yleensä horoskooppitulkintoja uskottavina riippumatta siitä, mitä niissä lukee. :) Esim. yhdessä tutkimuksessa oli annettu suurelle joukolle ihmisiä tismalleen samanlainen astrologinen luonnekuvaus, ja suurin osa oli pitänyt kuvausta erittäin onnistuneena. Kai se sitten oli sellainen "Toisinaan olet tällainen, mutta sitten tietyissä tilanteissa tällainen" -kuvaus. :)
 
liii
Nuorena paras kaverini oli kalatyttö, mutta nykyään inhoan kalanaisia ja pysyn heistä kaukana. Ovat jotenkin niin draamakuningattaria, uivat syvissä vesissä tunteidensa kanssa koko ajan, en jaksa!
 
Aurinkomerkkihän ei ole kuin ns. jäävuoren huippu, joka ei kerro ihmisestä paljonkaan. Mutta 99% niistä joiden kanssa en ole tullut toimeen, ovat olleet kauriita. Itse olen kaksonen. Kauriit eivät myöskään kovin usein pidä minusta, koska heitä ärsyttää puheliaisuuteni ja eloisuuteni, eli olen heistä suulas sähläri. :D Eli samoilla linjoilla olen kuin ap:kin. Ap, et kai ole kaksonen...:D
 
Viimeksi muokattu:
"vieras"
skorppari vittumainen piikittelijä, jousimies valehteleva materialisti, leijonat niin itsekeskeisiä ja huomionkipeitä, vesimiehet outoja negatiivisia kyräilijöitä, neitsyen kanssa on vaan niin vaikeaa taiteilua
 
Ttppii
Helppoa: jos joku kysyy horoskooppimerkkiä tai on sitä kiinnostunut niin automaattisesti voi tehdä päätelmän kyseisen henkilön hengenlahjoista. Ei riitä ainakaan jaettavaksi asti,eikä ole ihminen jonkin ajatuksia muutenkaan kannattaa kovin vakavasti ottaa.
 
"Mie"
Olen huomannut että vesimies naisten kanssa en yksinkertaisesti vain tule toimeen! Kahden naispuolisen ystävän kanssa olen sen huomannut, ja siis kummankaan kanssa en enää tekemisissä :D Ja mikä pahinta, mun mies on vesimies, ja huomaan siinä välillä niitä ärsyttäviä piirteitä kuin niissä kahdessa naisessa. Niin ja itse olen leijona.
 
Oma mies on vaaka, enkä ollenkaan saa kiinni noista jutuista mitä luettelitte. Tottakai olen hänen lumoissaan yms, mutta ei häntä tarvitse mitenkään yrittää miellyttää erikseen. Jos ottaa pattiin niin voi sanoa suoraan. Päätöksen tekeminen on hidasta, koska haluaa miettiä kaikki vaihtoehdot läpi. Joskus täytyy vähän patistaa että hän tekee ratkaisuja. :)

Itse en tule oinaiden kanssa juttuun. Vetävät herneet nenään niin äkkiä ja tyhmistä asioista. Ovat myös jotenkin epärehellisen oloisia. Neitsyet ovat minun makuun turhan pikkutarkkoja. :(
 
Nuorena paras kaverini oli kalatyttö, mutta nykyään inhoan kalanaisia ja pysyn heistä kaukana. Ovat jotenkin niin draamakuningattaria, uivat syvissä vesissä tunteidensa kanssa koko ajan, en jaksa!
Minusta taas siinä ei ole mitään vikaa että ui syvissä vesissä tunteidensa kanssa, koska niin teen aurinko-kaksosena, nousevana vaakana, venus-ja mars-rapuna itsekin, todellakin. Ja siksi tulen erittäin hyvin toimeen kalanaisten kanssa. :)
 
kauris kauhistus
ahaa selvis miksi suuri osa ihmisistä katsoo mua kieroon, vaikken niitä koskaan ole mitenkään loukannu tai ollu erimieltä. Ne ei vaan ymmärrä mua ku oon kauris. ITse en tiedä muiden merkkejä niin tarkkaa. Kuitenkin tuntuu ettei sellaista merkkiä olekkaan etten tuntis jonkun kivan tyypin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Horuksen silmä;28191858:
Mun mukulat :vampire:
Eikös se ole vähän siitäkin kiinni, että tulevatko merkit ( siis lapset) keskenään toimeen?

Itse laitoin merkille, kun joku kertoi oinaan ja vaa´an olevan vastamerkkejä, että mun pojat olis siinä... tulevat ihan kivasti toimeen kyllä, mitä nyt välillä vähän rajumpaa "veljesrakkautta" on ilmassa.
 
Emmä oo kiinnittäny huomiota, et ois joku tietty merkki mistä en tykkäisi.

Mutta se mua huvittaa, että mä olen vaaka ja jokainen ihastukseni/kumppanini tmv on ollut oinas, yhtä vaakaa lukuunottamatta.
Ja ainoa, kenen kanssa homma tyssäsi heti alkuunsa oli tuo toinen vaaka, sillä meistä ei kumpikaan oikein uskaltanut ottaa hommaa käsiinsä ja oltiin vain sellaisia ujoja piimöjä. :D
Oinaiden kanssa taas natsaa loistavasti, oinaat on mahtavia, vaikkakin hieman kuluttavia persoonia. Vaativat ymmärrystä ehkä keskimääräistä enemmän.
 
asdasd
Täällä viittoilee myös kauris-ihminen. Olen huomannut että minulla on taipumus saada vähemmän velvollisuudentuntoiset ja "huithapelit" vihamiehikseni, kun olen koittanut neuvoa tai keskustella, mutta keskimääräisesti ihmiset ovat tulleet kanssani toimeen. Henkilökohtaisissa loukkaamisissa olen pitkävihainen kunnes pyydetään anteeksi, mutta en ole näissäkään epälooginen. Tykkään että asiat tehdään aina samalla tavalla, samalla kaavalla, ja ylläreidenkin pitää olla ns. rajattuja ja niistä pitää olla mahdollisuus päästä pois.
Ehkä olen rasittava ekstroverttien mielestä, mutta sillä ei ole väliä koska jos joku ihminen minun kanssani haluaa olla niin sen kuuluu pitää minusta tällaisena :p

Horoskooppimerkeistä muuten; härät ja ravut ovat aika samanlaisia, mutta rapu loukkaantuu herkemmin, ja on muutenkin herkkä ja vähän huono häviäjä. Skorpionit on kovia esittämään, joko itse tai esineistöillään, ja leijonat on rasittavia huomionkerjääjiä ainakin nuorena. Puhuvat puolet ajasta paskaa.
 
Jaa....
Allekirjoitan tuon kyllä pitkälti, tosin en ihan noin mustavalkoisesti. Mutta tuntemani neitsyeet ovat ihan neuroottisen pikkutarkkoja ja väittelevät kaikesta, yksityiskohtien pitää olla kohdillaan ja lisäksi heihin liittyy tietty mukavuudenhalu ja sellainen turvallisuushakuisuus, että mitään riskejä ei oteta ja kaikki tehdään varman päälle kuten eilenkin, ettei vaan satu mitään.
Olen neitsyt horoskoopissa, mutta en ole pikkutarkka ainakaan töissä, en uskalla väitellä kenenkään kanssa mistään, olen ottanut taloudellisesti riskejä...Matkoilla tykkään mennä ennalta suunnittelemattomasti...
 
[QUOTE="vieras";28192145]Olen vaaka, päättämätön lusmu osuu aika lähelle :D. En pidä oinaista tai neitsyistä.[/QUOTE]

Sanotaanko tuosta vaakaluonteesta sen verran, että mä ajattelisin vaakojen olevan sellaisia tasapainottelijoita asioiden ja valintojen välillä lähinnä siksi, että he eivät kestä riitelyä ja konflikteja, eivätkä ainakaan halua osallistua niihin. Siksi he ovat viimeiseen saakka diplomaattisia, eivät niinkään päättämättömiä lusmuja.
 
"Tyttöjen äiti"
Joskus aikanaan netistä sai ilmaiseksi oman horoskooppikartan (tms.). Mun horoskooppi on kaksoset, Ja muistaakseni kaksi muuta vaikuttavaa merkkiä oli härkä ja neitsyt... En enää muista kuinka nuo nousevat merkit ym. meni.
 
olen miettinyt
Lähes kaikki kaverit ovat kaksosia. Olen miettinyt, onko siinä jotain vai vain sattuma.

Olen rapu. Vaistoan herkästi toisten "salaiset agendat". En suutu helposti ja olen ekstrovertti. Naimisissa vesimiehen kanssa, erikoinen tyyppi mutta vaikka kuolisi perheensä puolesta. Lapset ovat neitsyt-tyttö ja leijona-poika.

En pidä kauriista myöskään.
 

Yhteistyössä